Rally-tokokilpailut 25.2.

 

Eilinen päivä meni minulla ja vähän Jalolla ja äidillänikin Tsaun rally-tokokilpailuissa. Koska olen tsaulainen, olin vähän niin kuin velvoitettu olemaan myös kisatöissä. Alokasluokka oli vuorossa kisan viimeisenä, joten käväisin aamupäivällä voittajaluokassa tuomarinsihteerinä. Oli muuten antoisa aamupäivä! Voisin kernaasti mennä toistekin tuomarinsihteeriksi! Oli mielenkiintoista ja opettavaista se!

Töiden jälkeen ajelin kotiin ja ehdin levähtääkin hetken. Ratapiirros oli jo nähtävillä, joten vähän tapailin muutamaa liikettäkin Jalon kanssa. Mutta ainahan se on eri juttu kotona tehdä kuin sitten kisapaikalla. Matkalla kisoihin hain äitini mukaan, kun hän halusi tulla katsomaan. Oli kivaa, kun oli seuraa. Vaikka toisaalta kisapaikalla oli jonkun verran myös vanhoja treenikavereita, joiden kanssa jutellessa aika meni mukavasti.

Koiria alokasluokassa oli 24. Me pääsimme starttaamaan kuudensina, mikä oli kovasti kiva, ettei tarvinnut kauempaa jännittää! Olisin varmasti ollut ihan rikki, jos omaa vuoroa olisi pitänyt odotella pitkään. Toisaalta pitäisi siihenkin oppia ja tottua. Jännitykseni myös vähän hälveni aamun aikana, kun huomasin, että eivät ne aina siellä voittajaluokassakaan ihan moitteetta suorita.

Suuntasin kisaradalle siis aika rauhallisena. Siinä odotellessa hetsasin Jaloa vireeseen. Toisaalta vire oli hyvä, mutta opin, että olisi pitänyt jo ennen radalle astelua aloittaa suoritus. Nyt Jalolla vähän keuli siinä lähdössä, kun se ei selkeästi tiennyt, mitä olemme tekemässä. Siitä tuli kontrollista pari miinuspistettä, minkä lisäksi uusimm ensimmäisen tehtäväkyltin. Mutta kun sain sitten Jalon huomion itseeni, sehän teki kuin kone! Oli oikeasti ilo suorittaa rataa, kun tiesin, että osaamme kyllä tehtävät. Jopa eteentuleminen, mikä on kompastuskivemme, onnistui ehkä hienoiten ikinä! Jalo menee nykyään myös maahan todella hienosti. Viimeisenä oli spiraali juosten, jonka jälkeen maali, minkä jälkeen poistuimme vielä juosten radalta. Lelupalkka toimii kyllä hyvin. Lisäksi oli hienoa huomata, että Jalo jaksaa tehdä koko radan ihmettelemättä tai kyselemättä. Kai se sitten vaan on niin siistiä tehdä hommia.

Saimme pisteitä 75, eli tulos on hyväksytty! Jee! Vähän ihmettelin, mistä nuo kaikki vähennykset sitten tulivat. Samaa ihmetteli taannoinen treenitoveri, joka rataamme seurasi. Voi, kunpa olisin tajunnut pyytää videoimaan radan!

Sitten alkoi pitkä odottaminen, kun loput koirat suorittivat rataa. En oikein seurannut radan tapahtumia, eli en tiedä, miten muilla sitten meni. Sitten oli vielä superpitkä odotus ennen kuin sai kisakirjat ja ratalomakkeet. Selvisi, että olin saanut kaksi kymmenen pisteen vähennystä ihan vaan omien mokien takia. Tehtävässä istu - kierrä koira en ollut muistanut pysähtyä (wtf, en tajua, miten tuo on mahdollista!) ja sitten siinä koira eteen ja peruuttaen askeleita olin ottanut liian lyhyitä askeleita. Eli jos minä en olisi mokannut, olisimme saaneet 95 pistettä! No mutta, samapa tuo, hyväksytty mikä hyväksytty, ja se on pääasia. Nyt vielä yksi hyväksytty tulos, ja olisi plakkarissa RTK1-koulutustunnus.

Ja sitten vielä yksi juttu, mistä olen superiloinen: Jalo käyttäytyi kisapaikalla todella hienosti! Okei, ärähti se pari kertaa joillekin koirille, mutta sellaista nyt kai sattuu. Olin ajatellut, että vien Jalon sitten oman suorituksen jälkeen autoon odottamaan. Totesin kuitenkin, että ihan hyvin se voi olla hallissa. Se rauhoittui todella hienosti viereeni penkille. Se siis hyppäsi siihen ja makasi siinä. Se seurasi kyllä maailmanmenoa, mutta ei sen enempiä kokenut tarvetta puuttua siihen. Yhden kerran se ärähti, kun joku hyppeli ja hetsasi koiraansa, että nyt loppuu tuollainen pelleily, mutta noin muuten se oli rauhassa. Jes!

Rally-tokoilua

Kuten taisin viime vuoden puolella mainita, Paula muutti Halikkoon, ja minä päätin, että en valitettavasti sinne enää lähde rally-tokotunneille, vaikka ihan yli kaiken Paulan (ja Hannan) tunneista pidinkin. Matka on näin työssäkäyvälle ainakin tällä hetkellä hieman liikaa. Lajin harrastamista halusin kuitenkin jatkaa, joten päädyin sitten Turun Murren tunneille.

Tammikuussa ehdimme treenata valitettavasti vain kahdesti, mutta nyt helmikuussa olemme olleet kolmesti. Ensin olimme sellaisessa aika alkeisryhmässä, jossa keskityttiin tekemään ihan perustekniikkaa ja -harjoitteita. Ei siinä, hyväähän sellainenkin välillä tekee. Se vaan, kun olin kuitenkin tottunut tekemään ylempienkin luokkien ratoja, tuntui hieman tylsältä vain junnata käännöksiä. Jalokin vähän ihmetteli, että mikä meininki.

Iloitsin kovasti, kun sain viestiä, että haluaisimmeko siirtyä aikaisempaan ryhmään, joka tasoltaan on hieman edistyneempi. Kiire minulle niinä päivinä tulee, mutta halusin ehdottomasti! Muutenkin dynamiikaltaan ryhmä olisi ollut meille parempi; siinä ensimmäisessä kokeilemassamme kun oli pari koiraa, joille Jalo tuppasi ärjäisemään. No, tämän uudemman ryhmän dynamiikka sopi sitten niinkin hyvin, että tie taisi nyt nousta pystyyn. Ryhmässä on sellainen ihana novascotiannoutajauros, joka on leikattu, ja joka on Jalon mielestä ihan maailman ihanin. Se oli rakkautta ensinuuhkaisulla. Kun tolleri saapui halliin, Jalo nosti kuononsa, sai vainun, ja se oli menoa! Jalo itkee ja vonkuu sen perään niin, ettei mitään järkeä. Eivät kelpaa namit, eivät omat tai lainatut, eivätkä lelut, edelleen eivät omat eivätkä lainatut. Huoh. On muuten jokseenkin raskasta! En olisi uskonut, että Jalo voi noin seota toisesta koirasta! Leikatusta uroksesta vieläpä!

Ensimmäisellä kerralla, kun Jalo tollarin kohtasi, tein sitten kouluttajan vinkistä niin, että päästin Jalon ensin halliin ihan vapaasti haistelemaan ympärilleen, ja sitten vasta teimme rataa. Se onnistui jotenkuten, kun lelulla hetsasin. Silloin Jalo siis teki radan ihan vapaana ollen. Viime viikolla tuo ihanuus ei ollut paikalla, joten Jalon keskittyminen oli parempaa. Silloin tosin emme juuri tehneet rataa, vaan harjoittelimme yksittäisiä liikkeitä. Tänään sitten piti taas tehdä rataa, joka olikin aika hauska kaikkine käännöksineen. Mutta eipä siitä mitään tullut. Pari pätkää sain tehtyä, mutta Jalo ei kyllä ollut yhtään oma itsensä. Voi itku!

Toisaalta onhan tämäkin ihan hyvää treeniä sen suhteen, että pitäisi oppia sietämään vaikka jos mitä treeniympäristössä olevaa ja tapahtuvaa. Mutta nyt tämä ei ole enää kivaa muillekaan, kun tolleri joutui ulos siksi aikaa, että me saimme edes jotain pätkää tehtyä, ja me puolestamme kökimme toimistotilassa odottaessamme (no okei, tuuri oli sentään meidän puolellamme). Mutta yhtä kaikki, ei tuo ole kivaa kenellekään. Niinpä jouduin pyytämään taas siirtoa johonkin toiseen ryhmään. Katsotaan, mihin meidät sijoitetaan. Toisaalta jos nyt jotain positiivista yrittää hakea, ryhmää pitää vaihtaa nyt rakkauden, ei vihan takia! :D

Nose Workiin tutustumassa

Yritän nyt vähän päivitellä alkuvuoden tapahtumia ajantasalle. Tammikuun alussa, loppiaisena, kävimme tutustumassa ensinnäkin Paulan uuteen halliin Halikossa, ja siellä sitten Nose Workiin. Hajutunnistus ei silloin aikaan oikein tuntunut omalta jutultamme, mutta hajujutut kuitenkin kiinnostavat. Noseworkissa ideana siis on, että koira opetetaan etsimään tiettyjä hajuja. Suomessa käytettävät hajut ovat eukalyptus, laventeli ja laakerinlehti. Nämä hajut siksi, että niitä ei Suomen luonnossa esiinny. Kuulemma Jenkeissä, mistä laji on peräisin, käytetään mm. koivun hajua! Hauska pieni kuriositeetti. Lajissa voi kilpailla, ja tarkoitus on etsiä hajua sekä ulkoa että sisältä.

Tällä tutustumiskerralla teimme kolmeen otteeseen harjoitteita. Lähinnä ihan vaan, että koira oppi haistamaan metallista kippoa, jossa hajua oli. Siinä sitten naksuteltiin aina, kun koira nuuhkaisi, tai ylipäätään osoitti kiinnostusta kippoa kohtan. Jalo tajusin mielestäni homman juonen aika hyvin. Se alkoi jopa ihan oma-aloitteisesti tarjoamaan maahanmenoa siinä haistaessaan! Eli jos tätä lajia jatkaisi, Jalon ilmaisumuodoksi voisi varmaan ottaa tuon maahanmenon.

Kuulemma joistain lemmikkiliikkeistä saa ostaa tarvikkeita noseworkiin. Mietin, pitäisiköhän... Ehkäpä. Voisi olla ihan kivaa aktiviteettia kotioloissakin! Paulalla olisi ollut tarjolla kurssikin, mutta välimatka kyllä valitettavasti on liian pitkä. Mutta uusi halli oli hieno! Treenitila siis sijaitsi erään eläinkaupan ikään kuin takahuoneessa. Halli oli iso ja valoisa ja viihtyisä. Ainoa haittapuoli oli, että kun ajoin takaovelle, sinne piti kivuta sellaisia metallisia portaita, joista Jalo kieltäytyi... Jouduin siis kantamaan sen mennen tullen. Huoh. Onneksi treenitilaan pääsee myös eläinkaupan kautta, eli jos joskus vielä tuonne menemme jotain treenailemaan, täytyy sitten suunnata eri puolelta sisään.

Lopuksi vielä kuvia. Kaikki kuvat otti Paula Speer.

Laiskottelua

Kovin on laiskasti tämä vuosi pyörähtänyt käyntiin... On jotain sentään tehty, mutta ei vaan ole ollut inspiraatiota kirjoittaa, mutta jospa se tästä. Voisin mm. kertoa nose work -kokeilusta ja kommentoida Jalon rally-tokotreenejä, mutta palaan niihin myöhemmin.

Tänään kävimme meidän osaltamme vuoden ensimmäisillä treffeillä. Pikkumustia vilisti silmissä vaikka kuinka; lukua en saanut pidettyä. Jalokin oli mukana. Aluksi kaikki sujui hyvin: paikalla olimme vain me, Anitan nartut, sekä nuori Simo-uros. Jalo spurttaili sydämensä kyllyydestä ja oli varsin ihastuksissaan Ellistä, kuten muutkin pojat. Valitettavasti Jalolla oli sitten kuitenkin joku räyhähenki päällä. Kun porukkaa (uroksia lähinnä) alkoi saapua lisää, Jalo kävi vähän ärhentelemään niille. Nappasin sen lopulta kiinni, kun Jalo on sen verran isompi muita, että ei ole kiva, jos se muiden päälle käy. Tai eihän siis mikään kinastelu ole toivottavaa eikä sallittua, mutta kuitenkin.

Kävelin Jalon ja Anitan kanssa edellä, kun takana alkoi kuulua rähinää. Erotin, että joku komensi Jekkua. Anita nappasi Jalon, ja minä lähdin katsomaan tilannetta. Siinä vaiheessa koirat oli saatu jo erotettua toisistaan. En sitten lopultakaan tiedä, mitä oli tapahtunut. Jekku sai ainakin kolauksen egoonsa, niin kovasti se yritti päästä syliini. Se myös taisi vähän satuttaa takatassuaan ja ontui sitä aluksi vähän. Nyt se on kyllä jo ihan kunnossa. Höh. Harmillista, että meni rähinöinniksi.

Muut jatkoivat vielä toiselle kierrokselle, mutta minä päätin ontujan ja rähisijän kanssa poistua siinä vaiheessa. Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa nähdä kaikkia! Nyt ihan oikeasti pitää tsempata ja yrittää päästä kevään treffeille mukaan!