Jalo ja Romu pääsivät eilen oikein todella pitkästä aikaa yhdessä riekkumaan. Mies oli koiravahtina, joten sovimme, että jätän Jekun kotiin ja otan Jalon mukaani. Topi sai jäädä talonvahdiksi, kun Romu pääsi sitten Jalon kanssa matkaan.
Emme me nyt mitään megalomaanista reissua tehneet, mutta sellainen perinteinen kiekka lähimaastossa. Enkä oikeastaan usko, että koiratkaan olisivat paljon pidempään jaksaneet: umpihangessa kun taisi olla aika raskasta taivaltaa. Teki kyllä varmasti lihaksille hyvää. Paikoin pääsimme toki ihan polkujakin pitkin etenemään. Tuntui, että Jalo oli paljon innostuneempi osapuoli. Romu ei meinannut millään lähteä leikkiin mukaan. Höh.
Jännää oli myös huomata ero veljesten turkeissa: vaikka tuntui, että Jalonkin turkkiin tarttui lumi, se lähti oitis ravistelemalla pois, Romun pidempään turkkiin lumi tarrautui ja paakkuuntui palloiksi. Eipä Romu niistä kyllä ollut moksiskaan. Paluumatkalla Jalo mennä lanasi taas pitkin umpihankia välillä sinne mahalleen heittäytyen ja välillä lunta lipoen. Tai olla lämmin ja jano kaiken riekkumisen jäljiltä. Myös ilta sujui melkoisen rauhallisissa merkeissä.
maanantai 25. tammikuuta 2016
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Treenaamaan!
Jee, pitkän tauon jälkeen pääsin vihdoinkin itse agilitykentälle Jekun kanssa! Tauko venähti yllättäen lopulta melkein kymmenen kuukauden mittaiseksi. Vähän paljon jännitti, että mitä hommasta tulee vai tuleeko yhtään mitään. Sanoinkin jo etukäteen, että sähläämiseksi mennee.
No, eipä ihan täysin huonosti mennyt kuitenkaan! Ihmeen hyvin sain juostua, vaikka kunto on varmaan täysin olematon. Ohjauskuviotkin sujuivat melko kivasti, ja muistinpa vielä radankin! Kepit tökkivät. Ne eivät onnistuneet, ei sitten millään, ei mistään suunnasta. Mutta niitä emme sitten jääneet sen kummemmin hinkkaamaan.
Tavattoman mahtavan hyvä mieli kyllä jäi. Voi olla, että tämä nyt oli jotain ekan kerran tuuria, ja paluu todellisuuteen on vielä edessä, mutta ei se mitään. Hyvä, että ekoista treeneistä jäi niin sanotusti hyvä maku suuhun. Uuden seuran hallikin tuntui jo heti lähes kotoisalta.
Ja juuri, kun pääsimme hyvään alkuun ja vauhtiin ja odotin jo ensi viikon treenejä tajusin, etten pääsekään. Minä nimittäin suuntaan Romun kanssa Viroon näyttelyyn. Saapa nähdä, mitä siitäkin sitten tulee. Eli treenimme Jekun kanssa jatkuvat sitten parin viikon kulututtua!
No, eipä ihan täysin huonosti mennyt kuitenkaan! Ihmeen hyvin sain juostua, vaikka kunto on varmaan täysin olematon. Ohjauskuviotkin sujuivat melko kivasti, ja muistinpa vielä radankin! Kepit tökkivät. Ne eivät onnistuneet, ei sitten millään, ei mistään suunnasta. Mutta niitä emme sitten jääneet sen kummemmin hinkkaamaan.
Tavattoman mahtavan hyvä mieli kyllä jäi. Voi olla, että tämä nyt oli jotain ekan kerran tuuria, ja paluu todellisuuteen on vielä edessä, mutta ei se mitään. Hyvä, että ekoista treeneistä jäi niin sanotusti hyvä maku suuhun. Uuden seuran hallikin tuntui jo heti lähes kotoisalta.
Ja juuri, kun pääsimme hyvään alkuun ja vauhtiin ja odotin jo ensi viikon treenejä tajusin, etten pääsekään. Minä nimittäin suuntaan Romun kanssa Viroon näyttelyyn. Saapa nähdä, mitä siitäkin sitten tulee. Eli treenimme Jekun kanssa jatkuvat sitten parin viikon kulututtua!
perjantai 22. tammikuuta 2016
Ketkuretku
Jos Jekku on ahne kuin pieni possu, taitaa Jalo olla ovela kuin kettu. Voi retkuaketkua mutiaista! Annoin pojille siankorvat. En ole aikoihin sellaisia ostanut, mutta nyt viime lauantain näyttelystä tarttui mukaan tuliaiseksi. Jekku nappasi omansa aikailematta ja siekailematta ja paineli makuuhuoneeseen nauttimaan herkustaan. Kun ojensin korvaa Jalolle, se haisteli sen tarkasti laidasta laitaan, eikä tehnyt elettäkään ottaakseen sitä suuhunsa. Lopulta tiputin korvan maahan Jalon eteen. Kyllä se sitten pienen harkinnan jälkeen nappasi jutun suuhunsa ja kantoi olohuoneeseen. Siellä Jalo sylkäisi sen suustaan ja jäi seisoskelemaan ja ihmettelemään. Sitten se asetteli korvan eteensä ja kävi viereen makaamaan.
Lopulta aloin tajuta jutun juonen ja jäin ihan seuraamaan, miten homma etenee. No sehän eteni niin, että Jekku ahmi omansa ihan hetkessä makkarissa ja tuli sitten olohuoneen puolelle, missä Jalo makoili oman aarteensa edessä ihan lunkina. Ja kun Jekku tuli apajille norkoamaan, Jalo alkoi nauttia omaansa lähes suurieleisesti. On se kyllä varsinainen ketku koiraksi, en voi muuta sanoa! Koska tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun näin käy, alan todella epäillä, että Jalo saattaa tehdä tämän ihan tarkoituksella... Uskomattomat tyypit, en voi muuta sanoa.
Lopulta aloin tajuta jutun juonen ja jäin ihan seuraamaan, miten homma etenee. No sehän eteni niin, että Jekku ahmi omansa ihan hetkessä makkarissa ja tuli sitten olohuoneen puolelle, missä Jalo makoili oman aarteensa edessä ihan lunkina. Ja kun Jekku tuli apajille norkoamaan, Jalo alkoi nauttia omaansa lähes suurieleisesti. On se kyllä varsinainen ketku koiraksi, en voi muuta sanoa! Koska tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun näin käy, alan todella epäillä, että Jalo saattaa tehdä tämän ihan tarkoituksella... Uskomattomat tyypit, en voi muuta sanoa.
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Talven riemut
En tiedä, onko koskaan blogissa tullut ilmi, että en ihan varsinaisesti ole talvi-ihminen. En sitten ollenkaan. Luulen, että olen syntynyt väärään maahan, sillä rakastan aurinkoa ja lämpöä ja kärsin kylmästä. Nyt on kuitenkin kyllä myönnettävä, että on aika kivaa, että on lunta! Lumi jotenkin tekee tämän talven siedettäväksi. Kaikki on niin kaunista. Lumisadekin on ihanaa! (Mikä minua vaivaa?!)
Jekku on kyllä hassu. Se ei yhtään tykkää kuumasta, kun sille tulee turkissaan niin ahdistavan kuuma. Eikä se kyllä tykkää kylmästäkään, kun tassuja paleltaa, vaikka turkki onkin paksu. Eikä se tykkää sateesta, kun se osuu ikävästi silmiin... En sitten tiedä, mistä säästä Jekku tykkäisi. Nyt, kun on hillitysti pakkasta ja lunta maassa, se ottaa ihan lunkisti.
Jalokin on ihan hassu. Sitä ei haittaa lämpö, eikä kylmä eikä vesisade. Eikä sitä varsinkaan haitaa lumikinokset. Päinvastoin. Voi näkisittepä mudin riemun! Toivon, että joskus vielä saan sen tallennettua vaikka videolle. Kun Jalo näkee lumikasan, se alkaa melkein täristä ja rupeaa vinkumaan ja hyppelemään. Jos lähden sen perässä juoksemaan, se ryntää suoraan kasaa päin ja kiipeää sen päälle. Siellä se sitten seisoo kukkulan kuninkaana häntäänsä heilutellen. Sitten se liukuu alas, ellei ensin vähän hinkkaa itseään lumeen tai piehtaroi siinä. Sitten se etsii lumikokkareen, jota se alkaa ähisten hajottaa. Se kaivaa etutassuillaan ja tökkii lumikökkärettä eteenpäin. Ei sille voi kuin nauraa. Välillä tulen miettineeksi, että minkä ikäinen Jalo taas onkaan. Onko se puolivuotias? No ei, kun yli kolme! Mutta toisaalta on aika ihanaa, että koira säilyttää vielä leikkisyytensä. Ehkä se pitää minuakin vähän nuorekkaana, kun saan iloita ja nauraa Jalon keralla.
Jekku on kyllä hassu. Se ei yhtään tykkää kuumasta, kun sille tulee turkissaan niin ahdistavan kuuma. Eikä se kyllä tykkää kylmästäkään, kun tassuja paleltaa, vaikka turkki onkin paksu. Eikä se tykkää sateesta, kun se osuu ikävästi silmiin... En sitten tiedä, mistä säästä Jekku tykkäisi. Nyt, kun on hillitysti pakkasta ja lunta maassa, se ottaa ihan lunkisti.
Jalokin on ihan hassu. Sitä ei haittaa lämpö, eikä kylmä eikä vesisade. Eikä sitä varsinkaan haitaa lumikinokset. Päinvastoin. Voi näkisittepä mudin riemun! Toivon, että joskus vielä saan sen tallennettua vaikka videolle. Kun Jalo näkee lumikasan, se alkaa melkein täristä ja rupeaa vinkumaan ja hyppelemään. Jos lähden sen perässä juoksemaan, se ryntää suoraan kasaa päin ja kiipeää sen päälle. Siellä se sitten seisoo kukkulan kuninkaana häntäänsä heilutellen. Sitten se liukuu alas, ellei ensin vähän hinkkaa itseään lumeen tai piehtaroi siinä. Sitten se etsii lumikokkareen, jota se alkaa ähisten hajottaa. Se kaivaa etutassuillaan ja tökkii lumikökkärettä eteenpäin. Ei sille voi kuin nauraa. Välillä tulen miettineeksi, että minkä ikäinen Jalo taas onkaan. Onko se puolivuotias? No ei, kun yli kolme! Mutta toisaalta on aika ihanaa, että koira säilyttää vielä leikkisyytensä. Ehkä se pitää minuakin vähän nuorekkaana, kun saan iloita ja nauraa Jalon keralla.
maanantai 18. tammikuuta 2016
Treffailua
Kylläpä nyt on ollut vilkasta! Ensin tapasimme Raikun, sitten olimme
schipperketreffeillä ja viikko sitten treffasimme taas Tarakka-mudin.
(Joo, vähän laahaa jäljessä tämä päivitys...)
Tapasimme Kirjakahvilan pihalla, mikä oli hyvä idea, koska siellä oli rauhaisaa, joten koirat saivat niin sanotusti ottaa löysät pois. Tarakka kovin liehitteli ensin Jekkua, koska se tykkää kuulemma mustista koirista. Se siis meinasi, että kuuluu Jekun kanssa samaan joukkueeseen. Jekku ei täysin ollut samaa mieltä. Ei se siis äreä ollut, josko nyt ei niin kovasti innostunut riekkumaankaan. Jalo sen sijaan tykkäsi ihan kovin kovasti. Se heilui, riekkui, vikisi ja hyppelehti.
Tarakka oli kovin kasvanut ja reipastunut, eikä se pelännyt, eikä sitä lumisade haitannut. Niinpä lähdimme kävelylle yliopistonmäen kautta Tuomaansillalle ja jokirantaa takaisin keskustaan päin. Tarakan omistaja kovin kehui, että Jekku ja Jalo kävelevät niim hienosti. Mitä lie vieraskoreutta ollut. Eivät ne minusta tai meistä nyt niin hienosti käyttäydy, mutta hienoa, jos muut näkevät ne fiksuina tyyppeinä!
Niin, ja kyllä maailma on pieni! Lauantaina kävi ilmi, että Raiku ja Tarakka ovat olleet samoilla pentutreffeillä jossakin! Hassun hauskaa. Kivaa, että olemme nyt tutustuneet pieneen schipperkeen ja pieneen mudiin. Täytyy pitää meininkiä yllä jatkossakin!
Tapasimme Kirjakahvilan pihalla, mikä oli hyvä idea, koska siellä oli rauhaisaa, joten koirat saivat niin sanotusti ottaa löysät pois. Tarakka kovin liehitteli ensin Jekkua, koska se tykkää kuulemma mustista koirista. Se siis meinasi, että kuuluu Jekun kanssa samaan joukkueeseen. Jekku ei täysin ollut samaa mieltä. Ei se siis äreä ollut, josko nyt ei niin kovasti innostunut riekkumaankaan. Jalo sen sijaan tykkäsi ihan kovin kovasti. Se heilui, riekkui, vikisi ja hyppelehti.
Tarakka oli kovin kasvanut ja reipastunut, eikä se pelännyt, eikä sitä lumisade haitannut. Niinpä lähdimme kävelylle yliopistonmäen kautta Tuomaansillalle ja jokirantaa takaisin keskustaan päin. Tarakan omistaja kovin kehui, että Jekku ja Jalo kävelevät niim hienosti. Mitä lie vieraskoreutta ollut. Eivät ne minusta tai meistä nyt niin hienosti käyttäydy, mutta hienoa, jos muut näkevät ne fiksuina tyyppeinä!
Niin, ja kyllä maailma on pieni! Lauantaina kävi ilmi, että Raiku ja Tarakka ovat olleet samoilla pentutreffeillä jossakin! Hassun hauskaa. Kivaa, että olemme nyt tutustuneet pieneen schipperkeen ja pieneen mudiin. Täytyy pitää meininkiä yllä jatkossakin!
lauantai 16. tammikuuta 2016
Winter Dog Show 2016
Tänään käynnistimme näyttelyvuoden kotinäyttelyssämme. Tänä vuonna vuorossa oli Winter Dog Show (ensi vuonna lienee siis taas Top Dog Show'n aika). Romuhan nyt ei oikeastaan mitään sinänsä enää tarvitse, mutta ajattelin ottaa pienen verryttelyn ennen tulevaa Viron näyttelyä. Ja kun kotinäyttelyyn on niin helppo mennä ja tuomarikin oli unkarilainen. Niinpä siis päätimme osallistua.
Mudeja oli ilmoitettu yhteensä seitsemän. Ehkä päivän paras anti oli muiden mudistien tapaaminen ja kuulumisten ja ajatusten vaihtaminen. Tuomari oli nopea ja aloitti arvostelun lähes minuutilleen silloin kuin se oli ilmoitettukin. Paljoa hän ei juoksuttanut: kerran vain edestakaisin. Koiran hän tutki nopeasti ja seisotti ihan sopivasti. Romu esiintyi mielestäni kivasti ja heilutteli koko ajan häntäänsä.
Kilpailuluokassa se ei sitten niin kivasti enää esiintynytkään. Romulle sopii selvästi parhaiten joko ihan yksin tai sitten piikkipaikalla juokseminen. Nyt olimme Jekku-mudin perässä, joten Romulla oli kova ryykiminen Jekun perään. Romu sijoittui lopulta Jekun jälkeen toiseksi ja sai VaraCacibin. Sellaista meillä ei tainnut vielä ollakaan!
Vaikka tuomari (Bela Siklosi nimeltään) oli nopea, oli arvostelu silti mielestäni hyvä ja kattava:
3 years, correct size, nice head, lovely expression, correct front, nice neck and topline, correct angulation, nice movement.
Sitten jäimmekin odottamaan Topi-nahkan vuoroa. Ja sitä sitten saikin odottaa tovin jos toisenkin! Tuomari oli hidas kuin...öö... enpä nyt keksikään hyvää vertausta. No, hidas! Kehä alkoi lopulta melkein tunnin myöhässä. Minä jouduin esittämään Topin. Voi ei! Se olisi varmasti pärjännyt paremmin jonkun toisen esittämänä. Tuomari takertui sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti Topin korviin, jotka olivat liian pystyt. Topi alkoi myös olla levoton, kun piti pönöttää niin kauan paikoillaan. Jos mudikehässä liikuimme vain vähän, nyt sitten saikin juosta ihan oikeasti. Ensin ympäri koko avoimen luokan kaksi koiraa, sitten yksilöarvostelussa edestakaisin ja kaksi kertaa ympäri. Huh. Tuloksena Topille sileä ERI. Niinpä pääsimme Topin arvostelun jälkeen jo lähtemään kotiin.
Nyt tuli ehkä jonkinlainen pieni näyttely-yliannostus. Heitetään tuo Viron keikka nyt vielä, mutta sen jälkeen pidän ainakin vähän taukoa. On se sellaista sättäämistä ja odottamista ja sättäämistä ja odottamista koko touhu.
Mudeja oli ilmoitettu yhteensä seitsemän. Ehkä päivän paras anti oli muiden mudistien tapaaminen ja kuulumisten ja ajatusten vaihtaminen. Tuomari oli nopea ja aloitti arvostelun lähes minuutilleen silloin kuin se oli ilmoitettukin. Paljoa hän ei juoksuttanut: kerran vain edestakaisin. Koiran hän tutki nopeasti ja seisotti ihan sopivasti. Romu esiintyi mielestäni kivasti ja heilutteli koko ajan häntäänsä.
Kilpailuluokassa se ei sitten niin kivasti enää esiintynytkään. Romulle sopii selvästi parhaiten joko ihan yksin tai sitten piikkipaikalla juokseminen. Nyt olimme Jekku-mudin perässä, joten Romulla oli kova ryykiminen Jekun perään. Romu sijoittui lopulta Jekun jälkeen toiseksi ja sai VaraCacibin. Sellaista meillä ei tainnut vielä ollakaan!
Vaikka tuomari (Bela Siklosi nimeltään) oli nopea, oli arvostelu silti mielestäni hyvä ja kattava:
3 years, correct size, nice head, lovely expression, correct front, nice neck and topline, correct angulation, nice movement.
Sitten jäimmekin odottamaan Topi-nahkan vuoroa. Ja sitä sitten saikin odottaa tovin jos toisenkin! Tuomari oli hidas kuin...öö... enpä nyt keksikään hyvää vertausta. No, hidas! Kehä alkoi lopulta melkein tunnin myöhässä. Minä jouduin esittämään Topin. Voi ei! Se olisi varmasti pärjännyt paremmin jonkun toisen esittämänä. Tuomari takertui sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti Topin korviin, jotka olivat liian pystyt. Topi alkoi myös olla levoton, kun piti pönöttää niin kauan paikoillaan. Jos mudikehässä liikuimme vain vähän, nyt sitten saikin juosta ihan oikeasti. Ensin ympäri koko avoimen luokan kaksi koiraa, sitten yksilöarvostelussa edestakaisin ja kaksi kertaa ympäri. Huh. Tuloksena Topille sileä ERI. Niinpä pääsimme Topin arvostelun jälkeen jo lähtemään kotiin.
Nyt tuli ehkä jonkinlainen pieni näyttely-yliannostus. Heitetään tuo Viron keikka nyt vielä, mutta sen jälkeen pidän ainakin vähän taukoa. On se sellaista sättäämistä ja odottamista ja sättäämistä ja odottamista koko touhu.
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Pakkastreffit
Tänään vietettiin schipperketreffejä tammikuisen hyisesti. Ihmeen kivasti sitä sitten kuitenkin tarkennuttiin ja saatiin se ihan perinteinen lenkura tehtyä. Koiria taisi olla mukana kymmenkunta. Myös Raiku-pentu, jonka jo olimmekin treffanneet, oli mukana. Ei voi kuin ihailla sen reippautta! Vaikka oli kylmä, se unohtui pian. Siellä se paineli menemään ja juoksi ja pomppi ihan koko lenkin läpi. Itselläni oli vain Jekku mukana tällä kerralla, kun illalla piti mennä Jalon kanssa rally-tokoilemaan pitkästä aikaa. Kaikki koirat olivat treffeillä nyt ihan sulassa sovussa. Rakkauttakin oli ilmassa, kun Anitan auton takaluukussa sai toivottavasti alkunsa uusia Luupäitä, kun Vilma ja Milo saivat toisensa.
Niin, ne rally-tokotreenit... Ajattelin, että tuleepa tästä kivan koiraharrastustäyteinen päivä. Olin kalenteriin kirjoittanut, että treenit ovat klo 17-19. Kyllä minä treeniryhmän Facebook-sivujakin katsoin, mutta enpä sitten varmistanut aikaa. Ennen kuin lähdin mietin kyllä, että ehkä pitäisi varmistaa. Mutta ainahan minä tällaiset olen oikein kirjannut. Jep. Siellä minä sitten viideltä ihmettelin, että missä muut. Katsoin uudelleen Facebookista ja huomasin, että treenit olisivatkin olleet kello 18-20. Voi ei! En sitten viitsinyt jäädä odottelemaan, enkä tunniksi ajeluttamaan itseäni, Jaloa ja autoa, vaan palasin kotiin. Huokaus. Harmittaa Jalon puolesta, kun nyt sille ei ollut mitään aktiviteettia tänään. Mahtoi sitä ihmetyttää, että raijaan sen autoon, ajelutan jonnekin suunnilleen kakalle ja sitten takaisin autoon ja kotiin. No, ehkä seuraavalla kerralla paremmin.
Niin, ne rally-tokotreenit... Ajattelin, että tuleepa tästä kivan koiraharrastustäyteinen päivä. Olin kalenteriin kirjoittanut, että treenit ovat klo 17-19. Kyllä minä treeniryhmän Facebook-sivujakin katsoin, mutta enpä sitten varmistanut aikaa. Ennen kuin lähdin mietin kyllä, että ehkä pitäisi varmistaa. Mutta ainahan minä tällaiset olen oikein kirjannut. Jep. Siellä minä sitten viideltä ihmettelin, että missä muut. Katsoin uudelleen Facebookista ja huomasin, että treenit olisivatkin olleet kello 18-20. Voi ei! En sitten viitsinyt jäädä odottelemaan, enkä tunniksi ajeluttamaan itseäni, Jaloa ja autoa, vaan palasin kotiin. Huokaus. Harmittaa Jalon puolesta, kun nyt sille ei ollut mitään aktiviteettia tänään. Mahtoi sitä ihmetyttää, että raijaan sen autoon, ajelutan jonnekin suunnilleen kakalle ja sitten takaisin autoon ja kotiin. No, ehkä seuraavalla kerralla paremmin.
torstai 7. tammikuuta 2016
Ciao Tsau!
Nyt se on virallista ja todellista: meistä tuli Jekun kanssa tsaulaisia. Niin, siis, siirryimme ATT:lta naapuriseura Tsaulle, eli Turun seudun agilityurheilijoihin. Mitään ainakaan meidän osaltamme dramaattista ei tähän vaihtoon liity. Viihdyin kyllä ATT:lla, mutta enemmän kuin seurauskollinen, olen kouluttajauskollinen. Niinpä kun Olavi kertoi vaihtavansa seuraa, minä ilmoitin siirtyväni perässä. (Kuten myös pari muuta ryhmäläistämme.)
Tähän asti kaikki on sujunut jouhevasti. Avaimenkin sain jo tänään. Treenit alkavat ensi viikolla. Odotan jo innolla, että pääsen ihan todella pitkästä aikaa kunnolla treenaamaan!
Nyt on pakkasia pidellyt, joten lenkit ovat jääneet minimiin. Tänään laitoin päälleni Miehen untuvatakin ja iskin ensimmäistä kertaa ikinä molemmille koirille loimet niskaan. Näin saimme tehtyä ihan sellaisen kohtalaisen lenkin kuitenkin. Molemmat koirat ravistelivat itseään tämän tästä, ja Jalo kynti milloin nurmikossa, milloin kanervaistutuksissa... Vasta loppumatkasta Jekku alkoi nostella tassujaan paleltumisen merkkinä. Parina aiempana päivänä Jekkua on ihan valtavasti paleltanut jo alkumatkasta. Jalo on noista selkeästi se säänkestävämpi. Se sietää sekä kuumaa että kylmää ihan kiitettävästi.
Ilmojen on lupailtu lauhtuvan, joten toivottavasti sunnuntain treffeistä tulisi onnistuneet!
Tähän asti kaikki on sujunut jouhevasti. Avaimenkin sain jo tänään. Treenit alkavat ensi viikolla. Odotan jo innolla, että pääsen ihan todella pitkästä aikaa kunnolla treenaamaan!
Nyt on pakkasia pidellyt, joten lenkit ovat jääneet minimiin. Tänään laitoin päälleni Miehen untuvatakin ja iskin ensimmäistä kertaa ikinä molemmille koirille loimet niskaan. Näin saimme tehtyä ihan sellaisen kohtalaisen lenkin kuitenkin. Molemmat koirat ravistelivat itseään tämän tästä, ja Jalo kynti milloin nurmikossa, milloin kanervaistutuksissa... Vasta loppumatkasta Jekku alkoi nostella tassujaan paleltumisen merkkinä. Parina aiempana päivänä Jekkua on ihan valtavasti paleltanut jo alkumatkasta. Jalo on noista selkeästi se säänkestävämpi. Se sietää sekä kuumaa että kylmää ihan kiitettävästi.
Ilmojen on lupailtu lauhtuvan, joten toivottavasti sunnuntain treffeistä tulisi onnistuneet!
lauantai 2. tammikuuta 2016
Vuoden ensimmäiset treffit
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Meillä vuosi vaihtui kotona rauhallisissa merkeissä. Asumme keskustassa, ja kaupungin ilotulitus näkyy suoraan parvekkeeltamme. Mitenkään kovin pahasti täällä ei kyllä muuten paukkunut. Kun ensimmäiset raketit ammuttiin kuudelta, Jalo vähän haukahteli niille. Jekku ei korvaansa lotkauttanut koko jutulle. Hetken Jalo makoili keittiössä (siellä on sen "turvapaikka", jos joku on vialla), mutta aika pian se sieltä kömpi pois ja liittyi seuraamme. Vähän ennen puoltayötä ja kovinta pauketta annoin pojille ydinluut, joita ne alkoivat jäystää. Me ihmiset skoolasimme uuden vuoden vastaan parvekkeella, jonka ovella Jalo kävi kääntymässä, mutta jatkoi sitten luunsa parissa. On ihanaa, kun on noin hyväpäiset koirat!
Uudenvuoden yö huipentui Jekun osalta siihen, kun se varasti palan sinihomejuustoa. Huoh. Itse en tapausta ollut näkemässä, mutta kuulemma Jekku oli rientänyt toiselta puolen huonetta, hypännyt tuolin kautta suoraan kiinni juustoon ja pötkinyt sen kanssa pakoon. Vuosi alkui Jekun osalta siis hyvin jekkuilevissa merkeissä.
Tänään puolestaan oli vuoden ekat treffit. Tuoreimmasta Luupää-pentueesta on yksi pentu muuttanut keskustan liepeille, joten sovimme sitten yhteen puistoon treffit. Voi että, miten reipas ja rohkea pentu tämä Raiku onkaan! Ensin se tarkkaili tilannetta turvallisesti sylistä, mutta heti kun pääsi maahan, se alkoi tehdä tuttavuutta ja hyppeli sekä Jekkua että Jaloa vasten. Pakko antaa kyllä Jalolle kunniamaininta: vaikka se välillä vähän raju otteissaan onkin, pentujen kanssa se osaa käyttäytyä hienosti! Se ei ollut moksiskaan, vaikka Raiku hyppeli sitä päin. Sattumalta puistossa kulki myös kolmas schipperke, joten ihan sattumalta meillä oli varsinaiset keskustan schipperketreffit pystyssä!
Meillä vuosi vaihtui kotona rauhallisissa merkeissä. Asumme keskustassa, ja kaupungin ilotulitus näkyy suoraan parvekkeeltamme. Mitenkään kovin pahasti täällä ei kyllä muuten paukkunut. Kun ensimmäiset raketit ammuttiin kuudelta, Jalo vähän haukahteli niille. Jekku ei korvaansa lotkauttanut koko jutulle. Hetken Jalo makoili keittiössä (siellä on sen "turvapaikka", jos joku on vialla), mutta aika pian se sieltä kömpi pois ja liittyi seuraamme. Vähän ennen puoltayötä ja kovinta pauketta annoin pojille ydinluut, joita ne alkoivat jäystää. Me ihmiset skoolasimme uuden vuoden vastaan parvekkeella, jonka ovella Jalo kävi kääntymässä, mutta jatkoi sitten luunsa parissa. On ihanaa, kun on noin hyväpäiset koirat!
Uudenvuoden yö huipentui Jekun osalta siihen, kun se varasti palan sinihomejuustoa. Huoh. Itse en tapausta ollut näkemässä, mutta kuulemma Jekku oli rientänyt toiselta puolen huonetta, hypännyt tuolin kautta suoraan kiinni juustoon ja pötkinyt sen kanssa pakoon. Vuosi alkui Jekun osalta siis hyvin jekkuilevissa merkeissä.
Tänään puolestaan oli vuoden ekat treffit. Tuoreimmasta Luupää-pentueesta on yksi pentu muuttanut keskustan liepeille, joten sovimme sitten yhteen puistoon treffit. Voi että, miten reipas ja rohkea pentu tämä Raiku onkaan! Ensin se tarkkaili tilannetta turvallisesti sylistä, mutta heti kun pääsi maahan, se alkoi tehdä tuttavuutta ja hyppeli sekä Jekkua että Jaloa vasten. Pakko antaa kyllä Jalolle kunniamaininta: vaikka se välillä vähän raju otteissaan onkin, pentujen kanssa se osaa käyttäytyä hienosti! Se ei ollut moksiskaan, vaikka Raiku hyppeli sitä päin. Sattumalta puistossa kulki myös kolmas schipperke, joten ihan sattumalta meillä oli varsinaiset keskustan schipperketreffit pystyssä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)