tiistai 31. maaliskuuta 2015

Energiaa FitDogilta

Yhteistyössä FitDog Finlandin kanssa

Saimme tänään (Jalo ja Jekku haluavat huomauttaa, että paketti oli tullut jo aiemmin, saamaton omistaja kävi postissa vasta tänään) paketin FitDog Finlandilta.

Joko saa ottaa? Kyselee Jalo
Saimme testiin Energy + Rehydratea sekä Recoverya. Itse asiassa tuota Recoverya olimme testaamassa jo viime kesänä, ennen kuin se tuli markkinoille. Jostain syystä tuolloin jäi asiasta kommentoimatta blogissa. Nyt kuitenkin on millä mällätä niin treeneissä kuin niitä ennenkin, joten perästä kuuluu! Kiitos FitDogille tästä! Palaan asiaan, kun pääsemme tosi toimiin. Ajoitus on sikäli hyvä, että sunnuntaina on Jekulla agilitykisat, jossa varmasti tuota Energy+Regydratea tarvitaan. Treenien jälkeen olen suunnitellut antavani Recoverya.

Jalo valitsi jo suosikkinsa

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Turku KV 28.3.2015

Että tuota sellaista, että aloitimme sitten Romun kanssa näyttelyuran eilen. Olemme käyneet kahdesti näyttelytreeneissä, ja siinäpä se. Vähän siis jännitti, mitä tuleman pitää. Kävin minä Romua sosiaalistamassa agilitykisoissa, joten olin melko varma, että hälinä ei olisi ongelma. Suurin pelkoni oli, jos Romu kovasti väistää tuomaria. Muutenhan se on, ainakin omaan silmääni, oikeinkin rotutyypillinen. Varsinaista tavoitetta en asettanut; ajattelin, että kunpa edes EH tulisi, olisi hyvä!

Olimme näyttelypaikalla asianmukaisesti noin tuntia ennen kehän alkua. Matkalla kehälle ostimme eräästä kojusta pienen vinkulelun, jolla voisi Romua koittaa kehässä motivoida. Leikitin Romua siinä odotellessa ja vähän juoksutin ympäri tyhjää kehää. Romu on kyllä luonteeltaan kovasti Jekun kaltainen! Se on koko ajan iloinen; eilenkin sen häntä heilui melkein koko ajan.

Kisavastuksena Romulla oli yksi junnu-uros ja avoimessa luokassa Aatos (Mustantassun Aatos), joka on melkein päivälleen saman ikäinen kuin Romu ja Jalo, ja jonka kanssa olimme terveystarkeissa yhtä aikaa. Yritimme vähän tutustuttaa poikia ennen kehän alkua, mutta rähinäksihän se meinasi mennä. Ei mitään hallitsematonta onneksi kuitenkaan.

Jännitykseltäni en nähnyt tarkalleen, mitä junnu-uros sai, olisiko ollut EH. Jatkokahinoihin se ei ainakaan päässyt. Romu oli avo-uroksista ensin. Aluksi siis juoksutimme koirat kehän ympäri, sitten oli yksilöarvostelun aika. Romu heilutteli häntäänsä ja antoi tuomarin katsoa hampaat ihan kiltisti. Tuomari (belgialainen Liliane de Ridder-Onghena) oli muuten tavattoman asiallinen tuomari ja lähestyi koiria hienosti. Ehkä hän kuitenkin vähän arasteli, kun kysyi, voiko katsoa hampaat, ja Romun takaosaa tutkiessa käski minua pariinkin kertaan: "keep the head, keep the head". Juoksurundimme jälkeen hän kysyi: "Do you work with him?" änkyttelevän vastauksen hän tulkitsi myöntäväksi: "I can see that". Vissiin siis Romu juostessaan tuijotti minua kuin toko-koira konsanaan, hahhahhaa! Kai se sitten miellytti tuomaria.

Romu sai ERIn, ja väistyimme kauemmas odottamaan Aatoksen arviota. Aatoskin sai ERIn, joten kisasimme kaksin kilpailuluokassa. Ja sitten kävi niin, että tuomari osoitti meidän ykkösplakaatin kohdalle, jonka jälkeen käteeni kasattiin SERT-, CACIB- ja ROP-ruusukkeet. Jackpot siis! Voi valtava! Hymyilytti vielä pitkään jälkikäteenkin. Voi Romu, minkä teit!






Tässä vielä Romun arvostelu:

2 years. Scissors bite. Nicely propostioned head. Good earset. Rather rounded eye. Very nicely angulated front and rear. Good topline and tail set. Nice coat condition. Very alert attitude.

Kovasti ilahdutti ja huvittikin tuo viimeinen virke: tarkkaavainenhan tuo on. Ihana, ihana Romu! Se käyttäytyi kyllä hienosti koko pitkän päivän ja teki ihan kivaa peeärrää mudien hyväksi: törmäsin erään tuttuuni ja hänen perheeseensä, joka tuli tarkastelemaan, että mikäs se sellainen mudi on. Romu taisi kerrassaan tehdä vaikutuksen...

Eikä siinä vielä kaikki. Kun Romu oli käynyt ja voittanut, oli Topin (sk. collie Clingstone's Make The Point) vuoro. Arvostelukierroksella Topin kasvattaja (onneksi) esitti sen. Mutta PU-kehään piti minun mennä, kun kasvattajalla oli toinen koira esitettävänään. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Topikin kävi ja voitti ja oli uroksista paras. Sitten pääsin sen kanssa vielä ROP-kehään, jossa Topi oli VSP siskonsa ollessa ROP. Ei huono näyttelypäivä siis heilläkään!

Tänään suunnittelimmekin jo tulevia näyttelyitä Romun varalle...


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Rally-tokoflow

En tiedä, mitä eilen tapahtui, mutta meillä oli ihan mahtavat rally-tokotreenit! Rata oli helpohko (mielestäni) alokasluokan rata, jossa tosin oli yksi juosten suoritettava pätkä. Sitähän me olemme harjoitelleet ihan liian vähän. Tällä hetkellä hankalinta on eteen tuleminen. Jalo jää kauas minusta ja hieman vinoon. Ja jos en heti anna selkeitä ohjeita, se vähän pompahtaa.

Ensimmäinen kierros meni eilenkin vähän niin kuin kosketusta hakien. Vähän siis itse sähläsin, minkä johdosta Jalokin sähläsi. Jo ekalla radalla tosin pujottelu juosten meni hienosti, ja spiraalissa Jalon kontakti oli hieno. Paula antoi evästykseksi, että minun pitää ensin aina rauhoittaa itseni, kun iskee paniikki, eikä lähteä hermostuneena tartuttamaan omaa fiilistä koiraan.

Toka kierros menikin sitten mitä upeimmin! Jalo oli todella kivassa kontaktissa, eikä se pomppinut yhtään! Paula kehui, että tämä oli Jalon ja minun hienoin rally-tokorata tähän mennessä! Jee! Ehkä tämäkin tästä lähtee lutviutumaan! Tai ei minulla oikeastaan missää vaiheessa erityisesti ole ollut sellaista oloa, etteikö tämä tästä. Välillä vaan meinaa epäusko omiin taitoihin iskeä.

Mutta on ihanaa, kun saa alle onnistuneita treenejä! Niin paljon tosin olisi treenattavaa... Huoh. Lähinnä nyt pitää keskittyä siihen eteen tulemiseen. Saksalaiset käännökset sujuvat kyllä, mutta käteni lähtee heilumaan hullusti, joten siinä varsinkin pitäisi minun itseäni rauhoittaa. Sitten haluaisin kovasti treenata pakkia ja jalkojen välistä pujottelua. Mutta ehkä nyt pitäisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja hioa alokasluokan liikkeet kuntoon. Sitä pujottelua voisi sitten vaikka ottaa sellaisina välipalatehtävinä muun ohessa. Onhan tässä vielä kevättä (huoh) ja treenejä (jee!) jäljellä.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vuoden agilitytulokas

Tittididii, Jekku on Suomen schipperkekerho ry:n vuoden 2014 agilitytulokas. Hyvä Jekku!


Lauantaina kävin Riihimäeltä hakemassa pystin ja kunniakirjan. Tuntui ja tuntuu kyllä aika hienolta!

Jekku ottaa tapansa mukaan rennosti.


Jalokin halusi mukaan kuvaan.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Perjantai 13. ja muut viikonloppu

Pitkästä aikaa perjantai 13. päivä osoittautui nimensä mukaiseksi. Äitini auto hajosi, mikä tiesi sitten sitä, ettemme päässeet korkkaamaan kisauraamme Loimaalla. Pakko myöntää, että pettymys oli melkoinen, mutta minkäs teet. Yritän ajatella, että tuleehan niitä uusia kisoja, vaikka hankalaa niihin pääseminen tuntuukin olevan. Ja kuka tietää, ehkä tämä oli myös universumin antama merkki siitä, että emme olleet vielä kisavalmiita. Alkoi nimittäin hirvittää, kun katselin piirroksia vanhoista kisaradoista. Emme nimittäin ole juurikaan treenanneet juosten tehtäviä liikkeitä. Ja niistäkös Jalo riemastuu! Seuraavat kisat, joihin jonotamme, ovat 4.4. Jospa siihen mennessä saataisiin vähän pakkaa paremmin kasaan.

Lauantai meni ehkä ihan ansaitusti (ainakin jotenkin omasta mielestäni siis) lorviessa. Sunnuntaina kävin päivällä pyörähtämässä Romun kanssa agilitykisoja katsomassa. Romuhan on ilmoitettu (onko siitä ollut juttua?) tämän kuun lopussa Turun näyttelyyn. Ajattelimme siis Miehen äidin kanssa, että voisi olla hyvä Romua vähän totuttaa hälinään. Ja eipä tuo ollut oikein moksiskaan. Se tuli halliin ja ihan ensitöikseen yritti mennä haistelemaan muutamia ihmisiä. Sitten se seurasi korvat tarkkana ja häntä pystyssä menoa. Välillä se jaksoi keskittyä häntä heiluen minuunkin. Ongelmaksi siis muodostuu nyt se, antaako se tuomarin tutkia; muu ei liene ongelma. On se kyllä niin eriluontoinen kuin Jalo!

Sunnuntai-iltana sitten Jalo pääsi elementtiinsä. Lähdimme kesältä tutulle lenkillemme, jonka varrella sijaitsee Jalon uimapaikka. Sillä oli kova veto jokea kohti, joten päätimme päästää sen plutimaan. Sinne se syöksyi kepin perässä, hullu. Minä olin Jalon kanssa rannassa ja sivusilmällä näin, kun Mies päästi Jekun irti. Ja Jekku syöksyi kärppänä ja määrätietoisesti pusikkoon. Katsoin hetken Jaloa ja kääntäessäni katseeni Jekkuun, näin sen vetävän tarmolla p***aa naamaansa. Sitten se lähti ärjäisymme jälkeen lipettiin oikein suupieliään nuollen. Hyi hittolainen! Kotona taas molempia sankareita odotti suihku.

Tänäänkin piti jättää rally-tokotreenit väliin, mutta toivottavasti perjantaina pääsisimme Jekun kanssa agilityyn. Lauantainakin olisi autolle tarvetta. Tässä odotellessa täytynee Jalon kanssa treenailla sitä juoksemista ja ainakin eteen tulemista.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ja lauantaina Loimaa

Nyt se sitten on virallista ja todellista: me aloitamme Jalon kanssa rally-tokokisauramme lauantaina Loimaalla! Ihan miälenvikast! Uhkaa vähän melkein mennä pupu pöksyyn. Että ihan hullua ja järjetöntä ja miksi edes lähdin.

Vaikka toisaalta, miksipä en, ja koskapa sen parempi aika olisi. Eikä mokaamiseen kai kuole. Eikä mitään vahinkoa ainakaan pääse tapahtumaan, kun Jalo on hihnassa. Että suurimmat vauriot tulevat kolauksina ylpeyteen, jos johonkin.

Että sellaisia mietteitä ekojen kisojen alla.

Tämän päivän niin sanottu kenraali meni pieleen, kuten toivottavasti kuuluukin. Tai no, ei nyt ehkä suoranaisesti pieleen, mutta emme kyllä lähellekään parasta osaamistamme päässeet. Radalla oli sarjaeste ja putki, joten stressasin jo etukäteen, miten Jalo reagoisi niihin, miten paljon se kuumenisi ja miten paljon se nostaisi kierroksia, kun muut ovat radalla. Ratkaisuksi keksimme sen, että menin Jalon kanssa erilliseen huoneeseen odottelemaan vuoroamme. Jalo oli vähän hämmentynyt, että mikä juttu tämä on ja mikä huone ja miksi siellä pönötämme. Luulen, että osaltaan se vaikutti suoritukseemme, samaten kuin oma jännitys. On tuo kyllä sellainen otus, että ihmeellisesti se heijastaa ohjaajan tuntemuksia.

Radat menivät siis vähän vaihtelevasti. Kahdella ekalla kierroksella pyysin jättää putken väliin, kolmannella Jalo pääsi tekemään sen. Pelkäsin näet, että se ampuu putkesta suoraan jonkun toisen koiran syliin. Hypyt menivät kivasti ja Jalo pysyi ihan kuulolla niiden aikana ja jälkeen. Vähän se otti häiriötä muista koirista, jolloin remmi kiristyi. Muutenkin sen pahuksen remmin ja makupalojen kanssa menee sähläämiseksi. Kisatilanteessa ei onneksi tarvitse miettiä niitä nameja, eli yksi liikkuva tekijä vähemmän.

Nyt pitäisi sitten tällä viikolla treenata ahkerasti remmissä tekemistä ja liikkumista. Olen aina myös palkannut Jaloa aika paljon, joten pitäisi pyrkiä tekemään suorituksia niin, että Jalo saa palkan vasta lopuksi.

Uh. Saapa nähdä, mitä vielä tuleman pitää...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kisailua Lohjalla

Tänään minä itse korkkasin kolmosluokan kisat Jekun kanssa Lohjalla. Jekullahan siis oli kokemusta alla jo yksien kisojen verran ylemmästä luokasta. Ihme kyllä minua ei suuremmin jännittänyt, ja muutenkin fiilis oli kiva.

Tuloksilla ei tosin tänäänkään juhlittu. Eka rata oli hylätty. En itse asiassa juuri nyt muista, että miksi. Rata meni ylipäätään vähän sättäämiseksi, kun Jekku ei ihan hahmottanut, missä olemme. Se lähti pari kertaa hajujen perään ja sitä piti sitten huudella ruotuun. Vähän pelottavaa ja surullista, kun en nyt kuolemaksenikaan muista, mikä tällä radalla meni niin ratkaisevasti vikaan.

Toinen rata näytti kovin kimurantilta ja pitkältä! Tuntui, etten kuuden minuutin tutustumisella ehtinyt omaksua sitä tarpeeksi. Tälle radalle lähtemien jännitti eniten. Ja ihan ensimmäistä kertaa kisoissa meinasin unhotaa radan! Nyt siis tapahtui se, mitä olen aina pelännyt. Hetken siinä steppailin, mutta sain korjattua niin, ettei tullut sentään hylkyä. Parissa muussakin kohdassa jouduin vähän Jekkua kalastelemaan. Lopputuloksena 10 virhepistettä, ihan rutosti yliaikaa ja 14. sija.

Viimeinen rata tuntui keskimmäistä kivemmalta. Ja kiva se olikin. Kunnes sitten kepeillä mokasin, johan ne kahdesti olivat onnistuneetkin. En tiedä miksi, mutta päätin tsempata Jekkua sanallisesti. Se näytti menevän hyvin, minä otin jo suunnan seuraavalle hypylle, ja niinhän Jekku sitten jätti taas tokavikaan väliin kesken. Enkä minä siinä eteenpäin posottaessani enää huomannut sitä korjata. Sitten Jekku jäi selkäni taa, parikin kertaa, mutta sain sen silti oikeaan paikkaan kalastettua. Ja sitten renkaan Jekku pamautti hajalle. Eipä ole sitäkään ennen tapahtunut.

Että sellaiset kisat. Vaikka ei tosiaan menestystä tai tuloksia tullut, olen silti ihan tyytyväinen. Meno ja fiilis oli hyvä, ja kävi ilmi, että tosiaan voimme kolmostenkin radoilta tuloksia saada. Nyt pitää vaan tsempata niin, että tulos olisi nolla ja miinusaikainen. Eniten sekunteja paloi hitaaseen keinuun ja puomiin sekä siihen ylimääräiseen sättäämiseen.

Olen ollut tällainen vanha jäärä ja pitänyt kiinni ikivanhasta puhelimestani ja meinannut, että minullehan ei älylaitetta tule. Nyt alan kuitenkin taipua. Toki syitä on muitakin, mutta yhtenä tekijänä nyt on se, että olisi kiva saada kisaratoja videolle! Kuten huomata saattoi, en osannut analysoida ensimmäistä rataamme oikein mitenkään, kun unohdin, mikä meni vikaan. Olisi kovasti opettavaista (ja toki raadollistakin) saada liikkuvaa kuvaa kisoista.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Naksuttelua

Osallistuin eilen Jalon kanssa ATT:n kautta järjestetylle naksutinkurssille, jonka kouluttajana toimi Tiina Jaakkola. Olen muistaakseni käyttänyt naksutinta joskus kauan sitten Jalolle, mutta sitten se vain jotenkin jäi. Niinpä osallistuimme "sisäänajoryhmään", jossa lähdettiin liikkeelle ihan alkeista.

Koska kurssi ei ollut kovin pitkä, naksuttimeen ehdollistamiseen ei käytetty kovin kauaa aikaa. Naksutin ensin ehkä kymmenisen kertaa samalla palkiten, sitten naksautin istumisesta ja sen jälkeen aloimme naksauttaa nenäkosketuksesta alustaan. Aika pian Jalo hoksasi ainakin tuon alustan koskettamisen.

En edelleenkään tiedä, tuleeko Jalosta koskaan agilitykoiraa. Kovasti se ajatus taas houkuttelisi. Kurssi oli suunnattu siis naksuttimen käyttöön nimenomaan agilityssa, mutta ajattelin sille hakeutuessani, että eiköhän oppeja voi hyödyntää kaikessa muussakin, vaikka agilitya emme koskaan sen enempää Jalon kanssa tekisikään.

Eiliset harjoitteet kuitenkin tehtiin esteillä. Ekalla kierroksella, siis sitten, kun Jalo oli päässyt jyvälle naksun ideasta, kokeilimme esteille hakeutumista. Seisoin itse siivekkeen takana ja naksautin, kun Jalo ylitti esteen. Hain myös erilaisia kulmia lähettää koira hypylle. Huomasi, kun Jalolla oikein raksutti sen miettiessä, mitä pitäisikään tehdä. Pari kertaa se lähti omatoimisesti putkeen ja haukkui ja komensi minua (ja vähän kouluttajaakin). Tähän ei siis tietenkään reagoitu, vaan vasta Jalon ylittäessä ohjauksestani riman, naksautin ja sille satoi taivaasta mannaa ja nannaa.

Seuraavalla kierroksella ehdotin, että haluaisin kokeilla rengasta, mitä Jalo ei siis ole koskaan ennen kokeillut. Koska kouluttaja vaikutti osaavalta ja toisaalta rennolta, ajattelin, että ei haittaa, vaikka menisi syteen tai saveen. Mutta renkaaseen se sitten lopulta meni. Rengas oli ihan matalalla ja helposti saavutettavissa siis. Ja kyllähän Jalo senkin osasi mennä oikeasta välistä, aika montakin kertaa! Välillä se toki kokeili mennä renkaan ja telineen välistä, mutta siitä ei tietenkään seurannut mitään.

Pari kertaa Jalo sai pienen hepulin ja kävi huutelemassa viereisellä kentällä treenaaville jotakin. Ja siitäkös minä meinasin hermostua. Onneksi sain kuunneltua nöyränä kouluttajaa ja naksautettua ja palkattua Jalon, kun se tuli taas kontaktiin. Niinpä sitten ihan oman vuoromme lopuksi teimme kouluttajan ehdotuksesta ohitusharjoituksia. Meidän jälkeemme vuorossa oli säyseä ja hienossa kontaktissa oleva lapinkoira, joka pyydettiin kentälle häiriökoiraksi. Näin sain sitten Jalolle naksuteltua onnistuneita ohituksiakin. Jee!

Oli muuten väsynyttä mudia illalla kotona. Itselle jäi kurssista ihan superhyvä mieli ja odotankin jo jatkoa, mitä pitäisi siis olla luvassa. Toivottavasti passaa aikatauluihin. Sain kyllä paljon uusia ideoita koulutukseen, vielä kun saisi niitä sitten toteutettua!