Torikahvilla

Tänään on ollut aikamoinen päivä, eikä kello ole kuin vasta puoli kaksitoista! Jekku heräili puoli kuudelta ja Mies lähti käyttämään sitä ulkona. Kun pojat tulivat sisälle, Mies ehdotti, että pitäisikö minunkin jo herätä, jos vaikka lähdetään jonnekin, kun on hieno ja aurinkoinen aamu. Nousin ylös, joimme kahvit, ja lähdimme viereisen kunnan hiekkakuopille. Mies valokuvaili ja minä ulkoilin Jekun kanssa. Jekku oli ihan innoissaan uusista maisemista ja uusista hajuista. Pari kertaa se vähän kahlaili vedessä, mutta ei mennyt pidemmälle.

Olimme ennen yhdeksää jo takaisin kotona ja päätimme lähteä kaupungille. Torille ei ole kovinkaan pitkä matka meiltä, mutta se otti silti aikansa, sillä useat ihmiset pysäyttivät meidät ja jäivät ihastelemaan Jekkua. Vaikka itsekin olen aina ihastellut vastaantulevia koiria, on silti ollut hieman yllätys, miten paljon ja useasti ihmiset tulevatkaan juttelemaan. Olen asunut tässä samassa talossa jo kuusi vuotta, mutta en silti tunne kaikkia naapureita. Nyt Jekun myötä heihinkin on tutustunut.

Lopulta pääsimme siis torille ja menimme torikahvilaan istuskelemaan. Kuten arvata saattaa, myös siellä saimme paljon juttuseuraa. Jekku käyttäytyi todella hyvin, ja oli edelleen rohkea ja reipas.

Lopuksi kävimme kauppahallissa, tai siis minä kävin ja Mies odotti Jekun kanssa ulkona. Entiset työkaverini tulivat ulos tervehtimään Jekkua, kun kerroin heille, että meille on tullut koiranpentu. Myös he olivat ihastuksissaan.

Lähdimme kohti kotia. Minä poikkesin kauppaan ja Mies jatkoi Jekun kanssa kotiin. Kuulemma edelleen ihmiset olivat pysäytelleet parivaljakkoa. Joku hieman humalainen mies oli jäänyt juttelemaan pitkäksi aikaa ja varoittanut, että koiraa ei sitten kannata jättää kaupan ulkopuolelle yksin odottamaan, ettei sitä vaan varasteta. Lopuksi tämä mies oli kuitenkin ehdottanut, että näin pienen koiranhan voisi laittaa vaikka sellaiseen säilytyslokeroon! Kaikkea sitä kuulee.

Nyt Jekku on aivan väsyksissä, eikä ihme. Tänään ei ole enää muuta ohjelmaa, joten se saa nyt lepäillä ihan rauhassa. Torstaina lähdemme kohti Itä-Suomea, jossa vietämme juhannuksen. Tiedossa on siis pitkä automatka ja paljon uusia tuttavuuksia.

Tähdelliset treffit

Perjantaina käytiin moikkaamassa Jekun siskoa Staraa. Ajattelin, että olisi kiva, että Jekku saisi leikkiä jonkun toisen, mutta kuitenkin tutun ja turvallisen koirakaverin kanssa. Niinpä ehdotin sisarustreffejä. Toki täällä kaupungissakin toisia koiria tapaa, mutta leikkiminen on vähän vaikeampaa.

Sisarukset tervehtivät toisiaan iloisesti, ja sitten lähdimme läheiselle kentällä, jossa pennut saivat leikkiä vapaasti. Huh sitä vauhtia ja ärinää ja murinaa. Kivaa tuntui olevan. Kun olimme lähdössä takaisin kotiin, näimme vielä vanhaenglanninlammaskoiran. Siinäpä vasta rajun näköinen ja kokoinen kaveri! Ihan kiltti ja rauhallinen se oli kyllä ja Jekku uskaltautui jopa hyppimään sitä vasten ja haastamaan leikkimään. Jekku tuntuu olevan kyllä ihan rohkea, joskus jopa vähän tyhmänrohkea. Haastaa nyt leikkiin koiraa, jonka pää on isompi kuin Jekku. Staraa tuo iso koira hieman pelotti.

Eilen ja tänään Jekku oli ensimmäistä kertaa hoidossa. Meidät oli kutsuttu juhliin, joissa arvelin menevän myöhään, joten veimme Jekun äitini luo. Se oli ollut ihan hyvin ja kiltisti, eikä ollut edes itkenyt peräämme. Tänään se meinasi pakahtua riemusta, kun kävimme sen hakemassa. Illalla Jekku saa harjoitella yksinoloa, kun menemme elokuviin. Tähän asti se on ollut yksin vasta n. 30-45 minuuttia.

Perjantaina punnitsin Jekun henkilövaa'alla. Painoa on jo noin kolme kiloa! On se kyllä kasvanut jo hurjasti.

Neuvolapäivä...

...olisi pitänyt olla tänään, sillä Jekku on nyt yhdeksänviikkoinen. Menimme taas äitini luo, sillä meillä ei ole kotona sen enempää henkilö- kuin talousvaakaakaan. Tarkoitus oli siis punnita Jekku äitini talousvaa'alla. Mutta sitten se unohtui, punnitseminen siis. Katsotaan, koska käymme siellä taas.

Eilen leikkasimme Jekun kynnet: mies piteli Jekkua aloillaan ja minä leikkasin. Kahden ekan kynnen kohdalla Jekku inahti ikään kuin siihen olisi sattunut, mutta kummastakaan kynnestä ei ainakaan tullut verta. Loput kynnet menivätkin sitten paremmin. En tiedä, mikä niissä kahdessa ensimmäisessä sitten oli. Pelästyikö Jekku koko touhua, vai satutinko sitä jotenkin? Toivottavasti mitään pelkoa ei kuitenkaan jäänyt.

Nyt pitäisi alkaa opettaa Jekulle uusia käskyjä, "istu" varmaan näin aluksi. Jekku on myös kova huitomaan tassuillaan, joten sitä taitoa pitää jotenkin kehittää. "Irti" -käskyn se osaa jo ihan kivasti.

Jekku on nyt keksinyt uuden jutun: vaanimisen. En itse ole tätä aiemmin kenelläkään toisella koiralla huomannut. Jekku siis lähestyy kohdettaan (palloa, tai pehmopossua tai -jellonaa), hidastaa vauhtiaan, menee matalaksi ja ottaa hitaita ja varovaisia askeleita ja sitten hyökkää. Häntää on myös yhä edelleen kivaa jahdata.

Jekku nukkuu yöt jo ihan kiltisti, mutta en tiedä, että missä, kun itsekin olen unessa. Tänään herätessäni Jekku nukkui omalla pedillään. Päivällä ja illalla se tykkää mennä torkuille sohvan alle. Se on toki hyvä ja turvaisa paikka, toistaiseksi. Jekun kasvaessa sohvan alusta käy sille auttamattomasti pieneksi, mutta toivottavasti sille kelpaa jokin muukin paikka.

Man in the mirror

Tänään kyläilimme taas äitini luona. Äidilläni on eteisessä liukuovikaappi, jossa on kokovartalopeili (ymmärtääkö tuosta kuvauksesta, mitä ajan takaa?). Jo viimeksi siellä käydessämme Jekku katseli itseään peilistä. Sama juttu tänäänkin. Jekku hyppeli peilin edessä, ärisi ja murisi, ja teki hyökkäyksiä kuvajaistaan kohti. Lopulta se kurkiaiksti oven taakse, josko siellä olisi joku. Hassu tyyppi. Miten koirat voivatkin nähdä itsensä peilistä?

Toinen uusi huomio oli se, että Jekku läiskytteli tassulla vettä juomakupissaan. Se kauhoi vettä lattialle ja vasta sitten joi. Mistä se johtuu? Osaisiko joku selittää? Tapa on hellyttävän hauska, mutta olisin utelias tietämään, mitä koira ajattelee, tai miksi se niin tekee.

Illalla ystäväni tulivat katsomaan Jekkua. He toivat tullessaan suloisen pehmoleluleijonavinkulelun (mikä mahtava yhdyssana!). Jekku tykästyi siihen kovasti ja se on ollut kovassa riepottelussa illan kuluessa. Jekku leikki aikansa ystävieni kanssa ja sitten se simahti. Me jatkoimme jutteluamme, mutta Jekku nukkui sikeästi. Välillä se havahtui, venytteli, huokaisi ja käänsi kylkeään. Ihanaa, että se voi olla noin rennosti, vaikka sille vieraita ihmisiä on paikalla.

Yhä edelleen olen sitä mieltä, että meille on siunaantunut maailman ihanin pentu!

Maailman paras pentu

Varmasti jokainen koiranomistaja, ainakin toivottavasti, ajattelee, että hänen pentunsa on maailman paras. Ainakin itse ajattelen niin. Jekku on ollut meillä nyt viisi päivää ja olen aivan lääpälläni ja kiintynyt siihen. Mistä tämä tunne tuli? Toisaalta pelottavaa, että minä, yleisesti melko kylmä, kyyninen ja inhorealistinen ihminen tunnen näin, mutta toisaalta ihan kiva huomata, että pystyn tällaisiin tuntemuksiin. Muutama viikko sitten, kun vielä odottelimme Jekkua kotiin, ystäväni sanoi omasta pennustaan samat sanat, mitä itse edellä kirjoitin. Silloin vielä ajattelin, että hohhoijaa, mitä lässytystä, ja tässä minä nyt olen. Itse lässyttämässä.

Jekku on ollut kyllä kaikkea sitä, mitä odotin, ja paljon enemmän: paljon sellaista, mitä en osannut tai uskaltanut edes odottaa. Se oppi heti kahden ensimmäisen päivän aikana oman nimensä ja tulee jo kiitettävästi kutsuttaessa luokse. Se on todella rohkea, reipas ja tarmokas. Se suhtautuu uusiin ihmisiin kiltisti ja säyseästi. Se osaa jo kävellä hihnassa todella hienosti!

Nyt on pakko lopettaa, muuten tämä siirappi sotkee loputkin näppäimistä...

Uusia tuttavuuksia

Tänään oli vilkas päivä. Ensin aamupäivällä ystäväni tuli kylään Helmi-tollerin kanssa. Helmi on (jos nyt oikein muistan) viiden kuukauden ikäinen ja Jekkua kovasti paljon isompi. Helmi on myös täynnä virtaa ja vauhtia, joten Jekkua pelotti. Aluksi Jekku oli sylissäni ja murisi kovasti. Laskin Jekun lattialle, mutta ei tuttavuuden tekemisestä meinannut tulla mitään. Helmi olisi halunnut leikkiä, mutta Jekku vain murisi ja yritti näykkiä. Huomenna Helmi on tulossa päiväksi tänne hoitoon. Apua!

Iltapäivällä lähdimme Miehen vanhempien luo näyttämään Jekkua. Kuten odotettua, he olivat aivan myytyjä ja ihastuksissaan. Heillä on belgianpaimenkoira groenendael Musti, joka on 11-vuotias vanhaherra. Aluksi pojat haistelivat varovaisesti toisiaan, mutta Musti vaikutti heti alusta alkaen lempeältä. Ensin Jekku vähän arasteli, mutta myöhemmin heistä tuli ihan kavereita ja he leikkivät pitkään. Musti on itselleni todella rakas koira, joten oli ihanaa huomata, että Jekku ja Musti tulivat niin hyvin juttuun. Miehen äiti otti telmimisestä myös videota, jonka yritän jossain vaiheessa saada tänne.

Eilen piti leikata Jekun kynnet, mutta se unohtui. Ajattelin, että teemme sen tänään illalla. Mutta nyt, kun tulimme Miehen vanhempien luota kotiin, Jekku oli niin väsynyt, että kömpi sohvan alle nukkumaan. Eli se siitä kynsien leikkuusta. Huomenna uudelleen.

Ensimmäiset treffit takana

Tänään Jekku pääsi ensimmäistä kertaa skipi-treffeille Maariaan. Paikalla oli viitisentoista schipperkeä, ja varsinkin Luupäät olivat hyvin edustettuina. Aluksi pidin Jekkua hihnassa ja se vähän murisi uusille tuttavuuksille. Kun porukka alkoi olla kasassa, päästin Jekun irti. Se pyöri lähinnä ihmisten jaloissa, etenkin Anitan. Melko varovasti se teki tuttavuutta muihin koiriin. Myös Jekun sisko Stara oli siellä, joten sen kanssa Jekku eniten telmi. Hyvä, että se pääsi näin pian tutustumaan toisin koiriin. Kaikki juokseminen ja peuhaaminen luonnollisesti väsytti Jekkua niin, että autossa se oli nukahtaa laatikkoonsa. Kotiin päästyämme naapurimme tulivat moikkaamaan Jekkua, mutta heitä odotti vain nukkuva, sinällään kyllä hyvin suloinen pentu.

Eilen illalla Jekku teki ensimmäistä kertaa tuttavuutta vieraaseen koiraan. Tapasimme iltakävelyllä Sorjan, jonka rotu jäi minulle hämänrän peittoon, melko iso se kuitenkin oli. Sorja oli hyvin rauhallinen, eikä välittänyt Jekun hyppelyistä, mutta nuuski Jekkua ihan lempeästi kuitenkin.

Jekku on kyllä melkoinen huomion kerääjä: lähes joka kerta kävelyllä joku jää juttelemaan ja tulee silittämään ja ihastelemaan. Sitä on luonnehdittu pehmoleluksi, ja luulipa joku sitä kissaksikin. Olen tyytyväinen, että Jekku on päässyt tutustumaan ihmisiin ja suhtautunut heihin avoimesti ja rauhallisesti.

Mitähän vielä. Eilen yritin punnita Jekkua äitini talousvaa'alla. Paino oli noin 2,3 kiloa, joten melkoinen vonkale se on! Tänään ajattelin vielä leikata sen kynnet, tai edes jokusen niistä.

Huomenna novascotiannoutaja Helmi tulee käymään täällä ja illalla menemme Miehen vanhempien luo, jossa odottaa kissa ja koira. Melkoisesti ohjelmaa on mahtunut näihin Jekun ensimmäisiin päiviin, mutta toivon, että ei liiaksi.

Luupää tuli taloon

Pitkän odotuksen jälkeen Jekku tuli vihdoin eilen kotiin. Mies oli töissä, mutta äitini tuli mukaan hakemaan Jekkua Aurasta. Automatka meni ihan hyvin: Jekku oli omassa uudessa kuljetuslaatikossaan ja äitini piti sille seuraa. Välillä Jekku yritti pomppia laatikosta pois. Se olisi kai halunnut katsella maisemia.

Perille päästyämme laitoin Jekulle pannan ja hihnan ja kokeilimme hieman, miltä hihnassa kulkeminen tuntuu. Ei kovin kivalta Jekusta. Ainakin panta sitä vit...siis ketutti kovasti. Yhä edelleen se vähän väliä istahtaa rapsuttamaan kaulaa, mutta kaipa se pian tottuu.

Sisällä Jekku tutustui rauhallisesti paikkoihin. Se tutki melko tarkkaan koko kämpän, tai sen osan, jonne sillä on pääsy. Hetken kuluttua annoin sille iltaruoan ja sen jälkeen lähdimme taas ulos. Ulkoilu ei tuntunut vielä oikein kivalta Jekusta. Turvallisinta on tarkastella maailmaa jalkojeni juuresta.

Mies tuli kotiin illalla kymmenen aikoihin. Kun ovi kävi, Jekku vähän kavahti ja alkoi urahdella ja murahdella, eikä heti tohtinut mennä Miestä tervehtimään. Lähdimme vielä kaikki yhdessä ulkona käymään. Muutamat ohikulkijat ihastelivat kovasti Jekkua, eikä ihme. Minusta se näyttää yhä edelleen lelukoiralta.

Luupäisen luonteensa se on kyllä jo osoittanut: jos jokin on kiellettyä, sitä varmemmin sitä pitää yrittää, uudelleen ja uudelleen. Välillä Jekku saa riiviöhepuleita: se juoksee ympäriinsä ja yrittää näykkiä, eikä tykkää yhtään, kun sitä kieltää.

Yöllä Jekkua ei nukuttanut yhtään, vaan olisi pitänyt leikkiä ja telmiä. Se rauhottui lopulta kahden maissa herätäkseen taas viideltä. Yritin rauhoitella sitä hetkeksi, ja lopulta lähdin käyttämään sitä ulkona puoli seitsemältä. Tarpeitaan se ei oikein malta tehdä ulos, kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.

Iltapäivällä lähdimme käymään äitini luona, missä Jekku sai olla pihalla vapaana. Eipä se kyllä siltikään kauaksi minusta tai äidistäni mennyt, ja palasi aina mieluusti jalkojen juureen turvaan. Muutamiin äidin naapureihin Jekku pääsi jo tutustumaan. Tahtonsa se näytti taas, kun se olisi halunnut välttämättä mennä äidin kukkapenkkiin. Sitä piti yrittää uudelleen ja uudelleen, kielloista huolimatta.

Nyt olemme taas kotona ja Jekku on väsähtänyt kaikkien päivän tapahtumien jäljiltä. On se kyllä ihana! Luonnekin vaikuttaa kaikessa voimakkuudessaan lupaavalta. Huomenna on sitten vuorossa schipperke-treffit, jossa Jekku pääsee tapaamaan lajitovereitaan.

Huomenna hän tulee

Emme päässeetkään hakemaan Jekkua kotiin vielä tänään, vaan vasta huomenna. Miehellä on huomenna tentti, ja hän totesi, ettei malta lukea, jos pentu haetaan jo tänään. Huomenna Mies on illala töissä, mutta minä käyn hakemassa Jekun, joten se on kotona odottamassa, kun Mies kotiutuu. En malttaisi enää mitenkään odottaa!

Paljon valmisteluita on jo tehty: imuroitu, matot otettu pois, kaikki tarpeellinen (ainakin näin alkuun) hankittu. Vielä pitäisi ylimääräistä roinaa siivota lattialta pois. Se on tämänpäiväinen projektini.

Hieman myös jännittää. Miten Jekku tottuu uuteen kotiinsa? Viihtyykö se meillä? Osaammeko kasvattaa sen hyvin?

Keskiviikoksi on jo tiedossa shipperketreffit, jonne Jekku pääsee tapaamaan lajitovereitaan. Toivottavasti Stara-siskokin tulee paikalle. Tuolloin Jekku päässee elämänsä ensimmäiselle bussimatkalle, sillä en välttämättä saa autoa käyttööni. Torstaina ystäväni tulee käymään Helmi-tollerin kanssa. Jos koirat tulevat toimeen, Helmi tullee meille hoitoonkin.