perjantai 8. maaliskuuta 2019

Näytelmiä

Kuten viime vuoden koostetekstissä mainitsin, kävin Jekun kanssa näyttelyssä Paraisilla syksyllä ja heti perään tammikuussa Turussa. Oli kivaa päästä taas itse osallistujaksi näyttelyyn!

Paraisilla tuomarina oli mukava Paavo Mattila. Mielestäni Jekun kilpakumppanit olivat kovia ja mietin, että lähden kotiin. En tietenkään lähtenyt vaan menimme kehään. Kylläpä taas muuten jännitti! Jekku oli ainoa veteraaniuros, joten tiesin, että jos se saa erinomaisen, se on joko ROP VET tai VSP VET. Että tyhjin käsin ei tarvitsisi paikalta poistua missään tapauksessa.

Erinomainen tuli, ja SAkin vielä! Lähdin iloisena liehutellen SA-ruusuketta kirmaamaan Luupää-leiriin kehän laidalle, kun sekä kehästä että leiristämme kehotettiin palaamaan kehään. Ai juu, paras uros -kilpailu! Ja siis mitäs ihmettä!? Jekku oli paras uroskin!

Narttujen kaunein oli myös veteraani. Niinpä ROP-kilpailussa ratkesi samalla sekä ROP että VET ROP, joka siis oli Jekku! Ohhoh! Olin ihan ällikällä lyöty. Pakkohan sitä oli jäädä vielä isoihin kehiin, mutta siellä ei enää menestystä herunut. Mutta ei se mitään! Tuo aiempi oli jo niin iso voitto ja yllätys.

Kas tässä arvostelu:

Erinomainen veteraani, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää, ilme ja korvat. Erinomainen runko, hyvä ylälinja, erittäin hyvät raajat, erinomainen karva, sopivasti kaulusta, liikkuu sivusta hyvin. Seistessä erinomaiset ääriviivat. Miellyttävä käytös.





Tammikuussa oli vuorossa Turun kansainvälinen näyttely. Tuomarinmuutoksen myötä (en edes muista, kuka tai mistä alkuperäisen tuomarin piti olla) pääsimme erittäin miellyttävän Elina Haapaniemen kehään. Vastassa veteraaneissa meillä oli komea ja kokenut moninkertainen valio, joten mitään odotuksia minulla ei ollut. Saimme kuitenkin erinomaisen ja taas erittäin ihanan arvostelun! Tyytyväinen olen siis tähänkin keikkaan.

9v! [okei, liioittelin vähän ikää mainitsessani, mutta Jekku kyllä täyttää yhdeksän ihan pian...] Erinomainen luonne, hyvä, ilmeikäs pää, hieman pitkä kuono-osa. Purenta ok. Riittävä ryhti. Hyvä runko, takaosa voisi olla hieman tukevampi. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvin askelin. Hyvässä kunnossa ikäisekseen.


Eniten olen tyytyväinen kommentteihin kivasta luonteesta ja hyvästä käytöksestä (vaikka kotona Mies Jekkua roistoksi sanookin välillä)! Tällä hetkellä ei ole enempiä näyttelysuunnitelmia. Missään nimessä näyttelyt eivät ole poissuljettuja jatkossakaan, jos sattuu sopiva tuomari kohdalle.