maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tikusta asiaa

Muutama tovi on taas hurahtanut niin, etten ole ehtinyt kirjoitella. Viime viikko sujui ihan tavallisesti loppuun, ei kai siinä ihmeempiä. Sunnuntaina oli taas Jalon pentukurssi. Tällä kertaa harjoittelimme hihnassa hienosti kävelyä. Olen välillä sanonut pojille "reuna", kun ovat itse hakeutuneet kävelemään hienosti tien reunaan. Nyt kuitenkin päätin opettaa Jalolle käskyn "lähellä". Tämä on siis eri asia kuin tokon tiukka seuraaminen. Lähellä tarkoittaa vain löysässä hihnassa rauhallisesti minun lähelläni olemista. Kävelimme hallissa edestakaisin tätä käskyä toistaen. Sitten piti antaa koiralle löysää, jotta se lähtisi kauemmas ja sitten kutsua se tuolla käskyllä takaisin. No, Jalopa ei lähtenytkään, kun se taas ajatteli, että pitää kävellä lähellä. Ihan hyvä tietysti noinkin. Kotimatkalla sentään pääsimme testaamaan käskyä käytännössä ja ohitimmekin kolme koiraa hienosti! Jalo kulki todella nätisti ja tiiviistikin vieressäni.



Toisena aiheena tunnilla oli koiran aktivointi. Koiran piti mm. etsiä pyyhkeen sisään kätkettyjä makupaloja. Tätä harjoitusta tein tänään molempien kanssa kotona. Pojat käyttivät oikein todella nenäänsä, nuuskutus vain kävi. Sitten sunnuntaina kätkimme makupaloja pesufatiin, jossa oli muovipalloja, joiden lomasta koiran piti makupalat löytää. Sitten vielä oli muovipurkki, jonka kansi koiran piti saada auki. Olen itse niin huono keksimään mitään tuollaisia juttuja, että oli hyvä, että niitä tuli kurssilla esille. Nyt voin hyödyntää niitä sitten molempien koirien kanssa! Tänään lisäksi kätkin nameja nurinperin olevien purkkien alle. Parit lenkit ja tuo nenänkäyttö taisi väsyttää pojat, sillä molemmat ovat vetäytyneet nyt omiin oloihinsa makoilemaan.



Paluumatkalla pentukurssilta Jalo kävi taas plutaamassa ojassa! Annoin sen olla hetken vapaana ja näytin ojaa. Sinnehän se sukelsi. Ensin se kauhoi vettä tassuillaan ja ärisi vedelle. Sitten se molskahti sinne ja temmelsi ojaa pitkin edes ja takaisin. Koiranpennun elämäniloa on kyllä ihanaa seurata!



Kuvituksena "tikusta asiaa". Jalo kun on kovasti tykästynyt keppeihin. Välillä sitten Jekku yrittää ottaa mallia ja niin ikään se alkaa kaluta oksaa. Jekku ei kuitenkaan saa kepeistä samanlaisia kiksejä kuin Jalo.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Koiranpäivä 2013

Mitä mainiointa koiranpäivää teille kaikille! Tämän vuoden koiranpäivää on vietetty teemalla "Vastuu koiran omistajana - vastuu ympäristöstä". Teema on mielestäni tärkeä ja mitä ajankohtaisin; ovathan sulaneet lumet paljastaneet ikäviä yllätyksiä tienpientareilta. Enkä tarkoita nyt pelkästään tupakantumppeja, tölkkejä, lasinsiruja ja muuta moskaa, tarkoitan myös koirankakkoja. Miten se voikin toisinaan tuntua niin ylitsepääsemättömältä, niiden pienien kikkareiden korjaaminen. Korjaamattomat koirankakat ovat ainakin huhujen mukaan poikineet ikävän ilmiön, nimittäin myrkytettyjen makupalojen levittelyn. Joten eihän aiheutata enää yleisönosastoille joka keväisiä koirankakkakeskusteluja, vaan korjataan ne kasat hetimiten pois, eiks jeh?



Facebookissa Suomen kennelliitto kysyi: mitä koirasi merkitsee sinulle? Kuten blogista on voinut ehkä päätelläkin, koirat merkitsevät minulle melkoisesti. Jos nyt noin lyhyesti vastaisin, sanon, että koirat ovat minulle ystäviä ja perheenjäseniä, rakkaita sellaisia. Melko kärkevästi voisin jopa todeta, että pidän koirista enemmän kuin useimmista ihmisistä.

