Rally-tokosijainen

Sunnuntaina, kun olin vähän kotona ehtinyt huilia päivän tapahtumien jäljiltä, ilmoitin heti Paulalle ja Hannalle, että Jalo ei ainakaan pariin kertaan pääse rally-tokoon. Rohkeasti kysyin, voisiko Jekku tulla tuuraamaan. Ja sehän sopi!

Vähän jännitti: mitäköhän siitä tulee... Olemme me kai joskus Jekunkin kanssa rally-tokoa harrastaneet. Tai ainakin silloin aikoinaan, kun ensimmäisen kerran Paulalle satuimme, aloitin rallyn nimenomaan Jekun kanssa, kunnes siirsin Jalon tilalle.

Maanantaina suuntasimme treeneihin (Jalon jäädessä ulvomaan peräämme, kuulemma). Jekun kanssa on sikäli aika stressitöntä, kun se suhtautuu toisiin koiriin hyvin lunkisti. Se ei ollut millänsäkään, kun shelttiuros yritti vähän haastaa. Jalohan oli ihan tukkanuottasilla tuon uroksen kanssa. Jekku oli ihan elementissään ja intsinä. Se hyppi ja kähisi. Pari treenitoveria kysyi, että minkä ikäinen Jekku on. Heille tuli suurena yllätyksenä vastaus 7,5 vuotta. (Tosin myös Jaloa he olivat luulleet nuoremmiksi... Miksiköhän molempia koiriani luullaan nuoremmiksi kuin ne ovatkaan..?)

Radasta suurin osa tehtiin oikealla puolella. Ou jeah.

Mutta Jekkupa yllätti! Epätarkkaahan tekeminen oli, mutta melkoisen kivasti klaarasimme radan! Paulakin oli ehkä yllättynyt, että sehän meni sujuvasti. Eniten yllätti, miten kivasti Jekku osasi seurata oikealla. Vasemmalla se puolestaan edisti. Saksalaiset käännökset olivat vähän hankalia, varsinkin, kun koira oli oikealla. Jekku ei osaa niin hyvää kontaktia pitää kuin Jalo. Mutta sanoisin, että ihan kehityskelpoinen tuo on! Pitäisiköhän treenata enemmän... Toisaalta nyt kun tiedossa on muutoksia ensi vuodeksi, niin mitäpä suotta. Noista muutoksista ehkä voisi jopa ihan oman postauksensa muuten laatia, jos tässä syyslomaillessa vielä ehtisi!

Epäonninen sunnuntai eli kaikkea voi sattua

Joo, että terveisiä vaan Turun eläinsairaalasta. Tulipa siellä vietettyä tunti jos toinenkin (okei, neljä) sunnuntaina. Potilaana siis kuvassakin näkyvä Jalo. Jaa, että mitä tapahtui? No, minäpä kerron. Ei siinä toisaalta ehkä niin paljoa kertomista ole...

Lähdin sunnuntaina päivällä koirien kanssa kävelylle. Koska pitkästä aikaa oli aurinkoinen ja ihana ilma, päätin kulkea "metsälenkin", jota emme hetkeen ole pimeyden ja märkyyden vuoksi tehneet. Ja kas, sielläpä oli sateiden jäljiltä varsin hieno ja täysi oja. Jalo sen oitis bongasi, kun kohdalle pääsimme ja ilman sen kummempia lupia kysymättä syöksyi sinne. Mikäpä minä olisin ollut estämäänkään. On kuitenkin ihana katsoa, kun toisella on hauskaa. Tai oli, tiettyyn pisteeseen asti. Jalo nousu ojasta pidellen oikeaa etutassuaan ylhäällä. Ajattelin heti, että voi ei! Ajattelin, että venäyttikö tai peräti poikkaisiko se sen nyt. Mutta Jalo lähti kuitenkin kulkemaan eteenpäin. Sitten huomasin veren. Kerran aiemminkin Jalo ojasukelluksellaan sai vekin anturaansa, joten jotain sellaista uumoilin nytkin. Verta tuli kuitenkin sen verran runsaasti, etten tarkalleen pystynyt paikallistamaan haavaa. Ei muuta kuin suunta kohti kotia. Välillä Jalo käveli ihan hyvin, välillä ontui, välillä pysähtyi nuolemaan tassua. Pienen matkan jopa kannoin sitä. Ja kiskoin Jekku-rukkaa perässäni.

Kotona huusin heti ovelta Miehen hereille. Hän oli toivonut saavansa nukkua sunnuntaina mahdollisimman pitkään, kun olisi yövuoro edessä. Ajattelin, että liioittelenkohan nyt mutta halusin kuitenkin edes henkistä tukea. Vein Jalon suihkuun, ja koko karmeus alkoi paljastua. Verta tuli ja tuli ja tuli. Ensimmäiseksi käteen osui pyyheliina, jolla yritin verentuloa tyrehdyttää. Käskin Miestä etsimään kaapista desinfiointiainetta, eikä hän meinannut sitä löytää (miehet...). Näin jälkikäteen ajateltuna eipä sillä kyllä olisi mitään tehnytkään. Aloimme valmistella itseämme valmiiksi päivystykseen lähtöä varten. Hetken mietimme, että tyrehtyisiköhän se sitten kuitenkin, että kannattaako lähteä. Välillä verentulo ehkä hieman himmasi, mutta totesin, että mennään nyt kuitenkin. Soitin päivystykseen ilmoittaakseni tulostamme. "Varautukaa sitten odottamaan" minulle sanottiin. Jep.

Päivystyksessä odotusaulan lattia oli pian ihan veressä. Jalo ei meinannut pysyä aloillaan, emmekä olleet siis saaneet tehtyä sille mitään sidosta. Säälittävän pienellä pyyheliinalla vain yritimme... no, jotain. Sen jälkeen siivosimme Miehen kanssa aulan lattian. Ei kuulemma olisi tarvinnut. Jalo sai ensiavuksi erittäin päheän pääkallositeen.

Sitten alkoi odottelu. Sitä kesti ja kesti. Ihmettelen, miten Jalo pysyikin niin rauhallisena. Kai sitä sattui sitten sen verran, ettei tehnyt mieli reuhtoa. Se lähinnä makoili tuolini alla. Muutama kiireellisempi tapaus pääsi täysin oikeutetusti ohitsemme. Jossain vaiheessa (ehkä noin puolentoista tunnin odottelun jälkeen) totesin, että eiköhän se haava jo ole tyrehtynyt, onkohan ihan typerää mennä sellaista venttiä näyttämään lääkärille...

Parin tunnin odottelun jälkeen pääsimme tutkimushuoneeseen. Kun sidosta oli saatu kuorittua pari kerrosta, huomasi, että verta oli jo tullut monesta kerroksesta läpi. Ja kun viimeinenkin kerros avattiin, verta alkoi jälleen valua niin, ettei lääkäri nähnyt, missä vika. Sidos takaisin kiinni, Jalolle rauhoittava piikki pyllyyn ja tikattavaksi. Ihmeen sinnikäs tuo oli: pitkään se jaksoi vastustaa piikin rauhoittavaa vaikutusta.

Sitten alkoi seuraava odottelu. Päästin Miehen kotiin nukkumaan ja soitin äidin hakemaan meitä. Äitikin ehti kanssani hetken siinä venailla. Lopulta tokkurainen Jalo talutettiin toimenpiteestä. Se oli aivan töttöröö.

Sen takapää ei tuntunut kantavan ollenkaan ja muutenkin olo oli hutera. Se sammahti siihen jalkoihini, kun jäimme odottamaan, että kaikki paperit ovat valmiit. Selvisi, että siltä oli mennyt ulommaisen varpaan jänne poikki. Kuulemma jänteen toista päätä ei löydetty (mihin ja miten se voi kadota?) mutta toinen pää oli ommeltu kiinni... johonkin. Se ei ikinä palaudu entiselleen, mutta tavallista arkea tuo ei haittaa. Kunhan nyt paranee! Jalo sai muutamaksi päiväksi kipulääkettä ja vajaaksi viikoksi antibioottia. Tikit otetaan pois 10-12 vuorokauden kuluttua. Siinä yhteydessä sitten näkee, miten tassu on parantunut. Nyt sitten pitäisi kaveri pitää levossa. Hehheh.

Potilas vällyjen välissä

Potilas