Pidä minusta!

Olen tämän reilun parin vuoden schipperkeleellisen elämän aikana havainnut, että schipperke ei ole mitenkään erityisen miellyttämisenhaluinen koira. Se sopii minulle kyllä hyvin. Ehkä yksi syy rotuvalintaan oli juuri luonteen haastavuus. Silti olen välillä hämmentynyt siitä, miten itsenäinen ja itsepäinen tuo pieni musta koira voikaan olla.

Nyt löytyi ensimmäinen poikkeus. Eilen rakkaat ystäväni, M ja O olivat täällä viettämässä iltaa, juomassa glögiä sekä viiniä, jonka saimme yhteislahjaksi valmistuttuamme humanististen tieteiden kandidaateiksi vuonna 2010. Erinäisten syiden ja seurauksien vuoksi ehdimme korkata pullon jo nyt. No, joka tapauksessa, ystäväni olivat meillä. M pitää koirista kovasti ja sanoikin, että koirakuume nosti taas päätään. O sen sijaan ei koirista juuri välitä. Häntä ei haittaa hengailla samassa tilassa koiran kanssa, mutta hän ei myöskään intoile koiran perään (toisin kuin minä tekisin vieraankin koiran kanssa). Ja mitä tekee Jekku? Jekkuhan vikitteli ihan koko illan O:ta. Kyltymättä. M yritti välillä saada Jekkua leikkiin kanssaan, jolloin Jekku saattoi hetken pehmolelua retuuttaa, mutta äkkiä se palasi taas O:n jalkoihin.

En ole ikinä nähnyt Jekkua sellaisena. Ikinä sillä ei ole ollut mitään miellyttämisentarvetta kenenkään suhteen, paitsi nyt. Se teki kaikki mahdolliset kikat saadakseen O:n huomion. Se jopa hyppäsi O:n syliin, tai tuolille O:n selän taakse. Miten voi olla mahdollista, että koira jotenkin aistii, jos joku ei ole niin kiinnostunut siitä? Eikö tuo ole melko kissamaista käytöstä? Toisaalta, jossain on todettu, että schipperke - tuo koiramaailman kissa. Taitaa pitää paikkansa.

Parempaa tuulta

Episten ja torstain treenien jälkeen mieli on taas ollut parempi. Treenitkin onnistuivat aika kivasti, joten tuli taas sellainen olo, että ehkä tämä vielä tästä. Jekku totteli oikein kivasti ohjausta ja meni enimmäkseen sinne, minne halusinkin sen menevän. Kouluttajakin kehaisi, että Jekku hakeutuu putkeen todella hyvin, jopa pimeästä kulmasta.

Alku tosin kangerteli taas. Koira piti jättää hypyn taakse ja ohjata putkeen putken takaa niin, että koira putken jälkeen luontevasti kääntyisi oikeaan suuntaan. Jekku kyllä vilahti putkeen, mutta jätti ekan hypyn hyppäämättä. Se vain vilkkaasti kiersi hypyn ja posotti suoraan putkeen. Parin kerran jälkeen kysyin hieman epätoivon partaalla, että mitä minä nyt teen väärin. Kouluttaja lohdutti, että en mitään, Jekku nyt vain jostain syystä ei hiffaa. Hypyn toiselle puolelle laitettiin ylimääräinen siiveke esteeksi ja minä kiersin esteen toiselta puolelta putken taakse. A vot!

Eniten jaksan edelleen iloita keppien edistymisestä! Nille Jekku ei vielä kyllä osaa kovin hyvin hakeutua, vaan sille pitää tarkasti näyttää, mistä lähdetään. Mutta kun se löytää alun, se jatkaa aika huolellisesti loppuun. Otimme keppejä muutamaan kertaan edestakaisin. Ohjureita oli enää ihan alussa ja ihan lopussa. Vauhti toki vielä on hidasta, mutta sitä varmaankin tulee lisää, kunhan varmuus tuosta kasvaa. Kun nyt vaan pääsisi vielä itsenäisesti treenaamaan!

Kaiken kaikkiaan jäi todella hyvä fiilis. Tätä lisää!

Kuvia kisoista

Tässäpä kuvamateriaalia eilisistä epiksistä.

Kaikki kuvat: Sari Sainio
Iso kiitos kuvaajalle!

Epikset 14.11.

Olen näköjään tullut pitäneeksi vähän hiljaiseloa kaiken nurinani jälkeen. No, onneksi nyt on kivemmat asiat jo mielessä.

Tänään oli ATT:lla taas epikset, ja vuorossa oli hyppyrata. Olin siis jo aiemmin päättänyt, että sinne siis. Kun sunnuntaina vilkaisin kalenterista, mitä ohjelmaa tälle viikolle on luvassa ja näin maininnan epiksistä, tuli heti sellainen pieni kääk!-tunne. Mutta menin, kun olin päättänyt niin. Hirvitti ihan hitsisti taas. Ja mietin, että jätänkö jonkin (teko)syyn varjolla väliin. Onneksi eilen käväisin taas Muodossa-liikkeessä, jonka pitäjä myös suunnitteli tulevansa epiksiin. Sain siitä sitten rohkeutta ja kannustusta oikeasti mennä itsekin. Kyllä nämä hyppärit kannattaa käydä, jotta saa kisakokemusta.

Luokkajärjestys oli maksi-medi-mini, eli starttasimme ihan lopuksi. Olin kuitenkin paikalla hyvissä ajoin. Paikalla oli paljon tuttuja, ja Jekkukin sai remuta vähän kavereiden kanssa. Mutta piru vie, kun hermostutti. Siis minua, Jekku ei ollut moksiskaan. Onneksi ehdin seurata rataa jo kahden aiemman luokan aikana ja vähän painaa sitä mieleeni. Silti tuntui taas siltä, etten muista mitään. Tai nyt muistin kyllä esteiden järjestyksen, mutta en välttämättä sitä, millaisia ohjauskuvioita olin ajatellut tehdä. Radalla oli pari vähän kimurantimpaa kohtaa, mutta mielestäni muuten melko jees. Tosin nuo kimurantit kohdat sitten olivatkin sellaisia, että monen matka kosahti niihin. Nollia ei siis paljoa tullut.

Kun meidän vuoromme koitti, käteni tutisivat siihen malliin, etten meinannut saada pantaa Jekulta pois. Se jäi nätisti ekan esteen taakse ja lähti, kun sai luvan. Ekana oli siis hyppy, pituus, hyppy, pussi, putki, sitten sellainen hyppy ja putki -hässäkkä, lopuksi hyppy, putki, hyppy, muuri ja hyppy (muistaakseni). Kivasti meni! Tai siis, näin kuulin ja tuloksista totesin, itsehän en radasta juuri muista. Pussin ja putken välillä tapahtui jotain pientä sählinkiä, mikä söi aikaa. Muuten meni kai kivasti. Mutta eräs muistutus itse itselleni: pidä hitto soikoon hiukset kiinni! Se vähän haittasi, kun kutrit tuprusivat silmille. No, oli miten oli, nolla tuli! Siitä pienestä sähellyksestä johtuen aikaa kului hukkaan, mutta miinukselle jäätiin. Kokonaistuloksissa olimme kuudensia! Jee! Ja niitä nollia mineille tuli siis kaikkiaan se kuusi. Ja olisiko koirakoita ollut liki 30, joten todella tyytyväinen olen Jekun suoritukseen, ja ehkä omaanikin. Parannettavaahan tietysti aina on, mutta ihan todella todella hyvä fiilis jäi kisasta! Jee!

Muutamat tutut kannustivat, että sitten vaan virallisiin kisoihin, mutta josko nyt kuitenkin odottaisimme vielä vähän. Kiitos luottamuksesta kuitenkin.

Purnausta

Olenpa minä nyt negatiivinen, ei tämä ole ollenkaan tapaistani. Mutta kun... Tuntuu, että emme kertakaikkiaan edisty. Olemme nyt hieman yli vuoden harrastaneet, mutta junnaamme vain paikallamme. Itselläni tökkii ohjaus ja ohjauskuviot, Jekulla kontaktit ja kepit. Kun treenaa kerran viikossa, ei paljoa pysty kontakteja harjoittelemaan. Ja koska olemme olleet ryhmässä vasta vähän aikaa, en saa hallille avainta, että pääsisin harjoittelemaan itsekseni.

Purnasin viimeviikkoisen jälkeen eräälle toiselle harrastajalle tätä tilannetta. Hän treenaa Keski-Suomessa ja kertoi, että heillä esim. alkeiskurssilla lähdetään liikkeelle juurikin kontakteista ja kepeistä. Koska kyllä koira oppii helposti hyppäämään esteitä ja menemään putkesta, ja ohjaaja kehittyy ohjauksessa ajan myötä. Mutta jos kontaktit eivät ole kunnossa, on vähän paha tehdä ratoja. No niinpä! Meille ei jäänyt alkeiskursseilta oikein mitään käteen kontaktien suhteen. Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa, että homma ei vaan etene. Intoa olisi, mutta ei mahdollisuutta treenata. Pari ryhmäläistämme on onneksi luvannut, että pääsemme heidän mukanaan joskus hallille, jos vain aikataulut sopivat yksiin.

Olin eilen vähän turhautunut treenien aluksi, ja se varmaan heijastui tekemiseenkin, ainakin aluksi. Ekan hypyn jälkeen toinen hyppy piti tehdä takaa, siitä putkeen ja siitä sitten joko A:lle tai putkeen. Koska kontaktimme ovat mitä ovat, totesimme, että parempi tehdä putken kautta. Ensin hinkkasimme sitä takaakiertoa, kun Jekku posotti suoraan yli. Sain sen ekaan putkeen ja kuin ihmeen kaupalla A:n ohi putkeen. Sitten tökkäsi. Piti tehdä taas hyppy takaa ja ohjata putkeen, vaikka A olikin siinä ihan tyrkyllä. No, A:llehan Jekku meni, vaikka minä millä kevätjuhlaliikkeillä yritin saada sitä putkeen. Kun lopulta ohjasin sitä tarpeeksi ponnekkaasti putkeen, olin itse jo niin kaukana linjalta, etten ehtinyt Jekun mukana putken toiseen päähän. Tässä kohtaa tuli oikein kunnon turhautuminen, että hitto vie. Jekku ei tajunnut, kun huidoin ja hoin "putkeen, putkeen". Ja vaikka miten yritin olla huitomatta ja selkeästi ohjata sinne putken suuntaan, Jekku ei vaan saanut ideasta kiinni.

Kun lopulta saatiin pari onnistunutta suoritusta, siirryttiin eteenpäin. Jotain positiivista sentään: a)minä olen oppinut muistamaan ratoja! b)Jekku on edistynyt huimasti kepeillä. Menimme keppejä kyllä vielä ohjureilla, mutta Jekulla on selkeästi jo käryä, mitä siltä odotetaan. Pääsimme vähän nopeuttamaan vauhtiakin jo. Lisäksi eilen taisi tuulla otollisesta suunnasta, kun Jekku meni renkaankin oikeasta välistä. Sitten oli muuri, hyppy, suora putki ja vielä kerran kepit. Nämä sentään menivät ihan kunnialla.

Kai tämä tästä. Odotan kovasti oman avaimen saamista, jotta pääsisi omalla ajalla harjoittelemaan.

Harmitus

Äh, tänään ei ollut hyvät treenit. Pöh. Rata vaikutti kivalta, ei mitenkään älyttömän vaikealta, vaan sellaiselta, josta kuvittelin selviämme. Pari hankalaa paikkaa oli, mutta ei enempiä. Kaiken lisäksi huomasin, että vielä kentän laidallakin minä muistin koko radan! Yli 20 estettä! Edistystä.
,
Tällä kerralla minit olivat viimeisinä, joten jouduimme vähän odottelemaan. Odottelu ei sinänsä haittaa, sillä siihenkin on hyvä oppia ja tottua. Jekkukin tuntui pysyvän ihan kohtalaisesti vireessä. Vähän minua huoletti, pysyisikö se tarpeeksi lämpimänä.

Alkurata meni oikeinkin kivasti. Jekku jäi odottamaan esteen taakse ja lähti vasta käskystäni. Menimme siis seuraavasti: hyppy, putki, hyppy takaa, välistäveto ja uudelleen takaa, putki, rengas, hyppy, kepit, hyppy, A, hyppy takaa, putki, hyppy, hyppy, pussi, rengas, hyppy, keinu, hyppy takaa, välistäveto ja viimeinen hyppy. (Katsokaa, minä muistan sen vieläkin!) Meillä meni kepeille asti oikein kivasti. Ihan todella. Kepit meni vähän haparoiden, mutta meni kuitenkin. A meni hitaahkosti, mutta kontaktille Jekku ei meinannut jäädä, joten en itse päässyt asemiin ohjaamaan hypyltä putkea. Siihen se pakka sitten hajosi. Jännitin myös, miten Jekku tulee A:n jälkeisestä putkesta hypyille, eikä karkaa A:lle takaisin, se kun oli kovasti siinä tyrkyllä. Sain sen jotenkuten, mutta pakka oli jo hajonnut. Saimme tehtyä vielä kuitenkin pussin, renkaan, hypyn ja keinunkin. Keinun jälkeisiä kahta hyppyä en enää saanut ohjattua. Keinun otimme kertaalleen uudelleen, mutta muuten se oli siinä. Höh! Olisin todella kovasti halunnut yrittää vielä A:lta putkeen ja siitä eteenpäin, sekä keinun jälkeistä kuviota. Mutta aika loppui. Alkuryhmä pääsi treenaamaan ihan huolella, siksi jäi harmittamaan, että meidän kohdallamme treenit jäivät melko olemattomiksi. Nälkä jäi.

Jotenkin minulla oli vähän paineita. Jännitin, että muistanko radan vielä vauhdissakin. Kyllä minä muistin, mutta sitten pasmat menivät sekaisin, kun kontaktit takkusivat. Kouluttaja kuitenkin kehui, että alkupätkä tosiaan meni hyvin, ohjauksessa ei suurempaa valittamista. Välillä käskyt tulivat ajoissa, välillä eivät.

Mutta olihan tuossa positiivistakin. Tyytyväinen olen itsekin radan alkuun sekä siihen, että Jekku teki renkaan kaksi kertaa moitteettomasti. Tuntuu, että joka toinen kerta se sujuu, joka toinen kerta ei. Lisäksi olen iloinen siitä, että muistin radan! Se tuntuu nyt kyllä jo pieneltä voitolta. Lähtisiköhän se tästä? Oppisinkohan nyt muistamaan radat jatkossakin? Myös pussi meni kivasti, vaikka sitä emme ole taas aikoihin tehneet. Niin ja Jekku jäi esteen taakse ja lähti vasta käskystäni! Eikä se pelännyt keinua. Ja kepitkin menivät. No, ehkä tämä ei nyt niin huono kerta sitten loppujen lopuksi ollutkaan. Ensi kerralla sitten toivottavasti paremmin.