Kulunutta vuotta ja tulevaa

Oioi, voi voi... On taas ollut hiljainen vuosi. Äh. Vaikka koirat olennaisena osana elämääni kuuluvatkin, on silti ollut aika paljon muutakin elämää elettävänä. Olemme me sentään jotain tehneet. Katsotaanpa taas vuoden takaisia suunnitelmia ja sitä, miten ne ovat toteutuneet tai jääneet toteutumatta. Kopioituna siis viimevuotinen teksti, kursiivilla kommentit.

Jekku

Minä tein nyt sitten sen päätöksen, että jätän agilityn yhä tauolle. Minulla on jo useana perjantaina tiedossa muita menoja ja juttuja, ja itseni tuntien tiedän itseni myös niin väsyneeksi, etten jaksa välttämättä treeneihin raahautua. Lisäksi kesä ammottaa suurena kysymysmerkkinä, joten ainakaan mikään kisaaminen ei tavoitteena olisi. Tässä kun on muiden blogeja lueskellut ja agilityvideoita katsellut, on kyllä vähän hinku kentille. Se on sinänsä hyvä tunne, että ehkä se sitten syksyllä taas siivittää meidät toivottavasti agilityn pariin!

Syksyn tullen työt veivät minua yllättäen vähän kauemmas niin, että perjantaisiin treeneihin ehtiminen olisi ollut vähän hilkulla. Lisäksi on vain myönnettävä, että työ kuormittaa sen verran, että viikon päätteeksi on päästävä makaamaan sohvalle, ei juoksemaan agilityradalle. Näin ollen voinen nyt todeta agilityn olleen osaltamme tässä. Lajista pidän kovasti, joten toivon, että ehkä joskus jonkun kanssa vielä kisakentillekin pääsen.

Vähän myös olen ajatellut viritellä jotain rally-tokoa, taas, Jekullekin.

 No hei, tämä toteutui! Kun Jalo oli sairaslomalla, Jekku pääsi treeneihin. Ja niistä innostuneena sitten kahdesti kisoihinkin.

Treffeillä käyn, jos aikatauluihin ja jaksamiseen passaa.

No, enpä käynyt. Ehkä kerran. Kun on ollut pitkään pois, on jotenkin kova kynnys taas mennä sinne.


Jalo

Jalon kanssa jatkamme rally-tokoa nyt täällä Turun seudulla, tai siis Liedossa. Vuoden ekat treenit ovat huomenna! Jee! Olen myös katsonut jo kalenteriin vähän kisoja. Eli ainakin se RTK1 olisi tämän vuoden tavoite!

Jes! Tämän tavoitteen saavutimme! Jäin oikein miettimään, että mitenkäs tuo treenaaminen. Mutta niin, kävimme tosiaan Liedossa pari kuukautta. Sitten se jäi. Yhden kurssin kävin Tuijalla. Sitten syksyllä rally-toko jatkui taas Paulan ja Hannan opissa. Syksyllä ilmoitin Jalon yksiin kisoihin, tai no, tuplakisoihin, joista ekalta radalta napsahti hyväksytty tulos ja se koulutustunnus RTK1! Jes!

Perjantaina menemme Halikkoon Paulalle kokeilemaan nose workia. Katsotaan, miltä se vaikuttaa. Jos se tuntuu sopivalta, siitä voisi sitten ihan jonkun kurssin käydä.

No sehän vaikutti kivalta! Halikkoon asti en jaksanut treeneihin ajella, mutta onneksi Kaarinassa pidettiin loppukesästä alkeiskurssi, ja siihen perään Turussa jatkoa. Sen jälkeen kävin pari kertaa vapaissa treeneissä. (Meille kyllä sopii huomattavasti paremmin sellainen ihan kurssimuotoinen tai säännöllisesti sovitut treenit.)

Luulen, että Jalon osaksi en nyt kirjaa mitään tämän enempiä. Jos jotain muuta tulee, se on sitten ihan vaan plussaa ja ekstraa.

No, ei ollut eikä tullut.

Romun osalle en aseta mitään. Romu asuu Miehen äidin kanssa Espoossa ja viettää siellä kivaa kotikoiran elämää. Ehkä välillä Jalo ja Romu pääsevät treffaamaan toisiaan.

Tästä en olekaan blogissa tainnut kertoa... Miehen äiti ei enää halunnut pitää Romua, joten Romu löysi lopulta ja onneksi uuden kodin Kirkkonummelta. Kaikkea hyvää ihanalle Romulle sinne! < 3 


Melko maltillinen vuosi siis tavoitteiden suhteen ainakin tulossa. Niin joo, ehkä blogia voisi päivittää ahkerammin, jos siis jotain päiviteltävää ilmenee!

 No jaa, enpä tainnut kovin ahkera olla blogin päivittämisessä. Toisaalta blogiin kirjoittelu on kyllä ihan suoraan verrannollinen siihen, miten paljon elämässä tapahtuu. Ja nyt kun ei tapahtunut, ei juuri kirjoittelemistakaan ollut.

Vuosi 2018 kehiin!

Kyllä en uskalla suurempia enää suunnitella...

Olen ilmoittautunut kevääksi taas rally-tokoon ja ehkäpä vaihtelen siellä vuoroin Jekkua vuoroin Jaloa. Tai riippunee ryhmästä. Voi olla, että pääsääntöisesti treenaan Jaloa, jos ryhmä tuntuu kivalta. Syksyllä Jalo vähän provosoitui liikaa eräästä porukan uroksesta, joten loppusyksyn kävin treeneissä vain Jekun kanssa, kun se on niin paljon rennompi tyyppi. Silti kuitenkin Jalo on se, jolle säännöllinen harjoittelu tekisi kovin hyvää.

Jalo sai sen RTK1:n, enkä tiedä, tohdinko ikinä edes tavoitella seuraavaa koulutustunnusta. Lisäksi rally-tokon kisaamiseen on tulossa muutoksia (joista minun piti komeasti kirjoitellakin), jotka vähän vaikuttavat siihen, viitsiikö ylipäätään kisata.

Huomenna olemme menossa vuoden viimeisiin nose work -treeneihin. Sitä lajia haluaisin ensi vuonnakin jatkaa. Kuka tietää, jos pääsisi siinä vaikka ihan kisaamaankin!

Niin ja hei, minullakin on suunnitelmia! Siis ihan itseni kanssa! Olen jo tovin pohtinut, että kun enää ei tule harrastettua koiranäyttelyitä näytteilleasettajana, voisiko näyttelyitä harrastaa jotenkin toisella tavalla. Niinpä ilmoitin itseni kehäsihteerikurssille. Se on heti tammikuun toisena viikonloppuna Ikaalisissa. Kennelpiirit noita kursseja järjestävät, mutta Varsinais-Suomen kennelpiiri on ollut kovin hiljainen, joten piti sitten lähteä Satakuntaan kouluttautumaan. Vähän jo jännittää. Katsotaan, mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään. Luultavasti tulen kyllä raportoimaan ainakin kurssista.

Kiitos mahdollisille lukijoille, toivottavasti teitä vielä on, vaikka aika hiljaista on pidellytkin.

Menestyksekästä tulevaa vuotta kaikille! 

Joulun rauhaa

Joulu tuli, oli ja meni ilman, että täällä blogin puolella huomasin asiasta toivotella. Yllä olevan kuvan myötä toivotin hyvät joulut meidän porukaltamme, kas kun en taaskaan saanut aikaiseksi lähettää joulukortteja.

Meidän joulumme oli tänä vuonna sikäli hieman erilainen, että joulua vietettiin täällä meillä äitini ja Miehen äidin ja veljen kanssa yhdessä. Oli kivaa, kun ei tarvinnut itse pakata ja roudata itseä ja kamoja jonnekin. Toisaalta missään vaiheessa en varsinaisesti saanut kiinni joulufiiliksestä. Mutta ei se mitään.

Itse stressasin etukäteen, että miten Jalo suhtautuu Miehen veljeen. Jalo kun ei vieraista oikein diggaile. Vieraiden saavutta istutin setämiehen (kyllähän Miehen veljeä voi koirien sedäksi kutsua, eikö!?) keittiöön ja annoin kasan nameja kouraan. Hän sitten syötti Jaloa, joka söi ihan kiltisti. Kun setä ojensi kätensä, Jalo ärähti. Mutta se olikin sitten ainoa ärähdys. Setä osasi olla rauhallisesti ja hötkyilemättä, eikä kiinnittänyt Jaloon mitään huomiota. Jalokaan ei kokenut tarvetta vahtia, vaan esimerkiksi meidän ruokaillessamme Jalo makoili ihan rentona olohuoneessa.

Olen kovin iloinen siitä, miten kaikki sujui! Ei Jalosta ja sedästä nyt kavereita tullut, mutta joulupäivänä Jalo istui paikallaan sedän kävellessä vierestä ohi. Pitäisi varmaan nähdä useammin, niin Jalo tottuisi. Huomasi kyllä, että nuo pari päivää olivat kuitenkin kovin stressaavia Jalolle: sen verran se oli taas väsynyt joulupäivän iltana ja vielä tapaninakin.

Katsotaan, jospa saisin aikaiseksi vielä perinteisen vuosikatsauksen tässä ennen vuoden vaihtumista!

Rally-tokokisa 3.12.

Kuten viimeksi totesinkin, olen hullu, yllytyshullu. Niinpä päätin, että yritän ilmoittaa sekä Jekun että Jalon Tsaun rally-tokokisoihin. Luvassa oli tuplakisat, eli kaksi erillistä ja eri tuomarin rataa. Sormi oli liipaisimella heti 00.00 yöllä, kun vuorokausi vaihtui ja ilmoittautuminen alkoi. Ja niin lunastin meille neljä kisapaikkaa: kaksi Jalolle ja kaksi Jekulle. Ja hyvä olikin, että olin ajoissa; myöhemmin kävi erinäisissä keskusteluissa ilmi, että 00.04 yrittäneet eivät enää ehtineet. Taustalla toki on tulevat muutokset rally-tokossa (joista ehkä vielä joskus saan tehtyä oman postauksensa). No mutta, me pääsimme mukaan! Jalo tavoittelemaan koulutustunnusta RTK1, johon olisi hyvät mahdollisuudet, kun oli kaksi rataa mentävänä. Jekku lähti ihan villinä korttina noin neljän treenin perusteella ja pystymetsästä.

Kisapäivä koitti sateisena. Onneksi kisa sentään oli sisätiloissa. Koska vedin kahdella koiralla molemmat radat, olin jo ounastellutkin, että saattaisimme startata sekä alussa että lopussa. Niinkin alussa sitten olimme, että Jalo oli ensimmäisen, Iiris Harjun, radan ensimmäisenä koirana. Enpä olekaan vielä koskaan missään lajissa startannut ensimmäisenä. Nyt olin oikeastaan ihan helpottunutkin, kun ei tarvinnut pidempään jännätä. Rataantutustuminen oli vieläpä kahdessa erässä, joten ehdin rauhassa hakea Jalon ja tehdä pieniä juttuja sen kanssa, kun loppuosa oli vielä tutustumassa rataan.

Eniten jännitin radan alkua: jos Jalo lähtee messiin, se menee kuin juna. Mutta pahinta on ollut meillä radan alku: Jalolla kun on tapana lähteä hillumaan ja ihmettelemään, että missä olemmekaan. Kyllä se nytkin yritti vähän pöristä yhdelle koiralle, mutta muutoin katseli radalle ja oli kontaktissa kanssani. Pyörittelin sitä sitten erinäisissä tehtävissä radalle astellessamme. Niinpä se oli mukanani ja kuulolla. Se malttoi odottaa, kun vastasin tuomarille olevamme valmiita ja vieläpä lähti asiallisesti mukaani! Kyllä siitä henki sellainen, että se saattaisi millä hetkellä hyvänsä ampaista jonnekin, mutta armollisesti se suostui kanssani kulkemaan.

Näin jälkikäteen ajatellen en taas muista radasta juuri mitään, yksityiskohtia ainakaan. Hyvä fiilis jäi, vaikka jotkin jutut kai jäivät vähän epävarmoiksi. Mutta mitään hillumista tai kuumumista ei ollut, joten en voinut kuin olla tyytyväinen Jalon suoritukseen. Kisoissa oli ilmeisesti tavoitteena reaaliaikainen tulospalvelu, joka lakkasi toimimasta noin viidennen koirakon jälkeen. Mutta ei se mitään: meidän tuloksemme tuli heti näkyviin: 85 pistettä. 85 pistettä! Hyväksytty tulos, joka tiesi RTK1-koulutustunnusta! Voi Jalo! Ja taas, jos harrastaisin sydämiä tai hymiöitä, tässä totta totisesti olisi sydämen paikka!

Olen niin todella iloinen saavutuksestamme! Aina ei Jalon kanssa ihan helppoa ole ollut. Tiedän, että se osaa ja tekee mielellään, mutta sitten kisatilanteessa hermo pettää, sekä siltä että minulta. Nyt oli tähtien asento suosiollinen.

Jalo olisi päässyt sitten siirrettynä avoimen luokan radalle, mutta minä en tohtinut siihen tarttua. Niinpä Jalon osalta päivä oli pulkassa. Vein sen autoon ja hain Jekun tilalle. Ensimmäisen alokasluokan radan jälkeen lähdin viemään Jaloa kotiin, kun turhapa sen olisi ollut lähinnä autossa makoilla. Nyt se pääsi kotiin ja Miehen viereen sänkyyn makoilemaan.

Jekku sitten kisasi kahden startin verran. Niistä kummastakaan ei jää jälkipolville mainittavaa. Huoh. Ensimmäinen rata kaatui eteen tulemiseen ja peruuttamiseen siitä. Vähän osasin näin ounastellakin, sillä tuo liike on jostain syystä Jekulle vaikea, emmekä ole sitä oikein treenanneet kunnolla. Lisäksi hihna kiristyi muutamaan kertaan, ja kerran Jekku käväisi oikealla puolellani! Pisteitä jäi meille 58 siltä radalta... Toiselle radalle mennessä Jekku oli kyllä paremmin kuulolla selkeästi ja se lähti tekemään todella iloisesti. Siitä huolimatta nollatulos 64 pisteellä tältäkin radalta... Argh! Nyt tosin lopullinen moka meni minun piikkiini, sillä ohitin maalikyltin väärältä puolelta! Aivan täysin turha virhe! Lisäksi Jekulle tuli ihan totaalinen jäätyminen radan loppupuolella, kun se ei äkkiä muistanut, mitä tarkoittaakaan käsky "istu!". Se vain seistä toljotti, eikä tehnyt elettäkään istuakseen. Uusin liikkeen, kun ajattelin, että jospa se sitten uudella lähestymisellä muistaisi. Mutta ei muistanut, ei. Niinpä jatkoimme vain eteenpäin. Tosin olisimme saaneet 74 pistettä ja hyväksytyn tuloksen, jos minä, hitto vie, en olisi mokannut niin nolosti!

En nyt sitten tiedä jatkosta... Kiva olisi jatkaa kumpaisenkin kanssa, mutta... Nyt huilitaan joulun yli ja katsellaan sitten ensi vuoden puolella, mitä teen/teemme.

Ai niin, tuomareiden kommentit! Jalolle todettiin: "hienon näköistä yhteistyötä"! No niin on, parhaimmillaan! Iiris Harju totesi Jekusta: "koiralla erinomainen takapään käyttö", ja Tiia Hämäläinen sanoi: "Hieno kontakti".

Kaiken kaikkiaan oli mukava päivä, ja olen todella iloinen koiristani!