Kesä ja loma

Puuh, kevät on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi! Tuntuu, että huhti- ja toukokuu olisivat kestäneet pienen ikuisuuden. Mutta nyt kevät on jo voiton puolella, ja se on täällä, nimittäin kesäloma! Vihdoinkin!

Kaikenlaiset treenit ovat jääneet kovin vähälle. Olemme sentään käyneet pitkillä kävelyillä koirien kanssa, kun ilma ei ole ollut niille liian kuuma. Toivon, että hetken taas hengähdettyäni saisin irti uutta treeni-intoa.

Eilen sentään aksattiin Jekun kanssa. Jekku oli innoissaan, oma pääni taisi olla jo lomatunnelmissa. Huomasin selkeästi, että en vain jaksanut keskittyä radalla. Jos jotain hyvää haetaan, Jekku teki kepit kahdesti puhtaasti! Ja vielä siltä ns. heikommalta puoleltamme. Kontaktit se vähän hyppi, joten tähän pitää kiinnittää erityistä huolellisuutta tulevissa kisoissa. Vauhtia saisi, edelleen, olla enemmän. Suurn ongelma oli taas kerran minun liikkumiseni; en vaan meinannut saada kääntyiltyä vauhdissa niin kuin olisi pitänyt. Melko keskinkertainen suoritus siis.

Tulevat kisat, niin. Olemme tiistaina menossa Raumalle kahden radan verran kokeilemaan onneamme. Kivaa päästä taas uuteen paikkaan kisaamaan! En ole tuon Rauman jälkeen katsellut mahdollisia kisoja. Katsotaan nyt ensin, miten siellä ylipäätään menee.

Suomen schipperkekerhon erikoisnäyttely 24.5.

Eilen vietimme pitkän ja kuuman kesäpäivän Tammelassa, Suomen schipperkekerhon erikoisnäyttelyn merkeissä. Näyttely pidettiin Mustialan kartanon mailla, ja paikka oli mitä viehättävin! Sopivasti varjostavia puita ja tilaa teltoille ja häkeille. Tai no, järjestäjien telttojen lisäksi Luupää-tiimi taisi olla ainoa, jolla oli kunnon telttakatos mukanaan. Tuomarina toimi Soile Bister.

Anita oli ehtinyt paikalle jo aamusta aiemmin, joten telttakatos oli jo melkein pystyssä meidän saapuessamme. Luupäitä oli paikalla kivasti: Jekku, Demi, Hani, Iita, Pimu, Elli, pikku-Miina, Aura, Siru ja Shiro. Lisäksi turistina paikalle saapui vielä pikku-Vilikin. Manta-belggari toimi laumamme vartijana. Schipperkejä oli ilmoitettu mukaan huikeat 66. Tuomari totesikin ääneen avoimen luokan narttujen arvostelun alkaessa, että kyseessä on isoin skippeluokka, mitä hän on milloinkaan missään nähnyt. Tämä kirvoitti yleisöltä spontaanit aplodit.

Tuomari oli todella tarkka, eikä jaellut ERIä saati SA:ta kovinkaan avokätisesti. Vilahtelipa mukana niin H:ta kuin T:täkin. Erityisen tarkka hän oli hampaista, karvan laadusta ja liikkeistä, eli oikeastaan ihan kaikesta. Hyvä tietysti niin. Jekku sai ERIn ja hyvän arvostelun. Sen kummemmin Jekku ei sijoittunut, sillä Jekulla on alakulmahampaan kanssa vähän ongelmia. Ien on turvonnut niin, että tuomari tulkitsi sen alapurennaksi. Itse rohkenisin olla toista mieltä, mutta samapa tuo. Tässä kuitenkin arvostelu:

"Erinomaisen kokoinen, sopivaluustoinen uros. Varsin hyvä pää, hieman pitkät korvat lähellä toisiaan. Kauniit silmät. 1. alaetuhammas alapurennassa. Kaunis niskalinja. Hyvä etuosa, takaosa voisi olla vahvempi. Häntä kiertyy selälle. Varsin hyvä kauluri ja hyvä karvanlaatu. Hyvät sivuliikkeet, hieman veivaavat edestä ja vispaavat takaa. Hyvä luonne."

On aina niin kiva, kun kivasta luonteesta tulee maininta! Jekku pääsi kuitenkin mukaan vielä paras ilme -kilpailuun, joka siis järjestettiin paras liike -kilpailun ohella virallisen osuuden ulkopuolella.

Muutkaan Luupäät eivät sijoittuneet sen kummemmin. Paras naama -kisassa Jekku kuitenkin oli urosten kakkonen ja Pimu narttujen ykkönen, jee!

Tsaukkilassa kisaamassa

Eilen oltiin Jekun kanssa kisaamassa "naapuriseura" Tsau:lla kolmen radan verran. Oli muuten eka kerta, kun startattiin jossain muualla kuin omassa tutussa hallissa! Jännitti jo etukäteen. Ensinnäkin se, miten Jekku reagoi uuteen paikkaan ja toisekseen se, miten se tekee kepit. Perjantain treeneissä kun ne menivät aivan pipariksi.

No, pieleenhän meillä sitten meni. Tai no, ei ihan täysin sentään. Ensimmäinen kisa oli ulkokentällä. Rata oli kiva, ei erityisen kimurantti. Mutta kepeillehän se sitten kosahti. Jekku meni ensin sisään toisesta välistä, korjausyritys ja sama uudelleen. Lopulta sain sen sisään oikeasta välistä, mutta sitten se jätti pari väliin. Ajattelin, että hitot ja jatkoin matkaa. Tuloksena siis HYL.

Toinen rata oli sisällä hallissa. Ja se, siis rata, oli muuten pirullinen! Joku kommentoikin, että ihan on kolmosten rata, sen verran hankalia kohtia siinä oli. Tällä radalla kepit menivät hyvin, mutta mikään muu ei sitten mennytkään. Jekku ei lähdössä meinannut tulla sivulle, enkä meinannut saada sitä istumaankaan. Jo siitä saatoin ajatella, ettei hommasta tule mitään. Jekku tuli pari hyppyä kivasti, kävi täppäämässä HYLyn puomin ylösmenolta, vaikka hypätä olisi pitänyt. Matkalla takaisin ruotuun se jäi haistelemaan maata. Aivan katastrofaalista menoa oli se! Yritin hienosti tehdä myös jaakotusta. Tästä note-to-self: ei toimi Jekulla! Se hidasti ja suorastaan pysähtyi, jolloin oli vaikeaa saada se esteen yli.

Kolmas rata oli taas ulkona. Se näytti ihan kivalta. Parissa kohdassa rataantutustumisessa mietin, minkä tavan ohjata valitsen. Olen ihan tyytyväinen valintoihini. Starttasimme heti toisina. Jekku ei taaskaan lähdössä meinannut tulla sivulle, eikä se meinannut istua. En tiedä, mistä nyt sitten kiikasti. Itse siinä lähdössä seisoessani mietin, että mitä hittoa radalla olikaan neljän ekan esteen jälkeen. Mutta kun reippaasti lähdimme, rata jotenkin tuli selkäytimestä sitten kuitenkin. Ja taas ne hiton kepit! Voihan saakeli. Taas se meni sisään toisesta välistä. Korjasin ja tällä kerralla se veti ne loppuun asti kunnolla. Tästä siis 5, jolla kuitenkin sijoituimme toisiksi! Eka kerta, kun meille tulee virhepisteitä, ja tuli muuten yliaikaakin! Yleensä joko hyllytämme tai teemme puhtaan radan.

Aika tiukkaa tuntui eilen olevan kaikkinensa: aika vähän nollatuloksia ihanneajalla, ja aika monta sijoitusta virhepistein. Tiukat tuomarit ja tiukat ihanneajat.

Oli kyllä ihan hyvä kokemus! Siis kokemus uudesta paikasta ja ulkona kisaamisesta. Nyt mietin, miten tästä eteenpäin. Ehkä pitäisi alkaa käydä kaikissa mahdollisissa epiksissä, jotta Jekku tottuisi erilaisiin alustoihin ja paikkoihin. Kyllä minä nyt ehkä muutamat kisat ainakin alkukesästä vedän. Katsotaan sitten, miten ne sujuvat.

Toukotreffit

Eilen olimme keväisillä treffeillä schipperkeporukan kanssa. Kivasti oli porukkaa taas kasassa. Pieniä mustia taisi olla kymmenkunta ja sitten isompia väärän värisiä kolme (Anitan Manta, Staran perheen Tessi ja sitten tietysti Jalo). Mukana menossa oli myös pienen pienen pieni uusin Luupää, Miina (L. Kuka Osaa Kuka Ei), kokonaista 13 viikkoa. Niin tomerana se mennä viipotti ja jaksoi mainiosti koko reissun! Teimme peruslenkkimme kahdesti, eikä tarvinnut Miinaa odotella tai kannella. Pari kertaa Jalo jahtasi Miinaa, mutta eipä se mitään, Miina vastasi haasteeseen ja lähti puolestaan Jalon perään! Reipas pentu!

Jekku oli jotenkin kovin rauhallinen. Se oli aika lähellä minua, eikä oikein jaksanut irrotella kenenkään kanssa sen kummemmin. Höh. On kyllä kivaa, kun sitä voi huoletta pitää vapaana muiden urostenkin kanssa; ei tullut sanomista. Sen sijaan tytöillä tunteet kävivät kuumina, ja pariin kertaan meinasi tulla, sanottaisiinko nyt kissatappelu.

Reissun kohokohta ehkä oli se, kun Jalo löysi mutaojan, kuinkas muuten. Ensin se kävi juomassa, sitten se juoksi, sukelsi, möyri heinikossa ja juoksi mutavedessä vähän lisää. Ihmisillä oli hauskaa. Ei sitä touhua voinut kuin hymyssä suin seurata. Tämän postauksen kuvituksena Jaloa.

Jekku, Jalo ja Miina

Jalo leikkimässä pikku-Vilin kanssa

Mudi tulee

Mudi menee

Ja mudi tulee taas

Miten onnellinen voikaan pieni mudi olla!

Heinänokka

Sukellus

Etsi kuvasta koira

Kaikista kuvista kiitos Anitalle!

Kevätväsymys

Ei näköjään riittänyt, että selvisin huhtikuusta, väsymys jatkuu vielä toukokuunkin. Kohta kuukauden kestänyt yskä on vienyt kuntoa (sitä vähäistäkin) huonommaksi, eikä energiaa ole riittänyt juuri mihinkään. Olemme hissutelleet kotona. Olen sentään yrittänyt tehdä päivittäin jotain pientä kotitottista. Parit agilitytreenit on pitänyt jättää väliin, mutta rallytokoon Jekku on päässyt. En tiedä, olenko maininnut, että pääsimme Paula Speerin kurssille? Tai siis että ostin tutulta loput kevään kerrat. Olen vissiin. Maininnut siis.

Rallytokossa on kyllä ollut kivaa! Ryhmä on hurjan mukava, kuten on kouluttajakin. Eteemme on nyt tullut uusia kylttejä ja uusia tehtäviä, aiempaa haastavampia siis. Kivaa opetella uutta! Uutta ovat olleet esimerkiksi tuplasaksalainen, oikealla puolella perusasennossa oleminen ja oikealla seuraaminen, sekä liike nimeltä "valkovuokko", jossa ohjaaja ja koira tekevät täyskäännöksen kumpikin eri puolelta.

Haastavaa on ollut se, että minä meinaan pitää remmiä koko ajan liian kireällä ja pyrin ohjaamaan Jekkua liikaa remmillä. Minulle valkeni vasta nyt, että remmi on kireällä, jos hihnan lukko-osa nousee pystyasentoon! Remmin pitäisi siis muodotaa alaspäin oleva kaari. Minä kun olin luullut ihan konkreettisesti, että remmi on kireä, jos se, no, kiristyy. Tämä remmin löysänä pitäminen on ollut minulle ehkä suurin haaste ja se juttu, johon olen nyt tuolla kiinnittänyt huomiota. Olen vain niin kertakaikkisen sekaisin siinä remmin kanssa säätäessä. Että kummassa kädessä sitä pidän, kummalla kädellä ohjaan ja kummalla kädellä palkkaan. Nyt olen tosin pari kertaa vetänyt niin, että en juuri radalla palkkaa. Hieman se rauhoitti ja selkeytti menoa.

Tänään rata tuntui hirmuisen vaikealta ja sisälsi monia uusia juttuja ja paljon oikealla istumista ja seuraamista! Eka kierros meni ihan reisille. Jouduin oikein nykimään Jekkua remmistä ruotuun. Radalta selvittyämme Paula kehotti seuraavalla kierroksella kokeilemaan ilman remmiä. Ja voi veljet, miten hienosti Jekku siitä suoriutui! Oli niin paljon helpompaa ohjata ja pitää kontaktia yllä ihan vain sanallisilla käskyillä ja selkeillä käsiohjauksilla, kun ei ollut sitä hiivatin hihnaa tiellä. Saimme kovasti kehujakin, että meni hyvin. Tekisi kovasti mieli treenata enemmän ilman remmiä, mutta koska alokasluokka suoritetaan hihnassa, pitää saada se kuitenkin ensin toimivaksi. (Ehheh, huomaatteko, että kovin olen kisoihin tähtäämässä...)

Lauantaina olemme Jekun kanssa menossa Tsaulle kisaamaan kolmen radan verran. Vähän jo jännittää uusi paikka. Pitää ruveta nyt tarkkailemaan lähistön kisoja, ettei ihan vallan tule taukoa. Vaikka olen minä pientä kesätaukoakin toisaalta miettinyt. Jekun turkki on niin paksu, että se väsyy jo ihan tavallisella lenkillä. En tiedä, miten se pystyy kesällä treenaamaan ja kisaamaan, jos ilmat siis tästä lämpenevät. Toivoa sopii, että lämpenee.

Lahti kuvina

Tässäpä nyt vapunpäivän kunniaksi kuvia Lahden näyttelystä. Kuvat ehkä hieman epätarkkoja, eikä varsinkaan omistaja esiinny edukseen, mutta älkää antako sen haitata.

Tässä kuvassa Jekulta oikeinkin kelvollinen poseeraus. Etualalla selin kameraan tuomari Timmermans-Kadenko.

Ihan nättiä liikettä. Jekulta, siis.

"Mitä sieltä tulee? Onko se ruokaa?" katselee Jekku.

"Jee, katso, tällainen valkoinen rusetti tuli!" iloitsee omistaja.

Isossa kehässä.

Isossa kehässä, vol. 2.

"Siis mitä, ollaanks me jatkossa? Me vai?" ihmettelee omistaja.

Kuvista kiitos Raili A:lle!