lauantai 3. heinäkuuta 2010

Ollutta ja mennyttä

Nyt on tullut kirjoitteluun pieni tauko, kun juhannuksen jälkeen lähdin itse reissuun ja tulin vasta tänään takaisin. Jospa aloitan blogin päivityksen kuitenkin ihan aikajärjestyksessä.

Vietimme siis juhannuksen Itä-Suomessa, saaressa Saimaalla. Ajomatka oli pitkä, mutta sujui hyvin; Jekku oli omassa kevythäkissään koko matkan. Alkuun se vähän vinkui ja hyppi laitoja vasten, mutta kun siihen ei reagoitu, se hyvin pian kävi makaamaan ja nukkui suurimman osan matkasta. Tuo kevythäkki oli kyllä hyvä ostos! Perillä kävimme Miehen isovanhempien luona näyttämässä Jekkua ja sitten otimme suunnan kohti saarta.

Myös venematka sujui Jekulta hyvin. Miehen isä tuli hakemaan meitä ja hänellä oli mukanaan Jekulle jo vanha tuttu Musti. Koirat tervehtivät rannassa ja sitten lähdimme vesille. Jekku oli ihan rauhallisesti sylissäni. Kunnon laivakoira :)

Seuraavana päivänä, juhannusaattona siis, koimme hieman kauhunhetkiä. Jekku halusi kovasti leikkiä Mustin kanssa ja hyppeli sitä päin. Musti väisteli kohteliaasti. Jossain vaiheessa Musti kai istahti ja Jekku jäi jotenkin sen alle. Jekku vinkaisi, Musti kavahti, ja lopulta Jekku jäi istumaan hieman valittaen. Se oli loukannut takajalkansa. Olin aivan kauhuissani. Valitus loppui, mutta Jekku ei oikein pystynyt astumaan toisella takajalallaan. Miehen isä tunnusteli Jekun jalkaa, eikä Jekku sitä varsinaisesti aristellut, joten Miehen isä totesi, ettei jalka varmastikaan poikki ole, vaan ehkäpä venähtänyt. Pidimme Jekkua koko päivän levossa: jokainen vuorollaan istui sen kanssa sisällä ja piti sitä paikoillaan. Ehkä Jekku tajusi, että nyt ei sovi riehua, sillä se makoili sisällä ihan kiltisti. Alkuillasta se alkoi lopulta astua kunnolla jalallaan, joten totesimme, että selvisimme säikähdyksellä. Aikamoinen säikähdys se kuitenkin oli! Kaiken tämän jälkeen piti hieman rajoittaa koirien leikkejä, sillä Jekku ei ehkä tajua pienuuttaan, vaan se yritti koko ajan uudelleen ja uudelleen saada Mustia leikkimään kanssaan. Jekku siis toipui hyvin, joten pääsimme katsomaan juhannuskokkoa. Siellä se jälleen herätti huomiota ja ihastusta.

Juhannuksen aikana saaressa Jekku otti mallia Mustista ja oppi käymään järvessä juomassa. Uimaan se ei kertaakaan uskaltautunut, mutta kahlaili kyllä. Niin, ja muutaman kerran se nosti koipeaan puuta vasten! Eihän noin pienen pennun vielä pitäisi konttiaan nostaa?!

Jekku taisi nauttia juhannuksesta: se sai olla Mustin kanssa ja juoksennella vapaana saaressa. No, pitihän sitä toki vahtia ja valvoa, ettei se liian kauaksi lähde. Myös veneessä se oli kuin kotonaan. Ensimmäisillä kerroilla se oli vain sylissäni, mutta kohta se jo yritti katsella ja kiivetä laidan yli. Se ei ollut moksiskaan, vaikka tuuli ja aallot pärskivät sitä naamaan, vaan se nukkui sylissäni. Edelleen: varsinainen laivakoira siis!

Kotimatkalla Jekku oli melko väsynyt ja nukkui paljon. Kotiin päästyämme minä aloin pakata matkaani varten, ja Jekku varmaankin aavisti, että jotain on tapahtumassa. Se oli todella levoton ja vähän mahdotonkin: se yritti repiä housunlahkeitani ja viedä kenkiäni. Lopulta puolilta öin jätin Jekun ja Miehen oman onnensa nojaan ja lähdin reissuun. Kerron omasta matkastani hieman vaikka seuraavassa kirjoituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti