Ulkoruokintaa

Kas, en sitten malttanutkaan pysytellä hissuksiin...

Olemme ihan totaalisen lomalla kaikista ohjatuista aktiviteeteista, enkä jotenkaan tällä hetkellä suuremmin ole jaksanut edes itsekseni treenailla rally-tokoa tai mitään muutakaan. Koirat saavat lähinnä kirmailla pihalla vapaana, mikä tietyissä määrin niille riittää; onhan se uutta ja erilaista normaaliin kerrostaloelämään verrattuna.

Tänään aloin kuitenkin miettiä, että jotain päänmenoa niille pitäisi keksiä, tai siis lähinnä jotain, millä saisi niitä väsytettyä. Niinpä keksin ulkoruokinnan! Eipä tämä mikään uusi idea ole, itse en vaan ole ennen kokeillut. Ensin kokeilin viskelemällä makupaloja pitkin pihaa ja käskin sitten koirat etsimään niitä. Kun kiinnostus oli herännyt, päätin hoitaa iltaruokinnankin ulkoistettuna. Niinpä nakkasin iltaruoka-annokset niin ikään pitkin ja poikin ja päätin pojat etsimään. Jalohan on vähän kranttu syömään, toisin kuin Jekku. Vähän siis mietin, että jääkö ruokailu kovin epäsuhtaiseksi. Mutta sitä voi sitten vaikka aamuruoan yhteydessä tasoittaa. Jekku selkeästi kyllä noista on se kovempi nenänkäyttäjä ja sitkeämpi ja perusteellisempi. Tuntuu, kuin Jalolla pitäisi olla pöytä katettuna ihan nenän eteen. Kyllä sekin sitten söi, kun kohdalle osui kerralla paljon nappuloita. Jekku puolestaan jaksoi kauankin kierrellä pihaa, josko vielä jossain nurkassa olisi nappula tai pari. Olipas näppärää! Huomenna jatketaan!

Jalo poimi sitten ruohoakin.

Keskikesää

Juhannus oli ja meni, mutta elelemme kuitenkin mitä kukkeinta keskikesää. Sää ei meitä ihmisiä ole hellinyt, mutta koirilla toki on helpompaa. Me olemme olleet ihan lomalla. Olemme täällä Miehen vanhempien tiluksilla, missä koirilla on tilaa temmeltää. Tai olisi. Jekku ei oikein jaksa innostua Jalon kanssa kirmailusta, eikä Jalokaan sitten yksinään viitsi.

Näiden juhannuskuvien myötä blogi hiljenee hetkeksi kesälomille.

Välirikko

Voi ei! Nyt on niin, että Jekku ja Romu eivät kertakaikkiaan tule enää juttuun. Tai siis lähinnä Romu on alkanut ärhennellä Jekulle, ihan tositarkoituksella, vaikuttaisi. Olimme pari viikkoa sitten Miehen vanhempien luona käymässä, ja halusin ottaa molemmat koirat mukaan. Jalo ja Romu toki tulevat mainiosti toimeen ja niillä on keskenään ihan omat juttunsa ja oma meinkinkinsä. Jo aiemmin on ollut ilmassa, että Romu ei oikein diggaa Jekusta, mutta silti ajattelin, että jos nyt kuitenkin. Kurjaa olisi, jos niitä ei voisi enää pitää yhdessä.

No, nyt näyttäisi siltä, että ei vaan voi. Jekku ei edes provosoinut mitenkään, mutta Romu alkoi murista ja pöristä ja haastaa riitaa. Olimme toki sen reviirillä, eli ehkä tilanne kärjistyi myös siksi. Vaikka Romua komennettiin, melko kovastikin, se ei antanut periksi, vaan jatkoi mörinäänsä. Eli erilleenhän nuo pojat piti pistää. Jekku pääsi sisälle, Romu jäi Jalon kanssa ulos.

Välillä Topi hengaili kanssamme sisällä. Se meni alkuun ihan hyvin. Jekku on vähän varuillaan, mutta ei alkanut murista sen kummemmin, kun itse en antanut tukeani Jekulle. Jekku istui ikkunalaudalla ja Topi oli sen edessä sohvalla ja kaikki oli ihan hyvin. Sitten Jekku sai kuin saikin Mieheltä tukea, jolloin se uskaltautui murisemaan Topille. Topihan tästä hermostui, ja siinä sitä sitten mentiin. Mies nappasi Jekun syliinsä ja minä yritin pidätellä Topia. Ja kun Jekku käy kierroksilla, sitä ei pysäytä mikään, eikä se kiinnitä huomiota, mihin se käy käsiksi. Nyt sijaiskärsijäksi joutui Miehen naama... Auts.

Mutta joo. Kaksi erillistä laumaa on nyt, eikä niitä enää voi pitää yhdessä. Jatkossa pitää jättää Jekku kotiin. Todella harmi, mutta minkäs teet. Ehkä joskus voisi vielä kokeilla niin, että lähtisimme vaikka kävelylle jonnekin puolueettomaan paikkaan, jos se vähän lieventäisi jännitteitä.

Kesätreffit

Osallistuimmepa pitkästä aikaa tänään skipitreffeille! En edes muista enkä tiedä, koska viimeksi olisimme olleet, mutta aikaa siitä on. En esimerkiksi ollut vielä koskaan nähnyt uusimpia Luupää-pentuja, jotka ovat nyt viiden kuukauden ikäisiä, oho! Onneksi tuo koko katras oli nyt koolla; oli kiva nähdä niitä kaikkia.

Kaikkiaan paikalla oli omien laskujeni mukaan 15 schipperkeä ja kaksi muun rotuista. Jalo jäi tällä kertaa kotiin, joten se ei edustanut muita rotuja. Vipinää siis riitti. Ihmeen sopuisasti kaikki olivat, ainoastaan kerran Jekulle ja Vilille (tai Velmulle, en ole varma, kumpi oli kyseessä) meinasi tulla pientä sanomista.

Jekku oli alkuun vähän vaisu. Se hengaili kannoillani, eikä oikein intoutunut leikkimään. Outoa. Ja kun nimenomaan jätin Jalon kotiin siksi, että Jekku ehkä saisi enemmän tilaa. Lopulta Jekkukin löysi kuitenkin painikaverin, nimittäin noista uusimmista pennuista Siggen. Se on jännää, mikä noilla koirillakin kemioissa on, että joidenkin kanssa vaan natsaa paremmin kuin muiden. Jekku ei kiinnittänyt oikein mitään huomiota muihin L-pentuihin, mutta tuo Sigge oli sitten ihana. Välillä Jekku yritti alistaa sitä astumalla, mutta välillä myös Jekku heittäytyi selälleen ja antoi Siggen nousta päälleen ja purra jalkaa. Jotenkin oli aivan ihana seurata niiden painia ja leikkiä! Sigge vieläpä asuu tässä melko lähellä, joten sovimme jo, että voisimme joskus mennä yhdessä kävelylle tai koirapuistoilemaan. Se olisi kivaa!

Tuliaisiksi treffeiltä toin molemmille koirille viilennysalustat, joista ajattelin tehdä ehkä erikseen oman postauksensa.

Koira rannalla koirarannalla

Tänään korkattiin virallisesti tämän vuoden uimakausi. Jalo kyllä on talviturkistaan luopunut jo helmikuussa muistaakseni plutaamalla osittain sulassa ojassa. Sitten se on jatkanut uraansa keväisessä mutaojassa ja keväisessä Aurajoessa. Tänään kuitenkin veimme sen Ruissalon koirauimarannalle.

Ihmeesti Jalo tunnisti paikan jo kaukaa, kun alkoi armoton vetäminen kohti rantaa. Saaronniemeen on avattu muuten ihan uusi koirapuistokin, jossa on isoille ja pienille koirille omat puolensa ja molemmilla puolin on omistajille penkkejä ja koirille puunrunkoja. Tällä kerralla tosin jätimme puiston kokeilematta ja suuntasimme vain ja ainoastaan uimaan.

Jekkuhan ei ui, huihai, kaikkea muuta! Se vaelteli ilmeisen tyytyväisenä pitkin rantaa turvallisen etäisyyden päässä vesirajasta. Mies vahti sitä (ja bongaili lintuja), kun minä keskityin Jalon kanssa olemiseen. Jalo ryntäsi suoraa päätä veteen, mutta ei mennyt kovin kauas. Se näet odotti, että keppi lentäisi. Ja lensihän se. Pari kertaa heivautin kepin liian kauas, mistä sain kyllä suoran palautteen hetimiten. Jalo ei siis uskaltaudu (ainakaan vielä) oikeastaan uimaan, vaan hakee keppiä sellaiselta matkalta, että jalat yltävät pohjaan. Reippaasti se kyllä sukelteli ja hyppeli aalloissa ja tuntui nauttivan joka hetkestä. Sen riemua on kyllä ihanaa seurata!

Itse olin keikan jäljiltä litimärkä: kengät ja sukat olivat läpimärät, housut hiekassa ja melkoisen märät, samaten takki ja paidan hihat ja topin alareuna. Noh, se on pientä ja vettä se vain on. Pääasia, että Jalo nautti. Huomenna on Jekun päivä, kun suuntaamme skipitreffeille.

Rally-kisailua Raaseporissa

Tänään osallistuimme Jalon kanssa uramme toisiin rally-tokokisoihin. Pari viikkoa sitten olisi ollut kisat, mutta oman sairasteluni takia ne piti jättää valitettavasti väliin. Samaten muutamat viimeiset treenit ovat jääneet välistä. Ja sanotaanko, että sen kyllä huomasi.

Rataantutustuminen oli vasta kello 16.15-16.30, joten koko päivä meni kotona vähän hönöillessä. Sain toki tehtyä kaikenlaista, mutta ei ollut sellaista fiilistä, että iltapäivällä olisi kisat. Tietenkään kisa-aikatauluihin ei voi vaikuttaa, mutta huomaanpa, että itselleni sopii parhaiten sellainen aamusta lähteminen. Nyt koko päivän ehdin jännittää ja vähän miettiä, että miksi taas tähänkin lähdin.

Pakkasin Jalon ja itseni lisäksi autoon mukaan äitini ja Jekun. Jekku toki olisi pärjännyt yksin kotona, mutta jotenkin itselläni oli kivempi olo, kun se oli mukana, eikä yksin kotona odottelemassa. Ehkä kuitenkin jatkossa jätän Jekun kotiin... Kun nyt otin Jaloa kanssani vähän lämmittelytreenaamaan, se teki yhden jutun, kääntyi etsimään Jekkua, teki sitten taas jotain mitä pyydettiin ja kääntyi taas katselemaan, missä Jekku menee. No mutta, turhapa sitä on miettiä ja selitellä, mutta kaikesta ainakin oppii.

Keskittymisemme ei siis ollut paras mahdollinen. Rata oli kyllä kiva. Eniten stressasin taas eteen tulemista, joita olikin radalla kaksi! Koira eteen ja oikealta sivulle ja liikkeelle, ja koira eteen ja vasemmalle perusasentoon. Mitään muuta sellaista radalla ei ollut, minkä suhteen olisin ollut erityisen epävarma.

Ota opiksi: hae koira sisälle halliin (jos siis hallikisa kyseessä) jo hyvissä ajoin! Nyt Jalo vähän haisteli mattoa ja haahuili, eikä saanut kiinni ideasta, että olemme menossa tekemään rally-tokoa. Se myös lähti haistelemaan kylttejä ihan meiningillä, että mitäs ne moiset ovat, koskaan ennen ei ole törmätty. Siitä siis jo heti alkuun pistemenetyksiä. Toisena tehtävänä oli koira maahan ja kierrä koiran ympäri. Mielestäni tämä meni hyvin, mutta olimme saaneet -10 pistettä vinosta asennosta, oho. Eka eteentulo oli paras Jalon tekemistä ikinä! Se tumpsahti eteeni kuin nakutettu (kannatti hetsata sitä lelulla ennen rataa, ja varsinkin lelulla sain palkattua eteentulon hyvin, tätä lisää!). Liikkeestä maahan minä sössin. Jalo jäi vähän niin kuin puoliväliin, jolloin jouduin toistamaan käskyä ja tuomari katsoi (ihan oikein siis), että Jalo meni maahan kahdesti. Olisi ehkä pitänyt jättää se vajaa suoritus mieluummin.

Pakko sanoa, että vähän harmittaa, kun jäi noin harmillisesti parin pisteen päähän hyväksytty tulos. Minun pitäisi pitää pääni paremmin kasassa, siis. Jalo oli kyllä levottomampi kuin aikoihin, mutta sen piikkiin menneet virheet olivat vain parin pisteen virheitä, omat sössimiseni johtivat joka kerta 10 pisteen menetykseen. No mutta, radalla oli hyviäkin kohtia ja tulipa treenattua.

Nyt pidämme pienen kesätauon, siis kisoista ja intensiivisestä treenaamisesta. Toivon, että kelit sallisivat pian jo uimarannalle menemisen, jotta Jalo pääsisi pulikoimaan. Treenit jatkuvat syksyllä, ja ajattelin myös, että jätän kisaamisen niin ikään syksyyn.