Jalo pääsi eilen pitkästä, pitkästä aikaa tokoilemaan, kun ostin eräältä tutulta irtotunnin Tuijalle. Kyseessä oli alo-evl -luokkien kurssi, jossa oli mukana hyvinkin osaavia koirakoita. Vähän puntit tutisten suuntasin Jalon kanssa koirakoululle.
Jalo oli alusta alkaen hieman levoton, eikä osannut ensinkään rauhoittua, kuten se ennen on osannut. Pari kertaa se tempaisi remmistä toisen koirakon perään, tai lähinnä lentävän lelun perään. Muuten se käyttäytyi ihan kivasti, ellei jatkuvaa piippaamista oteta huomioon. En tiedä, oliko kyse innostuksesta, vai mistä.
Pidemmälle ehtineet koirakot tekivät tasamaannoutoa ja hyppynoutoa. Niitä oli todella mahtavaa seurata! Oli oikeastaan kivaa olla tuollaisella tunnilla, kun pääsi näkemään niitä oikeasti taitavia koirakoita. Vähän sama kuin agilityssa: hienoa, mutta toisaalta tuli tunne, että pääsemmekö me ikinä moisiin suorituksiin.
Alo-luokan koirakot sen sijaan tekivät liikkestä pysäytystä. Kävi tuuri, sillä juuri tämä liike on se, mitä itsekseen (ainakin kerrostaloasunnossa) on äärimmäisen vaikeaa harjoitella. Tätä emme siis ole tehneet sitten viime tokokurssin. Kaikkea muuta pientä toki kyllä, se sanottakoon. Esimerkiksi perusasento on nyt kuosissa aika hyvin. No, tuohon pysäytykseen. Itsehän olen tehnyt sitä niin, että heitän palkan Jalon taakse samalla, kun annan pysäytyskäskyn ja lähes heti myös vapautan. Ihan hyvin tuo oli Jalolla muistissa; se pysähtyi kivasti, minä sain jatkettua matkaani ja vapautettua Jalon lelulle. Tuija käski kokeilla myös niin, että jätän palkan valmiiksi taakse. Sekin toimi, tosin Jalo ei lähtenyt mukaani niin hyvin, kun se yritti tuijotella palkkaa. Niin, tässä olen käyttänyt siis lelupalkkaa.
Tuija kysyi, onko toistoja takana kymmeniä vai satoja. Vähän valitellen totesin, että lähempänä niitä kymmeniä kuin satoja ollaan. Eli ei siis ihme, että olemme vielä alkutekijöissä. Nyt, jos saisi edelleen treenattua, voisi alkaa hiljalleen rakentaa tuohon viivettä.
Kokeilimme myös sellaista mallia, mitä olisi helppo tehdä kotonakin. Eli ihan vain pysäytystä ja namipalkkaa taakse. Tätä pitää siis jatkaa enemmän.
Lopuksi oli vähän aikaa niin, että jokainen koirakko sai toivoa jonkin pienen lyhyen harjoitteen, mitä tehdä Tuijan valvovan silmän alla. Minä tilasin meille luoksepäästävyyden. Se tosin olisi ollut luvassa muutenkin ihan lopuksi, mutta ei haitannut, vaikka sitä teki pariinkin kertaan. Edistystä on tapahtunut tässäkin! Nyt Jalo päästi Tuijan jo aika lähelle viereen. Vasta, kuin Tuija kyykistyi, Jalo peruutti pois. Teimme myös niin, että Tuija tuli eteeni, antoi minulle makupaloja ja minä niitä edelleen Jalolle. Harmi vaan, että olimme Tuijan kanssa sen verran sähköisiä tyyppejä, että Jalo tietysti sai sähköiskun kädestäni! Sen jälkeen se hetken arasteli namin ottamista, hiton hitto.
Viimeisenä liikkeenä oli koko porukan paikkamakuu, jokaiselle tasonsa mukaan. Tämänkin alkuun tuli se luoksepäästävyys. Nyt teimme tosin niin, että päästin Jalon ihan vain katsomaan Tuijaa ja hän vähän sitä namitti.
Paikkamakuussa Jalo oli aluksi vähän levoton ja katseli viereistä koiraa, mutta sai lopulta keskityttyä hyvin. Kävin sitä pari kertaa palkkaamassa välillä. 1,5 minuuttia se sitten pysyi paikoillaan, kunnes nousi perääni. Pahus! Sitten tein vain niin, että laitoin Jalon uudelleen makaamaan, käskin olla paikalla, otin pari askelta, palasin palkkaamaan ja vapautin.
Ihan tyytyväinen kuitenkin olen eilisiin treeneihin. Nyt loppukevään onkin sitten joka toinen viikko tottista mudiporukalla, joten Jalolle tulee säännöllisempää kunnollista treeniä, jee!
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Videota
Koska olen aika onneton näiden tietoteknisten juttujen kanssa, julkaisen videot erikseen tässä ja nyt. Ekana siis (mitä loogisimmin) viimeinen nollarata ja toisena sitten hylätty rata. Vassokuu.
(Ehkä minä vielä tässä agilityuran toivottavasti urjetessa opin myös lisäämään näitä videoita vähän näppärämmin. Näistä kiitos Anita-kasvattajalle!
(Ehkä minä vielä tässä agilityuran toivottavasti urjetessa opin myös lisäämään näitä videoita vähän näppärämmin. Näistä kiitos Anita-kasvattajalle!
Viralliset kisat startattu
No niin, Jekku ei enää ole möllikoira, vaan virallisesti ykkösissä kisaava. Tänään koitti siis kisapäivä, jota olin ilmeisesti etukäteen ajatellut niin kauhulla ja jännityksellä, että tänään ei mitenkään sen järkyttävämmin jännittänyt. Ensin ajattelin, että asetan tavoitteeksi edes yhden tuloksen saamisen. Sitten ajattelin, että asetan tavoitteeksi ihan vain radasta kunnialla selviämisen. Ja nyt kisapäivän iltana voin tyytyväisenä todeta saavuttaneemme molemmat noista tavoitteista. Ekasta kisapäivästä jäi ihan huippuhyvä fiilis!
Ensimmäiseen rataan pääsi tutustumaan jo hyvissä ajoin, joten helpotti, kun oli aikaa sisäistää se. Jokaisella radalla jännitin eniten keppejä, ja jokaisella radalla Jekku klaarasi ne ihan tuosta vaan! Taisin jopa toisella radalla ohjata kepit siltä meidän heikommalta puoleltamme. Eka rata tosin kosahti hyllyksi jo ihan alkumetreillä, kun Jekku jäi selkäni taakse ja livahti puomin ylösmenolle keinun sijaan. Sain sen kyllä sieltä komennettua pois, mutta vahinko oli jo sattunut. Lisäksi yhdellä hypyllä vähän jouduin korjaamaan ohjauslinjaa ja kalastelemaan Jekkua, mutta muuten loput radasta meni puhtaasti.
Toisen radan ratapiirros oli niin ikään näkyvillä jo etukäteen, joten kävin sitä vähän tapailemassa. Tämä tuntui paikoin ehkä vähän hankalammalta kuin ensimmäinen. Nyt meni hyvin sinne melko loppuun asti, kunnes huitaisin Jekun putken väärään päähän. Hitto sentään. Taas muuten rata meni puhtaasti. Huoh.
Kolmas rata oli hyppäri. Siinä oli mielestäni muutama ihan simppeli kohta, mutta muutama ns. vaaran paikka. Jäinkin sitten rataantutustumisessa hinkkaamaan näitä vaaran paikkoja enimmäkseen ja lähdössä mietin, että muistankohan koko rataa. Ja tittidii! Selvisimme puhtaasti maaliin! Ensimmäinen nollamme! Jes! En uskaltanut odottaa moista. Ajattelin, että pahimmillaan joudumme junnaamaan ties miten monta kisaa ennen ensimmäistäkään tulosta. Mutta nyt tuli sitten uusi kisakirjakin korkattua! Jäimme vähän harmittavasti kuitenkin neljänsiksi Jekun kanssa. Yllätys olikin suuri kisakirjaa hakiessani, kun huomasin, että sinne oli lisätietoihin kirjoitettu LUVA! Kaksi luvaa enää ennen kakkosluokkaa.
Tiedän, että nyt on pidettävä pää kylmänä. Kisauran aloitus meni siis täysin yli odotusten. Olen kuitenkin niin niin iloinen tästä päivästä! Ensinnäkin, Jekku meni kepit, kolme kertaa puhtaasti, toiseksi minä muistin radat enkä pahemmin sössinyt, kolmanneksi hyllyt olivat sellaisia kivoja hyllyjä, eivätkä mitään katastrofisellaisia. Eli ei muuta kuin kohti seuraavia kisoja!
Iloinen yllätys oli myös se, että sain paikalle Luupäiden omat kannattajajoukut: Anitan, Raunon, Katin ja Jessen, niin ja Vilman ja Demin. Lisäksi eräs tuttu jo vuosien takaa tuli ihan vain meitä katsomaan. Kiitos teille kaikille, tuli todella hyvä mieli! Kuva- ja videomateriaaliakin on, mutta nyt olen liian väsynyt niiden kanssa säätämiseen, vaikka kovasti haluaisinkin kuvia jo julkaista. Lupaan palata kuvapostauksen kanssa mahdollisimman pian asiaan.
Ensimmäiseen rataan pääsi tutustumaan jo hyvissä ajoin, joten helpotti, kun oli aikaa sisäistää se. Jokaisella radalla jännitin eniten keppejä, ja jokaisella radalla Jekku klaarasi ne ihan tuosta vaan! Taisin jopa toisella radalla ohjata kepit siltä meidän heikommalta puoleltamme. Eka rata tosin kosahti hyllyksi jo ihan alkumetreillä, kun Jekku jäi selkäni taakse ja livahti puomin ylösmenolle keinun sijaan. Sain sen kyllä sieltä komennettua pois, mutta vahinko oli jo sattunut. Lisäksi yhdellä hypyllä vähän jouduin korjaamaan ohjauslinjaa ja kalastelemaan Jekkua, mutta muuten loput radasta meni puhtaasti.
Toisen radan ratapiirros oli niin ikään näkyvillä jo etukäteen, joten kävin sitä vähän tapailemassa. Tämä tuntui paikoin ehkä vähän hankalammalta kuin ensimmäinen. Nyt meni hyvin sinne melko loppuun asti, kunnes huitaisin Jekun putken väärään päähän. Hitto sentään. Taas muuten rata meni puhtaasti. Huoh.
Kolmas rata oli hyppäri. Siinä oli mielestäni muutama ihan simppeli kohta, mutta muutama ns. vaaran paikka. Jäinkin sitten rataantutustumisessa hinkkaamaan näitä vaaran paikkoja enimmäkseen ja lähdössä mietin, että muistankohan koko rataa. Ja tittidii! Selvisimme puhtaasti maaliin! Ensimmäinen nollamme! Jes! En uskaltanut odottaa moista. Ajattelin, että pahimmillaan joudumme junnaamaan ties miten monta kisaa ennen ensimmäistäkään tulosta. Mutta nyt tuli sitten uusi kisakirjakin korkattua! Jäimme vähän harmittavasti kuitenkin neljänsiksi Jekun kanssa. Yllätys olikin suuri kisakirjaa hakiessani, kun huomasin, että sinne oli lisätietoihin kirjoitettu LUVA! Kaksi luvaa enää ennen kakkosluokkaa.
Tiedän, että nyt on pidettävä pää kylmänä. Kisauran aloitus meni siis täysin yli odotusten. Olen kuitenkin niin niin iloinen tästä päivästä! Ensinnäkin, Jekku meni kepit, kolme kertaa puhtaasti, toiseksi minä muistin radat enkä pahemmin sössinyt, kolmanneksi hyllyt olivat sellaisia kivoja hyllyjä, eivätkä mitään katastrofisellaisia. Eli ei muuta kuin kohti seuraavia kisoja!
Iloinen yllätys oli myös se, että sain paikalle Luupäiden omat kannattajajoukut: Anitan, Raunon, Katin ja Jessen, niin ja Vilman ja Demin. Lisäksi eräs tuttu jo vuosien takaa tuli ihan vain meitä katsomaan. Kiitos teille kaikille, tuli todella hyvä mieli! Kuva- ja videomateriaaliakin on, mutta nyt olen liian väsynyt niiden kanssa säätämiseen, vaikka kovasti haluaisinkin kuvia jo julkaista. Lupaan palata kuvapostauksen kanssa mahdollisimman pian asiaan.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Koirasta mittaa
Huihuihui, huomenna startataan agilityura sitten ihan virallisesti! Fiilis on vielä ihan suhteellisen seesteinen, mutta en edes uskalla ajatella huomisen aamun tunnelmia... Hieman huomisen jännitystä vähentääkseni kävin hankkimassa kisakirjan ja mittauttamassa Jekun jo tänään.
Mittaava tuomari oli sama, joka tuomaroi huomisen radat. Hän totesikin, että ihan hyvä mitata koira jo etukäteen. Juuh. Varsinaisia yllätyksiä ei eteen tullut; Jekku mitattiin miniksi, kuten pitikin. Tarkka mitta taisi olla noin 31 cm. Tuomari kehaisi, että käyttäytyypä Jekku hienosti pöydällä. Ei ole ihan hukkaan mennyt näyttelyissä käyminen. Lisäksi hän ihasteli Jekun virallista nimeä.
Paluumatkalla poikkesin ostamaan Jekulle loimen. Ajattelin, että pakko sillä on jotain olla huomisiksi väliajoiksi päällä, että lihakset pysyvät lämpiminä, vaikka pakkasta ei onneksi enää niin paljoa olekaan. Ensin Jekulle kokeiltiin Hurtan takkia, mutta ei se ehkä istunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Joten päädyin sitten Back on Trackiin. Se istui todella kauniisti! Myös eläinkaupan myyjiltä Jekku sai kehuja hienosta pöydällä seisomisestaan. Ja nyt on sitten ainakin kunnon puku, ettei pitäisi vilu tulla.
Eilen oli muuten "viimeinen voitelu" ennen kisoja. En tiedä, tietääkö hyvä kenraali huonoa varsinaisa suoritusta ja päinvastoin. Toivottavasti ei. Sillä eilinen treeni ainakin meni kivasti. Jekku suoritti kepitkin pari kertaa ihan kunnolla. Kovin kauaa emme treenanneet ja hinkanneet, että pysyy vire huomiseksi. Sain kouluttajalta ja ryhmäläisiltä vielä viimeiset neuvot ja tsempit kisaan. Hieman ehkä satoi paineita niskaan, mutta yritän kestää. Näin etukäteen arvioiden sanoisin, että jos on kosahtaakseen, niin kosahtaa joko kepeille tai sitten ihan omaan ohjaukseeni. Palaan sitten huomenna tuloksien ja tunnelmien ja kommenttien kera.
Mittaava tuomari oli sama, joka tuomaroi huomisen radat. Hän totesikin, että ihan hyvä mitata koira jo etukäteen. Juuh. Varsinaisia yllätyksiä ei eteen tullut; Jekku mitattiin miniksi, kuten pitikin. Tarkka mitta taisi olla noin 31 cm. Tuomari kehaisi, että käyttäytyypä Jekku hienosti pöydällä. Ei ole ihan hukkaan mennyt näyttelyissä käyminen. Lisäksi hän ihasteli Jekun virallista nimeä.
Paluumatkalla poikkesin ostamaan Jekulle loimen. Ajattelin, että pakko sillä on jotain olla huomisiksi väliajoiksi päällä, että lihakset pysyvät lämpiminä, vaikka pakkasta ei onneksi enää niin paljoa olekaan. Ensin Jekulle kokeiltiin Hurtan takkia, mutta ei se ehkä istunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Joten päädyin sitten Back on Trackiin. Se istui todella kauniisti! Myös eläinkaupan myyjiltä Jekku sai kehuja hienosta pöydällä seisomisestaan. Ja nyt on sitten ainakin kunnon puku, ettei pitäisi vilu tulla.
Eilen oli muuten "viimeinen voitelu" ennen kisoja. En tiedä, tietääkö hyvä kenraali huonoa varsinaisa suoritusta ja päinvastoin. Toivottavasti ei. Sillä eilinen treeni ainakin meni kivasti. Jekku suoritti kepitkin pari kertaa ihan kunnolla. Kovin kauaa emme treenanneet ja hinkanneet, että pysyy vire huomiseksi. Sain kouluttajalta ja ryhmäläisiltä vielä viimeiset neuvot ja tsempit kisaan. Hieman ehkä satoi paineita niskaan, mutta yritän kestää. Näin etukäteen arvioiden sanoisin, että jos on kosahtaakseen, niin kosahtaa joko kepeille tai sitten ihan omaan ohjaukseeni. Palaan sitten huomenna tuloksien ja tunnelmien ja kommenttien kera.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Turku KV 18.1.2014
Eilen koitti jo hieman odotettukin vuoden ensimmäinen näyttely, Turun kansainvälinen Winter Dog Show. Mukana oli tuttuakin tutumpi Luupää-jengi: Pimu, Vilma, Demi, Hani ja Jekku. Kaiken kaikkiaan schipperkejä oli 18. Jakauma oli vähän hassu: junnu-uroksia oli 2, valiouroksia 5, nartuissa puolestaan oli osallistujia kaikissa luokissa, ja valionarttuja vain kaksi.
Tiedättekö, tällä kerralla minua ei edes jännittänyt! Tuomarina oli jo kesän erkkarista tuttu sveitsiläinen Gunilla Kuhni-Stenberg, joka muuten puhui ruotsia ja arvostelukin tuli ruotsiksi. Hän on todella tarkka tuomari ja syynää koirat hyvin, tosin ainakaan Jekulta hän ei katsonut hampaita.
Osaamme melkein seistä...
Jekku sai taas ihan kivan arvostelun:
"Uros, jolla on neliömäinen rakenne. Erinomaista tyyppiä. Hieno olemus. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Hieman suorat olkapäät. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu sujuvasti mutta hieman kankeasti takaa.
Tuloksena ERI SA PU4
Ihan kiva, että saimme SA:n ja sijoituimme paras uros -kehässä, vaikkakin viimeisinä. Mutta ei se mitään. Edelleen tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovat vähän auki.
Muista Luupäistä Demi niin sanotusti räjäytti potin sikäli, että Demi saa CACIBin! Demi oli PN2 ja sai varacacibin, mutta koska ykkönen on jo kansainvälinen muotovalio, siirtyy CACIB aikanaan Demille! Aivan mahtavaa! Pimu ja Hani saivat kumpikin ERIn ja muistaakseni SAnkin, Vilma sai EH:n. Oli taas kyllä oikein kiva reissu Luupäiden kanssa.
Tiedättekö, tällä kerralla minua ei edes jännittänyt! Tuomarina oli jo kesän erkkarista tuttu sveitsiläinen Gunilla Kuhni-Stenberg, joka muuten puhui ruotsia ja arvostelukin tuli ruotsiksi. Hän on todella tarkka tuomari ja syynää koirat hyvin, tosin ainakaan Jekulta hän ei katsonut hampaita.
Osaamme melkein seistä...
Jekku sai taas ihan kivan arvostelun:
"Uros, jolla on neliömäinen rakenne. Erinomaista tyyppiä. Hieno olemus. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Hieman suorat olkapäät. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu sujuvasti mutta hieman kankeasti takaa.
Tuloksena ERI SA PU4
Ihan kiva, että saimme SA:n ja sijoituimme paras uros -kehässä, vaikkakin viimeisinä. Mutta ei se mitään. Edelleen tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovat vähän auki.
Muista Luupäistä Demi niin sanotusti räjäytti potin sikäli, että Demi saa CACIBin! Demi oli PN2 ja sai varacacibin, mutta koska ykkönen on jo kansainvälinen muotovalio, siirtyy CACIB aikanaan Demille! Aivan mahtavaa! Pimu ja Hani saivat kumpikin ERIn ja muistaakseni SAnkin, Vilma sai EH:n. Oli taas kyllä oikein kiva reissu Luupäiden kanssa.
torstai 16. tammikuuta 2014
Möllirataa
Tänään alkoi Tuulia ja Timo Liuhdon mölliratakurssi Kelpokoiralla. Tänään kouluttajana toimi Tuulia. Mietin nyt vakavasti, mikä ihme ja kumma sai minut eilen ilmoittautumaan niihin agilitykisoihin. Jos olisin jättänyt ilmoittautumisen tähän päivään, olisi se tuon treenin perusteella jäänyt tekemättä. Että minä olin jäässä! Sekä konkreettisesti toki, mutta myös kuvainnollisesti.
Ihan aluksi äkkiarvaamatta Tuulia sanoi minulle, että näytäpä, miten pakkovalssi tehdään. Enkä sitten ihan just heti saanut mitenkään päin mieleeni, että kuinkas se pakkovalssi menikään. Toinen kurssilainen (noin yläkouluikäinen, kolmosluokassa kisaava tyttö) sitten näppäränä näytti. Kyllä se sitten minullekin alkoi palautua hiljalleen mieleen.
Radalla oli siis teeman mukaisesti hurjasti pakkovalssi-valsseja, pakkovalsseja, valsseja ja takaakiertoja, niin ja jaakotuksia. Ne takaakierrot ja tavalliset valssit kyllä klaaraan, mutta noista yhdistelmistä ei tule mitään. Minä jouduin tuleen ensimmäisenä. Kosahti sitten heti toisen esteen jälkeen, kun minä hukkasin suuntani. Miten, miten, miten se voi olla niin vaikeaa välillä?!
Tuuliaa huvitti hurjasti minun pyörimiseni kentällä. Hän totesi, että kyllä koira tekee, kunhan kartturi pysyisi selvillä suunnista. Jep. Jekku tuli ja meni juuri sinne, minne minä ohjasin tai olin ohjaamatta. Nyt ei kyllä koirassa ole yhtään vikaa, vaan kaikki on kiinni minusta.
Ahdistaa. Mikä vika minussa on? Miksi en kehity? Miksi en vaan hahmota, miten päin minun pitäisi milloinkin kääntyä? Minä en vaan hahmota rataa, en mitenkään. Enkä tunnu sitä oppivankaan. Nyt on taas sellainen olo, että tekisi mieli heittää hanskat naulaan ja jäädä vain vaikka rally-tokon ja tokon pariin. Mutta kun sitten toisaalta tämä olisi niin hurjan kivaa...
Voikohan sen kisailmoittautumisen vielä perua..?
No okei, okei, en minä mitään peru. Nyt mennään kun meinattiin. Nyt pitäisi vain opetella ottamaan rennosti (hah, miten?!) ja vain menemään ja tekemään ja pitämään hauskaa. Minä otan itse nämä vähän liian vakavasti ja pelkään jostain syystä mokaamista yli kaiken. Vaikka muilla elämän aloilla olen täysin huithapeli, näissä koirajutuissa sitten koen, että pitäisi tulla onnistumisia, eikä mikään sinne päin riitä. Huoh.
Ihan aluksi äkkiarvaamatta Tuulia sanoi minulle, että näytäpä, miten pakkovalssi tehdään. Enkä sitten ihan just heti saanut mitenkään päin mieleeni, että kuinkas se pakkovalssi menikään. Toinen kurssilainen (noin yläkouluikäinen, kolmosluokassa kisaava tyttö) sitten näppäränä näytti. Kyllä se sitten minullekin alkoi palautua hiljalleen mieleen.
Radalla oli siis teeman mukaisesti hurjasti pakkovalssi-valsseja, pakkovalsseja, valsseja ja takaakiertoja, niin ja jaakotuksia. Ne takaakierrot ja tavalliset valssit kyllä klaaraan, mutta noista yhdistelmistä ei tule mitään. Minä jouduin tuleen ensimmäisenä. Kosahti sitten heti toisen esteen jälkeen, kun minä hukkasin suuntani. Miten, miten, miten se voi olla niin vaikeaa välillä?!
Tuuliaa huvitti hurjasti minun pyörimiseni kentällä. Hän totesi, että kyllä koira tekee, kunhan kartturi pysyisi selvillä suunnista. Jep. Jekku tuli ja meni juuri sinne, minne minä ohjasin tai olin ohjaamatta. Nyt ei kyllä koirassa ole yhtään vikaa, vaan kaikki on kiinni minusta.
Ahdistaa. Mikä vika minussa on? Miksi en kehity? Miksi en vaan hahmota, miten päin minun pitäisi milloinkin kääntyä? Minä en vaan hahmota rataa, en mitenkään. Enkä tunnu sitä oppivankaan. Nyt on taas sellainen olo, että tekisi mieli heittää hanskat naulaan ja jäädä vain vaikka rally-tokon ja tokon pariin. Mutta kun sitten toisaalta tämä olisi niin hurjan kivaa...
Voikohan sen kisailmoittautumisen vielä perua..?
No okei, okei, en minä mitään peru. Nyt mennään kun meinattiin. Nyt pitäisi vain opetella ottamaan rennosti (hah, miten?!) ja vain menemään ja tekemään ja pitämään hauskaa. Minä otan itse nämä vähän liian vakavasti ja pelkään jostain syystä mokaamista yli kaiken. Vaikka muilla elämän aloilla olen täysin huithapeli, näissä koirajutuissa sitten koen, että pitäisi tulla onnistumisia, eikä mikään sinne päin riitä. Huoh.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Alea iacta est
Arpa on heitetty. Jätin tänään kisailmoittautumisen virallisiin agilitykisoihin. Starttaamme Jekun kanssa sunnuntaina 26.1. Pelottaa aivan pirusti.
Kuva: Sari Sainio (Kuvattu joistakin hyvin hyvin kauan sitten olleista epiksistä... Tästä on hyvä ponnistaa.)
Kuva: Sari Sainio (Kuvattu joistakin hyvin hyvin kauan sitten olleista epiksistä... Tästä on hyvä ponnistaa.)
lauantai 11. tammikuuta 2014
Perjantaitreeni
Eilen töiden jälkeen väsytti aivan suunnattomasti. Otin pienet torkut, mutta väsytti silti. Raahauduin kauppaan ja mietin hetken, jaksanko lähteä illan treeneihin. Onneksi valitsin lähtemisen. Kunpa jatkossakin muistaisin, että vaikka väsyttäisi, treeneissä ainakin mieli piristyy ja virkistyy!
Oli siis aivan superkivaa. 17 esteen radasta pääsimme aika vaivattomasti esteelle 10 ja pienen räpiköinnin jälkeen siitä saimme jatkettua loppuun. Treenikaveri neuvoi, että kolmosesteelle kannattaa tehdä vastakäännös. Ja minä olin ihan, että mikä v***n vastakäännös. Treenikaveri ystävällisesti neuvoi ja sanoi, että itse ajattelee sen aina nimellä vatsakäännös, sillä siinä käännytään koiraa vastaan ja ikään kuin oman vatsan kautta ympäri. Ymmärsittekö? Ei se mitään, en minäkään tästä omasta selostuksestani olisi ymmärtänyt. Nyt jäin tässä pohtimaan, että mikä ero on vastakäännöksellä ja jaakotuksella? Vai ovatko ne sama asia? No, jotain vastakäännöksen tapaista yritin siihen kolmoselle sitten räpeltää. Ja rata jatkui hyvin aina kymmenennelle esteelle asti. Kuvio meni niin, että puomilta hypyn kautta suoraan putkeen. Tiedättekö, mitä Jekku teki? Se säntäsi kaksi ekaa kertaa hypyltä kepeille, vaikka minä jäin niin, että välissämme meni se putki. Ja Jekku suoritti ne kepit itsenäisesti ja oikein! Vaikka se teki väärin, olin silti suunnattoman iloinen, kun huomasin, että osaahan se ne kepit, kun ne sattuvat olemaan sopivasti hollilla.
Ongelmaksi muodostui se, että Jekku ei kuunnellut käskyjäni ja tullut ohjaukseeni (eli minä en saanut sitä haltuuni), vaan se itsepintaisesti pyrki niille kepeille. Syynä ehkä saattoi olla se, että minä jostain syystä kumarruin kutsumaan Jekkua, kun minun olisi pitänyt pysyä pystyssä ja vetää Jekkua puoleeni. Lopulta saatiin sitten sekin kuvio onnistumaan ja sain Jekun sinne putkeen. Huh. Jäi kyllä kaikkinensa aivan kerrassaan mahtava fiilis näistä treeneistä!
Nyt minun pitäisi vaan saada itselleni enemmän vauhtia. Pakko kai alkaa treenata juoksemista tässä jossain välissä. Huoh.
Oli siis aivan superkivaa. 17 esteen radasta pääsimme aika vaivattomasti esteelle 10 ja pienen räpiköinnin jälkeen siitä saimme jatkettua loppuun. Treenikaveri neuvoi, että kolmosesteelle kannattaa tehdä vastakäännös. Ja minä olin ihan, että mikä v***n vastakäännös. Treenikaveri ystävällisesti neuvoi ja sanoi, että itse ajattelee sen aina nimellä vatsakäännös, sillä siinä käännytään koiraa vastaan ja ikään kuin oman vatsan kautta ympäri. Ymmärsittekö? Ei se mitään, en minäkään tästä omasta selostuksestani olisi ymmärtänyt. Nyt jäin tässä pohtimaan, että mikä ero on vastakäännöksellä ja jaakotuksella? Vai ovatko ne sama asia? No, jotain vastakäännöksen tapaista yritin siihen kolmoselle sitten räpeltää. Ja rata jatkui hyvin aina kymmenennelle esteelle asti. Kuvio meni niin, että puomilta hypyn kautta suoraan putkeen. Tiedättekö, mitä Jekku teki? Se säntäsi kaksi ekaa kertaa hypyltä kepeille, vaikka minä jäin niin, että välissämme meni se putki. Ja Jekku suoritti ne kepit itsenäisesti ja oikein! Vaikka se teki väärin, olin silti suunnattoman iloinen, kun huomasin, että osaahan se ne kepit, kun ne sattuvat olemaan sopivasti hollilla.
Ongelmaksi muodostui se, että Jekku ei kuunnellut käskyjäni ja tullut ohjaukseeni (eli minä en saanut sitä haltuuni), vaan se itsepintaisesti pyrki niille kepeille. Syynä ehkä saattoi olla se, että minä jostain syystä kumarruin kutsumaan Jekkua, kun minun olisi pitänyt pysyä pystyssä ja vetää Jekkua puoleeni. Lopulta saatiin sitten sekin kuvio onnistumaan ja sain Jekun sinne putkeen. Huh. Jäi kyllä kaikkinensa aivan kerrassaan mahtava fiilis näistä treeneistä!
Nyt minun pitäisi vaan saada itselleni enemmän vauhtia. Pakko kai alkaa treenata juoksemista tässä jossain välissä. Huoh.
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Rally-toko 4/6
Nyt ei vaan kykene keksimään raflaavampaa otsikkoa, joten mennään tällä. Tänään polkaistiin vuosi käyntiin ekoilla ohjatuilla treeneillä, eli Tuijan rally-tokossa Jekun kanssa. Nyt teimmekin sitten jo ihan rataa ilman sen kummempia säätöjä tai alustuksia.
Toki kävimme radan porukalla läpi aluksi. Noin periaatteessa kaikki oli ihan selvää: lähdöstä koira vierellä, ekalla merkillä hidasta kävelyä, sitten normaalia vauhtia, koira viereen istumaan, maahan ja ohjaaja kiertää ympäri, käännös vasemmalle, koira eteen ja oikealta sivulle, käännös oikealle, koira eteen ja askel, kaksi ja kolme taakse niin, että koira aina pysähtyy eteen, 270 astetta vasemmalle, pujottelu, 270 astetta oikealle, spiraali ja maali. Eli yhteensä 11 merkkiä.
