torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Tämä vuosi vetelee viimeisiään. Vihdoinkin! Tuntuu, että nyt on ollut sellainen pohjanoteerausvuosi, ettei paremmasta väliä. Pelottaa, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Vuosi 2015 meni kesästä lähtien omaan henkilökohtaiseen rämpimiseeni, joten paljoa ei koiraharrastussaralla kyllä saatu. Tai no, ehkä sentään jotain...

Katsotaanpa, mitä olen viime vuonna kirjoittanut.

 Aloitetaan taas Jekusta.

En oikein tiedä, mitä tavoitteita Jekulle asettaisin. Näyttelyt on nyt meidän osaltamme näytelty, mikä hiukkasen harmittaa. Jäljelle ei taida jäädä oikein kuin agility. Joten panostamme siis siihen. Siinä tavoitteena on nyt kolmosiin nousu. Mitään sen kummempaa en uskalla tavoitella ensi vuonna. Tavoitteena on myös oma kehittymiseni ohjaamisessa.


No kas, tämä tavoite tuli saavutettua! Jekku nousi kolmosiin muistaakseni tammikuussa. Ja siihen se sitten jäikin. Keväällä vielä treenasimme ja kerran kisasimme, mutta loppuvuosi olikin sitten taukoa. Huoh. Syksyllä Jekku pääsi treeneihin kerran.
 
Katsellaan sitä rally-tokoa sitten kevään mittaan tarkemmin. Sitä voisin treenailla itsekseni ja jos onnistuu, voisimme kisata. Onnistumisella tarkoitan sitä, että saammeko kisapaikkaa vai emme. Se lienee nimittäin melkoisen haasteellista.

No, omaksi iloksemme olemme jotain kotona yrittäneet. Se siitä.

Sitten Jalo.

Enpä tuota taida edelleenkään näyttelyihin viedä. Se edelleen kavahtaa vieraan kosketusta, joten ehkä siihen voisi panostaa. Kävimme sillä Kiva koirakansalainen -kurssilla jokusen kerran, joten sen testin voisi yrittää suorittaa.


Suorittamatta jäi.

Rally-tokoa jatkamme siis vakiryhmässä. Se tapahtui vähän kuin varkain, siis se ryhmään päätyminen, mutta hyvä niin! Jalon kanssa aion ehdottomasti aloittaa kisaamisen niin pian kuin suinkin saamme kisapaikan! Hui!

No tätä sentään saimme jatkettua oikeastaan koko vuoden! Oli kyllä niin mahtavan kiva ryhmä, että ikävä tulee. Kisaamaankin pääsimme kahdesti! Tuloksena hyväksytty ja hylätty suoritus. 

Jälkeä voisi treenata ihan omaksi iloksi, Jalo kun näyttää nauttivan kovasti kun saa käyttää nenäänsä
.





Jooei.

Tokoakin voisi yrittää tehdä vähän tavoitteellisemmin taas, mutta tuskinpa mihinkään treeniryhmään sen kummemmin haen.

Jooei.

Mutta hei, villinä korttina Romu, josta ei ollut missään suunnitelmissa mitään mainintaa. Romuluspa se starttasi näyttelyuransa siihen malliin, että valioitui suoraan kolmessa näyttelyssä! Kaiken kaikkiaan Romu kävi seitsemässä näyttelyssä, oli neljästi ROP ja kerran VSP. Lisäksi se sai Voittaja 2015 -tittelin. Ihana, ihana valopilkku muuten pimeässä vuodessa!

Kuvatkin meneestä vuodesta ovat jääneet minimiin.

Vuosi 2016

Mitäpä tältä uskaltaisi odottaa?

Jekku

Tavoitteenani on nyt vain mahdollisimman ehjä treenikevät. Mieli tekisi jo kovasti kisaamaan, mutta treenataan nyt ensin.

Jos pääsemme Jalon kanssa rally-tokoilemaan, Jekku voisi tulla myös mukaan.

Niin, ja schipperketreffeillä aion käydä ahkerasti!

Jalo

En valitettavasti voi enää jatkaa rally-tokon vakioryhmässämme. Jotain aktiviteettia Jalolle siis pitäisi keksiä. Yhteen rally-tokoporukkaan olen menossa mukaan. Eli rally-tokoa ja toivottavasti jokunen kisa. RTK1 voisi olla tulevan vuoden tavoite!

Paimennusta haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan!

Nyt sitä jälkeä, hitto vie! Jokin muukin nenänkäyttöjuttu voisi olla kiva.

Myös TKK:n tokotreeneihin voisi yrittää päästä.

Romu

Romulle on pari näyttelyä katsottuna. Ulkomaat kiinnostaisivat kovasti! Riippuu vähän rahatilanteesta, miten niiden kanssa käy.

Sellaista. Vaatimatonta, mutta toteutettavissa olevaa, toivottavasti.

Hyvää ja parempaa vuotta 2016 kaikille lukijoille! 



maanantai 14. joulukuuta 2015

Voittaja -15

Otsikossa se oleellisin ja suoraan asiaan. Vietimme itsenäisyyspäiväviikonlopun (huoh, nyt on taas ollut sen verran kiirettä, etten aiemmin ole ehtinyt edes tänne päivittelemään) Helsingin koiranäyttelyissä. Olin ilmoittanut Romun molemmille päiville, siis sekä Helsinki Winneriin että Voittajaan.

Lauantaina mudeja oli kuusi: kolme urosta ja kolme narttua. Romu sai ERIn ja oli uroksista kolmas. Tuomari, Romanialainen Cristian Stefanescu piti selkeästi kevyemmistä uroksista, sillä Romu oli niistä selvästi kookkain. Toisaalta myös esittäminen ja esiintyminen olisi voinut mennä paremmin. Nyt Romu vähän pompahteli ja katseli minua, kun höpöttelin sille. Sain kehän laidalta arvokkaita neuvoja seuraavaa päivää ajatellen. Tässä vielä lauantain arvostelu:

Typical head, good expression. Excellent proportions and substance. Good temperament. Quality coat. Normal movement but should improve presentation.

Romun asuinkumppani, sileäkarvainen collie Topi, oli niin ikään erinomainen ja neljänneksi paras uros. Pääsimme siis ajallamme ulos Messarista.

 Ja sunnuntaina sitten uusiksi. Tällä kerralla tuomarina oli Slovakialainen Vladimir Piskay. Otin onkeeni lauantaina saamani neuvot (kiitos vielä niistä asianosaisille!) ja esitin Romua vähän eri otteella. En siis katsonut siihen enkä puhunut sille, kun liikuimme. Silti jotenkin silmäkulmastani aistin, että Romu liikkuu ihan eri tavoin kuin lauantaina! Kuulin, että se oli ihan kuin liitänyt! Ja niinpä tuomari sijoitti sen urosten ykköseksi. Voi mahdoton! Romu sai siis tittelin Voittaja -15! Rotunsa paras -kehässä ROP oli ihana narttu Mustantassun Penelope ja Romu siis VSP. Kivaa, sellaista ruusuketta meillä ei vielä ollutkaan!

Mudikehältä rynnimme seuraamaan sileäkarvaisten collieiden kehää. Kehä oli alkanut jo paljon aiemmin, mutta kun nahkoja oli melkein viisikymmentä, kehälläkin riitti kestoa. Ehdimme siis parahiksi näkemään loppuhuipennuksen: Topi oli paras uros ja lopulta VSP! Miten voi olla, että saman talouden koirat saavat täsmälleen samat kotiinviemiset! Ihan huippua!

Ja tässä sunnuntain arvostelu:

Excellent type, masculin head, rounded eyes, excellent topline, good chest, ? angulated, excellent drive in movement, good coat.

Olen ihan superylpeä Romusta, sen käyttäytymisestä ja meiningistä! Se sai kehän laidalla kovasti ihastelua luonteestaan. On se kyllä iloinen tyyppi! Vähän sättähän se arjessa on, mutta noin kokonaisuutena mitä rakastettavin mudi!

Kuvia seuraa toivottavasti vielä joskus...


lauantai 28. marraskuuta 2015

Aksajekkuilut

Eilen Jekku pääsi taas vähän aksailemaan. Kyseessä oli siis kohdallamme syksyn toiset treenit. Rata oli melkoinen juoksupläjäys, ja olisi ihan hitsisti tehnyt mieli itse päästä kokeilemaan kuntoaan. Annoin kuitenkin kunnian Tanialle.

Tällä kerralla Jekku oli vähän enemmän irti itsestään ja jekkuili menemään ihan kunnolla. En nyt ihan tarkalleen muista, mitä kaikkea se keksi. Ainakin hyppäili esteitä edestakaisin, lipsahti A:lle hypyn sijaan, kääntyi pois putkesta ja sen sellaista. Minua kyllä vähän nauratti. Ihailen kyllä suunnattomasti, miten Tania jaksoi olla iloinen ja kannustava. Luulen, että itseäni olisi alkanut jo ketuttaa jekut, mutta Tania oli kuin ei mitään. Lisäksi ihailen sitä, miten tuo tyttö juoksee, liikkuu ja hallitsee tilansa. Melkein tekisi mieli ulkoistaa Jekun ohjaaminen ihan tykkänään hänelle.

Kyllä Jekku lopulta ihan ansiokkaastikin meni. Hienointa oli ehkä leieröidyt kepit! Itsehän olen kehittänyt keppikammon ja olen ihan todella epävarma niiden kanssa. Tuntuu, että aina pitää ikään kuin yliohjata ne. Taniapa vetäisi kepit niin, että keinu jäi siihen väliin. Ohhoh! Itselle ei olisi ihan heti tullut mieleenkään.

Jekku on ollut kyllä ihan täpinöissään, kun on päässyt treenaamaan ja hallille hengaamaan. Se on ihan elementissään ja haluaa rakastaa kaikkia. Tai sitten se vain on oivaltanut, että söpöilemällä se saa aina kerjättyä kaikilta nameja...

torstai 26. marraskuuta 2015

Rally-tokoiloittelua

Niin, miten meidän juttumme jatkuu? No siten, että viime viikolla aloitimme uuden harjoitteluohjelmamme torstaina. Perjantaina Jalo oli jo lähtenyt Miehen kanssa reissuun, kun palasin töistä. Jalo kotiutui Miehen kanssa lauantaina illalla, ja oli niin väsynyttä poikaa, että paineli suoraan makuuhuoneeseen kirjahyllyn alle nukkumaan murahdettuaan Jekulle heit. Sunnuntaina jatkoimme treenejämme, samaten maanantaina aamulla.

Sitten maanantaina oli tämän syksyn viimeiset rally-tokotreenit. En siis jatkanut tuota rentoutusohjelmaa ennen treenejä sitten kuitenkaan. Emmekä juuri olleet rally-tokoakaan ehtineet tekemään.

Paula oli jo etukäteen vähän maininnut, että syksyn viimeisellä kerralla saattaisi olla koonti meidän itse keksimistämme kylteistä. Ja niin oli. Ja voi mahdoton, mitä kylttejä! Piti kantaa koiraa, tehdä kuperkeikka, kieriä (joko koira tai ohjaaja), peruuttaa jalkojen välistä, ja vaikka mitä kaikkea. Rataan tutustuessani hoin vain, että ei tule onnistumaan, ei tule onnistumaan.

Ennen kuin edes lähdin radalle, Paula totesi, että Jalo on huomattavasti rauhallisempi, mitä aiemmin! Wohoo! Totta tosiaan: se ei piippaillut eikä hötkyillyt. Vähän kyllä jännitin, kun radalla oli pari kohtaa, joissa koira piti jättää makaamaan, kun itse meni kauemmas. Ekan tehtävän kohdalla sai itse määritellä etäisyyden. Siinä koira jätettiin siis makaamaan, käveltiin eteenpäin, kumarruttiin ja kutsuttiin koira jalkojen väliin. Hyvin meni. Seuraava oli, meille ehkä, vähän haastavampi: koira jätettiin kyltille makaamaan (kyltti sijaitsi siis jotakuinkin keskellä hallia), käveltiin itse hallin päähän hakemaan suklaakonvehti ja palattiin takaisin koiran luo. Treenikaverit olivat kuitenkin kaikki vanhoja tuttuja, ja ajattelin, että ei Jalo pääse suurta vahinkoa aiheuttamaan, vaikka se siitä karkaisikin. Ja katso: Jalo makasi ihan hievahtamatta, kun minä kävelin hakemaan suklaata ja palasin takaisin sen viereen. Voi valtava!

Yhtenä tehtävänä oli, että koiran olisi pitänyt kierähtää ympäri, siis kyljen kautta. Se oli se tehtävä, jonka tiesin epäonnistuvan. Tiesin, että Jalo paineistuu, jos sitä yrittää saada ohjattua kyljelleen makaamaan, saati siitä ympäri. Koitin pari kertaa, ja sitten vielä Paula tuli yrittämään. Jalo ei muuten ollut oikeastaan moksiskaan, vaikka Paula tuli siihen sen kanssa touhuamaan. Emme lopulta sitten yrittäneet väkisin, vaan jatkoimme rataa ihan maaliin asti.

Olin ihan huikean tyytyväinen. Sain myös Paulalta hyvää palautetta. Samaten yksi treenikaveri, jonka kanssa olemme nyt treenanneet, puolitoista vuottako jo, kommentoi, ettei ole vielä ennen nähnyt Jaloa noin rauhallisena. Että ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että voisin jättää sen ihan pokkana keskelle hallia makaamaan ja marssia itse toiseen päähän.

En oikeastaan voi käsittää, ovatko nuo tekemämme harjoitteet voineet auttaa parissa päivässä? Vai puhalsiko joku muu suotuisa tuuli juuri nyt. Mutta Jalo oli huikea, vaikka näin itse sanonkin. Ihan parhaalta tuntui saada vastaavaa palautetta myös muilta ihmisiltä, etten se ollut vain minä, joka näin kuvittelin.

Kun menimme takaisin ns. omalle paikallemme katselemaan muiden suorituksia, Jalo kävi makaamaan ja oli hieman rentoutuneen oloinen. Aloin silitellä sitä, jolloin se kellahti kyljelleen! Oli pakko hihkua Paulalle hallin toiselle laidalle, että katso! (Tuli kyllä kommenttia, että olenko antanut Jalolle Diapamia :D {uh, nyt oli ihan pakko tyrkätä tähän hymiö, uh} )

Niin, en siis edelleenkään tiedä, miten tässä näin kävi. Jalo toimi paremmin kuin koskaan ja oli rauhallisempi, mitä ikinä milloinkaan. Tuli ainakin älyttömästi lisää motivaatiota jatkaa noita saamiamme harjoitteita! Ikävintä tässä on, että tämä oli syksyn viimeinen rally-toko, enkä nyt ilmeisesti pääse enää keväällä jatkamaan... On ollut ilo treenata Paulan opissa! Mutta josko vaikka taas ensi syksynä voisimme palata Paulan vakioryhmään. Rally-tokoa en tokikaan aio unohtaa tai jättää tässä välilläkään. Tavoitteena on myös päästä kisaamaan kevään aikana. Nyt taas alkaa olla sellainen olo, että se voisi olla ihan realistinenkin tavoite.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ongelmakoira?

Ensin ajattelin, että en kirjoittaisi tästä aiheesta täällä. Sitten mietin, että miksi en. Olenhan täällä kirjoittanut kaikkea mahdollista koiriin liittyvää. Nimittäin, Jalon käytös on viime aikoina ollut vähän, no, jopa ongelmallista.

Jalohan oli pentuna arka vieraita kohtaan, varsinkin, kun sen ensimmäiset kokemukset vieraista ihmisistä täällä meillä oli ikäviä (lienen kirjoittanut silloin siitä tädistä, joka väkisin tunki Jaloa silittämään). Myöhemmin varsinainen arkuus kyllä karisi, mutta ei Jalo ole oikein koskaan vieraista välittänyt. Välillä se on kyllä antanut tuntemattomienkin ihmisten silittää sitä, mistä olen ollut todella iloinen.

Ongelmat alkoivat loppukesästä, suunnilleen. En tiedä, mistä johtuen. Ehkä siksi, kun vietimme suuren osan kesästä Miehen vanhempien tiluksilla, emmekä juuri nähneet muita, lauman ulkopuolisia, ihmisiä. Jalo saattoi kadulla haluta mennä katsomaan jotain ihmistä, mutta jos tämä ojensi kätensä Jalolle haisteltavaksi, Jalo alkoi muristen haukkua. Se ei kyllä koskaan hyökännyt, vaan vetäytyi haukkuen kauemmas. Tuttujen ihmisten kanssa tätä ongelmaa ei siis ole koskaan ollut.

Sitten ikään kuin viimeinen niitti tuli, kun olimme taas Miehen äidin luona, ja sinne tuli vieraita miehiä, siis Jalolle vieraita. Yhteen heistä Jalo ei reagoinut, mutta yhtä kohti Jalo hyökki ja pelkäsin, että se vielä nappaa miestä lahkeesta. Kolmannen miehen saapuessa otin Jalon sohvalle ja pyysin, ettei sitä lähestyttäisi. Tuo tyyppi kuitenkin väen väkisin halusi tulla Jaloa katsomaan ja ojensi kätensä, jolloin Jalo taas hyöki kohti.

Olin hetkellisesti ihan hajalla: olenko minä kasvattanut koirastani ongelmakoiran? Selailin netin syövereitä, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Niinpä päätin varata Paula Speeriltä, eli rally-tokokouluttajaltamme, konsultointiajan. Hän kun on myös ongelmakoirakouluttaja. Saimmekin onneksi ajan nopeasti.

Helpotuksekseni Jaloa ei leimattu kaistapäiseksi ja aggressiiviseksi ongelmakoiraksi. Ihan lohdullisia olivat myös sanat, että tuohan on mudille melko rotutyypillistäkin käytöstä. No, niin on. Paula kartoitti tarkkaan elinolojamme, rutiinejamme, liikuntaa, ravintoa, treeniä ja leikkiä.

Niin sanotuksi tuomioksi tuli, että Jalo on temperamenttinen, mutta herkkä ja se stressaantuu helposti. Paula on nähnyt Jaloa kuitenkin nyt puolentoista vuoden ajan treeneissäkin, joten hän on huomannut, että Jalo on vähän rauhaton. Kuulemma jos koiran stressitaso nousee, sillä kestää kolmesta kahdeksaan päivään palautua siitä. Voi apua! Tuohan on sitten ollut stressissä koko ajan melkeinpä! Enkä tätä ollut tyhmänä tajunnut: leikkiminen vain lisää ja nostattaa sen kierroksia! Yhdeksi ohjeeksi tuli, että leikkiminen, siis lelujen retuuttaminen ja heittely tulisi lopettaa. Ja sitä heittelyähän minä olen päivät pitkät tässä tehnyt, kun en muutakaan oikein ole voinut.

Näin jälkikäteen ongelmat, tai niiden tietynlaisen kärjistymisen, voi aika hyvin ajoittaa loppukesään ja tähän syksyyn, kun itse olen ollut puolikuntoinen, enkä ole kunnolla pystynyt mitään touhuamaan. Oli kuitenkin kiva kuulla, että noin normaalielämässä lenkkimme ovat riittäviä. Sen sijaan aktivointia, siis ihan sellaista, missä koira käyttää päätään, saisi ja pitäisi olla enemmän. Saimme myös kotiohjeiksi sellaisen rentoutusohjelman. Se kestää 14 päivää ja joka päivälle on 25 tehtävää. Niitä ei pidä tehdä putkeen, vaan ripotellen pitkin päivää. Tarkoituksena on, että koira joutuu keskittymään. Ja jotta se voi keskittyä, sen pitää olla rauhallinen.

Totesimme myös, että Jalo on erityisen herkkä minun mielialoilleni. Vaikka minä hermostuisin ja jännittyisin, minun pitää ensin huijata omia aivojani ja sitä kautta Jaloa. Luultavaa on myös se, että Jalo vaistoaa vieraista ihmisistä, ketkä ovat rentoja ja ketkä jännittyneitä. Useimmat ehkä ovat jännittyneitä vieraan koiran kohdatessaan, jolloin Jalokin reagoi överisti. Totesinkin, että olemme nyt syksyn aikana kuitenkin tavanneet pari vieraampaa ihmistä, jotka kuitenkin ovat koiran kanssa osanneet käyttäytyä, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Se on pienestä kiinni näemmä.

Paulalla oli paikalla koiranomiopiskelijoita, joten yhteensä viiden hengen testiryhmä pääsi testaamaan Jalon käytöstä. Ensin Paula syötti Jalolle nameja ja pyysi sitten istumaan. Ja hohoo, Jalo totteli Paulaa! Se meni Paulan käskystä myös maahan. Myös kaikki muut saivat namittaa Jaloa, tai siis Jalo söi nameja ja oli ystävällinen. Kukaan ei kuitenkaan yrittänyt Jaloa silittää. Paula totesikin, että esimerkiksi lenkillä minun ei tarvitse päästää ketään vierasta ihmistä Jalon iholle, kun se siitä on niin vastenmielistä. Samaten jos meille tulee vieraita (mitä ei kyllä juurikaan tapahdu), koirat voisivat olla erillään, mutta niin, että näkevät ihmiset. Vieraita pyydetään olemaan ottamatta kontaktia koiriin, mutta he voisivat tuoda pojille jotkin spesiaaliherkut. Näin vieraista saataisiin edes vähän mukavampia. En nyt tiedä, pitäisikö tässä alkaa ihan sosiaaliseksi ja kutsua vaikka kavereita kylään!

Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi hyvä mieli. En tiedä, liioittelinko, kun hain heti apua. Toisaalta parempi kai näin, ettei ongelma pääse paisumaan, no, ongelmaksi. Ja sain ainakin todella hyviä ohjeita ja neuvoja. Paulan kanssa on ilo asioida.

Entä mitä sitten tapahtui? Siitä pääsette lukemaan heti seuraavasta postauksesta...

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ahmatti agilityssa

Jekku pääsi eilen pitkästä pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Voi sitä pienen koiran riemua! Se oli ihan innoissaan jo kun auto kaarsi hallin pihalle. Tehtiin lämmittelylenkki ja Jekku suorastaan rynni sisälle halliin. Siellä oli paljon uusia ja kiinnostavia hajuja, jotka melkein meinasivat viedä Jekun mennessään. Vähän jännitti, mitä tuleman pitää. Itse en vielä voi juosta hetkeen, mutta Tania ystävällisesti lupautui viemään Jekkua. Oli oikeastaan ihan kiva katsella sivusta, että miten Jekku suoritutuu radasta pitkän tauon jälkeen. Ja hyvinhän tuo suoriutui, kun oli kartturi, joka osasi viedä! Kepit ja keinukin menivät ilman haparointeja. Oi vau. Melkein tekisi mieli jättää Jekku tyystin toisten ohjattavaksi, mutta sittenhän en itse kehittyisi. Ehkä tammikuussa voin itse alkaa ohjata sitä. Kävelin kyllä radan läpi ihan vain vähän palautellakseni ohjauskuvioita mieleen.

Jekku oli kyllä oikein elementissään. Se moikkasi kaikkia kanssatreenaajia iloisesti ja oli heti kerjäämässä nakkia ja juustoa. Omat namit kun olivat ankeita eläinkaupan valmisnameja. Kyllähän nekin toki maistuvat, jos ei muuta ole, mutta ainahan toisten herkut parempia ovat.

Olemme nyt viikonlopun Miehen äidin talossa, kun hän on muualla. Koirilla on siis kiva täällä juoksennella. Koirat nukkuivat aluksi kanssamme yläkerrassa, mutta aamulla päästin pojat ulos ja menin vielä itse hetkeksi torkkumaan. Suljin yläkerran portin, jotta molemmat jäisivät alas (tai siis Jalohan ei omaehtoisesti noita rappuja kulje, eli se piti kantaa mennen tullen). Kun sitten lopulta Miehen kanssa nousimme, hän laittoi kahvia tulemaan ja minä ruokin koirat. Jekku ahmaisi oman ruokansa heti ja yritti sitten hyökiä Jalon kupille. Samaan aikaan olohuoneesta kuului Miehen ihmettelyä, että mitä papereita lattialla oikein on. Noh, kävi siinä sitten ilmi, että Jekku oli jostain löytänyt pienen rasian suklaakonvehteja, jotka se luonnollisesti oli syönyt. (Tai no, emmehän olleet näkemässä, mutta kyllä näissä tapauksissa katseet kääntyvät aina Jekkuun.) Papereita noukkiessamme minä huomasin sohvan vierustalla oksennusläikän, tai paremminkin lammikon. Onneksi Jekku oli siis oksentanut sen, mitä oli syönytkin. Mies tosin totesi, että raja se on Jekullakin: yksi konvehti oli jäänyt!

Minun piti tietysti jakaa tämä kokemus Luupäiden facebooksivulla. Totesin, että on tuossa kyllä yksi ahmattien koiraperhe: Jekun äiti Iita on ollut tiputuksessa suklaaövereiden takia ja Jekun siskoa Staraa on elvytetty, kun se oli meinannut tukehtua lihapullaan. Nyt en kyllä enää voi kuin nauraa asialle. Iltaruoasta Jekku saa lähinnä haaveilla.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Mitä mielessä?

Jos Jekulle esitettäisiin otsikon kysymys, vastaus olisi, että ruokahan se on aina mielessä. Jalon kohdalla tilanne ei olekaan niin yksioikoinen. Voi, kun joskus pääsisi sen pään sisään!

Sain kimmokkeen kirjoittaa tämän tekstin, kun taas illalla seurailin Jalon touhuja. Meillä on olohuoneen nurkassa vanha, tyhjillään oleva akvaario (eikä nyt sivuta sitä, mitä se siinä vielä tyhjänä tekee...). Olen useamman kerran kääntänyt katseeni tietokoneelta ja huomannut, että Jalo on kävellyt ihan akvaarion eteen, seisoo siinä hievahtamatta useita minuutteja ja tuijottaa, saattaapa jopa äristä ja murista jollekin "näkemälleen". Ihan todellisuudessa se saattaa nähdä esimerkiksi tietokoneruudun heijastuksen akvaariolasiin. Mutta en sitten tiedä. Huvittavaa se joka tapauksessa on. Ja voi, miten loukkaantuneesti Jalo minua katsookaan, kun erehdyn nauramaan sille.

Jokunen ilta sitten makuuhuoneesta alkoi kuulua vihaista murinaa. Jekku oli olohuoneessa, joten ainakaan sille Jalo ei murissut. Eikä se ollut ikkunassakaan, joten ei se murissut kenellekään alhaalla kadulla. Oli pakko mennä katsomaan. Jalo seisoi sängyllä ja tuijotti lipaston päällä olevaa tyynyliinaa, joka oli vähän rutussa. Se tyynyliina (ja itse tyynykin) ovat olleet jo tovin siinä, mutta juuri tällä kerralla Jalo ne bongasi. Tyyny on siis joskus ostettu Jekun pediksi, mutta ei se sitä ole käyttänyt. Päätin nyt kuitenkin näyttää tyynyä Jalolle, joka nappasi tyynystä kiinni ja raahasi olohuoneeseen. Tuossa se nyt sitten välillä makoilee puoliksi sen päällä ja jyrsii kulmaa. Löytyipä käyttöä sillekin.

Ja sitten jotain ihan muuta: nimittäin Luupäät ovat taas lisääntyneet! Pimu sai eilen kolme pentua, kaksi poikaa ja tytön. Onnittelut sinne! Kuvia odotellessa...

perjantai 30. lokakuuta 2015

Veritankkausta

Olen aivan varma, että olen tästä kirjoittanut jo aiemminkin, mutta nyt en pystynyt löytämään blogin uumenista mainintaa. Enkä jaksa koko historiaa kahlata läpi... Nimittäin, aloitin taas koirille "veritankkauksen". Valittelin joskus lähieläinkaupassamme, että Jekku on huonossa turkissa ja että pitäisi näyttelyä varten saada sitä kuntoon. Myyjä suositteli verijauhetta! Siinäpä vasta monipuolinen tuote! Parantaa turkinlaatua, suositellaan tiineille ja synnyttäneille nartuille, lisää koiran energiaa ja saa ruoan maistumaan paremmin. Ja kaiken tämän lisäksi sitä voi käyttää verijäljen tekemiseen, jos joku sellaista lajia harrastaa. En tiedä tarkalleen prosessia, miten verestä saadaan jauhetta, mutta sellaista se on, hyvin hienojakoista, melkeinpä pulveria. Sitä sitten lisätään ruoan sekaan. Ohjeistettu annos on yksi ruokalusikallinen kymmentä painokiloa kohden.

Nyt syksyllä Jalo on taas nirsoillut ruokansa kanssa (Jekullahan ei vastaavaa ongelmaa tosiaankaan ole), ja olin jo huolissani koko tyypistä. Toisaalta Jalo on ihan pirteä ja makupalat kelpaavat, joten päättelin, ettei varmaankaan mistään suuremmasta viasta ole kyse. Kun ei maistu, ei maistu. Eläinkaupassa arveltiin myös, että lähistöllä saattaa olla juoksuisia narttuja. Bingo! Miksi en itse ikinä hoksaa tätä. Ehkä siksi, että Jekun elämän menoon juoksuiset nartut eivät koskaan ole vaikuttaneet. Jaloon ehkä vaikuttavatkin. Ajattelin kuitenkin, että näin syksyllä muutenkin pieni veritankkaus voisi olla paikallaan. Sainkin eläinkaupan viimeisen purkin ko. tuotetta. Sitä taitaa olla melko vähän markkinoilla. Lähieläinkauppamme, Akvaariopiste, tilaa tuotetta Ruotsista jonkin pienen tavarantoimittajan kautta. Suosittelin tavaraa myös Jalon siskon omistajalle, mutta googlailun jälkeenkään tuotetta ei oikein meinaa löytyä. Myös miehen äidille lupasin hommata tuota samaa, sitten kun sitä taas tulee.

Entä toimiiko se? No toimii! Ainakin ruokahalua kiihottavasti, siis. Virtaa noilla nyt tuntuu olevan muutenkin ja turkkikin on kuosissaan. Mutta voi että, miten tuo tekee ihmeitä Jalon ruokahalulle! Ei se nyt edelleenkään etulinjassa ole, kun ruokaa annostellaan, mutta käy kyllä innolla ruokansa kimppuun. Se myös nuolee purkkinsa puhtaaksi ja käy nuolaisemassa Jekunkin kuppia, mikä on aivan ennenkuulumatonta!

Suosittelen lämpimästi, jos vain käsiinne tuota saatte!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Vaihtelua rally-tokotreeniin

Viime maanantaina meillä oli vähän erilaiset rally-tokotreenit. Jo edeltävällä kerralla Paula antoi meille kotitehtävän: jokaisen pitäisi keksiä kaksi kylttiä seuraavaa kertaa varten. Eikä siis mitään, mikä on jo olemassa, vaan jotain ihan uutta ja erilaista. Voi apua, ajattelin. Toisaalta odotin treenejä innolla nähdäkseni, mitä muut ovat keksineet. Ehdottomasti vaikeinta minulle oli keksiä mitään itse, niin huono mielikuvitus minulla valitettavasti on. Enkä osaa oikein piirtääkään.

No, vähän ennen treenejä sain räpellettyä pari kylttiä. Toisessa koira kääntyi ohjaajan eteen, sitten otettiin askel taakse niin, että koira pyörähtää ympäri vasemman kautta ja toinen askel niin, että koira pyörähtää oikean kautta. Sai myös ottaa apuaskeleita välissä. Tämä osoittautui oikeastaan ihan kivaksi liikkeeksi. Toinen keksimäni kyltti oli sellainen, että koira jatkaa matkaa suoraan ohjaajan pyörähtäessä ympäri. Ihan toimiva itse asiassa tämäkin. Vaikka näin itse sanonkin.

Ja sitten innolla treeneihin. Yllättävästi muutkin ryhmästämme olivat keksineet tällaisia pyörähtelyitä! Aiemmassa ryhmässä oli kuulemma enemmän ollut puolenvaihtoja tai pujottelua. Yhdellä oli vähän samanlainen tehtävä kuin minullakin, tosin siinä sekä koira että omistaja pyörähtivät täyden ympyrän. Ehkä hauskin oli kuitenkin sellainen, että ohjaaja menee liikkeestä istumaan ja koira pyörii omistajan ympäri. Tässä yllättävän moni koira, Jalo mukaanlukien, tarjosi itsekin maahanmenoa.

Oli meillä kyllä sitten pari hankalampaakin juttua, esimerkiksi viiden askeleen pujottelu, siis niin, että koira pujottelee ohjaajan jalkojen välistä. Tätähän me emme osaa juuri ollenkaan. Sitten oli takaperin pujottelu tötsien ympäri. Se sujui meiltä sitten puolestaan paremmin kuin osasin tai uskalsin odottaa. Hieman hankalaa oli myös muutamat liikkeet remmissä tehtäviksi, mutta en tohtinut päästää Jaloa irti. Sillä oli vähän meininkiä kuumumiselle, kun pujottelu ei ihan toiminut.

Oli kyllä ehkä hauskimmat treenit ikinä! Tässä oli meille ohjaajillekin haastetta, kun piti itsekin keskittyä ihan eri tavalla tehtäviin ja miettiä, miten tässä nyt pitikään edetä. Huomaa, että sen verran on kuitenkin tullut harrastettua, että varsinaiset viralliset kyltit alkavat olla jo tuttuja. Tämä oli ihan mahtavaa aivojumppaa sekä koiralle että ohjaajalle! Koiralle sikäli, että sillekin tuli vähän erilaista toimintaa.

Nyt joudun taas pitämään parin kerran tauon, mutta toivottavasti loppuvuoden kerroille pääsisin. Tapahtumakalenteristakin voisi alkaa etsiä sopivia kisoja ensi vuodeksi...


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Vauhtirataa

Maanantaina rally-tokotreeneissä meillä oli varsinainen vauhtirata. Siinä ei ollut ainuttakaan pysähdystä, vaan pelkkiä käännöksiä ja pyörimisiä. Haastetta toi se, että rata ainakin tuntui pitkältä ja se, että osa tehtävistä suoritettiin koira oikealla puolella. Mutta oli kyllä piristävä hyvänmielen rata! Ehdimme tehdä sen kolmesti. Neljännenkin kerran olisi saanut vetäistä, mutta mielestäni meidän kolmas suorituksemme oli sen verran nappiveto, etten halunnut enää mahdollisella neljännellä yrittämällä lässäyttää fiilistä.

Hankalinta oli, kuten arvata saattaa, oikealla suoritettavat liikkeet. Oikeaa puolta kun olemme niin todella vähän treenanneet. Hyvä muistutus, että pitäisi vahvistaa sitäkin. Koirallekin tekee hyvää, kun se joutuu vähän eri tavalla taas käyttämään kehoaan. Jalo sai lopulta ihan hyvin kiinni siitä, että tehdään ja liikutaan oikealla. Varsinaiseksi kompastuskiveksemme osoittautui oikea saksalainen. Tai siis oikealla/oikealle tehtävä. Kyllähän Jalo senkin olisi klaarannut, mutta minä siinä olin sitten solmussa. Ihan konkreettisestikin remmeineni ja makupaloineni. Saimme kotiläksyksi treenata tätä kotona hihnatta. Ja kas, jo muutaman toiston jälkeen sekin meni! Paula nimittäin totesi, että täyskäännös vasemmalle meillä sujuu erinomaisesti, kun se tulee jo selkäytimestä. Nyt täytyy saada tuo oikea käännöskin syövytettyä sinne.

Tällä kerralla Jalo myös oli rauhallisempi hallissa, eikä yrittänytkään rähinöidä muille. Edistystä siis siinäkin. Sen vertaa en siihen vielä luota, että uskaltaisin treenata ilman remmiä. Toisaalta pitäähän tässä vielä saada pari hyväksyttyä alokasluokan tulostakin, joten ehkä ihan hyväkin harjoitella sen remmin kanssa säätämistä.

torstai 1. lokakuuta 2015

Hajutunnistusta

Tänään aloitimme ihan kokonaan uuden harrastuksen: hajutunnistuksen! Myös ID-jälkenä tämä tunnetaan. Mehän olemme Jalon kanssa joskus jälkeä tehneet, vaikka tältä vuodelta se onkin kokonaan unohtunut. Ajattelin, kun kurssi-ilmoituksen näin, että tästäpä kivaa ja vähän erilaista aktiviteettia syksyyn!

Vähän alkoi kyllä etukäteen jännittää, että mitenköhän tästäkään suoriudumme. Ideana tuossa lajissa siis on, että hiljalleen koira opetetaan lähtöhajun avulla etsimään ja tunnistamaan ns. kohdehajua. Koira siis haistelee lasipurkkeja, joissa on sideharsolappuja, joissa sitten on eri ihmisten hajuja.

Tällä ensimmäisellä kerralla harjoittelimme ihan vain sitä, että koira kiinnostuu haistamaan purkkia. Treenimme ovat samassa hallissa kuin rally-tokotreenitkin, joten sisälle mentäessä Jalo oli ihan innoissaan. Sisällä se hyppeli minua vasten ja selvästi odotti, koska aletaan tehdä jotain. Varsinaisen toiminnan sijaan minä lopulta meninkin istumaan ja aloin tarjota lasipurkkia nuustettavaksi. Jalo oli ihan että mitä ihmettä. Se tietysti haistoi pari ensimmäistä kertaa, mutta hämmentyi vähän kouluttajan naksua, mutta otti sitten kyllä palkan minulta. Parin kerran jälkeen Jalo meinasi, että joko nyt sitten tehtäisiin jotakin. Minä vain istuin. Laitoin purkin hetkeksi syrjään ja sitten aloitimme taas. Oli myös hauskaa huomata, miten Jalo alkoi tarjota maahanmenoa! Heh, selkeästi sitä on tullut treenattua ihan huolella, kun se oli se, mitä Jalo alkoi tarjota.

Lopuksi teimme vielä sellaista, että koira lähetettiin matolle, jonka päällä hajupurkki oli telineessä. Itse tein niin, että jätin Jalon istumaan ja kutsuin sitten haistamaan. (Plussaa: Jalo jäi istumaan ja lähti vasta luvan saatuaan! Miinusta: no, en tiedä, ehkä olisin voinut kokeilla myös purkille lähettämistä.) Jalo tuli hienosti ja haistoi, mutta haisteli sitten myös purkkitelinettä. Kun seurasin muiden koirien treeniä huomasin, että se teline tuntui kaikista olevan se mielenkiintoisin. Ja taas Jalo alkoi tarjota maahanmenoa! Saimme kyllä onnistuneita suorituksia tässäkin.

Saimme kotiin viemisiksi sen hajupurkin, josta tänään harjoittelimme. Lisäksi saimme puhtaat purkit ja niitä sideharsotaitoksia, jotta voimme metsästää vieraiden ihmisten hajuja. Saimme kotiläksyksi siis vahvistaa tämän päivän oppeja.

Jossain vaiheessa kurssille lähtiessäni olin vähän epävarma, että mitäköhän tästä tulee. Mutta ensimmäisen kerran perusteella vaikutti kyllä kivalta! Ja sainpahan taas mudin väsytettyä!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Häiriötreeniä

Pääsin tänään pitkästä aikaa ihan itse treenaamaan! Olimme siis rally-tokon vakioryhmän treeneissä. Vähän harmittaa, kun kesä ja syksy on mennyt ja tulee vielä menemään niin, että en välttämättä kovin säännöllisesti treenaamaan pääse. Perjantaina ajattelin viedä Jekunkin agilityyn, vaikka itse en voi sen kanssa kirmatakaan.

No, mutta, rally-tokoon. Jalo oli eri pätevä tänään! Pari kertaa se odotellessa rähähti yhdelle parsonille, mutta rähinä ei jäänyt päälle, vaan oli sellaista kertaluonteista. Ihan hyvää treeniä muuten sekin, että pitää pystyä olemaan asiallisesti toisten koirien lähellä. Aika paljon minä namitan Jaloa siinä odotellessa, mutta mikäpä siinä.

Rata oli helppo alo-luokan rata, eli mitään suurempia hämminkejä se ei aiheuttanut. Ensimmäisellä kierroksella olin itse vähän ruosteessa ja sainkin kommenttia, että meni vähän sekoiluksi hihnan kanssa. Olisi tullut kuulemma ihan turhia pistemenetyksiä remmin kiristymisestä. Seuraavalla kierroksella jotenkin oikein keskityin asiaan, eikä kuulemma remmi kiristynyt kertaakaan! Jostain Jalon pompusta ja kaatuneesta kyltistä olisi mennyt pari pistettä. Eli kaikkinensa varsin kelpo suoritus!

Viimeisellä kierroksella olikin sitten häiriötreenin paikka. Mietin ensin, että mitäköhän siitäkään tulee ja että pitäisikö pyytää, ettei Hanna häiriköisi meitä (niin, Paula oli siis pois, sijaistamassa oli Hanna). Mutta sitten ajattelin, että no hitto, kokeillaan! Ja hyvä että kokeilimme! Meni ihan todella paljon paremmin kuin mitä uskalsin ajatellakaan! Hanna kulki siis koko radan vieressämme ja huuteli ihan jotain muita käskyjä kuin mitä olimme tekemässä. Jalo ei vilkaissutkaan vieraaseen ihmiseen! Pari kertaa Hanna pompautti palloa vieressämme. Sen ajattelin etukäteen olevan melkoinen houkutus Jalolle. Mutta Jalopa vähän säpsähti, että mitä siinä vieressä nyt pomppii, mutta käänsi äkkiä katseensa takaisin minuun. Sitten viimeiselle tehtävälle lähtiessä pallot oli sijoitettu maahan. Nekin Jalo ohitti. Vau.

Vaikka elo tällä hetkellä on vähän rämpimistä, sai jotenkin uutta intoa, energiaa ja voimaa, kun pääsi pitkästä aikaa tekemään jotain Jalon kanssa. Jalokin oli ihan tavattoman iloinen koko ajan! Voi jee!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Miehen työ

Nyt täytyy kyllä antaa täysi kunnia ja kiitos Miehelle! Itse en vielä ole oikein iskussa, enkä siis pysty juoksemaan agilityratoja todellakaan, mutta en kyllä vielä uskaltautunut rally-tokoonkaan. Rally-tokosta oli kuitenkin tänään jo kolmas kerta tälle syksylle, ja jonain heikkona hetkenään Mies suostui tulemaan sinne Jalon kanssa. Voi jee! Se oli hienosti tehty se! Koirat ovat olleet koko kesän ja alkusyksyn vähän heikolla huomiolla, mutta ehkä se tästä taas lähtee! Jekku joutuu valitettavasti vielä odottamaan tovin ennen agilityyn pääsyä.

Rally-tokossa oli tänään ohjaajana Hanna, joka oli keväälläkin kerran tai pari. Hän oli sitten vetäissyt halliin oikein voittajaluokan radan, huhheijaa. Sinnepä oli kiva laittaa Mies ja kesäterässä oleva Jalo. No, onneksi rataa saattoi vähän soveltaa, ja kouluttajakin oli ihanan ymmärtäväinen ja kannustava!

Mies ei ole siis koskaan varsinaisesti tehnyt koirien kanssa mitään. Hän ei tiedä, millä käskyillä niitä käskytän milloinkin. Lisäksi rally-toko oli aivan utopiaa hänelle. Pakko sanoa, että minua melkein säälitti, mihin minä Miehen passitin. Siellä hän sekoili remmin ja palkkojen kanssa. Itsellenikin kun se on vaikeaa.

Toka kierros meni jo huomattavan paljon paremmin! Oli kiva nähdä, miten Jalo lähtee niin sanotusti vieraan ohjaajan mukaan. Se siis ihan suostui tekemään Miehen kanssa hommia, kunhan palkkaa tuli. Hanna-kouluttajakin totesi, että Jalosta oikein huomasi, että se odotti, että Mies ottaa makupalan taskusta ja sitten vasta suostui tekemään, mitä pyydettiin. Spiraali oli ihan ehdoton bravuuri. Olipa hienoa nähdä Jalon seuraamista! Myös hypystä se oli innoissaan, mutta ei keulinut. Kaikkein iloisin olin ehkä lopulta siitä, että Jalo ei myöskään aukonut päätään muille koirille. Vanhoja tuttuja paikalla oli eräs rhodesiankoira, muut olivat uusia tuttavuuksia. Ja vaikka rata kulki ihan siitä, missä me odottelimme, Jalo vain istui tai makoili ja katseli. Mahtavaa! Itselläni oli kyllä kova hinku päästä jo radalle! Ehkä jo ensi viikolla pääsen itse puikkoihin.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Yksi kysymys

Haluaisin edelliseen viitaten esittää vielä yhden kysymyksen. Siis itselleni, saavat haastetutkin siihen vastata!

Kysymys 12: Mitä koiraharrastus on sinulle antanut?

Sen lisäksi, että olen ylipäätään löytänyt elämääni mielekkäitä harrastuksia, olen saanut paljon uusia elämyksiä. Olen päässyt riemuitsemaan omista ja muiden onnistumisista kisoissa ja näyttelyissä ja pitämään hauskaa treeneissä. Mutta ehkä tärkeintä, mitä olen saanut, ovat uudet ihmiset, joista osasta on tullut hyviä ystäviä. Yksi heistä on Luupään Kati. Kun on tässä ollut vähän hankalampaa, sain häneltä piristävää postia:






Lempparikarkkejani, joita ei Suomesta valitettavasti saa. Kati oli taannoiselta reissultaan noita ostanut minulle, ja posti toi ne perille eilen. Ne tulivat juuri parhaaseen mahdolliseen saumaan, kun piristystä eniten tarvitsee. Olen kertakaikkisen otettu. Kiitos!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Haasteita

Saimme Jaltsalandian Jalolta ja emännältään haasteen. Kiitos! Tässä vastaukset haastekysymyksiin. Omien vastauksien jälkeen seuraavat haastekysymykset seuraaville vastaajille.

1. Mietitkö koiraa ottaessasi muita rotuvaihtoehtoja, vai oliko valinta selvä? Miksi päädyit tähän rotuun/näihin rotuihin?

Hmm, no, siis. Ei. Molempien kohdalla valinta oli selvä, eikä muita rotuja edes mietitty. Kun keskustelu koiranhankkimisesta aikanaan alkoi, olisin itse halunnut jonkin rescue-koiran. Mies ei sellaisesta niin innostunut. Sitten osui silmiin Koiramme-lehdessä schipperken rotuesittely, ja asia oli sillä taputeltu. Esittelin rodun Miehelle, ja sitten aloimme netistä etsiä sopivaa kasvattajaa. Schipperkeen päädyimme siis tosiaan tuon lehtiartikkelin perusteella.

Mudi on ollut jotenkin sellainen kaukainen haave ihan 90-luvun loppupuolelta asti. Haave jäi vain pitkäksi aikaa uinumaan, eikä sitten ekaa koiraa hankittaessa tullut tämä edes mieleen. Kun Jekku oli pieni, meille tarjottiin kyllä yhtä ihanaa mudiurosta sijoitukseen, mutta koska Jekku tosiaan oli myös ihan pentu, emme tuohon tarttuneet. Sitten kerran törmäsimme tässä lähistöllä vierailleeseen mudiin, johon Mies tykästyi. Kun keskustelu toisesta koirasta alkoi, Mies ehdotti mudia. Itse olisin voinut ottaa toisen schipperkenkin, mutta olen kyllä erittäin tyytyväinen tähänkin rotuvalintaan. Eli toisella kerralla valinta käytiin schipperken ja mudin välillä, taaskaan mitään muita vaihtoehtoja ei edes pohdittu.

2. Mitä harrastatte koiran/koirien kanssa yhdessä?

Jekun kanssa harrastamme agilitya ja Jalon kanssa rally-tokoa. Romun kanssa on tullut käytyä näyttelyissä. Noin muuten harrastamme ihan vaan lenkkeilyä ja muuta puuhastelua kotioloissa.

3. Millainen on päiväohjelma arkena, entä vapaapäivinä ja lomilla?

Arkena päiväohjelma on sellainen, että käytän koirat aamulla ensitöikseni noin 25 minuutin lenkillä. Aamulenkin ajankohta riippuu siitä, mihin aikaan olen menossa töihin. Yleensä aamulenkki ajoittuu kello kuuden ja yhdeksän välille. Sitten päivälenkki joko minun tai Miehen tultua töistä. Tästä jo parin tunnin kuluttua iltalenkki ja sitten vielä ennen nukkumaanmenoa viimeinen iltapissatus. Tavoitteena(ni) on, että yksi päivän lenkeistä olisi vähintään tunnin pituinen, muut ovat sitten vähän lyhyempiä. Jos on harrastuksia, ne vähän sitten muuttavat ohjelmaa. 

Viikonloppujen päiväohjelma ei loppujen lopuksi niin paljoa arjesta poikkea. Aamulenkki on ehkä hieman myöhäisempi ja pidempi ja muutenkin aikataulu myöhässä arkiohjelmasta. Lisäksi viikonloppuihin saattaa osua erinäisiä kisoja tai koulutuksia, jotka taas kerran aikatauluun vaikuttavat. 

4. Onko arki koiran/koirien kanssa ollut sellaista kuin ennen koiraa ajattelit?

On se aikalailla ollut sellaista, mitä ajattelinkin. Alkukodissani oli jo koira (kuten myös Miehellä), joten koiraperheen arki oli sikäli tuttua. Ehkä eniten itseäni on yllättänyt se, että jaksan lähes aina lähteä ihan mielelläni koirien kanssa ulos. Edes marraskuiset räntäaamutkaan eivät tunnu niin pahoilta, kuin etukäteen ehkä pelkäsin.

Etukäteen en osannut odottaa, millaisen määrän iloa koirat elämään tuovat! 

5. Millaisia ovat parhaat hetket koiran kanssa?

Hmm... Lähes kaikki? Parasta on nähdä Jekun ilo, kun sen kanssa tehdään jotain, tai tyytyväisyys, kun Jekku saa käpertyä ihan viereen torkuille. Jalon kohdalla parhaita hetkiä on se, kun huomaa saaneensa tavalla tai toisella tuon paimenen väsytettyä. 

Toki hienoja hetkiä ovat myös onnistumiset kilpailuissa tai varsinkin fiilis onnistuneen treenin jälkeen. 

6. Mikä on rodun parhaita puolia, entä onko huonoja puolia?

Schipperkessä parasta on jatkuva iloisuus, innostuneisuus ja energisyys. Parhaana ja huonoimpana puolena voisi sanoa kovapäisyyden, joka siis pohjimmiltaan on rodun kiinnostavin piirre. Jaloon verrattuna Jekku on hieman haukkuherkkä. 

Mudissa parasta on jonkinlainen ehkä mystinenkin sielukkuus. Tuntuu, että välillä tuo koira näkee jonnekin tavattoman syvälle. Se myös reagoi tunteisiini voimakkaasti ja peilaa reaktioitani. Siinä missä Jekku on aina tasaisen iloinen, tulee Jalolle mökötyshetkiä. Eli siis mudin tunneskaala on aika hienoa. Huonona puolena voisi sanoa sen, miten mudi herkästi reagoi nopeasti erilaisiin asioihin ja miettii vasta sitten.  

7. Millaisia haasteita olet kohdannut koirasi/koiriesi kanssa, miten niistä on selvitty?

Kaipa me aika helpolla olemme päässeet, kun ei nyt oikein tule mieleen mitään sen kummempia, suurempia tai pahempia haasteita. Pentuna Jalo oli hyvin pidättyväinen, mikä oli vähän hankalaa. Ei se edelleenkään vieraiden ihmisten ylin ystävä ole, mutta sen kanssa pärjää kaupunkikoiran ja harrastuskoiran arjessa ihan hyvin. Se on ehkä hieman hankalaa, että luonteensa vuoksi Jaloa ei oikein voi viedä mihin tahansa hoitoon. Näin ollen meillä ei ole oikein hoitopaikkaa, jos haluaisimme jonnekin reissuun lähteä. Hieman haastavaa on myös se, kun Jekku ei enää tule toimeen Romun ja Topin kanssa. Jalon voimme siis viedä Miehen vanhempien luo käymään, Jekkua emme. Se on ehkä vähän hankalaa. 

Harrastuspuolella tuo Jalon nopeareaktioisuus (onko tuo sana?) on myös vaikuttanut. Agilityssa se kuumeni niin, että ratkaisuni oli jättää koko laji ainakin toistaiseksi. Onneksi nyt on löytynyt rally-toko. Tosin pelottaa, voinko pitää enää Jaloa vapaana treeneissä, vai lähteekö se aukomaan päätään muille. Eli jonkinlaista malttia ja keskittymistä pitäisi sille rakentaa. 

8. Millaisia suunnitelmia teillä on syksylle?

Oman sairasteluni vuoksi koko syksy on periaatteessa vieläkin vähän auki. Rally-tokoa pääsemme toivottavasti jatkamaan pian, samaten agilitya. Uutena on tulossa Jalolle hajutunnistuskurssi. Lisäksi olisi kiva mennä taas doboilemaan. Mutta elämä tuntuu nyt vähän siltä, että liian tiukkoja suunnitelmia en halua tehdä. Kisaaminen ainakin on jäissä tämän syksyn ajan. 

9. Mikä on paras ominaisuus tai piirre koirassasi/koirissasi?

Jekussa sen iloisuus, uteliaisuus, pirtsakkuus ja omapäisyys.
Jalossa sielukkuus, tunteikkuus ja tietynlainen rauhallisuus Jekkuun verrattuna. 

10. Mitkä ovat koiranomistajan parhaat hetket?

Tuolla yllä jo luettelinkin parhaita hetkiä koiran kanssa. Toisaalta onnistumiset jossain, toisaalta ihan arkipäivän pienet hetket. Pakko toisaalta myös sanoa, että ne harvinaiset aamut, jos kerrankin saa nukkua pitkään ilman herätyskelloa!
 
11. Entä koiranomistajan ei-niin-kivat hetket?

Stressi siitä, olenko tarpeeksi hyvä koirilleni. Saavatko ne tarpeeksi aktiviteetteja. Välillä arjen kiireessä kahdenkin ihmisen taloudessa aikataulut ovat vähän tiukkoja ja tuntuu, että toisinaan koirat jäävät liian vähälle huomiolle. Onneksi noita päiviä on melko vähän kuitenkin.

Ja sitten seuraavat 11 kysymystä (vähän kopioin, kun oli niin hyviä!):

1. Miksi juuri tämä rotu/nämä rodut?
2. Mihin toiseen rotuun voisit päätyä?
3. Miten olet valinnut juuri ne harrastukset, joita harrastat(te)?
4. Mitä muuta voisit/haluaisit harrastaa?
5. Rodun parhaat ja huonot puolet?
6. Millaisia haasteita olet kohdannut koirallisen elämän aikana? Miten niistä on selvitty?
7.  Millainen olisi ihanteellinen edustamasi rodun edustaja? Miksi?
8. Voisitko harkita kasvattavasi jonain päivänä koiria? Miksi/miksi et?
9. Tavoitteesi koiraharrastussaralla?
10. Mitä tavoitteita olet jo saavuttanut koirasi/koiriesi kanssa? (Jos siis jotain tavoitteita on ollut asetettuna, tai vaikka ei olisikaan.)
11. Mitkä ovat lähitulevaisuuden suunnitelmasi?     

maanantai 24. elokuuta 2015

Muina mannekiineina

Tuossa jokin aika sitten sain viestin, jossa kyseltiin mahdollisesta halukkuudestamme lähteä esiintymään Turun Messuille. Kyseessä oli turkulaisen Pienen Tassuputiikin muotinäytös, johon toki hieman hulluna suostuin. Kaikkeahan sitä pitää kokeilla. Ensin ehdotin, että voisin toisena päivänä olla Jekun kanssa, toisena sitten Jalon. Mutta tuli pyyntö, että molempina päivinä molemmat koirat. Asia selvä. Sinne siis.

Me olimme siis estradilla perjantaina ja lauantaina. Perjantaina molemmat menivät kaksi kierrosta, lauantaina Jekku meni kerran, Jalo kaksi. Kyllä oli säpinää, kun siinä ihan muina malleina piti vaihtaa lennosta ja äkkiä vaatteita ennen uusintakierrosta! Jekku esitteli hienot turkoosit valjaat ja hihnan ja sitten turkoosin hupparin. Jalolla oli jonkinlaiset veneilyvaljaat ja oranssi hihna ja sitten toisena kostyymina lila loimi ja siihen sopiva hieno lila panta ja hihna.

En voi kuin olla tyytyväinen ja suorastaan ikionnellinen koiriemme käyttäytymisestä! Ne kulkivat niin hienosti kontaktissa kierrokset kehän ympäri (no, lauantain ekalla kiekalla Jalolla vähän keuli, mutta noin muuten). Lisäksi ne olivat ihmisvilinässäkin todella asiallisesti. Pääsivätpä ne vähän tekemään tuttavuutta alpakoidenkin kanssa! Oli siinä sentään aita välissä, eivätkä alpakatkaan ihan iholle tulleet, mutta Jaloa selvästi kiinnosti, Jekku oli suuntautunut jonkun narttukoiran perään. Ihmisiäkin huvitti, kun Jalo oli matalana ja kaula pitkänä alpakka-aitauksen suuntaan. Se ei selvästikään osannut päätellä, mikä tyyppi siinä oli kyseessä.

Sitten vielä ulkonakin oli melkoinen testi, kun yleisöä lennättänyt helikopteri pörräsi siitä ihan matalalta noustessaan ja laskiessaan. Jalo teki pienen kumartavan väistöliikkeen vilkaistessaan isoa, pörräävää lintua, mutta muuten se ei ollut moksiskaan! Ei siis paniikkia tai pelästystä. Mahtavaa!

Oli kyllä kiva ja hieno kokemus päästä mukaan! Voisihan tuota lähteä toistekin, jos tarpeen.

perjantai 14. elokuuta 2015

Sisko ja sen veli

Kävimme Jalon ja Jekun kanssa tiistaina moikkaamassa Hippu-siskon laumaa. Hippu oli laumoineen tullut näille seuduille viikonlopun näyttelyä varten ja jääneet sitten vähän lomailemaan Rymättylään. Paikalla olivat siis mudit Hippu, Ansa, Matti ja tietysti Jalo, sekä väärää rotua edustavana Jekku.

Hauskaa tuntui olevan! Kävimme ensin pienellä kävelyllä, mutta kun tie osoittautui turhan vilkkaaksi, palasimme pian mökin pihalle. Mökin lähellä oli pari lampea, jonne mudit tietysti sukelsivat. Hippu ihan uimalla ui ympyrää muiden tyytyessä roiskimaan rannalla. Matti-pentunen vei sydämeni täysin! Se aukoi päätään isommilleen ja lähenteli minua. Jekku ja Jalo suhtautuivat siihen kuitenkin ihan asiallisesti. Ansa koitti vikitellä Jekkua, joka ei lämmennyt. Jekku ei ylipäätään innostu, jos joku narttu sitä liehittelee. Sen sijaan jos narttu ärähtää, Jekku saa lisää vettä myllyynsä. Valitettavasti nyt ei tullut kuvia kuin sisaruksista poseeraamasta. Mutta sitäkin kivempi kuva tuli!

Kiitokset vielä Marikalle seurasta! Jalo meinasi nukahtaa jo autossa istualleen kuono ikkunaa vasten. Kotona olikin sitten harvinaisen rauhallinen ilta...

Lopuksi pari kuvaa kauniista sisaruksista.


Kuvaaja: Marika Vähämaa

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Unkarinpaimenkoirien erikoisnäyttely 9.8.2015

Sunnuntaina siis näyteltiin Turussa Unkarinpaimenkoirat ry:n erikoisnäyttelyn merkeissä. Mudeja oli ilmoitettu 16, ja tuomarina toimi suomalainen Maija Sylgrén. Samaan aikaan viereisessä kehässä pyöri myös unkarilaisten jalostustarkastus. Me osallistuimme vain näyttelyyn.

Tuomari oli erittäin tarkka. Ensin juostiin ympäri, sitten koira pöydälle, jossa se mitattiin, sitten seisotusta maassa ja sitten vielä edestakaisin ja ympäri. Romu sai myös näyttelyuransa kattavimman arvioinnin, josta sitten harmillisesti oli jäänyt uupumaan se mittaustulos. En tullut sitä kysyneeksi, kun oletin, että se totta kai kirjataan arvosteluun. Romun tuloksena oli ERI SA PU2. Eli hieno tulos, taas! Hieno on arvostelukin:

2-vuotias voimakasrunkoinen, hyvät rungon mittasuhteet omaava uros. Voimakaskalloinen uroksen pää. Silmät voisivat olla tummmmat. Erinomaiset korvat ja korvakarvat. Oikea purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Tiivis rintakehä. Erinomainen tilava runko ja lihaskunto, hyvä, leveä reisi. Tasapainoiset kulmaukset. Vauhdikas, sujuva liike. Erinomainen karvanlaatu. Miellyttävä käytös.

Sellaista. Nyt pidämme vähän taukoa näyttelyistä, vaikka into itsellä olisi kova. Se vaan, että nyt ei ole oikeastaan varsinaista tavoiteltavaa enää... Ehkä pitää jossain vaiheessa katsoa vähän ulkomaankin näyttelyitä, jos jonnekin rohkaistuisi.

Loppuun pari kuvaa vielä. Ehkä saan niitä jossain vaiheessa enemmän, joten julkaisen sitten vaikka erikseen kuvapostauksen.



maanantai 10. elokuuta 2015

Turun Elonäyttely 8.8.2015

Viime viikonloppuna tuli oltua näyttelyissä oikein tuplana, kun ensin lauantaina oli Turun Elonäyttelyssä paimenkoirien päivä ja sitten sunnuntaina tuon samaisen näyttelyn yhteydessä pidettiin Unkarinpaimenkoirat ry:n erikoisnäyttely. Olin siis ilmoittanut Romun molempiin. Viikonloppu oli lämmin; meininki oli siis tyystin toista kuin viikkoa aiemmin Porissa.

Koska Romu jo valioitui, ei sillä varsinaisesti ollut mitään "haettavaa" Elonäyttelystä. Mutta ilmoittaessani sitä näyttelyyn en vielä tiennyt, olisiko tuo valio vai ei. Ajattelin tätä vähän sellaisena varmistuksena.

Tuomarina toimi unkarilainen Zsuzsanna Farkashazine Folkmann. Odotinkin mielenkiinnolla, mitä hän Romusta sanoisi. No, hän sanoi melko lyhyesti ja ytimekkäästi seuraavaa:
Very good size dog. Correct head proportions and teeth. Good front. Very good backline. Good angulated. Good balanced movement. 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että Romu oli rotunsa paras! Neljännen kerran putkeen. Vau. Siinä kun oli urosten kilpailuluokka, tuomari totesi olevansa erittäin onnellinen. Ilmeisesti urokset sitten miellyttivät häntä kovasti.

Koska Turussa kerran olimme, päätimme oikein jäädä loppuun asti. Jopa Mies oli mukanamme kiltisti alusta loppuun. Vau. Ryhmässä emme sijoittuneet, eipä sillä että olisin sitä edes odottanut. Mutta ihan hienosti ryhmän voitti pumi, että unkarilaiselle meni voitto kuitenkin. Niin ja Luupään Grillitassu eli Milo oli ryhmän nelonen! Pahuksen hienoa!

Kirjoitan erillisen postauksen erkkarista ja yritän sen yhteyteen saada kuviakin.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pori KV 1.8.2015

Eilen suuntasimme kohti Poria Romun kanssa: luvassa oli Romun kolmas näyttely. Ihan kukonlaulunaikaan ei tarvinnut lähteä, sillä aikataulun mukaan mudien aika koittaisi hieman ennen puoltapäivää. Halusin kuitenkin olla sikäli ajoissa paikalla, että saisi Romua vähän taas totuteltua meininkiin. Ja ihan kaiken kruununa alkoi tietysti sataa juuri, kun sain auton parkkiin. Oliko mukana sadevarusteita? No ei.

Siinä kehän laidalla odotellessa sade yltyi. Hienoa. Juttelimme kilpakumppanimme Zakon omistajan kanssa, että kai tässä täytyy vähän hullu olla. Kolmaskin mudi oli ilmoitettu (niin ikään avoimeen luokkaan), mutta se ei koskaan saapunut paikalle. Niinpä kisasimme taas kaksin.

Tuomarina oli mahdottoman charmantti kroatialainen Boris Spoljaric. Hän kohteli sekä koiraa että handleria hienosti ja ystävällisesti. Ensin kehä ympäri, sitten koiran tsekkaus. Handleri sai itse näyttää koiran hampaat. Tuomari oli melkoisen nopea, mutta kuitenkin arvioi mielestäni tarpeeksi kattavasti. Romu sai ERIn ja SAn, kuten oli saanut nuortenluokankin koira. Tuomari nyökäytti Zakoa kohden ja sanoi kehäsihteerille: best male. Olin ihan että no hitto. Mutta tuomari kehottikin vain kutsumaan kilpailuluokan koolle. Sitten menimme yksitellen kehän ympäri. Kun juoksin sateesta kohti tuomarin telttaa, hän kätteli ja osoitti meidät ensimmäiseksi! Voi jee! Kehäsihteeri kyselemään, että saammeko ottaa sertin vastaan. Voi kyllä! Kerroin myös, miten asian laita on: Romu valioitui tällä! Tuomari kumartui vielä leikittämään Romua ja onnitteli minua. Niin, että Romu on nykyisin sitten Suomen muotovalio! Ei hassummin; kolme näyttelyä, joista kaikista täsmälleen sama rivi: ERI SA PU1, SERT, CACIB ja ROP. Nyt loppui tila ruusuketauluista, samaten palkintohyllyltä. Tuli muuten näyttelyhistoriani hienoimmat pokaalit!






Parempia valiokuvia tulossa ehkä joskus. Voin muuten sanoa, että oli hippasen hankalaa niitä kuvia ottaa. Ensimmäisenä hirtti kiinni itse sankarilla, sitten minulla, Mies kesti urhoollisesti kuvaussession loppuun asti.

Loppuun vielä Romun arvostelu:

"2 years. Beautiful head. Good bite. Typical shape & eye pigment. Nice front. Excellent angulations. Excellent expression. Godo coat. Soft temperament."

lauantai 1. elokuuta 2015

Jokaiselle jotakin

Eilen oli hieman harmaa päivä, vaikka onneksi lähes sateeton sellainen. Olemme tällä hetkellä ikään kuin asumuserossa Miehen kanssa: hän on Jalon ja Romun kanssa vanhempiensa tiluksilla, minä olen Jekun kanssa kaupungissa. Mutta jotta tapaisimme edes joskus, menimme taas eilen koirauimarannalle.

Keli oli, kuten mainitsin, hieman harmaa. Vähän tihkutti vettä mennessä, mutta ei sentään pahasti. Ja kun tuolla keikalla nyt kastui joka tapauksessa, niin samapa kai se. Sen verran kalsea ilma oli, että emme viipyneet niin kauaa kuin viimeksi. Viskelimme taas veljeksille keppejä. Edelleen Romu nouti niitä kauempaa Jalon jäädessä rannalle ruikuttamaan. Tai siis rantaveteen. Kova hinku silläkin oli, mutta ei se sitten kuitenkaan kauemmaksi irronnut. Molemmat kyllä oikein sukelsivat pari kertaa kepin perässä.

