Temppuilua

Syksyn myötä ohjatut treenit ovat jääneet vähän paitsioon, kuten ehkä edellisestä postauksesta saattoi päätellä. Ehkä paistoi läpi myös huono koiranomistaja -syndrooma: poden vähän väliä ja melkein koko ajan huonoa omaatuntoa siitä, että en tarpeeksi järjestä koirilleni tekemistä. Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu; paljonko ne sitä tekemistä sitten lopulta tarvitsevat, vai ovatko ne ihan tyytyväisiä vain ollessaan? Ainakin mudia pidetään työteliäänä rotuna, joten haluaisin jotain tekemistä tarjota Jalolle ja samalla toki Jekullekin.

Koska ohjatut treenit ovat jääneet väliin ja kotitokoilukin on linjalla istu - maahan - seiso - paikka, päätin, että nyt me alemme temppuilla! Molemmat koirat osaavat jo valmiiksi antaa tassua ja vilkuttaa ja ottaa "kurre"-asennon, siis että ne istuvat takalistollaan ja tasapainoilevat etutassut rinnan edessä. Entäpä sitten? Oma repertuaarini meinasi jo tyystin loppua. En siis todellakaan ole mikään liialla mielikuvituksella varustettu henkilö, joka keksisi koirilleen kaikkea kivaa temppuiltavaa. Onneksi on internet. Ja sieltähän sitä alkoi löytyä.

Muutamiin ongelmiin törmäsin heti kättelyssä: mistä aloitan temppujen opettelun, miten maltan mieleni etten tykitä liikaa kerralla, ja miten muistan kaikki mahdolliset jutut? No, ehkä etenemme ihan rauhassa ja vähän kerrallaan. Olen huono arvioimaan, miten kauan mitäkin pitäisi hinkata. Toisaalta pelkään, että etenen liian nopeasti, toisaalta pelkään koirien kyllästyvän.

Nyt aloitin siitä, että koirat osaisivat osoittaa käskystä sormia, siis ainakin peukalon, etusormen ja pikkurillin. Sitten harjoittelimme myös takajaloilla seisomista, joka on jalostettu liike kurresta. Ja vähän kokeilimme namin löytämistä oikeasta kädestä. Kun nämä alkavat olla hallussa, voisin yrittää opettaa kierimistä, mikä tuntuu jo ajatuksena vähän vaikealta. Sen sijaan pyörimisen Jalo oivalsi nopeasti ja tuntuu todella tykkäävän liikkeestä! Nuo sormien osoittelut tuntuvat, ainakin toistaseksi, olevan kummankin mielestä vähän ihmeellisiä. Ne yrittävät huitoa tassuillaan ja katsovat, että mitä minä sormiani siinä nenän edessä höröttelen. No mutta, jatkan nyt tällä meiningillä ja katsotaan vaikka joulun jälkeen, miten olemme edistyneet.

Agilitytauko

Tekisikö tauko terää? Tauko tehnee terää.

Tauko tekee terää. Tauko tehköön terää!

 Niin. Syksy on nyt ollut ihan hippasen raskas noin henkilökohtaisella tasolla. Marraskuun kylmyys ja pimeys ovat maksimoineet kurjuuden ja väsymyksen ja energiani ovat aivan kateissa. Kaikki on tuntunut raskaalta ja agility suorittamiselta. Niinpä pohdittuani asiaa tulin siihen tulokseen, että pidämme nyt Jekun kanssa agilitysta taukoa loppuvuoden.

Harmittaa. Harmittaa, etten jaksa. Harmittaa, ettemme päässeetkään nousemaan ensimmäisenä kisavuotenamme kolmosiin. Ja harmittaa, kun olisi ollut kiva osallistua Suomen schipperkekerhon vuoden agilitytulokas -kisaan... (Tosin ehkäpä siihen voimme osallistua jo näillä nykyisillä tuloksillamme...) Ja juuri näiden kahden ajatuksen kohdalla lähtee menemään vikaan.

Lopullisesti minut herätti tämä blogiteksti . Ja vielä suora lainaus Life with shepherds -blogista: "En ole nauttinut matkasta vaan tavoitellut määränpäätä. Tässä mennään rytisten metsään."

Tuo voisi olla minun kirjoittamani ajatus. Olen tosiaan tehnyt agilitya ryppyotsaisesti suorittaen. En ole osannut iloita siitä, miten kivaa on agilitya harrastaa tuollaisen pienen mustan Jekkulaisen kanssa, vaan olen yrittänyt runnoa eteenpäin itseäni soimaten ja ihmetellen, mikä on, kun ei onnistu. Tai siis olemme me onnistuneet, en minä nyt sillä. Ehkä olemme onnistuneet jopa paremmin, kuin aluksi uskalsin odottaa. Mutta kun fiilis tekemiseen on väärä.

Jätämme nyt siis vuoden viimeiset kisat väliin, vaikka edelleen harmittaa. Emmekä pääse kolmosiin, mikä harmittaa. Vaikka emmepä me valmiita sinne olisikaan. Minä toivoisin niin, että tauon myötä saisin ajatuksiania paremmin jäsenneltyä. Minun päässänihän tämä kaikki vika on. Toivon myös, että tauon jälkeen tekemiseen löytyisi se ilo, mitä siinä joskus ihan alkuaikoina oli. Mitä sitten, jos emme pääsisi nollana läpi jotain rataa, mitä sitten, jos Jekku menisi väärälle esteelle, mitä sitten, vaikka minä unohtaisin. Kun vain olisimme kentällä yhdessä ja pitäisimme hauskaa! 

En todellakaan ole jättämässä agilitya, vielä vähemmän haluan jättää mahtavaa ryhmäämme. Älkää unohtako meitä, me palaamme vielä!

Luulen, että Jekku on valmis. Minun pitää vähän kunnostautua.

Lausunto

Jalon ja Romun lonkkalausunnot (niin ja kyynärät) ovat nyt tulleet Kennelliitosta. Tai Jalon tuli jo pari päivää sitten. Maksoin samaan aikaan molempien lausunnoista, jolloin Jalon tiedot tulivat heti näkyviin niin Omakoiraan kuin KoiraNetiinkin. Jäin ihmettelemään, mihin Romun lausunto jäi. No, tänään seurasi sekin perästä.

Vähän hyvää ja huonoa tuli. Jalon toinen lonkka lieveni C:stä B:ksi eli kokonaisuus C/B. En minä nyt tuota C:täkään sure, vaikka joku kai facebook-päivityksestäni niin ajattelikin. Eiköhän tuo noilla rullaa menemään ihan hyvin. Sen sijaan vähän järkytyin, kun Romun molemmat lonkat olivat huonotuneet D:ksi. Se tuntui jo vähän hurjalta. Mutta näillä mennään. Ja edelleen kuitenkin muu osa koirasta on tervettä, joten olen tyytyväinen siihen.

Torstain terveystarkastukset

Torstaina vein Jalon ja Romun luustokuvauksiin. En oikein tiedä, millä termillä tuota tarkastusta pitäisi kutsua, siinä kun kuvattiin virallisesti lonkat ja kyynärät ja saatiin lausunto polvista ja silmistä. Myös selät kuvattiin, mutta ne lausunnot jäävät epävirallisiksi. Osallistuimme kimppatarkastukseen Rauha-siskon ja Aatos-mudin kanssa. Oli kiva, että olimme yhdessä ihan senkin kannalta, että odottelu olisi muuten käynyt melko pitkäksi. Nyt oli kiva rauhassa vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia sillä välillä, kun koirat olivat tutkimuksissa. Hieman kyllä oli tekemistä, kun olin yksin kahden koiran kanssa.

Setti aloitettiin tsekkaamalla Romun silmät. Ensin siis katsottiin silmät ja sitten laitettiin tippoja, joiden annettiin vaikuttaa jonkin aikaa. Romu oli kertakaikkiaan sitä mieltä, että hänenpä silmiään ei käpelöidä. Minulle meinasi tulla tuskanhiki, kun pidin sitä aloillaan. Eläinlääkäriä tuppasi naurattamaan. Mietin kyllä, että on hänellä rauhahermot, kun jaksoi olla tuollaisen sätkyilijänkin kanssa aivan rauhallinen. Kun silmiä katsottiin sitten tippojen vaikutusajan jälkeen, eläinlääkäri ehdotti, että laitetaan kuonokoppa ihan siksikin, että siitä on helpompi pitää kiinni. Lopulta meitä oli minä ja kaksi hoitajaa pitelemässä Romua, kun lääkäri tutki silmiä. Lopputulos oli kuitenkin hyvä: silmät ovat kunnossa! Samalla lääkäri kokeili polvet ja totesi niidenkin olevan moitteettomat. Tämän jälkeen Romu sai rauhoituspiikin ja pian se jo uinailikin. Tässä vaiheessa pääsin hakemaan Jalon autosta.