Meidät heitettiin ensimmäisinä tuleen, mutta ihan kivasti suoriuduimme, vaikka itse sanonkin. Eniten itselleni tuli sähläystä siinä, kun koiran piti edestä kiertää oikealta sivulleni. Olin vähän, että minnekä minä tämän remmin laitan ja miten. Myös noissa taakse otetuissa askeleissa tuli vähän haparointia. Jekku tekee loistavalla innolla, mikä on loistava juttu! Muita juttuja, mihin Tuija puuttui, olivat mm. remmin kireys ja Jekun pysyminen maassa. Tai no sen toki huomasin itsekin, että kiertäessäni Jekkua se kyllä pysyi paikoillaan, mutta palkattuani sen maassa, se nousi istumaan ennen lupaa. Toinen oli sitten se, että Jekku meinasi vähän edistää minua, siis pyrki kulkemaan edelläni, jolloin jouduin remmilla pidättämään. Ja remmin kun pitäisi pysyä koko ajan löysällä. Näihin pariin juttuun pitäisi siis erityisesti puuttua. Olen kyllä oikein tyytyväinen tähän treeniin, ja lajiin noin ylipäätään! Onneksi on vielä pari kertaa tätä kurssia jäljellä, ja seuraava kurssi jo buukattuna!
Ja koska Jekku pääsi ohjattuihin treeneihin, sai Jalo sitten aktiviteetteja kotioloissa. Nyt perusasento alkaa löytyä ja olla kohdillaan, jes! Jalo tulee todella täpäkästi sivulle ja löytää asennon. Jihaa! Myös seuraamista olen saanut nyt imutettua namilla niin, että paikka on kuten pitääkin, tai kuten minä haluan sen olevan.
Haasteena Jalon kanssa on ainakin vähän laiska maahan meno. Olen ehkä tottunut siihen, että Jekku suorastaan lakoaa maahan, joten siksi vähän häiritsee, kun Jalo harkitsee ja valuu makaamaan. Siihen pitäisi siis saada terävyyttä, kun vaan keksisi miten. Toinen ongelma on liikkeestä seis. Täällä kotioloissa on vähän hankalaa harjoitella, kun ei oikein tuota välimatkaa saa. Eikä juuri ole sellaisia sopivia aidattuja aluita, missä tätä voisi treenata. Sen verran, mitä kotona olemme tehneet, olen huomannut, että Jalo alkaa ennakoida ja pysähtyy itsekseen, eikä meinaa sitten enää liikkua. Tämä liike pitäisi nyt saada purettua osiin ja lähteä rakentamaan uudelleen.
Välillä tuntuu, onko tämä tokokaan ihan minua varten, kun en ole mikään piipertäjä vain suurien linjojen tyyppi. Mutta sitten taas toisaalta kun huomaa, miten innolla Jalo tekee ja miten siitä tähän ehkä olisi, löytyy itsellekin uutta intoa. Mietin, että jospa keväällä menisimme Turun käyttökoirakerhon treeneihin mukaan, siellä kun kuulemma ainakin olisi tokoa tarjolla.
Toki kävimme radan porukalla läpi aluksi. Noin periaatteessa kaikki oli ihan selvää: lähdöstä koira vierellä, ekalla merkillä hidasta kävelyä, sitten normaalia vauhtia, koira viereen istumaan, maahan ja ohjaaja kiertää ympäri, käännös vasemmalle, koira eteen ja oikealta sivulle, käännös oikealle, koira eteen ja askel, kaksi ja kolme taakse niin, että koira aina pysähtyy eteen, 270 astetta vasemmalle, pujottelu, 270 astetta oikealle, spiraali ja maali. Eli yhteensä 11 merkkiä.
Meidät heitettiin ensimmäisinä tuleen, mutta ihan kivasti suoriuduimme, vaikka itse sanonkin. Eniten itselleni tuli sähläystä siinä, kun koiran piti edestä kiertää oikealta sivulleni. Olin vähän, että minnekä minä tämän remmin laitan ja miten. Myös noissa taakse otetuissa askeleissa tuli vähän haparointia. Jekku tekee loistavalla innolla, mikä on loistava juttu! Muita juttuja, mihin Tuija puuttui, olivat mm. remmin kireys ja Jekun pysyminen maassa. Tai no sen toki huomasin itsekin, että kiertäessäni Jekkua se kyllä pysyi paikoillaan, mutta palkattuani sen maassa, se nousi istumaan ennen lupaa. Toinen oli sitten se, että Jekku meinasi vähän edistää minua, siis pyrki kulkemaan edelläni, jolloin jouduin remmilla pidättämään. Ja remmin kun pitäisi pysyä koko ajan löysällä. Näihin pariin juttuun pitäisi siis erityisesti puuttua. Olen kyllä oikein tyytyväinen tähän treeniin, ja lajiin noin ylipäätään! Onneksi on vielä pari kertaa tätä kurssia jäljellä, ja seuraava kurssi jo buukattuna!
Ja koska Jekku pääsi ohjattuihin treeneihin, sai Jalo sitten aktiviteetteja kotioloissa. Nyt perusasento alkaa löytyä ja olla kohdillaan, jes! Jalo tulee todella täpäkästi sivulle ja löytää asennon. Jihaa! Myös seuraamista olen saanut nyt imutettua namilla niin, että paikka on kuten pitääkin, tai kuten minä haluan sen olevan.
Haasteena Jalon kanssa on ainakin vähän laiska maahan meno. Olen ehkä tottunut siihen, että Jekku suorastaan lakoaa maahan, joten siksi vähän häiritsee, kun Jalo harkitsee ja valuu makaamaan. Siihen pitäisi siis saada terävyyttä, kun vaan keksisi miten. Toinen ongelma on liikkeestä seis. Täällä kotioloissa on vähän hankalaa harjoitella, kun ei oikein tuota välimatkaa saa. Eikä juuri ole sellaisia sopivia aidattuja aluita, missä tätä voisi treenata. Sen verran, mitä kotona olemme tehneet, olen huomannut, että Jalo alkaa ennakoida ja pysähtyy itsekseen, eikä meinaa sitten enää liikkua. Tämä liike pitäisi nyt saada purettua osiin ja lähteä rakentamaan uudelleen.
Välillä tuntuu, onko tämä tokokaan ihan minua varten, kun en ole mikään piipertäjä vain suurien linjojen tyyppi. Mutta sitten taas toisaalta kun huomaa, miten innolla Jalo tekee ja miten siitä tähän ehkä olisi, löytyy itsellekin uutta intoa. Mietin, että jospa keväällä menisimme Turun käyttökoirakerhon treeneihin mukaan, siellä kun kuulemma ainakin olisi tokoa tarjolla.
lauantai 4. tammikuuta 2014
Vuoden ekat
Vuosi 2014 on alkanut hyvin hyvin rauhallisesti, eikä varsinaista raportoitavaa kyllä ole. Sen verran voisin todeta, että vuosi vaihtui hyvin (rauhallisesti). Vähän jännitin, mitä Jalo tuumii raketeista. No, eipä tuo tuumannut mitään. Olimme äitini luona esikaupunkialueella, mutta eipä siellä kovin lujaa paukkunut. Sisällä pojat söivät uuden vuoden herkkujaan (mm. kuivattua naudan päänahkaa, nam) ja Jalo leikki uudella, mudinkestävällä pallollaan. Ulkona kävimme vuoden vaihduttua, jolloin kyllä raketteja vieläkin poksahteli. Jalo seurasi niitä katseellaan lähinnä kiinnostuneesti. Mitään pelon merkkejä se ei osoittanut. Huh helpotus.
Niin, tuo mudinkestävä pallo. Jalohan on tuhonnut kaikki lelunsa keskimäärin 23 minuutissa. Eli leluista ei juuri riemua ole riittänyt, ei sen enempää Jalolle kuin Jekullekaan, jonka lelut tuhotaan, kun omat on suolistettu. Niinpä kysyin lähieläinkaupasta jotain kestävämpää. Minulle suositeltiin lelua nimeltä Everlasting, joka olisi samalla myös makupala. Se on siis kovaa silikonia/muovia/jotain ainetta, jonka pitäisi koiran käsittelyssä kestää. Sen sisällä on kovaa tekoa oleva makupala. Eli koira voisi sekä järsiä sisustaa että leikkiä kapistuksella. Sillä kuitenkin oli sen verran hintaa, etten tässä vaiheessa siihen investoinut. Varsinkin, kun sitten pitäisi tietysti ostaa Jekullekin omansa. Tyydyin siis ostamaan pallon, joka niin ikään on kovaa, joskin joustavaa materiaalia. Ja tadaa, se on pysynyt ehjänä! Siinä oli pidikkeenä naru, joka toki hajosi minuuteissa, mutta ei sen niin väliä. Jalo pomputtelee palloa ja välillä jäystää sitä tyytyväisenä.
Jekun rally-toko jatkuu ensi viikolla, samaten agility. Jalolle en vieläkään ole keksinyt aktiviteettia. Vinkkejä?
Niin, tuo mudinkestävä pallo. Jalohan on tuhonnut kaikki lelunsa keskimäärin 23 minuutissa. Eli leluista ei juuri riemua ole riittänyt, ei sen enempää Jalolle kuin Jekullekaan, jonka lelut tuhotaan, kun omat on suolistettu. Niinpä kysyin lähieläinkaupasta jotain kestävämpää. Minulle suositeltiin lelua nimeltä Everlasting, joka olisi samalla myös makupala. Se on siis kovaa silikonia/muovia/jotain ainetta, jonka pitäisi koiran käsittelyssä kestää. Sen sisällä on kovaa tekoa oleva makupala. Eli koira voisi sekä järsiä sisustaa että leikkiä kapistuksella. Sillä kuitenkin oli sen verran hintaa, etten tässä vaiheessa siihen investoinut. Varsinkin, kun sitten pitäisi tietysti ostaa Jekullekin omansa. Tyydyin siis ostamaan pallon, joka niin ikään on kovaa, joskin joustavaa materiaalia. Ja tadaa, se on pysynyt ehjänä! Siinä oli pidikkeenä naru, joka toki hajosi minuuteissa, mutta ei sen niin väliä. Jalo pomputtelee palloa ja välillä jäystää sitä tyytyväisenä.
Jekun rally-toko jatkuu ensi viikolla, samaten agility. Jalolle en vieläkään ole keksinyt aktiviteettia. Vinkkejä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)