Multaa ja muita aarteita

Jekulla oli eilen taas vilkas päivä. Olimme Miehen vanhempien luona, ja sehän tarkoittaa, että Jekku pääsee pelehtimään Mustin kanssa. Pojat kirmailivat pitkin pihaa. Oli ihana ilma, joten olimme melkein koko ajan ulkona. Alun perin menimme Miehen vanhempien luo siksi, että he odottivat multakuormaa, jonkä purkamisessa meidän piti avustaa. Kuormaa piti odotella tovi jos toinenkin, joten hengailimme vaan ulkona. Jossain vaiheessa Jekku löysi puutarhasta jotakin... Nimittäin peuran, tai jonkin vastaavan eläimen, korvan! Sehän oli varsinainen aarre. Jekun mielestä siis, ei niinkään meistä. Mutta kerran aarteen löydettyään Jekku ei siitä niin vaan luopunut. Se pyöriskeli nautinnollisesti sen päällä ja kuskaili ympäriinsä. Se tuli kyllä luokse, kun kutsuin, mutta ei antautunut kiinni. Lopulta hain sisältä herkkuja, joiden avulla yritin houkutella Jekkua. Mutta eiväthän minun tarjoamani herkut vetäneet mitenkään vertoja peuran korvalle. Vasta, kun tarjosin herkkuja Mustille, Jekku tuli mustasukkaisena ahmattina hakemaan omansa pois. Tällä välin Miehen äiti kiikutti korvan pois. Niin, ihmettelette varmaan, mistä jokin yksittäinen korva oli puutarhaan tupsahtanut. Ilmeisesti metsästystä harrastavan naapurin pihalta. Enempää en tiedä, enkä ehkä haluakaan.

Lopulta myös odotettu multakuorma saapui. Sitä oli melkoisesti, varsinainen vuori. Me aloimme lapioida multaa kottikärryihin ja kuljettaa sitä ympäri pihaa. Jekku sen sijaan innostui mullasta kovasti ja jäi multakasaan kaivamaan ja hyppelemään. Se kaivoi melkoisen kuopan, jossa oli päätään myöten. Se myös kiipesi vuorikiipeilijän lailla koko kasan huipulle. Halvat on huvit pienellä.

Lauantaina olimme muuten Jekun kanssa ensimmäistä kertaa match showssa. Meni ihan kivasti. Jekku sai punaisen nauhan, mutta ei sitten punaisten kehässä enää sijoittunut. Arvostelussa luki: "Mukavasti käyttäytyvä nuori uros." Olin aluksi vähän pihalla, että mitenkä mätsärissä toimitaan, mutta kyselin sitten muilta, ja jutun juju selvisi minullekin. Aika kauan siellä kului aikaa. Jekku oli innoissaan kaikista muista koirista, joiden kanssa se olisi kovasti halunnut leikkiä. Illalla kotona Jekkua väsytti valtavasti. Muutama kaverini tuli illalla meille, mutta Jekku ei jaksanut paljon vieraista välittää. Yhden viinirypäleen se kävi varastamassa kaverini lautaselta, mutta muun ajan se vain nukkui.

Nyt mietin, menisinkö torstaina taas mätsäriin ja jos, niin Raisioon vai Turkuun. Ihan hyvää treeniä ne tosiaan olisivat. Jekku pitäisi ilmoittaa kesän näyttelyihin, mutta ne ovat kyllä melkoisen kalliita. Pitää vielä vähän miettiä, raaskinko mennä kahteen, yhteen, vai en yhteenkään näyttelyyn kesällä.

Edistysaskeleita

Olimme tänään toista ja viimeistä kertaa näyttelykoulutuksessa. Viime maanantai jäi oman laiskuuteni takia väliin, ja niin uhkasi käydä myös tällä kerralla. Viime hetkellä sain itseäni niskasta kiinni ja lähdimme kohti Kupittaan puistoa. Nyt koulutus oli jotenkin todella onnistunut. Jekku on ottanut edistysaskeleita, ja minä olen kovin tyytyväinen. Saimme myös hyviä käytännön vinkkejä ja opastusta.

Jekku ottaa minuun kontaktia, jota tosin pidän ihan hyvänä asiana, mutta näyttelyissä sen ei pitäisi, vaan pitäisi kävellä katsoen suoraan eteenpäin. Itse olen vähän epävarma, että miten se Jekku siinä kulkee, joten katson sitä ja se katsoo minua. Nyt harjoittelimme niin, että kävelin katse tiukasti eteenpäin suunnattuna ja vaan toivoin ja luotin, että Jekku tulee perässä. Tulihan se. Kouluttaja neuvoi, että kaupungilla kävellessä voi ottaa treeniä näyteikkunoista katsoen. Mahdamme olla näky, kun lähdemme kohti toria näyttelykävelyä kävellen.

Aiemmin olen manaillut, kun Jekku ei pysy paikoillaan seisomassa. Nyt olen pysäyttänyt sen liikkeestä sanomalla "seis!". Ja sehän pysähtyy ja seisoo hievahtamatta paikoillaan! Vau! En tiedä, mistä tuo nyt tuli, mutta pääasia, että nyt toimii.

Sitä minä vähän ihmettelen, että Jekku on alkanut arastella ihmisiä ja rähistä toisille koirille. Harmillista ja kurjaa. Mitään ikävää ei ole tapahtunut, mutta onko tuo sitten joku aikuistumisen merkki? Vai mitä se on? Tuolla koulutuksessa se kovasti arasteli, kun ohjaajat kävivät vuorotellen sitä taputtelemassa. Ohjaaja vakuutti, ettei Jekku vaikuta pelokkaalta eikä stressaantuneelta. Hyvä niin, mutta mitä tuo sitten on? Täytynee alkaa pyytää kaikkia mahdollisia ihmisiä taputtelemaan Jekkua.

Lähdin tuonne koulutukseen vähän ex tempore. Nappasin vain makupaloja taskuuni ja näyttelyhihnan mukaan ja lähdin. Siinä matkalla sitten tajusin unohtaneeni vesipullon. Kyllä Jekku selviytyi, kun paluumatkalla pysähtyi juomaan vesilätäköstä, raukka.

Pitkästä aikaa koulutuksessa

Olimme tänään pitkästä aikaa arkitottelevaisuuskoulutuksessa. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt aikaa jo niin paljon, etten uskalla edes ajatella. Pelkäsin, että Jekku ei osaa enää mitään. Toki olemme kotona koko ajan jotain pientä tehneet, mutta on ihan eri asia, kun paikalla on muita koiria häiriötekijänä.

Mutta ihmeen kivasti meni! Olin oikeasti todella ja positiivisesti yllättynyt Jekusta. Se malttoi keskittyä, kuunteli ja totteli. No, välillä sen keskittyminen vähän herpaantui, mutta eihän kukaan olekaan täydellinen. Paikalla oli paljon koiria (ehkä ainakin 15 koirakkoa) ja schipperket olivat oikein hyvin edustettuina. Jekun lisäksi oli Paavo, sekä vielä joku kolmaskin sipukka.

Harjoittelimme seuraamista, liikkeestä maahan menoa ja istumista, luoksetuloa ja hyppyä. Viimeisenä menimme kaikki piiriin, jossa koiran piti istua sivulla, lähteä ohjaajan käskystä liikkeelle ja ohjaajan käskystä pysähtyä ja istua. Se, joka istui viimeisenä, joutui pelistä pois. Loppunelikossa oli kaikki skipit ja yksi muun rotuinen. Hienoa! Me jouduimme tuosta nelikosta sitten ensimmäisinä pois, mutta olin aika ällistynyt, että pääsimme niin pitkälle.

Jekku ja Paavo saivat molemmat ohjaajalta puoltavan lausunnon mennä agilityyn! Tuolla on siis niin, että ennen agilityyn menemistä pitää saada lupa ohjaajalta, että koira pysyy omistajallaan edes jotenkin hanskassa. Jee! Luultavimmin menemme nyt sitten joskus testaamaan, miten agility sujuisi!

Koulutuksen jälkeen Jekku ja Paavo pääsivät metsään juoksemaan, painimaan ja leikkimään. Kotiin tulin hyvin hyvin väsyneen koiran kanssa, joka tälläkin hetkellä makaa keskellä lattiaa selällään tassut pystyssä.

Vilkkaan viikon lopetus

Viikko alkaa kääntyä lopuilleen, mutta edelleen on jatkunut melko meneväisenä. Eilen lähdimme Miehen kaverin luo katsomaan jääkiekkoa, ja Jekku pääsi myös mukaan. Ensin se oli hämmentynyt, kun rappukäytävän lattia oli niin liukas. Meidän reipas ja rohkea poikamme oli surkean näköinen, kun se yritti luimia seinän vierustaa pitkin. Lopulta nappasin sen syliin, että pääsimme kohteeseemme. Siellä Jekku sitten taas oli oma itsensä. Siitä taisi olla kivaa, kun paikalla oli tuttuja poikia, jotka jaksavat leikkiä Jekun kanssa ja rapsuttaa sitä. Välillä Jekku vähän hämmästeli, kun pojat karjahtelivat maalin kunniaksi, tai muuten vaan. Varsinkin v-sana jotenkin ihmetytti Jekkua: se seisoi ja kallisteli päätään, että mitähän tuo nyt sanoi.

Tänään minä kärsin megaluokan migreenistä ja makasin sängyssä melkein koko päivän. Jekku kai vaistosi, että olen kipeä, sillä melkein koko päivän se makasi seuranani sängyssä ihan selkääni vasten painautuneena. Aika hellyttävää.

Kun olin toipunut niin, että pystyin taas olemaan jalkeilla, lähdimme Miehen vanhempien luo. He ovat viikonlopun pois, joten meidän piti käydä ruokkimassa kissa. Jekkuhan ei kissan kanssa tule toimeen, mutta onneksi kissa tajuaa lymyillä sohvan alla vierailumme ajan. Hieman se sieltä kurkisti niin, että Jekku huomasi sen ja hyökkäsi kohti. Jekku haukkui ja Titti sähisi ja räpsi tassuillaan niin, että Jekku otti vähän osumaa. Raukan nenänpäästä tuli vähän verta. Sen siitä saa, kun lähtee kissaa ärsyttämään. Jekku ei ollut vammasta moksiskaan, vaan olisi yhä halunnut jahdata kissaa. On se kovapäinen.

Omalta osaltani viikko huipentuu illan Euroviisufinaaliin! Olen ihan avoimesti viisufani. Tänään katson viisuja ihan kotisohvalta ja pidän peukkuja Paradise Oskarille. Dadadam!

Mä haluuuuun

Luvassa pohdintaa ja väninää.

Elämä on valintoja, ja kaikkea ei voi saada. Tiedän sen, mutta kun haluan! Haluan vaikka mitä: työpaikan syksyksi, graduni valmiiksi, oman asunnon, Jekulle kaverin, matkustaa...

Työpaikasta ei ole tietoa, gradu on kiinni itsestäni, oma asuntokin voi odottaa. Mutta Jekun kaveri. Haluaisin sen nyt. Iita, Jekun äiti siis, odottaa viimeisiä pentujaan, joiden isänä on iki-ihana Nemo. Tästä yhdistelmästä haluaisin ihan ehdottomasti pennun. Mielestäni schipperkejä nyt vain pitäisi olla kaksi. Niistä olisi seuraa toisilleen, ja samalla vaivalla kaksi koiraa menee kuin yksikin. Eikö niin? Mutta kun ei oikein ole rahaa.

Sitten minä haluaisin matkustella. Tykkään matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Olen haaveillut matkustamisesta melkein koko ikäni. Mutta kun siihenkään ei juuri nyt olisi rahaa. Jos saisi kesältä jotain säästöön, pyytäisi synttärilahjaksi rahaa ja käyttäisi veronpalautukset, voisimme ehkä mennä jonnekin joululomalla. Mutta niitä molempia, koiraa ja matkustamista, en voi saada. Kumpaa sitten haluan enemmän?

Kun olin äsken Jekun kanssa lenkillä mietin, miten ihanaa olisi, kun noita pieniä mustia olisi kaksi! Sitten tulin kotiin, istuin sohvalle ja aloin lukea Mondoa. Haluaisin käydä Istanbulissa, Vilnassa, Azoreilla, New Yorkissa, San Franciscossa eksoottisimmista paikoista nyt puhumattakaan.

Jos nyt järjellä (?) ajattelee, pysynevät nuo vieraat kaupungit ja maat paikoillaan vielä tulevaisuudessakin. Iita ja Nemo saavat pentuja vain kerran. Mutta jos meillä on kaksi koiraa, huoliiko kukaan niitä sitten hoitoon? Nyt ehkä menen jo asioiden edelle, sillä meillä on yhä budjetissamme koiranpennun kokoinen vaje...

Elämä on valintoja. Tiedän kyllä, mitä haluan, mutta ongelma on, että haluan ne heti!

Hiiriä ja ihmisiä

Olettekos lukeneet John Steinbeckin kirjan Hiiriä ja ihmisiä? Minä luin sen juuri. Ja niin teki Jekkukin. Kirja oli sohvapöydällä, josta Jekku ei yleensä ole mitään kirjoja ottanut. En edes kuullut mitään, kun itse olin keittiössä, mutta tullessani olohuoneeseen löytyi kirja lattialta etukansi puoliksi syötynä. Ei siinä muuten mitään, mutta kirja vaan sattuu olemaan kirjaston omaisuutta. Täytyy huomenna nöyränä mennä kirjastoon ja pulittaa kirjasta aiheutuvat kustannukset. Hohhoi.

Olen vähän suunnitellut, että huomenna menisin näyttelykoulutukseen Jekun kanssa, sillä se olisi Kupittaan puistossa, eli ei kovin kaukana tästä meiltä. Ihan perustottelevaisuuskoulutuskin olisi taas paikallaan, mutta se taas on kaupungin toisella puolella, joten sinne on hankalampi mennä. Saa nähdä, saanko huomenna itsestäni irti sen näyttelytreeneihin menemisen.

Minusta olisi mukava alkaa harrastaa Jekun kanssa agilitya, mutta tällä pelkällä meinaamisella ja pohtimisella siitä ei tule mitään. En vain oikein tiedä, että mistä sitä sitten lähtisi liikkeelle. Kun ensin kai pitäisi olla joku perustottelevaisuus kunnossa, ennen kuin millekään agilitykurssille pääsee..? Junnataan Jekun kanssa jotenkin vaan paikoillamme, kun toistan samoja istu-maahan-sivulle-paikka-tassu-seiso -juttuja. En keksi, mitä uutta sille opettaisi, ja miten. Vinkkejä, anyone?