torstai 26. marraskuuta 2015

Rally-tokoiloittelua

Niin, miten meidän juttumme jatkuu? No siten, että viime viikolla aloitimme uuden harjoitteluohjelmamme torstaina. Perjantaina Jalo oli jo lähtenyt Miehen kanssa reissuun, kun palasin töistä. Jalo kotiutui Miehen kanssa lauantaina illalla, ja oli niin väsynyttä poikaa, että paineli suoraan makuuhuoneeseen kirjahyllyn alle nukkumaan murahdettuaan Jekulle heit. Sunnuntaina jatkoimme treenejämme, samaten maanantaina aamulla.

Sitten maanantaina oli tämän syksyn viimeiset rally-tokotreenit. En siis jatkanut tuota rentoutusohjelmaa ennen treenejä sitten kuitenkaan. Emmekä juuri olleet rally-tokoakaan ehtineet tekemään.

Paula oli jo etukäteen vähän maininnut, että syksyn viimeisellä kerralla saattaisi olla koonti meidän itse keksimistämme kylteistä. Ja niin oli. Ja voi mahdoton, mitä kylttejä! Piti kantaa koiraa, tehdä kuperkeikka, kieriä (joko koira tai ohjaaja), peruuttaa jalkojen välistä, ja vaikka mitä kaikkea. Rataan tutustuessani hoin vain, että ei tule onnistumaan, ei tule onnistumaan.

Ennen kuin edes lähdin radalle, Paula totesi, että Jalo on huomattavasti rauhallisempi, mitä aiemmin! Wohoo! Totta tosiaan: se ei piippaillut eikä hötkyillyt. Vähän kyllä jännitin, kun radalla oli pari kohtaa, joissa koira piti jättää makaamaan, kun itse meni kauemmas. Ekan tehtävän kohdalla sai itse määritellä etäisyyden. Siinä koira jätettiin siis makaamaan, käveltiin eteenpäin, kumarruttiin ja kutsuttiin koira jalkojen väliin. Hyvin meni. Seuraava oli, meille ehkä, vähän haastavampi: koira jätettiin kyltille makaamaan (kyltti sijaitsi siis jotakuinkin keskellä hallia), käveltiin itse hallin päähän hakemaan suklaakonvehti ja palattiin takaisin koiran luo. Treenikaverit olivat kuitenkin kaikki vanhoja tuttuja, ja ajattelin, että ei Jalo pääse suurta vahinkoa aiheuttamaan, vaikka se siitä karkaisikin. Ja katso: Jalo makasi ihan hievahtamatta, kun minä kävelin hakemaan suklaata ja palasin takaisin sen viereen. Voi valtava!

Yhtenä tehtävänä oli, että koiran olisi pitänyt kierähtää ympäri, siis kyljen kautta. Se oli se tehtävä, jonka tiesin epäonnistuvan. Tiesin, että Jalo paineistuu, jos sitä yrittää saada ohjattua kyljelleen makaamaan, saati siitä ympäri. Koitin pari kertaa, ja sitten vielä Paula tuli yrittämään. Jalo ei muuten ollut oikeastaan moksiskaan, vaikka Paula tuli siihen sen kanssa touhuamaan. Emme lopulta sitten yrittäneet väkisin, vaan jatkoimme rataa ihan maaliin asti.

Olin ihan huikean tyytyväinen. Sain myös Paulalta hyvää palautetta. Samaten yksi treenikaveri, jonka kanssa olemme nyt treenanneet, puolitoista vuottako jo, kommentoi, ettei ole vielä ennen nähnyt Jaloa noin rauhallisena. Että ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että voisin jättää sen ihan pokkana keskelle hallia makaamaan ja marssia itse toiseen päähän.

En oikeastaan voi käsittää, ovatko nuo tekemämme harjoitteet voineet auttaa parissa päivässä? Vai puhalsiko joku muu suotuisa tuuli juuri nyt. Mutta Jalo oli huikea, vaikka näin itse sanonkin. Ihan parhaalta tuntui saada vastaavaa palautetta myös muilta ihmisiltä, etten se ollut vain minä, joka näin kuvittelin.

Kun menimme takaisin ns. omalle paikallemme katselemaan muiden suorituksia, Jalo kävi makaamaan ja oli hieman rentoutuneen oloinen. Aloin silitellä sitä, jolloin se kellahti kyljelleen! Oli pakko hihkua Paulalle hallin toiselle laidalle, että katso! (Tuli kyllä kommenttia, että olenko antanut Jalolle Diapamia :D {uh, nyt oli ihan pakko tyrkätä tähän hymiö, uh} )

Niin, en siis edelleenkään tiedä, miten tässä näin kävi. Jalo toimi paremmin kuin koskaan ja oli rauhallisempi, mitä ikinä milloinkaan. Tuli ainakin älyttömästi lisää motivaatiota jatkaa noita saamiamme harjoitteita! Ikävintä tässä on, että tämä oli syksyn viimeinen rally-toko, enkä nyt ilmeisesti pääse enää keväällä jatkamaan... On ollut ilo treenata Paulan opissa! Mutta josko vaikka taas ensi syksynä voisimme palata Paulan vakioryhmään. Rally-tokoa en tokikaan aio unohtaa tai jättää tässä välilläkään. Tavoitteena on myös päästä kisaamaan kevään aikana. Nyt taas alkaa olla sellainen olo, että se voisi olla ihan realistinenkin tavoite.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti