Rengastiellä

Eilisen helteisen päivän kulutimme - emme Ruis Rockissa - saariston Rengastiellä. Tämä oli Miehen idea, ihan puhtaasti, mutta ilomielin siihen suostuin. Olisi kuitenkin ehkä pitänyt lähteä jonain toisena kuin kesän suunnilleen kuumimpana päivänä. Saaristossa ei tokikaan ollut niin päkähdyttävää mitä todennäköisesti kaupungissa oli, mutta autossa oli kuuma kuitenkin.

Meri, voi meri!

Auton ilmastointi hurisi, ikkunoita auottiin ja koirilla oli vieläpä viilennysalustat käytössään. Niin, ja niitä myös ulkoilutettiin varjoisilla paikoilla ja juotettiin aina kun mahdollista. Välillä ne läähättivät, mutta pääsääntöisesti meni niiden osalta kivasti. Sehän matkassa tietysti oli, että koirien ehdoilla menimme. Emme siis juuri pysähdelleet istuskelemaan terasseille tai ottamaan kuvia. Minä en halunnut jättää koiria oikeastaan hetkeksikään autoon keskenään. Myönnän, että reissusta olisi saanut enemmän irti, jos olisimme Miehen kanssa olleet ihan kahden (tai jos olisi ollut sen verran viileämpää, että olisi voinut hyvällä omallatunnolla jättää koirat autoon vaikkapa vartiksi), mutta nautin tästä näinkin. Pääasia, että kaupunkilainen pääsi hetkeksi haistelemaan meri-ilmaa ja katselemaan merimaisemia!

Niistä maisemista tässä teillekin vähäsen.

Tiiroja

Merimetsoja?

Ja sitten kaikkien kuvasarjojen äiti. Minä ja koirat. Ekassa kuvassa Jalolta puuttuu korva ja minun käteni kramppaa. Tokassa kuvassa Jalolta puuttuu edelleen korva ja minulla on silmät kiinni. (Ja kahdessa ekassa Jekku on tykkänään melko hämärä.) Sanottaisiinko näin, että kolmannessa kuvassa Jekku on ainoa elementti, joka on jotakuinkin onnistunut. Neljännessä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio Jaloon; se on edustava. Että sellaista materiaalia. Mutta antaa nyt mennä (tai tulla) kun ei muutakaan ole tarjota. Vassokuu.