tiistai 9. marraskuuta 2010

Ensilumi

Huomasin päivällä, että sataa lunta! En erityisemmin riemastunut tästä havainnosta, mutta aloin heti miettiä, että mitäköhän Jekku tuumaa lumesta. Kotiin päästyäni lähdin heti kävelylle Jekun kanssa. Ja pah, se ei ollut moksiskaan tuosta valkoisesta moskasta. Välillä se laittoi vähän korvia luimuun, kun oikein viimalla tuli lunta päin naamaa, mutta muuten se kulki kuin aina ennenkin. Pari kertaa se myös yritti pyydystää lumikasoja. Se oli hassua.

Jekun mielestä selvästi "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella", tai tässä tapauksessa vesi. Jekulla on, luonnollisesti, aina raikasta ja puhdasta vettä tarjolla vesikupissaan. Kupissa, jonka se aina silloin tällöin toisinaan kauhoo tassuillaan tyhjäksi. Mutta nytpä Jekku on löytänyt astetta isomman vesikupin! Meillä oli kylpyhuoneessa 60 litran saavissa vettä odottamassa inspiraatiota, jotta sen saisi kannettua akvaarioon. Jekku kävi sammuttamassa janonsa tästä lähteestä. Se seisoi takatassuillaan ja joi tyytyväisenä. Uudelleen ja uudelleen. Sen oma vesikuppi on ollut lähes koskematon. Tänään Mies lisäsi vedet akvaarioon. Jekkupa ei tästä lannistunut, vaan hyppäsi sohvalle, siitä käsinojalle ja siitä kurkotellen ylettyi juomaan suoraan akvaariosta! Tämän kyllä kielsimme nopeasti, eikä se enää onnistukaan, kun akvaariossa on onneksi lasi päällä. Mutta ihan oikeasti: mitä tuon päässä liikkuu?!

1 kommentti:

  1. "Mutta ihan oikeasti: mitä tuon päässä liikkuu?!"
    Mikä nyt umpiluussa liikkuu, ei mikään!!
    Se on Luupää :D

    VastaaPoista