Tapasimme eilen iltalenkillä Jekun kanssa Kullannupun, tai oikeastaan hän ohitti meidät. Ihmeellistä kyllä, Jekku suhtautuu Kullannuppuun lähes täysin välinpitämättömästi. Itse sen sijaan vanhana hevostyttönä olen kovinkin ilahtunut ja kiinnostunut. Mainittu Kullannuppu nimittäin on suomenhevonen, josta olen täällä aiemminkin maininnut. Mutta aina se vaan jaksaa ilahduttaa.
Jekku ei tosiaan ole hevosesta moksiskaan, eikä hevonen Jekusta, tai kenestäkään muusta kulkijastakaan. Eilen Kullannupulla ratsastettiin mutta joskus sitä myös talutetaan. Kun he tulevat joen puupolulla vastaan, tervehdimme omistajan kanssa toisiamme, ihan kuin ketkä tahansa koiranulkoiluttajat toisiaan. Nyt vaan toisella on vähän isompi kaveri narun päässä.
Tiedän, että ei välttämättä ole yksiselitteistä ratsastaa hevosta kaupungin keskustassa. Tai ilmeisestikin hevosella pitäisi olla kunnolliset kengät, etteivät sen kaviot kärsi. Mutta silti kavioidenkopse (joka on muuten jotenkin yksi sykähdyttävimmistä äänistä niin elokuvissa kuin livenä) ja vieno leuhahdus hevosentuoksua ovat jotain ihmeellistä eksotiikkaa urbaanissa illassa.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
perjantai 26. lokakuuta 2012
Omatoimitreeniä
Eilen meillä oli omatoimitreenit, sillä toinen kouluttuja oli itse jossakin koulutuksessa ja toinen sairaana. No, eipä tuo mitään, me sitten treenasimme itseksemme. Saimme itse vaikuttaa rataan: joko teemme samaa rataa kuin edellinen ryhmä, tai voisimme tehdä esim. samaa Evan rataa, jota teimme lauantaina. Evan rata oli kyllä hauska, mutta päädyimme valmiiseen rataan, jotta pääsimme heti tositoimiin.
Rata oli aika simppeli, eikä mitään ihmeempiä pyörityksiä ollut. Teimme suunnilleen näin: hyppy, hyppy, mutkaputki, rengas, hyppy, A-este. Tuon jälkeen oli vähän varioimisen varaa. Joko saattoi lähteä hypyn kautta kepeille tai palata A:lle ja siitä hypyn kautta suoraan putkeen ja kahden hypyn kautta loppuun. Itse valitsin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.
Toisaalta omatoiminen treeni oli vaihteeksi ihan kivaakin, mutta itselläni se jää vähän ponnettomaksi. Ekalla kerralla tein radan pari kertaa läpi ja se oli siinä. En itse osaa puuttua mahdollisiin virheisiin, enkä keksi, mitä kohtaa jäisi hiomaan.
Kepit olivat aluksi ilman pleksejä, mutta uhkarohkeasti kokeilin niitä silti. Jekku meni yllättävän pienellä käsiohjauksella! Jee. Myös A:lla se osasi nyt ottaa paremmin kontaktin kuin ennen. Lopuksi keppeihin laitettiin pleksit, ja niiden kanssa menee jo melko sujuvasti. Vauhtia ei ole vielä paljoa, mutta ei sen niin väliä. Pääasia, että menee oikein ja että Jekku saisi ideasta kiinni.
Ihan loppuun teimme putkirallailua. Eli melko kovalla vauhdilla putkesta putkeen uudelleen ja uudelleen. Kosti-snautserin omistaja osaa katsoa ja kommentoida onneksi aika hyvin. Hän huomautti, että Jekku tekee kahden suoran putken välissä melko laajan kaarteen, joten minun pitäisi ilmaista suuntaa Jekulle sen vielä ollessa putkessa. Viimeisellä kerralla huutelinkin sen nimeä, joten se kääntyi vähän paremmin. En tiedä, olinko aiemmin kunnolla tajunnutkaan, että putken jälkeen koira kääntyy siihen suuntaan, mistä omistaja sen on putkeen lähettänyt. Eli kun radalla oli rinnakkain kaksi suoraa putkea, ja lähetin Jekun oikeanpuoleiseen putkeen sen vasemmalta puolelta, Jekku putken jälkeen tiesi kääntyä vasemmalle siihen toiseen putkeen. Kun lähetin sen putken oikealta puolelta, se kääntyi puolestaan toiseen suuntaan. Kappas. (Ja 10 pistettä sille, joka tajusi tästä selityksestä jotain...)
Sellainen yllättävä vaikeus nyt oli, että Jekku ei meinannut aluksi jäädä esteen taakse odottamaan lupaa lähteä, vaan lähti ihan itsekseen tulemaan. En tiedä, johtuiko hallissa olevasta yllättävänkin kovasta metelistä, eli häiritsikö se jotenkin keskittymistä, vai olisiko johtunut siitä, että Evan kanssa tehtiin niin, että hän piti Jekkua paikoillaan ennen lähtöä. Jos Jekulle siitä jäi jotenkin epäselvä olo lähdön suhteen. Tein sitten pari kertaa niin, että jätin sen esteen taakse, kävelin edestakaisin ja palasin palkkaamaan. Tämän jälkeen sille jotenkin muistui mieleen, mitä "odota"-käsky oikein tarkoittikaan.
Oli kyllä oikein hauskat ja vauhdikkaatkin treenit! Paljon saimme aikaiseksi, mutta kyllä minä silti pidän siitä, että joku on oikeasti ohjaamassa ja kouluttamassa. Paremmin silloin ehkä kehittyy kuitenkin.
Rata oli aika simppeli, eikä mitään ihmeempiä pyörityksiä ollut. Teimme suunnilleen näin: hyppy, hyppy, mutkaputki, rengas, hyppy, A-este. Tuon jälkeen oli vähän varioimisen varaa. Joko saattoi lähteä hypyn kautta kepeille tai palata A:lle ja siitä hypyn kautta suoraan putkeen ja kahden hypyn kautta loppuun. Itse valitsin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.
Toisaalta omatoiminen treeni oli vaihteeksi ihan kivaakin, mutta itselläni se jää vähän ponnettomaksi. Ekalla kerralla tein radan pari kertaa läpi ja se oli siinä. En itse osaa puuttua mahdollisiin virheisiin, enkä keksi, mitä kohtaa jäisi hiomaan.
Kepit olivat aluksi ilman pleksejä, mutta uhkarohkeasti kokeilin niitä silti. Jekku meni yllättävän pienellä käsiohjauksella! Jee. Myös A:lla se osasi nyt ottaa paremmin kontaktin kuin ennen. Lopuksi keppeihin laitettiin pleksit, ja niiden kanssa menee jo melko sujuvasti. Vauhtia ei ole vielä paljoa, mutta ei sen niin väliä. Pääasia, että menee oikein ja että Jekku saisi ideasta kiinni.
Ihan loppuun teimme putkirallailua. Eli melko kovalla vauhdilla putkesta putkeen uudelleen ja uudelleen. Kosti-snautserin omistaja osaa katsoa ja kommentoida onneksi aika hyvin. Hän huomautti, että Jekku tekee kahden suoran putken välissä melko laajan kaarteen, joten minun pitäisi ilmaista suuntaa Jekulle sen vielä ollessa putkessa. Viimeisellä kerralla huutelinkin sen nimeä, joten se kääntyi vähän paremmin. En tiedä, olinko aiemmin kunnolla tajunnutkaan, että putken jälkeen koira kääntyy siihen suuntaan, mistä omistaja sen on putkeen lähettänyt. Eli kun radalla oli rinnakkain kaksi suoraa putkea, ja lähetin Jekun oikeanpuoleiseen putkeen sen vasemmalta puolelta, Jekku putken jälkeen tiesi kääntyä vasemmalle siihen toiseen putkeen. Kun lähetin sen putken oikealta puolelta, se kääntyi puolestaan toiseen suuntaan. Kappas. (Ja 10 pistettä sille, joka tajusi tästä selityksestä jotain...)
Sellainen yllättävä vaikeus nyt oli, että Jekku ei meinannut aluksi jäädä esteen taakse odottamaan lupaa lähteä, vaan lähti ihan itsekseen tulemaan. En tiedä, johtuiko hallissa olevasta yllättävänkin kovasta metelistä, eli häiritsikö se jotenkin keskittymistä, vai olisiko johtunut siitä, että Evan kanssa tehtiin niin, että hän piti Jekkua paikoillaan ennen lähtöä. Jos Jekulle siitä jäi jotenkin epäselvä olo lähdön suhteen. Tein sitten pari kertaa niin, että jätin sen esteen taakse, kävelin edestakaisin ja palasin palkkaamaan. Tämän jälkeen sille jotenkin muistui mieleen, mitä "odota"-käsky oikein tarkoittikaan.
Oli kyllä oikein hauskat ja vauhdikkaatkin treenit! Paljon saimme aikaiseksi, mutta kyllä minä silti pidän siitä, että joku on oikeasti ohjaamassa ja kouluttamassa. Paremmin silloin ehkä kehittyy kuitenkin.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
October show 2012
Syyslomastani tuli melkoisen koiraharrastuspainotteinen: torstaina olin agilityepiksissä töissä, lauantaina agilityssa ja tänään näyttelyssä. No, kivaa on ollut! Tänään siis loman huipennuksena koiranäyttely Turun messukeskuksessa.
Minua vähän jännitti taas aamusta. Että miten Jekku käyttäytyy ja miten se suhtautuu, kun ensimmäistä kertaa on vastassa miestuomari. Siis lähinnä sitä mietin, että suhtautuuko se naisiin ja miehiin eri tavalla.
Hyvin Jekku suhtautui, eikä oikeastaan ollut moksiskaan. Se oli ehkä jopa paremmin kuin ennen! Tällä kerralla tuomari ei seisottanut koiraa pöydällä kovinkaan kauaa, vaan enemmänkin tarkasteli koiran liikkeitä ja seisotti koiraa lattialla. Hän huomautti, että kävellessä Jekku katsoo tiiviisti minuun, jolloin hän ei voi nähdä koiran etuosan liikkeitä kunnolla. Minun ei pitäisi jutella sille, vaan vaan posottaa eteenpäin. Hän kehotti myös näyttämään oikeaa kättäni, että siellä ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Olipa muuten vaikeaa kävellä niin, etten katsonut, miten Jekku tulee! Olen kyllä todella tyytyväinen Jekun esiintymiseen! Varsinkin siinä lattialla se seisoi hienosti, eikä minun tarvinnut korjata sitä kuin pari kertaa.
Jekku sai punaisen nauhan ja sijoittui avoimen luokan urosten kakkoseksi, eli näyttelykielellä tuloksena AVO ERI AVK2. SA:ta ei tällä kerralla herunut. Tiedän ja myönnän toki, että ERI on (varsinkin KV-näyttelyssä) erinomainen, mutta silti jäi vähän kaihertamaan. Jekku on päässyt jo niin lähelle, mutta silti jää uupumaan sertistä. Päätin, että menemme vielä ainakin tammikuun Turun näyttelyyn ja sitten harkitsen jatkoa. Jotenkin nälkä tuntuu kasvavan syödessä.
Tässä vielä arvostelu, på svenska.
"2½ årig hane med bra proportioner. Maskulint huvud som kunde ha aningen mera bredd i skallen (?) o. ngt kortase nösparti. Fina ögön & örön. Lagom hals. Välkroppad. Bra benstomme. Rör sig fint från sidan men slänger en del med frambenen. Bra pälsstruktur. Trevligt temperament."
Etenkin viimeinen virke on mielestäni ihastuttava. Pari kohtaa tuolla on hieman epäselviä, mutta noin kokonaisuutena todella hyvä arvostelu. Tuomarina oli siis ruotsalainen Johan Andersson.
Muutenkin Luupäillä meni hyvin. Tässäpä muiden tulokset:
Diktaattori ”Velmu” VAL, ERI, VAK3, PU4
Hirmumyrsky ”Hani” JUN, ERI, JUK1, SA, PN3, SERT
Bilekärpänen ” Pimu” AVO, ERI, AVK1
Demoni ”Demi” AVO, ERI, AVK2
Fantastinen Keiju ”Vilma” AVO, EH, AVK3
Hyvä Luupäät, ja onnea Hanille ekasta sertistä!
Olimme kehän reunalla jo hyvissä ajoin, joten jouduimme tovin myös odottelemaan. On hyvä huomata, että Jekku ei arastele näyttelypaikan hälinää. Siinä kun odottelimme muiden schipperkejen kanssa kehään pääsyä, meitä lähestyi eräs mies, jolla oli rinnassaan tuomari-kyltti. Hän katsoi minua ja tuli englanniksi kysymään, saisiko ottaa Jekusta kuvan. Itse seisoin juuri huulirasvatuubi kourassani, mutta suostuin toki kuvaan. Heivasin huulirasvan syrjään ja siitä lennosta asettelin Jekkua kuvaan. Muut sanoivat, että Jekku seisoi oikein nätisti. Enää mietityttää se, kuka tuo mies oli, ja miksi hän kuvan halusi.
Minua vähän jännitti taas aamusta. Että miten Jekku käyttäytyy ja miten se suhtautuu, kun ensimmäistä kertaa on vastassa miestuomari. Siis lähinnä sitä mietin, että suhtautuuko se naisiin ja miehiin eri tavalla.
Hyvin Jekku suhtautui, eikä oikeastaan ollut moksiskaan. Se oli ehkä jopa paremmin kuin ennen! Tällä kerralla tuomari ei seisottanut koiraa pöydällä kovinkaan kauaa, vaan enemmänkin tarkasteli koiran liikkeitä ja seisotti koiraa lattialla. Hän huomautti, että kävellessä Jekku katsoo tiiviisti minuun, jolloin hän ei voi nähdä koiran etuosan liikkeitä kunnolla. Minun ei pitäisi jutella sille, vaan vaan posottaa eteenpäin. Hän kehotti myös näyttämään oikeaa kättäni, että siellä ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Olipa muuten vaikeaa kävellä niin, etten katsonut, miten Jekku tulee! Olen kyllä todella tyytyväinen Jekun esiintymiseen! Varsinkin siinä lattialla se seisoi hienosti, eikä minun tarvinnut korjata sitä kuin pari kertaa.
Jekku sai punaisen nauhan ja sijoittui avoimen luokan urosten kakkoseksi, eli näyttelykielellä tuloksena AVO ERI AVK2. SA:ta ei tällä kerralla herunut. Tiedän ja myönnän toki, että ERI on (varsinkin KV-näyttelyssä) erinomainen, mutta silti jäi vähän kaihertamaan. Jekku on päässyt jo niin lähelle, mutta silti jää uupumaan sertistä. Päätin, että menemme vielä ainakin tammikuun Turun näyttelyyn ja sitten harkitsen jatkoa. Jotenkin nälkä tuntuu kasvavan syödessä.
Tässä vielä arvostelu, på svenska.
"2½ årig hane med bra proportioner. Maskulint huvud som kunde ha aningen mera bredd i skallen (?) o. ngt kortase nösparti. Fina ögön & örön. Lagom hals. Välkroppad. Bra benstomme. Rör sig fint från sidan men slänger en del med frambenen. Bra pälsstruktur. Trevligt temperament."
Etenkin viimeinen virke on mielestäni ihastuttava. Pari kohtaa tuolla on hieman epäselviä, mutta noin kokonaisuutena todella hyvä arvostelu. Tuomarina oli siis ruotsalainen Johan Andersson.
Muutenkin Luupäillä meni hyvin. Tässäpä muiden tulokset:
Diktaattori ”Velmu” VAL, ERI, VAK3, PU4
Hirmumyrsky ”Hani” JUN, ERI, JUK1, SA, PN3, SERT
Bilekärpänen ” Pimu” AVO, ERI, AVK1
Demoni ”Demi” AVO, ERI, AVK2
Fantastinen Keiju ”Vilma” AVO, EH, AVK3
Hyvä Luupäät, ja onnea Hanille ekasta sertistä!
Olimme kehän reunalla jo hyvissä ajoin, joten jouduimme tovin myös odottelemaan. On hyvä huomata, että Jekku ei arastele näyttelypaikan hälinää. Siinä kun odottelimme muiden schipperkejen kanssa kehään pääsyä, meitä lähestyi eräs mies, jolla oli rinnassaan tuomari-kyltti. Hän katsoi minua ja tuli englanniksi kysymään, saisiko ottaa Jekusta kuvan. Itse seisoin juuri huulirasvatuubi kourassani, mutta suostuin toki kuvaan. Heivasin huulirasvan syrjään ja siitä lennosta asettelin Jekkua kuvaan. Muut sanoivat, että Jekku seisoi oikein nätisti. Enää mietityttää se, kuka tuo mies oli, ja miksi hän kuvan halusi.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Eva Lacnakovan koulutuksessa
Tänään osallistuimme Jekun kanssa tsekkiläisen Eva Lacnakovan kurssille. Voi vitsit, miten mahtavaa! Kurssiaikamme oli klo 17-19, joten oli varsinaista lauantai-illan huumaa. Olen ihan fiiliksissä edelleen, vaikka en mitään yhtä ja erityistä ahaa-elämystä saanutkaan.
Teimme rataa kolmessa eri pätkässä. Hyvä ratkaisu sikälikin, että koirat saivat aina välillä hetken aikaa hengähtää. Siinä ehti käydä välillä verryttelemässä koiraa ja tulla sitten vielä seuraamaan muiden suorituksia.
Minä sain välillä Evan hyppimään tasajalkaa... Ei vissiin menneet ohjaukset ihan täysin putkeen aina. Kovasti tuli kyllä kehujakin vastapainoksi.
En tiedä, mikä palikka nyt loksahti paikalleen, mutta ikinä ennen ei ole tuntunut yhtä hyvältä. Evan mukaan myös näytti hyvältä. Radoilla oli muutamia vaikeita kohtia, joista olin varma, että Jekku ei tottele, vaan posottelee ohi. Ihmeekseni se kuitenkin suoriutui vaikeistakin kohdista ihan kohtalaisella kunnialla.
Eva hyppeli tasajalkaa siis siksi, että minä tein aluksi helppoihinkin kohtiin aivan liian monimutkaisia kuvioita. Näköjään minulle pitää melkein kädestä pitäen näyttää, miten ja mitä pitäisi tehdä, sitten kykenen siihen. Tiedän, että pitäisi oppia tekemään ratkaisut ihan itse, mutta tässä vaiheessa siinä on liian monta liikkuvaa tekijää. Jos saisin jotain ihan perusvarmuutta ohjaukseen, ehkä saisin siitä hiljalleen tehtyä omiakin ratkaisuja ohjauksen suhteen.
Lopuksi olisi saanut vielä kokeilla ihan koko radan tekemistä. Minä tein siinä vaiheessa ratkaisun, että lopetamme Jekun kanssa siihen. Ajattelin ensinnäkin, että Jekku vaikutti jo vähän väsyneeltä ja toisekseen parempi lopettaa, kun on vielä voitolla.
Teimme rataa kolmessa eri pätkässä. Hyvä ratkaisu sikälikin, että koirat saivat aina välillä hetken aikaa hengähtää. Siinä ehti käydä välillä verryttelemässä koiraa ja tulla sitten vielä seuraamaan muiden suorituksia.
Minä sain välillä Evan hyppimään tasajalkaa... Ei vissiin menneet ohjaukset ihan täysin putkeen aina. Kovasti tuli kyllä kehujakin vastapainoksi.
En tiedä, mikä palikka nyt loksahti paikalleen, mutta ikinä ennen ei ole tuntunut yhtä hyvältä. Evan mukaan myös näytti hyvältä. Radoilla oli muutamia vaikeita kohtia, joista olin varma, että Jekku ei tottele, vaan posottelee ohi. Ihmeekseni se kuitenkin suoriutui vaikeistakin kohdista ihan kohtalaisella kunnialla.
Eva hyppeli tasajalkaa siis siksi, että minä tein aluksi helppoihinkin kohtiin aivan liian monimutkaisia kuvioita. Näköjään minulle pitää melkein kädestä pitäen näyttää, miten ja mitä pitäisi tehdä, sitten kykenen siihen. Tiedän, että pitäisi oppia tekemään ratkaisut ihan itse, mutta tässä vaiheessa siinä on liian monta liikkuvaa tekijää. Jos saisin jotain ihan perusvarmuutta ohjaukseen, ehkä saisin siitä hiljalleen tehtyä omiakin ratkaisuja ohjauksen suhteen.
Lopuksi olisi saanut vielä kokeilla ihan koko radan tekemistä. Minä tein siinä vaiheessa ratkaisun, että lopetamme Jekun kanssa siihen. Ajattelin ensinnäkin, että Jekku vaikutti jo vähän väsyneeltä ja toisekseen parempi lopettaa, kun on vielä voitolla.
perjantai 19. lokakuuta 2012
Tahdonvoimaa
Olimme eilen taas hierojalla Jekun kanssa. On sen kroppa kyllä kummallinen. Ensin se on ollut jumissa ties miten pitkään erilaisten vahinkojen seurauksena. Sitten se alkoi vetreytyä, aloitimme dobon, ja nyt se on sitten jumissa siksi, että lihakset ovat yllättäen kehittyneet yllättävästi. Hieroja totesi, että Jekun reisilihakset ovat hetkessä kehittyneet aivan valtaviksi. Huh. Katsotaan, mitä sunnuntaina näyttelyssä tuomari tuumaa asiasta. Äsken myös yllätin itseni miettimästä, että mitenköhän lauantain agility vaikuttaa Jekun liikkeisiin siellä näyttelyssä. Voi ei, ei minusta pitänyt tulla tällaista, joka miettii näyttelyissä esiintymistä näin tarkkaan! Ei se ole niin vakavaa, ei oikeastikaan ole!
Jekku on välillä vähän jääräpäinen (hehheh, kukaan ei varmaan olisi arvannutkaan). Hierojan se antaa kyllä käsitellä, mutta välillä tulee hetkiä, että se ponkaisee, tai yrittää ponkaista ylös. Sitten se rimpuilee ja räpiköi niin, että meillä on hierojan kanssa lähes täysi työ saada tuo 6,5 kiloa painava koira aloilleen. Eilen sitten ihmettelin, että mitenkä isojen koirien kanssa? Miten ne saa asettumaan? Nina siinä sitten vienosti tuumi, että eipä tällaisia vaikeuksia yleensä tai useinkaan ole. Että Jekku on kyllä harvinaisen kovatahtoinen ja itsepäinen, kun haraa vastaan. Sillä lailla. Nina myös kysyi, olemmeko käyneet luonnetestissä. No emme ole, mutta olen kyllä miettinyt, että voisi joskus mennä katsomaan, mitä siellä Jekusta sanotaan.
Jekku on välillä vähän jääräpäinen (hehheh, kukaan ei varmaan olisi arvannutkaan). Hierojan se antaa kyllä käsitellä, mutta välillä tulee hetkiä, että se ponkaisee, tai yrittää ponkaista ylös. Sitten se rimpuilee ja räpiköi niin, että meillä on hierojan kanssa lähes täysi työ saada tuo 6,5 kiloa painava koira aloilleen. Eilen sitten ihmettelin, että mitenkä isojen koirien kanssa? Miten ne saa asettumaan? Nina siinä sitten vienosti tuumi, että eipä tällaisia vaikeuksia yleensä tai useinkaan ole. Että Jekku on kyllä harvinaisen kovatahtoinen ja itsepäinen, kun haraa vastaan. Sillä lailla. Nina myös kysyi, olemmeko käyneet luonnetestissä. No emme ole, mutta olen kyllä miettinyt, että voisi joskus mennä katsomaan, mitä siellä Jekusta sanotaan.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Dobo
Kaikkeahan pitää kokeilla, eikö niin? Viime postauksessa jo mainitsinkin, että kokeilimme hierojan pakeilla käydessämme, mitä Jekku tuumaisi jumppapallosta. Ja sehän tykkäsi. Siispä ilmoittauduin doboon, jossa olimme tänään ensimmäistä kertaa. Hauskaa oli!
Olipa kiva pitkästä aikaa itsekin päästä tekemään lihaskuntoliikkeitä! En ihan rehellisesti sanottuna tiedä, milloin olisin viimeksi jotain tehnyt, siis ihan kunnolla ja oikeasti. Olisikohan noin vuonna 2010? Eli lienee aika tämänkin keski-ikää vääjäämättä lähestyvän tädin alkaa tehdä jotain!
Ensimmäinen liike oli Jekulle yksi vaikeimmista: se ei päässytkään heti pallolle, vaan sen piti kiertää palloa minun istuessani siinä päällä. Tämän jälkeen teimme sitten tunnin verran erilaisia harjoitteita. Välillä koira tasapainoili pallolla, välillä koirat lepäsivät ja omistajat jumppasivat. Myös se oli Jekusta aivan sietämätöntä, kun sidoin sen kiinni ja sen piti vain vierestä seurata, miten minä keekoilen sen pallon kanssa. Miten epäreilua, että hän päässyt koko ajan osallistumaan!
Jaksamisen(i) äärirajoille ei menty, mutta on kyllä sellainen olo, että jotain on tullut tehtyä. Teimme kuitenkin monipuolisesti eri lihasryhmiä: jalkoja, käsiä, vatsaa ja selkää. Huomenna, viimeistään ylihuomenna on selvillä, miten koville tämä ottikaan.
Jekku on aivan sippi, kerrankin! Itse olen tyytyväinen ja innostunut. Aion ehdottomasti jatkaa vielä jatkokurssille, sitten keväämmällä.
Olipa kiva pitkästä aikaa itsekin päästä tekemään lihaskuntoliikkeitä! En ihan rehellisesti sanottuna tiedä, milloin olisin viimeksi jotain tehnyt, siis ihan kunnolla ja oikeasti. Olisikohan noin vuonna 2010? Eli lienee aika tämänkin keski-ikää vääjäämättä lähestyvän tädin alkaa tehdä jotain!
Ensimmäinen liike oli Jekulle yksi vaikeimmista: se ei päässytkään heti pallolle, vaan sen piti kiertää palloa minun istuessani siinä päällä. Tämän jälkeen teimme sitten tunnin verran erilaisia harjoitteita. Välillä koira tasapainoili pallolla, välillä koirat lepäsivät ja omistajat jumppasivat. Myös se oli Jekusta aivan sietämätöntä, kun sidoin sen kiinni ja sen piti vain vierestä seurata, miten minä keekoilen sen pallon kanssa. Miten epäreilua, että hän päässyt koko ajan osallistumaan!
Jaksamisen(i) äärirajoille ei menty, mutta on kyllä sellainen olo, että jotain on tullut tehtyä. Teimme kuitenkin monipuolisesti eri lihasryhmiä: jalkoja, käsiä, vatsaa ja selkää. Huomenna, viimeistään ylihuomenna on selvillä, miten koville tämä ottikaan.
Jekku on aivan sippi, kerrankin! Itse olen tyytyväinen ja innostunut. Aion ehdottomasti jatkaa vielä jatkokurssille, sitten keväämmällä.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Hierojalla
Kirjoittelin kesällä, että kävimme Jekun kanssa koirahierojalla. Asiakkuussuhteemme on jatkunut tuon ensikäynnin jälkeenkin. Ensin tiheämmin, lopulta harvemmin. Ei sillä, minusta on mukava käydä juttelemassa mukavia, mutta Jekku ja kukkaro eivät ehkä täysin kiitä tästä toiminnasta.
Jekku oli siis yllättävän pahasti jumissa. Pahimpien jumien selvittämiseen meni aikaa, ja aluksi teimme ryhmäpaikan saatuamme aksaa ihan miniminirimoilla ja ilman kontakteja, lähinnä ilman A:ta ja keinua. Kuten sittemmin olen kirjoittanut, olemme päässeet tekemään myös A:ta ja keinua, joten Jekun vointi on parantunut. Saimme myös kotiohjeet venyttelyille, jotka toivottavasti ovat auttaneet.
Tänään olimme sitten taas hierojalla, ehkä noin kuukauden tai reilunkin tauon jälkeen. Ei Jekun tila ainakaan pahentunut ole, mutta joistakin paikoista, kuten rintakehästä, se on yhä jumissa ja sitä myöten kipeä. Hienosti ja kiltisti se malttaa olla paikoillaan, vaikka sitä selkeästi sattuukin. Hieroja oli sitä mieltä, että se taannoinen ison koiran runttaus aiheuttaisi edelleenkin kipuja Jekulle.
Käsin Jekku antaa koskea ihan hyvin, mutta lopuksi kokeiltiin...ööö... ultraäänilaitetta (?), joka selvästi tuntui pahalta, jolloin Jekku yrittikin pitkästä aikaa kiivetä kaulaani. Hieronta lopetettiin siihen. Sen sijaan kokeilimme jotain uutta!
Nina-hieroja haki lattialle sellaissen kumisen, litteän ja pyöreän jutun, jonka päälle Jekun piti laittaa ensin etutassut, sitten takatassut ja vähän niin kuin tasapainoilla. Pointti oli se, että alusta on epätasainen ja hieman upottava, joten koiran pitää tehdä töitä syvillä lihaksillaan. Jekku ei tuntunut saavan tästä irti muuta kuin makupaloja.
Mutta sitten päästiin asiaan ja kehiin otettiin jumppapallo! Olen kuullut puhuttavan Dobosta, joka on siis jumppamuoto, jossa koiraa kuntoutetaan ja treenataan jumppapallolla. Olen myös miettinyt tuollaiselle kurssille menemistä, mutta empinyt, kun olen epäröinyt Jekun suhtautumista. Se niistä huolista! Jekku oli aivan innoissaan! Muitta mutkitta se hyppäsi pallon päälle, eikä tuntunut pelkäävän ensinkään. Siinä se tasapainoili, totteli hierojan käskyjä ja tavoitteli makupaloja. En tiedä, onko Jekku oikeastaan edes agilityssa ollut noin kiinnostunut tekemisestä, vai oliko nyt vaan parempia makupaloja. Yhtäkaikki, innolla se teki. Nyt tosin selkäesti huomasi, milloin alkoi väsyttää. Lopulta Jekku jäi lattialle ja vain tiiviisti tuijotti, josko katseella olisi irronnut herkkuja.
Totesimme, että doboilu taitaisi olla Jekulle sopiva laji. Maanantaina alkaneella alkeiskurssilla sattui olemaan vapaana yksi peruutuspaikka, jonka oitis varasin. Ensi maanantaina pääsemme siis harjoittelemaan Jekun kanssa palloilua!
Jekku oli siis yllättävän pahasti jumissa. Pahimpien jumien selvittämiseen meni aikaa, ja aluksi teimme ryhmäpaikan saatuamme aksaa ihan miniminirimoilla ja ilman kontakteja, lähinnä ilman A:ta ja keinua. Kuten sittemmin olen kirjoittanut, olemme päässeet tekemään myös A:ta ja keinua, joten Jekun vointi on parantunut. Saimme myös kotiohjeet venyttelyille, jotka toivottavasti ovat auttaneet.
Tänään olimme sitten taas hierojalla, ehkä noin kuukauden tai reilunkin tauon jälkeen. Ei Jekun tila ainakaan pahentunut ole, mutta joistakin paikoista, kuten rintakehästä, se on yhä jumissa ja sitä myöten kipeä. Hienosti ja kiltisti se malttaa olla paikoillaan, vaikka sitä selkeästi sattuukin. Hieroja oli sitä mieltä, että se taannoinen ison koiran runttaus aiheuttaisi edelleenkin kipuja Jekulle.
Käsin Jekku antaa koskea ihan hyvin, mutta lopuksi kokeiltiin...ööö... ultraäänilaitetta (?), joka selvästi tuntui pahalta, jolloin Jekku yrittikin pitkästä aikaa kiivetä kaulaani. Hieronta lopetettiin siihen. Sen sijaan kokeilimme jotain uutta!
Nina-hieroja haki lattialle sellaissen kumisen, litteän ja pyöreän jutun, jonka päälle Jekun piti laittaa ensin etutassut, sitten takatassut ja vähän niin kuin tasapainoilla. Pointti oli se, että alusta on epätasainen ja hieman upottava, joten koiran pitää tehdä töitä syvillä lihaksillaan. Jekku ei tuntunut saavan tästä irti muuta kuin makupaloja.
Mutta sitten päästiin asiaan ja kehiin otettiin jumppapallo! Olen kuullut puhuttavan Dobosta, joka on siis jumppamuoto, jossa koiraa kuntoutetaan ja treenataan jumppapallolla. Olen myös miettinyt tuollaiselle kurssille menemistä, mutta empinyt, kun olen epäröinyt Jekun suhtautumista. Se niistä huolista! Jekku oli aivan innoissaan! Muitta mutkitta se hyppäsi pallon päälle, eikä tuntunut pelkäävän ensinkään. Siinä se tasapainoili, totteli hierojan käskyjä ja tavoitteli makupaloja. En tiedä, onko Jekku oikeastaan edes agilityssa ollut noin kiinnostunut tekemisestä, vai oliko nyt vaan parempia makupaloja. Yhtäkaikki, innolla se teki. Nyt tosin selkäesti huomasi, milloin alkoi väsyttää. Lopulta Jekku jäi lattialle ja vain tiiviisti tuijotti, josko katseella olisi irronnut herkkuja.
Totesimme, että doboilu taitaisi olla Jekulle sopiva laji. Maanantaina alkaneella alkeiskurssilla sattui olemaan vapaana yksi peruutuspaikka, jonka oitis varasin. Ensi maanantaina pääsemme siis harjoittelemaan Jekun kanssa palloilua!
maanantai 8. lokakuuta 2012
Kupittaalla puistossa
Tänne on avattu jokin tovi sitten uusi koirapuisto, vieläpä tähän melko lähelle meitä. Tai no, lähelle ja lähelle. En osaa arvioida, mikä koirapuistosta on meitä lähinnä: Kupittaa, YO-kylä vaiko Kakolanmäki. Kupittaa näistä on ehkä sellaisella suunnalla, että siellä tulee muutenkin liikuttua. Vaan enpäs ollut koirapuistossa käynyt. Tiedostin, että sellainen on avattu mutta en saanut aikaiseksi lähteä käymään. Eräs satunnainen koiranulkoiluttaja myös puistoa kehui, mutta silti jäin vaan miettimään, että mañana.
Onneksi eräs luupäistä oli aktiivinen ja postasi facebookiin kuvia kyseisestä puistosta. Siitä se ajatus sitten lähti. Että pitäisikö järjestää pienimuotoiset Luupäätreffit sinne. Ja mehän järjestimme. Meitä oli lopulta Demi&Hani, Nemo ja Jekku. Kivaa tuntui tyypeillä olevan. Nemo on Jekkua pari vuotta vanhempi uros, mutta ihan hyvin pojat juttuun tulivat.
Jekku juoksi vuoroin Demin, vuoroin Hanin perässä. Nemo alkoi kaivaa kuoppaa maahan, jota sitten Demi ja Hani vuoroin jatkoivat. Kun muut kolme olivat saaneet oman tinkinsä täyteen, jatkoi Jekku vielä hetken urakkaa. Viimeaikaisten sateiden seurauksena puistoon oli muodostunut isohko lätäkkö, tai melkein lammikko, jossa piti vähän jalkoja uittaa. Kukaan Luupäistä ei kuitenkaan sen enempiä intohimoja lutakkoa kohtaan osoittanut.
Oli kyllä kivat pienet treffit, täytyy treffata taas! Puisto sijaitsi ihan mukavalla paikalla. Plussaa oli myös se, että aitaukseen mentäessä oli ensin ns. "tuulikaappi". Eli aitaukseen mentiin kahden portin läpi. Porttien välissä koiran saattoi päästää irti, joten se pääsi vapaana sisälle puistoon. Tämä varmasti säästää monilta kiistoilta, joita syntyy, kun hihnassa oleva koira tulee aitaukseen. Pieni miinus puiston askeettisuudesta: siellä ei ollut oikein mitään. Alustakin oli puuhaketta ja isoja kivimöhkäleitä. Kivet olivat sitä luokkaa, etteivät varmasti tunnu kivoilta, jos koirat intoutuvat painiin niiden päällä. Täytyy silti olla tyytyväinen, että niinkin lähelle keskustaa on vihdoin saatu koirapuisto!
Kuvassa etualalla Hani, jota seuraa Jekku. Viimeisenä jonossa Demi.
Kuva: Kati Horne-Kosonen
Onneksi eräs luupäistä oli aktiivinen ja postasi facebookiin kuvia kyseisestä puistosta. Siitä se ajatus sitten lähti. Että pitäisikö järjestää pienimuotoiset Luupäätreffit sinne. Ja mehän järjestimme. Meitä oli lopulta Demi&Hani, Nemo ja Jekku. Kivaa tuntui tyypeillä olevan. Nemo on Jekkua pari vuotta vanhempi uros, mutta ihan hyvin pojat juttuun tulivat.
Jekku juoksi vuoroin Demin, vuoroin Hanin perässä. Nemo alkoi kaivaa kuoppaa maahan, jota sitten Demi ja Hani vuoroin jatkoivat. Kun muut kolme olivat saaneet oman tinkinsä täyteen, jatkoi Jekku vielä hetken urakkaa. Viimeaikaisten sateiden seurauksena puistoon oli muodostunut isohko lätäkkö, tai melkein lammikko, jossa piti vähän jalkoja uittaa. Kukaan Luupäistä ei kuitenkaan sen enempiä intohimoja lutakkoa kohtaan osoittanut.
Oli kyllä kivat pienet treffit, täytyy treffata taas! Puisto sijaitsi ihan mukavalla paikalla. Plussaa oli myös se, että aitaukseen mentäessä oli ensin ns. "tuulikaappi". Eli aitaukseen mentiin kahden portin läpi. Porttien välissä koiran saattoi päästää irti, joten se pääsi vapaana sisälle puistoon. Tämä varmasti säästää monilta kiistoilta, joita syntyy, kun hihnassa oleva koira tulee aitaukseen. Pieni miinus puiston askeettisuudesta: siellä ei ollut oikein mitään. Alustakin oli puuhaketta ja isoja kivimöhkäleitä. Kivet olivat sitä luokkaa, etteivät varmasti tunnu kivoilta, jos koirat intoutuvat painiin niiden päällä. Täytyy silti olla tyytyväinen, että niinkin lähelle keskustaa on vihdoin saatu koirapuisto!
Kuvassa etualalla Hani, jota seuraa Jekku. Viimeisenä jonossa Demi.
Kuva: Kati Horne-Kosonen
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Turun eläinhoitolan avoimet ovet
Suuntasimme eilen Äitin kanssa kirjamessuilta Turun eläinhoitolaan, jossa oli avoimien ovien päivä. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun kävin tuolla uudessa hoitolassa. Vanhassa paikassa Impivaarassa olen käynyt useammankin kerran. Oi, miten hieno tuo uusi hoitola on! Nykyaikaiset ja siistit tilat, minkä lisäksi tilaa on paljon. Tulimme Äidin kanssa molemmat hyvälle mielelle: kyllä hoitola on uudet tilansa ansainnut! Itseäni jäi harmittamaan, kun en ehtinyt käydä kaupassa hakemassa lahjoitusruokaa, mutta kilautimme sentään muutamat kolikot keräyslippaaseen. Avointen ovien päivä oli saanut ihmisiä kyllä sankoin joukoin liikkeelle, ja lahjoituksiakin näkyi tulleen runsaasti, vaikka itse en korteani kekoon kantanutkaan.
Tiesittekö muuten, että Turun eläinsuojeluyhdistys on perustettu jo vuonna 1871? Täällä on siis pitkät perinteet eläintensuojelussa. Se on hienoa se! Eläintensuojelu on minusta tärkeää, eikä siitä voi puhua liikaa. Tosin itse en ole aihetta täällä blogin puolella koskaan sivunnut. En myöskään ole mikään "kettutyttö", mutta jo ihan jokapäiväisessä elämässä voi vaikuttaa huolehtimalla omasta lemmikistään hyvin. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiä kaltoin, en vain pysty. Itselleni on opetettu jo pienenä, että eläimiä (kuten myös luontoa) tulee kunnioittaa ja kohdella hyvin.
Ostin eläinhoitolasta seinäkalenterin ensi vuodeksi (niitä voi muuten tilata täältä: http://www.huuto.net/kohteet/turun-elainsuojeluyhdistys-kuvakalenteri-2013/238907947) ja sain kaupanpäälle Markku Lappalaisen kirjoittaman kirjan Eläinten asialla (2002). Se kertoo turkulaisen eläinsuojelutyön historiasta aina sen alkuajoista nykypäivään asti. Aloin lukea kirjaa illalla, mutta kovin pitkälle en päässsyt: kuvat ja tarinat alkoivat ahdistaa sen verran pahasti. Kirja alkaa otteella eläinsuojelulaista. Tuohon otteeseen on hyvä lopettaa tämä postaus.
"Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.
Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty. Eläimen sitominen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty. Eläimen on annettava levätä kunnolla ja lisäksi sen on saatava liikkua."
Eläinsuojelulaki 3§ 6§
Tiesittekö muuten, että Turun eläinsuojeluyhdistys on perustettu jo vuonna 1871? Täällä on siis pitkät perinteet eläintensuojelussa. Se on hienoa se! Eläintensuojelu on minusta tärkeää, eikä siitä voi puhua liikaa. Tosin itse en ole aihetta täällä blogin puolella koskaan sivunnut. En myöskään ole mikään "kettutyttö", mutta jo ihan jokapäiväisessä elämässä voi vaikuttaa huolehtimalla omasta lemmikistään hyvin. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiä kaltoin, en vain pysty. Itselleni on opetettu jo pienenä, että eläimiä (kuten myös luontoa) tulee kunnioittaa ja kohdella hyvin.
Ostin eläinhoitolasta seinäkalenterin ensi vuodeksi (niitä voi muuten tilata täältä: http://www.huuto.net/kohteet/turun-elainsuojeluyhdistys-kuvakalenteri-2013/238907947) ja sain kaupanpäälle Markku Lappalaisen kirjoittaman kirjan Eläinten asialla (2002). Se kertoo turkulaisen eläinsuojelutyön historiasta aina sen alkuajoista nykypäivään asti. Aloin lukea kirjaa illalla, mutta kovin pitkälle en päässsyt: kuvat ja tarinat alkoivat ahdistaa sen verran pahasti. Kirja alkaa otteella eläinsuojelulaista. Tuohon otteeseen on hyvä lopettaa tämä postaus.
"Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.
Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty. Eläimen sitominen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty. Eläimen on annettava levätä kunnolla ja lisäksi sen on saatava liikkua."
Eläinsuojelulaki 3§ 6§
torstai 4. lokakuuta 2012
Maailman eläintenpäivä
Sen lisäksi, että tänään 4.10. on minun syntymäpäiväni, on myös Maailman eläintenpäivä. Jotenkin se passaa minusta hyvin. Mikä olisikaan minulle parempi syntymäpäivä, kuin juuri eläintenpäivä. Itselleni oli uusi tieto, että eläintenpäivää on alettu viettää Italiassa jo vuonna 1931! Se ei olekaan siis mikään uusi keksintö! Päivää vietetään lokakuun neljäntenä, sillä se on Franciscus Assisilaisen eli eläinten suojelupyhimyksen syntymäpäivä. Suomeen tämä päivä on rantautunut vuonna 1990. Eli vain ihan vähän minun syntymäpäiväni jälkeen ;)
Eläintenpäivää vietetään tänä vuonna teemalla "Joka päivä on eläintenpäivä". Sillä halutaan muistuttaa, että jokaisena päivänä meidän tulisi huolehtia eläinystävistämme, eikä vain yhtenä päivänä. Silti tämäkin teemapäivä on minusta varsin paikallaan.
Pidetäänhän siis huolta eläimistämme, ihan joka päivä!
Tämän tekstin tiedot tästä lähteestä:
http://elaintenpaiva.fi/historia.php
Eläintenpäivää vietetään tänä vuonna teemalla "Joka päivä on eläintenpäivä". Sillä halutaan muistuttaa, että jokaisena päivänä meidän tulisi huolehtia eläinystävistämme, eikä vain yhtenä päivänä. Silti tämäkin teemapäivä on minusta varsin paikallaan.
Pidetäänhän siis huolta eläimistämme, ihan joka päivä!
Tämän tekstin tiedot tästä lähteestä:
http://elaintenpaiva.fi/historia.php
maanantai 1. lokakuuta 2012
Sydämentykytyksiä
Lauantaina koin aamulla melkoisia sydämentykytyksiä. Noustessani sängystä huomasin Jekun pedillä jotain pinkkiä ja uudelleen muotoiltua. Aavistin jo pahaa, mutta pakottauduin sydän läpättäen lähemmäs. Tuo pinkki ja uuden muodon saanut objekti oli purentakiskoni kotelo. Seuraava ajatukseni oli, että missä purentakisko on, ja millaisen uuden muotoilun se mahdollisesti on saanut. Kädet täristen kurkistin oletettavimpaan paikkaan, eli sängyn alle. Siellähän se kisko oli. Mutta sille ei ollut käynyt kuinkaan! Mikä onni ja helpotus! Olisi tullut melko kallis paukku. Mies arveli, että kisko on sen verran kovaa materiaalia, ettei Jekku ollut pystynyt tekemään sille mitään. Niin tai näin, pääasia, että itse kisko oli vahingoittumaton. Vähän kyllä harmittaa kotelon tuhoutuminen, se oli niin nätin pinkkikin.
Mieleeni tuli taas, että kyllä on Jekku niin äitinsä poika. Iitahan on myös muistaakseni tuhonnut jonkun purentakiskon.
Jekku oli myös lääkinnyt itse itseään syömällä parit tabletit Canikuria. On se kumma: kun Canikuria yritettiin tarjota tosi tarpeeseen, ei se kelvannut mitenkään. Nyt, kun Jekku saalisti sen itse, se oli maistunut.
Niin, sekä purentakisko koteloineen että Canikurit olivat keittiön pöydällä, josta Jekku on ne sitten yön pimeinä tunteina itselleen keplotellut. Kaikki tavarat pyrimme sijoittelemaan niin, ettei Jekku niihin yllä, eikä se edes kaikesta ole kiinnostunut. Välillä jotkin jutut sitten jäävät liian tyrkylle näköjään. Edelleen kaipaisin vinkkejä siihen, ettei Jekku varastelisi pöydiltä tavaraa. Ennen pitkää tämä tulee vielä kalliiksi.
Mieleeni tuli taas, että kyllä on Jekku niin äitinsä poika. Iitahan on myös muistaakseni tuhonnut jonkun purentakiskon.
Jekku oli myös lääkinnyt itse itseään syömällä parit tabletit Canikuria. On se kumma: kun Canikuria yritettiin tarjota tosi tarpeeseen, ei se kelvannut mitenkään. Nyt, kun Jekku saalisti sen itse, se oli maistunut.
Niin, sekä purentakisko koteloineen että Canikurit olivat keittiön pöydällä, josta Jekku on ne sitten yön pimeinä tunteina itselleen keplotellut. Kaikki tavarat pyrimme sijoittelemaan niin, ettei Jekku niihin yllä, eikä se edes kaikesta ole kiinnostunut. Välillä jotkin jutut sitten jäävät liian tyrkylle näköjään. Edelleen kaipaisin vinkkejä siihen, ettei Jekku varastelisi pöydiltä tavaraa. Ennen pitkää tämä tulee vielä kalliiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)