Jalollekin oli jo aiemmin laitettu silmätipat. Ei sekään mielissään ollut, mutta Jalon kanssa selvisimme lääkärin kanssa ihan kaksin. Lääkäri kehui kovin Jalon väritystä, ja hienohan se onkin! Myös Jalon silmät ja polvet osoittautuivat olevan kunnossa. Jaloa ei vielä ihan rauhoitettu, joten jäin sen kanssa odotustilaan odottelemaan. Romu pääsi kuvauksista ja makoili patjan päällä. Jalo haisteli sitä kiinnostuneena ja ihmeissään. Yllättäen Romu vähän tokeni ja ärähti Jalolle. Romu sidottiin sitten varoiksi tuoliin, ettei se lähde haahuilemaan. Tässä vaiheessa Miehen äiti käväisi paikalla ja haki Romun toipumaan. Samalla Jalo pääsi rauhoitettavaksi.

Jalo osoittautui melkoisen sinnikkääksi. Se uinahti toimenpidehuoneeseen, jonne se jätettiin odottelemaan. Kun sitä haettiin kuvattavaksi, se hoipertelikin huoneen ovella vastaan! No, eipä muuta kuin lisää unta kankkuun. Vähän ihmettelin, kun kuvauksessa kesti ja kesti. Lopulta hoitaja tuli röntgenistä ulos: hänen piti hakea lisää aineita, kun Jalo ei suostunut rauhoittumaan.

Siinä sitten illan päätteeksi makasi kolme mudia taju kankaalla eläinlääkäriaseman lattialla. Me omistajat pääsimme vuorollamme kuulemaan tuloksia ja katsomaan kuvia.

Osoittautui, että niin Jalolla kuin Romullakin selkä ja kyynärät olivat ihan priimaa. Olen tyytyväinen selästä, ja varsinkin siitä, että Romun kyynärät olivat kunnossa! Mikä lie ollut se vaiva silloin alle vuotiaana. Se, mikä oli pettymys, oli arvio lonkista: molempien lonkat lähtevät arviontiin C:nä. Lääkäri kyllä kehui molempien koirien liikkuvuutta ja lihaskuntoa ja totesi, ettei noin kevyillä koirilla C:n lonkat mitään haittaa. Enkä minä sillä, mutta olisihan se ollut kivempi, että ne olisivat olleet A:t. Tai B:t. Ja lopullinen lausuntohan toki tulee sitten aikanaan Kennelliitosta.

Että sellainen päivä oli se torstai. Olen ihan tyytyväinen, että tarkistus tuli tehtyä, tietääpähän, mistä koirat on tehty ja että ne ovat lähinnä ihan kunnossa.

Kiva koirakansalainen

Mainitsinkin viimeksi, että olen Jalon kanssa Kiva koirakansalainen -kurssilla. Tai siis, treenaamme erään tuttuni johdolla, jos vaikka suorittaisimme testin joskus. Testin takana on Kiva Team ry. ja tarkemmat sivut testistä ja sen sisällöstä löytyvät täältä. Testi siis perustuu American Kennel Clubin Canine Good Citizen -testiin. Rohkenisinko sanoa, että testi tuntuu ja vaikuttaakin vähän amerikkalaiselta...

Mutta oli miten oli, ei juttujen treenaamisesta ikinä haittaakaan ole. Testi koostuu kymmenestä osasta, joista osa on meille helpompia, osa vaikeampia.
Osiot 4, 5, 6 ja 7 ovat helppoja:

4. Vetämättä kävely. Koira kävelee taluttimessa kiskomatta ja myötäilee omistajan liikkeitä. Testimatkan aikana on kaksi pysähdystä, jolloin koiran pitää istahtaa. Matka ei ole kovin pitkä, joten tämä on Jalolle helppoa.

5. Ihmisjoukon läpi kulkeminen. Koira saa osoittaa kiinnostusta ihmisiä kohtaan, mutta sen pitää kulkea omistajansa hallinnassa. Suhteellisen helppoa tämäkin, kun kaupungissa koirat ovat tottuneet kulkemaan päivittäin kapeissakin paikoissa vieraiden ihmisten ohitse.

6. Istuminen, maahanmeno ja paikalla pysyminen. Näitä nyt on treenattu ja treenattu, joten ei mitään ihmeellistä näissä.

7. Luoksetulo. Koira tulee kolmen metrin päästä omistajan luo kutsuttaessa. Ei pitäisi olla ongelmia, kun koiran ei siis pidä tehdä mitään tokon luoksetuloa tarkkoine asentoineen, vaan saa tulla ihan vapaasti.

Kohta 8. on vähän sellainen "riippuu tilanteesta" -juttu. Siinä siis kohdataan vieras koira, jonka omistajan kanssa minun pitäisi vaihtaa pari sanaa. Koirat saavat osoittaa vähäistä kiinnostusta toisiinsa, mutta ei mitään suurempaa reaktiota. Testiin kuulemma tulee takuuvarma testikoira, joka on rauhallinen eikä heilu tai rähise. Treenitilanteessa kokeilimme tätä niin, että kaikki treenaavat viisi koirakkoa kulki hallissa ympäriinsä ja ohittelimme toisiamme milloin miltäkin puolelta. Jalo ei kiinnittänyt muihin huomiota, kun se oli hienosti käskyn alla. Jos sama onnistuu testissäkin, ei ongelmaa pitäisi olla.

Kohta 9. on odottaminen vieraan ihmisen kanssa omistajan mennessä piiloon. Koiran pitää jäädä kolmeksi minuutiksi odottamaan nätisti. Tätä treenasimme viimeksi niin, että Jalo jäi vieraahkolle ihmiselle minun mennessä hallissa muiden koirien luo. En tiedä, täyttyikö ihan kolme minuuttia, mutta Jalo makasi nätisti odottamassa. Ensi kerralla menen piiloon.

Testin ensimmäinen kohta on vieraan ihmisen hyväksyminen. Koiran pitäisi siis sietää lähestyvä ihminen, jota minä kättelen ja jonka kanssa juttelen hetken. Ei pitäisi tuottaa suurempia ongelmia tämänkään.

Kohdat 2 ja 3 ovat ne, joihin testi kosahtaa jos on kosahtaakseen: niissä koiran pitää antaa vieraan ihmisen silittää ja tutkia. Vaikka Jalo keväällä käyttäytyi eläinlääkärissä mallikkaasti ja on muutenkin antanut vieraiden koskea itseensä, nyt treenitilanteessa se on jännännyt. Tai sitten minä olen jännännyt ja Jalo on reagoinut siihen. Se antaa koska päähän, jos hengailemme jonkun kanssa ihan muuten vaan, mutta jos ihan varta vasten aletaan kosketella, Jalo ei ole mielissään. Se vähän yrittää väistää, mutta on kuitenkin jo useamman ihmisen antanut koskea itseään.

Vielä ensi viikolla on treenit, sitten onkin jo itse testi. Ajattelin muuten viedä Jekunkin ihan kylmiltään testattavaksi. Ja jos testi ei mene läpi, sen saa uusia. Ei paineita, eikä tämä nyt elämää suurempaa ole, mutta olisihan se kiva osoittaa, että ainakin joskus todistettavasti koirani ovat osanneet käyttäytyä.

Kekri

Lokakuu vilahti ohi, vaikka tuntuikin kestävän ikuisuuden. Nyt on kekrin aika, tai nykyisinhän puhutaan pyhäinpäivästä. Vaikka innostuinkin selvittelemään kekrin alkuperää (se on alkuaan tarkoittanut viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä, Mikael Agricolan mukaan se taas on ollut erään jumalolennon nimi), ei se ollut se, mistä olin tulossa kirjoittamaan. Vaan mistä sitten?

Viimeksi kirjoitin kisoistamme. Sen jälkeen ei kyllä mitään kummaa ole tapahtunut, paitsi treenejä. Niissäkin toki on kummuutta (voiko noin edes sanoa?) kerrakseen. Viimeksi kouluttajamme Olavi oli pois, joten meillä oli sijaiskoutsi. Hän teki meille mielestäni todella kivan radan, jota ihan ääneen ihastelin: "Voi, tulipa kivan simppeli rata!". Hehhhe. Arvaatteko jo? No, ihan kivasti pääsimme esteelle kolme. Sitten Jekku alkoi jekkuilla oikein urakalla, ihan melkein suutuin sille. Kun tuosta ongelmakohdasta pääsimme, oli radalla kivoja ja vauhdikkaitakin osuuksia, joilla koin onnistumista. Silti tuntuu, että nyt ei ole pää ihan mukana tässä touhussa. Ensi viikolla olisi jo seuraavat kisat, mutta itse olen menossa niihin töihin. Niinpä kisaamme seuraavaksi TSAUlla ja sitten vielä joulukuussa kotikisoissa. Ehdimme siis vähän treenailla ja kasata pakkaa siihen mennessä.

Jalon kanssa olemme treenailleet rallytokoa. Se on sitten kivaa! Jalo tykkää, niin kuin minäkin. Tuntuu niin kivalta, kun voin ottaa Jalon irti hihnasta, eikä se lähde minnekään hassuttelemaan, vaan jää tekemään juttuja minun kanssani. Odotteluaika on ehkä vähän haastavaa, kun välillä Jalo meinaa hyökiä toisten perään. Mutta ahkeralla namituksella ja kontaktin pyytämisellä sekin hoituu. Yhä vakavammin mietin, koskakohan kehtaisin yrittää mennä kisoihin sen kanssa...

Olemme myös Jalon kanssa aloittaneet treenit suorittaaksemme Kiva koirakansalainen -testin. Tähän aiheeseen palaan tarkemmin myöhemmin. Nyt hyvää kekriä kaikille!