perjantai 14. elokuuta 2015

Sisko ja sen veli

Kävimme Jalon ja Jekun kanssa tiistaina moikkaamassa Hippu-siskon laumaa. Hippu oli laumoineen tullut näille seuduille viikonlopun näyttelyä varten ja jääneet sitten vähän lomailemaan Rymättylään. Paikalla olivat siis mudit Hippu, Ansa, Matti ja tietysti Jalo, sekä väärää rotua edustavana Jekku.

Hauskaa tuntui olevan! Kävimme ensin pienellä kävelyllä, mutta kun tie osoittautui turhan vilkkaaksi, palasimme pian mökin pihalle. Mökin lähellä oli pari lampea, jonne mudit tietysti sukelsivat. Hippu ihan uimalla ui ympyrää muiden tyytyessä roiskimaan rannalla. Matti-pentunen vei sydämeni täysin! Se aukoi päätään isommilleen ja lähenteli minua. Jekku ja Jalo suhtautuivat siihen kuitenkin ihan asiallisesti. Ansa koitti vikitellä Jekkua, joka ei lämmennyt. Jekku ei ylipäätään innostu, jos joku narttu sitä liehittelee. Sen sijaan jos narttu ärähtää, Jekku saa lisää vettä myllyynsä. Valitettavasti nyt ei tullut kuvia kuin sisaruksista poseeraamasta. Mutta sitäkin kivempi kuva tuli!

Kiitokset vielä Marikalle seurasta! Jalo meinasi nukahtaa jo autossa istualleen kuono ikkunaa vasten. Kotona olikin sitten harvinaisen rauhallinen ilta...

Lopuksi pari kuvaa kauniista sisaruksista.


Kuvaaja: Marika Vähämaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti