keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Mitä mielessä?

Jos Jekulle esitettäisiin otsikon kysymys, vastaus olisi, että ruokahan se on aina mielessä. Jalon kohdalla tilanne ei olekaan niin yksioikoinen. Voi, kun joskus pääsisi sen pään sisään!

Sain kimmokkeen kirjoittaa tämän tekstin, kun taas illalla seurailin Jalon touhuja. Meillä on olohuoneen nurkassa vanha, tyhjillään oleva akvaario (eikä nyt sivuta sitä, mitä se siinä vielä tyhjänä tekee...). Olen useamman kerran kääntänyt katseeni tietokoneelta ja huomannut, että Jalo on kävellyt ihan akvaarion eteen, seisoo siinä hievahtamatta useita minuutteja ja tuijottaa, saattaapa jopa äristä ja murista jollekin "näkemälleen". Ihan todellisuudessa se saattaa nähdä esimerkiksi tietokoneruudun heijastuksen akvaariolasiin. Mutta en sitten tiedä. Huvittavaa se joka tapauksessa on. Ja voi, miten loukkaantuneesti Jalo minua katsookaan, kun erehdyn nauramaan sille.

Jokunen ilta sitten makuuhuoneesta alkoi kuulua vihaista murinaa. Jekku oli olohuoneessa, joten ainakaan sille Jalo ei murissut. Eikä se ollut ikkunassakaan, joten ei se murissut kenellekään alhaalla kadulla. Oli pakko mennä katsomaan. Jalo seisoi sängyllä ja tuijotti lipaston päällä olevaa tyynyliinaa, joka oli vähän rutussa. Se tyynyliina (ja itse tyynykin) ovat olleet jo tovin siinä, mutta juuri tällä kerralla Jalo ne bongasi. Tyyny on siis joskus ostettu Jekun pediksi, mutta ei se sitä ole käyttänyt. Päätin nyt kuitenkin näyttää tyynyä Jalolle, joka nappasi tyynystä kiinni ja raahasi olohuoneeseen. Tuossa se nyt sitten välillä makoilee puoliksi sen päällä ja jyrsii kulmaa. Löytyipä käyttöä sillekin.

Ja sitten jotain ihan muuta: nimittäin Luupäät ovat taas lisääntyneet! Pimu sai eilen kolme pentua, kaksi poikaa ja tytön. Onnittelut sinne! Kuvia odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti