Keskiviikkona oli taas kuukausittaiset skipitreffit. En tiedä, oliko nyt osallistujaennätys, sillä paikalla oli 17 skipiä ja kaksi muun rotuista. Uutena paikalla oli Paavo, johon olimme tutustuneet koirakoulussa. Vinkkasin Paavon omistajalle näistä treffeistä, joten oli kiva, että he tulivat paikalle. Treffeillä oli sellainen pikkumusta vilinä, etten aina edes tiennyt, missä omani menee. Mutta hauskaa taisi olla. Jekku oli taas ihan väsynyt treffien jälkeen ja nukahti jo autoon.
Samaisena keskiviikkona Jekku täytti puoli vuotta! On se jo iso poika. Tuntuu, että se on näyttelyn jälkeen kasvanut ja muuttanut muotoaan. Ei sitä itse niin tajua, mutta nyt kun näki sen muiden rinnalla. Anitan mielestä Jekku oli kehittynyt ulkonäöllisesti parempaan suuntaan.
Meillä on nyt ollut pitkä tauko koirakoulusta: ensin oli sellaisia keskiviikkoja, jolloin en päässyt paikalle. Kun taas olisin päässyt, koulutusta ei ollut. Sen jälkeen koulutuksen siirtyivät lauantaille, ja taas meni pari lauantaita niin, etten päässyt. No, nyt meinasin, että mennään eikä meinata. Lupasin Paavo-schipperken omistajallekin, että olemme tulossa ja että nähdään koulutuksessa. No, eipä se mennytkään niin. Olen itse niin kipeä, etten voinut kuvitellakaan lähteväni. Olen hieman flunssainen, joka ei ehkä muuten niin haittaisi, mutta ääneni on aivan totaalisesti pois. Koiran käskytys ei siis ihan onnistu. Jo pelkästään kävelyllä on ollut haasteellista, kun ei voi juurikaan komentaa Jekkua. Sille on tullut nyt tavaksi, että se yrittää imuroida maasta suuhunsa kaikkea mahdollista. Ainoa keinoni äännellä on naksuttaa kieltä, joten Jekku on jo tajunnut, että kun naksutan, sen pitää jättää maassa oleva kiehtova objekti rauhaan. Sen jälkeen se saa palkkion. Toivon kuitenkin, että saisin ääneni pian takaisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti