Dobon jatkokurssi 2

Olen joteensakin innostunut doboilusta! Eka jatkokurssi tosin jäi meiltä vähän kesken, kun en pariin kertaan päässyt paikalle. Halusin kuitenkin vielä jatkaa dobon merkeissä ja ilmoittauduin seuraavalle kurssille. Tämä jatkokurssi numero 2 alkoi tänään.

Paria uutta juttua teimme, mutta lähinnä vähän kertasimme vanhaa. Tekemistä tuli taas niin koiralle kuin omistajallekin. Jekun keskittyminen oli huipputasoa! Nina-ohjaajakin totesi, että kylläpä Jekulla on nyt ihan uusi ääni kellossa. Johtuisiko pennusta? Kun Jekku kerran pääsee tekemään kanssani kaksin jotain, se on nykyään keskittymisen arvoista. Nyt kun mietin, se viime kertainen agilitykin meni ihan superhyvin verrattuna aiempaan. Jos Jalosta on muun ilon lisäksi apua Jekun keksittymiseen, niin hyvä!

Jalo oli vähän itkenyt peräämme, kun lähdimme doboon. Muutenkin se vähän välillä piippailee, myös ulkona. En oikein tiedä, mistä nyt on kyse. Ei se ulkona kuitenkaan sen kummemmin jännitä, kun suurimmaksi osaksi kulkee häntä ja korvat pystyssä Jekun vierellä. Välillä tulee ilmeisen kurja olo, se inisee ja pyytää syliini. Nyt on kuitenkin päivän leikkien jäljiltä pari väsynyttä koiraa kotona.

Tähän lopuksi kuvia Jalosta. Tiedän, tiedän, Jekkuakin pitäisi kuvata. Tällä kertaa kameraan ei kuitenkaan osunut kuin Jallu.

Uusi treeniryhmä

Siirryimme ehkä vähän yllättäen Jekun kanssa uuteen agilityryhmään. Treenaamme nyt keskiviikkoisin Arja Heinosen opissa. Jännitti vähän paljon mennä uuteen ryhmään, josta ei tunne ketään ja jonka taso on aika kova. Useimmat ryhmässä treenaavat ovat jo edistyneempiä. Tämä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan: meidät otettiin oikein hyvin vastaan ja saimme tehdä juuri oman tasomme mukaisesti.

Olen yllättnyt, miten hyvä fiilis treeneistä jäi. Sain onnistumaan pari sellaista ohjauskuviota, joiden onnistumisesta en ollut uskaltanut haaveillakaan. Hyvä näin! Vaihdoin tähän ryhmään erään toisen suosituksesta, koska kouluttajalla on kuulemma kokemusta schipperken sielunelämästä. Ryhmässämme treenaakin yksi toinenkin schipperke.

Viikko mudillista elämää takana, melkein. Edelleen on mennyt yllättävän hyvin kaikki. (Lienee syytä koputtaa puuta tässä vaiheessa...) Pojat painivat antaumuksella, mutta myös meidän kanssa Jalo leikkii. Se osaa jo istua käskystä! Tänään opetin "maahan"-käskyä. Treeni jatkuu.

Jaloja hetkiä

Päivät kuluvat niin nopeasti koiranpentua ja sen leikkejä katsellessa. En ole ihan oikeastikaan tehnyt tässä pariin päivään mitään, siis mitään sellaista, no, hyödyllistä. Onneksi aina ei tarvitsekaan. Päivät ovat noudattaneen melko samaa kaavaa: aamulla ensin koirille ruoka ja ulos. Tätä aamua lukuunottamatta olemme aamulla ehtineet pihalle niin, että Jalo on tehnyt tarpeensa sinne! Aamulenkin jälkeen pari tuntia olen istunut lattialla ja valvonut Jekun ja Jalon leikkejä. Välillä toki olen leikittänyt Jaloa itsekin, mutta kumpikin koira tuntuu olevan kovin innoissaan toistensa seurasta. Sitten on käyty pihalla, otettu päivätorkut, syöty, käyty pihalla, riehuttu, syöty ja käyty pihalla. Pienin variaatioin.



Tiistaina kävimme Miehen vanhempien luona esittelemässä Jalon. Siellä koirat saivat juosta vapaina pihalla, mikä tuntui hauskalta niistä. Jalo oli oikein reipas mutta kuitenkin rauhallinen. Kaikkea muuta kuin Jekku saman ikäisenä (tai myöhemminkään). Eilen puolestaan kävimme äitini työpaikalla esittäytymässä. Voi, mikä nähtävyys Jalo olikaan! Siellä tuli suoranainen työnseisaus, kun naiset tulivat ihastelemaan ja ihmettelemään Jaloa. Ymmärrettävästi Jallua vähän jännitti mutta kävi se muutamia ihan moikkaamassa. Sitten se kävi kivilattialle nukkumaan. Minun piti kantaa se kotiin. Päivätorkkujen jälkeen vuorossa oli esittäytyminen lähieläinkaupassamme, Akvaariopisteessä. Omistajan koira, Hattara, tuli myös Jaloa moikkaamaan, mutta sekin Jaloa vähän jännitti. Tänään pistäydyimme kaverini Muodossa-putiikissa. Jalo pääsi heti poseeraamaan kameralle. Katsotaan, ilmestyvätkö kuvat jossain vaiheessa jonnekin. Minneköhän huomenna menisimme?

Jalo on toisaalta kyllä todella reipas pentu! Se ei pelkää Jekkua ensinkään, päinvastoin. Se käy itse hyökkäykseen molemmat etutassut ilmassa ja koittaa saada Jekkua leikkimään, siinä usein onnistuenkin. Täällä on ollut kyllä uskomatonta painia ja juoksua käynnissä. Mutta molemmat osapuolet tuntuvat tykkäävän siitä ja haastavat toinen toistaan yhä uudelleen ja uudelleen samaan menoon. Ulkona Jalo vielä vähän arastelee ihmisiä ja muita koiria. Mutta kaipa se siitä. Toisaalta Jalo on myös rauhallinen; se nukkuu yöt läpeensä ilman inahdustakaan. Nyt jo kyllä huomaa, että päivällä se jaksaa aina vaan enemmän touhua ja toisaalta myös vaatii sitä. Tänään se taisi oppia istumaan käskystä...

Jalo tuli taloon

Se on pieni mutta sillä on isot tassut; kuin jäniksen käpälät. Vartalo sillä on muuten hento ja sorja. Toinen korva on noussut jo pystyyn, toinen on lurpallaan. Näyttää, kuin sillä olisi selässään musta loimi: koko selkä takajaloista aina päähän asti on lähes mustaa, kyljet ja maha vaalean harmaata, samaten pää. Pää on kirjava ja näyttää, kuin sillä olisi mustia kauneuspilkkuja vaalean keskellä. Sen tassut ovat vaalean kellertävän ruskeat (merkkiväriset eli värivirheelliset) ja luovat oivan kontrastin sen anturoihin, jotka kuitenkin ovat ihan mustat. Se on Jalo.

Haimme Jalon eilen, maanantaina. Ajomatkaa kertyi nelisen tuntia suuntaansa. Mennessä tuntui äärettömän pitkältä, kun jo odotimme Jalon näkemistä. Ja kun pääsimme perille, Jalo oli päivätorkuilla. Muut pennut tulivat meitä moikkaamaan, mutta Jalo pysytteli pöydän alla. Lopulta sekin saatiin houkuteltua kätköstään. Jalo sai hetken vielä leikkiä sisarustensa kanssa, kunnes sille laitettiin pentupanta ja alettiin puuhata lähtöä. Cafka-emo oli jo hakeutunut yläkertaan ilmeisesti suremaan mutta tuli kuitenkin vielä Jaloa haistelemaan. Pakko myöntää, että minusta on tullut varsinainen herkkis: niin meinasi tulla tippa silmään tuossa tilanteessa.

Kun pääsimme autoon, Jalo parkui. Se ulvoi ehkä noin reilun puoli tuntia, kunnes lopulta rauhottui boksiinsa. Rauhoituttuaan se sitten nukkuikin melkein kolme tuntia yhtä soittoa. Yhden kerran pysähdyimme pissattamaan sen. Seuraava pysähdya olikin sitten äitini luona, josta haimme Jekun. Mies jäi Jalon kanssa pihalle, ja minä hain Jekun sisältä. Jekku ryntäsi innoissaan ulos mutta hidasti hieman nähdessään jotakin vierasta. Se meni kuitenkin ihan ystävällisissä merkeissä haistamaan Jaloa. Menimme vielä sisälle äitini luo, jossa pojat olivat vapaina. Jekku vähän yritti alistaa Jaloa, mutta oli koko ajan kuitenkin ihan asiallinen. Pienintäkään ärinää ei ollut. Olen todella helpottunut, että alku sujui näinkin hyvin. Tietenkään vielä ei voi tietää, mitä tuleman pitää, mutta ensihetket ovat ainakin menneet hyvin.

Kotona annoimme Jalolle sen ensimmäisen aterian. Samalla Jekku sai vähän jämiä, ja sitten molemmat koirat pääsivät ulos. Jaloakin harmittaa mokoma panta, kuten Jekkua aikoinaan. Kuitenkin Jalo kulki pienen tekemämme lenkin oikein reippaasti ja pystypäin. Tästä olen positiivisesti yllättynyt.

Aluksi Jalo oli kotona hieman arka. Se pakeni kuljetusboksiin kääntymään mutta tuli nopeasti pois, kun kuuli, että muualla tapahtuu jotain kenties mielenkiintoisempaa. Nostimme sen sohvalle, jonne se nukahti pitkäksi ajaksi, kotimatka kun oli kolmen tunnin torkkuineen niin rankka. Jekku kävi välillä haistelemassa sitä, mutta Jalo vain venytteli ja jatkoi uniaan. Lopulta se piti herättää vielä iltaulkoilulle.

Kaiken kaikkiaan eka ilta on mennyt yli odotusten. Edelleen pessimisti minussa huutelee, että kaikki on vielä edessä. Mutta ainakin tähän mennessä ollaan voiton puolella, kun kaikki on mennyt sopuisasti.


Rankkaa olla näin söpö.

Jalo

Niin siinä sitten kävi, että ensimmäinen, jo ajat sitten ilmoille heitetty nimiehdotus päätyi tulevan pentumme nimeksi. Kun Jalo-nimi ensimmäisen kerran tuli mainituksi, ei ollut edes ideaa siitä, minkärotuinen tuleva koiramme olisi. Ehkä se ensiksi mainittu vaan syöpyy jonnekin takaraivoon niin, ettei mikään muu sitten tunnu miltään, ei, vaikka miten pyörittelisi. Ja toisaalta, voiko Jekulle olla parempaa paria kuin Jalo, kysyn vaan? Tai no, koska Jekku on Jekku, pitäisi kai samaa kaavaa noudattaen olla Jallu. Mutta jätettäköön se sitten lempinimeksi Jalolle.

Tarkoitus olisi nyt sitten hakea poika kotiin maanantaina. Jännittää! Jännittää, miten tyyppi sopeutuu meille, millainen siitä sitten tulee, mutta ennen kaikkea jännittää se, miten Jekku ottaa tulokkaan vastaan. Ajattelin väsätä Jekulle aikanaan hankituista aitaverkoista aitauksen, johon Jalo pääsee olemaan turvassa omissa oloissaan. Tänään tein myös ekat hankinnat: purulelu ja täytettävä Kongi. Kasvattajalta saamme lähtiäisiksi pentupaketin, jossa tulee myös joitakin tavaroita. Jekulla on aika paljo leluja, joten kuvittelisin, että ainakin aluksi Jalokin voisi leikkiä niilläkin.

Sen kummemmin en ainakaan vielä ole osannut orientoitua uuden perheenjäsenemme saapumiseen.

Suuri nimikeskustelu, osa 2

Kerroin blogin alkuaikoina, miten kävimme pitkällisen keskustelun Jekun nimestä. No, nyt kun meille on tulossa toinen koira, kävimme vastaavan keskustelun uudelleen. Ja samanlaiseksi väännöksi se meni kuin viimeksikin. Olin todennut eräässä postauksessa jo vuonna 2011 että seuraavan koiran nimeksi tulee Jalo, Rauha tai Onni. Tuo Jalo oli nyt sitten se, mistä lähdettiin liikkeelle. Oikeastaan olin aika kauan ajatellut, että Jekun kaverista tulee Jalo, koska, no, miettikää nyt, Jekku ja Jalo, eli Jallu. Mutta sitten ajattelin, että onkohan Jalo mudille liian nössö nimi. Ja siitä se keskustelu sitten lähti.

Eräitä ehdotuksia oli mm. Taisto ja Tarmo. Taisto olisi kiva, siinä on jotenkin niin terävä st-äänne keskellä, että koiran kutsumiseen saisi terävyyttä. Mutta sitten ajattelin, että jos nimi taas on enne, en halua mitään taitelevaa koiraa. Eikä se Tarmokaan sitten ehkä ihan syttänyt. Tuomaksesta väänsin Tumpin, josta assosioin Natsan ja Nastan. Mutta ne eivät kelvanneet Miehelle ensinkään. Ja kuten viimeksi, hänellä ei taaskaan ollut oikein omia ehdotuksia tarjota.

Sitten käytiin taas läpi niin sanakirjoja kuin mytologian jumaliakin. Yksi ehdotus Mieheltä tuli: Loki. Se ei olisi ollenkaan huono. Itse ehdotin vielä Intoa ja Oivaa, vaikka olinkin näköjään tuolla aiemmassa postauksessa juuri nuo nimet torpannut. Miten nimen keksiminen voikin olla näin vaikeaa? Tai kyllä minulla niitä ehdotuksia riittää, kuten varmasti huomaatte. Mies tässä nyt oli ronkeli.

Mutta arvaattekos, mikä nimeksi nyt sitten valikoitui?

Omatoimitreeniä

Vihdoinkin pääsimme treenaamaan itseksemme! Tällä kerralla mukaan pääsi myös kummipoikamme. No okei, Miehen kummipoika, mutta kyllä vähän minunkin. Hän on 4-vuotias, tykkää Jekusta ja on ollut kovin kiinnostunut näkemään, miten Jekku hyppii.

Pääsimme hallille hyvään saumaan niin, että mennessämme siellä ei ollut muita. Kentälläkin oli suhteellisen sopivan näköinen rata, joten en lähtenyt siirtelemään esteitä. Näytin ensin kummipojalle, miten Jekku hyppii ja kiipeää, sen jälkeen hän sai itse olla mukana kentällä vähän niin kuin ohjaamassa.

Kummipoika tykästyi eniten kontaktiesteisiin, aivan kuten Jekkukin on tykästynyt. Päätin kuitenkin pian, että kontakteja ei tehdä enempää, sillä pelkäsin, että Jekku jumahtaa taas liioista toistoista. Loppuajan teimme hyppyjä ja putkea. Kummipoika oli kyllä todella innoissaan päästessään "ohjaamaan" Jekkua. Jekkukin suhtautui häneen ja ylipäätään tilanteeseen hyvin. Näköjään Jekku tykkää todella agilitysta, sillä sille oli pääasia päästä vaan tekemään.

Eniten iloitsen kontaktien ja keppien edistyksestä, edelleen. Pikkuhiljaa alan uskoa, että ihan oikeasti on realistista päästä tämän vuoden puolella starttaamaan viralliset kisat!

Helmikuu helistää

Tuo otsikon sanontahan tarkoittaa siis sitä, että yleensä helmikuulle tyypillistä on kovat pakkaset. Niin ei kyllä nyt onneksi ole, eikä toivottavasti enää tulekaan. Käytin ilmausta ihan vaan siksi, että satun tykkäämään alkusoinnuista. Helmikuu on meidän osaltamme alkanut ihan rauhaisasti. Itselläni on ollut kaikenlaisia kiireitä, joten mm. viime viikolla agilitytreenit jäivät väliin.

Eilen kävimme toistamiseen uimassa. Jekulla oli kova kiire kohti allasta, vaikkei se sinne uskaltanutkaan pulahtaa. Välillä se yritti karata portin läpi, välillä taas kierteli allasta, nosti etutassut altaan reunalle ja katseli veteen kiinnostuneena. Nostin sen vissiin viidesti altaaseen, jossa se polski tiensä rampille ja siitä ylös. Ensimmäisillä kerroilla uintiasento oli taas vähän pysty mutta lopuilla kerroilla Jekku ui jo ihan oivallisesti! Voisi siellä ehkä taas käydä.

Tänään oli sitten taas viikkotreenit agilityssa. Olen huomannut, että tästä on tullut vähän sellainen noidankehä: emme oikein etene, sitten ei huvita eikä ole motivaatiota, ja sitten ei taatusti etene. Tänäänkin väsytti, mutta lähdimme kuitenkin. Ajattelin, että olisi Jekkua kohtaan epäreilua olla menemättä; kyllä se nyt aktiviteetteja elämäänsä tarvitsee.

Paikalle päästyämme kuulin, ettei meillä ollut tänään kouluttajaa. Jos olisin tiennyt etukäteen, voi olla, että olisin jättänyt menemättä. Nyt oli kuitenkin onni, että menin! Meitä ei ollut paikalla kuin neljä ryhmäläistä yhteensä. Yksi meistä otti vähän niin kuin koulutusvastuun ja neuvoi meitä muita. Ja oli muuten hiton hyvä treeni! Teimme paria eri ratapätkää. Molemmilla oli aika suoraviivaisia hyppyjä, eli ei mitään kikkailua, mutta saatiin ainakin vähän vauhtia päälle. Molemmilla kierroksilla teimme kepit, ekalla lisäksi puomin, tokalla A-esteen ja keinun.

Ekan radan ensimmäisen kierroksen jälkeen sain kommenttia, että olen (taas) myöhässä käskyineni. Lisäksi jään katsomaan ja ihmettelemään: "ooh, se meni putkeen, vau!". Jotenkin sain nyt hyvin kommentista irti niin, että seuraavalla kerralla mielestäni käskyt olivat paremmin ajallaan ja vauhtiakin oli, jee! Jekun kontakti on myös edistynyt melkoisesti. Puomilla se hiljentää hyvin, ehkä jo vähän liikaakin, A:lta se yhä valuu alas. Keinu meni ekalla kerralla lentokeinuksi, joten otimme pari kertaa ihan vaan keinua niin, ettei jää kammoa. Keppejä yritimme tehdä ilman pleksejä, mutta Jekku näköjään tarvitsi sitten käsiohjauksen. Lopuksi otimme vielä niin, että teimme pariin kertaan pelkät kepit niin, että alussa ja lopussa oli pleksit. Sitten sujui taas paremmin. Eli keppitreeniä vaan lisää.

Jäi kyllä taas todella hyvä mieli treeneistä! Aina näiden hyvin sujuneiden treenien jälkeen jää sellainen olo, että jes, kyllä tästä vielä hyvä tulee. Tai no, miksipä ei jäisi. Ymmärrettävää lienee myös se, että huonosti sujuneiden treenien jälkeen ketuttaa. Ehkä siksi tämä tuntuu itsestäni vaikealta, kun en ole ennen harrastanut mitään näin päämäärätietoisesti. Mutta summa summarun: tämän jälkeen on taas vähän enemmän puhtia jatkaa kohti tämän vuoden tavoitetta...