Kyläilyä

Jekku oli lauantaista sunnuntaihin hoidossa Stara-siskon perhessä meidän ollessa juhlimassa synttäreitä Mustiossa. On mukavaa, kun Luupäät näin pitävät yhtä: oli kiva, että Jekku pääsi Staran perheeseen hoitoon, ettei sitä tarvinnut ihan vieraaseen paikkaan viedä.

Kaikki oli kai sujunut ihan kivasti. Mitä nyt Jekku oli vähän yrittänyt merkkailla paikkoja. Oman pienen jännitysmomenttinsa juttuun toi se, että Staralla oli juuri juoksu lopuillaan. Onneksi ilmeisesti vahingoilta vältyttiin. Vähän Jekku oli arastellut perheen toista koiraa, Tessiä.

Kun menimme hakemaan Jekkua, se tuli kyllä hyppien tervehtimään mutta sen jälkeen se oli kuin meitä ei olisikaan. Se tepasteli pihalla omistajan elkein, eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen mukaamme.

Oli sillä tainnut aika rankkaa olla, sillä koko sunnuntain se vain nukkui. Se oli ihan kanttuvei. Nyt se alkaa olla jo ihan ennallaan. Sanoivat muuten, että Staraan verrattuna Jekku on paljon rauhallisempi. Oho.

Kaksi kuvaa kahdesta Luupäästä.

Kuvaaja Nina L.

Pienryhmään!

No niin, nyt se on varmaa: saimme Jekun kanssa pienryhmäpaikan ATT:lta! Jeeeee! Päivän paras uutinen. Mikä hienointa (kaiketikin), toinen ryhmän kouluttajista on Outi Vormisto, joka veti kesäkurssinkin. Toisena kouluttajana on Taina Westerholm. Hän onkin sitten tuntematon nimi meille. Nyt vaan odotellaan kausimaksua, myös C-lisenssi pitää maksaa. Emmeköhän kuitenkin elokuun aikana pääse treenaamaan. Jes! Eihän tätä vasta odotettukaan kuin maaliskuusta alkaen...

Koirahierojalla

Koska Jekku tuntui siellä agilityn kesäkurssilla olevan jumissa, päätin varata kouluttajan suosituksesta ajan koirahierojalle. Kun esittelin idean Miehelle, tämä totesi silmät pyöreinä, että en kai ole tosissani. No, olinhan minä. Sanokaa ja ajatelkaa mitä haluatte, mutta itse koen tämän tärkeäksi.

Olimme tänään sitten Jekun kanssa Raisiossa DH-fysiossa. Paikkaa meille suositteli kurssitoveri. Jekkua vähän jänskätti mutta uteliaisuus voitti ja se asteli sisään. Ensin sen piilotteli selkäni takana mutta hierojan tarjoamat namit saivat sen astumaan esiin. Ja voih, miten jumissa raukka onkaan! Hieroja kyseli tarkaan mahdollisista aiemmista vammoista ja vahingoista. Kerroin, että keväällä toinen takatassu oli pitkään kipeä. Mieleeni muistui myös, kuinka eräs isompi koira kerran pääsi runttaamaan Jekkua niin, että Jekku ulvahti kivusta. Tästä on aikaa tosin jo ainakin puoli vuotta. Jekkua tunnustellessaan hieroja totesi, että mitä todennäköisemmin Jekku on venäyttänyt selkänsä tuon ison koiran otteessa ja siitä johtuu osa jumituksesta. Kehotti varovaisuuteen vastaisuudessa isojen ja villien kavereiden kanssa.

Kerran Jekku ihan kirjaimellisesti yritti kiivetä kaulaani, kun sitä ilmeisesti sattui kovin. Välillä se rentoutui, kunnes vastaan tuli taas kipeitä kohtia. Jekulla on siis erinäisiä jumituksia ihan kauttaaltaan. Ainakin kerran menemme vielä, mutta itse varaudun käymään ehkä useamminkin. Haluaisin kuitenkin saada Jekun kuntoon. Hieroja kyseli, eikö Jekku sitten yhtään ole agilityssa himmaillut. No ei ole ei. "Taitaa kyllä totisesti rakastaa sitä, jos jumeista huolimatta suostuu menemään esteitä" totesi hieroja.

Jekkua on tässä viime aikoina luultu hämmentävän usein mittelspitziksi. Ihmiset sanovat, että Jekku on niin pörröinen. Yksi syy saattaa olla se, että se on ollut niin kivulias kaikkialta, että on ikään kuin vetänyt itseään kokoon. Jo tämän ensimmäisen hierontakerran myötä tuntui, että Jekku sai selkäänsä lisää pituutta.

Toivotaan, että saataisiin Jekku nyt vetreäksi! Saimme peruutuspaikan Elina Jänesniemen koulutukseen, joka tosin on vasta elokuun lopulla. (Kuka vielä väittää, ettei facebookissa roikkuminen kannata! Sieltä minäkin tuon peruutuspaikan bongasin ja nopeana ilmoittauduin.) Näyttäisi myös lupaavalta pienryhmäpaikan suhteen, mutta lopullista varmistusta en ole saanut, joten palailen sen tiimoilta asiaan myöhemmin.

Yli sillan!

Olen kertonut aiemmin Jekun siltakammosta; se kun ei aina oikein suostu ylittämään siltoja, vaan pahimmillaan se kiipeää syliin ja se pitää kantaa yli. Pahin on ollut junasilta. Siis se silta Aurajoen yli, jota pitkin junat Helsinkiin ja takaisin kulkevat. Jostain syystä Jekulla on aina kova hinku tuolle sillalle mutta sitten se hyytyy jo heti alkuun. Se ottaa pari askelta, pysähtyy, jähmettyy, menee vähän kyyryyn, ja jos minä kyykistyn, se tulee luo ja pyytää syliin. Sillä tavoin on tuo silta ylitetty useastikin.

Viime viikolla tapahtui jotain, en edes itse tiedä mitä. Jekku halusi sillalle, ja minä menin. Ajattelin, että katsotaan, miten kauas tällä kertaa pääsemme. Ja tiedättekös mitä?! Me pääsimme loppuun asti! Meno oli hidasta ja Jekku kulki kyyryssä mutta päättäväisesti. Tuntui, että sillä oli selkeästi sellainen "nyt tai ei koskaan" -meininki. Minä itse olisin varmaan pärjännyt upeasti eläimille lässytyksen MM-kisoissa, sen verran maireasti minä Jekkua kehuin pitkin matkaa. Olin kyllä tavattoman ylpeä Jekusta! Toistimme tuon matkan sitten vielä toisenkin kerran, kun kerran alkuun päästiin. Ja tästä huomio itselle: katso jatkossa, milloin Helsingin junia kulkee. Nyt vältimme hiuksen hienosti olemasta sillalla samaan aikaan junan kansssa. Jos niin olisi käynyt, voi olla, että siltojen ylittelyt olisivat jääneet siihen.

No, se silloista. Tänä viikonloppuna Liedossa ATT:n areenalla kisattiin agilityn MM-kisapaikoista. Me kävimme Miehen kanssa eilen Helsingissä, mutta tänään ajattelin mennä seuraamaan kisoja. Äitinikin lähti mukaan. Niin kivaa, kun hänkin on innostunut seuraamaan agilitya ja oli ihan fiiliksissä itse kisapaikalla!

Agilityrata oli alkanut ja aamulla kahdeksalta, ja meidän tullessa paikalle menossa oli minien hyppyrataan tutustuminen. Tietysti agilityrata tai itse finaali olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mutta vauhtia, jännitystä ja tunnelmaa oli tuossa hyppyradassakin. Katsoimme minit ja medit kokonaan, maksit ehkä puoleenväliin.

Vaikka itsellä on minikoira, täytyy sanoa, että medit ja maksit ovat mielenkiintoisimpia. Maksit siksi, että koirat ovat isoja ja vauhti ja meininki sen mukaista. Miinusta mineissä ja makseissa on pari dominoivaa rotua: mineissä lähinnä sheltit ja jackrusselit, makseissa bordercolliet. Medeissä tuntuu olevan eniten rotukirjoa, mikä on hienoa!

Sydämen sulatti erityisesti pumit (koska meillä on ollut sellainen), belggarit (Musti!) ja mudit (koska meille vielä joskus tulee sellainen). Lisäksi aivan ihana ja sympaattinen oli suomen lapinkoira. Oi, miten se oli söpö! Hienoa oli myös seurata taitavia ohjaajia ja taitavia koiria. Vau, mitä meininkiä. Olisi tämän sunnuntain voinut huonomminkin käyttää.

Kaupunkiluontoelämyksiä

Asumme ihan Turun ydinkeskustassa, joten voisi kuvitella, että luontokokemukset ovat vähissä. Niin ei suinkaan ole, vaan luonto tulee yllättävänkin lähelle. (Koska tosiaan koneemme hajosi, eikä uudella koneella ole vielä kuvia, en nyt valitettavasti voi havainnollistaa, miltä päivittäiset lenkkinäkymämme näyttävät.)

Tästä läheltä lähtee sellainen puupolku kohti joen yläjuoksua. Noin 700 metrin pätkä on tuota puupolkua, ennen ja jälkeen on hiekkatietä. Noiden puurakenteiden alla pesii rottia, en halua edes tietää paljonko. Nyt kesällä niitä ei kaikkien pöheikköjen joukosta ole näkynyt mutta keväällä ja syksyllä niitä näki melkein päivittäin. Myös siilejä ja rusakoita on jonkin verran. Tai no, rusakko on ollut täl pual jokkee, ei täällä tois pual. Ehkä eksoottisin tähän asti näkemistäni olennoista on lumikko! Voitteko kuvitella! Se killitteli meitä hetken takajaloillaan seisten, kunnes livahti karkuun. Tämä tapahtui jo talvella ja lienen siitä jo maininnutkin.

Eilen illalla vastaamme tallusteli hevonen! Siis tuolla puupolulla! Suomenhevonen nimeltä Kullannuppu. Hän on päässyt oikein lehtiinkin, hänet on ikuistettu niin Hesen drive-iniltä kuin jäätelökioskiltakin. Jekku katsoi vähän ihmeissään isoa olentoa mutta totesi kai sen vaarattomaksi, kun ei päästänyt ääntäkään. Myös Kullannuppu suhtautui ohitustilanteeseen rauhallisesti.

Lintuja on myös paljon: sinisorsia, lokkeja, tiiroja, jopa telkkiä olen nähnyt. Viime kesänä tässä taisi käväistä pari joutsentakin. Näihin lintuihin liittyy myös draamaa. Pari päivää sitten nimittäin sorsa vähän uhitteli Jekulle. Ihan yhtäkkiä eräästä pensaasta pölähti eteemme sorsaemo poikasineen. Jekku ärähti, minä pelästyin, ja sorsa paimensi poikasensa reippaasti jokeen. Sitten se kääntyi, sähisi ja tuli siivet levällään kohti Jekkua. Jekku vaikeni silkasta ällistyksestä, ja minä lähdin peruuttamaan. Kun olimme sorsan mielestä riittävän kaukana, se tuhahti ja lähti poikiensa perään. Jälkikäteen minua huvitti tämä kohtaaminen.

Niin, että vaikka olenkin vannoutunut kaupunkilaistyttö, en minä ihan ilman luontoelämyksiä joudu olemaan.

Kesäkurssi, osat 3 ja 4

Meillä hajosi viikko sitten tietokone, joten en ole päässyt päivittämään kesäkurssin kahta viimeistä kertaa. Koneen mukana katosi myös paljon valokuvia, mikä harmittaa aivan älytömästi. Voi siis olla, että muutama seuraavakin postaus tulee olemaan kuvaton. No, asiaan.

Kesäkurssin maanantai ei mennyt meillä ihan nappiin. Meidän vuoromme oli ryhmän viimeisenä, joten Jekku alkoi olla jo aika hyytynyt. Olimme tulleet paikalle kuitenkin jo ennen kuutta ja oma vuoromme koitti vasta kahdeksan jälkeen. Olin kyllä käynyt lämmittelylenkin Jekun kanssa aluksi mutta en ilmeisesti liikuttanut sitä tarpeeksi siinä odotellessamme. Jekku oli siis väsynyt, jäykkä ja näytti siltä, että siihen sattuu. Emme siis tehneet paljoa mitään, koska Jekusta ei irronnut puhtia. Kouluttaja sitten tunnusteli Jekkua ja totesi, että sen lavat ja selkä ovat jumissa. Jekku myös aristi hieman, kun sitä koski. Kouluttaja kehotti lähtemään kaupungista metsälenkeille, jotta koira pääsisi luonnolliseen ympäristöön liikkumaan. Myös hierojalle pitäisi varata aika. Teen sen heti huomenna. Koiraa pitäisi siis huolella lämmitellä ennen agilitya ja sitten vielä treenien jälkeen tehdä jäähdyttelylenkki. Kouluttaja arveli, että Jekku on varmaankin jumiutunut edelliskerran A-estetreenistä.