Alkuillasta oli onneksi Jekun vuoro päästä touhuamaan: olimme nimittäin sopineet treffit taas Sofi-ranskiksen kanssa. Aluksi tyypit ottivat spurtteja ihan kivasti, mutta sitten touhu hyyty.i. Jekku oli jotenkin poikkeavan paljon omilla teillään Sofin taas seuratessa meidän kintereillämme. Pari spurttia Jekku otti Sofin kanssa niin, että häntäkin suoristui. Lopulta minun piti kuitenkin ottaa Jekku kiinni, kun se haahuili niin omia menojaan.

En minä nyt niin kysellyt, että oliko koirilla kivaa, mutta ainakin itselle tuli taas kiva olo, kun kaikki koirat saivat vapaata temmellystä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ihanat pojat rannalla

Päätimme eilen Miehen kanssa, että viemme tänään Jalon ja Romun uiskentelemaan. Illalla vähän sateli, joten Mies kysyi, että menemmekö, vaikka aamullakin sataisi. Totesin, että mennään vaan. Satoi tai ei, tuolla reissulla kastuu kuitenkin. Mutta katso: aamulla paistoi aurinko ja olikin jopa lämmintä!

Jekku jäi kotiin, koska a) se ei edelleenkään tule toimeen Romun kanssa ja b) se ei ylipäätään ui. No, Mies, minä ja veljekset suuntasimme Ruissalon koirauimarannalle. Saaronniemeen on rakennettu myös uusi koirapuisto, jossa on omat puolensa isoille ja pienille koirille. Päätimme päästää pojat hetkeksi sinne lämmittelemään. Ehdoton kunniamaininta muuten aitauksiin laitetuista vesipisteistä ja juomakupeista!





Ja sitten rannalle.

"Heitä jo se keppi" tuumaa Jalo.
"Grrr". Jalo oikeasti välillä murisi vedessä keppi suussaan
Kilpailu kepistä
Jalo voitti tämän erän
Huomatkaa Romun ilme!
Hauskaa tuntui olevan! Nuo olisivat varmasti jaksaneet jatkaa loputtomiin. Lopussa Jalo oikein tärisi, kun odotti niin kovasti keppiä lentäväksi. Oli mielenkiintoista myös huomata koirien erot: Romu menee rohkeasti aika pitkällekin hakemaan keppiä, kun Jalo jää lutraamaan rantaveteen. Romun uimataito on siis hyvä ja vakaa. Jalokin kyllä ui ihan hyvässä asennossa, kunhan uskaltautuu pidemmälle. Nyt Romun vanavedessä se meni hieman pidemmälle kuin yksinään. Yhtäkaikki, melkoisia vesipetoja nuo ovat!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Päivitystä

Mietin tuossa, että olisipa kiva, että tässäkin blogissa olisi sellaisia tunnisteita tekstin lopussa. Tuolta reunasta voisi sitten näppärästi klikkailla, jos haluaa vaikka lukea näyttelyistä tai agilitysta. Tuumasta toimeen, siis! Pääsin jo niin pitkälle, että sain tuollaisen tagipilven (sellaiseksikohan sitä sanotaan..?) luotua tuonne reunaan. Sitä minä en tullut ajatelleeksi, että on jonkinmoinen homma käydä kaikki 479 tekstiä läpi ja tunnistusmerkitä ne. Mutta koska tämän asian jo päätin ja alulle laitoin, en voi enää keskenkään jättää. Mutta kerralla en saa niitä rykäistyä. Että ette sitten ihmettele, mitä sanoja tuolla sivussa on. Ehkä käyn vanhat tekstit vain vähän summittaisesti läpi ja keskityn vastaisuudessa tarkempaan uusien tekstien merkitsemiseen. Saapa nähdä, koska on valmista.

Noin muuten ei elämäämme kuulu sen ihmeempiä. Olemme vielä kesälaitumilla. Jekku on taas kunnostautunut kynien varastamisessa ja tuhoamisessa. Niin kuin minä jo luulin, ettei se enää pöydille kiipeä. Hahhah. Jalo on aika kiltti itsensä. Se voisi käyttää vaikka koko päivän noutaen keppiä. Aina välillä se keppi kummasti lentää sellaiseen pöpelikköön mistä Jalo ei sitä ihan heti saakaan...

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Mudikoru

Kun tuossa nyt keväällä ja kesällä oli minulla kaikenlaista, päätin, että kunhan kesä lopulta koittaa, palkitsen itseni eräällä korulla.


Näin viime syksyn maailmanvoittajanäyttelyssä eräällä naisella hienon hopeisen mudikorun. Koru puhutteli heti, joten halusin samanmoisen. Kysyin, mistä koru on peräisin. Se oli vieläpä kotimaista designia, yhdennaisenyrityksestä nimeltä Siro Design. Etsin korun oitis netistä, mutta asia jäi siis hautumaan. Kunnes nyt sen tilasin.






Kännykkäkameraotos ei nyt luo oikeutta korulle. Mutta näkeehän tuosta toki muodon ja mallin. Se on hieno!

Tämä ei muuten ole mikään maksettu mainos, vaan ihan vain halusin mainostaa ja tuoda esiin. Kuitenkin kyse pienestä suomalaisesta yrityksestä, joten se ansaitsee vähän mainosta. Palvelu oli nimittäin kerrassaan loistavaa! Yhteydenottopyyntööni vastattiin lähes välittömästi, sain tilattua korun ja sain maksutiedot ja heti seuraavana päivänä paketti oli postissa ja sitä seuraavana minulla kotona. Mudikoru oli kuulemma viimeinen laatuaan, mutta muuten valikoima on laaja, käykää tutustumassa! Ilahduttavan monipuolisesti eri koirarotuja.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Rengastiellä

Eilisen helteisen päivän kulutimme - emme Ruis Rockissa - saariston Rengastiellä. Tämä oli Miehen idea, ihan puhtaasti, mutta ilomielin siihen suostuin. Olisi kuitenkin ehkä pitänyt lähteä jonain toisena kuin kesän suunnilleen kuumimpana päivänä. Saaristossa ei tokikaan ollut niin päkähdyttävää mitä todennäköisesti kaupungissa oli, mutta autossa oli kuuma kuitenkin.

Meri, voi meri!
Auton ilmastointi hurisi, ikkunoita auottiin ja koirilla oli vieläpä viilennysalustat käytössään. Niin, ja niitä myös ulkoilutettiin varjoisilla paikoilla ja juotettiin aina kun mahdollista. Välillä ne läähättivät, mutta pääsääntöisesti meni niiden osalta kivasti. Sehän matkassa tietysti oli, että koirien ehdoilla menimme. Emme siis juuri pysähdelleet istuskelemaan terasseille tai ottamaan kuvia. Minä en halunnut jättää koiria oikeastaan hetkeksikään autoon keskenään. Myönnän, että reissusta olisi saanut enemmän irti, jos olisimme Miehen kanssa olleet ihan kahden (tai jos olisi ollut sen verran viileämpää, että olisi voinut hyvällä omallatunnolla jättää koirat autoon vaikkapa vartiksi), mutta nautin tästä näinkin. Pääasia, että kaupunkilainen pääsi hetkeksi haistelemaan meri-ilmaa ja katselemaan merimaisemia!

Niistä maisemista tässä teillekin vähäsen.
Tiiroja

Merimetsoja?

Ja sitten kaikkien kuvasarjojen äiti. Minä ja koirat. Ekassa kuvassa Jalolta puuttuu korva ja minun käteni kramppaa. Tokassa kuvassa Jalolta puuttuu edelleen korva ja minulla on silmät kiinni. (Ja kahdessa ekassa Jekku on tykkänään melko hämärä.) Sanottaisiinko näin, että kolmannessa kuvassa Jekku on ainoa elementti, joka on jotakuinkin onnistunut. Neljännessä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio Jaloon; se on edustava. Että sellaista materiaalia. Mutta antaa nyt mennä (tai tulla) kun ei muutakaan ole tarjota. Vassokuu.







torstai 2. heinäkuuta 2015

Pulloruokintaa

Laiska omistaja tässä, hei. Olemme jatkaneet (tai siis koirat ovat, minä en) ulkoruokintaa. Jekku tykkää kovasti, mutta Jalo ei niinkään innostu. Olen lopulta noukkinut sille maasta nappuloita ja syöttänyt ihan oikein kuulkaa kädestä. Sitten on mudillekin kelvannut. Pitäisiköhän se aina ruokkia ihan kädestä pitäen..?

Jotta homma ei kävisi liian itseään toistavaksi, annostelin tänään ruoat tyhjiin 0,5 litran muovipulloihin. Tämä olikin näppärämpää sikäli, että näin pystyn kontrolloimaan Jekun syömisen määriä paremmin. Jekulle lisäsin haastetta laittamalla vielä korkin höllästi kiinni. Jalo sai pullon ihan sellaisenaan. Kyllä tuossa terassilla alkoi kolina käydä, mutta eivät nuo ihan täysillä syttyneet. Tosin oli kuuma päivä (ehkä kesän kuumin tähän mennessä), ja nuo olivat jo riekkuneet pihalla muutenkin. Ehkä paukkuja ei sitten enää irronnut ruoan saalistamiseen. Että nyt pelisilmää omistajallekin...

Kaikesta huolimatta Jekku tyhjensi pullonsa melko nopeasti. Jalolla otti taas aikansa. Pari kertaa se nappasi pullon ja vei sen jonnekin pusikkoon, mutta palautti kyllä kiltisti sen minulle käteen asti, kun pyysin hakemaan.

Katsotaan, mitä keksin noiden päänmenoksi huomenna.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ulkoruokintaa

Kas, en sitten malttanutkaan pysytellä hissuksiin...

Olemme ihan totaalisen lomalla kaikista ohjatuista aktiviteeteista, enkä jotenkaan tällä hetkellä suuremmin ole jaksanut edes itsekseni treenailla rally-tokoa tai mitään muutakaan. Koirat saavat lähinnä kirmailla pihalla vapaana, mikä tietyissä määrin niille riittää; onhan se uutta ja erilaista normaaliin kerrostaloelämään verrattuna.

Tänään aloin kuitenkin miettiä, että jotain päänmenoa niille pitäisi keksiä, tai siis lähinnä jotain, millä saisi niitä väsytettyä. Niinpä keksin ulkoruokinnan! Eipä tämä mikään uusi idea ole, itse en vaan ole ennen kokeillut. Ensin kokeilin viskelemällä makupaloja pitkin pihaa ja käskin sitten koirat etsimään niitä. Kun kiinnostus oli herännyt, päätin hoitaa iltaruokinnankin ulkoistettuna. Niinpä nakkasin iltaruoka-annokset niin ikään pitkin ja poikin ja päätin pojat etsimään. Jalohan on vähän kranttu syömään, toisin kuin Jekku. Vähän siis mietin, että jääkö ruokailu kovin epäsuhtaiseksi. Mutta sitä voi sitten vaikka aamuruoan yhteydessä tasoittaa. Jekku selkeästi kyllä noista on se kovempi nenänkäyttäjä ja sitkeämpi ja perusteellisempi. Tuntuu, kuin Jalolla pitäisi olla pöytä katettuna ihan nenän eteen. Kyllä sekin sitten söi, kun kohdalle osui kerralla paljon nappuloita. Jekku puolestaan jaksoi kauankin kierrellä pihaa, josko vielä jossain nurkassa olisi nappula tai pari. Olipas näppärää! Huomenna jatketaan!

Jalo poimi sitten ruohoakin.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Keskikesää

Juhannus oli ja meni, mutta elelemme kuitenkin mitä kukkeinta keskikesää. Sää ei meitä ihmisiä ole hellinyt, mutta koirilla toki on helpompaa. Me olemme olleet ihan lomalla. Olemme täällä Miehen vanhempien tiluksilla, missä koirilla on tilaa temmeltää. Tai olisi. Jekku ei oikein jaksa innostua Jalon kanssa kirmailusta, eikä Jalokaan sitten yksinään viitsi.

Näiden juhannuskuvien myötä blogi hiljenee hetkeksi kesälomille.




perjantai 12. kesäkuuta 2015

Välirikko

Voi ei! Nyt on niin, että Jekku ja Romu eivät kertakaikkiaan tule enää juttuun. Tai siis lähinnä Romu on alkanut ärhennellä Jekulle, ihan tositarkoituksella, vaikuttaisi. Olimme pari viikkoa sitten Miehen vanhempien luona käymässä, ja halusin ottaa molemmat koirat mukaan. Jalo ja Romu toki tulevat mainiosti toimeen ja niillä on keskenään ihan omat juttunsa ja oma meinkinkinsä. Jo aiemmin on ollut ilmassa, että Romu ei oikein diggaa Jekusta, mutta silti ajattelin, että jos nyt kuitenkin. Kurjaa olisi, jos niitä ei voisi enää pitää yhdessä.

No, nyt näyttäisi siltä, että ei vaan voi. Jekku ei edes provosoinut mitenkään, mutta Romu alkoi murista ja pöristä ja haastaa riitaa. Olimme toki sen reviirillä, eli ehkä tilanne kärjistyi myös siksi. Vaikka Romua komennettiin, melko kovastikin, se ei antanut periksi, vaan jatkoi mörinäänsä. Eli erilleenhän nuo pojat piti pistää. Jekku pääsi sisälle, Romu jäi Jalon kanssa ulos.

Välillä Topi hengaili kanssamme sisällä. Se meni alkuun ihan hyvin. Jekku on vähän varuillaan, mutta ei alkanut murista sen kummemmin, kun itse en antanut tukeani Jekulle. Jekku istui ikkunalaudalla ja Topi oli sen edessä sohvalla ja kaikki oli ihan hyvin. Sitten Jekku sai kuin saikin Mieheltä tukea, jolloin se uskaltautui murisemaan Topille. Topihan tästä hermostui, ja siinä sitä sitten mentiin. Mies nappasi Jekun syliinsä ja minä yritin pidätellä Topia. Ja kun Jekku käy kierroksilla, sitä ei pysäytä mikään, eikä se kiinnitä huomiota, mihin se käy käsiksi. Nyt sijaiskärsijäksi joutui Miehen naama... Auts.

Mutta joo. Kaksi erillistä laumaa on nyt, eikä niitä enää voi pitää yhdessä. Jatkossa pitää jättää Jekku kotiin. Todella harmi, mutta minkäs teet. Ehkä joskus voisi vielä kokeilla niin, että lähtisimme vaikka kävelylle jonnekin puolueettomaan paikkaan, jos se vähän lieventäisi jännitteitä.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kesätreffit

Osallistuimmepa pitkästä aikaa tänään skipitreffeille! En edes muista enkä tiedä, koska viimeksi olisimme olleet, mutta aikaa siitä on. En esimerkiksi ollut vielä koskaan nähnyt uusimpia Luupää-pentuja, jotka ovat nyt viiden kuukauden ikäisiä, oho! Onneksi tuo koko katras oli nyt koolla; oli kiva nähdä niitä kaikkia.

Kaikkiaan paikalla oli omien laskujeni mukaan 15 schipperkeä ja kaksi muun rotuista. Jalo jäi tällä kertaa kotiin, joten se ei edustanut muita rotuja. Vipinää siis riitti. Ihmeen sopuisasti kaikki olivat, ainoastaan kerran Jekulle ja Vilille (tai Velmulle, en ole varma, kumpi oli kyseessä) meinasi tulla pientä sanomista.

Jekku oli alkuun vähän vaisu. Se hengaili kannoillani, eikä oikein intoutunut leikkimään. Outoa. Ja kun nimenomaan jätin Jalon kotiin siksi, että Jekku ehkä saisi enemmän tilaa. Lopulta Jekkukin löysi kuitenkin painikaverin, nimittäin noista uusimmista pennuista Siggen. Se on jännää, mikä noilla koirillakin kemioissa on, että joidenkin kanssa vaan natsaa paremmin kuin muiden. Jekku ei kiinnittänyt oikein mitään huomiota muihin L-pentuihin, mutta tuo Sigge oli sitten ihana. Välillä Jekku yritti alistaa sitä astumalla, mutta välillä myös Jekku heittäytyi selälleen ja antoi Siggen nousta päälleen ja purra jalkaa. Jotenkin oli aivan ihana seurata niiden painia ja leikkiä! Sigge vieläpä asuu tässä melko lähellä, joten sovimme jo, että voisimme joskus mennä yhdessä kävelylle tai koirapuistoilemaan. Se olisi kivaa!

Tuliaisiksi treffeiltä toin molemmille koirille viilennysalustat, joista ajattelin tehdä ehkä erikseen oman postauksensa.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Koira rannalla koirarannalla

Tänään korkattiin virallisesti tämän vuoden uimakausi. Jalo kyllä on talviturkistaan luopunut jo helmikuussa muistaakseni plutaamalla osittain sulassa ojassa. Sitten se on jatkanut uraansa keväisessä mutaojassa ja keväisessä Aurajoessa. Tänään kuitenkin veimme sen Ruissalon koirauimarannalle.

Ihmeesti Jalo tunnisti paikan jo kaukaa, kun alkoi armoton vetäminen kohti rantaa. Saaronniemeen on avattu muuten ihan uusi koirapuistokin, jossa on isoille ja pienille koirille omat puolensa ja molemmilla puolin on omistajille penkkejä ja koirille puunrunkoja. Tällä kerralla tosin jätimme puiston kokeilematta ja suuntasimme vain ja ainoastaan uimaan.

Jekkuhan ei ui, huihai, kaikkea muuta! Se vaelteli ilmeisen tyytyväisenä pitkin rantaa turvallisen etäisyyden päässä vesirajasta. Mies vahti sitä (ja bongaili lintuja), kun minä keskityin Jalon kanssa olemiseen. Jalo ryntäsi suoraa päätä veteen, mutta ei mennyt kovin kauas. Se näet odotti, että keppi lentäisi. Ja lensihän se. Pari kertaa heivautin kepin liian kauas, mistä sain kyllä suoran palautteen hetimiten. Jalo ei siis uskaltaudu (ainakaan vielä) oikeastaan uimaan, vaan hakee keppiä sellaiselta matkalta, että jalat yltävät pohjaan. Reippaasti se kyllä sukelteli ja hyppeli aalloissa ja tuntui nauttivan joka hetkestä. Sen riemua on kyllä ihanaa seurata!

Itse olin keikan jäljiltä litimärkä: kengät ja sukat olivat läpimärät, housut hiekassa ja melkoisen märät, samaten takki ja paidan hihat ja topin alareuna. Noh, se on pientä ja vettä se vain on. Pääasia, että Jalo nautti. Huomenna on Jekun päivä, kun suuntaamme skipitreffeille.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Rally-kisailua Raaseporissa

Tänään osallistuimme Jalon kanssa uramme toisiin rally-tokokisoihin. Pari viikkoa sitten olisi ollut kisat, mutta oman sairasteluni takia ne piti jättää valitettavasti väliin. Samaten muutamat viimeiset treenit ovat jääneet välistä. Ja sanotaanko, että sen kyllä huomasi.

Rataantutustuminen oli vasta kello 16.15-16.30, joten koko päivä meni kotona vähän hönöillessä. Sain toki tehtyä kaikenlaista, mutta ei ollut sellaista fiilistä, että iltapäivällä olisi kisat. Tietenkään kisa-aikatauluihin ei voi vaikuttaa, mutta huomaanpa, että itselleni sopii parhaiten sellainen aamusta lähteminen. Nyt koko päivän ehdin jännittää ja vähän miettiä, että miksi taas tähänkin lähdin.

Pakkasin Jalon ja itseni lisäksi autoon mukaan äitini ja Jekun. Jekku toki olisi pärjännyt yksin kotona, mutta jotenkin itselläni oli kivempi olo, kun se oli mukana, eikä yksin kotona odottelemassa. Ehkä kuitenkin jatkossa jätän Jekun kotiin... Kun nyt otin Jaloa kanssani vähän lämmittelytreenaamaan, se teki yhden jutun, kääntyi etsimään Jekkua, teki sitten taas jotain mitä pyydettiin ja kääntyi taas katselemaan, missä Jekku menee. No mutta, turhapa sitä on miettiä ja selitellä, mutta kaikesta ainakin oppii.

Keskittymisemme ei siis ollut paras mahdollinen. Rata oli kyllä kiva. Eniten stressasin taas eteen tulemista, joita olikin radalla kaksi! Koira eteen ja oikealta sivulle ja liikkeelle, ja koira eteen ja vasemmalle perusasentoon. Mitään muuta sellaista radalla ei ollut, minkä suhteen olisin ollut erityisen epävarma.

Ota opiksi: hae koira sisälle halliin (jos siis hallikisa kyseessä) jo hyvissä ajoin! Nyt Jalo vähän haisteli mattoa ja haahuili, eikä saanut kiinni ideasta, että olemme menossa tekemään rally-tokoa. Se myös lähti haistelemaan kylttejä ihan meiningillä, että mitäs ne moiset ovat, koskaan ennen ei ole törmätty. Siitä siis jo heti alkuun pistemenetyksiä. Toisena tehtävänä oli koira maahan ja kierrä koiran ympäri. Mielestäni tämä meni hyvin, mutta olimme saaneet -10 pistettä vinosta asennosta, oho. Eka eteentulo oli paras Jalon tekemistä ikinä! Se tumpsahti eteeni kuin nakutettu (kannatti hetsata sitä lelulla ennen rataa, ja varsinkin lelulla sain palkattua eteentulon hyvin, tätä lisää!). Liikkeestä maahan minä sössin. Jalo jäi vähän niin kuin puoliväliin, jolloin jouduin toistamaan käskyä ja tuomari katsoi (ihan oikein siis), että Jalo meni maahan kahdesti. Olisi ehkä pitänyt jättää se vajaa suoritus mieluummin.

Pakko sanoa, että vähän harmittaa, kun jäi noin harmillisesti parin pisteen päähän hyväksytty tulos. Minun pitäisi pitää pääni paremmin kasassa, siis. Jalo oli kyllä levottomampi kuin aikoihin, mutta sen piikkiin menneet virheet olivat vain parin pisteen virheitä, omat sössimiseni johtivat joka kerta 10 pisteen menetykseen. No mutta, radalla oli hyviäkin kohtia ja tulipa treenattua.

Nyt pidämme pienen kesätauon, siis kisoista ja intensiivisestä treenaamisesta. Toivon, että kelit sallisivat pian jo uimarannalle menemisen, jotta Jalo pääsisi pulikoimaan. Treenit jatkuvat syksyllä, ja ajattelin myös, että jätän kisaamisen niin ikään syksyyn.