Tuplasti treeniä

Oli pitkästä aikaa varsin agilitypainotteinen viikonloppu. Ensin perjantaina ihan normaalit ryhmätreenit ja sitten lauantaina olin ilmoittautunut Santtu Stenbergin koulutukseen. Aksattua tuli siis viimeiseksi perjantaina ja ensimmäiseksi lauantaina. Kivaa oli! Nyt tuntuu, että oma jalka nousee paremmin ja paremmin ja Jekkukin kulkee kivasti. Tämän myötä myös motivaatio on ottanut taas harppauksia siihen suuntaan, mitä se joskus oli.

Perjantaina emme tehneet kovin pitkää treeniä, sillä kun kulki kivasti, oli parampi lopettaa siihen. Kepit sujuivat useamman kerran moitteettomasti vieläpä hankalahkosta kulmasta. Muutenkin oli kivoja ja onnistuneita kohtia, jee! Nyt kuulemma Jekullakin alkaa jo olla vauhtia. Sitten mietin, että niin raadollista kuin se onkin, pitäisi kuvauttaa ratojamme. Nytkin olin kuulemma juostessani yhdessä kohdassa huitonut kädelläni niin, että Jekku tuli esteen ohi. Itsehän en todellakaan siellä kentällä hyöriessäni hahmota laisinkaan, miten huidon. Tuokin on sellainen asia, mihin pitäisi kiinnittää huomiota.

Lauantaina sitten oli vuorossa Santtu Stenbergin koulutus. Rata oli ihanan simppeli! Ajattelin, että vaaralliset ennakkoajatukset, sillä usein tuolla ajatuksella mennään metsään. Nyt ei ehkä ihan niin pahasti. Ensimmäinen kierros tökkäsi esteelle 17, eli kepeille. Aika hyvin kuitenkin! Sitten saimme parit hyvät kepit siihen päälle. Ohjeeksi ja neuvoksi tuli, että seuraavan kuukauden (suunnilleen) minun pitäisi aina muistaa palkata onnistuneiden keppien jälkeen. Totesinkin, että yleensä olen niin ahne tekemään rataa, että haluan aina vain jatkaa, enkä malttaisi jäädä palkkaamaan. Kyllä vaan pitäisi.

Viimeisellä neljällä esteellä tuli myös vähän hämminkiä. Teimme tuon viimeisen neljän esteen kuvion neljästi, ja joka ikinen kerta itse liikuin ja rytmitin ja huidoin vähän eri tavalla. Nyt aloin itsekin ehkä hahmottaa, että ei ihan näin. Pitäisi oikeasti taas vain keskittyä siihen tarkkaan ohjaamiseen, mikä sitten vaan täydessä vauhdissa on niin turkasen hankalaa! Eikä viiden minuutin rataantutustuminen riitä minulle alkuunkaan siihen, että saisin hiottua varmaksi jotkin kuviot. Siltikään ei jäänyt lannistunutta oloa, vaan edelleen motivoitunut. Lisäksi Santtu sanoi samaa, mitä Olavikin on tolkuttanut viimeiset pari vuotta: asennetta peliin! Mikähän siinäkin voi olla niin vaikeaa. Ehkä se, että radalla on jo muutenkin niin hitsin monta palikkaa muistettavana ja tehtävänä, että siinä sellainen asenne jää kyllä jo ihan jalkoihin. Osallistun myös toiseen Stenbergin koulutukseen. Se pidetään toukokuussa. Eli tässä välillä minulla on aikaa treenata niitä keppejä ja keräillä sitä asennetta, perkele!

Treffeillä

Hiljaista on taas pidellyt, kun nyt on meneillään vähän muutakin. Mitä, siitä sitten myöhemmin lisää.

Huhtikuisilla treffeillä oli mukana valokuvaaja Kimmo Karvinen, joka kuvasi pikkumustia yhdessä ja erikseen. Itselläni oli tuolloin menoa myöhemmin, joten emme valitettavasti ehtineet olla kovin pitkään. Jokunen kuva pojistani silti tallentui mukaan. Tässä: