torstai 1. lokakuuta 2015

Hajutunnistusta

Tänään aloitimme ihan kokonaan uuden harrastuksen: hajutunnistuksen! Myös ID-jälkenä tämä tunnetaan. Mehän olemme Jalon kanssa joskus jälkeä tehneet, vaikka tältä vuodelta se onkin kokonaan unohtunut. Ajattelin, kun kurssi-ilmoituksen näin, että tästäpä kivaa ja vähän erilaista aktiviteettia syksyyn!

Vähän alkoi kyllä etukäteen jännittää, että mitenköhän tästäkään suoriudumme. Ideana tuossa lajissa siis on, että hiljalleen koira opetetaan lähtöhajun avulla etsimään ja tunnistamaan ns. kohdehajua. Koira siis haistelee lasipurkkeja, joissa on sideharsolappuja, joissa sitten on eri ihmisten hajuja.

Tällä ensimmäisellä kerralla harjoittelimme ihan vain sitä, että koira kiinnostuu haistamaan purkkia. Treenimme ovat samassa hallissa kuin rally-tokotreenitkin, joten sisälle mentäessä Jalo oli ihan innoissaan. Sisällä se hyppeli minua vasten ja selvästi odotti, koska aletaan tehdä jotain. Varsinaisen toiminnan sijaan minä lopulta meninkin istumaan ja aloin tarjota lasipurkkia nuustettavaksi. Jalo oli ihan että mitä ihmettä. Se tietysti haistoi pari ensimmäistä kertaa, mutta hämmentyi vähän kouluttajan naksua, mutta otti sitten kyllä palkan minulta. Parin kerran jälkeen Jalo meinasi, että joko nyt sitten tehtäisiin jotakin. Minä vain istuin. Laitoin purkin hetkeksi syrjään ja sitten aloitimme taas. Oli myös hauskaa huomata, miten Jalo alkoi tarjota maahanmenoa! Heh, selkeästi sitä on tullut treenattua ihan huolella, kun se oli se, mitä Jalo alkoi tarjota.

Lopuksi teimme vielä sellaista, että koira lähetettiin matolle, jonka päällä hajupurkki oli telineessä. Itse tein niin, että jätin Jalon istumaan ja kutsuin sitten haistamaan. (Plussaa: Jalo jäi istumaan ja lähti vasta luvan saatuaan! Miinusta: no, en tiedä, ehkä olisin voinut kokeilla myös purkille lähettämistä.) Jalo tuli hienosti ja haistoi, mutta haisteli sitten myös purkkitelinettä. Kun seurasin muiden koirien treeniä huomasin, että se teline tuntui kaikista olevan se mielenkiintoisin. Ja taas Jalo alkoi tarjota maahanmenoa! Saimme kyllä onnistuneita suorituksia tässäkin.

Saimme kotiin viemisiksi sen hajupurkin, josta tänään harjoittelimme. Lisäksi saimme puhtaat purkit ja niitä sideharsotaitoksia, jotta voimme metsästää vieraiden ihmisten hajuja. Saimme kotiläksyksi siis vahvistaa tämän päivän oppeja.

Jossain vaiheessa kurssille lähtiessäni olin vähän epävarma, että mitäköhän tästä tulee. Mutta ensimmäisen kerran perusteella vaikutti kyllä kivalta! Ja sainpahan taas mudin väsytettyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti