Jälleennäkeminen

Hiphei! Otsikko itsessään on monitulkintainen. Näin tervehdin taas teitä, mahdolliset lukijat. Lisäksi tapahtui eräs ihan konkreettinen ja fyysinen jälleennäkeminen, kun Jalo ja Romu tapasivat pitkästä aikaa! Kesäkuun toisella viikolla Romun omistajat olivat tulossa mökkeilemään Turun suunnalle, joten he ehdottivat tapaamista. Jo vain se laitettiin järjestymään!

Sovimme tapaamispaikaksi Ruissallon Saaronniemen, koska siellä on sekä koirapuisto että koirien uimaranta. Sää oli helteinen, joten ajattelin, että veljekset menisivät varmasti mieluusti uimaan. Jännitti!

Kaipa veljekset toisensa muistivat. Varsinkin Jalo oli kovin innoissaan, Romu vähän vähemmän. Jalo olisi kovasti halunnut saada Romua riehumaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Meitä ihmisiä Romu hädin tuskin noteerasi.

Siirryimme aika pian puistosta uimarannalle. Olimme hetken ainoat siellä. Romu on noista kyllä se vesipedompi. Jalo kyllä säntää heti veteen mutta ei lähde uimaan. Romu puolestaan ihan uimalla ui. Niille heitettiin leluja ja keppejä, minkä myötä Jalokin lopulta uskaltautui uimaankin. Rannalle tuli myös labradori ja kultainennoutaja, ja varsinkin labbis aika röyhkeästi varasti Romun lelun, eikä meinannut antaa sitä takaisin. Kun heitin Jalolle veteen kepin, jonka se nouti, säntäsi kultsu keppiin kiinni. Hetken koirat siinä murisivat, kunnes Jalo totesi, että lienee parasta vetäytyä. Onneksi. Pelkäsin jo, että joudun menemään veteen erottamaan koiria. Lopulta tuokin kaksikko lähti, joten saimme olla vielä hetken keskenämme.

Oli kyllä mukavaa nähdä! Jalo oli vielä seuraavana päivänäkin väsynyt. Olen todella onnellinen, että Romu on saanut ansaitsemansa hienon ja hyvän kodin!

Lopuksi kuvamateriaalia, jonka Romun omistaja Anne taltioi.

Näytelmiä

Kuten viime vuoden koostetekstissä mainitsin, kävin Jekun kanssa näyttelyssä Paraisilla syksyllä ja heti perään tammikuussa Turussa. Oli kivaa päästä taas itse osallistujaksi näyttelyyn!

Paraisilla tuomarina oli mukava Paavo Mattila. Mielestäni Jekun kilpakumppanit olivat kovia ja mietin, että lähden kotiin. En tietenkään lähtenyt vaan menimme kehään. Kylläpä taas muuten jännitti! Jekku oli ainoa veteraaniuros, joten tiesin, että jos se saa erinomaisen, se on joko ROP VET tai VSP VET. Että tyhjin käsin ei tarvitsisi paikalta poistua missään tapauksessa.

Erinomainen tuli, ja SAkin vielä! Lähdin iloisena liehutellen SA-ruusuketta kirmaamaan Luupää-leiriin kehän laidalle, kun sekä kehästä että leiristämme kehotettiin palaamaan kehään. Ai juu, paras uros -kilpailu! Ja siis mitäs ihmettä!? Jekku oli paras uroskin!

Narttujen kaunein oli myös veteraani. Niinpä ROP-kilpailussa ratkesi samalla sekä ROP että VET ROP, joka siis oli Jekku! Ohhoh! Olin ihan ällikällä lyöty. Pakkohan sitä oli jäädä vielä isoihin kehiin, mutta siellä ei enää menestystä herunut. Mutta ei se mitään! Tuo aiempi oli jo niin iso voitto ja yllätys.

Kas tässä arvostelu:

Erinomainen veteraani, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää, ilme ja korvat. Erinomainen runko, hyvä ylälinja, erittäin hyvät raajat, erinomainen karva, sopivasti kaulusta, liikkuu sivusta hyvin. Seistessä erinomaiset ääriviivat. Miellyttävä käytös.

Tammikuussa oli vuorossa Turun kansainvälinen näyttely. Tuomarinmuutoksen myötä (en edes muista, kuka tai mistä alkuperäisen tuomarin piti olla) pääsimme erittäin miellyttävän Elina Haapaniemen kehään. Vastassa veteraaneissa meillä oli komea ja kokenut moninkertainen valio, joten mitään odotuksia minulla ei ollut. Saimme kuitenkin erinomaisen ja taas erittäin ihanan arvostelun! Tyytyväinen olen siis tähänkin keikkaan.

9v! [okei, liioittelin vähän ikää mainitsessani, mutta Jekku kyllä täyttää yhdeksän ihan pian...] Erinomainen luonne, hyvä, ilmeikäs pää, hieman pitkä kuono-osa. Purenta ok. Riittävä ryhti. Hyvä runko, takaosa voisi olla hieman tukevampi. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvin askelin. Hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Eniten olen tyytyväinen kommentteihin kivasta luonteesta ja hyvästä käytöksestä (vaikka kotona Mies Jekkua roistoksi sanookin välillä)! Tällä hetkellä ei ole enempiä näyttelysuunnitelmia. Missään nimessä näyttelyt eivät ole poissuljettuja jatkossakaan, jos sattuu sopiva tuomari kohdalle. 

2019

Heippa hei ja hyvää alkanutta vuotta!

Vuosihan vilistää jo pitkällä, enkä ole aikoihin kirjoitellutkaan yhtään mitään, edes viime vuoden edesottamuksista. Vissiin olen tämän ennenkin kirjoittanut: jospa taas aktivoituisin. Mutta lukeekohan tätä enää edes kukaan..? Toivottavasti edes joku!

Aiempina vuosina minulla on ollut tapana tehdä postaus, jossa on katsottu sekä eteen että taakse. Nyt se jäi tekemättä. Mutta kaipa vieläkin ehtii! Siispä vassokuu:

Olen ilmoittautunut kevääksi taas rally-tokoon ja ehkäpä vaihtelen siellä vuoroin Jekkua vuoroin Jaloa. Tai riippunee ryhmästä. Voi olla, että pääsääntöisesti treenaan Jaloa, jos ryhmä tuntuu kivalta. Syksyllä Jalo vähän provosoitui liikaa eräästä porukan uroksesta, joten loppusyksyn kävin treeneissä vain Jekun kanssa, kun se on niin paljon rennompi tyyppi. Silti kuitenkin Jalo on se, jolle säännöllinen harjoittelu tekisi kovin hyvää.

Miten minä en muista keväästä mitään?! Apua! Paulan halli oli Piispanristillä, ja kävin treeneissä muistaakseni vain Jalon kanssa. Mutta koko kevään treenasimme kyllä.

Jalo sai sen RTK1:n, enkä tiedä, tohdinko ikinä edes tavoitella seuraavaa koulutustunnusta. Lisäksi rally-tokon kisaamiseen on tulossa muutoksia (joista minun piti komeasti kirjoitellakin), jotka vähän vaikuttavat siihen, viitsiikö ylipäätään kisata.

Ja katso: niin siinä kävi, että Jalohan vetäisi tänä vuonna kolme hyväksyttyä tulosta rally-tokon avoimesta luokasta, joten Jalon koulutustunnut on tätä nykyä RTK2!  Rakas, ihana Jalo, minkä teki!


Huomenna olemme menossa vuoden viimeisiin nose work -treeneihin. Sitä lajia haluaisin ensi vuonnakin jatkaa. Kuka tietää, jos pääsisi siinä vaikka ihan kisaamaankin!

Valitettavasti nose work jäi ihan liian vähälle treenaamiselle viime vuonna!

Niin ja hei, minullakin on suunnitelmia! Siis ihan itseni kanssa! Olen jo tovin pohtinut, että kun enää ei tule harrastettua koiranäyttelyitä näytteilleasettajana, voisiko näyttelyitä harrastaa jotenkin toisella tavalla. Niinpä ilmoitin itseni kehäsihteerikurssille.

No niinhän siinä sitten kävi, että kurssi tuli käytyä, ja heinäkuussa oli vaaditut harjoittelut paketissa. Homma tuntuu sopivan minulle.

Viime vuonna ei ollut Jekulle tavoitteita. Välillä Jekku pääsi tuuraamaan Jaloa rally-tokoon, josta se tuntui tykkäävän kovin. Ja kuten aiemmin olen todennut, Jekku on myös todella helppo treenikaveri, kun se ei välitä muista koirista sinänsä mitään. Noista vierailutreeneistä innostuneena sitten ilmoitin Jekunkin syksyn rally-tokoryhmään mukaan.

Lisäksi Jekku tuli veteraani-ikään, joten kävimme Paraisilla koiranäyttelyssä syksyllä! Siitäkin piti tehdä oma postauksensa. Huoh. Ehkä nyt tammikuun Turku KV:n jälkeen voin niputtaa samaan postaukseen sekä syksyn että talven näyttelyt.

Nyt kun viimein pääsen tätä kirjoitusta viimeistelemään, en enää viitsi ajatella tavoitteita. Valitettavasti olemme tällä hetkellä siinä pisteessä, että touhuilemme kyllä mutta emme ehkä enää niin tavoitteellisesti.

Toivon, että Jalon kanssa saamme vielä jotain rotia rally-tokoon. Jekun rally-tokot taitavat tämän kevään jälkeen olla taputellut: sen kanssa on kyllä kiva treenata, mutta kisaamisesta ei tule yhtään mitään! Lähinäyttelyitä voin miettiä, mutta riippuu tuomarista menemmekö vai emme. Lisäksi tosiaan itse ilmoitan itseäni kehäsihteeriksi, jos en Jekkua näytä. Nose workia toivon tekeväni Jalon kanssa aktiivisemmin ja ehkä jopa tavoitteellisemmin. Eli näillä mietteillä olemme aloittaneet kuluvan vuoden! Perästä kuuluu!