sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Nakkikioskilla

Kesäöisin tulee usein syystä tai toisesta tai ihan vaan syyttä valvottua kovin myöhään. Viime yönä sitten päätimme, että samalla kun koirat vielä pääsisivät myöhäiselle iltaulkoilulle, voisimme me omistajat hakea jotain pientä huikopalaa läheiseltä grilliltä. (Oi, miten minä rakastan keskustassa asumista! Nälän yllättäessä vaikka keskellä yötä on apu lähellä.) Koirat siis mukaan ja menoksi. Niille luvattiin grilliltä nakit.

Jo jonossa Jalo alkoi tehdä tuttavuutta kanssaihmisiin. Se meni lähelle ja haisteli ja antoi vähän rapsuttaa. Jekku ei kiinnittänyt huomiota ihmisiin, sillä olihan siinä niin paljon mielenkiintoisempaakin puuhaa, nimittäin ruoan tähteiden etsiskely maasta. Kovasti molemmat koirat herättivät hilpeyttä ja kiinnostusta.

Istuessamme syömään annoksiamme samaan pöytään istui pari muuta nälkäistä yön kulkijaa. Molemmat olivat kovin kiinnostuneita koirista. Toinen tykkäsi erityisesti Jekusta, joka mielellään antoi rapsuttaa. On kivaa, kun Jekku on niin avoin ja rohkea kaikkien kaveri. Jalokin antoi tosiaan useammankin ihmisen rapsuttaa. Ei se nyt varsinaisesti suin päin hakeudu vieraiden luo silitettäväksi, mutta antaa nätisti tarvittaessa koskea. Hyvä mieli jäi myös siitä, kun molemmat pöytäseuralaisemme kiittivät vilpittömästi seurasta.

Olen kovin onnellinen koiristani. Jekku on alusta asti ollut luonteeltaan rohkea. Jalo on aikuistuessaan rohkaistunut. Pelkäsin niin kovin, että se jää täysin araksi ja epäsosiaaliseksi yksilöksi. Olen iloinen siitä, missä vaiheessa nyt olemme tuon sosiaalisuuden suhteen. Ei sen tarvitse olla kaikkien kaveri, mutta pääasia on, ettei se paniikissa mene karkuun. Olen onnellinen siitä, missä vaiheessa meidän tarinamme on. Tiedän, että kaikki tarinat eivät ole yhtä onnellisia.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksen taikaa

Hyvää juhannusta koleasta ja sateisesta Turusta! (Tai no okei, Raisiosta, jos nyt tarkkoja ollaan...) Eilen aloiteltiin juhannusta totutusta (en oikein tiedä, mikä sitten olisi totuttua, mutta kuitenkin) hieman poikkeavalla tavalla: agilitykisoissa Tsaulla. Juhannuskisat ovat ilmeisesti olleet hyvin perinteikkään ja ne on yleensä käyty Tuorlan mailla Piikkiössä. Tänä vuonna sinne ei kuitenkaan päästy, joten kisat pidettiin sitten ihan vaan Tsaun hallilla Liedossa. Koska itse olin mukana ensimmäistä kertaa, en osannut muuta kaivatakaan. Luulen kuitenkin, että hallin sisä- ja ulkokentät hiekkapohjineen sopivat meille paremmin kuin nurmikko, joka olisi ollut Tuorlassa.

Ensimmäisenä oli agilityrata ulkokentällä. Alkuun oli oikein varsinainen vauhtisuora, joka syötti suoraan putkeen, jonka siihen toiseen päähän piti koira saada. Olin aivan varma, että Jekku bongaa juuri sen väärän pään. Vaan eipäs bongannutkaan, vaan meni ihan juuri sinne, minne ohjasinkin. Ja sitten, yllätys yllätys, kepit. Jekku tuli (lue: minä vedin) pois kepeiltä liian aikaisin. Nyt se siis kuitenkin löysi sisään ihan oikeasta väliköstä sentään. Korjasin ja saimmekin sitten toisella yrittämällä kepit suoritettua hienosti. Keppien jälkeen maassa oli jotain, mitä Jekku lähti haistelemaan unohtaen, että rataa olimme tekemässä. Tämän kommelluksen jälkeen pääsimme siististi maaliin. Viisi virhepistettä, yliaikaa ja seitsemäs sija oli tuloksena. Noin muuten olen tähän rataan tyytyväinen.

Toisena ratana oli sitten vaikean oloinen hyppäri sisäkentällä. Ehdin hieman seurata maksien menoa ja tarkastella rataa jo ennen omaa rataantutustumistamme. Radalla oli mielestäni jonkin verran kimurantteja kohtia ja kääntöä ja vääntöä. Rataantutustuminen tuntui pieneltä ikuisuudelta. En tiedä, saimmeko olla siellä jopa hieman normaalia pidempään. Tämän radan sössimme ihan alkumetreillä, tokalla esteellä toisin sanoen. Jekku meni (niinniin, minä ohjasin) väärältä puolelta estettä. Jatkoimme kuitenkin matkaa tietysti. Taas kepeiltä se jätti pari viimeistä väliä pujottelematta, vaikka nyt mielestäni ohjasin sen ihan varman päälle. Mutta ehkä sitten en tarpeeksi kuitenkaan. En myöskään jaksanut jäädä keppejä hinkkaamaan, vaan jatkoimme loppuun asti. Nyt en muista, tapahtuiko loppuradalla vielä jotain kommelluksenpoikasta. Jäi harmittamaan se alun oma kämmi. Mutta näitä tulee ja menee.

Luulen, että nyt pidämme pienen kisatauon. Ensi viikolla ainakin vielä on treenit, sitten ainakin parin viikon tauko. Hierottavana voisin Jekkua siinä välillä käyttää. Katsotaan sitten, miten homma jatkuu. Tällä hetkellä vähän tuntuu taas siltä, että en jaksa yrittää, kun kisoiss energia menee keppien jännittämiseen. Ja mitä enemmän mietin ja jännitän, sitä varmemmin pieleen menee. Tämä keppiongelma pitäisi nyt saada jotenkin selätettyä ennen kuin voimme taas jatkaa eteenpäin.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Agilitykärpänen

Vietin viikonloppuni melko pitkälti koneella istuen ja agilityn SM-kisoja livestreamilta tuijottaen. Huikeita suorituksia! Minien yksilöiden pronssi tuli vieläpä upeasti ATT:lle.

Sunnuntaina sitten kuitenkin ehkä vähän puuduin pelkkään agilityn katseluun. Alkoi kutkuttaa, että pitäisikö lähteä Jalon kanssa vähän kokeilemaan, miltä agility pitkästä aikaa tuntuisi. Tuumasta toimeen, totesin minä ja pakkasin mukaani Jalon, vähän makupaloja ja arsenaalin leluja.

Agilityharrastajat vissiinkin tuijottivat kukin tahoillaan kisoja, sillä hallilla ei ollut lisäksemme ketään muuta. Olin ajatellut mennä sisälle, mutta ulkona oli madallettu puomi, joten siitä se ajatus sitten lähti. Ensin muistuttelin Jalolle kontaktia ja koske-käskyä. Ihmeen kivasti se muistui mieleen, vaikka vähän tietysti piti minun varmistella. Pariin kertaan otimme koko puomin. Aloin siis opettaa Jalolle jo kiipee-käskyä. Vauhdissa kontaktin ottaminen olikin vaikeampaa, eikä Jalo aina olisi malttanut pysyä koko puomilla. Ajattelin, että ottaisin puomia vasta sitten, kun joku toinen olisi mukana vähän jeesimässä ja varmistamassa, mutta tuolla madalletulla puomilla uskalsin siis kokeilla.

Sitten otettiin vähän putkea. Taas meinasi lähteä homma käsistä, ja Jalo helposti tuli mukanani putken ohi. Kyllä se sinne mielellään meni, mutta ei niin helposti ohjauksestani. No, ei se mitään. Sitä on treenattava lisää.

Aloin myös rakentaa eteen-käskyä Jalolle. Jekun kohdallahan se on tykkänään unohtunut. En tiedä, miten hyvin Jalo sen hiffasi, mutta kovin innokkaasti se lähti kuin ammuttuna esteiden yli lelua kohti. Pidin esteet vielä ihan matalina, 30-40 senttisinä. Niitä pitää hiljalleen alkaa nostella.

Ihan lopuksi otimme kolmen hypyn sarjan niin, että esteet kaarsivat loivasti kohti putkea. Ihan viimeisellä kerralla Jalo jatkoi putkeen asti. Vau!

Meininki oli ihan erilaista mitä reilu puoli vuotta sitten syksyllä, kun viimeksi olemme lajia kokeilleet. Nyt pysyi pakka ja paremmin hanskassa. Minä en hermostunut, vaikka Jalo ei heti tehnyt niin kuin olisi pitänyt. Eikä Jalo lähtenyt rallittelemaan, vaikka pari kertaa putken kanssa uhka oli ilmassa.  Sain sen myös oikeasti odottamaan ennen kuin se säntäsi hypyille.

Jäipä muuten ihan kertakaikkisen hyvä fiilis! Tätä lisää! Onhan tässä paljon tekemistä, sitä en kiistä. Hyvä fiilis jäi lähinnä siitä, että tällä kerralla olimme edes suunnilleen samalla kentällä Jalon kanssa. Minä en turhautunut, eikä Jalolta lähtenyt homma käsistä. Lisäksi se tuntui olevan aivan innoissaan. Huomasin myös, että paras palkka on lelupalkka, ainakin agilityssa. Lopussa Jalo ei huohotukseltaan suostunut ottamaan edes namia suuhunsa, mutta lelua kohti piti yrittää hyökiä. Yritän nyt vielä tämän viikon aikana päästä toistamiseen hallille vahvistamaan vanhaa ja ehkä kokeilemaan jotain uutta.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kieroa peliä

Ainahan on ollut tunnettua, että Jekku on mitä ovelin (ja ahnein) pieni koira. Nyt huomasin, että myös Jalo osaa ottaa osaa kieroon peliin. Itse en ole ikinä varsinaisesti pessyt tai putsannut koirieni hampaita, vaan antanut luiden (ja kuivamuonan) hoitaa sen homman. Niinpä taas eräänä iltana annoin pojille luut. Joku possunnahkarulla taisi olla kyseessä.

Jekkuhan ottaa tarjotut suupalat vastaan turhia sumeilematta: se kaappaa tarjotun jutun suuhunsa ja poistuu turvallisemmille vesille. Jalo sen sijaan on aina epäileväinen, eikä ikinä, ikinä, ota kädestä suuhun sitä, mitä sille tarjotaan. Lattialle siis pitää luut laskea. Pienen pohdinnan ja tutkiskelun jälkeen Jalo yleensä sitten poimii tarjotun herkun suuhunsa.

Taas tälläkin kyseessä olevalla kerralla Jalo ensin ihasteli lattialla lepäävää herkkuaan. Jekku oli vienyt omansa makuuhuoneeseen, minä itse tulin olohuoneeseen, ja Jalo oman luunsa kanssa kipitteli viereeni, ja kävi sitten viemässä luun erään laatikon taakse. Vähän ihmettelin, että mistäköhän on kyse. Sitten jäinkin seuraamaan, että mitä poikien välillä tapahtuu. Jekku oli aivan toisaalla syömässä omaa aarrettaan. Jalo istui vieressäni ja toljotti makuuhuoneeseen. Kotvasen kuluttua Jekku tuli olohuoneeseen huuliaan lipoen. Sitten Jalo alkoi toimia: se haki kätketyn luun laatikon takaa ja alkoi suurieleisesti jäystää sitä. Se ryökäle siis odotti, että Jekku syö omansa pois ja alkoi sitten vasta nautiskella omastaan vähän sellaisella ähäkutti-asenteella. Voihan hittolainen!

Mutta Jekkupa ei tästä häiriintynyt. Se hypähti sohvalle lepäämään ihan muina koirina. Kohta Jalolle tuli jano ja se lähti juomaan. Ja sillä välillä Jekku iski takaisin, otti Jalon luun ja vei sen pois. Ovat nuo aikamoisia epeleitä!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Passi (ja hammasharja?)

Maanantaina kävimme Jekun kanssa eläinlääkärillä rokotuksilla ja hankkimassa passin kolmen viikon päästä koittavaa Viron reissua varten. (Ja oman passini kävin sitten uusimassa jo tänään, mutta hyvin kuulemma ehtii matkaksi...)

Kun käytin Jaloa rokotuksilla, osuimme Vettorissa Sari Granholmin vastaanotolle. Hän oli valtavan mukava ja lempeä, joten nyt sitten varta vasten varasin taas ajan häneltä. Hän oli jälleen oikein mukava ja ystävällinen. Aluksi Jekkua jännitti kovasti pöydällä ja se yritti kiivetä syliini. Outoa, kun näyttelypöydällä se kyllä seisoo. Mutta tokihan eläinlääkärissä on vähän erilainen ilmapiiri.

Aivan aluksi lääkäri tarkasteli Jekun ientä. Mainitsin vissiin erkkaripostauksen yhteydessä, että tuomari huomautti toispuoleisesta alapurennasta. Edelleen, ja nyt lääkärikäynnin jälkeenkin, olen sitä mieltä, että mistään toispuoleisesta alapurennasta ei ole kyse. Yksi ylähammas painaa ikeneen ja on kenties aiheuttanut siinä painetta, siitä siis turvotus. Jos homma kuitenkin pahenee, pitää kita kuvata ja katsoa sitten tarkemmin. Lääkäri ei aluksi meinannut edes huomata mitään häikkää, eikä ihme. Yleensä sen näkee vain silloin, kun Jekulla on suu auki. Nyt se puri hampaita yhteen ja vaiva peittyi.

Itse rokotus kävi näppärästi. Tosin raivotautirokote alkoi kutittaa tai kirvellä Jekkua kovasti. Nostin Jekun lattialle, mutta rapsuttamisesta ei meinannut tulla loppua. Kutina oli niin kovaa, ettei lääkärin tarjoamat namitkaan meinanneet kelvata. Aika äkkiä vaiva sitten onneksi meni ohi.

Nyt on sitten passi hommattuna. Täältä tullaan, Eurooppa!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vesileikkejä

Tuli mieleen, että voisi käydä käyttämässä koiria uimassa, kun on ollut melko lämpimät kelit. Tänään siis tuumasta toimeen, ja suuntasimme Maariaan. Viime schipperketreffeillä sain idean, että sieltä treffipaikalta pääsisi varmasti rantaan, joten suuntasimme testaamaan paikkaa tänään. Intuitioni osui oikeaan, ja rantaan kulkikin polku, joskin kovin pöheikköinen. Viimeksihän Jalo otti ilon irti mutaojasta ja olikin nyt kovaa vauhtia kiskomassa ojan suuntaan.

Olin ottanut mukaan sellaisen narupallolelun, jonka voitin erkkarin arpajaisista. Ajattelin, että sitä olisi kiva minun viskellä ja Jalon noutaa. No, eka heitto meni pitkäksi, eikä Jalo sitten tohtinut niin pitkälle sitä hakemaan. Sinne kellui hyvä lelu lopulta upoten.

Tajusin nyt myös, että Jalo ei niinkään tykkää uida. Siis uimalla uida. Sen mielestä on mahtavaa plutata vedessä, kunhan jalat ottavat pohjaan. Nyt se keksi tehdä ihan omaa plutaamistaan niin, että lähti rannan suuntaisesti vipeltämään ja nousi vähän matkan päästä rannalle. Se ei siis suunnannut ensinkään suoraan veteen syvemmälle. Kun se sai jutun juonesta kiinni, teki se vähän uimaliikkeitä kepin perään. Muuten se suoritti sitä omaa tyyliään pitkin rantaa. Romuhan ui varsin näppärästi ja rohkeasti. Täytyisi nyt keksiä joku vastaava paikka Jalolle, mistä pääsisi paremmin veteen ja mistä kenties voisi kahlata hetken matkaa. Selkeästi se kuitenkin touhusta nauttii.

Ja samaan aikaan rannalla Jekku istui ja oli kääntänyt selkänsä meille. Sitä ei kertakaikkiaan voisi vähempää kiinnostaa uiskentelu. Sitä kuitenkin varmasti helpottaisi, jos se kävisi vähän kastautumassa. Nytkin tyyppi oli ihan kuumissaan, mutta veteen ei passannut mennä.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Hikiset treenit

Lähdin eilen treeneihin, vaikka hellettä pitikin. Ajattelin, että katsotaan, miten Jekku jaksaa. No yllättävän hyvinhän se jaksoi! Mietin lähinnä kesän kisailuja, että kisataanko vai pidetäänkö taukoa. Mutta eiköhän tuo jaksa kisoissakin muutamat radat vetäistä.

Eilen tehtiin kuitenkin jonkin verrankin toistoja, ja vasta lopussa Jekku alkoi hyytyä ja osoittaa sen. Rata oli todella kiva, eikä tuntunut niin kovin vaikealta, vaikka Olavi sitä vaikeaksi sanoikin. Rata alkoi kolmen hypyn suoralla, josta koira piti saada käännettyä 90 asteen kulmassa kepeille. Eikä siinä vielä kaikki: hyppyjen ja keppien väliin jäi niin kovin houkuttelevasti A-este. Olin aivan saletti, että Jekku on A:lla nopeammin kuin ehdin keppejä sanoa. Mutta kas, kepeille minä sen sain! Niitä piti sitten taas hinkata muutamaan otteeseen. Onnistuneen suorituksen jälkeen pistettiin bileet pystyyn ja vasta sitten jatkettiin rataa. Minä edelleenkin vedän omalla liikkeelläni Jekun pois toiseksi viimeisestä välistä. Alan siinä kohtaa jo ennakoida seuraavaa estettä, jolloin Jekku tulee kepeiltä pois. Voi, kun saisin kisoissakin keskityttyä keppien yliohjaamiseen. Muu rata menikin ihan kivasti. Jotakin huomautettavaa siellä taas toki oli, mutta itse olin kovin tyytyväinen omaan ja Jekun suoritukseen! Kyllä jää onnistuneista treeneistä hyvä mieli.

Ihan lopuksi Olavi veti näytöstyyliin Pauli-belggarillaan radan nollana läpi kädet selän takana. Hän ohjasi siis vain ja ainoastaan olkalinjalla ja äänellä. Vau! Tuollaista menoa on kyllä hieno katsoa.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Lempiasioita

Bongasin kaverini Melkein kuin uusi -blogista haasteen, jossa pitää luetella 10 lemppariasiaa ja sitten haastaa bloggareita eteenpäin. Koitanpa minäkin. Kesti tovin miettiä näitä. En ole luonteeltani mikään erityinen fiilistelijä, joka nauttisi kauniisti katetusta ateriasta, teestä ja sympatiasta, mielentilaan sopivasta musiikista, tai muusta sellaisesta. No joo, mitään ei ole kauniisti katettuja aterioita vastaan, mutta ikinä en jaksa sellaisia itse väkertää. Olen kai jokseenkin tavallinen ja suoraviivainen ihminen. Mutta kyllä minä ne 10 asiaa lopulta keksin. Ne tulevat satunnaisessa järjestyksessä tässä.

1. Oma rauha ja hiljaisuus. Priceless. Ehkä yksi tärkeimmistä jutuista minulle. En tiedä, johtuuko työstäni vai ihan vaan perusluonteestani, mutta en juuri koskaan kuuntele musiikkia. Hiljaisuus on parasta musiikkia korvilleni. Rakastan myös omaa rauhaa lähes ylitse kaiken muun. Niin paljon kuin ystävistäni pidänkin, hyvin mielelläni valitsen illan itsekseni kotona, jos siihen on mahdollisuus.


2. Koira. Vieressä nukkuva koira. Ovella ilosta sekoileva koira. Koira.

3. Viini. Hyvässä seurassa tai ilman sitä.

4. Villasukat. Syksyjeni ja talvieni pelastus.

5. Kirjat ja lukeminen. Lapsesta asti olen rakastanut kirjoja, niiden tuoksua, sitä miltä ne näyttävät ja mitä ne ovat, ja ennen kaikkea sitä, millaisille matkoille toisiin maailmoihin ne minut vievät!

6. Etymologiat. Jos minusta olisi tutkijaksi, tutkisin ehdottomasti sanojen alkuperää, eli etymologiaa.

7. Tanssiminen. Olen ehkä onnellisimmillani tanssiessani.

8. Kesä ja lämpö. Olen syntynyt väärään maahan, sillä en kestä tätä Suomen talvea.

9. Italia. Italia maana, italian kieli, italialainen ruoka.

10. Kauniit kengät. Tarvitseeko sanoa enempää?

Lystimbitto Raumall

Eilen koitti aika kesän ensimmäisen road tripin, jonka suuntana oli Rauma ja Rauman seura- ja käyttökoirien järjestämät agilitykilpailut. Ensimmäinen kerta myös, kun suuntaamme kisaamaan ns. kotiseudun ulkopuolelle. Viimeksihän Tsaulla Jekku selvästi vierasti uutta ja outoa ympäristöä. Siksi ajattelinkin, että olisi nyt kesän aikana hyvä vähän kierrellä lisää uusia paikkoja.

Oma kisafiilikseni oli eilen jotenkin kateissa. Kisa alkoi selvästi myöhässä, ja rataa rakennettiin hartaasti. Juuri, kun kisaajat radan reunoilla olivat tirkistelleet esteiden järjestystä ja miettineet jo valmiiksi ohjauskuvioita, järjestystä vaihdettiin ja esteiden sijaintia muutettiin. Eipä tuo nyt sinänsä niin vakavaa ole, oli siinä kuitenkin se viisi minuuttia ihan virallisesti aikaa tutustua rataan. Jännitin taas keppejä ja uumoilin, että Jekku suuntaa renkaalta putkeen keppien sijaan. Sen sijaan ohjasin alun huolimattomasti ja Jekku tuli tykkänään kolmannen esteen ohi. Kepeille se tuli sisään toisesta välistä. Taisipa siellä jäädä jokin toinenkin este suorittamatta. Aivan katastrofi siis koko rata.

Toisena oli hyppyrata, jolle se mennä tutustumaan heti. Siellä ehti siis pyöriä kerrassaan hartaasti. Rata vaikutti jotenkin kivan vauhdikkaalta. Oli kivaa, kun sai tutustua niin kauan, jotta ehti pyöritellä mielessään erilaisia ohjausvaihtoehtoja. Tässä jännitin eniten, yllätys yllätys, keppejä. Suuri osa teki kepit niiden vasemmalta puolelta ottaen koiran sisään ikään kuin niistona. Minä päätin mennä vahvemmalta puoleltamme oikealta niin, että vedin Jekkua putkesta vähän kauemmas, jotta sain suoran linjan kepeille. Ja sehän sujui! Jee! Jokin onnistuminen sentään. Muutenkin radan loppu meni hienosti. Harmi vaan, että sössin aika helpossa paikassa radan alussa, kun olin valssissa myöhässä ja Jekku sujahti suoraan putkeen. Mutta tähän rataan saatoin muuten olla oikeasti tyytyväinen.

Oli kyllä kiva saada taas uusia kokemuksia! Nyt pitäisi saada omaa fiilistä ja asennetta paremmin kohdilleen ennen seuraavia kisoja.