Viime lauantaina pääsimme vihdoin Jekun kanssa taas koirakouluun. Ensimmäisellä kerralla Jekku oli vähän hermostunut ja jännittynyt, ja mietinkin miten mahtaa nyt käydä. Ihan hyvästi kävi. Jekku oli melko rauhallinen ja pystyi keskittymään paremmin. Toki välillä olisi pitänyt päästä haistelemaan kavereita, tai peräti leikkimään, mutta kyllä se palasi takaisin ruotuun makupalojen avulla.
Aluksi oli kontaktiharjoituksia, joita Jekku ei täysin tajunnut, ja niitä tehtiinkin vain pari. Sitten oli vuorossa mm. seuraamista, luokse- ja sivulletuloa, istumista ja maahan menemistä. Seuraamista olemme harjoitelleet Jekun kanssa lenkeillä, joten se sujuu jo aika hyvin. Perusasentoon Jekku ei meinaa tulla: kouluttaja kysyikin, olenko joskus astunut Jekun varpaille. Olenhan minä. Harjoittelimme sitten jonkin verran sitä, miten koiran saisi sivulle viereen istumaan. Jekku sai ehkä hieman ajatuksesta kiinni. Olemme myös kotona jatkaneet harjoittelua, mutta Jekku jäisi mieluummin kauemmas taakseni istumaan, eikä haluaisi tulla ihan viereen. No, harjoitukset jatkuvat. Lopuksi kaikki koirakot asettuivat jonoon ja jonon viimeinen lähti pujottelemaan muiden ohi. Tässä Jekku ei olisi malttanut seurata, kun kavereita oli matkalla niin paljon.
Nyt koulutukset siirtyvätkin sisätiloihin. Halli on hieman kauempana, eikä sinne kulje bussit, ainakaan kovin lähelle. Eikä meillä ole omaa autoa. Mutta ehkä pääsen Paavo-schipperken omistajan kyydillä silloin, kun he ovat menossa. Toivon, että nyt ei tulisi kovin pitkiä taukoja harjoitteluun enää.
Minkä ikäisenä suunnilleen koirille tulee ns. murrosikä? Tuntuu, kuin Jekulla olisi joku sellainen päällä juuri nyt. Se on toisinaan aikamoinen schipperkele. Se on mm. syönyt korkokenkäni koron, huulirasvani, miehen silmälasit... Eilen ihmettelin, että mitä se murisee, ärisee ja vinkuu keittiössä. Sitä harmitti niin kovasti, kun se ei saanut kiskottua reppuani tuolilta. Myöhemmin se onnistui (se pudottaminen siis) ja se (Jekku siis) vei lompakkoni. Torumisesta ei ole apua, jos sitä ei saa kiinni itse teossa, ja harvemmin sitä saa. Kaikesta tästä riiviöimisestä huolimatta se on edelleen kuitenkin aivan ihana.
Eräänä päivänä Jekku pääsi tutustumaan kissaan! Olimme tulossa päiväkävelyltä, ja Jekku jäi ulko-oven eteen ihmettelemään ja istuskelemaan. Ohi kulki pariskunta, jolla oli kissa mukanaan. Kissa oli naisen sylissä ja hän tuli lähemmäs ja kumartui. Hän sanoi, että pitää kissaa tassuista kiinni niin, ettei se pääse raapimaan. Jekku meni lähemmäs uteliaana haistelemaan. Se haisteli hetken ja perääntyi sitten haukkuen. Se kai huomasi, ettei kissa ole koira, mutta ei tiennyt, mikä otus se oikein on. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja Jekku meni uudelleen tutustumaan tähän outoon olentoon. Kissa oli koko ajan kiltisti omistajansa sylissä. Välillä se naukui, mutta ei muuta. Hetken me siinä olimme, kunnes he jatkoivat matkaansa. Ihan hauskaa, että Jekku pääsi tutustumaan kissaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti