sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Rauhaa ja riekuntaa

Kulunut viikko on ollut täällä osoitteessa todella rauhallinen. Minulla on hieman stressiä opiskeluista ja töistä, enkä ole ihmeemmin jaksanut valitettavasti Jekun kanssa mitään puuhailla maanantaisen agilityn jälkeen. Mies meni ja nyrjäytti nilkkansa, joten olen ollut päävastuussa Jekun ulkoilutuksestakin. Välillä iltaisin olemme vähän yrittäneet tehdä jotain tottelevaisuusjuttuja, jottei Jekku ihan tylsistyisi.

Viikonloppu oli kuitenkin vilkkaampi. Kasvattaja-Anita on myös Tupperware-esittelijä, joten pidimme meillä Tupperware-kutsut. Jekku oli ihan liekeissä kaikista uusista ihmisistä. Muuten meni ihan kivasti, mutta ystäväni pientä vauvaa Jekku ihmetteli. Sitä jotenkin suunnattomasti häiritsi ja kuitenkin kiinnosti ystäväni sylissä ollut vauva ja Jekku olisi ihan väkisin halunnut pompata pikkuista tervehtimään. Välillä pidin Jekkua sylissä ja pari kertaa laitoin sen makuuhuoneeseen rauhoittumaan. Kutsuilta Jekku lähti äitini mukaan, sillä me Miehen kanssa menimme kaverimme synttäreitä juhlistamaan.

Jekku oli ollut äitini luona ihan kiltti ja rauhallinenkin. Tänään olivat kuulemma vähän pallotelleet ja leikkineet. Tai ehkä vähän enemmänkin, sillä Jekku on nyt illalla ollut ihan sippi. Se ei ole tehnyt mitään kolttosia (sen jälkeen kun olin pelastanut muistitikkuni sen hampaista...) eikä suuremmin halunnut edes leikkiä. Se on vaan vaihdellut nukkumapaikkaa tasaisin väliajoin. Ihan kiva välillä näinkin. Huomenna se pääsee kuitenkin agilityyn taas riekkumaan.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Keppiä ja porkkanaa?

Ei, vaan keppejä ja nakkeja, sekä pöytä. Tätä oli ohjelmassa agilityssa eilen. Kepit ja pöytä siis esteinä, nakit palkkiona, selvennettäköön. Eipä mitään erityisiä ongelmia noidenkaan kanssa. Keppien sujuvaksi treenaamiseen mennee aikaa paljon, mutta kai tämäkin nyt jonkinlainen alku oli. Teimme vain neljän kepin sarjan ja välissä oli verkko helpottamassa menoa. Pöydälle Jekku ei ehkä hypännyt niin sujuvan sulavasti, kuin olisi voinut odottaa, mutta ihan kivasti kuitenkin. Se jäi vähän siihen pöydän vierelle epäröimään ennen kuin hyppäsi nakin perään. Päätin, että pöydällä Jekun pitää istua. Sai siis valita seisomisen, istumisen ja makaamisen välillä, ja mielellään tuossa samassa asennossa treenata sitten aina. Varsinaisten sääntöjen mukaan pöydällä tulee olla vähintään 5 sekuntia.

Lisäksi eilen meidän käskettiin harjoitella sitä, että jätämme koiran esteen taakse odottamaan ja kuljemme itse kauemmas. Koiran piti siis pysyä paikoillaan, eikä se saanut varastaa esteelle. Tämä harjoite oli varsinkin meille oikein hyvä, sillä Jekku on yleensä niin malttamaton jo lähtemään hyppyyn. Nyt se odotti todella hienosti ja istui vähän raukkanakin siinä esteen takana kuin kysyen, että mitä, enkö ihan oikeasti saa hypätä? Pari kertaa sitten annoin sille luvan hypätäkin.

Kurssi on nyt puolessa välissä, eli neljä kertaa on vielä jäljellä. Noilla kerroilla on vuorossa A-este, rengas, keinu ja kertaus. Tältä alkeiskurssilta saamme sitten oikeuden jatkaa alkeisjatkokurssille, jonne ajattelin kyllä ehdottomasti mennä! Sen verran kivaa tämä on ollut!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kipeilyä, osa 2

Jekku oli taas eilen vähän kipeä: aamulla se oli ensitöikseen oksentanut ja sen jälkeen se tuli sänkyyn makoilemaan. Olisi siis ollut Miehen vuoro aamu-ulkoiluttaa se, mutta Jekku ei ollut suostunut tulemaan edes syömään. Itse jäin autuaasti nukkumaan Miehen lähtiessä kouluun. Mies sitten laittoi minulle viestin, että Jekku on oksentanut, muttei syönyt tai ulkoillut.

Herättyäni yritin tarjota sille ruokaa, mutta ei kelvannut. Uloskaan se ei olisi viitsinyt millään lähteä, mutta tuli sitten kuitenkin, kun maanittelin. Emme päässeet kovinkaan pitkälle. Jekku vaan seisoi hölmönä paikoillaan, vähän haisteli ja etsi ruohoa. Sitä vaan on tähän aikaan vähän heikosti tarjolla. Jostain pudonneiden lehtien alta se kuitenkin ruohoa löysi ja sitä laidunsi. Hetken kuluttua se sitten oksensi.

Kotona laattailu jatkui. Mikä ihme siinä on, että koiran on oksennettava mieluiten sänkyyn tai sohvalle?? Jekku makoili melkein koko päivän eteisessä, mutta oksentamaan se tuli sohvalle. Toisella kerralla olin itse vieressä, arvasin ennusmerkit ja siirsin Jekun lattialle. Huoh.

Seuraavana aamuna kaikki oli taas hyvin.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Luupäiset kasvattitreffit

Viikonloppuna vietettiin Luupäisiä kasvattitreffejä. Anita-kasvattaja järjesti siis kasvateilleen tapaamisen, jonne toivoi mahdollisimman runsasta joukkoa pieniä mustia luupäitä. Ihana idea! Jekku on ensimmäinen oma koirani, mutta silti tuntuu aika luksukselta ja poikkeukselliselta, että kasvattaja viitsii ja jaksaa järjestää kasvateilleen tällaista!

Tätä luupäistä tapahtumaa vietettiin siis Aurassa, Kettulinna-nimisellä metsästysmajalla. Erittäin viehättävä paikka, muuten. Pieniä mustia oli paikalla paljon, olisikohan ollut 16. Vilskettä ja vipinää siis riitti, eikä aina ihan hahmottanut, mikä oli oma, mikä jonkun toisen koira.

Ohjelmassa oli vapaan seurustelun lisäksi kahvia, pullaa ja makkarasoppaa meille ihmisille. Sitten oli match show, jonne tuomariksi saapui brasilianterrieriharrastaja Tiina Kuikka. Jekku sijoittui kolmanneksi! (ja sai ihkaensimmäisen ruusukkeensa, vau!) Ensimmäinen oli Velmu (Luupään Diktaattori) ja toinen Nemo (Luupään Biisikärpänen).

Mätsärin jälkeen siirryimme sisätiloihin palkintojenjakoon. Yllätysnumerona tuli Vilin ja Velmun emännältä Kirsiltä Luupää-rap. Voi, miten se oli mahtava! Anita kirjoitti kotisivuillaan, että ei vetistellyt ihan silkasta naurusta, vaan myös liikutuksesta. Luupää-rapin sanat ovat oikein osuvat ja ovat luettavissa Luupään kennelin kotisivuilta.

Ei sovi unohtaa myöskään makkaransyöntikisaa koirille. Jekku pääsi jatkoon, mutta toisella kierroksella pariksi osui Pimu, joka oli kertakaikkisen voittamaton.

Päivä oli mukava, ja illalla matkasimme kotiin hyvin väsyneen, mutta toivottavasti onnellisen Luupään kanssa. Seuraavat kasvattitreffit ovat kaiketi vuonna 2013. Niitä odotellessa siis. Kiitos Anita!

Jekusta on jokseenkin mahdotonta saada onnistunutta kuvaa. Käyköön tämä siis malliesimerkistä, sillä Jekku on taas jo matkalla jonnekin, minne ikinä lieneekin.



Seuraavassa kuva palkintojen jaosta.

Puomilla

Jekku on voinut hyvin, eikä ole siis aristanut jalkaansa enää eläinlääkärikäynnin jälkeen. Koirapuistossa emme ole käyneet, enkä ole muutenkaan antanut sen juuri riehua, mitä nyt kotona sitä on ollut vähän mahdotonta estää. Päätin, että menen sen kanssa agilityyn, kun kuitenkin reilun viikon oli levossa. Jos kilpailisimme agilityssa, tai treenit olisivat rankempia, olisin ehkä harkinnut, mutta nyt en nähnyt syytä jättää väliin.

Tällä kertaa vuorossa oli puomi ja viime kerralla väliin jäänyt pituus. Ei ongelmia kummankaan kanssa. Jekku on hyvin innokas menemään puomille ja olisi halunnut mennä sille jo viime kerralla. Nytkin se olisi juossut puomin päästä päähän ja takaisin, jos vain olisi annettu mennä. Tarkoitus kuitenkin oli lähinnä harjoitella kontaktia, joten koko puomia ei tehty kuin pari kertaa. Jatkossa on tarkoitus, että puomia (tai ilmeisesti muitakaan kontaktiesteitä) ei tehdä kokonaan, vaan treenataan nimenomaan sitä kontaktia siinä lopussa.

Meidän piti täksi kerraksi miettiä, millä käskyllä tai tavalla kontaktiesteillä toimimme. Itse en etukäteen oikein keksinyt mitään, vaan kysyin neuvoa ohjaajilta. Tulin siihen lopputulokseen, että annan Jekulle käskyn "koske" ja sitten "vapaa". Tätä voisi kai kotioloissa harjoitella esimerkiksi portaissa.

Odotteluajan käytin hyödykseni ja kokeilimme Jekun kanssa kiertämistä, hyppyä ja putkea. Kiertämisellä tarkoitan siis sitä, että kierrätin sitä pelkän siivekkeen ympäri, kumpaankin suuntaan. Pelkkä putki ja pelkkä hyppy menevät hyvin, mutta hypyltä putkeen oli vähän ongelmia, ja Jekku yritti koko ajan tulla perääni putken ohi. Pöh. Hypyssä muistelin myös vähän valssausta, ja sekin sujui, jee!

Nyt kun lukaisin läpi, mitä olen kirjoittanut, tuli olo, että olen kirjoittanut ikään kuin jotakin salakieltä. Anteeksi. Näköjään yllättävän helposti tuollainen harrastesanasto näköjään tarttuu, ja nyt noita asioita olisi vaikea ilmaista jotenkin muuten. Eli pahoittelut sellaisille, jotka eivät agilitya niinkään harrasta, toivottavasti jaksatte kuitenkin lukea. Pyrin kirjoittamaan myös muista aiheista, vaikka ne ovatkin viime aikoina jääneet vähemmälle.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Pakkolepoa

Lauantai valkeni meillä vähän synkissä merkeissä. Minulla oli herätyskello soittamassa ja vähän ihmettelin, kun Jekku ei pomppinut minua vasten kuten yleensä. Lähdin kuitenkin keittiöön, mutta Jekku seurasi vähän hitaasti ja vaivalloisestikin. Ruokakaan ei innostanut. Siinä vaiheessa aloin ajatella ihan tosissaan, että nyt jokin on vikana. Jekku seistä tönötti paikallaan normaalisti kippurahäntä suorana. Muutenkin se oli vähän vaisu, eikä olisi lähtenyt uloskaan. Kannoin sen ulos, ja se teki kyllä tarpeensa. Kotona se kävi taas vähän vaivalloisesti maate ja jäi niille sijoilleen. Itse menin vielä hetkeksi nukkumaan. Tuo hetki sitten venähti, ja oli jo iltapäivä kun heräsin. Jekku makasi yhä samassa paikassa, se ei ollut liikahtanut minnekään. Vaikutti siis siltä, että takajaloissa on jotain hämminkiä.

Houkuttelin Jekkua liikkeelle makupalan avulla, mutta se ei tehnyt elettäkään noustakseen. Siinä vaiheessa soitin eläinlääkäripäivystykseen. Saimme ajan kello 15.30. Päivystyksessä sitten vierähtikin loppuilta: olimme siellä kaikkinensa yli neljä tuntia. Meitä ennen oli tullut pari akuuttia tapausta, jotka luonnollisesti hoidettiin ensin.

Päivystyksessäkin Jekku vaan makasi aloillaan, eikä sille maistunut tarjottu vesikään. Eläintenhoitaja tuli kysymään mielipidettämme röntgenkuvista, että otettaisiinko vai ei. Pienen miettimisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että otetaan vaan. Kuvissa ei onneksi näkynyt mitään sen suurempaa, ja lopulta eläinlääkärikin ehti paikalle. Hän tunnusteli Jekun takajalkoja pitkään ja hartaasti ja tuli lopulta siihen tulokseen, että kenties Jekulla on reisilihas revähtänyt.

Eläinlääkärin käsittelyssä Jekku tuntui kuitenkin vetreytyvän, ja takaisin odotushuoneeseen päästyämme se oli jo melko reipas. Saimme kotiin mukaan kipulääkkeitä ja pienen liikuntakiellon: rauhallisia kävelyitä hihnassa ainakin pari viikkoa, eikä mitään riehumista tai riekkumista. Agilitystakin lääkäri kehotti pitämään taukoa kuukauden, mieluiten kaksi. En tosin tullut sanoneeksi, että olemme vasta alkeiskurssilla, jossa tehdään hyvin vähän mitään, joten jospa sinne uskaltaisi mennä jo aiemmin... On kyllä helpommin kirjoitettu kuin toteutettu tuo riekkumiskielto! Jekulla virtaa riittäisi, ja pelkään, että se vielä hyppii ihan kirjaimellisestikin seinille, jos ei pääse purkamaan energiaansa. Pitänee siis keksiä kaikenlaisia älyllisiä haasteita sille. Huoh. No, mutta toisaalta, onneksi ei ollut mitään tuon pahempaa!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ajoitus kohdallaan

Tänään oli kyllä, kuten otsikossa jo totean, ajoitus kohdallaan lenkillä ollessamme. Jostain syystä Jekku haluaa usein kovasti mennä läheistä junasiltaa yli. Harmi vaan, että Jekku itse ei uskalla siltaa pitkin kävellä, vaan minun pitää se kantaa. Silta on siis puinen, tai se kävelypuoli on, joten kaipa se sitten tuntuu pelottavalta. Jekku ottaa pari varovaista askelta, kun makupalalla houkuttelen, mutta jos vähänkin kyykistyn, Jekku ihan kirjamellisesti kiipeää syliin.

Yritän ajoittaa ylityksen niin, että junaa ei tulisi vastaan. Tänään oli hilkulla. Mietin siltaa lähestyessämme, että mihinköhän aikaan siitä juna tarkalleen menee. Arvelin, että tasalta, mutta VR:stähän ei koskaan voi tietää. Päätin kuitenkin reippaasti sujahtaa yli sillan. Ja kun pääsimme toiselle puolen ja sillan ali, juna jyskytti siitä yli! Huh, oli kyllä hyvä ajoitus tällä kertaa. Olisi ollut vähän kurja olla sillalla samaan aikaan junan kanssa. Itseänikin se vähän hirvittää, joten voi vaan kuvitella, miltä se Jekusta tuntuisi.

Hieman outoa muutenkin, että Jekku on ihan yhtäkkiä alkanut pelätä siltoja! Ennen se koski vain junasiltaa, mutta nykyään se ei suostu ylittämään muitakaan siltoja. Tai jos se suostuu tulemaan yli, se vetää itseään mahdollisimman kauas sillan laidasta, lähemmäksi (auto)tietä, mikä ei sekään ole järin hyvä vaihtoehto. En tajua, mistä tuollainen pelko on näin yllättäen tullut?! Ei sille koskaan ole edes sattunut mitään ikävää millään sillalla, tietääkseni.

Kuvituksena tällä kertaa kesäinen sylikuva.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Yli muurien pussiin

Eilen oli sitten toinen kerta agilityn alkeiskurssia ja vuorossa pussi ja muuri. Ohjelmaan oli merkitty myös pituus, mutta sitä meidän ryhmämme ei ehtinyt/päässyt kokeilemaan. Ehkä ensi kerralla, tai joskus. No, mutta, muuria ja pussia sitten kuitenkin.

Aloitimme pussilla, mikä meni aika putkeen (heh heh). Ihan ensiksi kouluttaja piti Jekusta kiinni, kun minä menin toiseen päähän ja pidin pussin suuta vähän auki ja kutsuin Jekkua. Se tuli salamana. Sitten kokeilimme niin, että pidin pussia vähän vähemmän auki. Jekku suoritti senkin mallikkaasti. Lopulta siirryimme siihen, että kouluttaja meni pussin päähän, minä lähetin Jekun, ja kouluttaja palkkasi. Jekku tuli loppujen lopuksi pussin läpi niin, että se oli ihan "normaalisti" alhaalla. Jee.

