Vedetään välistä

Tänään agilityssa oli aiheena siis välistä veto. Esteitä oli kolme rinnakkain, ja koira lähetettiin hypylle, vedettiin ekan ja toisen esteen välistä luo, lähetettiin toiselle hypylle, taas välistä luo ja sitten kolmannelle. Ensimmäistä kertaa tuntui, että oli ilo tehdä vaadittua askelkuviota! Joku loksahti siinä kohdalleen ja tämä tuntui kohtuullisen helpolta. Jekkukin vieläpä hiffasi idean. Toisena juttuna tehtiin takaa kiertoa. Sitä teimme vähän jo viime kerralla, eikä siinäkään ollut suurempia ongelmia. Teimme takaa kiertoa samalla esterivistöllä kuin välistä vedotkin. Takaa kierrossa taas koira lähetettiin esteen taakse ja sieltä hyppyytettiin, taas seuraavan esteen taakse ja hyppy. Toimi melko kivasti.

Tänään oli muuten ihan jees, varsinkin kun nuo välistä vedot ja takaa kierrot toimivat, mutta Jekku kävi vähän liian ylikierroksilla. Se vihaa sitä, kun se joutuu olemaan kytkettynä seinään/aitaan/mihin milloinkin meidän rakentaessa rataa, tai jos avustan toista koirakkoa. Se ottaa aivan valtavasti kierroksia siinä. Se pitäisi kai viedä jonnekin niin, ettei se näe minua. Sitä vaan on vähän vaikea toteuttaa. Onneksi se kuitenkin ihan kohtuullisen kivasti malttoi keskittyä itse tekemiseenkin.

Kiipeämiseen sillä on kova hinku. Nytkin se nosti etutassunsa vasten A-estettä ja katsoi anovasti, että eikö voitaisi kiivetä? No, pääsihän se sitten kiipeämään! Se taitaa olla ihan parasta. Kuten putki. Ja puomi. Ja hypyt....

Pienen radanpätkänkin teimme: hyppy, rengas, hyppy, putki ja hyppy. Rengas lienee Jekulle vaikein este. Se menee aina siitä renkaan vierestä, ei sen läpi. Pari kertaa treenasimme pelkkää rengasta, että Jekku sai taas juonesta kiinni. Muuten rata meni ihan kivasti. Se irtoaa melko hyvin ja seuraa ohjaustani.

Viimeksi minulle mainostettiin, että nakkien sijasta kannattaa kokeilla jotain muita herkkuja. Kävin sitten kuuliaisena tänään Karvakorvista ostamassa sellaisia pieniä paloja, jotka ovat jotakin lammasta. Hyvin kelpasi! (Tosin Jekulle taitaisi kelvata ihan oma kuivaruokakin palkkiona, niin perso ruoalle se on...)

Voi pojat!

Välillä tuntuu, että tuo koira on oikeasti laskelmoiva. Tänään aamulla ei varsinaisesti ollut kiire mihinkään, joten nukuimme vähän pidempään. Jekku alkoi kuitenkin osoittaa aktivoitumisen merkkejä ja se myllersi ja hyppeli sängyssä päälleni ja päältäni. Se on kai jotenkin ehdollistunut kännykän herätyskellon äänelle, sillä kun kello alkaa soida, myös Jekku on täpinöissään ylhäällä.

Minä sitten lopulta nousin ja menin keittämään kahvia. Mies lupasi mennä Jekun kanssa aamukävelylle. Hetken keittiössä oltuani aloin ihmetellä, että missä Jekku luuraa ja menin katsomaan. Siellä ne makasivat sängyssä, molemmat pojat tyytyväisinä! Jekku oli kiikuttanut Miehen tyynylle pehmolelunsa, Mies oli siirtynyt minun puolelleni ja Jekku makasi tyytyväisenä pitkin pituuttaan. Että se siitä kiireestä. Kuva olisi pitänyt niistä ottaa.

Hyppy-ympyrää ja motivointia

Hyppy-ympyrä, siinäpä muuten vasta hassu yhdyssana! No, sanoista viis, se oli tänään agilityssa aiheena. Siinä oli siis viisi (tai kuusi, en minä niistä niin lukua pitänyt) estettä ympyrässä (yllätys yllätys). Tarkoitus oli sitten hyppyyttää koira ympäri sen ympyrän. Aluksi ihan vain yksi kierros, mutta homman sujuessa useampi. Sitten pidettiin pieni tauko ja vaihdettiin suuntaa. Eka kierros meni ihan kohtuullisesti: Jekku hyppäsi kaikki esteet, vaikka oma ohjaukseni ei ollutkaan paras mahdollinen. Seuraavalla kierroksella keskityin ihan tosissani ohjaamaan, ja menimmekin sitten pari kierrosta yhtä kyytiä. Tuossa ympyrämuodostelmassa muuten näki paremmin koirankin, siis itse näin, miten komeasti Jekku hyppäsi! Pidimme pienen tauon, päästimme toisen koiran radalle ja sitten hyppäsimme toiseen suuntaan. Tämä ei mennyt niin hyvin. Jekun keskittyminen herpaantui, samaten minun ohjaukseni. Mutta ei kai se mitään, ainakin saimme ideasta kiinni ja pohjalle pari onnistunutta kertaa.

Seuraavaksi siirryimme muistelemaan takaa kiertämistä. Ensin ihan vaan pelkän siivekkeen kiertäminen niin, että siivekkeen takana on namialusta ja siitä sitten vielä ohjaajan käskyllä koira jatkaa siivekkeestä ohi. Tämä sujui mukavasti molempiin suuntiin. Sitten otimme kierron ja hypyn. Kun sekin sujui, otimme hypyn, kierron ja hypyn. Jee, hyvin meni kaikki!

Lopuksi kolmannen ohjaajan kanssa mietimme motivointia. Jekkuhan ei leluista lämpene tuolla hallilla, joten pelkällä namipalkalla mennään. Jekku oli kovasti tuon ohjaajan perään, kun häneltä sai jotain superherkkua, jota minunkin varmaan pitää mennä ostamaan. Jekku istui ja katsoi häntä keskittyneesti, antoi tassua, meni maahan, vilkutti ja teki kaikkia muitakin kevätjuhlaliikkeitä vain saadakseen lisää namia. Erityisesti lämmitti ohjaajan loppukommentti: "En ole tiennytkään, että schipperket voi olla näin kivoja, mä luulin, että ne on vaan sellaisia ärsyttäviä räksyttäjiä." Hahaa, hyvä Jekku!

Luminen sunnuntaikävely

Tänään lähdimme kaverini kanssa säätä uhmaten kävelylle kohti Koroistenniemeä. Jos ja kun joku ei tiedä, Koroisissa sijaitsi 1200-luvulla piispanistuin, ja tästä muistona paikalla on nyt valkoinen risti. Koroisista on upea näkymä Aurajokea pitkin kohti Turun keskustaa. Tai olisi, jos lumisateelta olisi jotain nähnyt. Lähdimme siis matkaan kaverini ja hänen koiransa Vincentin kanssa. Vincent on lapinkoira, joten jonkin verran Jekkua isompi kaveri. Mutta hyvin ne tulivat juttuun. Välillä komenneltiin puolin ja toisin, sitten matkaa taas jatkettiin ihan sovussa. Koska ilma oli mitä oli, ei muita ihmisiä tai koiria juuri näkynyt. Niinpä pidimmekin koiria vapaina niin paljon kuin mahdollista.

Ihan uskomattomalla ja loputtomalla energialla ne juoksivat ja menivät. Luulisi olevan hyvää lihastreeniä, kun loikkii lumihangessa. Jekulle varsinkin, kun se on niin pieni ja hanget tällä hetkellä melko korkeat. Hyvällä vauhdilla Jekku jaksoi kotiin asti, mutta sitten iski väsymys. Nyt iltaa kohden se on taas osoittanut piristymisen merkkejä.

Uusia kujeita

Jekku se jaksaa yllättää uusilla keksinnöillään. En tiedä, olenko kertonut, kuinka se nukkuu usein Miehen tyynyllä, ihan hänen päätään vasten käpertyneenä. Köhköh, juu, kyllä, Jekku saa olla sängyssä. Tai no, onhan se varmaan jo aiemmistakin kuvista ja teksteistä käynyt ilmi, joten en varmaan pahasti ketään tällä toteamuksella järkytä. Usein herään yöllä siihen, että Jekku makaa välissämme selällään ja saattaa painaa päänsä minun kaulalleni. Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Ei Jekku koko yötä sängyssä ole, mutta aluksi illalla ja sitten lopuksi aamulla.

Mutta nyt Jekku on taas keksinyt uusia kujeita, eihän se muuten olisi nimensä veroinen. Nyt se tunkee itsensä peiton alle! Se lähtee liikkeelle sängyn yläpäästä, sukeltaa peiton alle ja myyränä ryömii jalkopäähän asti. Sinne se käy pitkäkseen tai sitten heiluttelee päätään niin, että saa päänsä peiton raunan alta ulos. Ei se tuolla peiton alla kauaa viihdy, eikä sinne nukkumaan käy, mutta jaksaapa taas tälläkin toiminnallaan meitä huvittaa.

Treeniä treeniä

Eilenkin meillä oli ihan kohtuullisen onnistuneet treenit. Tällä kertaa aiheena oli takaaleikkaus (en vaan oikein hahmota, kuuluuko nämä agilitytermit kirjoittaa yhteen vai erikseen, suokaa anteeksi). Mielestäni se tuntui hieman hankalammalta kuin edestä leikkaaminen, en tiedä miksi. Nimensä mukaisesti kyse oli siitä, että sen sijaan, että ohjaavaa kättä vaihdettaisiin koiran edestä, se tehtiinkin nyt takaa. Ongelmallisinta tässäkin oli se, miten minä liikkeeni koordinoin. Kerran meinasin jopa kompastua Jekkuun, kun olin itse menossa väärään suuntaan.

Harjoittelimme keskenämme kahden esteen takaa mutkaputkeen ja ohjaajan kanssa kahdelta esteeltä suoraan putkeen. Kouluttajan kanssa kyse oli enemmän eteen lähettämisestä siis. Alkukankeuden jälkeen Jekku irtosi ihan hyvin. Minä en pysynyt likimainkaan perässä. Mutta ei se mitään! Pääasia, että Jekulla vauhtia riittää.

Näiden kahden jutun lisäksi näytimme taas kouluttajalle kontaktejamme. Reaktiosta päätellen olimme taas hieman edistyneet viimeviikkoisesta. Jekku alkaa ihan tosiaan hoksata, että sen kuuluu jäädä esteelle odottamaan käskyä ja vapautusta.

Olin jo aiemmin innostunut agilitysta, mutta nyt kun havaittavaa edistystä on tapahtunut, olen innostunut vielä lisää. Oli mahtava seurata, kun viereisellä kentällä treenasi huiman edistynyt joukko. Voi, kunpa vielä joskus itsekin osaisi tehdä hallitusti, eikä vain näin räpeltäen!

Talviset treffit

Tänään olimme taas pienen tauon jälkeen schipperketreffeillä. Tai no, ei meillä jääneet väliin kuin tammikuun treffit, mutta kuitenkin. Oli kivaa, kuten aina. En taaskaan saanut laskettua, kuinka monta pientä ja mustaa vilistäjää oli paikalla. Ehkä jotain tusinan verran, arvioisin. Mitään suurempaa leikkiä tai painia Jekku ei saanut aikaan, vaan ihan vaan juoksenteli riemuissaan milloin kenenkin kanssa.

Paikalla oli myös Rudi-mudi omistajineen, ja hän kertoi olleensa Rudin kanssa kokeilemassa paimennusta. Siinä vähän ideoimme, että voisi skipiporukallakin mennä kokeilemaan. Itseäni ainakin kovasti kiinnostaisi nähdä, mitä Jekku tuumii lampaista.

Mitään tämän ihmeellisempää viikkoomme ei ole mahtunut, onpa ollut tylsää. No, ei sentään. Ei aina tarvitsekaan olla rumpujen pärinää ja ilotulitusta, ihan tavallinen arkikin on varsin kivaa.

Onnistumisen iloa

Meillä oli maanantaina agilityssa ihan vallan onnistuneet treenit! Edellinen kerta oli hieman kaaos, joten siksikin tämä kerta tuntui hyvältä, kun se oli kaikin tavoin järjestelmällisempi. Aiheena oli edestä leikkaus ja kontaktit, yksittäisenä esteenä keinu.

Jakaannuimme pienempiin ryhmiin koirien koon perusteella. Minikoiria oli yhteensä kolme, joista yhden omistaja on harrastanut agilitya kauemminkin, joten hän osasi neuvoa hyvin. Harjoittelimme siis sitä edestä leikkausta putkesta. Jutun juoni oli se, että koiran mennessä putkessa, ohjaaja juoksee putken eteen ja vaihtaa ohjaavaa kättä. Edelliskerran valssin jälkeen tämä tuntui aavistuksen helpommalta tajuta. Ensin tuo kokeneempi koirakko näytti, mitä kuuluu tehdä, sitten me aloittelijat teimme perässä. Ja jihuu, nyt pääsimme tekemään pientä radan pätkääkin! Lähdimme hypyltä putkeen, sieltä hypylle, toiseen putkeen ja vielä kerran hyppyesteelle. En uskaltanut tehdä kuin pari toistoa, sillä parempi lopettaa onnistumiseen. Olin todella iloissani.

Sitten varsinaisen ryhmänohjaajamme kanssa teimme kontakteja. Meillähän on Jekun kanssa ollut niissä vähän ongelmia, mutta olen yrittänyt hieman harjoitella kotona. Saimmekin nyt ohjaajalta kehuja, kun selvää edistystä on tapahtunut! Keinukin meni ihan kivasti. Jekku juoksi sen niin vauhdilla, ettemme meinanneet ehtiä päähän ottamaan ajoissa kiinni, ettei keinu rrämähdä täysillä maahan. Ihan hyvä tulevaisuuden kannalta, ettei Jekku ainakaan jännää tuota keinua.

Maanantain jälkeen ei sitten olekaan tapahtunut mitään ihmeempiä. Ajattelin, että tiistain pidän ihan vapaana, enkä tee Jekun kanssa sen kummempia. Eilen teimme vähän kontaktiharjoituksia, joita voisin jatkaa vielä tänäänkin. Sunnuntaina on taas schipperketreffit, joten Jekku pääsee muiden rotutovereidensa kanssa juoksentelemaan.

Onnenpäivä

Ajattelin kirjoitella tästä vasta myöhemmin kuvien kera, mutta en jaksa odottaa siihen asti, että saan/Mies saa kuvia otettua. Mutta siis, Jekun rakas pehmopallo otti ja hajosi hiljalleen käytössä. Siitä pursui lopulta kaikki täytteet ulos, mutta sinnikkäästi sillä vielä pallottelimme. Äitini lupasi ostaa Jekulle uuden pallon joululahjaksi, mutta siinä ennen joulua pehmopalloja ei löytynyt ei niin mistään. Nyt asia tuli viimein korjattua, kun uusi pehmopallo kotiutui. Tosin se taisi olla onnenpäivä enemmän minun mielestäni: Jekku tuo yhä sitkeästi vanhaa ja risaista palloa heitettäväksi. Vanhassa siis vara parempi?

Lonkkalausunto

Tänään oli KoiraNetiin ilmestynyt Jekun lonkkakuvien tulokset: A/B, jee! Olipas hyvä tulos, olen tyytyväinen. Varmaan jokin tarkempi lausunto tulee sitten vielä aikanaan kotiin. Jos siinä on jotain erityistä, voin tänne kertoilla, mutta tuo tulos nyt lienee se pääasia.

Täällä paukkuu aivan karmiva pakkanen! Jekku siitä ei ole juuri moksiskaan, mutta minä kärsin. Aamulla piti käydä ihan vaan pikainen lenkki, mutta Jekku halusi välttämättä jatkaa matkaa jonkin vainun perässä. Tuo vainu sitten osoittautui saksanpaimenkoiratytöksi, jonka kanssa Jekku veti pakkasaamun lämmikkeeksi pienet painit. Kävelimme yhdessä lenkin loppumatkan ja kun tuli aika erota, Jekku jäi vinkumaan tytön perään! Taisi käydä oikein salamarakastuminen. Toivottavasti (siis Jekun kannalta) törmäämme taas pian. Se on täynnä suuria tunteita tuo pienen koiran elämä.