Toivon koirilleni mahdollisimman hyvää elämää. Toivon, että pystyn huolehtimaan niistä niiden tarvitsemalla tavalla. Toivon, että koiristani kasvaa tasapainoisia ja yhteiskuntakelpoisia. Lisäksi toivon, että muutkin huolehtisivat koiristaan hyvin.

Koiranpäivää emme varsinaisesti viettäneet. Päivällä kävimme jokirannassa kävelemässä. Osa terasseista oli jo auki, ja Jalo keräsi ihastuneita naurahduksia koikkelehtiessaan keppi suussaan ihmisten ohi. Eräs turistipariskunta Tintån terassilla jäi juttelemaan ja kyselemään koirista. He kysyivät Jalon rotua ja totesivat, että Jaloa olisi voinut luulla sakemanniksi. Jalo näytti heidän mielestään varsinaiselta veijarilta. He kysyivät vielä koirien nimiä, ja kerroin heille vielä nimien merkityksetkin, että Jalo on vähän niin kuin noble ja Jekku niin kuin trick. Heitä huvitti, sillä kuulemma nimet sopisivat paremmin toisin päin. Oi, tietäisivätpä vaan! Illalla Jekku pääsi aksaamaan, ja Jalo sai oleilla kotona. Jekku ei ollut kyllä ihan parhaassa mahdollisessa vedossa. Se haisteli lattiaa ja liikkui vähän jähmeästi. Kouluttajakin totesi saman. Hän oli onneksi myös sitä mieltä, että väkisin ei tehdä. Kun näyttää, että joku juttu ei onnistu, siirrytään seuraavaan. Kuten sanottu: schipperke ei kestä toistoja. Lopuksi saimme sentään pari kertaa otettua sellaisen muutaman hypyn ja putken vauhtisuoran. Siinä Jekku lähti ihan kivasti sentään liikkeelle. Ihan hyvä mieli jäi tästä(kin) treenistä, taas kerran.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pentuagility, osa 1

Tänään alkoi siis Jalon pentuagilitykurssi. Odotin sitä jo melko malttamattomasti, joskin vähän jännittyneenäkin. Ensimmäinen jännityksen aihe oli, miten löytäisin perille Purina Centeriin. No, ihan hyvin minä sinne löysin. Otin Jalon autosta ulos, ja samaan aikaan viereisestä autosta lähti lämmittelemään muutamakin koira. Noiden koirien omistaja kommentoi heti jotain suloisesta mudista. Kun käännyin katsomaan, tämä kyseinen nainen jatkoi kysymällä, mistä kennelistä Jalo on. Kerroin, ja hän jatkoi kysymällä Jalon vanhemmista. Ja sitten kuultuaan, että Jalon isä on Reko, hän totesi, että tuttu tyyppi! Kuulemma ovat ainakin joskus treenanneet yhdessä. Ihan en täysin pystynyt keskittymään keskusteluun, kun piti pitää Jalo aisoissa. Mutta totesinpa vaan, että pieni on maailma!

Niin, jos en aiemmin ole maininnut, pääsimme Elina Jänesniemen oppiin. Meitä ei pentukurssilla ole kuin kolme koirakkoa, ellei sitten yksi ollut ekalla kerralla pois. Aloitimme leikkimisellä. Elina kävi kiertelemässä, katselemassa ja kommentoimassa. Jalo leikki reippaasti, joten ei siinä sen ihmeempiä.

Alkuleikkien jälkeen pääsimme jo ihan tekemisen makuun. Ekana oli este. Pentuja ei tietenkään voi hyppyyttää, mutta maassa/matalalla olevien rimojen yli voi mennä siivekkeiden välistä. Itse istuin siinä siivekkeen takana, esteen suuntaisesti siis. Toinen käsi oli lattialla, ja nami oli kädestä tarjolla. Jalo yritti ensin minun ja siivekkeen välistä, sitten siitä siivekkeen rimojen läpi, kunnes pienellä avustuksella hiffasi kiertää esteen yli, mahtavien kehujen saattelemana toki.

Seuraavana vuorossa oli putki. Sillä välin, kun yksi koirakko teki putkea, muiden oli määrä treenata esteitä. Oli kolme eri tapaa tehdä, mutta ne eivät meiltä vielä oikein hyvin onnistuneet. Mutta ei sen niin väliä. Putkeen Jalo sen sijaan pujahteli ihan kiitettävästi! Elina piti Jaloa, kun minä heiluttelin lelua putken toisessa päässä. Parin onnistuneen kerran jälkeen siirryttiin siihen, että minä jätin lelun putken päähän ja lähdin ohjaamaan Jaloa putkeen. Tarkoitus siis oli, että Jalo lähtee ohjauksestani putkeen ja jää palkalle minun jatkaessani juoksuani eteenpäin. No, tästä päästiinkin sitten ensimmäiseen "ongelmaa", eli siihen, että Jalolla on melkoinen saalistusvietti! Jalo vilkaisi palkkaa, mutta lähti haukkuen ja vähän näykkienkin minun perääni. Lisäksi huomasin/huomasimme, että Jalo yrittää hyökiä myös muiden koirien ja ihmisten perään tuolla hallilla. Hyvä juttu on se, että asia tuli ilmi jo nyt. Nyt voin sitten alkaa kitkeä tuota hetimiten pois. Elina kommentoi kyllä positiivisesti, että saalistusviettinen koira on nopea, joten agilityn kannalta se on hyvä. Syytä huoleen siis ei ole, kunhan tähän tarttuu nyt.

Viimeisenä tänään teimme kontaktiharjoituksia. Koirien piti nousta kiikkuvalle laudalle, josta sitten pitäisi tehdä 2o2o. Jalo vähän epävarmuusteli kiikkulautaa, mutta sain sen 2o2o-asentoon kuitenkin. Ihan kiva, jos vaan omien käsieni koordinaatio vielä toimisi!

Oli kyllä kiva alku agilityyn tutustumiselle tämä kerta tällä tavoin! Vielä on onneksi neljä kertaa tätä lystiä jäljellä.
Huomenna on sitten Jekun vuoro päästä kentälle viikkotreeneissämme.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vesipeto

Jalosta on kehkeytynyt varsinainen vesipedon alku. Aurajoen vesi on ollut pari päivää todella korkealla jäiden lähdön seurauksena, joten lenkkipolultamme on päässyt ottamaan tuntumaa jokeen. Jalo on kiinnostuneena katsellut veden virtausta ja vähän tassuilla läiskytellyt veden pintaa. Parissa isommassa lätäkössä se on käynyt kahlaamassa ja hyppimässä. Joo, ei ole kivaa tuoda kuraista koiraa kotiin, enkä tiedä, onko nyt täysin ok antaa sen noin plutia, mutta ajattelin, että antaa lapsen toteuttaa itseään. Jekkuhan ei vedestä välitä ensinkään. Siksi siis ajattelin, että on hyvä, että Jalo lähestyy elementtiä rohkeasti. Eilen kävimme äitini luona, ja lähdin ulkoiluttamaan koiria läheiselle pellolle. Sielläkin Jalo bongasi ojan, jota pitkin se loiskutteli eteenpäin. Se on niin hassunhauskansuloinen pärskytellessään siellä.

Tänään vuorossa oli visiitti Miehen vanhempien luo. Pojat saivat telmiä pihalla kaikessa rauhassa. Sieltä suuntasimme suoraan pentukurssille. Jalo taisi olla vähän väsynyt jo päivän temmellyksestä, joten se otti hallilla taas oikein lunkisti. Se makoili edessäni ja välillä vähän vingutteli leluaan. On se kyllä ihana pentu! Se tuntuu myös nopealta oppimaan. Tiistaina alkaa sitten agilityn pentukurssi. Jännittää!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pentutreffeillä ja agilityssa

Kun sunnuntaina oli schipperketreffit ja sen jälkeen Jalolle toimintaa, tänään oli päinvastoin. Ensin oli pentutreffit parin mudin kanssa, ja sitten Jekku pääsi aksaamaan. Tänne seudulle on muuttanut taas uusi mudin pentu, Jekku nimeltään. Hassu sattuma. Jekun omistaja sitten ehdotti täksi päiväksi treffejä. Onneksi treffit olivat sen verran aikaisin, että ehdimme sekä sinne että sieltä sopivasti Jekun treeneihin. Myös Jalon sisko Rauha tuli paikalle. Olipa kiva nähdä taas sitäkin!



Jekku-mudi oli vielä kovin pieni, vasta 9 viikkoinen. Silti se jo aika terhakkaasti ärähti, kun Jalo ja Rauha vähän jyräsivät. Aika paljon molemmat Jekut, niin isompi kuin pienempikin, olivat omissa oloissaan, kun taas Jalo ja Rauha painivat ja juoksivat ympäriinsä. Niillä tuntui kyllä olevan hauskaa ja hyvä meininki keskenään. Kaiken lisäksi Jalo meni melko reippaasti ihan itse haistelemaan muita ihmisiä! Jes!



Ihan kivan tovin ehdimme olla metsikössä pentujen kanssa, kunnes piti lähteä kohti agilityhallia. Jalo herätti kovasti huomiota ja hilpeyttäkin ulkonäöllään. On se kyllä sellainen katukoiran näköinen honkkeli. Ei sitä mudiksi kyllä arvaisi, ellei tietäisi. Mutta ihana se on! Se tuli uteliaasti halliin sisään ja jäi Jekun kanssa äitini kanssa radan laidalle odottelemaan, kun itse tutustuin rataan. Vähän se siellä ulvoi mutta ei pahasti. Sitten se katsoi silmä tarkkana ensimmäistä radalla kiitävää koirakkoa. Me pääsimme Jekun kanssa heti toisina radalle. Harjoittelimme taas takaakiertoja. Minä alan tykätä niistä. Tällä kertaa kouluttajakin totesi, että nyt tein oikeasti kunnolla töitä ja muistin kaikki pienetkin yksityiskohdat: mihin suuntaan pitikään lähteä, miten työntää koira esteen yli ja ihan hienosäätönä että miten pitää kättä! Olen nimittäin joistain valokuvista huomannut, että olen aina etusormi ojossa ohjaamassa koiraa. Ja jo nyt, parin vuoden harrastamisen jälkeen tästä minulle huomautettiin. Että koira näkisi paremmin, kun ohjaisin ihan koko kämmenellä enkä pelkällä yhdellä sormella. Vielä kun muistaisi sen. No, tänään muistin. Vaikka teimmekin rataa vähän pätkissä, teimme sitä aika onnistuneissa sellaisissa. Jäi kyllä taas todella hyvä fiilis!



Jotenkin on edelleen vähän ristiriitainen olo: haluaisin niin kovasti edetä, mutta aina välillä tulee kynnys mennä treeneihin, kun pelkään, että vaan sählään. Pitäisi enemmän luottaa omaan tekemiseen. Ja ennen kaikkea olla ottamatta tätä niin vakavasti!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Treffeillä ja pentukoulussa

Sunnuntaina oli huhtikuisten treffien aika. Paikalla taisi olla ihan ennätysyleisö! Mukavaa, kun oli niin paljon porukkaa, myös uusia kasvoja, joita ei ennen treffeillä ole ollut. Pitkästä aikaa nähtiin myös Jekun sisko Stara. Jekun osalta treffit olivat tällä erää ehkä hieman tylsät: se joutui nimittäin olemaan kiinni lähes koko ajan, sillä yksi nartuista aloitteli juoksuaan, ja pojat sitten olivat ihan kuuroina sen kimpussa. Totesin, että on parempi, että nappaan Jekun hihnaan. Kun on juoksuinen narttu kiikarissa, Jekku menettää kuulonsa ihan heti välittömästi. Mutta Jalolla sentään oli hauskaa! Tosi reippaasti se paineli menemään joukon mukana. Katin ottamiin kuviinkin päätyi vain Jalo, Jekku kun tosiaan oli kiinni. Treffit siirtyvätkin nyt sitten taas kesäaikaan, eli keskiviikkoihin. Ja meillä on tietysti juuri silloin agilitya Jekun kanssa. Hitsin hitsi. No, ehkä sieltä voi sitten sen pari kertaa olla poiskin.

533634_10200624213400271_313741985_n

546079_10200624208240142_1455625592_n
Kuvat Kati Horne-Kosonen

Jalo oli ihan oletettavastikin sippi treffien jälkeen. Harmi vaan, että se ei voinut jäädä lepäämään laakereilleen, sillä oli pentukurssin eka kerta. Sikäli ei ehkä paras mahdollinen peliliike mennä treffeille, mutta toisaalta halusin sosiaalistaa taas Jaloa muiden koirien kanssa ja suoda sille mahdollisuuden kirmailla vapaana. Hetken se sai kotona levyttää, kunnes piti taas rientää. Menimme siis Tuijan koirakoulun pentukurssille. Vähän jännitti, mitä tuleman pitää.

Ihan kunnialla Jalo minusta selviytyi. Ensimmäisenä koitoksena oli Tuijan lähestyminen. Hän siis halusi käydä katsomassa kaikkia koiria. Kun sanoin Jalon arastelevan, hän pyysi minulta makupaloja. Tarkoitus oli, että hän antaisi ne Jalon nähden takaisin minulle ja minä sitten Jalolle, jotta Jalo ymmärtäisi vieraan ihmisen olevan ihan jees. Tätä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa, sillä Jalo ampaisi syömään makupalat suoraan Tuijan kädestä. Kotona kuitenkin voisi jonkun vieraan kanssa kokeilla tuota.

Seuraavaksi sitten jokainen sai vuorollaan esittää, miten palkkaa koiraansa. Käskin Jaloa istumaan, annoin namin ja kehuin, vapautin ja kehuin taas. Metsään meni. Sain palautetta, että ensinnäkin olen taas liian säpäkkä: voisin kuulemma olla vähän hillitympi kehuissani. Sanallinen kehu pitää tulla ensin, sitten vasta makupala. Ja vapautuksen pitää olla ihan neutraalilla äänellä sanottu, silloin ei enää innosteta koiraa. Olen tyytyväinen saamastani palautteesta. Taas asioita, joita en ole tullut ajatelleeksikaan.

Palkkauksen jälkeen vuorossa oli kielto. Namialustalle laitettiin nameja, käveltiin koiran kanssa ohi, ja kun koira otti suunnan kohti nameja, piti kieltää. Tämä sujui meidän kohdallamme hyvin pari kertaa. Sen jälkeen Jalo ei enää edes yrittänyt mennä lähelle namialustaa kun tiesi, ettei sieltä heru mitään. Keskeytimme harjoituksen siihen. Lopuksi treenasimme vielä katsekontaktia. Täytyy myöntää, että en ole sitä aiemmin juuri tehnytkään. Hyvä, että sekin tuli kuvioihin nyt. Kivasti Jalo jaksoi tehdä ja keskittyä. Saa nähdä, millainen se on ensi viikolla, jos en väsytä sitä ennen pentukoulua.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Onnea Jekku!

Eilen elämämme ilo, Jekku Kepponen, täytti komeat kolme vuotta.



Emme oikeastaan kuitenkaan juhlineet sen erityisemmin. Jekku sai lahjaksi luun ja ruoan ohella Cesar-aterian. Illalla tuli kylään vanha tuttu, mikä oli Jekusta hurjan kivaa. Varsin hillityt syntärit siis.



Tänään pojat pääsevät schipperketreffeille, ja illalla alkaa Jalon pentukurssi. Siitä lisää sitten myöhemmin.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jos ei voimalla niin sisulla

Mikään tai kukaan ei voi tietenkään olla niin luupää kuin Luupää, mutta Jalo melkein vetää jo vertoja. Sehän on siis ihan keppihullu tyyppi koko tapaus! Se kai käy niin kuumana, kun lähdetään ulos, että tarvitsee jotain suuhunsa rauhoittaakseen itseään. Onneksi keppejä on reiluhkosti tarjolla. Hyvänä kakkosena tulevat tyhjät ja hylätyt tupakka-askit, joita ei mitenkään ole jaksettu kantaa roskiin asti. Myös tyhjät pahvimukit kelpaavat. Huomannette, että kaupunkiluonto on täynnä uusia mahdollisuuksia kanniskella erilaisia esineitä...

Mutta joo, päivällä kävimme Ruissalossa, missä oli tarjolla ihan sitä luontoa itseään. Ei onneksi niitä oheisroskia. Totesin, että sinnikäs se on tuokin pentu. Se bongasi oivan kepin, johon kävi kiinni. Ei siinä muuten mitään, mutta pituutta tuolla risulla oli reilusti yli metri. Jalo tarttui sitä ensin ihan päästä ja lähti raahaamaan. Luonnollisestikaan se ei ihan valtavan hyvin kulkenut, joten Jalo fiksuna siirsi otetta keskemmälle. Sitten se pysähtyi jäystämään oksaa, jolloin se siirtyi niin, että karahka kulki Jalon niskan takaa. Siinä sitä sitten venkoiltiin suuntaan jos toiseenkin. Totesinkin, että jos ei ole voimaa, on ainakin sisua pienessä kaverissa. Pitkään se jaksoi sitä yli metristä oksaa raahata. Lopulta se hylättiin. Onneksi tilalle löytyi simppelimpi ratkaisu: lyhyt mutta paksu halko. Sitä se sitten kanniskeli pää niin omahyväisesti pystyssä. Välillä piti ihan pysähtyä lumihankeen makoilemaan ja jäystämään aarretta.

Jekkuhan ei kepeistä välitä. Kunnes lähdimme parkkipaikalta kohti kotia. Jekku bongasi pienen vaivaisen risun, jonka poimi kokeilevasti suuhunsa. Minä tietysti kehumaan, että hyvin tehty. Riemua kesti alta metrin, sitten se (siis risu) menetti jo mielenkiintonsa Jekun silmissä.

Ovat ne niin erilaisia kyllä kaikin tavoin luonteiltaan! Toisaalta ihan hyvä ja luonnollistahan se noin on.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tältäkö se tuntuu

Mikä mieletön fiilis onnistuneiden agilitytreenien jälkeen! En oikein edes osaa kuvailla sitä tunnetta, mikä minulla on viime aikoina treenien jälkeen ollut. Jotenkin kevyt ja innostunut. Nyt kulkee! Siis verrattuna siihen aikaisempaan tasoomme, heh. Emme me nyt kisakunnossa ole, emme lähelläkään. Mutta väliäkö sen, kun meininki on kohdallaan.

Jotkin palikat kai alkavat löytää paikkansa niin minun päässäni, Jekulla kuin meidän välillämmekin. Keskiviikkona teimme rataa, siis ihan oikeasti ja kunnolla. Kouluttaja totesikin, että oho, viimeksi teitte ehkä kolme estettä putkeen, nyt meni koko rata. Kontakteilla on vielä hakemista ja paljon harjoittelemista, samoin kepeillä. Tai kepit menevät kyllä, kunhan Jekku löytää sinne sisään. Opin myös, että Jekulle toimii niisto paremmin kuin...öö...joku toinen tekniikka vastaavassa kuviossa. Takaakierrot onnistuvat ehkä joka toinen kerta hyvin, joka toisella kerralla minä heilun häiritsevästi. Nyt, kun kirjoitan tämän auki, vaikuttaa siltä, että sitä samaa vanhaa räpellystä se on. Mutta mitäpä siitä, kun se kerrankin ja vihdoin tuntuu hyvältä!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Huhtikuussa humahtaa

Huhtikuussa humahtaa viitannee siihen, että huhtikuussa kaikki alkaa kasvaa kohisten. Kyllä ei siltä näytä juuri nyt. Paha tuolta kinoksien alta on mitään uutta kasvua pukata. Tai no, äitini pihalla, kukkapenkissä lämpimällä seinustalla, kukkii jo pari varhaista skillaa. Omasta puolestani huhtikuun luonnehdinta olisi "huhtikuu on kuukausista julmin". Minua väsyttää ja ärsyttää ja särkee pää. Tällä kerralla huhtikuu ainakin alkoi oikeinkin valoisissa merkeissä: saimme Jalon kanssa paikan Elina Jänesniemen pentuagilitykurssille! Jes! Eikä tämä ollut aprillipila! Sitä minä en tiedä, tuleeko Jalosta agilitykoira, mutta nyt siihen on ainakin alusta alkaen paremmat edellytykset.

Pääsiäisen pyhät vietimme äitini luona. Ohessa pari kuvaa ulkoa.





Pyhät menivät rauhallisesti. Pojatkaan eivät sen kummemmin jekkuilleet mitään. Kova meno oli päällä, varsinkin, kun äitini luona pääsee juoksemaan huoneiden ympäri. Kävi vaan kolina, ininä ja ryminä, kun pojat painoivat menemään. Kierrosaikoja olisi voinut kellottaa. Välillä ne sentään malttoivat levätäkin.