perjantai 31. toukokuuta 2013

Vesipetoilua

Vesipeto Jalossa on kehittynyt entisestään. Nyt se ei enää polsi ja kahlaa, vaan ui! Löysin erään lammikon, jossa ajattelin koiran voivan käydä kastautumassa. Lampi on matala, näyttää puhtaalta, mitä nyt on vähän siitepölyssä tällä hetkellä. Kuitenkin siis sellainen, etteivät sinne ihmiset mene. Siksi päästin Jalon testaamaan lammikkoa pari päivää sitten. Se meni innokkaasti pärskimään, kunnes heitin sille keppiä, jolloin Jalo lähti pidemmälle. Lampi on tosiaan onneksi matala, mutta Jalo sai kuitenkin otettua ihan kunnolla koirauintiakin pelkän loiskimisen sijaan. Voi, miten ihanaa on katsoa pienen koirapojan riemua! Pelkäsin koko ajan, että joku tulee valittamaan, mutta ohikulkijoillakin vaikutti olevan hauskaa, kun ne näkivät Jalon ilon. Jekku pysyi turvallisesti kuivalla maalla ja nousi jalkojani vasten minuun katsoen kuin kysyäkseen, että mitä tuo lapsi pelleilee.

Tänään suuntasimme lammelle uudelleen. Jalo taisi muistaa paikan, sillä se alkoi lähestyessämme kiskoa ja kuumeta. Se selkeästi tiesi, minne olemme menossa ja mitä perillä odottaisi. Päästin sen irti vähän etukäteen, jolloin se syösyi suoraan veteen. On niin hämmästyttävän hauskaa katsoa, kun koira ilakoi vedessä, en edes tiedä, miksi. Kai siksi, kun Jekku ei ikinä ole vedestä välittänyt. Tuo vilpitön riemu on vaan niin mahtavaa. Pitänee viedä Jalo joskus myöhemmin kesällä ihan varsinaiselle koirauimarannallekin. Romusta ei vielä tiedä, mitä se vedestä tykkää.

Romulta terkkuja hoidosta, hyvin on mennyt! Mitä nyt eilen sille oli tullut silmään jokin valkoinen fliisu, mikä piti eläinlääkärissä poistattaa. Ilmeisesti se oli raapinut jotain, mistä oli lennähtänyt maalia silmään. Pöh sentään. Miehen vanhemmat olivat ensin itse yrittäneet poistaa sitä, mutta varasivat lopulta lääkärin. Minäkin kävin lääkärin vastaanotolla moikkaamassa Romua. Tuli ihan hurja ikävä sitä! Mutta hyvin se on kuulemma hoidossa pärjännyt. Anoppi kertoi, että on opettanut sitä seuraamaan ja olemaan paikallaan. Jee ja kiitos! Kun Romu kotiutuu, Miehen pitää ihan toden teolla alkaa panostaa sen treenaamiseen.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kirmailua kohti kesälaitumia

Kesä ja loma lähenee, meitsillä on enää kaksi varsinaista työpäivää jäljellä! Vähän, tai oikeastaan paljonkin haikeaa jättää ihana työpaikka taakse, varsinkin ilman tietoa tulevasta. Mutta emmepä me nyt murehdi siitä. Haluan nauttia näistä lämpimistä keleistä, varsinkin kesäilloista Aurajoen rannalla. Vaikka tarkoituksena on tehdä vain pieni iltapissatus, huomaan äkkiä päätyneeni haahuilemaan Tuomiokirkon ympärille. On ihanaa, miten tämä kaupunki syttyy eloon kesän tullen!

Oho, menipä hempeäksi. Minun piti tulla kirjoittamaan ihan toisesta asiasta, nimittäin Jekun kirmailuista agilitytreeneissä. Tuntuu, kuin lisää palasia loksahtelisi paikoilleen! Mainio fiilis taas kerran!

Tällä kerralla oli teemana "elämää kontaktin jälkeen". Radan aikana puomi suoritettiin kolmesti, joka kerralla samasta suunnasta ja joka kerralla jatko oli erilainen. Olin ihan pihalla kaikista niistä pyörityksistä. Huomaa (ihan jo kaikesta muustakin), että väsymys painaa ihan toden teolla. Niinpä ratakin häipyi mielestäni, vaikka aiemmin olen pystynyt jo melko hyvin pätkiä muistamaan. No, eipä se mitään. Teimme sitten pienemmissä pätkissä.

Eka onnistuminen oli Jekun puomi, ihan kaikin tavoin. Se osasi tulla hypyiltä ja putkesta puomille, eikä hötkyillyt muualle. Lisäksi se teki puomin reippaasti ja osasi jäädä odottamaan alaosaan vapautuskäskyä. Ihan aukoton ja täydellinen kontakti ei ollut, mutta ehkä parasta, mitä Jekku on tähän saakka tehnyt. Toinen onnistuminen oli erilaiset kuviot, jotka Jekku teki upeasti. Olin ihan häkeltynyt. Jos itse en olisi tyrinyt ja unohdellut rataa, olisimme suoriutuneet paljon paremmin!

Sitten viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi ehkä isoin intoiluni aihe: persjätöt! Tähän asti olen aina ollut vähän pihalla niissä, että mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä. Kouluttaja näytti lähes kädestä pitäen, miten missäkin kohdassa pitäisi kääntyä. Hätäilin jo, etten mitenkään saa vaihdettua ohjaavaa kättä selkäni takana, vaan hah! Sainhan tehtyä sen!

Minua auttoi, että kouluttaja selkeästi näytti, mitä pitää missäkin kohdassa tehdä ja mitä huomioida. Olemme niin erilaisia oppijoita, että minuun tehoaa tämä keino: haluan, että selkeästi kerrotaan, mitä pitää tehdä ja miten toimia, sitten voin soveltaa sitä itse. En opi niin, että ensin mietin yrityksen ja erehdyksen kautta, vaan turhaudun sellaisesta.

Olin tänään(kin) kovin väsynyt mutta ajattelin, että Jekku ansaitsee päästä treeneihin. Onneksi menimme, kun näin hyvä fiilis jäi! Jalokin oli mukana katsomassa meininkiä. Tällä erää viimeisen kerran. Se kävi niin kuumana ja hinkui radalle, että se oli pakko viedä ulos rauhoittumaan. No, ainakin sitä näyttää laji kiehtovan.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Pentuagility, osa 5

Vaikka olenkin blondi ja humanisti, en nyt sentään niin huono ole matematiikassa, että en osaisi viiteen laskea. Siksi pentuagility 5, kun neljäs kerta viime viikolla jäi meidän osaltamme valitettavasti väliin. Harmittaa, mutta minkäs teet. Tänään onneksi taas pääsimme mukaan.

Tänään teemana oli takaaleikkaus ja A-este. Viime kerralla oli tehty poispäin kääntymistä ja puomia. Myös mutkaputkea oli tehty viimeksi, joten me teimme sitä sitten vähän tänään.

Jalo näköjään väsyy ja kuumenee melko helposti. Toisaalta kai hyvä, että se käy kuumana tekemisen perään, mutta kun sillä keittää yli, eikä se sitten hillitse itseään. Tänään se pari kertaa karkasi toisen koiran perään. Hitto, miten noloa. Pentukurssillahan tässä toki olemme, mutta silti.

Sain paljon vinkkejä ja ohjeita kontaktin tekemiseen. Nyt tuntuu, että palaset alkavat loksahdella kohdilleen! (No joo, olen tainnut sanoa noin ennenkin, mutta jospa nyt ihan oikeasti...)Teimme A-estettä ihan matalana, ja Jalo meni kivasti ja osasi jo melkein pysähtyäkin oikein. Myös takaaleikkaukset sujuvat, jos itse taas muistan ohjata oikein. Plaah. Irtoamisen kanssa Jalolla on ongelmia, sitä pitää ehdottomasti treenata.

Keppejäkin teimme nyt toista kertaa. Jalo vähän törmäili verkkoihin mutta meni, kun vähän auttoi. Lopuksi olisi pitänyt tehdä ratapätkä, jossa oli mutkaputki, hyppy, takaaleikkaus ja lopuksi kepit. Koska Jalo ei ollut tehnyt mutkaputkea, aloitimme ihan vaan sillä. Kun se sujui, otimme putken, hypyn ja takaaleikkauksen. Siinä vaiheessa Jalo alkoi olla selkeästi sen verran väsyksissä, että jätimme meidän osaltamme tähän. Kelpo suoritus tämäkin.

Jalo aloitti nukkumisen jo autossa. Kotona Jekku haluaisi kovin leikkiä, mutta Jalosta ei nyt siihen ole. Huomenna on Jekun vuoro päästä treeneihin. Täytyy nyt ottaa kontaktit sen kanssa edelleen ihan tehotreeniin.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Pieni potilas

Nyt sitten tuli eka vamma pentukoiralle. Pöh. Edellispäivänä lähdimme koko porukka iltakävelylle ja suuntasimme yliopistonmäelle. Päästimme koirat vapaiksi juoksemaan. Karma rankaisi heti. Romu vingahti, istahti ja piti toista etutassua ylhäällä. Ajattelin, että onkohan se jotenkin venäyttänyt sen. Valitettava totuus paljastui, kun huomasin tassussa noiden viiden sentin pituisen leveähkön viiltohaavan. Verta siitä ei onneksi tullut, ja potilaskin oli oikein rauhallinen. Ei muuta kuin Romu syliin ja reippaasti kotia kohti. Meillä kummallakaan ei tietenkään ollut puhelinta, että olisi voinut pirauttaa päivystykseen ennakkoon tai tilata taksin. No, eipä tuo matka kotiin nyt niin pitkä ollut.

Taksikuski oli oikein ystävällinen ja ajoi reippaasti halki öisen kaupungin päivystykseen. Tikkejähän siihen koipeen piti sitten laittaa. Haava ei siis ollut anturassa, vaan tuossa kannuskynnen vieressä sääressä. Kävi kuulemma onni onnettomuudessa sikäli, että mitään jänteitä ei vaurioitunut. Näin ollen tuon pitäisi parantua ihan kivasti. Kunhan se pysyy levossa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Pohdimme tovin, mitä ihmettä me tekisimme. Millä me pitäisimme Jekun ja Jalon erillään Romusta? Ajattelimme, että jos nyt yksi yö selvitään, ja toimitetaan sitten Romu Miehen vanhemmille. Mies soitti asiasta ilmoittaakseen heti yöllä yhden aikaan. Anoppi totesi, että koiran voi viedä sinne vaikka heti! Otimme taas taksin, hurautimme kotiin, josta Mies haki ruokaa ja kamppeita. Sitten Mies suuntasi vanhemmilleen yöksi, ja minä pääsin nukkumaan kahden muun koiruuden kanssa. Ihan vähän väsytti seuraavana päivänä.

Perjantaina oli tarkoituskin mennä Miehen vanhemmilla käymään, nyt vain kaksi laumasta sai jäädä kotiin. Potilas oli onnesta sekaisin nähdessään meidät. Se on kyllä kiltti potilas: se istui ihan paikallaan sylissäni Miehen isän vaihtaessa jalan siteen. Haava näytti ihan siistiltä, eikä Romu ole nuollut tai repinyt sidosta.

Mies suunnitteli menevänsä nyt vielä pariksi päiväksi vanhemmilleen pitämään seuraa Romulle. Samalla tulee hänen sitten vahvistettua suhdettaan siihen.

Olen suuresti ja sydämellisesti kiitollinen Miehen vanhemmille, kun ottivat Romun luokseen ilman mitään mutinoita. Kiitos! Lopuksi vielä anopin ottama kuva potilaasta.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kevätväsymys

Joka kevät se tulee yhtä varmasti kuin siitepölykin: kevätväsymys. Tänä vuonna onneksi, tavallaan, se on hiipinyt elämääni vasta nyt. Onneksi vasta nyt sikäli, että on ollut tässä hieman töitä tehtävänä. Nyt työt ovat loppusuoralla, ja takki alkaa olla totaalisen tyhjä. En jaksa edes iloita täysillä töiden loppumisesta ja sen seurauksena koittavasta vapaudesta, sillä omalla kohdallani se tietää työttömyyttä ja totaalisesti tyhjän päälle putoamista. Mieliala ei siis ole ollut ihan parhain viime aikoina.



Samaan aikaan täällä temmeltää kolme mitä ihaninta koiraa, joista jokainen tarvitsisi ja ansaitsisi osansa. Tällä viikolla vaan minusta ei ole irronnut mitään ja poden siitä kamalan huonoa omatuntoa. Lupaan, että huomenna menen Jalon kanssa tokoon ja lauantaina näillä näkymin Jekun kanssa hallille treenaamaan. Parit ekat viikon ohjatut treenit ovat jääneet välistä. Eivät nuo koirat varmastikaan traumoja saa, vaikka välillä olisi hiljaisempaakin. Silti tunnen, että varsinkin pentujen pitäisi saada paljon aktiviteetteja, ja toisaalta Jekkuakaan ei saa unohtaa. Ja ei, en kadu hetkeäkään noiden pentujen hankkimista. Ne ovat omalta osaltaan rikastuttaneet ja piristäneet elämää. Tämä hetki nyt vain sattuu olemaan vähän hankala ja raskas.




Mies toki hoitaa Romun, tai yrittää. Yrittää sikäli, että Romu ei oikein lämpene makupaloille tai leluille. Sitä on äärimmäisen vaikea kouluttaa. Istumaan se oppi muutamalla toistolla, mutta siihen tie sitten tyssäsikin. Mies on epätoivoissaan huudellut minua apuun, joten olen sitten yrittänyt minäkin. Se ei mene maahan niillä konsteilla, jotka minulla on hallussa. Eikä anna tassua, vaikka makupalaa edessä heiluttelisikin. Se vain istuu ja möllöttää ja tuntuu stressaantuneelta ja menee vähän ehkä jopa lukkoon. Noin muuten se on mitä rakastettavin pieni pentu. En vain oikeasti tiedä, miten tästä eteenpäin sen kanssa.

Tästä tuli ehkä blogihistoriani synkin kirjoitus. Mutta kaipa tämäkin tästä. Asioilla kun on tapana järjestyä.



Kuvituksena Romppaista, lopultakin!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mynämäki KR 18.5.2013

Eilen ei ollut oikein Luupää-tiimin päivä Mynämäen näyttelyssä. Jekun lisäksi Luupäitä edustivat Demi (L. Demoni) ja Hani (L. Hirmumyrsky). Yhteensä schipperkejä oli paikalla kahdeksan. Kaikille Luupäille napsahti EH. Eipä siinä, erittäin hyvähän sekin on. Meillä vaan on ollut muutaman näyttelyn pituinen ERI-putki, joten EH nyt vähän himmentää linjaa. Mutta ei se mitään! Ihan kivan arvostelun Jekku sai silti:

Hyvän kokoilen, hieman pitkärunkoinen uros. Hyvä luusto. Oikealinjainen pää, joka saisi olla ilmeeltään urosmaisempi. Tummat kovin pienet silmät, lähekkäin olevat korvat. Hyvä kaula ja selkä, pitkä lanne. Hyvä häntä, pyöreä runko. Hyvä raajarakenne. Hyvä sivuliike, leveät etuliikkeet. Hyvä karvan laatu.

Tuomarina toimi Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Hän mainitsi leveistä tai väljistä etuliikkeistä muistaakseni muillekin. Mitä ne sitten ikinä tarkoittavatkaan.

Seuraava näyttely on sitten kesäkuussa Salossa, sitten heinäkuussa Karjaalla ja elokuussa Turussa. Tuonne Karjaalle ajattelin ilmoittaa myös ainakin Romun. Tosin pitäsi ehkä ehtiä treenaamaan joihinkin mätsäreihin ennen sitä.

Bongasin muuten näyttelypaikalta ainoan mudien edustajan ja menin tietysti tekemään tuttavuutta. Kertoessani, että meillä on kaksi pentua kotona, mudin omistaja arvasi heti niiden nimet ja kertoi lukevansa blogia! Että terveisiä vaan :) Olipa kiva kuulla, että tämä blogi on löydetty.

Lopuksi taas Katin ottamia kuvia näyttelystä.


Jekku kulkee ihan nätisti...


...ja seisoo kieltä näyttäen...


...ja näyttää lopuksi, mitä mieltä todellisuudessa on meiningistä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Jekkuilua treeneissä

Eilen olimme taas parin viikon jälkeen viikkotreeneissä Jekun kanssa. Edellisviikolla jäi väliin vapun takia, viime viikolla taas oman laiskuuteni vuoksi. Eipä sillä, tämä viikko on täyttä horroria alusta loppuun töiden ja muiden rientojen takia, mutta päätin, että Jekku ansaitsee päästä ihan keskenään minun kanssani touhuamaan.

Ihan kohtalaisestihan se meni, kun taas oli taukoa alla. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä minä pääsin vähän jyvälle ihan keskenäni, että millaisia ohjauskuvioita kannattaisi yrittää mihinkin kohtaan! Edistystä! Nyt en kuitenkaan muistanut rataa niin hyvin, mitä taas hetken olen muistanut. Oman sähläykseni piikkiin menee aika paljon eilisistä mokista. Tai miten niin aika paljon, kaikkihan ne minun piikkiini toki menevät. Tällä kerralla se oli taas puhtaasti sähläystä, ei mitään pieniä virheitä.

A-estettä jäimme vähän hinkkaamaan, kun Jekku tahtoo valua siltä alas. Se kyllä kuuliaisesti pysähtyy, muttei jää 2o2o-asentoon. Puomilla ja keinulla se sen sijaan pysähtyy kiitettävästi. No, kun sitä A:ta oli tehty kouluttajan tarjoamilla herkuilla, ei Jekku olisi viitsinyt minun mukaani lähteäkään.

Radalla oli kuvio, josta hypyltä piti mennä putkeen, vaikka A oli siinä vieressä tyrkyllä. Ei tarvinnut olla kovinkaan kummoinen meedio arvatakseen, että A:llehan Jekku meni. Pari kertaa itse ohjasin liian huolimattomasti, mutta kolmannella kerralla ihmettelin, mitä nyt tein väärin. Kouluttaja lohdutti, etten mitään. Vihdoinkin minä ohjasin oikein, Jekku vaan Luupäänä halusi A:lle ja sinnehän se meni.

Hyvä mieli jäi kuitenkin taas näistäkin treeneistä. Nyt alkaa olla mielessä vaikka mitä juttuja, mitä pitäisi treenata niin Jekun kuin Jalonkin kanssa. Kesää odotellessa.

Kuvituksena Jekku nauttimassa keväästä Miehen vanhempien pihalla.



tiistai 14. toukokuuta 2013

Pentuagility, osa 3

Tänään oli kolmas kerta pentuagilitya. Kyllä se vaan niin kiva laji on, ja Jalokin tuntuu jo syttyneen siihen! Tällä kerralla teemana oli kepit ja sylkkärit. Kun yksi koirakko teki kouluttajan kanssa yhtä juttua, me muut saimme omatoimisesti kerrata aiempien kertojen asioita: hyppyjä, takaakiertoja, putkea ja kontakteja.

Takaakierrot Jalolla oli vähän hakusessa. Palautin homman alkuun ja teimme vain namialustalle lähetyksiä. Putkesta tuo on aivan innoissaan, joten sen tekemisessä ei ollut ongelmia. Jalo lähti myös aika hyvin pimeästä kulmasta putkeen. Keppienkin treenaaminen alkoi lupaavasti. Teimme...ööö...kujakeppejä. Eli siis keppejä, jotka eivät olleet ihan pystysuorassa ja joita reunustivat verkot. Keppejä ei toki ollut kuin muutama. Jalo meni ne sen kummempia ihmettelemättä. Oikealta puolelta lähettäessäni sujui hyvin, mutta vasemmalla tuli vähän haparointia. Se on Jekunkin kanssa heikompi puoli, joten ehkä sitten alitajuisesti jännäsin sitä. Tästä lähtien olisi tarkoitus, että joka kerta tekisimme keppejä ainakin pari kertaa.

Lopuksi teimme sylkkäreitä. Jotenkin tykkään niistä, vaikka ne vähän vaikeilta vielä tuntuvatkin. Kun teimme kuivaharjoitteluna, sujui kohtalaisesti. Jälleen oikea puoli oli vahvempi kuin vasen. Ja kun piti siirtyä tekemään esteelle, minä jouduin näin blondina ja humanistina pitkään miettimään, että mitenkä päin siihen nyt sitten asettuisi. Kröhöm. Sain sen onneksi pähkittyä selville ennen kuin Elina tuli katsomaan.

Sitten piti vielä yhdistää hyppy, sylkkäri ja putki. Tai siis sylkkärillä ohjaus putkeen. Sitten hajosi meillä pakka. Jalo kävi kuumana, koska oli toisaalta ihan täysin sippi. Se meinasi pari kertaa lähteä vähän rallattelemaan pitkin hallia. Saimme kuin saimmekin onneksi lopetettua jutun onnistuneeseen suoritukseen. Jätimme hypyn pois ja teimme vain sylkkärin putkeen ja lopuksi vielä ihan vain suoraan putkeen.

Ai niin, nyt kontaktit sujuivat jo paremmin kuin viimeksi! Itselläni on aivan kauhujen viikko, kun kaikki työt kasaantuvat tähän, mutta jospa jo ensi viikolla helpottaisi, ja saisin treenattua itseksenikin vähän.

Ja samaan aikaan toisaalla...

Hankimme meille hienon portin, jotteivät koirat pääsisi eteiseen ja keittiöön meidän poissa ollessamme. Lähinnä siksi, etteivät ne revi posteja. Ja toisaalta on hyvä, että nyt voi ottaa yhden koiran toiselle puolelle treenaamaan samalla, kun kaksi muuta on toisella puolella. Ja kun nyt lähdin Jalon kanssa reissuun, oli helpompaa ulkoistua, kun kaksi muuta olivat portin takana. Sinne minä ne siis jätin. Ja kun tulin kotiin, Romu oli heti ovella meitä vastassa! Tyyppi oli sitten ponkaissut metrisen portin yli! Hankimme vielä ekstrakorkean, kun näimme, miten Romu kasvattajan luona jo meni, jos ei nyt sujuvasti niin kuitenkin, tavallisen portin yli. Eipä sitten ole tuostakaan hökötyksestä sen kummemmin ainakaan Romun hillitsijäksi.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Pentukurssin päätös

Ihan ensiksi haluaisin toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Me vietimme äitienpäivää Miehen vanhempien luona porukalla: äitini, minä, Mies ja hänen veljensä. Erityisen kivaa oli se, että koirapojat saivat temmeltää vapaana pihalla. Ja kyllä ne temmelsivätkin sydämiensä kyllyydestä; poikia ei juuri sisällä näkynyt. Jalo tosin kävi tyylilleen uskollisena mudassa möyrimässä, joten se sai ihan alkuun suihkukomennuksen. Vähän se suihkussa ulisi, kun kaverit jäivät oven toiselle puolelle, mutta eipä suihku tuota unkarilaista juuri hetkauttanut. Hyvä ja kiva että riehuivat, mutta Jalo vaan oli vähän väsynyttä mudia pentukurssin viimeisellä kerralla.



Tällä kerralla aiheena oli seisominen ja ohittaminen. Seisomista opettelimme niin, että koirat pyydettiin istumasta seisomaan. Jalo kyllä nousi mutta valui takaisin istumaan ennen kuin ehdin sitä seisomisesta vapauttaa. Kun kysyin, mistä kiikastaa, Tuija totesi, että todennäköisesti käteni heiluu niin, että koira herpaantuu. Käy järkeen. Tätäpä treenaamme sitten kotona lisää. Itselläni on - nyt sanon sen julki - tavoitteena toko jossain vaiheessa Jalon kanssa. Siksipä pitäisi heti alusta alkaen treenata tuo seisominen(kin) tarkasti kuntoon. Samaa oppia voin kuitenkin hyödyntää myös Romun kanssa, kun sitä pitäisi treenata näyttelyihin.



Toisena juttuna sitten oli se ohittaminen. Arjessa käytännössä toisten koirien ohittaminen sujuu vähän miten sattuu. Veljekset eivät juuri muista koirista välitä, mutta Jekku sitten toisinaan välittää, toisinaan ei. Jos tilaa on reilusti, ongelmia ei ole. Ulkoilemme paljon kuitekin Aurajokea reunustavalla rantapolulla, jossa tilaa on todella vähän, joten vastaantulevat koiratkin tulevat lähelle. Siinä on vähän pitelemistä nyt kolmen koiran kanssa. Siksikin koen, että ohitustilanteet pitäisi saada kunnolla haltuun.

Teimme ohitustreenejä niin, että aina koirakkopari lähti hallin eri päistä kohti toisiaan. Ohitus tehtiin kahteen kertaan, jotta Tuija pystyi tarkkailemaan kumpaakin koirakkoa. Kuten todettua, Jalo oli ihan todella väsynyttä poikaa. Odotteluajan se vain makasi ja jos jaksoi, leikki vähän lelullaan. Kuitenkin se lähti reippaasti mukaani harjoitukseen. Tehtävänä oli tehdä ohitus niin, miten sen arjessa tekisimme. Minä otin kontaktia Jaloon ja juttelin sille oikeastaan koko ajan. Se hädin tuskin vilkaisi pariamme. Saimme palautetta, että ehkä ohituksiin voisi ottaa selkeämmän käskyn, jottei koko ajan tarvitsisi jutella ja kehua koiraa. Totta tuokin, mutta en minä tätäkään vaikeaksi koe, varsinkin, kun se sujui niin hyvin. Toinen vaihtoehto on "lähellä"-käsky, joka sekin kyllä toimii hyvin.

Ai niin, Rompusta ei edelleenkään ole kuvia blogin puolella. Sorry. Nyt niitä kuitenkin on otettuna, joten lisäilen niitä asap.

torstai 9. toukokuuta 2013

Romulus

Rommista tulikin sitten Romu(lus). Ei se Rommi oikein istunut suuhun. Ensin Mies ehdotti vaihturiksi Ronnieta, snookerin maailmanmestarin Ronnie O'Sullivanin mukaan. Ei siinä, fanitan kyllä itsekin O'Sullivania, mutta ei tuo Ronniekaan oikein suomalaisen suuhun sovi. Siitä olisi hyvin pian tullut vaan Roni. Juttu jäi siihen, kunnes Mies eilen ehdotti Romulusta ja siitä lyhennelmää Romu. Se kuulosti minusta kivalta, joten Romu se nyt sitten on!

Romu on nyt ollut laumassamme vajaan viikon ja ihan kivasti on mennyt. Ulkoilukin on aina hiljalleen vähän helpompaa. Vaatii se nyt vielä vähän totuttelua, tuo kolmen koiran liikuttelu, mutta eiköhän se tästä. Romu kulkee hihnassa ihan kauniisti, mutta välillä saavat Jalon kanssa jonkun puuskan ja yrittävät rynniä eteenpäin. Minä sitten pysäytän tilanteen, ja käännymme vähän taakse päin ja muistelemme, miten sitä pitikään kulkea. Vieraita koiria kohtaan Romu on vielä ujo, mutta ihmisiä kohtaan avoimempi kuin Jalo.

Aluksi se olisi lähtenyt aamulla perääni, kun lähdin töihin. Nyt se jää jo paremmin. Postia tosin on vähän silputtu. Eilen marssin Mustiin ja Mirriin ostamaan portin. Ostin vähän korkeamman, kun kasvattajan luona näimme, miten Romu ponkaisi melkein paikoiltaan sellaisen noin 70 senttisen portin yli.

Romu on kyllä aivan ihana luonteeltaan! Se on avoin ja hakee paljon enemmän kontaktia ihmisiin kuin Jalo. En tiedä, kumpi on mudille sitten tyypillisempää. Jalo viihtyy enemmän omissa oloissaan. Ovat siis täysin erilaisia luonteeltaan, Jalo ja Romu, mutta ihania kumpainenkin!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Pentuagility, osa 2

Tänään pääsimme toisen kerran pentuaksaan Jalon kanssa, kun viime viikko jäi väliin jonkun vapun takia. Tällä kerralla Elina-kouluttaja itse oli pois, joten sijaisena toimi Esa Lehdistö. Hyvää oppia saimme taas! Aiheena takaa kierto, pussi ja ekojen juttujen kertaus. Viimeksi saimme kotiläksyksi kontaktin treenaamisen. Häpeäkseni on myönnettävä, että kovin vähän on tullut kotona tehtyä. Vähän kaikenlaista ollut tässä...

Aloitimme kuitenkin takaa kierroilla. Namialusta laitettiin ensin siivekkeen sivuun ja siitä hiljalleen kauemmas. Jalo tuntui aluksi hoksaavan ihan hyvin. Aloin myös liittää "takaa"-käskyn siihen mukaan. Oma liikeratani ei taaskaan ehkä mennyt ihan kuten piti, huoh. Kun olimme hetken tehneet tätä, päätin pitää leikkitauon. Siinä leikin ja lelun retuuttamisen tuoksinassa Jalon suusta kimmahti jotain, ja Jalo vähän vingahti, irrotti otteensa lelusta ja meni hämmennyksiin. Kas, hammas! Tarkemmin sanoen poskihammas. Lähdin käyttämään Jaloa ulkona, jotta hommaan tulisi pieni tauko.

Tauon jälkeen kokeilimme pari kertaa pussia. Jalo oli edelleen vähän hämmentynyt, hampaasta tai jostain muusta, en tiedä. Se kyllä meni pussiin ihan ongelmitta, mutta ei millään hoksannut palkkaa, ei lelua eikä namia. Pidimme uuden tauon ja siirryimme seuraavaan. Tein itsekseni putkea. Yritin Jaloa mutkaputkeen, mutta se ei toiminut. Suoran, tai suorahkon, putken se meni mainioisti. Monesti. Lelupalkka toimii sillä kyllä hyvin! Nyt se jopa malttoi jäädä lelulle, vaikka minä jatkoin varovaisesti vähän juoksua eteenpäin.

Kontakti tuotti nyt ongelmia: Jalo ei millään meinannut saada takajalkojaan pysymään puomilla, vaan vähintään toinen takajalka jäi maahan. Esa totesi, että Jalo ei ehkä vielä vaan hahmota takaosaansa, joten sitä pitäisi tavalla tai toisella vähän herätellä. Lopulta sain kyllä treenattua kontaktia ihan onnistuneestikin! Jalokin siis hiffasi, että molemmat takajalat pitää olla puomilla.

Ihan lopuksi teimme takaakiertoa, johon piti yhdistää valssi. No, eihän se nyt niin vaan onnistunut. Ensinnäkin minä kääntyilin taas miten sattuu. Plaah! Aloitimme sitten ihan alusta pieni pala kerrallaan: ensin lähetin Jalon namikupille ihan siivekkeen viereen, ja siitä sitten kauemmas. Menihän se lopulta. Jalo tuntuu ilokseni kyllä tykkäävän tuosta, jee! On kyllä ihanaa päästä ihan pennun kanssa jo agilityn alkuun.

Olkoon tämä postaus omistettu nyt vain tälle. Seuraavalla kerralla sitten Jekun ja Rommin kuulumisia. Ehkä jopa kuvia.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Koiratrio

Meillä asustaa nyt sitten duon sijaan trio koiria, kun eilen vahvuuteen liittyi Jalon veli, Kilvan Timo. Hänen kutsumanimekseen tuli pitkällisten (ahhahhaa, kuka yllättyi?) mietintöjen jälkeen Rommi. Onhan tämä ehkä vähän pähkähullua, mutta kerrankos sitä. Idea ei siis edes ollut minun, vaan Mies viime lauantaina yllättäen ehdotti, että pitäisikö meidän ottaa Timo. (Ensin Mies ehdotti, että josko ystäväni ottaisi sen.) Kysyin, onko Mies nyt oikeasti tosissaan. Oli se. Sitten soitto kasvattajalle, ja pienen keskustelun jälkeen homma oli selvä. Ehtona oli, että Mies alkaa harrastaa sitten sen kanssa jotakin. Itselläni on nyt ihan tarpeeksi hommaa jo Jekun ja Jalon kanssa. Ja kotikoiraksi mudi ei vaan sovi. Eilen sitten ajeltiin taas Etelä-Pohjanmaalle koiraa noutamaan. Ihan kivaa, että pääsimme näin pian käymään kasvattajan luona, ei sinne ehkä ihan vaan huvikseen olisi tullut lähdettyä. Jalo pääsi mukaan morjenstamaan vanhaa laumaansa.

Jalon emo, Cafka, ei tosin ollut järin ilahtunut lapsensa näkemisestä. Se vain murisi, joten Cafka laitettiin pian portin taakse kyräilemään. Jalo ja (tuolloin vielä) Timo, sekä kasvattajalla väliaikaisesti oleva Sylvi (eli Tyyne) leikkivät tovin, kunnes oli aika startata kohti Turkua. Matka sujui ihan kohtalaisesti, mitä nyt Timo voi pari kertaa pahoin, ja Jalo murisi ja ärisi, kun Timo oli "hänen" takapenkillään. Jekkukin otti suuremmitta ongelmitta tulokkaan vastaan. Vähän nyt on sekä Jekun että Jalon osalta pientä pomottamista, mutta eiköhän tuo kaikki siitä asetu.

Rommi on ihana tyyppi! Se kotiutui todella hyvin ja on utelias ja iloinen. Sen häntä heiluu koko ajan ja se hakee hyvin kontaktia ihmisiin. Jalo taitaa olla epämudimaisen itsenäinen, kun jää usein lunkisti makoilemaan paikoilleen, vaikka me olisimme muualla. Rommi puolestaan hakeutuu sinne, missä mekin olemme. Illalla Rommi hyppäsi sohvalle viereeni. Se istui hetken hieman erillään, sitten se ikään kuin vaivihkaa ja varovasti hivuttautui lähemmäs ja kävi äkisti syliini makaamaan. Se kai kokeili, saako niin tehdä.

Yön Rommi nukkui hiljaa sängyn vieressä. Se haki selkeästi syrjäisen ja turvallisen paikan. Aamukävelyllä se oli edelleen utelias ja tomera. Vähän vaan vaatii itseltä totuttelua tämä kolmen koiran liikuttelu kerralla, mutta eiköhän siihenkin totu. Kuvamateriaalia Rommista tarjolla sitten myöhemmin.