Terveisiä kehästä

Tänään koitti siis kauan odotettu ja jännitetty koiranäyttely. Treffasimme muut Luupäät aamulla messukeskuksen edessä ja suuntasimme yhdessä kehään. Jekku löi jarrut pohjaan liukkaalla lattialla, joten jouduin kantamaan sitä hetken. Muutenkin se oli yllättävän peloissaan. Outoa, sillä yleensähän Jekku on aina ja kaikkialla ollut jopa tyhmänrohkea ja muutenkin reipas. Toisaalta ei kai se mikään ihme ole, sillä koiria oli paljon ja hallissa kaikui ja kumisi. Onneksi meillä oli hieman aikaa ennen arvostelun alkamista, joten ehdimme kierrellä ja kaarrella ympäri messukeskusta. Tapasin myös muutamia tuttuja, jotka silittelivät Jekkua ja kannustivat meitä.

Eniten jännitin Jekun kehäkäyttäytymistä. Alkuun näytti, että mistään ei tule mitään, mutta Jekku kyllä yllätti ihan täysin. Se oli ihan kiltisti ja kulki nätisti. Tuomarikin oli aivan ihana, ruotsalainen Zorica Salijevic. Hän jutteli hellästi Jekulle ja oli muutenkin ystävällinen. Lopuksi hän kehotti minua laittamaan Jekun paikoilleen seisomaan, jotta voi vielä katsella ja arvioda. Siitä ei sitten tullut yhtään mitään. En saanut Jekkua pysymään paikoillaan, enkä varsinkaan asennossa seisomassa. Saimme sinisen nauhan, eli EH:n eli erittäin hyvän. Lopuksi tuomari tuli kättelemään ja sanoi, että Jekku on hyvin kaunis, mutta minun pitäisi opetella esittämään se paremmin ja varmemmin. Tuomari oli todella kannustava ja neuvoi, miten pitäisi olla. Olen Jekkuun todella tyytyväinen, itseeni en niinkään. Pakko kyllä myöntää, että jonkinlainen näyttelykärpänen taisi puraista, ja mietinkin
jo, että missäköhän ja koskakohan olisi seuraava näyttely, tai mieluiten ehkä mätsäri...

Lopuksi vielä Jekun saama arvostelu. Laitan sen nyt englanniksi tähän, Anita lupasi laittaa sitten kotisivulleen suomennetun version.
"Very nice head. Elegant body. Well developed and very nice definition of muscles. Good angulation. Very nice movement. Needs more ring training. Good pigmentation and fur quality. The dog and the owner need more patience and ring training."

Pyramidihaaste

Nyt, kun Jekku on ollut meillä jo reilut puoli vuotta, voisin tehdä pienen katsauksen sen leluihin. Tällä kertaa kirjoitan lähinnä aktivointileluista. Olemme ostaneet Jekulle jos jonkinlaista aktivointilelua: on palloa, tähteä, ufoa ja jos vaikka mitä. Tuntuu, että ne ovat Jekulle liian helppoja, eikä niistä ole kunnolla haastetta. Ensimmäisen lelun Jekku sai ikään kuin vahingossa Miehen veljeltä ja tämän avovaimolta heidän tullessaan ensimmäisen kerran moikkaamaan Jekkua. Tuo lelu on yhä käytössä. Yleensä laitan sinne jotain herkkuja ja annan Jekulle, kun lähden/lähdemme pois kotoa. Jekku jää tyytyväisenä sen pariin ahertamaan. Se on ollut todella mieluinen.


Seuraavaksi ostin pallon. Kyllä Jekku sitä mielellään pyörittelee, mutta jotenkin se tuntuu liian helpolta.


Seuraavaksi ostin sellaisen... hmm... missä on sakaroita kuten tähdessä. En vaan nyt onnistu löytämään kuvaa kyseisestä lelusta mistään. Sitä mainostettiin muistaakseni sanoilla "pomppii vastustamattomasti" tai jotain sellaista. Niihin sakaroihin siis on tarkoitus laittaa herkkuja. Se ei teknisesti mielestäni toiminut kovinkaan hyvin, joten jäi vähemmälle käytölle.

Sitten oli vuorossa aktivointipallo molecule:
Tämä on osoittautunut ihan kivaksi, mutta kovin kolisevaksi. Sen suuaukkoa saa säädettyä, joten sillä saa siten säädettyä myös vaikeusastetta.

Ostin myös ufon, sillä ihastuin sen väriin.

Jekku ei niinkään innostunut tästä, joten tämäkin on jäänyt vähemmälle käytölle.

Eilen ostin sille pyramidin.

Nyt vaikuttaa hyvältä! Jekku on tästä todella innoissaan, vaikka herkkupalat se saakin melko helposti ulos. Täytyy laittaa jotain isompia paloja, jotta saadaan vaikeusastetta lisää.

Haaveilen Nina Ottossonin aktivointi- tai älyleluista. Niissä olisi jo enemmän haastetta, mutta niissä on myös huomattavasti enemmän hintaakin. Luulen, että jossain vaiheessa vielä investoin sellaiseen.

Tasan viikko näyttelyyn

Jaiks, jännittää! Ensi viikolla tähän aikaan näyttely on jo takana. Nähtäväksi jää, onko se onnellisesti vai vähemmän onnellisesti ohi. Näimme viikko sitten pikaisesti Anitan, joka hieman harjoitteli Jekun kanssa. Ihan melko kivasti sujui. Hän myös ehdotti, että näyttelypaikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, jotta Jekun kanssa voi rauhassa kierrellä ja kaarrella ja totutella paikkaan. Suurimmaksi ongelmaksi epäilen muodostuvan sen, että Jekku on niin täpinöissään muista koirista, ettei korvaansa lotkauta minulle. Mutta jos sen kanssa etukäteen jo tutustuu paikkoihin, se toivottavasti turtuu muiden koirien läsnäoloon. Näyttelyyn kun on kuulemieni tietojen mukaan tulossa 6000 koiraa! Kaikki eivät tokikaan ole sunnuntaina, mutta kuitenkin, paljon siellä on hännänheiluttajia.

Eilen olimme taas tottelevaisuuskoulutuksessa. Tällä kerralla huomasin ihan selkeää edistystä! Mahtavaa! Jekku ihan oikeasti malttoi jo hetken kuunnella, tuli hienosti sivulle ja seurasi. Lopussa sen keskittyminen hieman herpaantui, mutta olen todella tyytyväinen silti. Uudempina juttuina harjoittelimme "eteen" -käskyä. Kokeilimme sitä pari kertaa, ja toisella kerralla Jekku menikin hienosti suoraan ruutuun, jossa oli makupaloja kupissa. Testasimme sitä myös tänään kotona. Jekku myös hyppäsi muutaman kerran esteen yli.

Pyysin koulutuksen ohjaajaa alussa katsomaan Jekun hampaat, jotta se tottuisi siihen, että vieraat ihmiset katsovat sen suuhun. Jekku antoi tällä kertaa katsoa hampaat hienosti. Minulla on kauhukuvia ekasta näyttelystä, jossa Jekku koetti molemmin tassuin haroa tuomarin käsiä huulipielistään pois. Toivottavasti tällä kertaa sujuu paremmin. Myös pari kaveriani on katsonut Jekun hampaat, kun olen pyytänyt.

Jekku on ollut kotonakin nyt rauhallisempi, kun sen kanssa on touhuttu enemmän. Tai no, ihan luonnollistahan se on. Olen lähes päivittäin kätkenyt makupaloja ympäri asuntoa, ja Jekku on sitten saanut nuuskia ja etsiä ne. Se tuntuu tykkäävän, kun saa käyttää nokkaansa.

Nirso syöpöttelee

Kyllä Jekkua tänään lykästi lenkillä. Ennen lenkkiä se vähän nirsoili kotona, mutta söi lopulta ruokansa. Lenkillä meitä vastaan käveli muutama haalaripukuinen opiskelijanuorukainen. Yksi heistä avasi keskustelun niinkin välkysti kuin: "Olet koiraa ulkoiluttamassa." No shit Sherlock. "Juu-uh?". Seuraavaksi poika tiedusteli, saisiko ruokkia koirani ja kaivoi samalla Stockmannin muovipussista esille purkin Ceasaria ja lihatikun. Taisin näyttää jonkin verran epäuskoiselta, kun toinen poika puuttui puheeseen ja selitti, että he ovat suorittamassa rasteja pisin pitkin kaupunkia, ja yhdellä rastilla pitäisi ruokkia koira. Vihdoin tajusin jutun juonen ja annoin luvan antaa Jekulle ruokaa. Poika avasi Ceasarin ja Jekku söi ahnaasti. Ruokailu myös videoitiin kännykkäkameralla, sillä pojilla piti kuulemma olla todistusaineistoa siitä, että ruoka on ihan todella annettu koiralle. Ajattelin, että Ceasar kyllä riittäisi Jekulle, sillä olihan se juuri kotona syönyt ennen lähtöä, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, poika avasi myös lihatikun ja antoi sen jälkiruoaksi. Lopuksi he toivottivat hyvää illan jatkoa ja jatkoimme kaikki matkaamme. En voinut kuin hymyillä.

Kävelimme muutaman sata metriä eteenpäin ja ylitimme joen pitkin Teatterisiltaa. Sillan toisella puolella seisoi seuraava haalaripukuinen poikajoukko valmiusasemissa. Hekin pysäyttivät meidät ja kysyivät, saako Jekulle antaa ruokaa. Nauraen kiitin ja totesin, että Jekku on jo kerran tällä reissulla saanut syödäkseen. He eivät siitä lannistuneet, vaan antoivat meille rasian Ceasaria vietäväksi kotiin. Myös he toivottivat hyvää illan jatkoa, ja taas jatkoin nauraen matkaani.

Enempää yllätyksiä ei lenkkiin mahtunut, mutta olihan sitä jo tuossa yhdelle illalle. Hauskoja tempauksia tuollaiset.

Poikien juttuja

Välillä tuntuu, että en osaa leikkiä Jekun kanssa. Lähinnä leikimme jollakin lelulla tai pallolla, ja kyllä Jekku siitä toki tykkää. Mutta kaikkein mieluisin leikki sille on Miehen kanssa riehuminen. Mies jahtaa Jekkua ja Jekku juoksee pakoon. Välillä meno on aika hurjaa Jekun hyppiessä sohvalle ja sieltä pois. Matotkin menevät rullalle tämän leikin tuoksinassa. Kerran Mies ehdotti minulle, että yrittäisin samaa leikkiä. Eihän siitä mitään tullut. Mies seisoi takanani ja Jekku katsoi Miestä epätoivoisesti: "Hei tuu nyt, ei toi osaa!" No, niinpä minä väistin ja pojat jatkoivat leikkiään.

Nykyään ruokakin tuntuu maistuvan paremmalta Miehen tarjoilemana. Jekku on vähän nirsoillut ruoan suhteen, ja olin siitä aluksi jopa huolestunut. Jekkua kun ei ole koskaan tarvinnut kahdesti käskeä syömään, vaan se on hotkaissut ruokansa ihan salamana. Nyt kun annan ruokaa, Jekku käy ehkä haistamassa, mutta perääntyy sitten ja ottaa sellaisen leikkiasennon, siis takapuoli pystyssä keikkuen. Kun Mies tulee ja tarjoilee, ruoka kelpaa heti. On se kumma.

Nyt pojat makaavat sohvalla: Mies lukee ja Jekku makoilee hänen jaloissaan. Olin vähän miettinyt taas näyttelytreeniä, mutta en raaski häiritä Jekkua. Olemme nyt joka ilta vähän treenanneet kävelyä ja poseeraamista näyttelyremmin kanssa, ja olen seisottanut Jekkua pöydällä ja katsonut siinä hampaat. On tässä vielä vähän aikaa näyttelyyn, joten vielä ehtii harjoitella.

Uusia aluevaltauksia

Joskus aiemmin kerroin, että Jekku on kenkäfriikki. No, tämä villitys on mennyt ohi, osittain ehkä siksi, että kengät on nyt siirretty Jekun ulottumattomiin. Mutta Jekkuhan ei jäänyt sitä suremaan, vaan keksi uuden aluevaltauksen: elokuvat. Meillä oli siis DVD:t kirjahyllyn alimmalla hyllyllä, josta Jekku sitten keksi ne. Se kävi hakemassa yhden DVD:n kerrallaan ja nakersi sitä. Sen maku tosin on ollut hieman valikoiva ja sille ovat kelvanneet lähinnä Miehen länkkärit. Suurimmaksi osaksi vauriot kohdistuivat onneksi kansiin, joten itse levyt säilyivät ehjänä. Yhden Clint Eastwoodin pätkän se pureksi käyttökelvottomaksi. Myös Johnny Deppin tähdittämä Yhdeksäs portti kiehtoi, sillä sen Jekku kävi hakemassa kolmesti peräkkäin. Kiellot eivät tehonneet, emmekä koko aikaa voineet sitä valvoa, niinpä DVD:t saivat väistyä Jekun tieltä. Hetken alahylly oli tyhjillään, mutta ajattelin siirtää pokkarit sinne.

Tänään aamulla kävin Jekun kanssa aamukävelyllä ja ajattelin vielä hetkeksi mennä jatkamaan uniani. Jekku oli näppäränä poikana keksinyt itselleen pientä askaretta sillä välin: se oli tyhjentänyt koko alahyllyn, kuljettanut kirjoja ympäriinsä, ja pari niistä pureskellut. Onneksi kirjat olivat "vain" pokkareita, ja vain kannet ja muutamat sivut tuhoutuivat. Mutta niin saivat pokkaritkin tehdä tilaa, ja hylly on taas tyhjillään.

Tänään olisi ollut skipitreffit, mutta olimme sukuloimassa, joten treffit valitettavasti jäivät väliin. Olisi ollut kiva nähdä kaikkia ja etenkin olisi ollut kivaa ja tärkeää treenata tulevaan näyttelyyn. Hermoilen näyttelystä, mutta en oikein osaa tehdä mitään sen eteen. Olemme treenanneet edelleen hampaiden katsomista ja hieman pöydällä oloa. Suurimmaksi ongelmaksi näyttelyssä muodostunevat muut koirat, sillä veikkaan, että Jekku ei malta keskittyä poseeraamiseen, vaan haluaisi tehdä tuttavuutta kavereiden kanssa.

Ai niin, terveisiä Gdanskista! Vietimme siellä Miehen kanssa muutaman päivän. Oli kyllä kiva reissu ja kaupunkikin oli mukava. Yritän vaikka seuraavalla kerralla kirjoitella vähän matkasta.

Uusi vuosi, uudet jekkuilut

Niin vilahti ohi joulu, ja vaihtui vuosi. Joulu meni ihan rauhallisissa merkeissä, tai niin rauhassa, kuin se Jekun kanssa mennä voi. Aattona olimme Miehen vanhempien luona, ja Jekku sai riehua sydämensä kyllyydestä Mustin kanssa. Musti alkaa olla jo vanha ja väsynyt, mutta herrasmiesmäisesti se kesti Jekkua. Ainoa sanominen meinasi tulla joululahjojen kanssa. Jekku ja Musti saivat nimittäin molemmat luut joululahjaksi. Musti vähän isomman, Jekku vähän pienemmän. Musti uhkasi kuitenkin omia molemmat luut. Jekku yritti ottaa omansa pois, jolloin Musti alkoi murista ja äristä, ja minä melkein poljin jalkaa, että se on Jekun luu, eikä sitä saa pieneltä viedä pois. Loppujen lopuksi Jekku sai luunsa. Ja sitä on vielä jäljellä! Sai Jekku sitten myös keksejä ja sellaisia kuivattuja kananpaloja, jotka olivat sen mielestä hurjan hyviä. Ai niin, Jekku söi myös yhden joulutortun! Olimme äitini kanssa lähdössä Miehen vanhempien luota ja seisoimme koko porukka eteisessä. Takaa olohuoneesta kuului jotain epämääräistä ääntelyä, joten käännyimme yhtenä rintamana vain nähdäksemme, miten Jekku seisoo sohvapöydällä syöden joulutorttua. Emme voineet mitään muuta kuin nauraa, niin koominen se tilanne oli. Sitä paitsi Jekku oli jo viimeistelemässä joulutorttua, eikä sitä olisi siltä ehtinyt pois ottaa.

Kun joulu oli onnellisesti ohi, aloin pohtia vuodenvaihdetta. Meidät oli kutsuttu yksiin juhliin, ja ajattelin hetken, että ehkä jätän bileet väliin, sillä emme olisi voineet jättää Jekkua illalla yksin, jos se olisi panikoinut raketteja. Äitini kuitenkin lupasi ottaa Jekun luokseen, joten pääsimme Miehen kanssa yhdessä juhlimaan vaihtuvaa vuotta. Edelleen vähän jännitin mitä tuleman pitää. Soitin illalla äidille ja kyselin meininkiä. Raketit paukkuivat kuulemma kovasti, ja Jekku nukkui tyytyväisenä ja rauhallisena. Huh helpostus. Ulkona se oli vähän pelästynyt, kun jossakin lähellä oli paukahtanut, mutta sisällä ei ollut mitään ongelmia. Helpottavaa.

Uudenvuodenpäivänä teimme Miehen kanssa täällä suursiivouksen ennen kuin haimme Jekun kotiin. Tai no, kunnia sille, jolle se kuuluu: Mies teki suursiivouksen. Hän imuroi, vei matot ulos, ja pesi lattiat. Minä keskityin kaikkeen irtonaiseen ryjään. Oli niin paljon helpompi siivota, kun Jekku oli pois jaloista. Nyt täällä on vielä toistaiseksi ihanan siistiä!

Huomenna lähdemme Miehen kanssa Gdanskiin ja palaamme lauantaina. Jekku on taas äidilläni hoidossa sen ajan.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!