torstai 13. toukokuuta 2010

Jekkua moikkaamassa

Tänään pääsimme vihdoinkin moikkaamaan Jekkua kunnolla. Olimme nähneet sen jo kerran, mutta silloin kaveri oli vielä niin pieni, ettei mitään käsitystä oikein saanut. No, enää se ei ole niin pieni. Tai on, mutta ikäisekseen kooltaan iso. Mutta niin ihana!

Alkuun Jekku ja siskonsa Lyyti piileskelivät pentuaitauksessaan, mutta uskaltautuivat lopulta esille Jekku etunenässä. Lyyti on niistä kuulemma yleensä rohkeampi. Jekku oli, ainakin toistaiseksi, todella rauhallinen tapaus. Se oli sylissä tai tepasteli lattialla. Tassut eivät vielä oikein pitäneet, eikä liikkuminen muutekaan ollut ihan selvää: eteenpäin vai taaksepäin? Jekulla oli tapana kulkea takaperin kuin rapu. Hassu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti