keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Yksityisopetusta

Saimme tänään oikein yksityisopetusta tokossa, Paavo omistajineen ja Jekku ja minä, sillä kukaan muu ei saapunut paikalle. Aloittelevien ryhmässä oli koirakkoja sentään muutama. Mutta ei se mitään, me saimme siis yksityistunnin, mikäs sen parempaa!?

Tällä kertaa todella huomasi, mitä osaamme ja mitä emme, ja miksi emme osaa asioita, jotka tökkivät. Oli mukavaa, kun ohjaaja ehti perusteellisesti katsoa suorituksiamme.

Aluksi oli ihan vaan perusasennosta liikkeelle lähtöä. Se sujui melko kivasti. Jekku kuulemma selkeästi kuuntelee, mitä sanon, eikä ennakoi liikkeistäni. Hyvä.

Vaikka Jekku nykyään tuleekin hienosti sivulle, ei se meinaa pysyä siinä. Se istahtaa ja palkattuani nousee. Nyt tosin ohjaaja huomautti, että minähän palkkaan Jekun vasta, kun se jo nousee seisomaan. Äh. Itse ei vaan huomaa, miten pienestä nämä ovat kiinni. Tähän pitää siis kiinnittää lisää huomiota.

Sitten oli vuorossa liikkeestä maahan meno. Se sujui jotenkuten, mutta ei erityisen hyvin kuitenkaan. Pitkään yritimme myös perusasennosta suoraan kääntymistä oikealle tai vasemmalle. Tässä kohtaa Jekulla herpaantui mielenkiinto koko sivulle tuloon, mutta saimme sentään yhden melko onnistuneen suorituksen, jonka jälkeen pidimme taukoa.

Seuraavaksi otimme liikkeestä seisomista. Ennakko-odotuksistani poiketen tämä sujui Jekulta parhaiten. On siis selkeästi ollut hyötyä näyttelytreeneistä.

Luoksetuloa teimme niin, että ohjaaja piti koirasta kiinni, kun itse piti lähteä hyppelehtien, hihkuen ja riekkuen juoksentelemaan kauemmas ja sieltä sitten kutsuttiin koiraa. Sain vähän kommenttia siitä, että "tänne!"-käsky oli liian käskevä ja vihainen, pitäisi siis olla sellainen iloisempi. Oho.

Ihan lopuksi otimme hyppyä. Miten vaikeaa onkaan seistä aloillaan, kun nyt on agilityssä iskostunut päähän kädellä ohjaamien. Tokon hypyssä kun pitäisi pysyä ihan perusasennossa. Jekulla ei riittänyt enää enempää mielenkiintoa, ei esteeseen eikä minuun, vaan se vainusi jonkun niin hyvän tuoksun maasta, ettei keskittymisestä tullut enää mitään. Yhden onnistuneen hypyn teimme ja sitten lopetimme.

Oli kyllä kaikenkaikkiaan oikein onnistunut kerta! Niin, molemmat koirat olivat kaiken lisäksi vielä irti. Ennen aina liikkeet on tehty hihnassa. Edistystä tämäkin. Tokikaan usean koiran ryhmässä ei voi irti pitää, mutta kahden koirakon kerran luksusta oli se.

Sen verran Jekku näköjään käytti päätään, nenäänsä ja voimiaan, että on vihdoinkin ihan väsynyt ja rauhallinen.

Viikonloppuna Jekku pääsee äitini luo hoitoon, kun me Miehen kanssa lähdemme Helsinkiin juhlimaan kaverin synttäreitä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Agility, osa 4

Tänään olimme taas viikon tauon jälkeen agilityssa. Sinne mentäessä vähän jännitti: osaako Jekku enää mitään? Mutta ehkäpä me pienin askelin edistymme.

Ensiksi otettiin sarja, jossa oli kaksi estettä, putki ja sen jälkeen vielä kaksi estettä. Ensimmäiset kaksi estettä menivät hyvin, mutta putkeen Jekku ei meinannut mennä. Otin hieman taaempaa vauhtia, ja lopulta se sujahti putkeen. Mutta putken jälkeen se ei enää hypännyt, vaan seurasi minua esteiden ohi. Miten vaikeaa tämä ohjaaminen voi olla?! Lopulta Jekku hyppäsi putken jälkeisetkin kaksi estettä kunnialla, mutta pidempää rataa emme siis onnistuneet tekemään.

Kun kaikki koirakot olivat suorittaneet pienen radan pätkän kukin tyylillään, oli vuorossa valssaamisen opettelu. Uusi termi ja uusi asia. Eli koiraa ohjataan ensin toiselta puolelta, sitten toiselta. Tai siis koira käännetään esimerkiksi esteen jälkeen kiertämään toiseen suuntaan. Äh, hankalaa selittää. Ja oli se hankalaa tehdäkin. Pyörin ihan hukassa siinä kentällä, että mitenkä päin minä käännyn, minne ohjaan Jekun, ja minne naaman pitäisi käännöksen jälkeen osoittaa? Ei pitäisi olla niin hankalaa! Mutta kun oli. Tai lopulta kun pääsi juonesta kiinni, oli se sittenkin ihan loogista. Kesti vaan hetken, että sai kädet, jalat ja koiran koordinoitua niin, että kaikki sujui mallikkaasti. Ihan lopuksi sitten koira piti ohjata esteiden läpi valssaamalla, eli ohjata ensin yhden esteen läpi ja sitten kääntää kohti toista. Rimat oli otettu pois, eli kyse oli vaan läpimenosta. Lopuksi otettiin sitten kolme estettä, edelleen rimat poistettuina. Ideaalitilanne olisi ollut se, että ohjaaja seisoo ikään kuin paikoillaan ja vain pyörii ja osoittaa kädellä suunnan. No, ihan niin hienosti se ei mennyt, mutta menipä kuitenkin. Olin lopetukseemme melko tyytyväinen. Pari kertaa menimme myös kepit ihan itsenäisesti. Vauhti ei ole vielä kova, mutta tuntuu, kuin niissäkin Jekku olisi vähän saamassa ideasta kiinni.

Mietin, että pitäisi ehkä joku kerta houkutella Mies mukaan, jotta hän voisi ottaa valokuvia. Ehkä jo ensi kerralla..?

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Varustelua

En ole ikinä harrastanut mitään ulkoliikuntaa, mutta nyt Jekun myötä on vähän pakko. Ulos on mentävä säällä kuin säällä. Tai no, onhan minulla ennenkin ollut koira, jota kyllä ulkoilutin, mutta silloin ilmeisesti selvisin paremmin. Nyt olen törmännyt siihen tosiseikkaan, että tavallisilla farkuilla ja tavallisella takilla ei oikein pärjää. Vuoden olen tässä nyt jotenkuten kitkutellut, mutta koko ajan olen miettinyt, että joku kaunis kerta pitäisi ostaa paremmat varusteet. Minulla on ikivanha ja aivan susiruma takki, jonka periaatteessa pitäisi kestää vettä. Viime päivien myötä olen huomannut, että asia ei aivan ole näin. Pari kertaa olen kastunut alusvaatteitani myöden, kun takki on vuotanut. Eilen päätin, että vihdoin asioihin on tultava muutos. Menimme Miehen kanssa käymään Partiovarusteessa, ja pitkän pähkäilyn ja sovittelun jälkeen päädyin tähän:



En ole vielä päässyt testaamaan takkia, sillä tänään sää on ollut kohtalainen. Seuraavaksi tarvisen housut. Alkaa jo ehkä hieman ärsyttää, että farkut ovat yleensä jo yhden lenkin jälkeen likaiset. Housujen pitäisi siis olla jotakin kurankestävää materiaalia, jotain sellaista, josta liat saisi hyvin pyyhittyä pois. Kokeilin Partiovarusteessa kaksia housuja, mutta ne eivät kumpikaan sopineet. Etsintä jatkuu.
Talveen ajattelin varustautua näillä:




Kyseessä on siis Saksan armeijan vanhat maiharit. Oikea koko on tosin tällä hetkellä Salaisesta agentista loppu, mutta elättelen toivoa, että niitä vielä ennen talvea tulisi. Ehkä sitten pikku hiljaa alkaa olla kasassa sopivat varusteet ulkoilua varten.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Ukkonen

Ihmeellisiä ilmoja pidellyt. On satanut, ukkostanut ja sitten taas toisaalta ollut hellettä. Tämä kaikki vaihtelu mahtuu yhteen päivään. Tänään aamulla satoi vettä, oli pimeää ja ukkosti. Päivällä oli aurinkoista ja helteistä, ja nyt taas sataa ja ukkostaa ja on pimeä.

Jekku ei onneksi ukkosta pelkää. Aamulla se nukkui ihan tyytyväisenä jyrinästä huolimatta, kunnes minä nousin ja lähdin sen kanssa ulos. Jekkua ei taaskaan huvittanut kävellä, kun satoi kovasti. Pari kertaa ulkona ollessamme jyrähti, mutta Jekku ei erityisemmin reagoinut, vähän vilkaisi ympärilleen, että mistä se ääni tuli. Hämmästyttää kyllä yhä tuon pelottomuus. Vanha koiramme pelkäsi aivan valtavasti ukkosta ja meni aina vessaan sitä pakoon.

Äsken alkoi ukkostaa taas. Jekku makasi avoimen parvekkeenoven edessä, eikä reagoinut jytinään mitenkään. Ihan hyvä, sillä nyt ei tarvitse olla huolissaan, jos Jekku on joskus yksikseen ukkosella kotona.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Hiljaista ja rauhallista

Olemme viettäneet vaihteeksi rauhallisen viikon. Maanantaina olisin kovasti halunnut mennä agilityyn, mutta ajattelemattomuuttani olin varannut kampaajan klo 16:ksi. Siellä aikaa vierähti ja olin ulkona kuudelta. Ei agilitya siis maanantaina.

Keskiviikkona oli vakaa aikomus mennä tokoon. Viestittelimme päivällä Paavon omistajan kanssa, ja lupasin, että voin hakea heidät, kun minulla olisi ollut auto käytössäni. Kuitenkin siinä päivällä tulin vilkaisseeksi Kääpiökoirayhdistyksen nettisivuja, jossa sanottiin, että tokoa ei keskiviikkona ole. No, ei siis tokoa keskiviikkona. (Miten hieno alkusointu olisi tullutkaan, jos tokopäivä olisikin torstai!)

Tällä viikolla emme siis ole tehneet yhtään mitään. Ihan peruslenkkejä, mutta ei mitään ekstrapitkiä. On ollut hieman lämminkin, eli Jekku ei olisi jaksanutkaan. Tänään aamulla tosin satoi kaatamalla. Itse olisin ollut valmis tekemään ihan normaalin aamulenkin, mutta Jekku räpytteli silmiään, veti korvia luimuun ja katsoi anovasti minua. Teimme siis hieman lyhennetyn version.

Iltalenkille lähtiessämme törmäsimme muutamaan naapuruston koiraan omistajineen. He seisoivat jalkakäytävällä juttelemassa, ja me liityimme seuraan. Hups, vierähti tunti. Välillä Jekku makasi pitkin pituuttaan ja leikki yhden koiran kanssa, välillä se yritti vikitellä naapurin tyttökoiraa ja välillä se parkkeerasi itsensä naapurin jalkojen juureen rapsutettavaksi. Niin surulliselta kuin se nyt kuulostaakin, tämä taisi olla Jekun viikon kohokohta.

Illalla ajattelin hieman ryhdistäytyä ja puuhata Jekun kanssa jotakin. Pistin taas luovuuteni peliin ja rakensin pari estettä. Tarvikkeina käytin imurin vartta, lattiamoppia, sekä irronnutta lattialistaa. Niistä tuli kolme ihan kelvollista estettä, vaikka itse sanonkin. Meillä on olohuoneeseen tultaessa pitkähkö käytävä, johon esteet oli helppo sijoittaa. Se vähän hillitsi sitäkin, ettei Jekku kaarra esteen ohi. Se ei siis ohittanut esteitä kertaakaan, vaan hyppäsi ne aina! Jee! Minä yritin keskittyä ohjaamiseen ja sen tarkkuuteen. Jospa ensi maanantaina pääsisimme taas agilityyn.

