Ongelmakoira?

Ensin ajattelin, että en kirjoittaisi tästä aiheesta täällä. Sitten mietin, että miksi en. Olenhan täällä kirjoittanut kaikkea mahdollista koiriin liittyvää. Nimittäin, Jalon käytös on viime aikoina ollut vähän, no, jopa ongelmallista.

Jalohan oli pentuna arka vieraita kohtaan, varsinkin, kun sen ensimmäiset kokemukset vieraista ihmisistä täällä meillä oli ikäviä (lienen kirjoittanut silloin siitä tädistä, joka väkisin tunki Jaloa silittämään). Myöhemmin varsinainen arkuus kyllä karisi, mutta ei Jalo ole oikein koskaan vieraista välittänyt. Välillä se on kyllä antanut tuntemattomienkin ihmisten silittää sitä, mistä olen ollut todella iloinen.

Ongelmat alkoivat loppukesästä, suunnilleen. En tiedä, mistä johtuen. Ehkä siksi, kun vietimme suuren osan kesästä Miehen vanhempien tiluksilla, emmekä juuri nähneet muita, lauman ulkopuolisia, ihmisiä. Jalo saattoi kadulla haluta mennä katsomaan jotain ihmistä, mutta jos tämä ojensi kätensä Jalolle haisteltavaksi, Jalo alkoi muristen haukkua. Se ei kyllä koskaan hyökännyt, vaan vetäytyi haukkuen kauemmas. Tuttujen ihmisten kanssa tätä ongelmaa ei siis ole koskaan ollut.

Sitten ikään kuin viimeinen niitti tuli, kun olimme taas Miehen äidin luona, ja sinne tuli vieraita miehiä, siis Jalolle vieraita. Yhteen heistä Jalo ei reagoinut, mutta yhtä kohti Jalo hyökki ja pelkäsin, että se vielä nappaa miestä lahkeesta. Kolmannen miehen saapuessa otin Jalon sohvalle ja pyysin, ettei sitä lähestyttäisi. Tuo tyyppi kuitenkin väen väkisin halusi tulla Jaloa katsomaan ja ojensi kätensä, jolloin Jalo taas hyöki kohti.

Olin hetkellisesti ihan hajalla: olenko minä kasvattanut koirastani ongelmakoiran? Selailin netin syövereitä, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Niinpä päätin varata Paula Speeriltä, eli rally-tokokouluttajaltamme, konsultointiajan. Hän kun on myös ongelmakoirakouluttaja. Saimmekin onneksi ajan nopeasti.

Helpotuksekseni Jaloa ei leimattu kaistapäiseksi ja aggressiiviseksi ongelmakoiraksi. Ihan lohdullisia olivat myös sanat, että tuohan on mudille melko rotutyypillistäkin käytöstä. No, niin on. Paula kartoitti tarkkaan elinolojamme, rutiinejamme, liikuntaa, ravintoa, treeniä ja leikkiä.

Niin sanotuksi tuomioksi tuli, että Jalo on temperamenttinen, mutta herkkä ja se stressaantuu helposti. Paula on nähnyt Jaloa kuitenkin nyt puolentoista vuoden ajan treeneissäkin, joten hän on huomannut, että Jalo on vähän rauhaton. Kuulemma jos koiran stressitaso nousee, sillä kestää kolmesta kahdeksaan päivään palautua siitä. Voi apua! Tuohan on sitten ollut stressissä koko ajan melkeinpä! Enkä tätä ollut tyhmänä tajunnut: leikkiminen vain lisää ja nostattaa sen kierroksia! Yhdeksi ohjeeksi tuli, että leikkiminen, siis lelujen retuuttaminen ja heittely tulisi lopettaa. Ja sitä heittelyähän minä olen päivät pitkät tässä tehnyt, kun en muutakaan oikein ole voinut.

Näin jälkikäteen ongelmat, tai niiden tietynlaisen kärjistymisen, voi aika hyvin ajoittaa loppukesään ja tähän syksyyn, kun itse olen ollut puolikuntoinen, enkä ole kunnolla pystynyt mitään touhuamaan. Oli kuitenkin kiva kuulla, että noin normaalielämässä lenkkimme ovat riittäviä. Sen sijaan aktivointia, siis ihan sellaista, missä koira käyttää päätään, saisi ja pitäisi olla enemmän. Saimme myös kotiohjeiksi sellaisen rentoutusohjelman. Se kestää 14 päivää ja joka päivälle on 25 tehtävää. Niitä ei pidä tehdä putkeen, vaan ripotellen pitkin päivää. Tarkoituksena on, että koira joutuu keskittymään. Ja jotta se voi keskittyä, sen pitää olla rauhallinen.

Totesimme myös, että Jalo on erityisen herkkä minun mielialoilleni. Vaikka minä hermostuisin ja jännittyisin, minun pitää ensin huijata omia aivojani ja sitä kautta Jaloa. Luultavaa on myös se, että Jalo vaistoaa vieraista ihmisistä, ketkä ovat rentoja ja ketkä jännittyneitä. Useimmat ehkä ovat jännittyneitä vieraan koiran kohdatessaan, jolloin Jalokin reagoi överisti. Totesinkin, että olemme nyt syksyn aikana kuitenkin tavanneet pari vieraampaa ihmistä, jotka kuitenkin ovat koiran kanssa osanneet käyttäytyä, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Se on pienestä kiinni näemmä.

Paulalla oli paikalla koiranomiopiskelijoita, joten yhteensä viiden hengen testiryhmä pääsi testaamaan Jalon käytöstä. Ensin Paula syötti Jalolle nameja ja pyysi sitten istumaan. Ja hohoo, Jalo totteli Paulaa! Se meni Paulan käskystä myös maahan. Myös kaikki muut saivat namittaa Jaloa, tai siis Jalo söi nameja ja oli ystävällinen. Kukaan ei kuitenkaan yrittänyt Jaloa silittää. Paula totesikin, että esimerkiksi lenkillä minun ei tarvitse päästää ketään vierasta ihmistä Jalon iholle, kun se siitä on niin vastenmielistä. Samaten jos meille tulee vieraita (mitä ei kyllä juurikaan tapahdu), koirat voisivat olla erillään, mutta niin, että näkevät ihmiset. Vieraita pyydetään olemaan ottamatta kontaktia koiriin, mutta he voisivat tuoda pojille jotkin spesiaaliherkut. Näin vieraista saataisiin edes vähän mukavampia. En nyt tiedä, pitäisikö tässä alkaa ihan sosiaaliseksi ja kutsua vaikka kavereita kylään!

Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi hyvä mieli. En tiedä, liioittelinko, kun hain heti apua. Toisaalta parempi kai näin, ettei ongelma pääse paisumaan, no, ongelmaksi. Ja sain ainakin todella hyviä ohjeita ja neuvoja. Paulan kanssa on ilo asioida.

Entä mitä sitten tapahtui? Siitä pääsette lukemaan heti seuraavasta postauksesta...