maanantai 20. joulukuuta 2010

Vuosi 2o1o

Vuosi lähenee loppuaan, joten on hyvä hetki tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen. Kopion tämän kyselyn facebookin syövereistä.


1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Juu, olen, moniakin.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Hmm... en kai?

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Joo, saman Miehen kanssa kuin aiempinakin vuosina.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Yksi on ehdottomasti Jekun saapuminen kotiin ja ekat hetket sen kanssa. Myös ystävän kanssa tehty matka Lissaboniin oli mahtava. Erityisen mieleenpainuva oli käynti Cabo da Rocassa, eli manner-Euroopan läntisimmässä kolkassa.

5. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
En kai erityisemmin. Tai no, stressinsietokyky on ainakin parantunut.

6.Oletko lihonut?
En punnitse itseäni. Mutta samat vaatteet mahtuu yhä, mitkä mahtuivat pari vuotta sittenkin.

7.Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En. En ole muuten koskaan ollut yksin elokuvissa. Pitäisi kokeilla sitäkin.

8.Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Olen saanut monia hyviä uusia tuttavia. Mutta yksi merkittävin on toki Jekun kasvattaja Anita, joka hyväksyi meidät luupäiksi :)

9.Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En muistaakseni tehnyt sellaista.

10. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Juu, useampikin.

11. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei varsinaisesti. Tai siis, ei kukaan läheinen.

12. Missä maissa kävit?
Portugalissa.

13. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010?
Käydä Lintsillä!

14. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010?
En yleensä muista mitään päivämääriä. Jekun synttäri 13.4.

15. Vuoden suurin saavutuksesi?
Sain tehtyä lyriikan ja draaman analyysikurssit valmiiksi ja valmistuin kandiksi! Pääsin oman alan töihin.

16...ja suurin epäonnistuminen?
Ei ole epäonnistumisia :D

17. Kärsitkö vammoista?
Nilkat vähän vihotteli, mutta ei mitään vakavampaa.

18. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Jekku :)

19. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ihan yleisesti elämiseen, Jekkuun ja matkaan.

20. Mistä innostuit eniten?
Jekusta :) (ai miten niin yksipuolisia vastauksia?:))

21. Vuoden 2010 ihmiset:
Työkaverit ja koiratutut.

22. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Taidan olla onnellisempi.

23. Rikkaampi vai köyhempi?
Tätä samaa kituuttamista tämä aina on.

24. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Liikuntaa olisi voinut harrastaa enemmän.

25. Miten aiot viettää joulun?
Läheisten kanssa.

26. Rakastuitko vuonna 2010?
Joo, Jekkuun :)

27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ööh... Audrey Nieffeneggerin Hänen varjonsa tarina oli oikein hyvä.

28. ...entä musiikillinen löytö?
Aika hiljaista on ollut musiikin osalta.

29. Mitä halusit ja sait?
Oman koiran :)

30. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Äiti ja Mies.

Tähän on hyvä päättää tämä vuosi tämän blogin osalta. Ehkä palaan vielä asiaan ennen vuoden vaihtumista, mutta ehkä en. Jos en, niin hyvää tulevaa vuotta kaikille mahdollisille lukijoille! Jatketaan juttua ensi vuonna!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Urho ja Ahti tulivat taloon

Meille muutti tänään uusia perheenjäseniä! Axolotl Urho ja tulilisko Ahti. Ne olivat meidän (siis Miehen ja minun) joululahjat toisillemme. Kävimme keskiviikkona ostamassa lähieläinkaupasta Jekulle vähän herkkuja, ja Mies ihastui tuohon axolotliin kovasti. Se on kyllä aivan järisyttävän ruma, mutta ehkä jopa niin ruma, että se on jo melkein söpö. Mies kyseli siitä vähän tarkempia tietoja, ja illan mietittyämme päätimme hankkia sen. Sovimme, että minä ostan sen Miehelle joululahjaksi ja hän ostaa minulle tuliliskon. Kävimme varaamassa ne torstaina ja samalla kyselimme vielä lisätietoja niistä. Eilen laitoimme niille kodin kuntoon ja tänään kävimme hakemassa ne.

Olen oikeastaan haaveillut liskoista(kin) jo nuoresta pitäen. Nyt sitten sain sellaisia. Tämä blogi pysyy kyllä jatkossakin lähinnä Jekku-aiheisena, mutta silloin tällöin teen syrjähyppyjä muihin aiheisiin.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Jäätävät treffit

Tänään olimme vuoden viimeisillä skipitreffeillä hyvin jäätävissä tunnelmissa. En edes tiedä, kuinka paljon pakkasta oli, mutta enemmän kuin riittävästi. Muuten tarkentui, mutta sormet ja varpaat olivat pahasti jäässä. Pakkasesta huolimatta koiria taisi olla paikalla kymmenen. Mukana oli myös uusi tuttavuus, 4 kuukautta vanha Allu. Aivan hurmaava! Myös Jekun äiskä Iita oli siellä. Jekku oli kuitenkin eniten Demin kimpussa. Jekku koitti kovasti myös astua Demiä, eikä jättänyt sitä hetkeksikään rauhaan. Välillä otin Jekun syliini, ja välillä Demi oli omistajansa sylissä. Myös pieni välikohtaus koettiin: kauempana oli mies jonkun todella ison koiran kanssa, ja Jekku, Nemo ja Vili tai Velmu (en ole varma kumpi) lähtivät kolmisin haukkuen kohti koiraa. Meidän omistajien huudot kaikuivat täysin kuuroille korville. Miehellä oli täysi työ pidellä omaa koiraansa kolmen mustan haukkuessa ja ärsyttäessä. Nemo uskaltautui kaikkein lähimmäksi ja sai vähän osumaakin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Itse pelästyin kyllä kovasti, sillä tilanne näytti aika pelottavalta.

Meille oli tarjolla myös glögiä, pipareita ja suklaata. Kiitos niistä! On kyllä kiva, että on säännöllisesti tällaisia treffejä. Tänäänkin tuli jotenkin lohdullinen olo, kun kuulin, miten muutkin skipit ovat sabotoineet kotiaan. Jekku ei olekaan ainoa, joka on sellainen tuholainen! Niin, ja onhan se koirillekin kivaa, kun pääsevät juoksentelemaan ja leikkimään keskenään. Nyt täällä kotona on ihanan rauhallista, kun Jekku on yhä treffien jäljiltä väsähtänyt.

torstai 9. joulukuuta 2010

Kiskuri

Huh, miten Jekku on alkanut kiskoa! Eilen se vainusi kaksi mäyristyttöä ja yritti nelivedolla päästä niiden perään (ilmeisesti ihan kirjailmellisestikin). Aluksi hämmennyin täysin, sillä ei se koskaan ennen ole tuollaisella voimalla ja vauhdilla kiskonut. Tein sitten niin, miten joissakin koulutusoppaissa neuvotaan: pysähdyin ja odotin, että Jekku kääntyy minua kohti. Taas jatkettiin matkaa, mutta sama vetäminen alkoi heti. Taas pysähdys. Pari askelta. Pysähdys. Lopulta Jekku alkoi vinkua ja vikistä, kun ei päässyt tyttöjen perään. Käännyimme hetkeksi toiseen suuntaan, joten Jekku unohti vainunsa, ja kävelymme pääsi jatkumaan ihan kivasti.

Nyt Jekku on jo ihan innoissaan lumesta: se kahlaa syvällä niin, että vain pää näkyy, tai sitten se tunkee päänsä lumihankeen, en tiedä miksi. Ei sitä tunnu enää niin palelevankaan. Sen turkki on kyllä niin helppohoitoinen! Lumi ei tartu, vaan se saa sen puristeltua pois itsestään.

Jekku on taas vähän riiviöillyt (en tiedä, onko tuo oikea sana...). Eilen se yritti hyppiä ja saada lipaston päältä jotakin. Onko jotain vinkkejä, millä tuon saisi kuriin? Totta kai kiellämme, kun se hyppää, mutta ei tunnu menevän perille. Tai no, eilen meni sen verran, että kielsin, Jekku lopetti hyppimisen, käänsin selkäni, ja noin viiden minuutin kuluttua puhelinjohto oli purtu kolmeen osaan. Aaargh! Taisi olla jo kolmas johto, jonka Jekku puree poikki. Kävin ostamassa uuden johdon ja ostin varoiksi kaksi. Nyt myös vaihdoimme modeemin paikkaa, josko siitä olisi apua.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Loikka sivulle

Jekku oppi vihdoin "sivulle" -käskyn! Jee! Se tosin tekee sen melko lennokkaasti: se hyppää ensin minua vasten ja sitten se jatkaa pomppaamalla sivulle. Mutta tyyli kai on tuossa lajissa vapaa, ainakin toivottavasti. Minua huvitti aivan suunnattomasti, kun Jekku loikki niin. En voinut kuin nauraa ja hihkua ja kehua sitä. Muuta uutta se ei ole nyt oppinut, mutta olemme keskittyneet vahvistamaan vanhoja taitoja.

Eilen emme olleet koirakoulussa, mutta toivottavasti ensi lauantaina taas pääsemme. Jekku oli äitini luona hoidossa, kun meillä oli vähän pikkujouluisia menoja. Siellä se oli purrut yhden sähköjohdon poikki ja kaapinut mullat kukkaruukusta lattialle. Mutta oli se silti ollut ihan ihana kuulemma kuitenkin.

Nyt pitäisi vihdoin alkaa kunnolla harjoitella näyttelyä varten! Hermostuttaa jo etukäteen, mitä siitä tulee. En tiedä, pystymmekö ihan vaan kotikonstein treenaamaan tarpeeksi. Tammikuussa järjestettäisiin joku näyttelykurssi, jota hieman harkitsen.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Luupäinen riiviö

Jekulla taitaa olla nyt joku murrosikä päällä. Se on ihan todenteolla koetellut hermojamme. Ei se tee pahojaan ollessaan yksin kotona, mutta kun me olemme paikalla, se kai yrittää hakea huomiotamme. Puhelinjohdon se on syönyt poikki kahdesti. Jos keittiössä tuoli jää sopivasti irti ruokapöydästä, Jekku hyppää tuolille ja varastaa pöydältä tavaraa. No, äkkiä toki opimme, että tuolit työnnetään pöydän alle. Silti se yrittää saada pöydältä tai tuoleilta tavaraa ja jos ei onnistu, se alkaa murista ja äristä yksikseen. Erään lipaston päältä se vei rannekelloni ja tuhosi sen. Kiitti vaan. Mitkään kiellot eivät tunnu tehoavan. Mitäköhän vielä... Koko ajan sillä kyllä tuntuu olevan jotain jekkuja mielessä. Sänkymme alle se kuljettaa tavaraa, ja kerran sitten hain niitä sieltä pois. Siellä oli ihan kiva kokoelma kenkiä, puruluita ja muita tavaroita, mitä se on suuhunsa saanut. Edelleen pitäisi ehkä katsoa peiliin ja siivota kaikki ylimääräiset ryjät pois.

Koirakoulussakin olemme käyneet taas. Tuntuu, että Jekku on jotenkin taantunut: se oppi alkuun peruskäskyt hyvin, mutta mitään edistystä ei ole sen jälkeen tuntunut tapahtuneen. Mutta kaipa nämä kaikki tästä, pikkuhiljaa.

Tällä viikolla tuli oikein kunnon talvi. Tiistaina pyrytti lunta oikein kunnolla. Meillä oli koirapuistotreffit Paavo-schipperken kanssa, tai siis olisi ollut tiistaina, mutta tämä sokerista tehty koiranomistaja ei pystynyt lähtemään. Keskiviikkona sitten viimein olimme. Myös koirakoulun jälkeen Paavo ja Jekku pääsivät juoksemaan ja leikkimään keskenään.

Jekulle pitäisi varmaan hankkia tossut ja joku takki. Ainakin sen jalkoja palelee kovasti ulkona. Välillä se hyppelee kolmella jalalla, kun se pitää vuorotellen kumpaakin takatassua ylhäällä. Jos olemme paikallamme, Jekku alkaa aika nopeasti täristä, mutta kun se pääsee juoksemaan ja leikkimään se tuntuu pärjäävän ihan hyvin kuitenkin.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Väsynyt mökkeilijä

Jekku lähti tosiaan perjantaina Miehen kanssa mökille ja palautui eilen. En ole ehkä koskaan nähnyt Jekkua niin väsyneenä. Se makasi aivan taju kankaalla milloin missäkin. Sen verran se illan aikana nousi, että se söi ja kävimme pienellä iltakävelyllä. Sitten se taas jatkoi uinumistaan aina aamuun asti. Olin jossain vaiheessa jo huolissani, että onko se kipeä, kun se vaikutti niin flegmaattiselta. Mutta ilmeisesti sillä oli vain tavallista rankempi viikonloppu. Nyt se on jo ihan entisellään.

Koko perjantain Jekku oli kuulemma ollut Mustin kimpussa. Musti herrasmiehenä ei sitten tullut huomauttaneeksi asiasta Jekulle, vaan kärsivällisesti kesti Jekun metkut. Lauantaina Mies oli Jekun ja Mustin kanssa eksynyt metsään, joten kävelyä oli tullut reippaasti. Sunnuntaina Jekkua ei meinannut saada veneeseen eikä autoon, vaan se olisi ilmeisesti vielä halunnut jatkaa mökkielämää. Uskoisin, että sillä on ollut mukava viikonloppu: se on saanut olla vapaana, ulkoilla paljon ja leikkiä Mustin kanssa. Nyt koitti taas paluu sateiseen arkeen.

Olen suunnitellut, että menisin Jekun kanssa tammikuussa Turun messukeskuksessa järjestettävään melko suureen koiranäyttelyyn. Hieman aloin kyllä empiä: saanko treenattua Jekkua siihen mennessä tarpeeksi, että se osaa käyttäytyä kehässä? Pitäisikö mokailu aloittaa jostain vähän pienemmästä näyttelystä..? Olisi tässä ainakin yksi match show vielä ennen joulua, minne voisi yrittää mennä. Tammikuussa olisi myös joku kolmen kerran näyttelykoulutus, joka sekin voisi olla ihan hyödyllinen. Äsken ajattelin tässä kotona ottaa hieman treeniä, mutta nyt olen kätkenyt näyttelypannan ja -remmin jonnekin niin hyvään piiloon, etten löydä niitä. Se siitä sitten siis.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Koirankynnen leikkaaja

Ei mennyt tänään Jekun kynsien leikkuu niin kuin Strömsössä, niin sanotusti. Joskus silloin pienempänä se pyristeli kovasti vastaan, kun kynsiä alettiin leikata, mutta huomattuaan, että ei mahda mitään, se alistui selkeästi kohtaloonsa. En tiedä, mistä nyt kiikasti, mutta hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Minä pidin kiinni ja Mies yritti leikata. Jekku pyristeli, räpiköi ja rimpuili minkä pystyi. Minulla oli täysi työ saada pidettyä siitä kiinni. Se yritti kiivetä niskaani ja selän kautta karkuun. Ekan tassun jälkeen teki mieli luovuttaa, mutta ajattelimme, että periksi ei nyt vaan passaa antaa. Saimme lopulta etutassujen kynnet leikattua, mutta prosessiin kului reilusti aikaa. Takatassujen kynnet eivät niin pitkät olleetkaan. En todella tiedä, mistä tuo vastarinta nyt tuli. Viimeksi kuitenkin kaikki sujui hyvin, joten mitään pahoja kokemuksia ei edes pitäisi olla. Huh. No, toivottavasti seuraavalla kerralla kaikki menee taas paremmin.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ensilumi

Huomasin päivällä, että sataa lunta! En erityisemmin riemastunut tästä havainnosta, mutta aloin heti miettiä, että mitäköhän Jekku tuumaa lumesta. Kotiin päästyäni lähdin heti kävelylle Jekun kanssa. Ja pah, se ei ollut moksiskaan tuosta valkoisesta moskasta. Välillä se laittoi vähän korvia luimuun, kun oikein viimalla tuli lunta päin naamaa, mutta muuten se kulki kuin aina ennenkin. Pari kertaa se myös yritti pyydystää lumikasoja. Se oli hassua.

Jekun mielestä selvästi "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella", tai tässä tapauksessa vesi. Jekulla on, luonnollisesti, aina raikasta ja puhdasta vettä tarjolla vesikupissaan. Kupissa, jonka se aina silloin tällöin toisinaan kauhoo tassuillaan tyhjäksi. Mutta nytpä Jekku on löytänyt astetta isomman vesikupin! Meillä oli kylpyhuoneessa 60 litran saavissa vettä odottamassa inspiraatiota, jotta sen saisi kannettua akvaarioon. Jekku kävi sammuttamassa janonsa tästä lähteestä. Se seisoi takatassuillaan ja joi tyytyväisenä. Uudelleen ja uudelleen. Sen oma vesikuppi on ollut lähes koskematon. Tänään Mies lisäsi vedet akvaarioon. Jekkupa ei tästä lannistunut, vaan hyppäsi sohvalle, siitä käsinojalle ja siitä kurkotellen ylettyi juomaan suoraan akvaariosta! Tämän kyllä kielsimme nopeasti, eikä se enää onnistukaan, kun akvaariossa on onneksi lasi päällä. Mutta ihan oikeasti: mitä tuon päässä liikkuu?!

lauantai 6. marraskuuta 2010

Lisää treeniä

Olimme taas tänään Jekun kanssa koirakoulussa; jee, jo toinen kerta peräkkäin! Ensi viikolla tulee tosin taas tauko, emmekä pääse marraskuisille skipitreffeillekään, sillä Jekku lähtee Miehen ja Miehen isän kanssa mökkeilemään. Mukaan lähtee myös Jekun ystävä Musti. Pojille tulee varmasti mukava viikonloppu.

Niin, niistä treeneistä. Koulutukset ovat nyt talvikaudeksi siirtyneet sisätiloihin sellaiseen halliin eräällä teollisuusalueella Turun ulkopuolella. Minulla ei ole omaa autoa käytettävissä, mutta pääsimme nyt ja jatkossakin Paavo-skipin omistajan kyydillä. Olimme ajatelleet, että halli löytyy helposti, mutta kumpikaan meistä ei muistanut tarkkaa kadunnimeä. Ajelimme ympäriinsä jonkin aikaa, ennen kuin oikea paikka löytyi. Ihan kivaa, että koulutus on nyt sisätiloissa, mutta ainakin alkuun tuntui vähän vaikealta Jekun kanssa. Hallissa on niin paljon muiden koirien hajuja sellaisessa kokomattialatossa, että Jekku ei meinannut malttaa keskittyä itse asiaan. Siihen oli todella vaikeaa saada kontaktia, kun hajut veivät mukanaan. No, saimme me sentään jotain tehtyäkin. Yhtenä häiriötekijänä oli myös kouluttajan oma koira, joka oli kiinni hallin toisella puolella. Se haukkui siellä lähes taukoamatta, joten sekin vähän häiritsi keskittymistä. Toisaalta ihan hyvää harjoitusta tuokin, että kaikista häiriötekijöistä huolimatta Jekun pitäisi kuunnella ja totella minua.

Tällä kerralla treenasimme mm. maahan menoa, perusasennossa olemista, ja erilaisia tehtäviä sarjassa: "seuraa, istu, seuraa, maahan". Jekulle on myös ollut hieman vaikeaa seisominen. Heh, toki se seistä osaa, mutta ei käskystä nouse seisomaan. Nyt tähänkin saimme uusia vinkkejä.

Koulutuksen jälkeen menimme Paavon ja omistajansa kanssa läheiselle tyhjälle tontille, sillä ajattelimme, että koirien olisi kiva päästä vapaana juoksemaan ja leikkimään keskittymistä vaatineiden treenien jälkeen. Ja voi että miten pojilla oli hauskaa! Paluumatkalla autossa oli kaksi melkoisen hiljaista ja rauhallista skipiä. Kerran niinkin.

torstai 4. marraskuuta 2010

Back to school

Viime lauantaina pääsimme vihdoin Jekun kanssa taas koirakouluun. Ensimmäisellä kerralla Jekku oli vähän hermostunut ja jännittynyt, ja mietinkin miten mahtaa nyt käydä. Ihan hyvästi kävi. Jekku oli melko rauhallinen ja pystyi keskittymään paremmin. Toki välillä olisi pitänyt päästä haistelemaan kavereita, tai peräti leikkimään, mutta kyllä se palasi takaisin ruotuun makupalojen avulla.

Aluksi oli kontaktiharjoituksia, joita Jekku ei täysin tajunnut, ja niitä tehtiinkin vain pari. Sitten oli vuorossa mm. seuraamista, luokse- ja sivulletuloa, istumista ja maahan menemistä. Seuraamista olemme harjoitelleet Jekun kanssa lenkeillä, joten se sujuu jo aika hyvin. Perusasentoon Jekku ei meinaa tulla: kouluttaja kysyikin, olenko joskus astunut Jekun varpaille. Olenhan minä. Harjoittelimme sitten jonkin verran sitä, miten koiran saisi sivulle viereen istumaan. Jekku sai ehkä hieman ajatuksesta kiinni. Olemme myös kotona jatkaneet harjoittelua, mutta Jekku jäisi mieluummin kauemmas taakseni istumaan, eikä haluaisi tulla ihan viereen. No, harjoitukset jatkuvat. Lopuksi kaikki koirakot asettuivat jonoon ja jonon viimeinen lähti pujottelemaan muiden ohi. Tässä Jekku ei olisi malttanut seurata, kun kavereita oli matkalla niin paljon.

Nyt koulutukset siirtyvätkin sisätiloihin. Halli on hieman kauempana, eikä sinne kulje bussit, ainakaan kovin lähelle. Eikä meillä ole omaa autoa. Mutta ehkä pääsen Paavo-schipperken omistajan kyydillä silloin, kun he ovat menossa. Toivon, että nyt ei tulisi kovin pitkiä taukoja harjoitteluun enää.

Minkä ikäisenä suunnilleen koirille tulee ns. murrosikä? Tuntuu, kuin Jekulla olisi joku sellainen päällä juuri nyt. Se on toisinaan aikamoinen schipperkele. Se on mm. syönyt korkokenkäni koron, huulirasvani, miehen silmälasit... Eilen ihmettelin, että mitä se murisee, ärisee ja vinkuu keittiössä. Sitä harmitti niin kovasti, kun se ei saanut kiskottua reppuani tuolilta. Myöhemmin se onnistui (se pudottaminen siis) ja se (Jekku siis) vei lompakkoni. Torumisesta ei ole apua, jos sitä ei saa kiinni itse teossa, ja harvemmin sitä saa. Kaikesta tästä riiviöimisestä huolimatta se on edelleen kuitenkin aivan ihana.

Eräänä päivänä Jekku pääsi tutustumaan kissaan! Olimme tulossa päiväkävelyltä, ja Jekku jäi ulko-oven eteen ihmettelemään ja istuskelemaan. Ohi kulki pariskunta, jolla oli kissa mukanaan. Kissa oli naisen sylissä ja hän tuli lähemmäs ja kumartui. Hän sanoi, että pitää kissaa tassuista kiinni niin, ettei se pääse raapimaan. Jekku meni lähemmäs uteliaana haistelemaan. Se haisteli hetken ja perääntyi sitten haukkuen. Se kai huomasi, ettei kissa ole koira, mutta ei tiennyt, mikä otus se oikein on. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja Jekku meni uudelleen tutustumaan tähän outoon olentoon. Kissa oli koko ajan kiltisti omistajansa sylissä. Välillä se naukui, mutta ei muuta. Hetken me siinä olimme, kunnes he jatkoivat matkaansa. Ihan hauskaa, että Jekku pääsi tutustumaan kissaankin.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Pelle Peloton

Jekku on kyllä varsinainen pelle. Toisinaan olen kuvaillut sitä myös sanalla marakatti. Ja onpa se kyllä virallisen nimensäkin veroinen: Elämän Ilo. Niin paljon iloa ja hupia se on meille jo tänä lyhyenä aikana tuottanut ja joka päivä tulee lisää. Nyt se on alkanut kätkeä puruluita; se saattaa kävellä ympäri asuntoa luu suusta törröttäen lähes onnettoman näköisenä, kun hyvää piiloa ei meinaa löytyä. Sohvan tyynyjen alle tai väliin se niitä alkusijoittaa, kunnes siirtää parempaan säilöön. Eilen se haki sängyn alta kavalkadin erilaisia puruluita: ensin kevytkengän kappaleen, jonka se söi, sitten se haki sieltä solmuluun lopun ja söi sen, ja lopuksi vielä siankorvan. Tätä kirjoittaessani se kuljetti solmuluun ensin sohvalta makuuhuoneeseen ja toi sieltä takaisin olohuoneeseen. Nyt se koittaa kätkeä sitä kukkaruukkuun.

Pelotonkin Jekku on: juuri mitään se ei pelkää. Ihmettelin, kun se ei välitä edes linkoavasta pesukoneesta, vaan meni ihmeissään lähemmäs tutkimaan ja nosti etutassunsa tärisevää konetta vasten. Lenkillä se kerran pelästyi tyhjää muovipussia. Sitä se ensin haukkui, mutta kun vein Jekkua lähemmäksi, se huomasi, ettei mitään pelättävää ole ja kävi haistelemassa pussia.

Minullakin alkaa ääni taas kulkea, joten toivottavasti nyt pääsemme jatkamaan koulutusta.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Treffeillä

Keskiviikkona oli taas kuukausittaiset skipitreffit. En tiedä, oliko nyt osallistujaennätys, sillä paikalla oli 17 skipiä ja kaksi muun rotuista. Uutena paikalla oli Paavo, johon olimme tutustuneet koirakoulussa. Vinkkasin Paavon omistajalle näistä treffeistä, joten oli kiva, että he tulivat paikalle. Treffeillä oli sellainen pikkumusta vilinä, etten aina edes tiennyt, missä omani menee. Mutta hauskaa taisi olla. Jekku oli taas ihan väsynyt treffien jälkeen ja nukahti jo autoon.

Samaisena keskiviikkona Jekku täytti puoli vuotta! On se jo iso poika. Tuntuu, että se on näyttelyn jälkeen kasvanut ja muuttanut muotoaan. Ei sitä itse niin tajua, mutta nyt kun näki sen muiden rinnalla. Anitan mielestä Jekku oli kehittynyt ulkonäöllisesti parempaan suuntaan.

Meillä on nyt ollut pitkä tauko koirakoulusta: ensin oli sellaisia keskiviikkoja, jolloin en päässyt paikalle. Kun taas olisin päässyt, koulutusta ei ollut. Sen jälkeen koulutuksen siirtyivät lauantaille, ja taas meni pari lauantaita niin, etten päässyt. No, nyt meinasin, että mennään eikä meinata. Lupasin Paavo-schipperken omistajallekin, että olemme tulossa ja että nähdään koulutuksessa. No, eipä se mennytkään niin. Olen itse niin kipeä, etten voinut kuvitellakaan lähteväni. Olen hieman flunssainen, joka ei ehkä muuten niin haittaisi, mutta ääneni on aivan totaalisesti pois. Koiran käskytys ei siis ihan onnistu. Jo pelkästään kävelyllä on ollut haasteellista, kun ei voi juurikaan komentaa Jekkua. Sille on tullut nyt tavaksi, että se yrittää imuroida maasta suuhunsa kaikkea mahdollista. Ainoa keinoni äännellä on naksuttaa kieltä, joten Jekku on jo tajunnut, että kun naksutan, sen pitää jättää maassa oleva kiehtova objekti rauhaan. Sen jälkeen se saa palkkion. Toivon kuitenkin, että saisin ääneni pian takaisin!

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Paikka!

Kävimme tässä taas eräänä iltana koirapuistossa. Sää oli mitä ihanin: aurinkoinen syksyinen iltapäivä, ja meillä oli ihan vaan luppoaikaa. No, nyt minä liioittelen, ei ainakaan minulla mitään ylimääräistä aikaa olisi ollut, mutta halusin silti mieluummin olla ulkona, kuin sisällä tekemässä töitä. Valitettavasti koirapuistossa oli hiljaista. Aluksi, kun menimme, siellä ei ollut ketään muita. Isojen koirien puolella oli vilskettä, mutta pienten puolella hiljaista. Ajattelimme kuitenkin hengata puistossa hetken, kun sinne asti olimme tulleet. Yleensä siellä on ollut niin paljon porukkaa, että järkeilimme, että kyllä sinne pian joku tulee.

Siinä odotellessamme ajattelin alkaa opettaa Jekulle "paikka" -käskyä. Käskin sen istumaan ja pyysin Miestä pitämään Jekkua paikoillaan, kun käskin "paikka". Peruutin pari askelta ja sanoin "vapaa", jolloin Mies päästi Jekun tulemaan luokseni hakemaan palkintoa. Toistimme tätä pari kertaa ja sitten koitimme ilman, että Mies pitää kiinni. Ei vielä onnistunut, vaan Jekku lähti perääni. Vielä pari kertaa otimme uudelleen niin, että Mies pitelee Jekkua paikoillaan. Sitten hän taas irrotti, ja yllätyksekseni Jekku oli honannut homman idean! Se istui paikallaan, kunnes vapautin sen! Olemme nyt treenanneet tätä samaa täällä meillä kotonakin. Olen jotenkin yllättynyt, miten nopeasti Jekku tämän käskyn perusidean oppi. Toki sitä täytyy vielä treenata lisää ja lisää, mutta perusta on nyt opittu. Jee!

Sitten ihmettelen hieman koirapuistoetikettiä, se kun on minulle vielä hieman vieras. Siellä ollessamme sinne tuli nainen chihuahuan kanssa. Jekku juoksi sen luo, mutta chihuahua ei välittänyt Jekusta, vaan ärisi ja väisteli. Käskin Jekun luokseni ja pidin siitä kiinni. Nainen istui penkille ja käski oman koiransa luokseen. Jekku lähti taas tekemään tuttavuutta sen kanssa. Nainen sanoi ikään kuin Jekulle: "Kuule, ei sitä kiinnosta sun kanssa leikkiä." Meille nainen kääntyi selittämään, että hänen koirallaan on huonoja kokemuksia muista koirista, siksi se puolustaa itseään ärisemällä. Jekku yritti yhä vielä saada toista koiraa leikkimään. Tällöin nainen otti koiransa syliinsä ja käveli toiselle puolelle puistoa istumaan. Me huolehdimme siitä, että Jekku ei enää lähtenyt heidän peräänsä. Mutta eikö koirapuiston idea kuitenkin ole se, että koirat saavat juosta vapaana ja leikkiä keskenään? Olenko minä velvollinen koirapuistossa ottamaan oman koirani kiinni ja estämäään sitä juoksemasta, jos puistoon tulee joku, joka ei halua, että hänen koiransa kanssa leikitään? Itse en varmaankaan veisi Jekkua koirapuistoon, jos en haluaisi sen olevan muiden koirien kanssa. Toki ymmärrän, että jos taustalla on huonoja kokemuksia ja siitä syntynyttä pelkoa, ei varmaan ole mieluista, että muut koirat innokkaasti pyörivät ympärillä. No, toivottavasti Jekku ei kuitenkaan aiheuttanut pienelle enempää traumoja.

Lopulta puistoon tuli myös sellaisia koiria, joiden kanssa Jekku pääsi kunnolla painimaan. Äkkiä pienten puolelle ilmestyi suursnautseri. Ihmettelimme vähän, että nostiko sen omistaja snautserin jostain syystä aidan yli pienten puolelle. Snautseri oli ihan kiltti ja kävi vain nuuhkimassa pieniä koiria. Sitten se jolkotteli aidalle ja hyppäsi sen yli isojen puolelle! Se oli siis ihan itse päättänyt käydä vierailulla aidan toisella puolella. Puistossa ollessamme snautseri hyppäsi vielä pari kertaa edestakaisin aidan yli. Se oli jotenkin sympaattinen kaveri, ja oli ihmeellistä, miten se niin kepeästi hyppäsi kuitenkin melko korkean aidan yli.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Hyppelyä

Jekku on nyt varsin innostunut hyppimään. Jo aiemmin se pääsi sohvalle, kun sen edessä oli puulaatikko, jota Jekku käytti portaana. Pari päivää sitten se yhtäkkiä pomppasi sohvalle viereeni, ilman mitään väliportaita! Yritys hyppyihin oli ollut kova jo aiemmin, mutta jotenkin Jekku ei vaan hoksannut oikeaa tekniikkaa. Mutta nyt mikään ei voi enää sitä estää.

Myös sänkyyn Jekku nykyään pääsee, ja me pehmot olemme antaneet sen tulla. Jekku huomasi myös, että sängyn oon ikkuna: kun se nousee takatassuilleen ja laittaa etutassut ikkunalaudalle, se näkee ulos. Nyt Jekku viettää pitkiä aikoja sängyllä seisoen ja ulos katsellen. Mies ehdotti, että voisimme laittaa ikkunan eteen jonkun tason, jolla Jekku voisi olla, että se näkisi ulos, ettei sen tarvitsisi seistä sängyssä koko aikaa.

Jossain aiemmassa kirjoituksessa kerroin kenkäfriikki-Jekusta. Kenkäfriikkeys on yhä voimissaan. Nykyään, kun tulee kotiin, Jekku nappaa heti jonkun kengän suuhunsa ja kuljettaa sen olohuoneeseen, ja nykyään suoraan sohvalle. Eilen Mies sanoi keränneensä kahdeksan eri kenkää olohuoneesta. Mitään Jekku ei niille tee, kunhan kuljettaa.

Tällä viikolla ei ollut koirakoulua laisinkaan, ja ensiviikosta lähtien se on lauantaisin. Nyt ainakaan parina tulevana lauantaina emme tosin valitettavasti pääse koulutukseen. En tiedä, pitäisikö harkita jotakin yksityisempää (ja hintavampaa) koulutusta.

lauantai 18. syyskuuta 2010

A Hard Day's Night

Huomaa kyllä, että Jekulla on ollut tänään vähän rankempi päivä. Kun tulimme näyttelystä kotiin, oli suuntana suoraan suihku; Jekku oli sen verran hiekkainen ja kurainen, että se piti pestä ihan kunnolla. Sen jälkeen uni maistui. Jekku käpertyi omalle pedilleen ja venytteli välillä nautinnollisesti. Valitettavasti se oli pakko herättää, kun piti olla taas menossa.

Jekku sai ottaa parin tunnin torkut näyttelykoitoksen jälkeen, mutta sitten piti lähteä äitini luo. Miehen vanhemmat olivat illalla tulossa syömään, joten me menimme jo hieman aiemmin auttamaan valmisteluissa. Jekusta oli toki kivaa päästä äitini luo, varsinkin, kun siellä on monen monta kukkaruukkua, josta kaivaa multia lattialle.

Lähdimme Miehen kanssa hakemaan Miehen vanhempia ja jätimme Jekun äidin kanssa odottelemaan. Palattuamme äiti kertoi, että Jekku oli itkenyt peräämme melkein koko ajan! Tämä oli ihan uutta, ja hieman ehkä huolestuttavaakin: miksi noin? Toivottavasti ei tule tavaksi!

Kaiken kaikkiaan Jekulla oli lopulta kai oikein mukavakin ilta, sillä olihan paikalla kaikki sille tärkeimmät ihmiset: me, äitini ja Miehen vanhemmat. Tai ainakin kuvittelisin, että tässä on se kokoonpano, joka Jekulle on tutuin ja läheisin. Toki kasvattaja-Ata tuntuu olevan Jekulle yhä rakas, mutta hänet näimmekin jo päivällä.

Illalla Jekku piti huolen viihdyttämisestämme. Se kävi tasapuolisesti ja vuorotellen tervehtimässä jokaista, esitti parasta (tai pahinta) osaamistaan, leikki, hyöri, pyöri, ja nautti huomion keskipisteenä olemisesta. Nyt olemme taas kotona ja väsymys alkaa jo painaa: vaikka me Miehen kanssa olemme olohuoneessa, on Jekku vetäytynyt jo yöpuulle makuuhuoneeseen omalle pedilleen. Kauniita öitä, Muru! :)

Ensimmäinen näyttely

Jekun ensimmäinen näyttely on nyt enemmän tai vähemmän kunnialla takana. Itsekin olin kyllä näyttelyjen ensikertalainen. Olen toki käynyt katsomassa joskus vuosia sitten useampaakin näyttelyä, mutta koskaan ennen en ole koiraa siellä esittänyt. Vähän hapuilevaahan se oli, meillä molemmilla. Itse en tarkalleen tiennyt, mitä pitäisi tehdä, minne mennä ja miten toimia, joten varmuutta ei voinut odottaa myöskään Jekulta. Ihan kivasti silti meni, ja arvostelukin oli mielestäni melko hyvä. Tässäpä se kokonaisuudessaan:

"Ryhdikäs, mittasuht. erittäin kaunis. Tarvitsee lisää käsittelytottumusta. Hyvät silmät. Sopivasti kulmautunut. Sopiva luuston vahvuus. Tässä vaiheessa alakulmahampaat painavat ikeneen. Liikkuu ryhdikkäästi."

Uroksia luokassa oli neljä (kaikki Luupäitä), ja Jekku sijoittui neljänneksi. Velmu (Luupään Diktaattori [nomen est omen?]) oli ykkönen, sitten Vili (Luupään Despootti), Laku (Luupään Diplomaatti) ja Jekku. Narttujen voiton vei ns. vieras koira, jonka jälkeen sijoittuivat Demi (Luupään Demoni) ja Jekun sisko Stara (Luupään Elämän Ihme).

Nyt tuli ehkä pieni innostus näyttelyhin, ja ajattelin, että voisin ainakin tammikuussa osallistua Turussa pidettävään melko isoon näyttelyyn. Nyt tietää vähän paremmin, että mitä ja miten tulisi treenata. Olen opettanut Jekulle seuraamista, joten se kävelee mielestäni aika kivasti ja katsoo minuun. Tänään kuulin, että näyttelyssä koiran tulisi katsoa eteensä eikä esittäjäänsä, joten pieleen meni meidän osaltamme. Kyllä Jekku silti ihan hienosti kehässä liikkui. Vaikeinta sille oli hampaiden katsominen, tai paremminkin hampaiden näyttäminen. Myös paikallaan seisomista pitää harjoitella enemmän. Onneksi tämä nyt kuitenkin oli vain pentunäyttely, jonka saattoi ottaa huumorilla. Mutta pääasia toki oli, että Luupäät pärjäsivät ;)

perjantai 17. syyskuuta 2010

Varjoleikit

Jekku on nyt keksinyt aivan uuden jutun: varjot! Ihmettelimme eilen Miehen kanssa pussilakanoita viikatessamme, että mitä Jekku juoksee käytävän päästä toiseen valtavalla vauhdilla. Lopulta aloimme tajuta, että se jahtaa varjoja. En edes tiedä, minkä varjon perässä se oli: omansa vai meidän. Jälleen kerran meinasin tikahtua nauruun. Tämän jälkeen kokeilin myös kädelläni tehdä erilaisia heijastuksia, joita Jekku myös yritti ottaa kiinni. Miehen piti myös tietysti kokeilla, lähtisikö Jekku jahtaamaan taskulampun valokeilaa. Lähti se. On se vaan hassu.

Tiistaina olimme pisimmällä kävelyllä tähän asti. Kiersimme Halisten kosken ja tulimme YO-kylän koirapuiston kautta takaisin. Hyvin Jekku jaksoi sekä kävellä että vielä riehua puistossa ja vielä sieltäkin kävellä kotiin. Jostain syystä Jekku pelkäsi matkan varrella olevia puisia siltoja. Ensin Koroisten ristin kohdalla se teki stopin, vaikka silta oli melko lyhyt. Toisen kerran se kieltäytyi kulkemasta junasiltaa. Ne pätkät se piti siis kantaa. En tiedä, mikä noissa silloissa sitä niin pelottaa. Se kuitenkin kulkee ihan reippaasti vastaavanlaista puista kävelytietä jokirannassa.

Seuraavassa kirjoituksessa voinkin sitten tilittää huomisesta näyttelystä. Kaiken muun hyvän lisäksi on vissiin luvattu sadetta, joka tuo oman lisämausteensa koko settiin. Ensi kerralla siis kuulumisia näyttelystä.

torstai 9. syyskuuta 2010

Alkuperäisvoimaa!

Vaikka blogi onkin nimeltään Jekkuilua ja on tähän mennessä käsitellyt lähinnä koiriin liittyviä asioita, aion silti joskus kertoa muistakin jutuista. Nyt on sellainen hetki.

Eilen täällä Turussa oli Suomi-Venäjä-Seuran tuottama Sugri-rock (http://www.sugrirock.com/), joka on kiertueella Suomessa. Kyseisessä tapahtumassa esiintyy siis eri suomalais-ugrilaisia kansoja edustavia bändejä. Kiertueella on mukana kuusi bändiä, joista kaksi esiintyi Turussa: marilainen Pairem ja hanti-mansilainen H-Ural.

Tapahtuma oli oikein onnistunut: bändit olivat hyviä ja yleisöäkin oli paikalla oikein kivasti. Itse tykästyin kovasti Pairemiin ja olisin mielelläni ostanut heidän levynsä. Valitettavasti sellaista ei ollut tarjolla. H-Uralinkin oli mielenkiintoinen, mutta ei sykähdyttänyt samoin kuin Pairem ja solisitinsa Elvira, joka toi mieleen sekä ulkonäöltään että lauluääneltään Tarja Turusen.

Yritän nyt laittaa tähän linkin yhteen Pairemin lauluun. Käyttäkää pari minuuttia sen kuunteluun!
http://www.youtube.com/watch?v=DkVoQbDqRUM&feature=related
Sitten toinenkin marinkielinen laulu. Tämä "torakantappotanssi" tuo elävästi mieleeni opiskelujeni alkuajat bileineen. Oi, ihana! Ääni tässä on hieman heikko, joten laittakaa tietokoneestanne ääntä kovemmalle!
http://www.youtube.com/watch?v=p4Yjec-gEiI&feature=related

Sillä aikaa kun minä sugrirokkasin, Mies oli Jekun kanssa skipitreffeillä. Treffeillä oli vähän treenattu kohta koittavaa näyttelyä varten. Jekulla ei ilmeisesti ollut mennyt ihan putkeen. Voi ei! Mitäköhän siitä näyttelystäkin meidän osaltamme tulee?! Jekku ei kai ollut oikein liikkunut, ei seissyt kauniisti, eikä näyttänyt hampaitaan. Lenkeillä se kyllä tottelee "seuraa"-käskyä mielestäni ihan hyvin, mutta ilmeisesti se ei malta keskittyä, kun on muita koiria paikalla. Täytyy ottaa tehotreenit nyt ennen näyttelyä!

torstai 2. syyskuuta 2010

Vesileikkejä ja elävää ravintoa

Joskus olisi kiva saada tietää, että mitäköhän koiran päässä liikkuu? Mistä niiden aivotukset tulevat? Tai ehkä paremminkin: miten vietit ohjaavat niitä tekemään erilaisia asioita? Eniten minua kiinnostaisi tietää syitä Jekun vesileikeille. Huomasin asian jo heti Jekun tullessa meille. Välillä se kauhoo tassuillaan vettä vesikupistaan. Joskus se läiskii vain hetken, joskus taas se tyhjentää puolet kupistaan lattialle. Välillä saattaa mennä päiviä, jopa viikkoja niin, että kuppi saa olla rauhassa. Toisinaan taas se tyhjentää kupin lattialle kolmasti päivässä. Ei tämä asia minua varsinaisesti haittaa; vettä se vaan on ja sen saa pyyhittyä. Tämä taipumus vaan huvittaa minua suunnattomasti. Jekku on niin touhukkaana ja tohkeissaan läiskimässä. Välillä se läimäyttää koko tassunsa kupin pohjalle pitkäksi aikaa. En tiedä näkeekö se kupin pohjasta oman heijastuksensa, onko kupissa joku roska, vai onko vesi muuten vaan sen mielestä huonoa? Viime treffeillä juttelimme aiemman pentueen Demin omistajien kanssa ja he kertoivat Demin tekevän ihan samaa.

Tässä eräänä päivänä Jekku söi kärpäsen. Elävänä. Kärpänen kai oli jo hieman viilentyneiden säiden kohmettama, eikä se päässyt kunnolla lentoon. Jekku näpsäkän nopsasti läimäytti sitä ensin tassullaan, mutta kun kärpänen vielä jatkoi kulkuaan, otti Jekun sen suuhunsa ja söi. Tämä kaikki kävi niin äkkiä, etten ehtinyt väliin. Toisaalta, eipä kai tuosta mitään haittaakaan sille liene. Veikkaisin, että se on kesän aikana syönyt useammankin kärpäsen tai perhosen meidän sitä huomaamatta.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Koirakouluun...

...oli tarkoitus mennä tänään. Olen jo kauan miettinyt, että menisimme Jekun kanssa Turun seudun kääpiökoirat ry:n arkitottelevaisuuskoulutukseen, mutta milloinkaan en ole saanut aikaiseksi. Koulutusta on siis aina keskiviikkoisin hieman keskustan ulkopuolella sijaitsevalla vinttikoiraradalla (tai ei siis radaLLA, vaan radan edustalla). Tänään sää näytti vähän epävakaiselta, joten ajattelin, että eipä tule tänäänkään mitään. Soudin ja huopasin: mennäkö vaiko eikö. Päätin noin 10 minuuttia ennen bussin lähtöä, että mekin lähdemme. Myöhästyimme bussista, ja olin aivan varma, ettemme ehdi enää myöhemmällä. Päätin silti sitkeästi mennä paikalle, kun olin kerran liikkeelle lähtenyt. Myöhäisemmälläkin bussilla ehdimme juuri ja juuri.

Bussista pois jäätyämme näin, että paikalla on jo porukkaa, mutta ehkä ehdimme vielä mukaan. Nappasin Jekun kainaloon, jotta pääsisimme paikalle nopeammin. Kysyin ensimmäisiltä kohdalle osuneilta koiranomistajilta, ovatko hekin tulossa koulutukseen. "No joo, mutta täällä ei tänään ole koulutusta." Ööh, siis mitä ihmettä? Kuulemma siellä oli jotkin kilpailut. Lähdin kulkemaan eteenpäin huomattuani toisen schipperken. Paavo-schipperken omistajan kanssa sitten kyselimme yhdistyksen edustajalta, mikä on homman nimi. No, tältä päivältä koulutus on peruttu, sillä siellä alkoi jokin tottelevaisuuskilpailu. Ensi viikolla koulutus taas on normaalisti. Hieman siinä nurisimme, että olimme katsoneet netistä tietoja koulutuksesta, mutta missään ei lukenut, että sitä ei tänään ole. Yhdistyksen edustaja ei oikeastaan reagoinut tähän mitenkään. Kävin vielä äsken katsomassa tarkasti yhdistyksen nettisivut läpi, eikä missään ole mainintaa, että koulutusta ei tänään olisi, eikä myöskään siitä, että tänään on kyseinen kilpailu. Olisiko aivan liikaa päivittää tällaisia tiedotuksia etusivulle? Pitänee liittyä yhdistyksen postituslistalle, jotta saisi tiedot vielä ajankohtaisemmista asioista.

Muuten olisi harmittanut aikalailla turha reissu, mutta onneksi paikalla oli toinen schipperke, jonka kanssa Jekku pääsi painimaan. Ainakin Jekulle reissu oli siis mukava. Kehotin Paavo-schipperken omistajaa tulemaan myös skipitreffeille, ja hän kehotti meitä tulemaan Kakolanmäen koirapuistoon. Pitänee mennä siis. Hän lupasi tulla myös ensi viikolla koulutukseen, joten emmeköhän mekin yritä uudelleen.

Tuli vielä mieleen aiemmasta narinastani tiedotuksen puutteesta. Voisikohan Turun schipperketreffejä mainostaa Schipperkekerhon kotisivuilla? Paavon omistaja on kuulemma sitä kautta katsellut, josko Turussa olisi jotain toimintaa, mutta ei ole nähnyt mitään mainintaa mistään. Hänellä ei ilmeisesti ole muita kontakteja schipperkeihmisiin, joten tieto treffeistä ei ole kulkenut.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Matkailu avartaa

Jekku ei ollut vielä koskaan matkustanut bussilla, joten ajattelimme korjata asian. Päätimme, että busseilemme koirapuistoon ja takaisin. Koirapuisto on kyllä periaatteessa kävelymatkan päässä, mutta Jekun kanssa sinne kestäisi varmaankin lähemmäs tunnin verran kävellä. Jekku ei ollut bussista moksiskaan. Se istui tai makasi sylissäni ihan kiltisti.

Koirapuistossa oli jälleen kivaa! Aluksi menimme isojen koirien puolelle, sillä pienten puolella ei ollut taaskaan ketään. Ihan hyvin Jekku pärjäsi isompienkin koirien kanssa. Kun pienempien puolelle alkoi tulla porukkaa, siirryimme mekin sinne. Koirapuistossa vierähti kevyesti pari tuntia. Jekku juoksi ja telmi taas ihan hulluna. Silti sillä riitti vielä kotona virtaa leikkimiseen. Pitäisi alkaa enemmän puuhailla sen kanssa kaikkea sellaista, jossa se saisi käyttää päätään, jotta Jekkua saisi sillä tavoin kuluttamaan energiaansa. Olen miettinyt koirakouluun menoa, mutta aina iskee laiskuus, enkä saakaan aikaiseksi lähteä. Pitäisi olla ehkä seuraa.

Viikonloppuna meillä oli taas Miehen kanssa menoa sen verran, että Jekku oli tällä kertaa Miehen vanhempien mukana mökkeilemässä Karjalohjalla. Jekku oli osallistunut rapujuhliin, käynyt veneilemässä ja visiitillä Fiskarsissa. Ihmiset olivat olleet kovasti ihastuneita Jekkuun, eikä sitä olisi maltettu päästää poiskaan. Jekulla lienee siis ollut mukava viikonloppu, varsinkin, kun myös Musti oli mukana menossa.

Kotona Jekkua odotti uusi lelu, jonka itse asiassa ostimme lastenleluosastolta. Jekku otti uuden lelun tyytyväisenä vastaan ja kuljetti sen sohvan alle. Nyt Jekku on hetken riehunut, joten se ottaa vähän lepoa välillä. Ensi viikolla olisi tarkoitus treffata taas Stara-siskoa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Väsymystä

Jekku on ollut tänään vähän "flaati". Se oli äidilläni hoidossa eilisen illan ja tänään, sillä itse olin juhlimassa ystäväni häitä. Aivan ihanat häät muuten! Olen vieläkin onnessani heidän onnestaan. No, takaisin varsinaiseen aiheeseen. Tänään menin hakemaan Jekkua kotiin ja se oli tullessani kovin iloinen. Kävimme myös pihalla, missä se juoksenteli innoissaan. Yritin tarjota sille ruokaa, mutta se ei maistunut. Lähdimme kävelylle, joka se sujui kyllä reippaasti ja mallikkaasti. Kävelyn jälkeen Jekku on vaan nukkunut. Toki tämä kuumuus voi vaikuttaa, samaten ehkä se, että Jekun hampaat ovat vaihtumassa: siltä on lähtenyt jo pari etuhammasta sekä alhaalta että ylhäältä ja uusia näkyy olevan tulossa jo tilalle. Sillä on myös maha ollut vähän sekaisin pari päivää. Niin, ja turkkikin tuntuu vaihtuvan pentuturkista aikuisen koiran turkiksi vähitellen. No, täytyy nyt tarkkailla sitä pari päivää, että miltä se vaikuttaa.

Parvekkeemme on ollut pienen ikuisuuden (kolme vuotta!) käyttökiellossa, mutta nyt parvekkeet on vihdoin remontoitu ja sinne taas pääsee. Jekku ei ole juurikaan itsekseen parvekkeelle mennyt tai siellä viihtynyt. Paitsi edellisyönä. Aamulla tarkistin asunnon ja ilokseni totesin, että se ei ole tehnyt mitään tarpeitaan sisälle. Sitten tulin vilkaisseeksi parvekkeelle. Jekku oli pissannut ja kakannut sinne. Ihan fiksua ajattelua siltä kyllä! Kai se tajusi, että asiat kuuluu tehdä ulos, ei sisälle. Ei tässä muuten mitään, mutta parvekkeen lattiassa on rako, josta pissaa oli valunut alakerran parvekkeelle. Asunnossa asuu talonmiehemme. Itselläni alkoi olla jo kiire aiemmin mainitsemiini häihin, mutta menin silti nöyränä tyttönä siivousvälineiden kanssa talkkarin oven taakse, mutta he eivät olleet kotona. Jätin lapun, jossa pahoittelin tapahtunutta ja lupauduin tulemaan siivoamaan myöhemmin. Nyt vilkaisin heidän parvekettaan ja totesin, että he ovat itse sen jo siivonneet. Voi nolotus tätä kaikkea! Tästä opin toki sen, etten enää päästä Jekkua öisin parvekkeelle.

Viime keskiviikkona olimme taas treffeillä. Stara-sisko ei ollut paikalla, joten tällä kertaa paras leikkikaveri oli Demi. Anita myös harjoitteli pentujen kanssa tulevaa näyttelyä varten: opeteltiin kävelyä ja pöydällä tutkittavana olemista. Syyskuun treffeillä on tarkoitus harjoitella lisää. Tiedän itse jo nyt, etten pääse silloin paikalle, sillä silloin Turussa järjestetään Sugri-rock, jonne on tulossa esiintyjiä Hanti-Mansiasta sekä Marinmaalta. Sitä ei voi siis jättää väliin! Toivon, että mies kuitenkin pääsisi tuolloin paikalle. Pentunäyttely on sitten 18.9. täällä Turussa. Saa nähdä, miten siellä sujuu.

tiistai 10. elokuuta 2010

Jokilaiva, Ruissalo, Kuhankuono

Meillä on mennyt pari päivää melko vauhdikkaissa merkeissä. Sunnuntaina Miehen veli ja hänen avovaimonsa tulivat moikkaamaan Jekkua (ja ehkä vähän meitäkin), ja ehdottivat, että lähtisimme lounaalle. Miehen veljen kaveri on töissä ravintolalaiva Katarinalla, joten sinne soitettiin ja kysyttiin, saisiko koiran ottaa mukaan. Vastaus oli myönteinen, joten lähdimme kohti jokirantaa. Emme me nyt ihan todella jokilaivalle menneet, vaan jäimme laivan terassille rantaan. Samalla terassilla oli pari muutakin koiraa, eli ilmeisesti laiva on koiramyönteinen. Koirat saivat myös vesikupit ja naapuripöydän tollerille tuotiin keittiöstä ruokaakin: kokki kävi kysymässä koiran omistajalta saisiko sille tuoda ruokaa. Tunnelma laivalla ja terassilla oli kiva ja rento ja ruokakin oli hyvää. Voisin siis lämpimästi suositella ravintolalaiva Katarinaa muillekin!

Sunnuntaina sää oli todella helteinen, joten kotiin päästyämme ehdotin, että lähdetään vielä uimaan. Katsoin netistä, että Ruissalossa on koirille tarkoitettu uimaranta, joten suuntasimme siis Ruissaloon. Uimarantaa ei sitten löytynytkään ihan helposti. Kiersimme pitkin metsiä, mutta emme olleet löytää perille. Meinasin menettää hermoni ja teki mieli luovuttaa. Lopulta törmäsimme pariin muuhun koiraan omistajineen ja kysyimme heiltä suuntaa. He olivat myös menossa rannalle, joten menimme samaa matkaa. Jekku ei varsinaisesti uimisesta niin välitä, mutta siitä oli hauskaa telmiä muiden koirien kanssa. Pari kertaa kannoimme sen veteen ja se polski sieltä reippaasti rantaan. Sillä on hassu tyyli uida: sen takapää painuu syvälle veteen ja se polskii suorana olevilla etujaloillaan. Vesi pärskyy ympäriinsä ja homma näyttää hieman hankalalta. Ehkä se vielä joskus oppii ihan oikeastikin uimaan koiraa.

Lienee turha mainita, että sunnuntain aktiviteettien jälkeen Jekku oli melko väsynyt ja rauhallinenkin.

Eilen sitten päätimme toiseksi viimeisen lomapäiväni kunniaksi lähteä Kuhankuonolle ulkoilemaan. Kuhankuono on siis noin 35 kilometrin päässä Turusta sijaitseva retkeilyreitistö. Me suuntasimme itse Kuhankuonolle, joka on kivi seitsemän kunnan rajalla. Teimme yhteensä noin kuuden kilometrin kävelyn. Jekulla oli kivaa, kun se sai juosta vapaana. Tosin sillä oli hieman hankaluuksia kulkea pitkospuilla, sillä sen tassut meinasivat aina välillä luiskahtaa puiden väleihin. Välillä Jekku ratkaisi ongelman kulkemalla pitkospuiden vieressä.
Illalla lähdimme vielä käymään Miehen vanhempien luona, jossa Jekku näki pitkästä aikaa Mustin. Kaveruksilla oli taas hauskaa keskenään. Vanhaherra Mustikin innostui oikein leikkimään Jekun kanssa.

Tänään olemmekin viettäneet rauhallisen päivän, emmekä ole tehneet oikein mitään ihmeempiä. Jekku on saanut torkkua omassa rauhassaan. Huomenna on luvassa taas toimintaa, kun on vuorossa schipperketreffit. Toivottavasti Stara-siskokin olisi tulossa paikalle.

torstai 5. elokuuta 2010

4 kuukautta ja rokotukset

Nyt Jekku on neljän kuukauden ikäinen. Aluksi ilmoitin kysyjille iän viikkoina, mutta nyt alkaa olla selkeämpää ruveta puhumaan kuukausista. Tänään olimme taas eläinlääkärillä rokotuksilla. Jekulle annettiin siis nelosrokotteen tehoste sekä raivotautirokotus. Poika käyttäytyi taas ihan hyvin. Hieman se laittoi vastaan kun hampaita tutkittiin. Totesin vähän nolona, että pitäisi selkeästi enemmän kotona tutkia sen hampaita, jotta se tottuisi siihen, että niitä katsotaan. Eläinlääkäri lohdutti, että ihan hyvin se silti meni. Painoa Jekulle on kertynyt 3,8 kiloa.

Olen suunnitellut, että menen Jekun kanssa koirakouluun. Paikallinen kääpiökoirayhdistys järjestää mm. arkitottelevaisuuskoulutusta. Sitä on aina keskiviikkoisin ja olin ajatellut, että menisin eilen. Sitten iski laiskuus ja väsymys enkä mennytkään. Ensi viikolla on keskiviikkona schipperketreffit, joten silloinkaan emme pääse. Ehkä sitä seuraavalla viikolla. Jekku osaa jo istua, antaa tassua ja mennä maahan. Lisäksi se tulee luokse ihan kiitettävästi. Se on myös oppinut "irti" -käskyn. Tosin makupalojen toivossa se saattaa käyttää tilannetta hieman hyväkseen: kävelyllä se saattaa napata jotakin kiinnostavaa suuhunsa, mutta kun sanon "irti" se pudottaa esineen/asian suustaan ja palkitsen sen makupalalla. Kohta se saattaa vilkaista minua sivusilmällä ja kun käännän katseeni se sieppaa ihan mitä tahansa lähistöltä suuhunsa ja odottaa taas käskyä ja palkintoa. Mutta tuleepahan treenattua sitäkin käskyä ainakin ihan urakalla.

maanantai 2. elokuuta 2010

Koirapuistossa

Eilen kävimme ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Alkuun siellä ei ollut muita, joten Jekku sai rauhassa tutkia ja haistella uutta paikkaa. Kohta tuli pari koiraa, jotka olivat melko rauhallisia, eikä niistä ollut leikkimään Jekun kanssa. Hetken kuluttua tuli sitten kääpiöpinseri ja leikki alkoi. Koirat painelivat ympäri puistoa, pysähtyivät välillä painimaan ja jatkoivat taas juoksua. Koska oli melko lämmintä ne hakeutuivat pian penkkien alle varjoon ja alkoivat kaivaa kuoppaa. Kääpiöpinseri ovelana tyttönä jätti kaivamisen Jekulle ja kun kuoppa oli sen mielestä tarpeeksi syvä, se työnsi Jekun syrjään ja kävi kuoppaan makaamaan. Tästä Jekku ei tykännyt sitten yhtään, vaan alkoi valloittaa kuoppaa takaisin itselleen. Kääpiöpinseri meinasi suuttua Jekulle, ja taas painittiin. Jekku oli hellyttävän näköinen, kun se niin tohkeissaan ja naama vakavana kaivoi kuoppaa. Sinnikkäästi se myös puolusti oikeuttaan maata itse kaivamassaan kuopassa.

Jossain vaiheessa mainitsin kääpiöpinserin omistajalle, että olemme ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Hän hämmästyi, sillä Jekku oli puistossa jo kuin kotonaan. Itse en tietenkään osaa arvioida, sillä en tiedä, millaista käytös koirapuistoissa normaalisti on. Kääpiöpinserin omistaja kertoi, että heillä ensimmäiset viisi kertaa olivat melko hankalia, sillä koira pyöri vain hänen jaloissaan, eikä uskaltanut leikkiä muiden kanssa.

Tänään päiväkävelyllä Jekku kohtasi taas uusia ja ihmeellisiä asioita. Se jäi katsomaan miestä, joka lähestyi meitä pyörätuolilla (vai onko se rullatuoli?). Jekku haukahtikin pari kertaa, mutta kun mies ojensi kätensä meni Jekku häntä tervehtimään. Lopulta se kävi makaamaan rauhallisesti tuolin viereen. Jatkoimme matkaa ja takaa lähestyi muutaman japanilaisen naisen ryhmä. He tervehtivät englanniksi ja tulivat katsomaan Jekkua. Ilmeisesti he olivat kovin iloissaan, sillä he nauroivat ja puhuivat melko äänekkäästi ja korkealla äänellä. Jekku oli selkeästi vähän hämmentynyt niin korkeista puheäänistä, mutta tervehti kiltisti ja kohteliaasti jokaista vuorollaan. Lopuksi naiset kiittelivät meitä, ilmeisesti siitä, että saivat tulla tervehtimään.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Varhaiskypsä (vai pikkuvanha?) 15 viikkoinen

Jekku täytti tiistaina 15 viikkoa eli ensi viikolla tulee kuukausissa laskettuna neljä kuukautta täyteen. Jekku tuntuu jotenkin ehkä vähän pikkuvanhalta. Toki se saa välillä riiviökohtauksia, eikä se vielä täysin tiedä, kuinka muiden koirien kanssa tulisi käyttäytyä. Toisaalta se kulkee hihnassa ihan hienosti ja välillä käyttäytyy ihmeellisen rauhallisesti. Ja mikä hämmentävintä: se nostaa jo koipeaan ja tuntuu, kuin se merkkailisi paikkoja! Toisinaan se myös koppavasti ruopii ja kuopii takajaloillaan. En nyt tiedä, onko tuo käytös tuon ikäiselle ihan normaalia...

Punnitsin Jekun sunnuntaina ja painoa oli noin 3,5 kiloa. Kynsiä on hieman vaikeaa leikata, kun se rimpuilee niin paljon. Tällä viikolla annan sille matokuurin ja ensi viikolla mennään rokotuksille. On myös hämmentävää, kun Jekku ottaa matolääkkeen niin mielellään. Ostin Flubenolia, joka annostellaan sellaisella ruiskulla. Jekku ottaa ruiskun suuhunsa ja innokkaasti nuolee koko annoksen lääketää. Se veisi mieluusti myös koko ruiskun mukanaan ja söisi koko sen sisällön.

Lueskelin tuossa Tuire Kaimion kirjoittamaa kirjaa pennun kasvatuksesta. Se perustuu pitkälti ja lähinnä sille, kuinka koira käyttäytyy osana laumaa, miten koiraa pitäisi lukea, ja miten ihmisen tulisi tukea koiran kasvua. Paljon siinä oli asiaa ja hyviäkin näkökulmia, mutta ihan kaikkea en itse allekirjoita enkä toteuta. Sen mukaan esimerkiksi pentu pitäisi heti alusta alkaen opettaa ohittamaan vieraat koirat, eikä koirien pitäisi lainkaan haistella tai tutustua toisiinsa hihnassa ollessaan. No, ihanteellistahan se olisi, jos ne voisivat vapaina toisiinsa tutustua, mutta toteutapa se kaupungissa. Itse olen alusta alkaen päästänyt Jekun tutustumaan toisiin koiriin, kuten näissä kirjoituksissakin olen kertonut. Tietenkin olen arvioinut, onko vastapuoli sellaisen oloinen, että siihen voi turvallisesti tutustua. En jaksa uskoa, että Jekulle olisi mitään traumoja jäänyt, päin vastoin: kaistapäähän siitä olisi tullut, ellei se heti olisi saanut kontaktia vieraisiin koiriin. Tällä hetkellä ollaan ainakin siinä tilanteessa, että meillä asustaa rohkea pikkuvanha pentu.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Kenkäfriikki

Miten se sanonta meneekään? Koira ja isäntä (tai tässä tapauksessa emäntä) alkavat muistuttaa toisiaan. Ainakin siinä kuulumme samaan sarjaan, että pidämme Jekun kanssa kovasti kengistä, hieman eri tavoin tosin, onneksi. Siinä, kun itse ihailen kenkiä esteettisestä näkökulmasta, menee Jekku ihan käytännön tasolle. Aluksi tämä taipumus ei tullut ilmi, joten pidimme kenkiä ihan normaalisti eteisessä. Sittemmin Jekku poimi joukosta jokusen ja kuljetti sen mukanaan milloin minnekin järsittäväksi. Mutta selkeästi sillä on valikoiva maku, eivätkä kaikki kengät kelpaa. Omat Vagabondin ballerinani ovat erittäin houkuttelevat, samaten Miehen Adidaksen Superstarit. Kyllä Jekku kieltoja uskoo, mutta kun silmä välttää, on se taas kenkien kimpussa. Eräs ystäväni miettikin, että olenko nyt aivan varma Jekun sukupuolesta, kun sillä tuntuu olevan hieman naisellisia taipumuksia. Myös käsilaukuista se pitää. Ostin lopulta Ikeasta säilytyslaatikoita eteiseen, jotta saa kengät kätkettyä. Kerran laiskuuttani heitin kenkäni laatikon päälle, eikä aikaakaan, kun eteisestä kuului outoa kolinaa: Jekku se siellä taiteili laatikoiden päällä aarteita noutamassa. Jekun myötä tullee järjestys tähänkin talouteen: kaikki tavarat pitää aina tarkasti laittaa paikoilleen, eikä jättää lojumaan minne sattuu.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Jekku 14 viikkoa

Oi, miten aika rientää! On ollut vähän hiljaista tämän blogin suhteen, sillä olen keskittynyt täysillä lomailemaan. Ilmat ovat suosineet, joten en ole pahemmin sisällä koneen äärellä kökötellyt.

Nyt Jekku on siis jo 14 viikkoa vanha riiviö. Vaakaa emme edelleenkään omista, joten painosta en osaa sanoa. Tänään ajattelin vähän harjata sitä ja Mies saa leikata Jekun kynnet huomenna. Mies lähtee ensi viikoksi Lappiin, joten minä jään Jekun yksinhuoltajaksi. Ensi viikolla on taas vuorossa madotus ja sitä seuraavalla viikolla lääkäri ja rokotukset. Kun kävimme ekoilla rokotuksilla meille sanottiin, että neljän viikon kuluttua ekasta annetaan tehosterokotus, ja Eviran suosituksen mukaan siitä kahden viikon kuluttua vielä jokin toinen rokotus. Jos koiran omistaja välttämättä haluaa, voi molemmat rokotukset antaa kerralla. Mielestäni tuo kahden viikon välein rokottaminen ja lääkärissä juokseminen tuntuu hieman turhalta rahastukselta. Kyselin myös muiden kokemuksia ja tulin siihen tulokseen, että molemmat rokotukset laitetaan yhdellä kerralla.

Viime viikolla oli taas schipperketreffit. Jekku pääsi leikkimään siskonsa Staran ja monien muiden skipien kanssa. Pari kertaa Jekulle tuli vähän kovemmin sanomista Lakun, kolme viikkoa vanhemman pennun kanssa. Pojat halusivat kyllä koko ajan toistensa luo, mutta eivät onnistuneet olemaan sovussa, vaan alkoivat rähistä. Myös Staran kanssa Jekku otti melko reipasta painia, mutta se kai lienee sitä sisarusrakkautta?

Viime viikolla kävin piipahtamassa Tukholmassa ja Miehellä oli paljon töitä, joten Jekku oli torstaista sunnuntaihin äitini luona hoidossa. Sen jälkeen se ei mielestäni ole jäänyt niin hyvin yksin kotiin. En tiedä, oliko se liian kauan tai liian nuorena hoidossa... Nyt se yrittää väkisin tunkea mukaan, kun lähtee kotoa. Tänään annoin sille pienen palan siankorvaa lähtiessäni. Täytyy ehkä treenata yksikseen olemista pienemmissä pätkissä. Ja toisaalta pitäähän sen myös tottua siihen, että toisinaan sen pitää olla jossakin hoidossakin.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Jekku 12 viikkoa

Kirjoittamista olisi vaikka kuinka paljon, mutta näin kesällä ei vaan malta olla koneella...

Jekku on nyt siis jo huimat 12 viikkoa vanha. Mies antoi sille matokuurin viime viikolla, kun itse olin matkoilla. Ensin hän oli yrittänyt antaa lääkettä (Flubenolia) väkisin, eikä siitä tietenkään tullut mitään. Sitten Mies laittoi sitä ihan vaan lautaselle, ja Jekku söi sen tyytyväisenä. Madotus onnistui siis hyvin ja maanantaina pääsimme lääkärille Jekun kanssa.

Lääkäriasemalle päästyämme Jekku kiipesi heti ihan itse odotushuoneessa olevalle vaa'alle. Se näytti lukemaa 2,95. Melko tuhti poika!

Lääkäri tutki Jekun ja totesi kaiken olevan kunnossa. Jekku oli muuten ihan kiltisti, mutta ei tykännyt yhtään, kun hampaita ja ikeniä katsottiin. Ei se silloinkaan ärhennellyt, mutta rimpuili. Kun tuli rokotuksen aika, lääkäri antoi makupaloja, joilla hämäsin Jekkua. Jekku ei edes huomannut piikkiä. Kaikki sujui siis varsin mainiosti.

Keskiviikkona olimme katsomassa erään kaverimme luona jalkapalloa. Jekku oli mukanamme tutustumassa uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Pelin jälkeen lähdimme kohti keskustaa ja kotia. Muut menivät vielä baariin, mutta minä lähdin Jekun kanssa kotiin nukkumaan. Olimme melkein jo kotiovella, kun näimme englanninbuldoggi-Haraldin. Menimme moikkaamaan Hartsaa ja pojat alkoivat ihan kunnolla leikkiä ja painia. Siinä me seisoimme keskellä yötä; pojat painivat ja me omistajat saimme nauraa niiden aivotuksille. Oli kivaa, kun Jekku sai ihan kunnolla painia jonkun kanssa. Aika kului ihan huomaamattamme. Äkkiä näin tuttuja hahmoja lähestymässä meitä: Mies tuli kaverinsa kanssa baarista. Kello oli jo kaksi yöllä! Mies ihmetteli, olenko koko ajan vain ollut siinä kadulla. No, siinähän minä. Emmekä me vieläkään ihan heti kotiin päässeet, sillä Jekulla ja Haraldilla oli leikki vielä vähän kesken. Seuraavana aamuna saimmekin nukkua hieman pidempään kuin tavallisesti.

Vielä kaikkea muutakin olisi kerrottavana, mutta jatkan niistä sitten myöhemmin. Tässäpä ne tärkeimmät.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Ollutta ja mennyttä

Nyt on tullut kirjoitteluun pieni tauko, kun juhannuksen jälkeen lähdin itse reissuun ja tulin vasta tänään takaisin. Jospa aloitan blogin päivityksen kuitenkin ihan aikajärjestyksessä.

Vietimme siis juhannuksen Itä-Suomessa, saaressa Saimaalla. Ajomatka oli pitkä, mutta sujui hyvin; Jekku oli omassa kevythäkissään koko matkan. Alkuun se vähän vinkui ja hyppi laitoja vasten, mutta kun siihen ei reagoitu, se hyvin pian kävi makaamaan ja nukkui suurimman osan matkasta. Tuo kevythäkki oli kyllä hyvä ostos! Perillä kävimme Miehen isovanhempien luona näyttämässä Jekkua ja sitten otimme suunnan kohti saarta.

Myös venematka sujui Jekulta hyvin. Miehen isä tuli hakemaan meitä ja hänellä oli mukanaan Jekulle jo vanha tuttu Musti. Koirat tervehtivät rannassa ja sitten lähdimme vesille. Jekku oli ihan rauhallisesti sylissäni. Kunnon laivakoira :)

Seuraavana päivänä, juhannusaattona siis, koimme hieman kauhunhetkiä. Jekku halusi kovasti leikkiä Mustin kanssa ja hyppeli sitä päin. Musti väisteli kohteliaasti. Jossain vaiheessa Musti kai istahti ja Jekku jäi jotenkin sen alle. Jekku vinkaisi, Musti kavahti, ja lopulta Jekku jäi istumaan hieman valittaen. Se oli loukannut takajalkansa. Olin aivan kauhuissani. Valitus loppui, mutta Jekku ei oikein pystynyt astumaan toisella takajalallaan. Miehen isä tunnusteli Jekun jalkaa, eikä Jekku sitä varsinaisesti aristellut, joten Miehen isä totesi, ettei jalka varmastikaan poikki ole, vaan ehkäpä venähtänyt. Pidimme Jekkua koko päivän levossa: jokainen vuorollaan istui sen kanssa sisällä ja piti sitä paikoillaan. Ehkä Jekku tajusi, että nyt ei sovi riehua, sillä se makoili sisällä ihan kiltisti. Alkuillasta se alkoi lopulta astua kunnolla jalallaan, joten totesimme, että selvisimme säikähdyksellä. Aikamoinen säikähdys se kuitenkin oli! Kaiken tämän jälkeen piti hieman rajoittaa koirien leikkejä, sillä Jekku ei ehkä tajua pienuuttaan, vaan se yritti koko ajan uudelleen ja uudelleen saada Mustia leikkimään kanssaan. Jekku siis toipui hyvin, joten pääsimme katsomaan juhannuskokkoa. Siellä se jälleen herätti huomiota ja ihastusta.

Juhannuksen aikana saaressa Jekku otti mallia Mustista ja oppi käymään järvessä juomassa. Uimaan se ei kertaakaan uskaltautunut, mutta kahlaili kyllä. Niin, ja muutaman kerran se nosti koipeaan puuta vasten! Eihän noin pienen pennun vielä pitäisi konttiaan nostaa?!

Jekku taisi nauttia juhannuksesta: se sai olla Mustin kanssa ja juoksennella vapaana saaressa. No, pitihän sitä toki vahtia ja valvoa, ettei se liian kauaksi lähde. Myös veneessä se oli kuin kotonaan. Ensimmäisillä kerroilla se oli vain sylissäni, mutta kohta se jo yritti katsella ja kiivetä laidan yli. Se ei ollut moksiskaan, vaikka tuuli ja aallot pärskivät sitä naamaan, vaan se nukkui sylissäni. Edelleen: varsinainen laivakoira siis!

Kotimatkalla Jekku oli melko väsynyt ja nukkui paljon. Kotiin päästyämme minä aloin pakata matkaani varten, ja Jekku varmaankin aavisti, että jotain on tapahtumassa. Se oli todella levoton ja vähän mahdotonkin: se yritti repiä housunlahkeitani ja viedä kenkiäni. Lopulta puolilta öin jätin Jekun ja Miehen oman onnensa nojaan ja lähdin reissuun. Kerron omasta matkastani hieman vaikka seuraavassa kirjoituksessa.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Torikahvilla

Tänään on ollut aikamoinen päivä, eikä kello ole kuin vasta puoli kaksitoista! Jekku heräili puoli kuudelta ja Mies lähti käyttämään sitä ulkona. Kun pojat tulivat sisälle, Mies ehdotti, että pitäisikö minunkin jo herätä, jos vaikka lähdetään jonnekin, kun on hieno ja aurinkoinen aamu. Nousin ylös, joimme kahvit, ja lähdimme viereisen kunnan hiekkakuopille. Mies valokuvaili ja minä ulkoilin Jekun kanssa. Jekku oli ihan innoissaan uusista maisemista ja uusista hajuista. Pari kertaa se vähän kahlaili vedessä, mutta ei mennyt pidemmälle.

Olimme ennen yhdeksää jo takaisin kotona ja päätimme lähteä kaupungille. Torille ei ole kovinkaan pitkä matka meiltä, mutta se otti silti aikansa, sillä useat ihmiset pysäyttivät meidät ja jäivät ihastelemaan Jekkua. Vaikka itsekin olen aina ihastellut vastaantulevia koiria, on silti ollut hieman yllätys, miten paljon ja useasti ihmiset tulevatkaan juttelemaan. Olen asunut tässä samassa talossa jo kuusi vuotta, mutta en silti tunne kaikkia naapureita. Nyt Jekun myötä heihinkin on tutustunut.

Lopulta pääsimme siis torille ja menimme torikahvilaan istuskelemaan. Kuten arvata saattaa, myös siellä saimme paljon juttuseuraa. Jekku käyttäytyi todella hyvin, ja oli edelleen rohkea ja reipas.

Lopuksi kävimme kauppahallissa, tai siis minä kävin ja Mies odotti Jekun kanssa ulkona. Entiset työkaverini tulivat ulos tervehtimään Jekkua, kun kerroin heille, että meille on tullut koiranpentu. Myös he olivat ihastuksissaan.

Lähdimme kohti kotia. Minä poikkesin kauppaan ja Mies jatkoi Jekun kanssa kotiin. Kuulemma edelleen ihmiset olivat pysäytelleet parivaljakkoa. Joku hieman humalainen mies oli jäänyt juttelemaan pitkäksi aikaa ja varoittanut, että koiraa ei sitten kannata jättää kaupan ulkopuolelle yksin odottamaan, ettei sitä vaan varasteta. Lopuksi tämä mies oli kuitenkin ehdottanut, että näin pienen koiranhan voisi laittaa vaikka sellaiseen säilytyslokeroon! Kaikkea sitä kuulee.

Nyt Jekku on aivan väsyksissä, eikä ihme. Tänään ei ole enää muuta ohjelmaa, joten se saa nyt lepäillä ihan rauhassa. Torstaina lähdemme kohti Itä-Suomea, jossa vietämme juhannuksen. Tiedossa on siis pitkä automatka ja paljon uusia tuttavuuksia.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Tähdelliset treffit

Perjantaina käytiin moikkaamassa Jekun siskoa Staraa. Ajattelin, että olisi kiva, että Jekku saisi leikkiä jonkun toisen, mutta kuitenkin tutun ja turvallisen koirakaverin kanssa. Niinpä ehdotin sisarustreffejä. Toki täällä kaupungissakin toisia koiria tapaa, mutta leikkiminen on vähän vaikeampaa.

Sisarukset tervehtivät toisiaan iloisesti, ja sitten lähdimme läheiselle kentällä, jossa pennut saivat leikkiä vapaasti. Huh sitä vauhtia ja ärinää ja murinaa. Kivaa tuntui olevan. Kun olimme lähdössä takaisin kotiin, näimme vielä vanhaenglanninlammaskoiran. Siinäpä vasta rajun näköinen ja kokoinen kaveri! Ihan kiltti ja rauhallinen se oli kyllä ja Jekku uskaltautui jopa hyppimään sitä vasten ja haastamaan leikkimään. Jekku tuntuu olevan kyllä ihan rohkea, joskus jopa vähän tyhmänrohkea. Haastaa nyt leikkiin koiraa, jonka pää on isompi kuin Jekku. Staraa tuo iso koira hieman pelotti.

Eilen ja tänään Jekku oli ensimmäistä kertaa hoidossa. Meidät oli kutsuttu juhliin, joissa arvelin menevän myöhään, joten veimme Jekun äitini luo. Se oli ollut ihan hyvin ja kiltisti, eikä ollut edes itkenyt peräämme. Tänään se meinasi pakahtua riemusta, kun kävimme sen hakemassa. Illalla Jekku saa harjoitella yksinoloa, kun menemme elokuviin. Tähän asti se on ollut yksin vasta n. 30-45 minuuttia.

Perjantaina punnitsin Jekun henkilövaa'alla. Painoa on jo noin kolme kiloa! On se kyllä kasvanut jo hurjasti.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Neuvolapäivä...

...olisi pitänyt olla tänään, sillä Jekku on nyt yhdeksänviikkoinen. Menimme taas äitini luo, sillä meillä ei ole kotona sen enempää henkilö- kuin talousvaakaakaan. Tarkoitus oli siis punnita Jekku äitini talousvaa'alla. Mutta sitten se unohtui, punnitseminen siis. Katsotaan, koska käymme siellä taas.

Eilen leikkasimme Jekun kynnet: mies piteli Jekkua aloillaan ja minä leikkasin. Kahden ekan kynnen kohdalla Jekku inahti ikään kuin siihen olisi sattunut, mutta kummastakaan kynnestä ei ainakaan tullut verta. Loput kynnet menivätkin sitten paremmin. En tiedä, mikä niissä kahdessa ensimmäisessä sitten oli. Pelästyikö Jekku koko touhua, vai satutinko sitä jotenkin? Toivottavasti mitään pelkoa ei kuitenkaan jäänyt.

Nyt pitäisi alkaa opettaa Jekulle uusia käskyjä, "istu" varmaan näin aluksi. Jekku on myös kova huitomaan tassuillaan, joten sitä taitoa pitää jotenkin kehittää. "Irti" -käskyn se osaa jo ihan kivasti.

Jekku on nyt keksinyt uuden jutun: vaanimisen. En itse ole tätä aiemmin kenelläkään toisella koiralla huomannut. Jekku siis lähestyy kohdettaan (palloa, tai pehmopossua tai -jellonaa), hidastaa vauhtiaan, menee matalaksi ja ottaa hitaita ja varovaisia askeleita ja sitten hyökkää. Häntää on myös yhä edelleen kivaa jahdata.

Jekku nukkuu yöt jo ihan kiltisti, mutta en tiedä, että missä, kun itsekin olen unessa. Tänään herätessäni Jekku nukkui omalla pedillään. Päivällä ja illalla se tykkää mennä torkuille sohvan alle. Se on toki hyvä ja turvaisa paikka, toistaiseksi. Jekun kasvaessa sohvan alusta käy sille auttamattomasti pieneksi, mutta toivottavasti sille kelpaa jokin muukin paikka.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Man in the mirror

Tänään kyläilimme taas äitini luona. Äidilläni on eteisessä liukuovikaappi, jossa on kokovartalopeili (ymmärtääkö tuosta kuvauksesta, mitä ajan takaa?). Jo viimeksi siellä käydessämme Jekku katseli itseään peilistä. Sama juttu tänäänkin. Jekku hyppeli peilin edessä, ärisi ja murisi, ja teki hyökkäyksiä kuvajaistaan kohti. Lopulta se kurkiaiksti oven taakse, josko siellä olisi joku. Hassu tyyppi. Miten koirat voivatkin nähdä itsensä peilistä?

Toinen uusi huomio oli se, että Jekku läiskytteli tassulla vettä juomakupissaan. Se kauhoi vettä lattialle ja vasta sitten joi. Mistä se johtuu? Osaisiko joku selittää? Tapa on hellyttävän hauska, mutta olisin utelias tietämään, mitä koira ajattelee, tai miksi se niin tekee.

Illalla ystäväni tulivat katsomaan Jekkua. He toivat tullessaan suloisen pehmoleluleijonavinkulelun (mikä mahtava yhdyssana!). Jekku tykästyi siihen kovasti ja se on ollut kovassa riepottelussa illan kuluessa. Jekku leikki aikansa ystävieni kanssa ja sitten se simahti. Me jatkoimme jutteluamme, mutta Jekku nukkui sikeästi. Välillä se havahtui, venytteli, huokaisi ja käänsi kylkeään. Ihanaa, että se voi olla noin rennosti, vaikka sille vieraita ihmisiä on paikalla.

Yhä edelleen olen sitä mieltä, että meille on siunaantunut maailman ihanin pentu!

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Maailman paras pentu

Varmasti jokainen koiranomistaja, ainakin toivottavasti, ajattelee, että hänen pentunsa on maailman paras. Ainakin itse ajattelen niin. Jekku on ollut meillä nyt viisi päivää ja olen aivan lääpälläni ja kiintynyt siihen. Mistä tämä tunne tuli? Toisaalta pelottavaa, että minä, yleisesti melko kylmä, kyyninen ja inhorealistinen ihminen tunnen näin, mutta toisaalta ihan kiva huomata, että pystyn tällaisiin tuntemuksiin. Muutama viikko sitten, kun vielä odottelimme Jekkua kotiin, ystäväni sanoi omasta pennustaan samat sanat, mitä itse edellä kirjoitin. Silloin vielä ajattelin, että hohhoijaa, mitä lässytystä, ja tässä minä nyt olen. Itse lässyttämässä.

Jekku on ollut kyllä kaikkea sitä, mitä odotin, ja paljon enemmän: paljon sellaista, mitä en osannut tai uskaltanut edes odottaa. Se oppi heti kahden ensimmäisen päivän aikana oman nimensä ja tulee jo kiitettävästi kutsuttaessa luokse. Se on todella rohkea, reipas ja tarmokas. Se suhtautuu uusiin ihmisiin kiltisti ja säyseästi. Se osaa jo kävellä hihnassa todella hienosti!

Nyt on pakko lopettaa, muuten tämä siirappi sotkee loputkin näppäimistä...

torstai 10. kesäkuuta 2010

Uusia tuttavuuksia

Tänään oli vilkas päivä. Ensin aamupäivällä ystäväni tuli kylään Helmi-tollerin kanssa. Helmi on (jos nyt oikein muistan) viiden kuukauden ikäinen ja Jekkua kovasti paljon isompi. Helmi on myös täynnä virtaa ja vauhtia, joten Jekkua pelotti. Aluksi Jekku oli sylissäni ja murisi kovasti. Laskin Jekun lattialle, mutta ei tuttavuuden tekemisestä meinannut tulla mitään. Helmi olisi halunnut leikkiä, mutta Jekku vain murisi ja yritti näykkiä. Huomenna Helmi on tulossa päiväksi tänne hoitoon. Apua!

Iltapäivällä lähdimme Miehen vanhempien luo näyttämään Jekkua. Kuten odotettua, he olivat aivan myytyjä ja ihastuksissaan. Heillä on belgianpaimenkoira groenendael Musti, joka on 11-vuotias vanhaherra. Aluksi pojat haistelivat varovaisesti toisiaan, mutta Musti vaikutti heti alusta alkaen lempeältä. Ensin Jekku vähän arasteli, mutta myöhemmin heistä tuli ihan kavereita ja he leikkivät pitkään. Musti on itselleni todella rakas koira, joten oli ihanaa huomata, että Jekku ja Musti tulivat niin hyvin juttuun. Miehen äiti otti telmimisestä myös videota, jonka yritän jossain vaiheessa saada tänne.

Eilen piti leikata Jekun kynnet, mutta se unohtui. Ajattelin, että teemme sen tänään illalla. Mutta nyt, kun tulimme Miehen vanhempien luota kotiin, Jekku oli niin väsynyt, että kömpi sohvan alle nukkumaan. Eli se siitä kynsien leikkuusta. Huomenna uudelleen.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Ensimmäiset treffit takana

Tänään Jekku pääsi ensimmäistä kertaa skipi-treffeille Maariaan. Paikalla oli viitisentoista schipperkeä, ja varsinkin Luupäät olivat hyvin edustettuina. Aluksi pidin Jekkua hihnassa ja se vähän murisi uusille tuttavuuksille. Kun porukka alkoi olla kasassa, päästin Jekun irti. Se pyöri lähinnä ihmisten jaloissa, etenkin Anitan. Melko varovasti se teki tuttavuutta muihin koiriin. Myös Jekun sisko Stara oli siellä, joten sen kanssa Jekku eniten telmi. Hyvä, että se pääsi näin pian tutustumaan toisin koiriin. Kaikki juokseminen ja peuhaaminen luonnollisesti väsytti Jekkua niin, että autossa se oli nukahtaa laatikkoonsa. Kotiin päästyämme naapurimme tulivat moikkaamaan Jekkua, mutta heitä odotti vain nukkuva, sinällään kyllä hyvin suloinen pentu.

Eilen illalla Jekku teki ensimmäistä kertaa tuttavuutta vieraaseen koiraan. Tapasimme iltakävelyllä Sorjan, jonka rotu jäi minulle hämänrän peittoon, melko iso se kuitenkin oli. Sorja oli hyvin rauhallinen, eikä välittänyt Jekun hyppelyistä, mutta nuuski Jekkua ihan lempeästi kuitenkin.

Jekku on kyllä melkoinen huomion kerääjä: lähes joka kerta kävelyllä joku jää juttelemaan ja tulee silittämään ja ihastelemaan. Sitä on luonnehdittu pehmoleluksi, ja luulipa joku sitä kissaksikin. Olen tyytyväinen, että Jekku on päässyt tutustumaan ihmisiin ja suhtautunut heihin avoimesti ja rauhallisesti.

Mitähän vielä. Eilen yritin punnita Jekkua äitini talousvaa'alla. Paino oli noin 2,3 kiloa, joten melkoinen vonkale se on! Tänään ajattelin vielä leikata sen kynnet, tai edes jokusen niistä.

Huomenna novascotiannoutaja Helmi tulee käymään täällä ja illalla menemme Miehen vanhempien luo, jossa odottaa kissa ja koira. Melkoisesti ohjelmaa on mahtunut näihin Jekun ensimmäisiin päiviin, mutta toivon, että ei liiaksi.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Luupää tuli taloon

Pitkän odotuksen jälkeen Jekku tuli vihdoin eilen kotiin. Mies oli töissä, mutta äitini tuli mukaan hakemaan Jekkua Aurasta. Automatka meni ihan hyvin: Jekku oli omassa uudessa kuljetuslaatikossaan ja äitini piti sille seuraa. Välillä Jekku yritti pomppia laatikosta pois. Se olisi kai halunnut katsella maisemia.

Perille päästyämme laitoin Jekulle pannan ja hihnan ja kokeilimme hieman, miltä hihnassa kulkeminen tuntuu. Ei kovin kivalta Jekusta. Ainakin panta sitä vit...siis ketutti kovasti. Yhä edelleen se vähän väliä istahtaa rapsuttamaan kaulaa, mutta kaipa se pian tottuu.

Sisällä Jekku tutustui rauhallisesti paikkoihin. Se tutki melko tarkkaan koko kämpän, tai sen osan, jonne sillä on pääsy. Hetken kuluttua annoin sille iltaruoan ja sen jälkeen lähdimme taas ulos. Ulkoilu ei tuntunut vielä oikein kivalta Jekusta. Turvallisinta on tarkastella maailmaa jalkojeni juuresta.

Mies tuli kotiin illalla kymmenen aikoihin. Kun ovi kävi, Jekku vähän kavahti ja alkoi urahdella ja murahdella, eikä heti tohtinut mennä Miestä tervehtimään. Lähdimme vielä kaikki yhdessä ulkona käymään. Muutamat ohikulkijat ihastelivat kovasti Jekkua, eikä ihme. Minusta se näyttää yhä edelleen lelukoiralta.

Luupäisen luonteensa se on kyllä jo osoittanut: jos jokin on kiellettyä, sitä varmemmin sitä pitää yrittää, uudelleen ja uudelleen. Välillä Jekku saa riiviöhepuleita: se juoksee ympäriinsä ja yrittää näykkiä, eikä tykkää yhtään, kun sitä kieltää.

Yöllä Jekkua ei nukuttanut yhtään, vaan olisi pitänyt leikkiä ja telmiä. Se rauhottui lopulta kahden maissa herätäkseen taas viideltä. Yritin rauhoitella sitä hetkeksi, ja lopulta lähdin käyttämään sitä ulkona puoli seitsemältä. Tarpeitaan se ei oikein malta tehdä ulos, kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.

Iltapäivällä lähdimme käymään äitini luona, missä Jekku sai olla pihalla vapaana. Eipä se kyllä siltikään kauaksi minusta tai äidistäni mennyt, ja palasi aina mieluusti jalkojen juureen turvaan. Muutamiin äidin naapureihin Jekku pääsi jo tutustumaan. Tahtonsa se näytti taas, kun se olisi halunnut välttämättä mennä äidin kukkapenkkiin. Sitä piti yrittää uudelleen ja uudelleen, kielloista huolimatta.

Nyt olemme taas kotona ja Jekku on väsähtänyt kaikkien päivän tapahtumien jäljiltä. On se kyllä ihana! Luonnekin vaikuttaa kaikessa voimakkuudessaan lupaavalta. Huomenna on sitten vuorossa schipperke-treffit, jossa Jekku pääsee tapaamaan lajitovereitaan.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Huomenna hän tulee

Emme päässeetkään hakemaan Jekkua kotiin vielä tänään, vaan vasta huomenna. Miehellä on huomenna tentti, ja hän totesi, ettei malta lukea, jos pentu haetaan jo tänään. Huomenna Mies on illala töissä, mutta minä käyn hakemassa Jekun, joten se on kotona odottamassa, kun Mies kotiutuu. En malttaisi enää mitenkään odottaa!

Paljon valmisteluita on jo tehty: imuroitu, matot otettu pois, kaikki tarpeellinen (ainakin näin alkuun) hankittu. Vielä pitäisi ylimääräistä roinaa siivota lattialta pois. Se on tämänpäiväinen projektini.

Hieman myös jännittää. Miten Jekku tottuu uuteen kotiinsa? Viihtyykö se meillä? Osaammeko kasvattaa sen hyvin?

Keskiviikoksi on jo tiedossa shipperketreffit, jonne Jekku pääsee tapaamaan lajitovereitaan. Toivottavasti Stara-siskokin tulee paikalle. Tuolloin Jekku päässee elämänsä ensimmäiselle bussimatkalle, sillä en välttämättä saa autoa käyttööni. Torstaina ystäväni tulee käymään Helmi-tollerin kanssa. Jos koirat tulevat toimeen, Helmi tullee meille hoitoonkin.

maanantai 31. toukokuuta 2010

Enää/vielä kuusi yötä odotusta

Olen käynnistänyt laskurin töideni päättymiseen ja Jekun saapumiseen. Töitä jäljellä viisi päivää ja Jekku saapuu päivä sen jälkeen. Sovimme siis, että haemme Jekun sunnuntaina. Vielä on vaikka mitä tekemistä jäljellä! Pitäisi tehdä suursiivous, tai ainakin raivata lattiat tyhjiksi turhasta romusta, ja pitäisi hankkia jotkut aidat, ettei Jekku pääse joka paikkaan. Sen sijaan, että tekisin jompaakumpaa noista, kirjoitan tätä blogia. No, onhan tässä vielä aikaa... Pitäisi myös miettiä jokin sijoituspaikka kaikille Jekun tarvikkeille, pedille ja ruoka- ja vesikupille. Mies on tämän viikon iltavuorossa, joten näemme vain aamulla ja illalla. No, ehkä hän voi järjestellä täällä paikkoja päivällä, minä illalla.

Eilen kävimme taas moikkaamassa Jekkua. Paikalla oli myös Jekun siskon tuleva perhe ja heidän koiransa. Olimme ulkona koko ajan ja pennut olivat jo melko vilkkaita. Näimme ehkä myös vilauksen tulevaa luupäisyyttä: ensin sisarukset hilpaisivat vähän väliä talon nurkan taakse tutkimaan bensakanisteria ja sen jälkeen Jekku yritti kerta toisensa jälkeen tunkeutua pienestä raosta aitaukseen. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Jekku yritti myös välillä mennä tervehtimään siskonsa perheen koiraa, mutta tämä ei oikein välittänyt pennuista, vaan suorastaan arkaili niitä.

Saa nähdä, tuleeko Jekusta ihan tykkänään Miehen koira. Nyt se jo oli kovasti Miehen perään ja kiipeili tämän syliin. Anita kysyikin, laitetaanko jo seuraavasta pentueesta uusi pentu minulle varaukseen. Mutta ehkä yritän kestää tämän kuin nainen.

Lähtiäisiksi saimme Anitalta pentupaketit. Siihen sisältyi mm. ruokaa, herkkupaloja, lelu, ruokakuppi ja kynsisakset!

Kuviakin otimme (lue: Mies otti), mutta en jaksa taaskaan syventyä siihen, kuinka saisin niitä tänne asti...

maanantai 24. toukokuuta 2010

Vielä odotusta

Vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa odottaa Jekun kotiutumista. Siinä ajassa pitäisi valmistella kotia pennun saapumista varten ja käydä vähän shoppailemassa tarvittavia tarvikkeita. Muutamia leluja meillä jo on, sekä peti, jonka ostimme kasvattajalta. Vielä uupuu siis vesi- ja ruokakupit, panta ja talutin, kynsisakset ja harja, sekä ehkä lisää leluja.

Jotta odotus kävisi vielä sietämättömämmäksi, kävimme taas tervehtimässä Jekkua (ja Iitaa, Lyytiä ja Anitaa) eilen. Voi, miten pennut olivat taas kasvaneet ja reipastuneet! Viimeksihän niiden liikkuminen oli vielä vähän hapuilevaa ja epävakaata, mutta nyt jo selvästi rohkeampaa.

Olimme hetken sisällä ja odotimme, että pennut saavat aterioida rauhassa. Koska sää oli kohtalainen, menimme ulos. Pihalla sisarukset olivat vielä vähän "pihalla". Ne eivät uskaltautuneet kovinkaan kauaksi meistä, vaan pysyttelivät lähellä. Mies valokuvasi ja minä silittelin. Jekku keksi, että kengännauhojahan on kiva retuuttaa! Tämän kielsin melko nopeasti siltä. Tuntui, että Jekku hakeutui mieluusti Miehen luo, kun taas Lyyti kiipeili kovasti minun syliini. (Puhun nyt yhä Lyytistä, vaikka ei ole vielä varmaa, tuleeko se nimi sillä säilymään.) Emme olisi mitenkään malttaneet lähteä kotiin, emme ainakaan tyhjin käsin. Kunhan saan aikaiseksi yritän laittaa kuvamateriaalia tännekin. Täytyy myös katsoa, josko vielä kerran kävisimme katsomassa Jekkua ennen sen saapumista meille.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Suuri nimikeskustelu

Kävimme pikällisen keskustelun (tai no, yksinpuhelua se ehkä enemmän muistutti...) tulevan koiramme nimestä. Itse olen ns. "nimi-ihminen", olen siis kiinnostunut nimistä ja erilaisista nimiyhdistelmistä. Viihdytän itseäni lukemalla sanomalehtien kasteilmoituksia. Niinpä halusin koirallemmekin jonkin kivan nimen. Kukapa ei haluaisi. Itse halusin joko nimen, joka merkitsee jotakin, tai sitten jonkin vanhan suomalaisen miehen nimen.

Jekun siskon nimeksi tuli Lyyti, joten sikäli siihen olisi sopinut joku vastaava vanhahtava miehen nimi. Kasvattaja, Anita, jo kyselikin, että olemmeko keksineet jo kutsumanimen. No emme olleet, kun Miehelle mikään ei kelvannut. Ehdotin kaikkea laidasta laitaan: Anubiksesta Nemesikseen (no okei, ehkä vähän liian hankalia kutsumanimeksi) ja Intosta Oivan kautta Valioon. Ei ei ei, oli vastauksena.

Jekku oli ensimmäinen nimi, mitä taisin ehdottaa. Se on lyhyt, ytimekäs ja helppo sanoa. Ja mitä olen antanut itseni ymmärtää, schipperket ovat uteliaita, älykkäitä ja huumorintajuisia koiria, joten merkityksensä puolestakin nimi voisi olla sopiva.

Lupasin Anitalle, että ilmoitan johonkin tiettyyn päivään mennessä päätöksemme. Lopulta Mies myöntyi, että Jekku on kaikista ehdotuksistani paras. Tässä kohtaa tapahtui pieni käänne asioissa. Naisellisella logiikallani minusta tuntui, että jotenkin vain tähän nimeen oli tyytyminen, kun parempaakaan ei tullut esille, ja miten nimi kelpaisi nyt, kun se ei kelvannut heti alkuunsa. Riita oli melkein valmis. Lopulta kumpikin myönnyimme, että Jekku tulisi olemaan sopiva nimi uudelle tulokkaalle. Nähtäväksi jää, osoittautuuko Jekku nimensä veroiseksi.

torstai 13. toukokuuta 2010

Jekkua moikkaamassa

Tänään pääsimme vihdoinkin moikkaamaan Jekkua kunnolla. Olimme nähneet sen jo kerran, mutta silloin kaveri oli vielä niin pieni, ettei mitään käsitystä oikein saanut. No, enää se ei ole niin pieni. Tai on, mutta ikäisekseen kooltaan iso. Mutta niin ihana!

Alkuun Jekku ja siskonsa Lyyti piileskelivät pentuaitauksessaan, mutta uskaltautuivat lopulta esille Jekku etunenässä. Lyyti on niistä kuulemma yleensä rohkeampi. Jekku oli, ainakin toistaiseksi, todella rauhallinen tapaus. Se oli sylissä tai tepasteli lattialla. Tassut eivät vielä oikein pitäneet, eikä liikkuminen muutekaan ollut ihan selvää: eteenpäin vai taaksepäin? Jekulla oli tapana kulkea takaperin kuin rapu. Hassu.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Paluu koiraihmiseksi

Perheeseemme on tulossa uusi, kauan haaveiltu ja odotettu jäsen, kun schipperkeuros Luupään Elämän Ilo aka Jekku muuttaa taloon. Siksipä onkin hyvä hetki aloittaa blogin kirjoittaminen. Jekun tuloon on toki vielä aikaa muutama viikko, mutta ajattelin kirjoittaa ajatuksiani jo "odotusaikana".

Itselläni on ollut kerran aiemmin koira, pumi rodultaan, mutta se (tekisi niin mieli kirjoittaa "hän", mutta tiedän sen olevan väärin...)lopetettiin vuonna 2007. Karo saavutti hienon 14,5-vuoden iän. Karon kanssa en harrastanut mitään, vaikka haaveilinkin tokosta ja agilitysta. Tuohon aikaan seurasin erilaisia koirafoorumeita tarkasti, mutta sittemmin se jäi. Muutaman vuoden jaksoin sitten sinnitellä ilman koiraa, mutta nyt palaan koiraihmisten heimoon.