Sananen tai pari kuvista. Olen nyt yrittänyt lisätä näihin postauksiin kuvia, jotta tekstit olisivat elävämpiä. Kuten olen ehkä joskus maininnut, kärsivällisyyteni ei ole huippuluokkaa. Siksi en ole jaksanut perehtyä kuvien pienentämiseen tai muuhun sellaiseen. Kuvat ovat siis ilmeisesti niin isoja, etten pysty liittämään niitä kuin yhden, korkeintaan pari kerrallaan. Ehkä vielä joskus... Sain Mieheltä (joka siis toimii taloutemme hovikuvaajana) kommenttia, että valitsemani kuvat ovat olleet ihan kamalan huonolaatuisia. Pahoittelut. Olen ajatellut, että laadusta viis, kunhan saan kuvaavia kuvia. Yritän olla senkin suhteen tarkempi jatkossa. Tämän kuvan valitsemiseenkin käytin aikaa ainakin kaksi minuuttia!

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Sadepäivän näyttely

Mitäpä sitä ihminen muutakaan sadepäivänä tekisi, kuin lähtisi koiranäyttelyyn. Välillä satoi ja välillä paistoi, mutta keliä uhmaten lähdimme Pöytyälle. Mennessä minä jännitin, että olemmekohan myöhässä ja löydämmeköhän oikeaan paikkaan. Molemmat huolet olivat turhia: oikea paikka löytyi ja olimme jopa etuajassa, sillä arvostelu oli noin tunnin myöhässä.

Ehdimme siinä odotellessamme vähän vielä treenailla, ja sain vielä hyviä vinkkejä Jekun esittämiseen. Hiljalleen minua alkoi jännittää: samassa ryhmässä kanssamme oli Jekun edesmenneen isän omistaja ja kokenut kasvattaja ja esittäjä. Häneltä tosin juuri vinkkejä saimme. Kiitos vielä niistä!

Kehämme alku ajoittui sateettomaan hetkeen. Ensin seisoimme paikoillamme, sitten kiersimme kehää ympäri ja sitten jokainen vuorollaan meni arvosteltavaksi. Olen todella tyytyväinen Jekkuun! Se käyttäytyi ja esiintyi todella hienosti. Juuri kun oli meidän vuoromme mennä arvosteltavaksi, alkoi taas sataa. Jekkua ihan silminnähden ketutti kulkea kenttää ympäri ja edestakaisin siinä sateessa, mutta hienosti se silti oli.

Jekku sai punaisen nauhan eli ERI(nomaisen) ja oli luokkansa neljäs. Näyttelytermejä käyttäen siis: JUN ERI 4. Tässä vielä arvostelu:

Pöytyä kr 16.7. Päivi Eerola: "Erinomaiset mittasuhteet, siro luusto. Tilava rintakehä. Hyvin tyypillinen pää. Ilmettä häiritsevät vaaleat silmänympärykset. Voisi liikkua yhdensuuntaisemmin. Hyvä askelpituus. Hyvä karvanlaatu. Oikea olemus, kauniisti esitetty."

Minua lämmittää etenkin kohta "kauniisti esitetty", sillä viimeksihän juuri minä töpeksin, kun en osannut esittää. Ehkä olette huomanneet joistain teksteistäni, etten ole järin kärsivällinen ihminen. Kaiken pitäisi olla juuri nyt heti valmista. Mielestäni minun pitäisi ostata uudetkin jutut heti, eikä myöhemmin. Nyt olen tyytyväinen, sillä olen oikeasti tehnyt Jekun kanssa töitä ja harjoitellut esittämistä ja opettanut Jekulle seisomista. Nyt voin tyytyväisenä todeta, että tämä harjoittelu on kannattanut! Tästä on hyvä jatkaa sitten seuraavaan näyttelyyn, ja antaa tämä pontta agilitynkin harjoitteluun: kärsivällinen tekeminen näköjään kannattaa.

Ex temporea

Olimme torstaina Jekun kanssa mätsärissä ihan ex tempore. Anita soitti puoli kuudelta ja kyseli, olenko kotona. Vastattuani myöntävästi hän kysyi, miksen ole mätsärissä harjoittelemassa tämän päivän näyttelyä varten. Minulta oli koko mätsäri mennyt ihan täysin ohi, en ollut lainkaan tietoinen sellaisesta. Match show oli Kupittaalla, joten Anita kehotti minua vielä lähtemään: ilmoittautumisaikaa oli kello kuuteen asti. Niinpä minä sitten nappasin äkkiä mukaan näyttelyremmin, rokotustodistuksen (jota ei edes kysytty) ja vesipullon, niin ja tietysti Jekun, ja suuntasimme Kupittaalle. Hyvin ehdimme, olimme siellä noin kymmentä vaille kuusi. Olisi minulla ollut muutakin tekemistä sille illalle, mutta ajattelin, että ehkä olisi ihan hyvä vähän treenata.

Myöhäisestä ilmoittautumisesta johtuen saimme numeron 36. Odottelimme rauhassa, ja Jekku sai telmiä siskonsa Staran ja Anitan Vilman kanssa. Hmm, en tiedä, saako tällaisia sanoa ääneen, mutta sanonpa silti. Match show oli mäyräkoirakerhon järjestämä, ja kun näin, että parinamme kehään tulee mäyris, olin aivan saletti, että me saamme sinisen. Mutta hah, toisin kävi, ja punainen nauha pamahti! Vau. Jekku esiintyi kyllä todella hienosti malttaen seistä paikoillaan. Myös punaisten kehässä se esiintyi edukseen, mutta siellä ei enää tullut sijoitusta. Stara oli kanssamme punaisten kehässä, Vilma puolestaan sinisissä.

Olen kyllä tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Nyt on hieman varmempi olo tämän päivän suhteen, vaikka vähän jännittääkin. Olemme siis kohta lähdössä Pöytyälle näyttelyyn. Palaan varmaan illalla asiaan sitten sen tiimoilta. Toivottakaa meille tsemppiä!

torstai 14. heinäkuuta 2011

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

Kotikaupungistani ollaan yleisesti ottaen montaa mieltä. Välillä tuntuu, että kukaan ei tästä kaupungista pidä, tai ainakaan uskalla sanoa sitä ääneen. Mutta minäpä sanon: minä pidän tästä kaupungista! Ehkä pidän tästä siksi, että asumme keskustassa lähellä kaikkea: kauppatoria, yliopistoa, ihan kaikkea. Kaikkialle on kävelymatka. Kotimme sijainti on kuitenkin rauhallinen, ja Jekun kanssa pääsee kivasti jokirantaan kävelemään. Yleisesti ottaen jokiranta on ehkä parasta, mitä tässä kaupungissa on. Onhan täällä epäkohtiakin, mutta missäpä ei olisi?

Eräänä iltana Miehen tultua töistä kotiin hän ehdotti, että lähtisimme vielä käymään jollakin terassilla. Tuumasta toimeen. Otimme myös Jekun mukaan. Sekin on ihanaa, että voi koska tahansa ihan vaan piipahtaa jollakin terassilla, vaikka kauppamatkalla. Kivaa on myös se, että koiriakin suvaitaan jo monessa paikassa. Tuonakin iltana Jekku herätti varsin paljon huomiota ja kiinnostusta.

Tänään päivällä lähdin Jekun kanssa kävelylle. Ajattelin suunnata kohti tuomiokirkkoa. Jo sillalla kuulin jostain kantautuvan musiikkia. Se johdatti minut tuomiokirkon edustalle, jossa oli musta flyygeli ja mies sitä soittamassa! Mitä ihmettä?! Jotenkin ihan kertakaikkisen hämmentävä näky. Piti oikein jäädä hetkeksi kuuntelemaan. Aivan ihanaa! Jatkoin matkaa hymyssä suin.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kiipeilyä ja kipeilyä

Eiliseen mahtui jo aiemminä kerrotun kiipeilyn lisäksi valitettavasti myös kipeilyä. Tai no, jo sunnuntai-iltana Jekun maha oli ollut vähän sekaisin, samaten eilen päivällä. Saman totesin myös agilitypaikalla. Jekku vaikutti kuitenkin pirteältä ja jaksoi agilityssa ihan hyvin. Kotiin päästyämme sen olo selkeästi paheni. Se näytti hätäiseltä, joten lähdin sen kanssa ulos. Se ripuloi pari kertaa, jonka jälkeen se alkoi syödä ruohoa kuin lammas. Sitten se oksensi. Sitten se söi taas ruohoa. Ja oksensi taas. Kiskoin sen melkein väkisin kotiin, kun ajattelin, ettemme nyt koko iltaa voi ulkona seistä. Kotona se sitten oksensi pelkkää vettä muutaman kerran.

Aloin huolestua, kun näytti siltä, että edes vesi ei pysy sisällä. Kysyin neuvoa Anitalta, joka kehotti soittamaan päivystykseen. Sieltä taas kehotettiin hakemaan apteekista maitohappobakteereita, tai jotakin, ja syöttämään esimerkiksi keitettyä riisiä jonkin aikaa, että vatsa rauhoittuu. Ja jos tilanne jatkuu, kehottivat tulemaan lääkäriin. Kello oli siinä vaiheessa 22.30, ja auki ollut apteekki meni kiinni kello 23. No, onneksi asumme keskustassa. Minä kipaisin apteekkiin, josta ostin Canicur-nimistä lääkettä. Jekku ei olisi millään halunnut ottaa sitä, mutta väkisin sain sen sille tungettua suuhun ja nieluun.

Vielä yöllä Jekku oksensi ja ripuloi pari kertaa, mutta koko päivän tavara on jo pysynyt sisällä. Aamulla Jekku söi ihan oma-aloitteisesti tarjotut Canicurit ja lipoi varovasti vettä. Mies oli antanut sille jotain syömistä päivällä, ja itse annoin iltapäivällä pelkkää keitettyä riisiä. Toivotaan nyt, ettei mitään takapakkeja enää tule. Kohta lähden sen kanssa iltakävelylle, ja ennen sitä annan vielä vähän riisiä.

Eilen illalla Jekku oli aika flaati, mikä ei varsinaisesti ole mikään ihme. Tänään se on jo ollut pirteä. Minä puolestani olen ollut väsynyt, kun yöunet jäivät vähän vähiin.

Olemme kyllä päässeet tähän mennessä Jekun kanssa todella helpolla: tämä oli ensimmäinen kerta, kun se oli vähän enemmän kipeä. Pari hassua kertaa sillä on aiemmin ollut maha löysä, mutta ei mitään sen pahempaa.

Tänään otamme vielä rauhallisesti. Huomenna on vuorossa taas skipitreffit, jonne Jekku pääsee kirmailemaan.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

A niin kuin A-este

Nyt minä alan oikein innostua agilitysta! Ja tuntuu Jekkukin siitä tykkäävän. Tänään oli kuitenkin vasta kolmas kerta, kun agilitya olimme kokeilemassa. On siis ihan ok, että Jekku ei vielä täysin osaa. Tai no, edelleen suurin hankaluus tuntuu olevan siinä, että minä en osaa ohjata oikein. Kyllä Jekku hyppii ja pomppii, mutta jos yritämme tehdä pienen pätkän rataa ja ottaa vaikkapa vain pari estettä peräkkäin, Jekku väistää toisen. Ohjaaja totesi, että Jekku seuraa liikaa minun vartaloni liikettä, eikä kättäni, joten se seuraa minua esteen ohi. Argh! No, lisää harjoittelua ja kärsivällisyyttä peliin.

Tänään siis aloitimme tavallisilla esteillä. Koira jätettiin ekan esteen taakse, ja ohjaaja meni kahden esteen väliin, josta koiraa kutsuttiin ja ohjattiin seuraavalle esteelle. Saimme me pari ihan onnistunuttakin suoritusta. Sitten siirryimme putkeen. Se menee meiltä putkeen (hehheh). Siitä Jekku näyttää tykkäävän kovasti ja juoksee sinne kuuliaisesti. Myös kaarevasta putkesta se tuli hienosti läpi, kun juoksin toiseen päähän ja kutsuin.

Päivän haasteeksi muodostui A-este. Etukäteen jo arvelinkin, että Jekku ei siitä mukisematta yli mene. Meitä ennen meni pari koiraa, jotka niin ikään kokeilivat A-estettä ensimmäistä kertaa. Vähän ne ensin epäröivät, mutta menivät lopulta hienosti yli. Jekkukin lähti ihan hienosti kiipeämään makupalan houkuttelemana, mutta vähän ennen korkeinta kohtaa tuli stoppi. Se olisi ihan välttämättä halunnut kääntyä takaisin, tai edes tulla syliini. Ajatteli, että tästä ei tule yhtään mitään. Me molemmat ohjaajan kanssa houkuttelimme Jekkua makupalojen avulla, ja lopulta se rohkaistui katsomaan esteen yli ja ilmeisesti totesi, että eipä siinä kummempia, ja lähti laskeutumaan. Kun ensimmäinen kerta oli nyt hienosti ohi, kehotti ohjaaja menemään uudelleen. Nyt Jekku meni todella reippaasti, ja alas päästyään se kääntyi jä lähti yrittämään toiselta puolelta ylös. Ohjaaja kehotti menemään, ja Jekkuhan meni. Hienoa!