Seuraavana kokeilimme muuria. Ei ongelmia. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että siinä muurin paikkeilla oli jokin todella todella hyvä haju, jota Jekku olisi halunnut jäädä nuuskimaan. Kun vaihdoimme muurin toiselle puolen, Jekku meni ihan hyvin.

Tämä toinen kerta oli kuitenkin jotenkin ehkä vähän pettymys. Kurssin kesto on kerrallaan 1,5 tuntia, mutta siitä huolimatta, että meidät on jaettu periaatteessa neljään ryhmään, yksi koirakko ehtii kokeilla esteitä korkeintaan kolmesti. Loput ajasta on odottelua. Vähän ihmetyttää, että mitenkä tämän kahdeksan kerran jälkeen sitten on edistynyt yhtään? Harmittaa vähän tämä kriittisyys, mutta en voi näille ajatuksille mitään. Tuntuu vaan siltä, että eihän tuossa pääse edistymään yhtään mihinkään! Tai sitten minä vain olen kärsimätön...

Kärsimättömyyttä on havaittavissa Jekullakin. Se olisi eilen ihan välttämättä halunnut päästä A-esteelle! Se kiskoi ja yritti hypätä siihen, kun seisoimme esteen vierellä. Muutenkin sillä on niin kova hoppu esteille, ettei malttaisi odottaa käskyjäni. Tämä on jopa hieman ongelmallista, sillä koiranhan pitäisi lähteä esteelle ohjaajan käskystä, eikä suinkaan itsenäisesti.

Tänään iltalenkillä kokeilimme lyhtypylväiden ynnä muiden kiertämistä. Yhdessä kohtaa reittiämme oli myös sellaisia kivipylväiden välissä olevia ketjuja, joita käskin Jekun ylittää. Katu oli tyhjä ja hiljainen, joten päästin Jekun hihnasta sen verran irti, että se pääsi hyppäämään. Edelleen huomaa, että se hyppelee kyllä kovin mielellään, joten tuo agilitykurssi on kyllä sikäli paikallaan. Toivotaan, että jatkossa tulee edistymistä vähän paremmin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Vauhdikkaasti syksyyn

Oho, onpa syyskuu ollut hiljainen blogikirjoitusten osalta! En nyt kyllä uskalla luvata, että kirjoitan ahkerammin lokakuussa, mutta voin ainakin yrittää. Tuntuu, että vilkkaan kesän jälkeen elämä etenee tasaisen tavallisesti, mutta silti kiireisesti. Ainoa uusi asia on se agility ja sen alkeiskurssi, jonne olemme tänäänkin menossa. Siitä raporttia sitten myöhemmin.

Viikonloppu oli Jekulle vilkas. Lauantaina menimme Miehen vanhempien luo, jossa Jekku pääsi taas leikkimään Mustin kanssa. En voi kuin ihmetellä Mustin kärsivällisyyttä ja toisaalta myös jaksamista! Niin se paineli menemään Jekun kanssa. Me yritimme välillä sanoa Mustille, että hän voisi kyllä käydä nukkumaankin, mutta eihän hän malttanut! Ihan itse se myös haki Jekkua leikkimään. Yön Jekku nukkui kauniisti vieressäni, mutta aamulla se oli taas Mustin kimpussa. Kun iltapäivällä eilen kotiuduimme, oli Jekku aivan sippi. Voin vain kuvitella, miten väsynyt Musti on ollut...

Eikä viikonlopun aktiviteetit siihen loppuneet. Alkuillasta lähdimme koirapuistoon kaverin ja hänen pötkyläkoiransa kanssa (olisi kiva nyt liittää tähän linkki hänen blogiinsa, mutta en vaan osaa. Aaargh!). Tai siis tarkoituksena oli, että koiramme vihdoin treffaisivat. Ei niistä ehkä ylimpiä ystäviä tullut, mutta asiallisesti he käyttäytyivät kuitenkin. Ja vaikkei pötkyläkoira niinkään lämmennyt leikkimiselle, sai Jekku kuitenkin juoksennella muiden koirien kanssa. Tämän reissun jälkeen se vasta väsynyt olikin, eikä enää loppuiltana liikauttanut raajaakaan.

Loppuun kuva vielä perjantailta, kun nautimme lämmöstä, auringosta ja kuplivasta juomasta jokirannassa.