Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten

Hän, ken tietää, mikä tai mistä tuo otsikko on, huutakoon hep.

Niin ne päivät vaan ovat kuluneet kuin hujauksessa. Oikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Juhannus oli ja meni, kuin mikä tahansa viikonloppu muiden joukossa, näin omasta näkökulmastani. Olemme viettäneet kesää omakotielämään tutustuen Mieheni vanhempien tiluksilla. Niin kivaa, kun koirat pääsevät pihalle temmeltämään! Olemme oikeastaan pitäneet lomaa ihan kaikista aktiviteeteistakin. Toki näin kotioloissa puuhaamme koirien kanssa kaikkea, mutta mitään järjestettyä ohjelmaa ei ole ollut. Silti minua kalvaa vähän huono omatunto, kun tuntuu, että ainahan voisi tehdä enemmän ja enemmän. Tänään otin vähän tottista kaikkien kanssa erikseen pihalla. Jalon ja Romun keskittymiskyky oli aivan miinuksella. Jekku sen sijaan jaksoi helteestä huolimatta tehdä aivan täydellä innolla! Ja siitä se ajatus sitten lähti... Kun minähän olen ollut vähän jotenkin jumissa tuon agilityn suhteen; se ei etene, ei vaan millään, joten motivaatiokin on alkanut vähän kadota. Jalon kanssa kiinnostuin tokosta ja nyt tämän päivän esityksen jälkeen jäin miettimään, olisiko Jekusta tokoon? En ikipäivänä olisi uskonut sanovani tätä, mutta näköjään nyt sekin päivä koitti.

Sellainen erityismaininnan arvoinen asia on, että kävin Romun kanssa match show'ssa! Ihan noin vain ex tempore viime viikon maanantaina. Olin pitkään kahden vaiheilla, mutta onneksi tuli lähdettyä. Ajattelin, että Romun kanssa nyt kuitenkin menen joskus viralliseenkin näyttelyyn, joten olisi hyvä jo nyt vähän treenata. Lisäksi tuo oli oiva tilaisuus sosiaalistaa Romua erillään muusta laumasta.

Romua jännitti kovin; se yritti koko ajan pyrkiä syliini, jos siis satuin istumaan jossakin. Olimme ilmoittautumassa hyvissä ajoin, joten odotellessa oli hyvä hetki vähän treenata niin seisomista kuin juoksemistakin. Tuota juu, eipä se nyt oikein saanut ehkä ideasta kiinni. Kyllä se seisoi, jos pidin makupalaa sen nenän edessä. Liikkuminen kehässä sen sijaan vaikutti ainakin minusta onnistuneelta.

Ihan siinä parikarsinnassa saimme sinisen nauhan. Tuomari mietti kyllä pitkään Romun ja suloisen heelerin välillä ja sanoi, että onpa vaikea valinta. Pentuja riitti, ja riitti ja riitti. Lopulta tuli sinisten pentujen kehän vuoro. Siellä taisi olla kaikkiaan noin 15 pentua. Kertakaikkiseksi häkellyksekseni tuomari osoitti jatkoon meidät! Lopulta sijoituimme sitten neljänsiksi. Ei mitenkään hassumpi uran aloitus! Olin ihan hämmentynyt mutta toki iloinen ja innoissani: Romun eka ruusuke! Ja palkinnoksi tuli vielä kaksia eri makupaloja ja purulelu. Vau. Ja kiitos.

Seuraava mätsäri on jo kalenteriin merkitty, ja ilmoitinpa Romun sitten epäviralliseen pentunäyttelyynkin. Saapa nähdä, mitä siitä ollenkaan tuleekaan.

Kuvia on otettu, mutta mitään ei ole nyt näyttää: Mies asensi jonkin uuden kuvankäsittelyohjelman, jota minä en osaa käyttää. Eli ehkä joku isompi kuvapläjäys sitten tuonnempana.

Onnea puolivuotiaille!

Niin se aika rientää, Jalo Jalmari ja Romu Romppainen täyttävät tänään puoli vuotta! Onnea myös muille Jukola-pennuille!

Toivottavat


Jalo

ja


Romu

Temput temppuiltu

Eilen oli viimeinen kerta Jekun temppukurssia. Harmi, olisi tuota jatkanut pidempäänkin. Esitin toiveen, että kurssille tulisi joku jatko-osa joskus. Oli kyllä niin mukavaa! Jekku oli ihan hirmuisen pätevä pieni koira!

Viimeisellä kerralla oli vuorossa temppurata, jossa yhdisteltiin osaksi jo tehtyä juttua. Muutama uusikin asia radalla tuli. Jokainen koirakko teki radan kahdesti. Ensin ekan kerran, jonka jälkeen asiat jätettiin vähän muhimaan ja sitten suunnattiin uusintakierrokselle. Odotteluajan sai käyttää koiran kanssa touhuamiseen erilaisia aktivointileluja käyttäen.

Rata alkoi muutaman tötsän pujottelulla, jonka jälkeen oli koroke, mihin koiran piti nostaa etutassut. Tokalla kierroksella pyysin Jekku laittamaan takatassutkin sille, kun homma tuntui sujuvan. Sitten oli neljän hypyn suora, joka meni oikein näppärästi. Hyppyjen jälkeen koiran piti kiivetä vatiin. Tämän jälkeen tuli rally-tokoliike, jota emme olleet ennen tehneet. Siinä koira pyydettiin sivulle istumaan, ja ohjaajan piti kiertää vastapäivään koiran ympäri niin, että koira yhä istuu paikallaan. Ekalla kierroksella tämä ei meiltä sujunut. Jekku nousi heti, kun menin sen taakse. Kyllä se tietää "odota"-käskyn, mutta yleensä silloin lähden eteenpäin. Tätä onkin hyvä treenata jatkossa. Sitten hypättiin hulavanteen läpi, jonka jälkeen niin halutessaan koira sai laittaa etutassut dobostakin tutulle lörpälle ja kiertää sen ympäri. Tuija kehaisi, että Jekku teki oikein taitavasti. Jee! Toiseksi viimeiseksi oli taas rally-tokoliike. Koira otettiin sivulle, otettiin askel ja sivulle, kaksi askelta ja sivulle ja lopuksi kolme askelta ja sivulle. Tässä oli ehkä vähän hapuilua mutta ei suurempia ongelmia. Sitten käytiin viemässä tötsistä muodostetun ruudun taakse kuppiin makupala yhdessä koiran kanssa, palattiin takaisin ja lähetettiin koira eteen. Näppärästi meni.

Vitsit, miten kiva kaveri Jekku on tällaiseen touhuun! Meille näköjään sopii molemmille paremmin sellainen tekeminen, missä se ei ole niin justiinsa. Kyllä minä haluan agilitya tavoitteellisesti harrastaa, mutta huomasinpa vain, että tämä tällainen tuntuu olevan juuri se meille sopivin juttu. Pääasia, että koiran kanssa saa yhteisiä onnistumisen iloja.

Luonne testissä luonnetestissä

No niin, nyt on sitten Jekun luonne testattu ihan virallisesti. Olin jo pitkään miettinyt, että olisi kiva käydä luonnetestissä, jotta näkisi, miten Jekku mihinkin tilanteeseen reagoi. Keväällä sitten laitoin ilmoitusta menemään, kun Kaarinassa ilmoitettiin olevan Bokseriyhdistyksen testin. Satuimme mahtumaan mukaan, ja eilen sitten koitti testin aika. Meidän aikamme oli aamusta heti ensimmäisinä, mikä oli kivaa, ettei tarvinnut sen enempiä vuoroaan odotella.

En tiedä, aistiko Jekku hienoisen jännitykseni, vai oliko paikka sen mielestä valmiiksi epäilyttävä, mutta Jekku ei ihan täysin oma itsensä ollut (joojoo, kuulostaa selittelyltä mutta kuulostakoon). Ensin kyseltiin yleistietoja koirasta: ikä, harrastukset, muut koirat, asema laumassa, aiemmat ikävät kokemukset. Sitten tuomari kutsui Jekkua luokseen ja rapsutteli hetken. Sitten alkoi varsinainen testi osiolla, jonka tiesin jo ennalta menevän pieleen. Tuomari yritti leikittää Jekku ensin puukepillä, sitten rievulla. Sanoin jo alkuhaastattelussa, että Jekku ei sitten muuten leiki muualla kuin kotona. No, eipä leikkinyt ei.

Taitelutahdon testauksen jälkeen oli vuorossa kelkkakoe. Minun piti vain seistä paikoillani kuin tolppa, teki Jekku mitä tahansa. Katseeni piti myös olla tiukasti suunnattu vain ja ainoastaan kelkkaan. Kelkan lähdettyä liikkeelle Jekku vetäytyi haukkuen taakse päin ja kiskoikin melkoisesti. Mietin siinä, että isomman koiran kanssa olisi ollut muuten vähän tekemistä. Kun kelkka pysähtyi, Jekku lähti kuitenkin oma aloitteisesti sitä katsomaan, vaikka tuomarit sitten käskivät minun vielä mennä kelkan vierelle ja osoittaa sitä Jekulle kehuen sitä kovin.

Sitten oli vuorossa hyökkäys puskasta. Tuomari siis hyökkäsi minua kohti, jolloin minun piti pysähtyä. Jekku vetäytyi taas taakseni. Hyökkäyksen loputtua se meni tuomarin luo ja jäi siihen tuomarin pideltäväksi minun kävellessäni kauemmas, josta sitten kutsuin Jekun luokseni.

En sitten muuten ole ihan täysin varma, oliko tämä puskahyökkäys ennen kolisevaa tynnyriä vai päinvastoin, mutta eipä kai sen nyt niin väliä ole. Tynnyrikokeessa siis peräämme lähetettiin vyörymään rämisevä tynnyri, jota Jekku tietysti pelästyi. Se tuli kuitenkin katsomaan tynnyriä. Lopuksi minä istuin tynnyrille ja Jekku nosti etutassunsa sitä vasten.

Sen muistan, että tässä vaiheessa oli vuorossa pimeä huone. Jekku jäi tuomarille, kun minä peruutin kohti pimeää huonetta samalla kutsuen Jekkua. Minut johdatettiin peremmälle huoneeseen, jonka takanurkkaan kävin istumaan. Jekku päästettiin sisään ja sen olisi pitänyt sitten etsiä minut. Se lähtikin vähän matkaa tulemaan, mutta kääntyi sitten takaisin ovelle. Tuomarit kannustivat sitä, jolloin Jekku tuli niin lähelle, että näin sen kuononpään. Minun oli kuitenkin määrä odottaa, että Jekku tulee aivan luokseni. Minun käskettiin sanoa Jekun nimi ensin yhden kerran. Tällä ei ollut vaikutusta, joten sitten käskettiin kutsua sitä reippaasti. Sinnikkäästi se yritti ovelle, mutta vihdoin tuli luokseni, jolloin luonnollisesti se sai kovasti kehuja. Mutta eipä sitä paljoa näyttänyt kiinnostavan, missä minä luuraan, vaan lähinnä oli mielessä varmistaa oven sijainti.

Pimeästi huoneesta päästyämme sidoin Jekun lyhyeen naruun seinään ja poistuin itse nurkan taakse. En tiedä tarkalleen, mitä tapahtui. Tuomari kaiketi hyökkäsi kohti Jekkua, ja katsottiin, miten Jekku puolustautuu. Jälkikäteen tuomari sanoi, että muissa tilanteissa Jekku tukeutuu voimakkaasti minuun mutta yksin ollessaan pystyy kyllä toimimaan ja puolustamaan terävästikin paikkaansa.

Onneksi testi läheni loppuaan, sillä Jekku alkoi selkeästi olla jo kuormittunut. Lopuksi vielä edestämme maasta tempaistiin ylös haalari, mitä Jekku taas pelästyi. Käännyin välittömästi ympäri, palasin vähän matkaa takaisin ja sitten taas käännyimme kohti haalaria. Jekku ei selkeästi enää halunnut tulla lähelle, vaan harasi takanani vastaan. Meidän käskettiin pysähtyä, ja jäljellä olivat enää laukaukset. Kaksi laukausta ammuttiin, joita Jekku selkeästi pelkäsi. Tästä olin itse vähän yllättynyt, sillä se ei reagoi uutena vuotena esimerkiksi ilotulitukseen mitenkään. Tuomari totesi, että nyt jo aiemmat osiot olivat kuormittaneet koiraa niin, että se siksikin ehkä reagoi voimakkaammin.

Testistä suoriuduttuamme vein Jekun autoon ja palasin odottamaan loppulausuntoa.
Tällaiset pisteet sieltä tulivat:
Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -2 riittämätön
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus - - laukausaltis
Loppupisteet +102

Eniten pisteitä vei siis tuo taisteluhalu, jota ei ollut. Muutoin ihan hyvät pisteet. Eli kai tämä nyt ihan hyvä suoritus tuolta pieneltä oli.

Kotona Jekku sai luun ja vapauden vain levätä loppupäivän. Se ei tietenkään levännyt, vaan riehui muiden kanssa. En usko, että testistä jäi sille traumoja, kuten ei siis tietenkään pidäkään. Taas yksi uusi kokemus takana.

Treffejä ja tokoa

Keskiviikkona pääsimme pitkästä aikaa Jekun kanssa skipitreffeille, kun agilityn ryhmätreenejä ei ollut. Oli todella mukavaa päästä taas treffaamaan muita pieniä mustia menijöitä. Paikalla taisi olla kymmenen koiraa, joista yhdeksän Luupäätä ja yksi joidenkin Luupäiden isä ja pappa eli Nemo.

Tällä kerralla Jekku käyttäytyi oikein mallikkaasti, eikä rähinöinyt kenenkään kanssa. Mahtavaa! Päivä oli sopivan lämmin minulle, mutta jo aivan liian kuuma Jekulle. Tuntui, ettei se ihan täysillä jaksanut siellä painella. Mahtavuutta oli myös se, että koirien ikähaarukka oli laaja: vanhimmat olivat 14-vuotiaita, nuorin vasta 10 viikkoa. Nuorin tulokas on Luupään Jumankekka (joka muuten olisi vielä vailla sopivaa kotia...), ihana reipas pieni tyttönen! Siellä se tepasteli muiden mukana, eikä pelännyt ensinkään. Sylissäkin se oli rennosti käpälät rentona roikkuen, eikä takertunut tassuilla kiinni, kuten yleensä ne tekevät.

Vähän myöhemmin paikalle saapui vielä yksi Luupää mukanaan omistajansa ja tämän 11 kuukautta vanha tyttönen. Itsehän en ole millään lailla lapsirakas, mutta nyt en minäkään voinut olla hihkumatta ihastuksesta, kun tuo lapsi istui maassa, ja pentu meni häntä nuuskimaan. Pentu nosti tassunsa lapsen syliin ja nuuhki tätä kaikkialta. Kahden pienen kohtaaminen oli vain kerrassaan sydämet sulattava! Toivon, että myös pennun ja vanhimman koiran nuuhkiminen tallentui kameraan.

Nuo kaksi vanhinta koiraa, Garos ja Grigor, ovat muuten jääneet mieleeni jo huhtikuussa vuonna 2010. Silloin kun me kävimme ekoilla skipitreffeillä, vielä ilman koiraa, tai edes varsinaista tietoa siitä. Jo silloin nuo vanhat charmantit herrat ihastuttivat. Ja yhä nyt, kolme vuotta myöhemmin, he ovat yhä menossa mukana!

Se treffeistä. Torstaina tokoilimme Jalon kanssa. Teemoina olivat liikkeestä pysähdys ja paikallaolo. Me tietysti olemme ihan alkutekijöissämme ihan kaikissa jutuissa, mutta onneksi myös meidänlaisillemme aloittelijoille on kurssilla tilaa. Jalo alkoi hiffata pysähdyksen kyllä. Se tuntuu ainakin alkuun aina nopealta oppimaan, mutta kun pitäisi jatkaa eteenpäin tai vaikeuttaa, tulee stoppi. Tai sitten se olen vain minä, joka etenen liian nopeasti.