Lopuksi piti ottaa hyppysarja: este, rengas, putki ja este. Näistä ekan esteen Jekku meni hienosti, mutta renkaan ohi se yritti kiepata. Kun otimme pelkän renkaan, se meni pari kertaa läpi, pari kertaa ohi. Putki meni taas hyvin, mutta putkesta esteelle se lähti liikaa minun perääni ja tuli esteen ohi. Äh. Kunpa oppisin ohjaamaan paremmin! Intoa tuntuu olevan, mutta minulta puuttuu taito. Yritän nyt kotiin viritellä jotain esteen tapaisia, jotta voin edes yrittää opetella ohjaamista paremmin.

Tähän loppuun kuva Miehen vanhempien pihalta, jonne väkersin yhden esteen. Se ei ole kovin hieno, mutta melko luova, vaikka itse sanonkin, vai mitä?

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Agility + toko = aktiivinen viikko

Olemme taas aktivoituneet Jekun kanssa. Tai jo viime viikolla olisi tehnyt mieli mennä agilityyn, mutta se oli pari viikkoa kesätauolla, mutta nyt pääsimme. Koirakoita oli noin kahdeksan, joten jokainen ehti mennä vain kerran, mutta ei se mitään. Nyt tuli ainakin treenattua sitä odottelua. Siinä samalla Jekku tosin sai myös purkaa energioitaan leikkimisen muodossa, sillä ryhmässä oli aivan ihana espanjan vesikoiratyttö, jonka kanssa Jekku nurmikolla pyöri.

No, asiaan, eli agilityyn. Radalla oli ihan tavallisia esteitä, rengas, pussi, pari putkea ja kepit. Me menimme Jekun kanssa ensin, ja kun sanoin, että olemme vasta toista kertaa, ohjaaja ehdotti, että kokeilisimme putkea. Ensin ihan lyhyttä ja suoraa siten, että ohjaaja piti Jekusta kiinni, ja minä menin toiseen päähän kutsumaan Jekkua. Se ensin vähän ihmetteli, mutta tuli reippaasti läpi kehujen saattelemana. Tätä toistettiin pari kertaa, ja Jekku alkoi saada juonesta kiinni. Sitten putkea pidennettiin, ja edelleen meni hyvin. Myös kaarevan putken läpi Jekku tuli reippaasti. Hienoa! Sitten hyppäsimme, tai siis Jekku hyppäsi, ihan tavallisia esteitä, mutta tarkoituksena oli, että minä opettelen ohjaamaan. Taisin oivaltaa jotakin aika oleellista: kyllähän Jekku noita esteitä menee, mutta haaste on siinä, miten minä opin ohjaamaan! Entisenä tanssin harrastajana luulisi, että minulla olisi koreografiat hallussa, mutta nyt en äkkiä tiennytkään miten päin pyöriä, että ohjaan Jekun oikein ensin esteen taakse ja sieltä hyppäämään. Ohjaaja kehotti kokeilemaan tätä kotona ja lenkillä, ihan vaikka puiden ja muiden ympäri. Hyvänä muistutuksena, että harjoittelen heti alusta asti ohjaamaan molemmilta puolilta. Viimeisenä Jekku hyppäsi pari kertaa renkaan läpi. Sitten annoimme tilaa seuraaville. Kävimme vielä itsenäisesti ottamassa pujottelua, sillä viimeksi kerrottiin, kuinka se oikeaoppisesti menee.

Tänään olimme tokossa, sielläkin taas pienen tauon jälkeen. Viimeksi olimme edistyneempien ryhmässä, mutta nyt nössöilin ja menimme aloittelijoihin. Totesin tosin, että jatkossa voimme mennä edistyneempiin ihan hyvin. Teimme kaikkia ihan perusjuttuja, ja Jekulla meni hienosti! Jee!