Tokokurssin päätös

Eilen sitten loppui Jalon tokokurssi, eikä uutta ainakaan toistaiseksi ole varattuna. En oikein tiedä, miten edetä. Kotona keskenämme saamme valitettavan vähän tehtyä. Toisaalta kurssit maksavat melkoisesti, vaikkakin niiltä sitten saa ihan parasta oppia. Täytynee hetki funtsia, sillä tässä lajissa haluan edetä ja tämän parissa Jalon kanssa jatkaa! Jotenkin niin siistiä, jos sallitte nuorisoslangin.

Viimeisellä kerralla teimme noutoa ja pakkia. Aiemmilta kursseilta muistan, että nouto sujui jotenkin yllättävän hyvin. Tuntui, että se vain kolahti Jalon tajuntaan juuri oikealla tavalla. Nyt sitten tässä välissä menin kotona sössimään koko setin. Kyllä Jalo yhä ottaa kapulan (tai tarvittaessa minkä tahansa sopivan objektin) suuhunsa, mutta ei enää malta pitää sitä, jos pyydän sitä tulemaan luokseni. Ilmeisesti olen palkannut liian höllästi. Nyt piti sitten lähteä rakentamaan sitä, että Jalo pitää kapulaa suussaan.

Yritimme ensin niin, että vieritän puupalaa ja Jalo hakee sen. Kyllä se lähti perään ja lähti vielä takaisinkin, mutta kesken takaisin tulemisen pudotti sen. Siispä lähdimme rakentamaan pitoa. Annoin kapulan Jalolle ja lähdimme kävelemään ympäriinsä. Jalo piti sitä lähes ylpeänä suussaan, ja minä hoin "pidä, pidä, hieno pidä, pidä, hieno, jess". Sitten kokeilimme jotain uutta. Juuri tämän takia haluan Tuijan kursseilla käydä! Kun itsellä loppuvat pelimerkit aivan tyystin, hän keksii aina jotain uutta ja erilaista, millä kokeilla. Otin Jalon sivulle, käskin odottaa, otin pari askelta, jätin kapulan ja jatkoin vielä pari askelta. Ja tiedättekö, yhden korjaamisen jälkeen Jalo istui, pysyi, malttoi, katsoi, lähti käskystä, otti kapulan ja tuli eteeni!! (Ihan on laitettava kaksi huutomerkkiä, kun tämä oli niin edistyksellistä.) Tarkoitus olisi kyllä opettaa Jalo tulemaan sivulle suoraan, mutta ehkä tässä vaiheessa on vain tärkeintä, että jutun juoni pysyy kasassa. Uutena ilmiönä on tullut minulle nyt se, että kertakaikkiaan häkellyn, kun Jalo tekee nappisuorituksen. En oikein tiedä, mitä sanoisin ja milloin. Kai minä nytkin onnistuin palkkaamaan sentään ihan oikein.

Sitten kokeilimme vielä hypyn kautta. Mitään hyppynoutoa ei siis todellakaan ollut tarkoitus lähteä rakentamaan, vaan ajatuksena oli, että Jalon fokus olisi itse kapulassa, joten se oppisi pitämään sitä. Otin Jalon sivulle ja pidin pannasta kiinni, heitin kapulan ja käskin hypätä (tuli samalla kerrattua vähän viime kerran hyppyäkin). Jalo lähti, otti kapulan - ja kiersi esteen luokseni. No, ei se ehkä niin haittaa, pääasia nyt oli, että se pitää kapulaa ja tuo sen minulle. Kun olimme saaneet tällä tavoin pari onnistunutta suoritusta päätimme lopettaa siihen.

Lopuksi harjoittelimme vielä pakkia. Jalo pakittaa ihan kivasti, jos vain itse seison suoraan sen edessä. Nyt edistyimme siihen, että Jalo on sivulla ja lähtee siitä peruuttelemaan.

Kyllä tuon koiran kanssa on vaan niin kiva treenata tokoa, en voi muuta sanoa. Enkä olisi ikipäivänä ehkä edes uskonut, että joskus voisin sanoa näin. Pitkä tie on vielä edessä ennen kuin pääsemme alokasluokassa starttaamaan, mutta väliäkö sen. Nyt on ainakin suunta selvillä!

Syksyinen saari(sto)

En oikein tiedä, pitäisikö tätä aikaa vuodesta nimittää jo talveksi, mutta syksyltä tämä kovasti tuntuu. Oli miten oli, meidät oli kutsuttu viikonlopuksi mökkeilemään saareen, tällä kerralla ihan tähän Turun saaristoon. Kivaa oli! Hieman oli eksoottinen kokemus kaupunkilaistytölle, mutta ihan hyvällä tavalla eksoottinen. Pimeys kaatui päälle jo neljän jälkeen. Eli liiemmin ulkoaktiviteetteja ei tehty.

Lauantaina yritimme käydä vähän kalassa. Jekku jäi rannalle, mutta Jalo paukkasi ihan itse veneeseen. Mutta kun lähdimme liikkeelle, Jaloa ahdisti aivan suunnattomasti. Se vinkui, eikä olisi mitenkään pysynyt paikoillaan. Se taisi myös palella, kun oli hetkeä aiemmin pulahtanut mereen kepin perässä. Pyysin siis kyytiä takaisin saareen Jalon kanssa, jonka jälkeen pojat pääsivät vielä hetkeksi rauhassa kalaan.

Kaiken kaikkiaan koirat nauttivat elostaan ja olostaan: Jekku otti rauhallisemmin, mutta voi mudipojan riemua! Jalo rälläsi menemään pitkin ja poikin. Kovin kauaksi ne eivät lähteneet, mikä oli tietysti hyvä. Jos pojat tulivat hetkeksi sisälle, Jalo varsinkin päivysti lähes koko ajan ikkunassa merelle tähyillen. Minä itse iloitsin, kun pojilla oli niin silmin nähden hauskaa. Teki kyllä hyvää, kun ne saivat olla pari päivää ihan täysin vapaudessa, riekkua ja juoksennella vaihtelevassa maastossa. Täysin tervetullutta vaihtelua kaupunkilaiskoirille!

Uutena puolena oikeastaan molemmilla oli tavaton vahtiminen. En edes tiedä, mitä ja miksi ne huusivat. Aluksi ulkona Jalo kiljui ihan vaan silkasta riemusta mitä ilmeisimmin, mutta sisätiloissa reviirin vahtiminen ja äänille haukkuminen vähän kävivät hermoille.

Eilen lähdimme kävelemään metsään. Jalo sai kallioilla ja mättäillä innostettua Jekkuakin oikein kunnolla juoksuun. Me bongasimme teeriä, koirat bongasivat jäniksen. Olin aivan varma, että Jalo lähtee sen perään vaikka saaren ääriin asti. Mutta kas ihmettä: Jalo otti muutaman laukka-askeleen, pysähtyi ja palasi luoksemme. Onneksi olin ajan tasalla ja sain kehuttua sitä. Jekku sen sijaan paineli pidemmälle.

Ei liene yllätys, että illalla kotona oli kaksi aivan sippiä koiraa. Tuo väsymys tuntui niillä jatkuneen ihan tähän iltaan asti, sen verran hiljaista sakkia on täällä ollut. Oli mukava viikonloppu, toivottavasti pääsemme taas kesällä takaisin saareen!

Hyppelehtimistä

Nyt sitten on vuorossa Jalon eilisten tokotreenien analysointia. Tai en nyt siitä analyysistä tiedä, mutta kertomusta kuitenkin. Aiheena oli estehyppy. Vähän uskomatonta, että olemme kolmatta kertaa kurssilla, mutta vasta ekaa kertaa pääsimme hyppäämään! Olen nimittäin oudosti sattunut olemaan molemmilla aiemmilla kerroilla juuri tämän kerran pois. Onneksi nyt sitten pääsimme.

Ja koska emme ole ennen hypelleet, liike piti pilkkoa ihan pieniin osiin. Varsinainen liikehän menee alokasluokassa niin, että koira on perusasennossa, josta se käsketään hyppäämään esteen yli ja sitten koiran pitäisi seisahtua esteen taakse ja odottaa, kun omistaja kävelee vierelle. Melkoisen monta palikkaa tässä on meillä treenattavana vielä.

Aluksi vain tutustuimme esteeseen. Este oli vain parin laudan korkuinen, eikä Jalo oikein tiennyt, miten siitä pitäisi mennä yli. Jalo kun ylitti sen ihan vaan harppaamalla. Ja välillä tasajalkaa loikaten. Sillä ei nyt ihan ollut tuo hyppytekniikka hallussa. Haluaisin aika pian alkaa nyt korottaa esteitä Jalolle, myös agilityssa.

No, asiaan, jos nyt pääsisin. Siis: ensin tutuistuimme esteeseen ja talutin Jaloa eestaas yli siitä. Sitten teimme niin, että jätin Jalon istumaan esteen taakse (ekalla kerralla se nousi, mutta korjasin sen, tein kuulemma oikein niin tehdessäni), ja tokalla kerralla se siihen jäikin. Sitten pari kertaa kutsuin sitä luokseni esteen yli ihan vain hyppy-käskyllä. Tämän jälkeen otin Jalon perusasentoon, ja Tuija meni esteen toiselle puolelle lelun kanssa. Ekalla kerralla Jalo meinasi lähteä lelun perään, ja minä äännähdin "ä-ä-ä-äp". Tuosta sain vähän toruja: näin alkuvaiheessa koiraa ei pitäisi estellä, vaan antaa hypätä, vaikka sitten varastaen. Vaarana on, että kiellon jälkeen koira empii hyppyä. Jalo ei onneksi empinyt, vaan suoritti kolmesti hypyn lähtien ihan vain käskyllä lelun perään. Jes! Itse olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että en halua, että Jalo lähtee kertaakaan luvatta hyppäämään. Agilityssakin on ollut vaikeuksia, kun se haluaisi sooloilla, joten mielestäni on hyvä, että se oppii ainakin tokossa malttamaan mielensä ja toimimaan vasta käskystä.

Eilisen kerran lopuksi perehdyimme vähän koirien venyttelyyn. Ensin koiraa pyöritettiin itsensä ympäri molempiin suuntiin. Hyvin pyörii! Sitten venyteltiin lapoja ja niskaa. Luulen, ettei Jalolla pahemmin ole jumeja, se vain vähän hämmentyi uudenlaista toimintaa. Voisi kotona ihan rauhassa kokeilla myös.

Nyt jäi kyllä kova kutina harjoitella hyppyä! Tuntuu, että kotitokoillessa hinkkaan vain sivua ja seuruuta ja paikallaoloa, joten olisi kiva päästä vaihteeksi tekemään jotain uuttakin! Meillä vain on vähän pienet tilat hyppelyyn. Tai hyppelyyn ehkä on tilaa kyllä, mutta ei itse esteen rakenteluun. Ehkä voisin kaataa pari keittiöntuolia ja asettaa niihen selkänojat vastakkain esteeksi. Pitänee kokeilla.

Takaakiertovalssailua

Eilen teimme tekniikkatreeneissä takaakiertovalssia. Hitsi, että noita takaakiertojuttuja on paljon! Toisaalta ei se mitään, tykkään ihan tehdä niitä. Tuntuu, että niissä onnistun. Tai onnistumme. Vähän paremmin ja kauempaa Jekku saisi kyllä irrota. Nyt ongelmaksi tulee se, etten minä enää erota, mikä on mikä: takaakiertovalssi, twist, saksalainen... Niin ja päällejuoksukin vielä. Kun siinäkin saattoi tehdä takaakierron. Vai saattoiko? Niin, olen ihan ulalla. Enkä varsinkaan enää hahmota, mitä tekniikkaa pitäisi missäkin kohtaa käyttää. Tässä menee nyt liian abstraktin matemaattiseksi, kun pitäisi miettiä, mistä kulmasta koira lähestyy tai voi johonkin tiettyyn ohjaukseen tulla. Aargh! Lopputulemana eilisestä siis se, että teimme kyllä, mutta en tiedä, teimmekö juuri takaakiertovalsseja, vai jotain ihan muuta.

Toisena juttuna oli sitten ulospäin kääntyminen putkesta. Kivasti Jekku toimi ja kääntyi juuri niin kuin piti. Ehkä vähän tiukemmassa kulmassa voisi vielä tarvittaessa kääntyä. Jekulle tuli myös melko totaalinen hyytyminen putkiharjoittelussa. Se alkoi haistella taas lattiaa, eikä ollut kuulevinaankaan kutsujani. Nyt pitäisi ihan oikeasti saada tuo hierojalle. Pelkään, että orastava kisauran aloitus jää väliin Jekun mahdollisten jumitusten takia. Ja sen sijaan, että surkuttelen asiaa täällä, voisin ihan oikeasti ryhtyä tuumasta toimeen ja varata sen ajan.

Jalon kanssa tein illalla vähän tokoa kotona. Paikalla olo toimii nyt melko kivasti (ainakin kotioloissa siis), mutta seuraaminen junnaa yhä paikoillaan. Ja noin kotona tehtynä se ei tarvinnut istu-maahan -käskyissä käsiapuja, vaan teki reippaasti. Nyt pitäisi vielä treenata niin, että Jalo tekee liikkeet sivullani. Nyt olemme tehneet vain niin, että itse olen sen edessä.

Perjantaina Jekulta jää treenit väliin, kun ATT:lla olisi epikset. Olisi myös hyvä mahdollisuus mennä itse kisaamaan, mutta me suuntaamme saaristoon viikonlopuksi.

Räpellystä

Eilinen treeni meni ihan pelkäksi räpellykseksi. Omalta osaltani siis. Hitto sentään, että ärsyttää vieläkin. Rata oli mielestäni helpohko, mutta niin vaan silti onnistuin aina välillä unohtamaan, mihin pitikään mennä. Tuli siellä joitain onnistumisia, mutta päällimmäiseksi jäi ajatus epäonnistumisista. Joku arveli, että pakka hajosi heti alkuunsa, kun jouduin palauttamaan Jekun muutaman kerran lähtöön takaisin. Tämä on nyt ylipäätään jotain aivan uutta: jos joku on ollut varmaa, se on ollut Jekun lähtöön jääminen. Ja toinen, mikä tökki, oli se, että Jekku jäi taas haistelemaan pitkin pieliä. Se oli jo menossa putkeen, kun teki aivan putken suulla äkkipysäyksen jä kääntyi haistelemaan maata. Siellä se mennä vilisti, enkä meinannut saada sitä mitenkään kuulolle. Aargh! Ja kun oma fiilis oli tämä, oli turha jatkaa sen enempiä. Otimme lopuksi pari kohtaa, jotka onnistuivat, jotta sain palkata Jekun siitä onnistumisesta. Sitten tein Olavin Fantan kanssa. Vieras koira, mikä vieras koira. Ei sujunut, ei. Fanta suorastaan kettuili minulle puomia pitkin painellessaan, vaikka olisi pitänyt mennä putkeen. Jäi sellainen olo, että voin unohtaa viralliset kisat, että katsellaan vaikka sitten juhannuksen tienoilla uusiksi. Mutta ehkä me kuitenkin starttaamme, meni syteen tai saveen.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, nimittäin uusia oivalluksia sain. Ensinnäkin tuota lähtöön jäämistä pitää vahvistaa. Täytyy tästä lähtien tehdä niin, että käyn palkkaamassa Jekun lähdössä odottamisesta. Ja... niin, siihen ne oivallukset sitten jäivätkin. Tai ei sentään, sellainen ajatus vielä, että voisin tehdä rataa vähän pienemmissä pätkissä ja palkata ahkerammin. Nyt välillä käy nin, että jonkun jutun jälkeen tekisi mieli palkata, mutta kun vauhti on päällä, ei viitsisi keskeyttää. Ja kun jatkaa, mokaa kuitenkin jossain kohdassa, eikä sitten enää voi palkata. Eli rohkeammin palkkausta vaikka sitten ihan muutaman esteen välein.

Kaikkein hankalimmalta tuntuu taas tällä hetkellä tuo Jekun hajuihin orientoituminen. Mietin, voivatko ne olla sijaistoimintoja jollekin? Toisaalta Jekku kuitenkin tekee ihan mielellään sitten, kun saa sopivan draivin päälle. Pitäisi kuulemma mennä kalkattaa niin, ettei Jekulle kerta kaikkiaan jää aikaa haistelemiseen.

Huoh. On tämä vaikea laji. Ja sitten toisaalta taas niin kiehtova!

Kaukot

Haittaako, kun tästä on tullut aika treenipainotteinen blogi nykyään? Toisaalta mitä muuta voi odottaa, kun treenejä saattaa olla se neljä kertaa viikossa... Olisi sitä kiva jotain muutakin koiramaista touhuilla, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi.

Tänään tokoilin Jalon kanssa. Teemana oli kauko-ohjaus ja luoksetulon pysäytys. Olen tehnyt istu-maahan - käskytystä alusta alkaen jotenkin kai automaattisesti kauko-ohjauksen mukaan, eli niin, että koira on edessäni. Kisoissahan tämä tulee (onneksi) vasta avoimessa luokassa, mutta hyvä sitä on harjoitella nyt kuitenkin. Avoimessa luokassa ohjaaja on koirasta viiden metrin päässä, ja hänelle näytetään kylteillä viiden sekunnin välein käskyt istu - maahan - istu. Apuna saa käyttää käsimerkkejä, jotka kestävät yhtä kauan kuin sanallinen käskykin. Eli käsimerkki ei saa jäädä suullista käskyä pidemmäksi ajaksi näkyviin.

Itse olen tehnyt tätä siis aina Jalon edessä. Istu - maahan - istu - maahan. Homma toimii, jos olen kyykyssä Jalon edessä. Istumasta se menee maahan hyvin, mutta maasta ei meinaa nousta, joten käsiapua on käytettävä. Hallilla tein parin askeleen päästä. Jalo istui hienosti, mutta taas maahanmenossa piti itse mennä kyykkyyn jä näyttää kädellä. On nyt siis panostettava siihen treeniin, että sanon vain sanallisen käskyn ja aluksi ihan läheltä. Turhaan lähden hosumaan kauemmas. Hyvää on se, että Jalo pysyy aika kivasti paikoillaan, eikä siis ainakaan nouse lähteäkseen perääni, vaan toljottaa minua odottaen vapautusta. On tuo ihana tapaus, en voi muuta sanoa. Sen kanssa on niin kiva tehdä hommia! Kerta kerralta työkoira Jalossa tulee aina vaan paremmin esille! Kunpa nyt itse pystyisin tarjoamaan sille tarpeeksi työtä!

Toisena oli sitten luoksetulon pysäytys, niin ikään avoimen luokan liike. Siinä koira jätetään paikoilleen, kävellään tietty matka, kutsutaan koiraa ja kentällä olevan tötsän kohdalla pitäisi pysäyttää koira. Tämän treenaamista aloitimme niin, että otimme aluksi ihan vain tötsät, mitä koirat kiertävät, jotta ne hoksaisivat, mistä kiertämisessä on kyse. Tätä taas tehdään siksi, ettei koira ala ennakoida: muutoin se saattaa lähteä ohjaajan luo vähän hiipien ja pysäytystä ennakoiden. Nyt tarkoitus on hämätä koiraa ja pysäyttää se vähän milloin missäkin vaiheessa. Koska tässä oli enemmän liikettä ja actioinia ympärilläkin, Jalo kävi taas vähän kuumana. Ja minä taisin vähän hätiköidä... Tuija oli ajatellut, että aloittelevat koirakot olisivat vain treenanneet kiertoa. Mutta minultapa tuo ohje oli mennyt ohi (köhköh). Siispä pysäytin Jaloa pari kertaa. Kun se oli kiertänyt tötön (vaikkakin vain remmin pituudelta), pysäytin sen topakasti. Ja sehän pysähtyi niille sijoilleen. Minä puolestani jäädyin moisesta, enkä hetkeen muistanut, mitä piti tehdä. Sitten ähkäisin "jessss" ja viskasin lelun Jalon taakse. Ei näin, voi hyvänen aika, ei näin! Sitten otimme vielä nopeasti ja oikeaoppisesti niin, että pysäytin Jalon, nopeasti vapautin sen ja samalla viskasin lelun.

Onpa muuten kivaa, että laji, josta en ikinä ajatellut pitäväni, on osoittautunut ihan kertakaikkisen mukavaksi! Jeeee!

¨Twist and shout

Tänään tekniikkatreeneissä teimme twistiä ja viskileikkausta. Molemmat olivat taas termeinä tuttuja, mutta kummastakaan en tiennyt käytännössä yhtään mitään. Twistiin minä tykästyin ja se tuntui sujuvalta.

Twistissä koira ohjataan takaakiertoon, otetaan vastaan, lähdetään peruuttamaan pois, käännytään ja ohjataan koira seuraavalle esteelle. Voi, kunpa osaisin jollain ohjelmalla piirrellä ratoja ja havaintokuvia. Selityksistä ei niin kovin hyvin saa selkoa. Twist edellyttää takaakierron onnistumista (sujuu, jes!) ja ohjaajalta nopeita jalkoja pakituksessa. Itselleni tämä kolahti ja sain tehtyä hyviä toistoja. Twist, saksalainen ja päällejuoksu tähtäävät kaikki omalla tavallaan siihen, että koira kääntyy tietyssä kulmassa hypyn jälkeen. Jotenkin saksalainen ja päällejuoksu jäivät minulle vähän epäselviksi. Minulla ei edelleenkään ole oikein käsitystä siitä, miten niitä lähtisin tekemään. Niihin verrattuna tuo twist tuntui selkeältä.

Toisena oli sitten viskileikkaus. Siinä idea on vähän sama kuin takaaleikkauksessakin, eli leikataan koiran linja ja ohjataan koira oikeaan suuntaan hypyn jälkeen. Tämä ei oikein meiltä sujunut, kun Jekku ei irtoa tarpeeksi hyvin hypyille, vaan jää kiinni minuun. En saanut tätä siis sujuvaksi, kun Jekku jäi jalkoihini ja vauhti hidastui. Tätä kannattaisi treenata avustajan kanssa, jotta joku olisi palkkaamassa koiraa oikeassa paikassa. Ylipäätään voisi aloittaa irtoamistreenillä.

Jekku oli myös oudon väsynyt. Alkuun se teki kivasti twistejä, mutta sitten puhti alkoi viskileikkauksen kohdalla jo selkeästi loppua. Sain puserrettua kaksi ihan kelvollista suoritusta, jonka jälkeen sitten lopetin. Turhaa kertakaikkiaan on hinkata tuon kanssa, siitä ei tule yhtään miksikään.

Jekkukin on pätevä!

Oli kyllä taas onnistuneet treenit eilen! Rata oli ihan kiva, ei liian vaikea, muttei todallakaan mikään helppo ainakaan meille. En nyt oikein tiedä, miten eilistä tekemistä luonnehtisin tai mitä siitä kertoisin. Jekulla oli vauhtia hyvin, paitsi että takanurkassa se aina jäi haistelemaan maata. Se oli jo menossa putkeen ihan niin kuin pitikin, mutta teki äkkikaarroksen hajun perään. Outoa. Pelkään, että tästä tulee nyt ongelma, jos Jekku alkaa joskus kisoissakin haistella kesken kaiken maata. Mutta muutoin treeni oli onnistunut. Jekku tuli ohjauksiin juuri niin, kuin minä ohjasin. Eli välillä hyvin, välillä huonosti. En vieläkään tiedä, miten oppisin käskyttämään ja ohjaamaan kovemmin.

Meitä ei ollut eilen kuin muutama koirakko paikalla, joten ehdimme ottaa keppejä vähän enemmän. Ongelma taisi olla usein se, että Jekku tuli kepeille liian lujaa, jolloin se liukui muutamien välien ohi. Se siis löytää kepeille sisään mutta tokan välin jättää väliin. Harjoittelimme niin, että laitoin Jekun putkeen ja siitä hypyn kautta kepeille ja ennen keppejä jarrutin vähän. Paremmin meni! Edelleen ongelmana on myös se, että kepit sujuvat kivasti, kun minä olen keppien oikealla puolella. Silloin Jekku tuntuu todella tietävän, miten kepit kuuluu suorittaa. Kun minä olen vasemmalla, se jättää keppejä välistä. Outoa.

Aloin miettiä myös, että miten nuo kepit saisi treenattua varmemmiksi? Ja että olisiko jotain sellaista superpalkkaa, minkä Jekulle voisi heittää keppien suorittamisen jälkeen. Kyllähän sille kaikki syötävä kelpaa, ei siinä mitään, mutta kepeillä voisi olla paikallaan jokin ihan todella erityinen herkku. Päädyin maksamakkaraan. Tosin siinä pitäisi olla avustaja ja namialusta, ei se muuten pysy kasassa, se maksamakkara siis. Jospa joululomalla keskittyisimme siis treenaamaan keppejä. Kontaktit ovat mitä ovat, en tiedä, saanko niitä enää hinkattua kuntoon.

Huomasitteko, että puhuin tuossa aluksi kisoista? Olavi kysyi treenimme päätteeksi, että koska oikein ajattelin alkaa kisata. Ja nyt sitten mietin, että pitäisikö ilmoittaa Jekku heti tammikuun ATT:n kisoihin. Hui! Sitä ennen olisi vielä mahdollista epistellä TSAU:lla joulun jälkeen kinkunsulatuskisojen muodossa.

Yritän nyt opetella tajuamaan sen, että täydellisiksi ja valmiiksi emme ikinä tule. Kävin tänään katsomassa ATT:n kisoja (ja mitalikahvikakulla, kun suomalaiset ovat menestyneet kansainvälisissä kisoissa niin hyvin. Mm. mudi Pantse voitti PM-kultaa!) ja juttelin vanhojen treenituttujen ja vanhan kouluttajan kanssa. He kannustivat juuri noilla sanoilla, että valmiiksi ei koskaan tule. Jos jään ikuisesti odottamaan sitä, että olemme valmiimpia, siinäpähän sitten odotan, ikuisesti. Eikä kukaan muista enää seuraavana päivänä, vaikka radalla tulisi mokattua. Eikä ole väliä, vaikka tulos tulisi räpeltäen: tulos mikä tulos. Tai sitten ei. Tämän kun nyt sisäistäisin. Pakko kuitenkin sanoa, että eilisen ja tämän päivän myötä tuli olo, että nyt, hitto vie, ihan oikeasti pitää startata! Harmi, että tälle vuodelle emme enää taida ehtiä.

Pätevä!

Jalo oli tokotreeneissä niin pätevä, ettei tosikaan. (Pätevä on muuten sellainen sana, mitä en ole varmaan ennen koiraharrastusta juuri käyttänyt. En tiedä miksi, mutta useat kelpien omistajat käyttävät tuota sanaa kehuessaan koiraansa. Sieltä kai itsekin sen olen omaksunut. Kenenkään muun en juuri ole kuullut sitä käyttävän. Hämmentävää.)

Aiheina oli liikkeestä seis, luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Liikkeestä seisomista emme ole tehneet sitten viime kurssin. Hups. Mitenköhän sitä saisi monipuolisuutta treeneihin? Kotona itsekseni teen lähinnä vaan tylsiä "istu-maahan-sivulle-odota-lähellä" -juttuja. No, vähän niin kuin verryttelimme alkuun Jalon kanssa niin, että tein nopeita pysähdyksiä suuntaa vaihtaen ja namia nenän eteen työntäen. Sitten Tuijan katseen alla teimme sitä, että heitän palkan taakse ja samalla vapautan. Jalo tuntui muistavan ihan hyvin, ja nyt teimme varovasti jo pientä, ihan pienen pientä, viivettä. Kokeilimme myös sellaista, että lelupalkka jää odottamaan taakse, kun lähdemme liikkeelle niin, että Jalo tietää jo valmiiksi, missä palkka sijaitsee. Nämä siis sujuivat oikein kivasti. Kun sitten otimme seisomista niin, että vain pyysin Jaloa pysähtymään ja otin itse askeleen eteen, ei se meinannutkaan hokata, että edelleen pitäisi pysyä paikoillaan. Yllättävän nopeasti se kuitenkin tajusi, ja sain otettua jo muutaman askeleen taakse ja molemmille sivuillekin. Eli jospa nyt muistaisin treenata näitä kaikkia juttuja kotonakin.

Sitten oli taas valtava jännityksen paikka luoksepäästävyyden kanssa. Pyysin Jalon sivulle ja namitin. Tuija käveli aika lähelle viereen, ja Jalo pysyi paikoillaan! Sitten Tuija kyykistyi, Jalo pysyi paikoillaan ja Tuija nousi pois. Vau. Otimme vielä uudelleen. Nyt Jalo vähän kavahti Tuijan kyykistymistä mutta pysyi suunnilleen paikoillaan, vähän se pakitti, mutta pysyi istumassa. Ja sitten ihan lopuksi Tuija sai vielä koskeakin Jaloa! Wohoo, mikä edistys ja mikä helpotus! Toivon, että tämän myötä tämäkin juttu alkaisi luistaa, kun varsinainen peikko on kertaalleen selätetty.

Viimeisenä teimme nopean paikkamakuun. Mitenköhän muuten saisi treenattua maahanmenoa nopeammaksi? Vinkkejä? Nyt Jalon makuulle meno on melkoisen laiska. Päätin, että otan vain muutaman askeleen Jalon eteen. Jalo makasi ja katsoi minua, tai niin ainakin luulen, itsehän tuijottelin seinää. Kävin kahdesti palkkaamassa ja kehumassa Jalon. Ja arvatkaa mitä?! Se pysyi makuulla sen kaksi minuuttia!

Oli kyllä mahtavimmat tokotreenit, mitä meillä on tähän mennessä ollut!

Jalo(n) päivä

Jalolla oli eilen varsin toiminnallinen päivä. Olimme äitini luona, missä on aivan järjettömän hauskaa vetää rallia ympäri huushollia. Siis koirien mielestä on, itsestäni en sanoisi niinkään samaa. Jalo teurasti pehmolelun. Jalo epäröi yläkerran rappusissa, mutta uskalsi lopulta nousta ne. Jalo löysi kivan paikan senkin alta, minne kaivautua. Jekku otti huomattavasti rauhallisemmin ja vain makoili ja katsoi menoa, jos ei siis itse juossut sitä rallia Jalon kanssa. Teimme myös pari kertaa tokon luoksepäästävyyttä niin, että Jalo oli perusasennossa ja äitini tuli ensin siihen sivulle ja lopulta koski Jaloon. Ja perusasento pysyi! Jess!

Illalla oli agilitya, mutta sitä ennen olimme sopineet treffit Iitun ja Jekku-mudin kanssa. Jekku on Jaloa hivenen nuorempi. Pojat ovat kyllä tavanneet kerran Jekun ollessa vielä ihan pentu. Nyt Jekusta oli tullut jo komea nuorukainen, joka vähän uhitteli Jalolle. Jalo otti tilanteen rauhallisesti eikä alkanut sanoa vastaan, joten mitään hämminkiä ei päässyt syntymään. Ja kun välit olivat jotakuinkin selvät, saattoi leikki alkaa. Pojat juoksivat peräkanaa ja rinta rinnan pimenevässä metsässä. Löysivätpä kivan mutaojankin, jota pitkin mennä rallasivat.

Sitten vain kurainen koira autoon ja kohti agilityhallia. Oli ihan älyttömän pimeää, ja tie oli minulle vieras. Olin vähän kartasta katsonut, mihin suuntaan pitäisi mennä. Mutta jotenkin suuntavaisto ei sitten ihan toiminutkaan, varsinkaan, kun mitään tuttuja maamerkkejä ei ollut. Lopulta löysin tutun tien ja pääsimme perille, etuajassa vieläpä. Käytin Jaloa vielä vähän kävelyllä ja jätin sitten autoon odottamaan omaa vuoroamme.

Tällä kerralla teimme keinua ja rengasta. Huoh. Keinu aloitettiin ihan simppelisti niin, että koiran piti vain läpätä tassulla keinua niin, että se vähän paukahtaa alas. Vähän Jalo arasteli, mutta täppäsi kuitenkin, kun käskettiin. Sitten koira laitettiin makaamaan keinun alastulolle ja palkattiin siinä. Lopuksi keinua heilutettiin ja koiraa namitettiin. Minä siis namitin ja Sonja heilutti varovasti keinua. Jalo ei paljoa kavahtanut tai pyrkinyt pois, mutta itse huomasin, että se alkoi ahnehtia nameja vimmalla, kun keinu liikkui. Ihan hyvä fiilis kuitenkin jäi keinun alkeista.

Rengas olikin sitten asia erikseen. Ensin yritimme niin, että jätän Jalon paikalleen ja menen kutsumaan toiselta puolelta sitä läpi. Jalo kyllä jäi (siitä plussaa!) mutta ei ymmärtänyt tulla renkaan läpi, vaan yritti kiertää luokseni. Sitten siirryimme siihen, että Sonja pitää kiinni ja minä kutsun. Noh, lähes paniikkihan siitä seurasi. Sain Jalon kaksi kertaa tulemaan renkaan läpi, ja siihen päätimme lopettaa. Se ei kerta kaikkiaan siedä, että vieras ihminen ottaa pannasta kiinni. En tiedä, olisiko auttanut, jos Jalo olisi ollut hihnassa. Mutta toisaalta sitten, kun olimme lopettaneet, Jalo meni ihan omaehtoisesti haistelemaan ja moikkaamaan Sonjaa. Sille siis kontaktit ovat ok, jos se itse ottaa sen. Kun se pakotetaan olemaan paikoillaan, tulee paniikki. Toisaalta ihan ymmärrän, että pakottamalla tilanne on sille paha.

Vähän jäi harmittamaan, kun muut koirat tekivät niin hienosti rengasta! Ehkä kuitenkin pitäisi oppia olemaan vertaamatta itseä toisiin, niin hankalaa kuin se onkin. Nyt entistä suuremmalla syyllä pitäisi saada Mies mukaan hallille, hän kun lienee ainoa henkilö, jonka läsnäolon ja kosketuksen Jalo sietäisi.

Älä mokaa!

"Älä mokaa!" näillä sanoilla kouluttajamme Olavi lähettää koirakot treeneissä radalle. Kyllä minä silti taas mokailin, mutta ei se mitään. Treenit olivat jotenkin kertakaikkisen huikeat! Emme lopulta tehneet Jekun kanssa kuin pari kertaa radan läpi. Jotain juttuja hinkkasimme vähän tarkemmin. Olen nyt vihdoin tajunnut sen, että ei kannata jäädä hinkkaamaan liiaksi, muuten menee ihan plörinäksi koko juttu.

Ekan hypyn jälkeen radalla oli kolme estettä samassa linjassa ja niitä piti sitten hypätä takaa, edestä ja takaa ja näiltä sitten suunnata kepeille melko vaikeassa kulmassa. Ja arvatkaa mitä!? No ensinnäkin sain suoritettua nuo kolme hyppyä molemmilla kerroilla ihan kunnialla, ja kaiken huipuksi Jekku meni kepeille sisään ihan oikeasta välistä, molemmilla kerroilla! Jo tämä antoi sellaisen onnistumisen tunteen, ettei tosikaan. Pari hankalaa kohtaa oli putken ja kontaktin kanssa. Rata päättyi keinuun, jonka Jekku niin ikään suoritti ihan kivasti. En voi kuin olla tyytyväinen.

Kommentiksi sain, että minun pitäisi ohjata vielä kovemmin. Siis vauhdikkaammin ja rajummin, eikä himmailla ja hissutella. Jään vielä liikaa katsomaan ja hämmästelemään, että oooo, se meni putkeen, sen sijaan, että voisin jo itse jatkaa liikettä. Nyt tosin selittelyksi sanoisin, että hieman matkaani hidasti, kun housuni meinasivat tippua. Se puolestaan johtui siitä, että Jalo oli eräänä päivänä saanut housut hampaisiinsa ja nakertanut napin lähes irti...

Tuli kuitenkin taas uskoa tekemiseen. Positiivista on se, että Jekku jää kiltisti lähtöön, eikä varasta. Parannettavaa on, yhä ja edelleen, kepeillä ja kontakteilla. Ne kun saisi kuntoon, päästäisiin ehkä kisaamaankin joskus.

Tänään on vuorossa Jalon agility, katsotaan, mitä siellä tapahtuu.