Kolmas kurssikerta jäi osaltamme siis vähän torsoksi. Tai Jekun osalta, itse sain taas hyvää oppia! Saimme ensin tutustua itseksemme rataan, jonka jälkeen kävimme muutamia kohtia yhdessä läpi. Meidän piti kertoa kouluttajalle, miten ja millaista linjaa me koiran esteelle ohjaisimme. Huomasin, että enhän minä osaa lukea ratoja yhtään! En minä keksi, mitä linjaa pitäisi ohjata ja miten. No, toivottavasti siinäkin kehittyy. Oli muuten todella vaikeaa saada askeleita taas sopimaan oikeisiin paikkoihin. Tuohon rataan tutustumiseen meillä meni aikaa yli tunti. Tuntuu, että tähän mennessä olen vain roiskinut menemään sen kummemmin miettimättä, missä asennossa olen: millaisessa linjassa hartiani ovat ja minne jalkani osoittavat. Eipä ole aiemmin käynyt pienessä mielessäkään, että noilla olisi merkitystä. Taidettiin asiasta vähän jotain mainita aiemmilla kursseilla, muttei niihin kiinnitetty sen kummempaa huomiota.

Neljäs ja viimeinen kerta oli taas onnistuneempi. Lämmittelin Jekun todella huolella ennen treenejä. Lisäksi pääsimme aloittamaan ensimmäisinä, eli odottelua ei ollut paljoa. Rata olisi alkanut keinulla, mutta sitä emme tehneet. Teimme siis vain hyppyjä, putkea, pussia ja keppejä. Rimat olivat matalimmalla mahdollisella korkeudella, ettei Jekku turhaa rasittuisi. Tarkoituksena oli siis harjoitella lähinnä ohjauskulmia. Nyt Jekku teki ilolla ja muutenkin sujui paremmin.

Aiemmin olemme tehneet onnistuneesti keppejä vain verkkojen avulla, nyt käytössä oli pleksit. Ennustin, että Jekku menee joko ali tai yli. Ja niinhän se meinasikin tehdä. Käsiohjauksella se sitten suoritti kepit ihan kivasti. Tosin lopussa, missä itse jo käänsin huomaamatta suuntani, Jekku meni plekseistä yli. Noin neljännellä kerralla oma keskittymiseni säilyi loppuun asti ja saimme tehtyä onnistuneen suorituksen.

Kurssi oli aivan älyttömän kiva ja onnistunut! Nyt rohkaistuin ja ilmoitin meidät Schipperkekerhon agilityviikonloppuun syksyllä. Saas nähdä, mitä siitä tulee.

Kesäkurssi 2/4

Olipa muuten aivan mahtitreenit tänään, alun takkuilusta huolimatta! Rata alkoi A-esteellä, joten vähän jännitti. Ja kävi kuten pelkäsin: Jekku varasti mennen tullen esteelle. Tuli todella nolo olo: enkö minä, hitto vie, nyt saa koiraa hallintaani. No, lopulta saimme tehtyä muutamankin onnistuneen suorituksen. Taas tuli uutta oppia! Ennenhän olen heittänyt namialustalle makupaloja yksitellen, jolloin Jekku on yleensä ehtinyt jo livahtaa alas esteeltä. Nyt kouluttaja ripotteli alustalle reippaasti nameja, joten Jekku pysähtyi syömään niitä minun hokiessa vieressä "koske" ja "jess, hieno". Siinä se seisoi, kuten pitääkin ja lähti vasta, kun vapautin sen.

Sitten jätimme A-esteen ja siirryimme loppuradalle. Tällä kertaa pääsimme tekemään ihan loppuun asti. Hyppy, suora putki, kaksi hyppyä, mutkaputki, hyppy, suora putki uudelleen, hyppy ja kepit. Kepeissä oli verkot, joten saimme nekin tehtyä. Sain kommenttia liiasta kehumisesta: ylenpalttiset kehut tulisi jättää vaikeimpiin kohtiin ja kannustaa jotenkin muuten innokkaalla äänellä. Siis vaikka "mene mene" tai jotain sellaista. Infoa tuli oikeastaan niin paljon, etten saa sitä kaikkea nyt edes palautettua mieleeni. Niin, sitten oma asenteeni pitäisi olla innokkaampi. Siis niin, että toisin sen innostuksen ihan näkyviin asti. Että Jekullekin tulisi sellainen tekemisen meininki. Minä kuulemma liikaa jään katsomaan taakseni Jekkuun, jolloin vauhti hidastuu. Pitäisi rohkeammin vain itse juosta, eikä jäädä odottamaan koiraa. Ja löytyihän se vauhti sieltä! Muut kommentoivatkin, ettei Jekku ole mennyt ikinä niin lujaa kuin nyt. Kouluttaja kysyi, että huomasinko. Ei, en huomannut, olin liian kiireinen siinä juostessani. Jekku klaarasi myös kepit nyt, kun niissä oli verkot. Se vaan paineli vauhdilla ihan oikeasta lävestä sisään ja tuli vauhdilla läpi. Jäi aivan mahtava fiilis tästä kerrasta! Jee!

Kesäkurssi 1/4

Tänään pääsimme viimein taas kunnolla kosketuksiin agilityn kanssa. Olemme nyt neljän kerran kesäkurssilla. Neljä kertaa on aika vähän, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Tämä tulee todella tarpeeseen. Samalla kurssilla on neljä jo alkeis- ja alkeisjatko kurssilta tuttua koirakkoa. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa!

Meidät jaettiin kuuden koirakon ryhmiin, ja meidän ohjaajaksi tuli Outi Vormisto. Aivan loistava! Hän paneutui huolella jokaiseen koirakkoon kelloon katsomatta. Jokaisen kanssa harjoiteltiin sitä, mikä eniten harjoitusta vaati. Radalla oli 12 estettä, mutta esimerkiksi me (ja pari muutakin) teimme vain kolmea ensimmäistä. Loppuradan käännökset olivat todella tiukkoja; emme ikinä olisi selvinneet niistä.

Kun vuoromme koitti, kerroin, että taukoa on ollut huhtikuusta alkaen ja että olemme aika aloittelijoita. Ensimmäisellä kierroksella meni aika kivasti: Jekku jäi kiltisti odottamaan, lähti käskystäni ja meni minne pitikin. Sitten aloimme hioa omaa ohjaustani. Voi apua! Miten voin olla niin hukassa radalla?! Olen todella tyytyväinen, että kouluttaja puuttui niin tarkasti kaikkiin virheisiini. Niin pitääkin. Ja korjattavaa oli muuten paljon!

Vähän ehkä harmittaa, että alkeiskursseilla ei puututtu moniin selkeisiin epäkohtiin. Minulla on ollut tapana käskeä Jekku istumaan ekan esteen taakse ja odottamaan. Nyt todettiin, että on vähän huono juttu, jos kumarrun koiran ylle käskyttämään. Parempi olisi käskeä koira sivulle, palkata vasemmalla kädellä, sanoa käsky, lähteä itse aloituspaikalle ja sitten kutsua koira. Voi hitto! Miten paljon sujuvampaa kaikki olikaan, kun Jekku tuli käskystä sivulleni ja siitä sitten aloitimme. Miksi, miksi tätä ei kerrottu jo aiemmin?! No, itsekin kai voisi aivoja käyttää, mutta kun tuossa on niin monta moneksi. Kaikkea ei vaan tule itse ajatelleeksi.

Toinen juttu, mihin puututtiin oli minun ohjauslinjani. Olen liian hätäinen (no kidding?!) enkä vie asioita kunnolla loppuun asti. Mies olisi niin paljon parempi tässä! Minä olen sellainen huitoja ja huithapeli, Mies tekee kaiken hitaasti ja huolella. Kouluttaja oikein kehotti, että nyt keskity, tee kunnolla, älä hätäile. Ja mitä teen minä? Huidon ja hutiloin oikein huolella.

Lopetimme treenin onnistuneeseen suoritukseen. Nyt ihan selkeästi huomasi, että Jekku alkoi väsyä. Mutta voi, miten olen tyytyväinen! Kokemusta erilaisista ohjaajista ei vielä paljoa ole, mutta nyt tuli kyllä aikamoinen huippu! Huomenna sitten seuraavat treenit.

Positiivista oli myös se, että Jekku osasi ottaa ihan rennosti hallilla. Jouduimme tovin odottamaan vuoroamme, mutta Jekku malttoi käydä makaamaan ja olla asiallisesti.

Huomenna kyytiimme tulee cockeri Börje. Saa nähdä, kuinka kaksi urosta pärjää samassa autossa. Jekku sai tänään ihan upouudet autovaljaat. Menimme aamulenkiltä läheiseen eläinkauppaan, Akvaariopisteeseen, ja tuomisena oli valjaat ja uusi panta. Jekku käyttäytyi taas uskomattoman hyvin. Sitä aivan silminnnähden ketutti valjaiden sovitus. Voi, olisittepa nähneet sen ilmeen! Se seisoi korvat luimussa ja silmät sirrillään ja rintamasuunta ulko-ovelle päin. Ja vaikka oli hyvin selkeää, että sitä harmitti, se kuitenkin oli rimpuilematta paikallaan koko sovitussession ajan. Palkaksi se sai naudan nilkkaluun.

Palaillaan huomenna kesäkurssin toisen tunnin jälkimainingeissa!

Epikset

Tänään oli Turun seudun Koirakeskuksessa epäviralliset agilitykisat, joihin päätin osallistua. Huomasin koko tapahtuman vasta eilen, mutta onneksi täksi päiväksi ei ollut muuta ohjelmaa, joten pääsin lähtemään kisoihin. Ajattelin, että kannattaa hyödyntää kaikki tällaiset mahdollisuudet, että saa taas vähän kosketusta lajiin. Ylipäätään kilpailut tuovat hyvää kokemusta niin minulle kuin Jekullekin.

Ilmoitin meidät kahteen luokkaan: startti- ja mölliradalle. Starttirata oli todella todella simppeli: pelkkiä hyppyjä ja nekin aseteltu aika selkeään ympyrään. Ehkä vähän koppavastikin siinä ajattelin, että se pitäisi klaarata ihan hyvin. Vaan kuinkas kävi! Jekku jäi hyvin ekan esteen taakse ja suoritti sen moitteettomasti mutta sitten ennen toista estettä se taas havaitsi jonkin hyvän hajun ja jäi sitä nuuhkimaan. En meinannut saada uudelleen kontaktia siihen. Tämän jälkeen se meni muutaman esteen taas hyvin, kunnes jäi taas haistelemaan ja haahuilemaan radalle. Tulos oli siis se, että aikamme oli todella hidas ja virhepisteitä tuli 15.

Mölliradalla oli sitten esteiden lisäksi suora putki, pituus ja muuri. Tällä radalla piti myös hieman miettiä, miten olisi parasta ohjata. Vähän jännitin, jääkö Jekku taas haistelemaan hajuja, mutta aika hyvin se tuli. Yhden kerran se jäi haahuilemaan, sitten itse ohjasin sen huonosti hypylle, joten Jekku posotti ohi. Korjausliikkeen myötä ohjaus putkeen jäi huonoksi, mutta sinne Jekku meni ja loppuradan teki puhtaasti. Tästä radasta meille tuli 10 virhepistettä.

Tietysti kaikki ylimääräiset haahuilut radalla söivät aikaa, mutta taitaa Jekku siltikin olla vähän hidas. En tiedä, miten vauhtia saisi lisää. Tai ehkä ensin pitäisi saada enemmän varmuutta suorittaa esteet ja vasta sitten lisätä vauhtia.

Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että tuli mentyä. Nyt joku täällä on vähän väsynyt, enkä nyt varsinaisesti viittaa itseeni. Huomenna alkaakin sitten ATT:n agilityn kesäkurssi! Jee! Sitä on yhteensä neljä kertaa. Yritän vaikka joka kerran jälkeen kommentoida, mitä olemme tehneet.