sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Rally-tokokisa Tsaulla 13.10.

Taas tyypillinen blogipostauksen aloitus nykyään: voi taivas, että taas on vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoituksen. Tovin tuon saarireissun jälkeen minulla alkoivat työt, minkä jälkeen arki on ollut hektistä, ja olen ollut todella väsynyt, joten en ole jaksanut kirjoittaa. Paljon olisi kyllä juttuja mielessä ja jemmassa. Tosin en tiedä, kehtaanko enää kirjoittaa, kun niistä on kulunut jo niin pitkä aika. Luultavasti kirjoitan, kun nyt toivottavasti taas alkuun pääsen. Järkevintä tietysti olisi aloittaa vanhimmista ja edetä uusimpiin, mutta en malta! Kerron eilisistä rally-tokokisoista nyt aivan kärkeen.

Vietimme Jalon kanssa eilen pitkän päivän Tsaulla. Kyseessä oli siis triplakisat: kaikille luokille oli kolme rataa! Olin ilmoittanut Jalon kaikille kolmelle avoimen luokan radalle, jotta olisi paremmat mahdollisuudet saada RTK2-koulutustunnut. Kaksi hyväksyttyä tulosta siis tarvitsimme. Olin itse lupautunut tekemään myös töitä kisoissa, joten saavuin hallille aamulla kahdeksan maissa. Olin tuomari Taru Leskisen mestariluokan radalla tuomarinsihteerinä. Se pesti on hieno, kun näkee suoritukset ja oppii myös paljon, sillä tuomarit mielellään kertovat perusteluja vähennyksille ja antavat vinkkejä, mitä pitää tai ei pidä tehdä. Vielä kun muistaisi kaiken oppimansa!

Meidän ensimmäinen ratamme oli Anna Klingenbergin rata. Jännitti. Eniten siis taas Jalon käytös. Onneksi minulla oli upeat tukijoukot, jotka olivat portilla varmistamassa, ettei Jalo pääsisi karkaamaan radalta. En nyt edelleenkään tiedä, miksi se lähtisi, mutta jos vaikka nyt tulisi mieleen. Enemmän se höökii itse radalle kuin sieltä pois; ei se paljoa taakseen katsele, kun on lähtöön saavuttu. Nyt se tosiaan hihnassa ollessaan tempaisi rataa kohti mutta ei onneksi ylittänyt lähtökylttiä. Sain sen napattua haltuuni ja pyysin vierelleni. Sain myös koottua itseni, ja pääsimme liikkeelle. Ei se meno kovin hyvältä tuntunut, mutta Jalo pysyi kutakuinkin hallussa, tai siis se ei lähtenyt sinkoilemaan tai mitään muutakaan. Radan jälkeen koutsimme Hanna totesi, että tulosta tuskin tulee, kun virheitä oli, mutta pääasia, että minulle jäi nyt fiilis, että tekeminen onnistuu. Jäin vielä Jalon kanssa halliin odottelemaan, että saisimme pisteemme. Kas! 72 pistettä! Hyväksytty tulos siis!

Sitten alkoi pitkä odottelu seuraavalle radalle, jonka arvioitu rataantustuminen oli 14.30. Tein siinä välissä hommia pistelaskussa, kun Jalo puolestaan joutui odottelemaan pitkät pätkät autossa. Aikataulu venyi ja vanui, enkä muista, koskahan lopulta pääsimme tutustumaan seuraavalle, Taru Leskisen radalle. Hanna oli lähtenyt jo kotimatkalle, mutta eräs toinen tuttu oli onneksi taustatukena. Tällä radalla huomasi, että Jalo oli totaalisen väsynyt kaikesta odottelusta, eikä tekeminen ollut enää oikein innokasta. Jouduin monessa kohdassa käskyttämään useamman kerran, ja eräällä kyltillä Jalo lähti haistelemaan sitä, enkä meinannut mitenkään saada sitä mukaani. Tämä rata tuntui todella kuin suossa olisi rämpinyt. Mutta niin vain pääsimme maaliin ilman katastrofeja! Minusta tuntui, että alkurata meni kivasti, loppurata ei niinkään, kun pakka hajosi jossakin vaiheessa vähän.

Totesin jo tutulle koetoimitsijalle, että meidän ei varmaan kannata kolmannelle radalle enää edes mennä, vaikka ilmoittauduttu onkin. Jäin vielä sen verran Jalon kanssa halliin, että kävimme kokeilemassa Jalolle valjaita, jotka olin myyntikojussa aiemmin huomannut. Siinä valjaita sovitettuamme olin lähdössä viemään Jaloa autoon, kun koetoimari tuli huutamaan: "Elina, mitä sä höpiset! Ei sun enää tarvitse kolmannelle radalle mennä, etkä sä edes saisi! Tehän saitte tuloksen ja koularin!" Pääsi niin spontaani hihkaisu, että toivottavasti en tällä kiljahduksellani pilannut kenenkään suoritusta. Voi hyvänen aika! Taas tuli 72 pistettä! Ei kovin kummoinen suoritus, mutta mitäpä noista, tulos kuin tulos. Ja ennen kaikkea saimme nyt koulutustunnuksen RTK2. Olen niin iloinen ja ylpeä Jalosta, ettei mitään rajaa! Jokin aika sitten en edes uskonut, että voimme saavuttaa edes tuota kakkosta.


Loppujen lopuksi avoinluokka onnistui kohdallamme aika kivuttomasti: ensimmäisen avoimen luokan radan keskeytin, kolme seuraavaa starttia toivat tuloksen!

Ihan kiva kehityssuunta siis! Pisteet nyt eivät ole kovin kummoisia, eli jos mielimme joskus voittajaluokassa startata, treeniä tarvitaan rutkasti lisää! Mutta mikäpä kiire tässä olisi. Sikäli voittajaluokka saattaa olla joskus jopa ihan mahdollinen, kun ensi vuoden alusta alkaen käytösruutu poistuu. Siitä emme olisi suoriutuneet. Nyt keskityn sitten siihen, että saan Jekun alokasluokasta läpi. Luulen sen kyllä olevan mahdollista. Jalon treenit jatkuvat taas huomenna ihan normaalisti. Tästä tuli kyllä rutkasti lisää intoa treenaamiseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti