Jekku pääsi perjantaina fysioterapeutille, kun hieroja huomasi selässä aristavan paikan. (Kirjoitinkohan tästä muuten jo? No, kertaus on opintojen äiti ja niin edespäin...) Hierojan mukaan lihas ei ollut jumissa, joten hän epäili syyn saattavan piillä jossakin syvemmällä. Onneksi ajan fysioterapiaan saimme melko pian. Jekku kuitenkin sai luvan aksata, ja siellä se on liikkunut ihan hyvin. Silti vähän mielessä pyöri, että mitäköhän paljastuu.
Jekku kyllä suhtautuu hoitoihin lunkisti! Hierojalla se vähän rimpuili, mutta fyssarilla oli hienosti. Fysioterapeutti haki myös paikalle eläinlääkärin kokeilemaan Jekun takajalkaa. Tilanne tuli ja meni ohi niin nopeasti, etten ehtinyt edes pelästyä. Jekun toinen polvilumpio on kuulemma hieman löysä, mikä saattaa aiheuttaa sen, että se ei käytä takapäätään niin hyvin kuin pitäisi. Hoito-ohjeeksi saimme pitkiä lenkkejä ja ylämäkijuoksua. Muutaman viikon päästä palaamme fyssarille ja sitten katsotaan, miltä tilanne vaikuttaa. Mutta mitään akuuttia tai pahempaa ei tosiaan onneksi ollut, huh!
Perjantaina emme sitten luonnollisesti menneet treeneihin päivän käsittelyn jälkeen. Sen sijaan suuntasimme Miehen vanhempien luo. Lähinnä viikonloppu meni Jalon ja Romun riehuessa, mutta pääsi Jekkukin juoksentelemaan vapaana pihamaalla. (Ai niin, joku kommentoija oli Romun sivulla kysellyt Romun kuulumisia! Kiva, kun kysyi! Palaan Romun kuulumisiin tarkemmin myöhemmin. Sen verran nopeasti voin todeta, että Romu voi hyvin ja on maailman hurmaavin mudi.)
Itse puolestani aloitin tänään fysiikkatreenit ATT:lla. Huh. Olin jo alkuverryttelyn jälkeen aika hapoilla. Miten voikin ihmisellä olla näin huono kunto!? Mutta jospa se tästä syksyn aikana kehittyisi. Ensimmäinen puolisko tänään tuntui hurjalta mutta sitten helpotti ja lopuksi jäi vain hyvä olo. Vähän lihakset tärräsivät, ja nyt mietin, miten kipeä ja jumissa olen seuraavat pari päivää. Eikä edes haitannut, vaikka välillä satoikin kaatamalla; hyvin ne punnerrukset sujuivat sateellakin.
tiistai 26. elokuuta 2014
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Sataa sataa ropisee
Jo on ilmoja pidellyt! Ensin oli ne armottomat helteet, nyt sade ei tunnu taukoavan millään. Melko hyvin toisaalta olemme onnistuneet sadekuurojen välillä käymään kävelyillä. Vaikka itse pystyisikin varustautumaan sadevaattein, ei noissa rankkasateissa ole ollut kiva painella koirien kanssa, ei varsinkaan, kun on myös ukkostanut. Jaloa itse sade ei häiritse. Se on kyllä varsinainen jokasään koira: kulkee niin helteellä kuin sateellakin. Jekku sen sijaan ei pidä ääri-ilmiöistä: ei helteestä eikä varsinkaan sateesta. Onpa se joskus jopa jäänyt ulko-ovelle pönöttämään ja kieltäytynyt astumasta sateeseen.
Olemme tosiaan onnistuneet harppomaan lenkkimme maltillisessa sateessa, paitsi tänään. Koirat olivat yhteensattumista johtuen mielestäni olleet hieman turhan pitkään kotona keskenään, joten olin suunnitellut hieman pidempää kävelyä. Mutta kun sade yltyi eikä osoittanut laantumisen merkkejä, oli tyytyminen ihan normaaliin kävelyyn. Sen verran rankasti satoi, että Jekku meinasi tehdä tenän, kun sitä sen verran rankasti ärsytti silmiin osuvat pisarat. Olisi ihan pitänyt kuvata se inhontäyteinen ilme, mikä pienellä rassukalla oli!
Jalon toko on taas edistynyt, jee! Nyt pitäisi saada häiriötä ja samalla siirtyä uusiin paikkoihin tokoilemaan. Ehkä jopa ensi viikolla, jos ilmat sallivat, voisin mennä Jalon kanssa jonnekin puistoon treenaamaan. Itse puolestani pääsin ATT:n fysiikkavalmennusryhmään, joten toivottavasti syksyn aikana on tiedossa kunnon kohoamista!
Olemme tosiaan onnistuneet harppomaan lenkkimme maltillisessa sateessa, paitsi tänään. Koirat olivat yhteensattumista johtuen mielestäni olleet hieman turhan pitkään kotona keskenään, joten olin suunnitellut hieman pidempää kävelyä. Mutta kun sade yltyi eikä osoittanut laantumisen merkkejä, oli tyytyminen ihan normaaliin kävelyyn. Sen verran rankasti satoi, että Jekku meinasi tehdä tenän, kun sitä sen verran rankasti ärsytti silmiin osuvat pisarat. Olisi ihan pitänyt kuvata se inhontäyteinen ilme, mikä pienellä rassukalla oli!
Jalon toko on taas edistynyt, jee! Nyt pitäisi saada häiriötä ja samalla siirtyä uusiin paikkoihin tokoilemaan. Ehkä jopa ensi viikolla, jos ilmat sallivat, voisin mennä Jalon kanssa jonnekin puistoon treenaamaan. Itse puolestani pääsin ATT:n fysiikkavalmennusryhmään, joten toivottavasti syksyn aikana on tiedossa kunnon kohoamista!
tiistai 12. elokuuta 2014
Tauko teki taas terää
Olen aiemminkin kirjoittanut samalla otsikolla. Kovin pitkiä taukoja en treenailusta haluaisi pitää, mutta välillä niitä nyt vain tulee. Ja sitten huomaankin, että tauko on tehnyt vain hyvää. Tämä pätee niin Jekkuun kuin Jaloonkin.
Perjantaina olimme ehkä noin kuukauden tauon jälkeen agilityssa. Meillä olisi ollut treenejä seuran virallisesta kesätauosta huolimatta. Olin itsekin niitä huutelemassa, mutta enpä sitten päässytkään. Ensin olin kahtena viikkona reissussa, sitten oli niin helteistä, että treenit oli peruttu yhteisellä päätöksellä, ja sitten taas olin reissussa uudelleen. Mutta viime perjantaina vihdoin pääsimme takaisin agilityn pariin!
Radalle lähtiessä jännitti: mitäköhän tästä tulee ja olemmekohan aivan ruosteessa. Mutta vaikka itse sanonkin, hyväähän siitä tuli! Jekulla oli kiva vire päällä ja se suoritti aivan jokaisella kerralla kepit puhtaasti! Jee! Pidin kyllä melkoiset bileet aina keppien jälkeen. Mielestäni vauhtiakin oli kivasti, niin kepeillä kuin radalla ylipäätään. Parissa kohdassa meinasin itse unohtaa radan, pari kohtaa tökkäsi hieman muuten vain. Mutta saimme kuin saimmekin tehtyä radan kertaalleen nollana läpi! Vaikka tässä nyt paljon hiottavaa onkin, pääasia on, että fiilis oli hyvä. Jäi todella todella hyvä olo noista treeneistä. Teki lähes mieli hehkuttaa facebookissakin mutta en sitten kehdannut, kun syydän sinne koirajuttuja varmaan muutenkin ihan tarpeeksi.
Eilen sitten ryhdistäydyin Jalon suhteen. Minullahan on ehkä ollut vähän motivaatiopulaa kun on tuntunut, että junnaamme paikoillamme emmekä etene. Ajattelin, että jospa lähtisimme liikkeelle ihan varovaisesti ja hitaasti. Kaivoin esiin Nooalta perityn lelun, joka jo ensisilmäyksellä teki Jaloon suuren vaikutuksen. Tein ensin ihan todella lyhyen paikkamakuun, vapautin ja leikitin. Sitten pidensin ja pidensin kestoa. Jalo pysyi hyvin, vaikka vähän lelua tykönäni vingutinkin. No, eilisen saldo oli vaatimattomat 30 sekuntia, mutta se tuntui jo voitolta aiempaan verrattuna.
Tänään treenasimme Jalon kanssa uudelleen. Taas aloitin ihan lyhyestä paikkamakuusta, jotta se tietäisi ja muistaisi, mitä pitääkään tehdä ja että vapautussa saa palkkaa. Tänään pääsimme jo kahdesti minuuttiin asti! Toisella kerralla oli häiriötäkin, kun Mies tuli parvekkeelta Jalon taakse. En viitsi tehdä paljoa toistoja, vaan ihan vain muutamia, joiden jälkeen pääsen kunnolla palkkaamaan. Katsotaan, pääsisimmekö huomenna jo puoleentoista minuuttiin, vai onko ahneella p***ainen loppu...
Perjantaina olimme ehkä noin kuukauden tauon jälkeen agilityssa. Meillä olisi ollut treenejä seuran virallisesta kesätauosta huolimatta. Olin itsekin niitä huutelemassa, mutta enpä sitten päässytkään. Ensin olin kahtena viikkona reissussa, sitten oli niin helteistä, että treenit oli peruttu yhteisellä päätöksellä, ja sitten taas olin reissussa uudelleen. Mutta viime perjantaina vihdoin pääsimme takaisin agilityn pariin!
Radalle lähtiessä jännitti: mitäköhän tästä tulee ja olemmekohan aivan ruosteessa. Mutta vaikka itse sanonkin, hyväähän siitä tuli! Jekulla oli kiva vire päällä ja se suoritti aivan jokaisella kerralla kepit puhtaasti! Jee! Pidin kyllä melkoiset bileet aina keppien jälkeen. Mielestäni vauhtiakin oli kivasti, niin kepeillä kuin radalla ylipäätään. Parissa kohdassa meinasin itse unohtaa radan, pari kohtaa tökkäsi hieman muuten vain. Mutta saimme kuin saimmekin tehtyä radan kertaalleen nollana läpi! Vaikka tässä nyt paljon hiottavaa onkin, pääasia on, että fiilis oli hyvä. Jäi todella todella hyvä olo noista treeneistä. Teki lähes mieli hehkuttaa facebookissakin mutta en sitten kehdannut, kun syydän sinne koirajuttuja varmaan muutenkin ihan tarpeeksi.
Eilen sitten ryhdistäydyin Jalon suhteen. Minullahan on ehkä ollut vähän motivaatiopulaa kun on tuntunut, että junnaamme paikoillamme emmekä etene. Ajattelin, että jospa lähtisimme liikkeelle ihan varovaisesti ja hitaasti. Kaivoin esiin Nooalta perityn lelun, joka jo ensisilmäyksellä teki Jaloon suuren vaikutuksen. Tein ensin ihan todella lyhyen paikkamakuun, vapautin ja leikitin. Sitten pidensin ja pidensin kestoa. Jalo pysyi hyvin, vaikka vähän lelua tykönäni vingutinkin. No, eilisen saldo oli vaatimattomat 30 sekuntia, mutta se tuntui jo voitolta aiempaan verrattuna.
Tänään treenasimme Jalon kanssa uudelleen. Taas aloitin ihan lyhyestä paikkamakuusta, jotta se tietäisi ja muistaisi, mitä pitääkään tehdä ja että vapautussa saa palkkaa. Tänään pääsimme jo kahdesti minuuttiin asti! Toisella kerralla oli häiriötäkin, kun Mies tuli parvekkeelta Jalon taakse. En viitsi tehdä paljoa toistoja, vaan ihan vain muutamia, joiden jälkeen pääsen kunnolla palkkaamaan. Katsotaan, pääsisimmekö huomenna jo puoleentoista minuuttiin, vai onko ahneella p***ainen loppu...
maanantai 4. elokuuta 2014
Sawo Show 1.-3.8.
Keväällä se tuntui hyvältä idealta, kun päätimme ystäväni Anniinan kanssa lähteä Kuopioon kolmipäiväiseen koiranäyttelyyn metsästämään cacibeja. Matkalla vähän pohdimme, että mikähän järki siinäkin taas oli. Mutta ei se mitään, tulipa käytyä ja palattua kotiin taas monta kokemusta rikkaampana! Enpä esimerkiksi ole ennen peseytynyt ravihevosten pesutilassa...
Kolmen päivän näyttely oli kyllä aikamoinen pläjäys. Itseä alkoi väsyttää jo toisena päivänä, Jekkua kolmantena. Varsinaisesti tuloksilla emme juhlineet.
Perjantaille oli ilmoitettu vain kuusi schipperkeä, joten odotukseni olivat korkealla. Perjantai oli ehkä siksi päivistä pahin pettymys, vaikka Jekun sijoitus olikin viikonlopun paras. Näin jälkiviisaana voin todeta, että en liikuttanut ja verrytellyt Jekkua tarpeeksi ennen kehään menemistä. Se siis liikkui aivan kamalasti. Ja turkkia se on tiputellut tässä pitkin kesää, joten sekään ei ole parhaassa mahdollisessa kuosissa. Jekku sai kuitenkin ERIn ja SAn ja sijoittui uroksista toiseksi ja sai myös varacacibin. Tuomarina oli tanskalainen vanhempi herrasmies Freddie Klindrup. Hän tuli vielä erikseen sanomaan Jekun liikkeistä. Anniina totesi, että Jekun takaliikkeet olivat oudot: kesken ravin se saattoi takajaloilla ottaa laukkahyppyjä. Tuomari kuitenkin kommentoi erityisesti löysiä etuliikkeitä.
"Maskuliininen pää, erittäin hyvä ilme, erittäin hyvä purenta. Silmät oikean väriset. Oikeanlaiset korvat. Erinomainen kaula ja runko. Riittävä luusto. Oikeanlaiset kulmaukset, edessä hieman suorat. Oikeanlainen häntä. Sivuliikkeet hyvät, etuliikkeet erittäin löysät. Turkkia saisi olla hieman lisää, mutta nyt onkin kesäaika."
Varsin hyvä arvostelu siis. Ihana myös tuo ymmärtäväinen kommentti kesäkarvasta! Kehän jälkeen Jekku pääsikin asuntovaunuun huilimaan snautserityttöjen kanssa, kun me Anniinan kanssa suuntasimme koluamaan myyntikojuja.
Launtaina schipperkejä olikin jo enemmän, eivätkä odotukseni olleet kovin korkealla. Nyt jälkikäteen kun katson tuloksia, voin olla kyllä tyytyväinen. Vain neljä urosta sai SAn, Jekku mukaan luettuna. Jekku oli siis PU4. Taakse jäi kuitenkin muutama uros, eikä nartuista yksikään ollut romanialaisen tuomarin Petru Munteanin mielestä sertifikaatin arvoinen. Tässä lauantain arvostelu:
"4-vuotias, hyvän tyyppinen, oikea pää ja purenta, hyvä vartalon rakenne ja oikeat kulmaukset. Hyvä turkki, ei parhaassa kunnossa. Oikeanlainen pigmentti ja liikkeet."
Nyt tosissani panostin Jekun verryttelyyn. Ihan aamusta, kun ei vielä ollut niin kuuma, lähdin sen kanssa kiertämään ympäri ravirataa. Yritin myös pitää sitä ravilla enkä päästänyt laukkaamaan, minkä se niin kovin mielellään tekee. Luulen tämän auttaneen, kun nyt liikkeet tuntuivat paremmilta. Itsehän niitä on vaikea nähdä ihan todellisuudessa, mutta paremmalta ainakin vaikutti.
Lauantain, ja ehkäpä koko viikonlopun, paras hetki koitti, kun iltapäivällä ajoimme Anniinan koirien kasvattajan mökille ihanan järvimaiseman ääreen. Kyllä silmä ja sielu lepäsi! Koirat pääsivät juoksentelemaan vapaina ja leikkimään. Me ihmiset rentouduimme hyvän ruoan ääressä ja pulahdimme järveen. Kiitos tästä tilaisuudesta Niina-kasvattajalle!
Lauantai-iltana alkoivat paukut olla kyllä jo aika lopussa. Odotimme vain hetkeä, että pääsisimme starttaamaan kohti Turkua. Sitä ennen oli vielä muutamat kehät klaarattavana. Tällä kerralla kehät alkoivat vasta myöhemmin. Mietin, miten saisin nyt lämmiteltyä Jekun niin, että se olisi hyvässä vireessä, mutta ei liian väsynyt. En ihan onnistunut. Se oli väsynyt ja kuumissaan, sitä ei kiinnostanut eikä yhtään huvittanut kuin ympärillä olevat hajut. Edes nami ei maistunut! Eipä paljoa huvittanut mennä kehään sellaisen perässä vedettävän kanssa. Kävimme kuitenkin pokkaamassa ERI SAn ja sijan PU3. Jekku, tuo ikuinen kakkonen (tai kolmonen tai nelonen)... Tuomarina oli tanskalainen Gert Christensen ja arvosteluna seuraavaa:
"4-vuotias, hyvän kokoinen, maskuliininen pää ja ilme, saksipurenta, tummat silmät, hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin asettunut häntä, hyvä vartalo, hyvät kulmaukset takana, hyvä luusto, etuliike saisi olla vakaampi, turkki ei parhaassa kunnossa, mukava luonne."
Eli arvosteluista jos katsoo, voisi ajatella homman kosahtaneen liikkeisiin ja turkkiin. Harmi, sillä aiemmin juuri turkki on ollut se, mikä on ollut pomminvarmasti hyvää Jekussa. Toivottavasti kuun loppuun mennessä se saisi karvaa kasvatettua takaisin.
Oli kerrassaan mukavaa myös nähdä Jalon ja Romun siskoa Hiljaa, nyk. Hippua! Ja mielenkiintoista oli nähdä, miten nausteri laitetaan näyttelykuntoon. Meininki oli hieman toista kuin schippekellä, voin sanoa. Kyllä tuli taas kiiteltyä rotuvalintaa, kun Jekun voi vaan ottaa vaunusta ja viedä kehään, eikä mukaan tarvinnut pakata turkinhoitovälineitä.
Nyt tuli vähän sellainen olo, että jatkaako näitä näyttelyitä enää... Ehkä, jos turkki olisi kuosissa ja liikkeet kunnossa. Vien Jekun nyt seuraavaksi hierottavaksi ja mietitään, pitäisikö se viedä ihan fyssarille asti. Se Tervakoski on nyt ilmoitettuna, joten siellä ainakin vielä käymme pyörähtämässä.
Kolmen päivän näyttely oli kyllä aikamoinen pläjäys. Itseä alkoi väsyttää jo toisena päivänä, Jekkua kolmantena. Varsinaisesti tuloksilla emme juhlineet.
Perjantaille oli ilmoitettu vain kuusi schipperkeä, joten odotukseni olivat korkealla. Perjantai oli ehkä siksi päivistä pahin pettymys, vaikka Jekun sijoitus olikin viikonlopun paras. Näin jälkiviisaana voin todeta, että en liikuttanut ja verrytellyt Jekkua tarpeeksi ennen kehään menemistä. Se siis liikkui aivan kamalasti. Ja turkkia se on tiputellut tässä pitkin kesää, joten sekään ei ole parhaassa mahdollisessa kuosissa. Jekku sai kuitenkin ERIn ja SAn ja sijoittui uroksista toiseksi ja sai myös varacacibin. Tuomarina oli tanskalainen vanhempi herrasmies Freddie Klindrup. Hän tuli vielä erikseen sanomaan Jekun liikkeistä. Anniina totesi, että Jekun takaliikkeet olivat oudot: kesken ravin se saattoi takajaloilla ottaa laukkahyppyjä. Tuomari kuitenkin kommentoi erityisesti löysiä etuliikkeitä.
"Maskuliininen pää, erittäin hyvä ilme, erittäin hyvä purenta. Silmät oikean väriset. Oikeanlaiset korvat. Erinomainen kaula ja runko. Riittävä luusto. Oikeanlaiset kulmaukset, edessä hieman suorat. Oikeanlainen häntä. Sivuliikkeet hyvät, etuliikkeet erittäin löysät. Turkkia saisi olla hieman lisää, mutta nyt onkin kesäaika."
Varsin hyvä arvostelu siis. Ihana myös tuo ymmärtäväinen kommentti kesäkarvasta! Kehän jälkeen Jekku pääsikin asuntovaunuun huilimaan snautserityttöjen kanssa, kun me Anniinan kanssa suuntasimme koluamaan myyntikojuja.
Launtaina schipperkejä olikin jo enemmän, eivätkä odotukseni olleet kovin korkealla. Nyt jälkikäteen kun katson tuloksia, voin olla kyllä tyytyväinen. Vain neljä urosta sai SAn, Jekku mukaan luettuna. Jekku oli siis PU4. Taakse jäi kuitenkin muutama uros, eikä nartuista yksikään ollut romanialaisen tuomarin Petru Munteanin mielestä sertifikaatin arvoinen. Tässä lauantain arvostelu:
"4-vuotias, hyvän tyyppinen, oikea pää ja purenta, hyvä vartalon rakenne ja oikeat kulmaukset. Hyvä turkki, ei parhaassa kunnossa. Oikeanlainen pigmentti ja liikkeet."
Nyt tosissani panostin Jekun verryttelyyn. Ihan aamusta, kun ei vielä ollut niin kuuma, lähdin sen kanssa kiertämään ympäri ravirataa. Yritin myös pitää sitä ravilla enkä päästänyt laukkaamaan, minkä se niin kovin mielellään tekee. Luulen tämän auttaneen, kun nyt liikkeet tuntuivat paremmilta. Itsehän niitä on vaikea nähdä ihan todellisuudessa, mutta paremmalta ainakin vaikutti.
Lauantain, ja ehkäpä koko viikonlopun, paras hetki koitti, kun iltapäivällä ajoimme Anniinan koirien kasvattajan mökille ihanan järvimaiseman ääreen. Kyllä silmä ja sielu lepäsi! Koirat pääsivät juoksentelemaan vapaina ja leikkimään. Me ihmiset rentouduimme hyvän ruoan ääressä ja pulahdimme järveen. Kiitos tästä tilaisuudesta Niina-kasvattajalle!
Lauantai-iltana alkoivat paukut olla kyllä jo aika lopussa. Odotimme vain hetkeä, että pääsisimme starttaamaan kohti Turkua. Sitä ennen oli vielä muutamat kehät klaarattavana. Tällä kerralla kehät alkoivat vasta myöhemmin. Mietin, miten saisin nyt lämmiteltyä Jekun niin, että se olisi hyvässä vireessä, mutta ei liian väsynyt. En ihan onnistunut. Se oli väsynyt ja kuumissaan, sitä ei kiinnostanut eikä yhtään huvittanut kuin ympärillä olevat hajut. Edes nami ei maistunut! Eipä paljoa huvittanut mennä kehään sellaisen perässä vedettävän kanssa. Kävimme kuitenkin pokkaamassa ERI SAn ja sijan PU3. Jekku, tuo ikuinen kakkonen (tai kolmonen tai nelonen)... Tuomarina oli tanskalainen Gert Christensen ja arvosteluna seuraavaa:
"4-vuotias, hyvän kokoinen, maskuliininen pää ja ilme, saksipurenta, tummat silmät, hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin asettunut häntä, hyvä vartalo, hyvät kulmaukset takana, hyvä luusto, etuliike saisi olla vakaampi, turkki ei parhaassa kunnossa, mukava luonne."
Eli arvosteluista jos katsoo, voisi ajatella homman kosahtaneen liikkeisiin ja turkkiin. Harmi, sillä aiemmin juuri turkki on ollut se, mikä on ollut pomminvarmasti hyvää Jekussa. Toivottavasti kuun loppuun mennessä se saisi karvaa kasvatettua takaisin.
Oli kerrassaan mukavaa myös nähdä Jalon ja Romun siskoa Hiljaa, nyk. Hippua! Ja mielenkiintoista oli nähdä, miten nausteri laitetaan näyttelykuntoon. Meininki oli hieman toista kuin schippekellä, voin sanoa. Kyllä tuli taas kiiteltyä rotuvalintaa, kun Jekun voi vaan ottaa vaunusta ja viedä kehään, eikä mukaan tarvinnut pakata turkinhoitovälineitä.
Nyt tuli vähän sellainen olo, että jatkaako näitä näyttelyitä enää... Ehkä, jos turkki olisi kuosissa ja liikkeet kunnossa. Vien Jekun nyt seuraavaksi hierottavaksi ja mietitään, pitäisikö se viedä ihan fyssarille asti. Se Tervakoski on nyt ilmoitettuna, joten siellä ainakin vielä käymme pyörähtämässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)