Luupäinen riiviö

Jekulla taitaa olla nyt joku murrosikä päällä. Se on ihan todenteolla koetellut hermojamme. Ei se tee pahojaan ollessaan yksin kotona, mutta kun me olemme paikalla, se kai yrittää hakea huomiotamme. Puhelinjohdon se on syönyt poikki kahdesti. Jos keittiössä tuoli jää sopivasti irti ruokapöydästä, Jekku hyppää tuolille ja varastaa pöydältä tavaraa. No, äkkiä toki opimme, että tuolit työnnetään pöydän alle. Silti se yrittää saada pöydältä tai tuoleilta tavaraa ja jos ei onnistu, se alkaa murista ja äristä yksikseen. Erään lipaston päältä se vei rannekelloni ja tuhosi sen. Kiitti vaan. Mitkään kiellot eivät tunnu tehoavan. Mitäköhän vielä... Koko ajan sillä kyllä tuntuu olevan jotain jekkuja mielessä. Sänkymme alle se kuljettaa tavaraa, ja kerran sitten hain niitä sieltä pois. Siellä oli ihan kiva kokoelma kenkiä, puruluita ja muita tavaroita, mitä se on suuhunsa saanut. Edelleen pitäisi ehkä katsoa peiliin ja siivota kaikki ylimääräiset ryjät pois.

Koirakoulussakin olemme käyneet taas. Tuntuu, että Jekku on jotenkin taantunut: se oppi alkuun peruskäskyt hyvin, mutta mitään edistystä ei ole sen jälkeen tuntunut tapahtuneen. Mutta kaipa nämä kaikki tästä, pikkuhiljaa.

Tällä viikolla tuli oikein kunnon talvi. Tiistaina pyrytti lunta oikein kunnolla. Meillä oli koirapuistotreffit Paavo-schipperken kanssa, tai siis olisi ollut tiistaina, mutta tämä sokerista tehty koiranomistaja ei pystynyt lähtemään. Keskiviikkona sitten viimein olimme. Myös koirakoulun jälkeen Paavo ja Jekku pääsivät juoksemaan ja leikkimään keskenään.

Jekulle pitäisi varmaan hankkia tossut ja joku takki. Ainakin sen jalkoja palelee kovasti ulkona. Välillä se hyppelee kolmella jalalla, kun se pitää vuorotellen kumpaakin takatassua ylhäällä. Jos olemme paikallamme, Jekku alkaa aika nopeasti täristä, mutta kun se pääsee juoksemaan ja leikkimään se tuntuu pärjäävän ihan hyvin kuitenkin.

Väsynyt mökkeilijä

Jekku lähti tosiaan perjantaina Miehen kanssa mökille ja palautui eilen. En ole ehkä koskaan nähnyt Jekkua niin väsyneenä. Se makasi aivan taju kankaalla milloin missäkin. Sen verran se illan aikana nousi, että se söi ja kävimme pienellä iltakävelyllä. Sitten se taas jatkoi uinumistaan aina aamuun asti. Olin jossain vaiheessa jo huolissani, että onko se kipeä, kun se vaikutti niin flegmaattiselta. Mutta ilmeisesti sillä oli vain tavallista rankempi viikonloppu. Nyt se on jo ihan entisellään.

Koko perjantain Jekku oli kuulemma ollut Mustin kimpussa. Musti herrasmiehenä ei sitten tullut huomauttaneeksi asiasta Jekulle, vaan kärsivällisesti kesti Jekun metkut. Lauantaina Mies oli Jekun ja Mustin kanssa eksynyt metsään, joten kävelyä oli tullut reippaasti. Sunnuntaina Jekkua ei meinannut saada veneeseen eikä autoon, vaan se olisi ilmeisesti vielä halunnut jatkaa mökkielämää. Uskoisin, että sillä on ollut mukava viikonloppu: se on saanut olla vapaana, ulkoilla paljon ja leikkiä Mustin kanssa. Nyt koitti taas paluu sateiseen arkeen.

Olen suunnitellut, että menisin Jekun kanssa tammikuussa Turun messukeskuksessa järjestettävään melko suureen koiranäyttelyyn. Hieman aloin kyllä empiä: saanko treenattua Jekkua siihen mennessä tarpeeksi, että se osaa käyttäytyä kehässä? Pitäisikö mokailu aloittaa jostain vähän pienemmästä näyttelystä..? Olisi tässä ainakin yksi match show vielä ennen joulua, minne voisi yrittää mennä. Tammikuussa olisi myös joku kolmen kerran näyttelykoulutus, joka sekin voisi olla ihan hyödyllinen. Äsken ajattelin tässä kotona ottaa hieman treeniä, mutta nyt olen kätkenyt näyttelypannan ja -remmin jonnekin niin hyvään piiloon, etten löydä niitä. Se siitä sitten siis.

Koirankynnen leikkaaja

Ei mennyt tänään Jekun kynsien leikkuu niin kuin Strömsössä, niin sanotusti. Joskus silloin pienempänä se pyristeli kovasti vastaan, kun kynsiä alettiin leikata, mutta huomattuaan, että ei mahda mitään, se alistui selkeästi kohtaloonsa. En tiedä, mistä nyt kiikasti, mutta hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Minä pidin kiinni ja Mies yritti leikata. Jekku pyristeli, räpiköi ja rimpuili minkä pystyi. Minulla oli täysi työ saada pidettyä siitä kiinni. Se yritti kiivetä niskaani ja selän kautta karkuun. Ekan tassun jälkeen teki mieli luovuttaa, mutta ajattelimme, että periksi ei nyt vaan passaa antaa. Saimme lopulta etutassujen kynnet leikattua, mutta prosessiin kului reilusti aikaa. Takatassujen kynnet eivät niin pitkät olleetkaan. En todella tiedä, mistä tuo vastarinta nyt tuli. Viimeksi kuitenkin kaikki sujui hyvin, joten mitään pahoja kokemuksia ei edes pitäisi olla. Huh. No, toivottavasti seuraavalla kerralla kaikki menee taas paremmin.

Ensilumi

Huomasin päivällä, että sataa lunta! En erityisemmin riemastunut tästä havainnosta, mutta aloin heti miettiä, että mitäköhän Jekku tuumaa lumesta. Kotiin päästyäni lähdin heti kävelylle Jekun kanssa. Ja pah, se ei ollut moksiskaan tuosta valkoisesta moskasta. Välillä se laittoi vähän korvia luimuun, kun oikein viimalla tuli lunta päin naamaa, mutta muuten se kulki kuin aina ennenkin. Pari kertaa se myös yritti pyydystää lumikasoja. Se oli hassua.

Jekun mielestä selvästi "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella", tai tässä tapauksessa vesi. Jekulla on, luonnollisesti, aina raikasta ja puhdasta vettä tarjolla vesikupissaan. Kupissa, jonka se aina silloin tällöin toisinaan kauhoo tassuillaan tyhjäksi. Mutta nytpä Jekku on löytänyt astetta isomman vesikupin! Meillä oli kylpyhuoneessa 60 litran saavissa vettä odottamassa inspiraatiota, jotta sen saisi kannettua akvaarioon. Jekku kävi sammuttamassa janonsa tästä lähteestä. Se seisoi takatassuillaan ja joi tyytyväisenä. Uudelleen ja uudelleen. Sen oma vesikuppi on ollut lähes koskematon. Tänään Mies lisäsi vedet akvaarioon. Jekkupa ei tästä lannistunut, vaan hyppäsi sohvalle, siitä käsinojalle ja siitä kurkotellen ylettyi juomaan suoraan akvaariosta! Tämän kyllä kielsimme nopeasti, eikä se enää onnistukaan, kun akvaariossa on onneksi lasi päällä. Mutta ihan oikeasti: mitä tuon päässä liikkuu?!

Lisää treeniä

Olimme taas tänään Jekun kanssa koirakoulussa; jee, jo toinen kerta peräkkäin! Ensi viikolla tulee tosin taas tauko, emmekä pääse marraskuisille skipitreffeillekään, sillä Jekku lähtee Miehen ja Miehen isän kanssa mökkeilemään. Mukaan lähtee myös Jekun ystävä Musti. Pojille tulee varmasti mukava viikonloppu.

Niin, niistä treeneistä. Koulutukset ovat nyt talvikaudeksi siirtyneet sisätiloihin sellaiseen halliin eräällä teollisuusalueella Turun ulkopuolella. Minulla ei ole omaa autoa käytettävissä, mutta pääsimme nyt ja jatkossakin Paavo-skipin omistajan kyydillä. Olimme ajatelleet, että halli löytyy helposti, mutta kumpikaan meistä ei muistanut tarkkaa kadunnimeä. Ajelimme ympäriinsä jonkin aikaa, ennen kuin oikea paikka löytyi. Ihan kivaa, että koulutus on nyt sisätiloissa, mutta ainakin alkuun tuntui vähän vaikealta Jekun kanssa. Hallissa on niin paljon muiden koirien hajuja sellaisessa kokomattialatossa, että Jekku ei meinannut malttaa keskittyä itse asiaan. Siihen oli todella vaikeaa saada kontaktia, kun hajut veivät mukanaan. No, saimme me sentään jotain tehtyäkin. Yhtenä häiriötekijänä oli myös kouluttajan oma koira, joka oli kiinni hallin toisella puolella. Se haukkui siellä lähes taukoamatta, joten sekin vähän häiritsi keskittymistä. Toisaalta ihan hyvää harjoitusta tuokin, että kaikista häiriötekijöistä huolimatta Jekun pitäisi kuunnella ja totella minua.

Tällä kerralla treenasimme mm. maahan menoa, perusasennossa olemista, ja erilaisia tehtäviä sarjassa: "seuraa, istu, seuraa, maahan". Jekulle on myös ollut hieman vaikeaa seisominen. Heh, toki se seistä osaa, mutta ei käskystä nouse seisomaan. Nyt tähänkin saimme uusia vinkkejä.

Koulutuksen jälkeen menimme Paavon ja omistajansa kanssa läheiselle tyhjälle tontille, sillä ajattelimme, että koirien olisi kiva päästä vapaana juoksemaan ja leikkimään keskittymistä vaatineiden treenien jälkeen. Ja voi että miten pojilla oli hauskaa! Paluumatkalla autossa oli kaksi melkoisen hiljaista ja rauhallista skipiä. Kerran niinkin.

Back to school

Viime lauantaina pääsimme vihdoin Jekun kanssa taas koirakouluun. Ensimmäisellä kerralla Jekku oli vähän hermostunut ja jännittynyt, ja mietinkin miten mahtaa nyt käydä. Ihan hyvästi kävi. Jekku oli melko rauhallinen ja pystyi keskittymään paremmin. Toki välillä olisi pitänyt päästä haistelemaan kavereita, tai peräti leikkimään, mutta kyllä se palasi takaisin ruotuun makupalojen avulla.

Aluksi oli kontaktiharjoituksia, joita Jekku ei täysin tajunnut, ja niitä tehtiinkin vain pari. Sitten oli vuorossa mm. seuraamista, luokse- ja sivulletuloa, istumista ja maahan menemistä. Seuraamista olemme harjoitelleet Jekun kanssa lenkeillä, joten se sujuu jo aika hyvin. Perusasentoon Jekku ei meinaa tulla: kouluttaja kysyikin, olenko joskus astunut Jekun varpaille. Olenhan minä. Harjoittelimme sitten jonkin verran sitä, miten koiran saisi sivulle viereen istumaan. Jekku sai ehkä hieman ajatuksesta kiinni. Olemme myös kotona jatkaneet harjoittelua, mutta Jekku jäisi mieluummin kauemmas taakseni istumaan, eikä haluaisi tulla ihan viereen. No, harjoitukset jatkuvat. Lopuksi kaikki koirakot asettuivat jonoon ja jonon viimeinen lähti pujottelemaan muiden ohi. Tässä Jekku ei olisi malttanut seurata, kun kavereita oli matkalla niin paljon.

Nyt koulutukset siirtyvätkin sisätiloihin. Halli on hieman kauempana, eikä sinne kulje bussit, ainakaan kovin lähelle. Eikä meillä ole omaa autoa. Mutta ehkä pääsen Paavo-schipperken omistajan kyydillä silloin, kun he ovat menossa. Toivon, että nyt ei tulisi kovin pitkiä taukoja harjoitteluun enää.

Minkä ikäisenä suunnilleen koirille tulee ns. murrosikä? Tuntuu, kuin Jekulla olisi joku sellainen päällä juuri nyt. Se on toisinaan aikamoinen schipperkele. Se on mm. syönyt korkokenkäni koron, huulirasvani, miehen silmälasit... Eilen ihmettelin, että mitä se murisee, ärisee ja vinkuu keittiössä. Sitä harmitti niin kovasti, kun se ei saanut kiskottua reppuani tuolilta. Myöhemmin se onnistui (se pudottaminen siis) ja se (Jekku siis) vei lompakkoni. Torumisesta ei ole apua, jos sitä ei saa kiinni itse teossa, ja harvemmin sitä saa. Kaikesta tästä riiviöimisestä huolimatta se on edelleen kuitenkin aivan ihana.

Eräänä päivänä Jekku pääsi tutustumaan kissaan! Olimme tulossa päiväkävelyltä, ja Jekku jäi ulko-oven eteen ihmettelemään ja istuskelemaan. Ohi kulki pariskunta, jolla oli kissa mukanaan. Kissa oli naisen sylissä ja hän tuli lähemmäs ja kumartui. Hän sanoi, että pitää kissaa tassuista kiinni niin, ettei se pääse raapimaan. Jekku meni lähemmäs uteliaana haistelemaan. Se haisteli hetken ja perääntyi sitten haukkuen. Se kai huomasi, ettei kissa ole koira, mutta ei tiennyt, mikä otus se oikein on. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja Jekku meni uudelleen tutustumaan tähän outoon olentoon. Kissa oli koko ajan kiltisti omistajansa sylissä. Välillä se naukui, mutta ei muuta. Hetken me siinä olimme, kunnes he jatkoivat matkaansa. Ihan hauskaa, että Jekku pääsi tutustumaan kissaankin.