Luoksepäästävyyttäkin testattiin taas. Jalo pysyi jo paremmin perusasennossa mutta lähti väistämään taakseni, kun Tuija tuli sen vierelle. Kun Tuija kyykistyi, Jalo meni kyllä ihan oma-aloitteisesti ihan heti katsomaan tarkemmin. Sitä kuitenkin selkeästi ahdisti olla käskyn alla vieressäni, kun vieras ihminen tulee siihen lähelle. Lopuksi teimme niin, että Jalo oli perusasennossa, ja Tuija antoi minulle makupaloja, jotka minä annoin edelleen Jalolle. Tämä meni hyvin.

Lopuksi oli sitten se paikallaolo. Edistyneemmiltä sujui kai melko kivasti se, että koira makasi paikoillaan vaaditut kaksi minuuttia. Meillä ei sujunut yhtään mitenkään. Jalo oli itse asiassa jo aiemmin päivällä käyttäytynyt vähän omituisesti. Tuntui, että se olisi pelästynyt ulkona jotain suurta ja tuntematonta, mitä kukaan muu - siis minä, Jekku tai Romu - ei huomannut. Tuolloin sisälle päästyämme Jalo haki paikkansa erään tuolin alta, eikä poistunut sieltä muuta kuin syömään ja sitten tuonne tokoon. Ja sitten tokotunnin päätteeksi se vaipui taas johonkin omaan ulottuvuuteensa. Se vain istui ja katseli kattoa. Se ei reagoinut oikein mihinkään. En tiedä, voiko koira reagoida esimerkiksi matalapaineeseen noin? Nimittäin sadetta on pidellyt. Tuija sanoi, että aiemman rallytokoryhmän koirat olivat myös olleet vähän poissa tolaltaan. No, mene ja tiedä.

Ensi viikolla on sitten tokon viimeinen kerta. Täytyykin kysyä, miten meidän kannattaisi Jalon kanssa tuota harrastusta jatkaa. Uskokaa tai älkää, minä olen ihan oikeasti kiinnostunut!

Temppuilua

Oho, miten taas olenkaan unohtanut kirjoittaa sunnuntain temppuilusta. Se on tämä loma, joka sekoittaa pään ja saa päivät sekoittumaan toisiinsa niin, ettei muista, mitä teki ja milloin ja onko nyt perjantai vai maaliskuu. Loma se on ihmisen parasta aikaa, elämää yhtään väheksymättä. Mutta niin, asiaan.

Temppu- ja aktivointikurssin toisella kerralla harjoiteltiin muun muassa erilaisille korokkeille nousemista, tai siis etu- ja takatassujen nostamista. Tämä oli tuon kerran tempuista selkeästi Jekun bravuuri. Veikkaan, että kevään doboilulla on osansa asiaan. Ensin harjoiteltiin sitä, että koira nostaa etutassunsa pienen korokkeen päälle. Kun tämä oli klaari, oli takatassujen vuoro. Dobossa Jekku vierasti sitä, että takatassut olivat pallolla, mutta ihmekös tuo, kun tuolloin asento oli todella etukeno. Nyt korkeusero oli pieni, joten Jekku seisoi ihan lunkisti etutassut maassa takatassut korokkeella. Sitten oli vuorossa korokkeen kiertäminen. Lopuksi koiran piti laittaa ensin etutassut sitten takatassut pesufatiin. Jekku ei ihmetellyt sitäkään, vaan lopulta koko koira oli vatissa.



Sitten seurasi kaikkein haastavin osuus, minkä kyllä arvasin jo etukäteen. Koiran piti istua ja pitää keksiä kuononsa päällä. Hehheh. Joo, ei tullut mitään. Yritimme Tuijan avustuksella laittaa pienempiä makupaloja kuonon ja lopulta otsan päälle. Otsan päällä se sai hetken jotain pidettyäkin. Ja tietysti Tuijan tehdessä se käyttäytyi hienosti ja oli pientä toivoa objektin pysymisestä kuonolla. Minun kanssani se heti väisti alta pois. Tätä saattoi kokeilla myös niin, että namu laitettiin tassulle. Mutta eipä siitäkään mitään tullut.



Viimeiseksi kokeilimme kierähtämistä ympäri kyljellään. Olen tehnyt tätä joskus kotona muistaakseni. Silloin se sujui pari kertaa, kun hetki oli sopivan otollinen. Nyt Jekku ei ainakaan kierinyt yhtään mihinkään, vaan väisti ja nousi seisomaan. Ehkä syynä oli jännä tilanne, kuka tietää. Kyllä se kerran kierähti, kun kukaan muu kuin minä ei tietenkään nähnyt. Mutta ei se mitään. Tuota voisi tehdä kotona sitten kaikessa rauhassa.



Itse en taaskaan ehtinyt muiden suorituksia seurailla, mutta Tuija sanoi, että selkeästi eri koirilla oli eri vahvuudet. Jekun vahvuus oli se korokkeille nousu. Eräs staffi puolestaan piti upeasti keksiä kuonollaan, eräs sheltti taas puolestaan kieri ympäri. Tuo kurssi on siitäkin mukava, että siellä on todella mukava ja vapautunut tunnelma. Kukaan ei tee ryppyotsaisena juttuja, vaan tavoitteena on vaan pitää kivaa koiran kanssa. Vähän samanlainen hauska ja jutusteleva tunnelma kuin dobossa oli. Kunpa tuota fiilistä saisi siirrettyä vaikka agilityynkin! Kunpa oppisi nauramaan itselleen ja virheilleen paremmin ja enemmän.

Temppukurssia ei ole enää valitettavasti kuin yksi kerta jäljellä. Jos tähän tulee joskus jatkoa, osallistun ehdottomasti! Ja voin lämpimästi suositella tätä muillekin!

(Ja koska kuvia mistään temppumeiningeistä ei juuri nyt ole, näette kuvia Jekusta poseeraamassa Miehen vanhempien pihalla.)

Trio (Niskalaukaus)

Salo RN 9.6.2013

Tänään oli vuorossa Jekun vuoden kolmas näyttely Salon ryhmiksessä. Oli kyllä huikea näyttelypäivä Luupäille! Schipperkejä oli ilmoitettu 17, joista Luupäitä neljä.


Kuvassa Demi (L. Demoni), Hani (L. Hirmumyrsky), Jekku (L. Elämän Ilo) ja Ciba (L. Chevroletmimmi).

Koska koiria oli paljon, en lähtenyt sen suuremmin odotuksin kehään. Kuten alussa mainitsin, menestys oli silti hienoa! Jekku sai ERIn, sijoittui avoimen luokan uroksissa toiseksi ja sai SA:n. Paras uros -kehässä se oli lopulta kolmas ja sai varasertin. Loistavaa! Tuomarina toimi irlantilainen Marie Bailey, ja arvostelu kuuluu lyhykäisyydessään näin:

"Oikein hyvä profiili, hyvä pää. Ihastuttavat tummat silmät. Oikea purenta. Hyvä ylälinja. Liikkui oikein hyvin."



Tuomari jakoi ERIä ihan urakalla, joten sellaiset heltisivät niin Hanille, Demille kuin Ciballekin. Lopulta Demi räjäytti pankin ollen paras narttu ja VSP! Aivan mahtavaa! Onnea Demille ja Katille, sekä tietysti Jesselle ja Hanillekin! :)

Itselleni tulee tällaisista onnistumisista aina sellainen olo, että tekisi mieli mennä jo pian seuraavaan näyttelyyn. Hitsi, kun pitää olla näin laiska ja saamaton. Ilmoitin Jekun jo aiemmin Turun Elonäyttelyyn ja Helsingin erikoisnäyttelyyn. Nyt sitten pohdin, lähtisinkö vielä jonnekin tämän vuoden aikana.

Oli kyllä mukava aamupäivä luupäisessä seurassa. Jekkukin osasi ottaa yllättävän rennosti kehän laidalla.

Takapakkeja ja tokoa

Nyt on tullut harmillista takapakkia parissakin jutussa. Nimittäin Romun tassu ei ole lähtenyt parantumaan toivotulla tavalla, vaan haava on tulehtunut. Olimme kontrollissa maanantaina, jolloin tuo todettiin. Olimme kotiuttaneet Romun sunnuntaina, mutta maanantaina se pääsi uudelleen hoitoon. Lääkäristä saimme hoidoksi, että tassua pitää huuhtoa haalealla vedellä pari kertaa päivässä. Lenkkien ajaksi pitäisi laittaa side, mutta mahdollisuuksien mukaan muina aikoina haavan pitäisi saada hengittää. Näin ollen on turvallisempaa, että Romu on vielä hetken hoidossa. Maanantaina vielä on uusi kontrolli. Toivoa sopii, että haava nyt jo parantuisi!

Toinen takapakki tapahtui pentuagilityssa. En tiedä, miksi. Jalo kävi aivan totaalisen kuumana viimeisellä kurssikerralla. Ensin se yritti hyökiä radalle muiden suorittaessa sitä. Koitin kääntää sitä pois radasta ja rauhoitella, mutta eipä se paljoa tehonnut. Jälkiviisaana ajattelin, että Jalo olisi pitänyt viedä odotusajaksi autoon. Toisaalta sen pitäisi kyllä tottua häiriöönkin. Kun lopulta pääsimme radalle, ei mistään meinannut tulla mitään. Jalo syöksähteli minua kohti ja räksytti. Se syöksähteli myös kohti Elina-kouluttajaa ja räksytti. Että minua hävetti. Enkö nyt hitto vie saa koiraani aisoihin. En näköjään. Teki mieli vinkua, että kyllä se kotona käyttäytyy, kun Elina läksytti, että nyt pitäisi laittaa koira aisoihin.

Parina viime päivänä olemme palanneet ihan perusjuttujen pariin. Ongelmia ei kuitenkaan edelleenkään kotioloissa ole. Jalo kulkee lenkeillä nätisti ja varsinkin pienellä kertauksella ottaa todella hyvin kontaktia. Se ei hyöki juoksijoiden perään, ei edes skeittareiden, ei, vaikka Jekku on tulla ulos nahoistaan. Jalo hakee kontaktia ja kulkee vierelläni remmi löysällä. Muut koiratkin ohitamme ongelmitta. Tänään jäimme puistonpenkille istuksimaan kaikessa rauhassa. Jalo kävi maate, eikä korvaansa lotkauttanut ohikulkijoille. Mitä hittoa?! Miksi se agilityssa ei pysy aisoissa ei sitten yhtään? Mitä minä nyt teen? Totesimme, että ehkäpä me Jalon kanssa haemme uudelleen alkeiskurssille ja jätämme jatkokurssin tuonnemmas.

Onneksi jotain positiivistakin: tänään tokossa Jalo oli tauonkin jälkeen nätisti. Olemme ikävästi missanneet pari edeltävää kertaa, joten aika paljon on jäänyt väliin. Toisaalta kiirekös tässä. Tänään oli puhetta luoksetulosta ja kauko-ohjauksesta. Me keskityimme ensinnäkin siihen, että koira jää paikalleen, toissijaisesti siihen, miten se tulee luo. Itse olen tyytyväisin siihen, miten saimme ohjeistusta paikallaoloon. Teen nyt niin, että käsken Jalon sivulle, sanon "istu" ja otan aluksi askeleen pois koirasta ja samaisen askeleen takaisin. Jalo hiffasi, että se ei saa liikkua ennen kuin vapautan sen. Otin myös lopuksi ensin askeleen sivulle, sitten taakse ja saman toisinpäin. Jalo pysyi paikoillaan. Luoksetuloa treenasimme melko vähän, mutta vähän kosketusta saimme siihenkin.

Odotteluajan Jalo otti taas lunkisti. Selkeästi se agilityssa varmaan haluaisi päästä tekemään ja siksi kuumenee. Nyt oli nätisti, paitsi kun pari koirakkoa otti jotain vauhdikkaampaa leikkeineen; silloin Jalo yritti pari kertaa syöksyä mukaan mutta uskoi, kun kielsin ja käänsin sen.

Harmittaa ihan älyttömästi, jos mahdollisuutemme agilityssa nyt kosahtavat tämän takia! Päätin, että kesällä hitto vie treenaan perustottista niin, ettei syksyllä olisi nokan kopauttamistakaan. Jalossa kuitenkin on potentiaalia, kunhan sitä osaisi hyödyntää.

Jännää ehkä on myös se, että minä, vannoutunut agilitaaja, olen nyt kiinnostunut tokosta melkoisesti. Agility on reipasta ja menevää, mutta ehkä juuri siksi minulle vähän sopimatonta, kun olen tällainen huitoja. Tokossa pystyn itse jotenkin keskittymään paremmin ja jopa hahmottamaan, mikä omassa toiminnassani mättää.

Aika toki näyttää, mihin harrastukseen Jalon kanssa päädyn. Jekun kanssa ajattelin pitäytyä agilityssa.

Temppu- ja aktivointikurssi

Ilmoitin Jekun Tuijan koirakoulun temppu- ja aktivointikurssille, kun ajattelin, että olisi kiva taas kokeilla Jekunkin kanssa jotain uutta. Ensimmäinen kerta oli eilen ja vielä pari kertaa on jäljellä. Kurssilla on Jekun lisäksi viisi muuta koiraa, joista yksi oli meille entuudestaan tuttu: Jalo-tipsu. Törmäsimme sunnuntaina aamulenkillä, ja Jalon omistaja kertoi, että on osallistumassa kurssille myös. Hauska sattuma!

Vähän jännitti, että miten Jekku käyttäytyy uudessa paikassa; merkkaileeko se, äriseekö muille tai onko muuten vaan sählä. Kaikki meni yli odotusten! Tosin luulen, että helteellä ja päivän riehunnalla oli osuutensa asiaan. Jekku oli oikein asiallinen. Aloitimme sillä, että jokainen sai testata paria erilaista Nina Ottsossonin aktivointipeliä. Tajusin, että Jekku on kuten omistajansakin: jos homma ei heti suju, se pistää turhauttamaan. Eka peli ei siis oikein sujunut, kun Jekku ei heti saanut makupaloja. Toisen pelin juonen se hoksasi paremmin, joten siitä se tuntui tykkäävän.

Pelit olivat mielestäni hauska aloitus kurssikerralle, kun koirat pääsivät mukasti puuhaamaan. Seuraavaksi harjoiteltiin hulavanteen läpi menemistä. Ensin vanne laitettiin maahan ja annettiin koiran tutustua siihen. Sitten vanne nostettiin pystyyn, ja koiran piti mennä siitä läpi. En tiedä, mikä tuossa Jekkua oudoksutti. Kyllä se agilityssa osaa mennä renkaan läpi ihan ongelmitta, mutta nyt se yritti kiertää tuon vanteen. Jotenkin se kai sitten poikkesi totutusta.

Vanteen jälkeen treenattiin käsikosketusta. Olen sitä joskus agilityn alkuaikoina Jekulle opettanut, mutta pitkiin aikoihin en ole vahvistanut. Aika hyvin se näköjään palautui mieleen! Sitä voisikin taas alkaa treenata, kun on ihan käyttökelpoinen yleisestikin. Käsikosketusta voisi opettaa Jalollekin.

Kurssikerran lopuksi puhuimme naksuttimesta ja kosketuskepistä. Tuo kosketuskeppi oli itselleni ihan uusi tuttavuus. Se on siis teleskooppivartinen tikku, johon koiran pitää huomionsa kohdistaa, ei välttämättä tarvitse edes koskea. Tuon kepin avulla koiralle voi opettaa esimerkiksi koiratanssiliikkeitä tms. Naksuttimen käyttöön sain uusia ideoita ja oivalluksia ja ajattelin, että sitä pitäisi alkaa käyttää niin Jekulla kuin Jalollakin. Mies voisi puolestaan naksutella Romppaisen kanssa.