Jalo on kyllä mainio koira, niin on toki Jekkukin. Siinä missä Jekku on tasaisen iloinen aina (kuten emäntänsä! Heh) Jalo käyttää ja näyttää tunteitaan laajemmalla skaalalla. Se oikeasti välillä murjottaa: se saattaa kömpiä sängyn alle tai pieneen rakoon sängyn ja seinän välissä, istua siellä, kyräillä ja vähän murahdellakin. Muutenkin se hakeutuu toisinaan omiin oloihinsa, kun se on selkeästi väsynyt. Jekku ei samalla tavoin osaa rauhoittua, vaan se on aina kärppänä, kun jotain tapahtuu.
No mutta, treeneistähän minun piti kirjoittaa. Lähinnä siis linkki nyt edeltävään on siinä, että treeneissäkin tuo Jalon päivän mieliala näköjään näkyy. Maanantaina oli hyvä päivä. Jalo oli jotenkin todella reipas ja iloinen, mutta kuitenkin keskittyväinen. No, piti sen aukoa päätään jokaiselle ryhmän koiralle vuorollaan, ja sekös minua hävetti. Nämä tapahtuivat kuitenkin onneksi (jos nyt noin voi todeta) ennen omaa suoritusvuoroamme, ei onneksi sen aikana.
Meillä oli melko lyhyt ja helpohko rata, jonka jokainen sai suorittaa kolme kertaa. Kolmannella kerralla muiden tehtävä oli arvioida suoritusta, ja saimme sitten kirjalliset palautteet. Meitä kehuttiin muun muassa iloisesta ja reippaasta tekemisestä. Se iloisuus tuntui kyllä itselläkin. Jalo teki todella hyvällä asenteella. Myös väliajat se odotti kivasti, eikä ottanut mitenkään häiriötä muista koirista.
Kirjoitettuna tämä vaikuttaa jotenkin laimealta; en näköjään osaa välittää sitä fiilistä, mikä treeneistä jäi. Mutta ei se mitään. Toivottavasti saisin jostain palauteltua tällaista hyvää meininkiä jatkossakin niin treeneihin kuin kisoihinkin, jos nyt sinne pääsisimme siis.
torstai 26. helmikuuta 2015
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Treenailua
Ajattelin koota tähän vähän ajatuksia kuluneen viikon treeneistä.
Aloitetaan Jalosta.
Nythän siis on tähtäimessä rally-tokokisat. Koska, siitä ei ole varmuutta. Mutta uskon ja luotan, että kevään aikana edes yksiin kisoihin pääsisimme. Ja koska Jalo otti vähän takapakkia keskittymisen suhteen vuoden ekoissa treeneissä, olen pitänyt sitä hihnassa. Seuraaminen sujuu, samaten jäävät liikkeet. Suurin ongelma lienee oma sättäykseni ja hosumiseni. Remmin kanssa vaan on niin hiton hankalaa säätää! Jalolla on ollut ongelmia takapäänsä käytön kanssa, joten olemme kotona hinkanneet sitten erilaisia pyörimisiä. Samaten peruuttaminen samasta syystä on ollut hankalaa. On mukavaa huomata edistymistä asioissa! Paula kehui, että pakittaminen sujui Jalolta viimeksi todella kivasti. Erityisen hankalaa on ollut täyskäännös ja pyöriminen 360 astetta ympäri. Jalo yrittää tehdä laajaa kaarta, kun pitäisi mahdollisimman tiukasti kääntyä. Se myös lykkää herkästi takamuksensa maahan, kun pitäisi pystyssä pysyä koko ympyrän. Myös nämä käännökset ovat nyt alkaneet sujua, jee! Tarkkuutta ehkä tarvitaan vielä eteen tulemisessa ja varmuutta pakittamiseen. Mutta tuota pakkia ei alokasluokassa tainnutkaan olla, vai olikohan...
Kotiläksyksi saimme treenata liikkeestä maahan menoa ja sitä, että koira jää paikoilleen ohjaajan kiertäessä koiran ympäri. Koska tämä tulee vasta ylemmissä luokissa, en ole viikon aikana tätä juuri ehtinyt tehdä, auts! Myöskään pujottelua jalkojen välistä emme tällä viikolla ole tehneet.
Sitten Jekku.
Jekku saa kotona treenailla rally-tokoliikkeitä Jalon treenien ohella, mutta lähinnä nyt keskityn raportoimaan agilitytreeneistä. Viimeksi kisoissahan keinu kosahti aivan täysin, mistä tosin oli ollut vihjeitä havaittavissa jo aiemminkin. Keinu siis on nyt tehotreenissä. Ja kun makupaloilla oikein houkutteli, alkoi keinuunkin vauhtia löytyä. Enemmänkin saa vauhtia tulla, mutta hyvän alun jo saimme perjantaina.
Sitten en tiedä, mitä tapahtui, mutta Jekku kompuroi toiseen esteeseen. Se hyppäsi kai liian aikaisin, osui rimaa päin ja sai pienen kolauksen, ehkä ylpeyteensä sitten lopulta enemmän kuin mihinkään muualle. Hetken se ontui, mutta vetreytyi ja pystyi jatkamaan treeniä. Rata sujui yllättävän kivasti ja vauhdikkaastikin. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla. Tarkoitus olisi myös maaliskuussa kisata, joko Liedossa tai Lohjalla, katsotaan nyt, kumpaan arpa osuu.
Aloitetaan Jalosta.
Nythän siis on tähtäimessä rally-tokokisat. Koska, siitä ei ole varmuutta. Mutta uskon ja luotan, että kevään aikana edes yksiin kisoihin pääsisimme. Ja koska Jalo otti vähän takapakkia keskittymisen suhteen vuoden ekoissa treeneissä, olen pitänyt sitä hihnassa. Seuraaminen sujuu, samaten jäävät liikkeet. Suurin ongelma lienee oma sättäykseni ja hosumiseni. Remmin kanssa vaan on niin hiton hankalaa säätää! Jalolla on ollut ongelmia takapäänsä käytön kanssa, joten olemme kotona hinkanneet sitten erilaisia pyörimisiä. Samaten peruuttaminen samasta syystä on ollut hankalaa. On mukavaa huomata edistymistä asioissa! Paula kehui, että pakittaminen sujui Jalolta viimeksi todella kivasti. Erityisen hankalaa on ollut täyskäännös ja pyöriminen 360 astetta ympäri. Jalo yrittää tehdä laajaa kaarta, kun pitäisi mahdollisimman tiukasti kääntyä. Se myös lykkää herkästi takamuksensa maahan, kun pitäisi pystyssä pysyä koko ympyrän. Myös nämä käännökset ovat nyt alkaneet sujua, jee! Tarkkuutta ehkä tarvitaan vielä eteen tulemisessa ja varmuutta pakittamiseen. Mutta tuota pakkia ei alokasluokassa tainnutkaan olla, vai olikohan...
Kotiläksyksi saimme treenata liikkeestä maahan menoa ja sitä, että koira jää paikoilleen ohjaajan kiertäessä koiran ympäri. Koska tämä tulee vasta ylemmissä luokissa, en ole viikon aikana tätä juuri ehtinyt tehdä, auts! Myöskään pujottelua jalkojen välistä emme tällä viikolla ole tehneet.
Sitten Jekku.
Jekku saa kotona treenailla rally-tokoliikkeitä Jalon treenien ohella, mutta lähinnä nyt keskityn raportoimaan agilitytreeneistä. Viimeksi kisoissahan keinu kosahti aivan täysin, mistä tosin oli ollut vihjeitä havaittavissa jo aiemminkin. Keinu siis on nyt tehotreenissä. Ja kun makupaloilla oikein houkutteli, alkoi keinuunkin vauhtia löytyä. Enemmänkin saa vauhtia tulla, mutta hyvän alun jo saimme perjantaina.
Sitten en tiedä, mitä tapahtui, mutta Jekku kompuroi toiseen esteeseen. Se hyppäsi kai liian aikaisin, osui rimaa päin ja sai pienen kolauksen, ehkä ylpeyteensä sitten lopulta enemmän kuin mihinkään muualle. Hetken se ontui, mutta vetreytyi ja pystyi jatkamaan treeniä. Rata sujui yllättävän kivasti ja vauhdikkaastikin. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla. Tarkoitus olisi myös maaliskuussa kisata, joko Liedossa tai Lohjalla, katsotaan nyt, kumpaan arpa osuu.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Hiihtolomalla
Olemme viettäneet enemmän tai vähemmän ansaittua hiihtolomaa tämän viikon. Miehen vanhemmat ovat reissussa, joten olemme valloittaneet heidän talonsa ja pihansa. Koirilla on ollut mahtavaa, kun ne ovat saaneet juoksennella pihalla ja vähän metsissäkin. Kivaa vaihtelua kaupunkikoiran elämään, siis. Ensimmäisen metsäpyrähdyksen jälkeen varsinkin Jalo oli aivan sippi. Olin heitellyt sille keppiä oikeastaan koko matkan, joten sille kertyi juoksuaskeleita ihan reippaasti. Loppuillan se sitten makoilikin onnellisen oloisena. Jekkuhan ei kepeistä, eikä oikeastaan ehkä vapaudestakaan, välitä, vaan kipitteli tiukasti kannoillani. Seuraavalla kerralla Jekku jättäytyi jo kauemmas, ja syykin selvisi: se oli löytänyt "aarteen", jossa sitten oli pyöriskellyt hartaasti. Emme tiedä (emmekä haluakaan tietää), mitä tuo tavara oli, jotain iljettävää, mistä hyvästä Jekku sai suihkukomennuksen. (Suihkun jälkeiseen olotilaan liittyy myös hauska video, katsotaan, jos saan sen jossain vaiheessa tännekin.)
Myös tämä aamupäivä alkoi metsälenkillä, ja tällä kerralla oli Jalon vuoro päätyä suihkun kautta sisälle. Maa alkaa olla jo sula, joten heti mennessä Jalo bongasi mutaojan, mitä pitkin juosta edestakaisin. Sitten heittelimme vähän keppiä taas, kunnes Jalo löysi sulan lätäkön. Se kävi siis heittämässä jo talviturkkinsa tältä vuodelta. Luulisi, että olisi ollut vähän kylmää, mutta eipä tuntunut tahtia haittaavan. Täytyy sanoa, että on ihan voittajafiilis, kun saa mudin väsytettyä heti aamupäivästä!
Myös tämä aamupäivä alkoi metsälenkillä, ja tällä kerralla oli Jalon vuoro päätyä suihkun kautta sisälle. Maa alkaa olla jo sula, joten heti mennessä Jalo bongasi mutaojan, mitä pitkin juosta edestakaisin. Sitten heittelimme vähän keppiä taas, kunnes Jalo löysi sulan lätäkön. Se kävi siis heittämässä jo talviturkkinsa tältä vuodelta. Luulisi, että olisi ollut vähän kylmää, mutta eipä tuntunut tahtia haittaavan. Täytyy sanoa, että on ihan voittajafiilis, kun saa mudin väsytettyä heti aamupäivästä!
lauantai 14. helmikuuta 2015
Kolmoset korkattu
Tänään oli sitten aika startata Jekun kanssa agilityn kolmosluokassa. Itse olen hieman toipilas, joten osallistuminen oli vielä torstai-iltana vähän epävarmaa. Soittelin Olavin kanssa, joka ehdotti, että ryhmässämme treenaava Tania voisi perjantain treeneissä kokeilla, kulkeeko Jekku hänen kanssaan. Jos, Tania voisi kartturoida Jekkua itse kisoissakin. Näin teimme.
Olin treeneissä jo valmistautunut menemään piiloon, mutta ihan hyvin Jekku Tanian matkaan lähti. Melko luottavaisin mielin sitten suuntasimme tänään ATT:n hallille.
Kaikki päivän radat näyttivät kivoilta, sellaisilta, joille minäkin olisin voinut panikoimatta lähteä. Oli kuitenkin ihan kivaakin tavallaan välillä ihan vaan seurata kisoja katsomosta sen suurempia stressaamatta. No okei, kyllähän minua jännitti, miten Jekulla menisi, lähinnä siis se, suostuisiko se kulkemaan Tanian kanssa.
Ja Jekkuhan teki jekut. Kahdelta ekalta radalta se lähti etsimään minua. Ekalla radalla se ei tainnut hypätä estettäkään, vaan lähti aitojen ali katsomoon. Turha sitä oli sitten enää radalle lykätä. Tokalla radalla se sentään hyppäsi pari estettä ja teki kepit, kunnes sitten tuli jokin ongelma ja Jekku kääntyi kohti lähtöaluetta. Olavi oli siis sitä mieltä, että minun kannattaisi ikään kuin lähettää Jekku lähtöalueelta matkaan Tanian kanssa.
Ennen kolmatta rataa Tania lähti vähän pidemmälti ulkoiluttamaan Jekkua minun jäädessäni hallille. Siellä ne hakivat kontaktia ja Tania lahjoi Jekkua. Olen ajatellut, että Jekku on niin ahne, että herkku kuin herkku käy. No, ei näköjään. Voisin vaikka heittää Natural Menut harakoille; ei ole makkaran voittanutta! Makkaraa siis tästä lähtien niin kisoihin kuin treeneihin, varsinkin, jos joku muu ohjaa.
Ja kas, kolmas rata meni kuin menikin hienosti! Tyytyväisin olen siihen, että ensinnäkin Jekku veti koko radan ja teki kepit hienosti. Ja toki olen tyytyväinen Tanian ohjaukseen ja siihen, että häneltä apua sain! Kiitos! Rata oli siis puhdas, mutta kepeillä ja keinulla tuhrautui aikaa niin, että yliaikaa tuli yli 10 sekuntia. Melkoisesti siis. Mutta ei se mitään, tästä on erittäin hyvä jatkaa!
PS. Jalompaa jekkuilua toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille mahdollisille lukijoille!
Olin treeneissä jo valmistautunut menemään piiloon, mutta ihan hyvin Jekku Tanian matkaan lähti. Melko luottavaisin mielin sitten suuntasimme tänään ATT:n hallille.
Kaikki päivän radat näyttivät kivoilta, sellaisilta, joille minäkin olisin voinut panikoimatta lähteä. Oli kuitenkin ihan kivaakin tavallaan välillä ihan vaan seurata kisoja katsomosta sen suurempia stressaamatta. No okei, kyllähän minua jännitti, miten Jekulla menisi, lähinnä siis se, suostuisiko se kulkemaan Tanian kanssa.
Ja Jekkuhan teki jekut. Kahdelta ekalta radalta se lähti etsimään minua. Ekalla radalla se ei tainnut hypätä estettäkään, vaan lähti aitojen ali katsomoon. Turha sitä oli sitten enää radalle lykätä. Tokalla radalla se sentään hyppäsi pari estettä ja teki kepit, kunnes sitten tuli jokin ongelma ja Jekku kääntyi kohti lähtöaluetta. Olavi oli siis sitä mieltä, että minun kannattaisi ikään kuin lähettää Jekku lähtöalueelta matkaan Tanian kanssa.
Ennen kolmatta rataa Tania lähti vähän pidemmälti ulkoiluttamaan Jekkua minun jäädessäni hallille. Siellä ne hakivat kontaktia ja Tania lahjoi Jekkua. Olen ajatellut, että Jekku on niin ahne, että herkku kuin herkku käy. No, ei näköjään. Voisin vaikka heittää Natural Menut harakoille; ei ole makkaran voittanutta! Makkaraa siis tästä lähtien niin kisoihin kuin treeneihin, varsinkin, jos joku muu ohjaa.
Ja kas, kolmas rata meni kuin menikin hienosti! Tyytyväisin olen siihen, että ensinnäkin Jekku veti koko radan ja teki kepit hienosti. Ja toki olen tyytyväinen Tanian ohjaukseen ja siihen, että häneltä apua sain! Kiitos! Rata oli siis puhdas, mutta kepeillä ja keinulla tuhrautui aikaa niin, että yliaikaa tuli yli 10 sekuntia. Melkoisesti siis. Mutta ei se mitään, tästä on erittäin hyvä jatkaa!
PS. Jalompaa jekkuilua toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille mahdollisille lukijoille!
perjantai 13. helmikuuta 2015
Romukin treenaa!
Mietimme Miehen äidin kanssa, että Romulla saattaisi olla saumaa näyttelyissä, on se mielestämme sen verran komea. Kauneus toki on katsojan silmässä ja omaansa katsoo varmaan erilailla, mutta ihan noin objektiivisestkin ajateltuna Romu on kyllä komea ja minusta rotumääritelmän mukainen. (Hyi, miten pitkä virke, anteeksi!) Romua vaan ei ole juuri treenattu, ja viimeksi, kun se oli mätsärissä, se oli melkoisen peloissaan. Varttuessaan Romu on kuitenkin ilahduttavasti saanut rohkeutta lisää.
Niinpä sitten päätin tiedustella tutultani Tiinalta, josko hän pitäisi jotain näyttelytreenjä. Tiinan kanssa siis olimme kesällä Viron reissulla, ja tiedän Tiinan treenanneen Anitan Miinaa näyttelyihin. Hän kuulemma treenaa pienellä brassiporukalla aina silloin tällöin, ja joukkoon pääsimme mukaan! Ekat treenit olivat viime sunnuntaina Vanton tilalla.
Kylläpä muuten jännitti! En osannut yhtään aavistaa, mihin suuntaan vaaka heilahtaisi. Mutta eipä mitään, Romu marssi halliin häntä pystyssä ja heiluen. Se ei kavahtanut mitään. Paikalla oli siis meidän lisäksemme neljä brasilianterrieriä. Ei siis mikään yletön määrä, mutta enemmän kuin mihin Romu normaalisti on tottunut.
Romu ei oikeastaan missään vaiheessa panikoinut tai yrittänyt päästä turvaan syliini. Se ei myöskään vauhkoillut tai juuri temponut hihnassa. Vähän se yritti hajujen perään mennä, mutta sen sai helposti takaisin kontaktiin. Se oli niin silminnähden onnellinen, kun sen kanssa tehtiin jotain. Se on vähän hassu: ei se tainnut tajuta seisomisen päälle mitään. Se vain katseli minua häntä heiluen ja odotti namia. Tässä tarvitaan siis hurjasti treeniä! Varsinkin, että sen saisi seisomaan ryhdikkäästi. Olisipa hyvä, jos sille olisi naksuteltu, sillä saisi merkittyä sitä oikeaa asentoa. No, täytynee yrittää muin keinoin.
Jänittävin kohta oli, kun nostin Romun pöydälle tutkittavaksi. Siinä se seisoi ja antoi ihan vieraan ihmisen silitellä, katsoa hampaat ja tsekata pallit! Kerran se yritti istahtaa, mutta nousi kuitenkin takaisin ylös. Eikä mennyt paniikkiin. Toisen kerran sitä tutkittiin maassa. Vähän sama juttu kuin Jalolla: pöydällä tutkiminen menee hyvin, mutta maassa alkaa ahdistaa, jos joku tulee iholle. Mistähän tämäkin voi johtua?
Aika paljon treenasimme myös juoksuttamista. Olipa erilaista mennä isomman koiran kanssa, jonka kanssa sai oikeasti juosta! Alun poukkoilun ja säntäilyn jälkeen löysimme muutaman kerran tosi kivan rytmin! Romu ravaa kivasti eikä nosta laukalle, toisin kuin Jekku.
Sanoisin siis, että liikkumisen saanee treenattua kuntoon suhteellisen helposti. Paikoillaan seisominen vaatii hurjasti treeniä. Samaten treeniä, tai lähinnä vahvistusta, kaipaa se, että vieras ihminen kopeloi Romua. Mutta emmeköhän me nyt kesällä jo näyttelyihin pääse, uskaltaisin sanoa näin!
Niinpä sitten päätin tiedustella tutultani Tiinalta, josko hän pitäisi jotain näyttelytreenjä. Tiinan kanssa siis olimme kesällä Viron reissulla, ja tiedän Tiinan treenanneen Anitan Miinaa näyttelyihin. Hän kuulemma treenaa pienellä brassiporukalla aina silloin tällöin, ja joukkoon pääsimme mukaan! Ekat treenit olivat viime sunnuntaina Vanton tilalla.
Kylläpä muuten jännitti! En osannut yhtään aavistaa, mihin suuntaan vaaka heilahtaisi. Mutta eipä mitään, Romu marssi halliin häntä pystyssä ja heiluen. Se ei kavahtanut mitään. Paikalla oli siis meidän lisäksemme neljä brasilianterrieriä. Ei siis mikään yletön määrä, mutta enemmän kuin mihin Romu normaalisti on tottunut.
Romu ei oikeastaan missään vaiheessa panikoinut tai yrittänyt päästä turvaan syliini. Se ei myöskään vauhkoillut tai juuri temponut hihnassa. Vähän se yritti hajujen perään mennä, mutta sen sai helposti takaisin kontaktiin. Se oli niin silminnähden onnellinen, kun sen kanssa tehtiin jotain. Se on vähän hassu: ei se tainnut tajuta seisomisen päälle mitään. Se vain katseli minua häntä heiluen ja odotti namia. Tässä tarvitaan siis hurjasti treeniä! Varsinkin, että sen saisi seisomaan ryhdikkäästi. Olisipa hyvä, jos sille olisi naksuteltu, sillä saisi merkittyä sitä oikeaa asentoa. No, täytynee yrittää muin keinoin.
Jänittävin kohta oli, kun nostin Romun pöydälle tutkittavaksi. Siinä se seisoi ja antoi ihan vieraan ihmisen silitellä, katsoa hampaat ja tsekata pallit! Kerran se yritti istahtaa, mutta nousi kuitenkin takaisin ylös. Eikä mennyt paniikkiin. Toisen kerran sitä tutkittiin maassa. Vähän sama juttu kuin Jalolla: pöydällä tutkiminen menee hyvin, mutta maassa alkaa ahdistaa, jos joku tulee iholle. Mistähän tämäkin voi johtua?
Aika paljon treenasimme myös juoksuttamista. Olipa erilaista mennä isomman koiran kanssa, jonka kanssa sai oikeasti juosta! Alun poukkoilun ja säntäilyn jälkeen löysimme muutaman kerran tosi kivan rytmin! Romu ravaa kivasti eikä nosta laukalle, toisin kuin Jekku.
Sanoisin siis, että liikkumisen saanee treenattua kuntoon suhteellisen helposti. Paikoillaan seisominen vaatii hurjasti treeniä. Samaten treeniä, tai lähinnä vahvistusta, kaipaa se, että vieras ihminen kopeloi Romua. Mutta emmeköhän me nyt kesällä jo näyttelyihin pääse, uskaltaisin sanoa näin!
tiistai 10. helmikuuta 2015
Arpa on melkein heitetty
Päätin, että tänä vuonna haluaisin aloittaa rally-tokokisat Jalon kanssa. Joten ei kun ilmoitusta menemään. Kovin suuria odotuksia ei minulla ollut, kun kuulemani mukaan koepaikat ovat aika kiven alla. Sain kuitenkin tiedon, että olemme 5. varasijalla Loimaan rally-tokokisaan 14.3. Hui! Mitenkään varmaahan se ei ole, että varasijalta mukaan pääsisi, vaikka järjestäjän edustaja arvelikin, että yleensä peruutuksia kyllä tulee. Jäämme odottelemaan.
Ps. Seuraavaksi juttua Romun näyttelytreeneistä..!
Ps. Seuraavaksi juttua Romun näyttelytreeneistä..!
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Pikatreffit
Tänään pääsimme pitkästä pitkästä aikaa taas skipitreffeille. Otin mukaani pelkästään Jekun, kun sitä on helpompi hallita. Tai siis sen voi vain antaa viilettää. Jalo vaatisi vähän tarkempaa kaitsemista.
Jekku on kyllä aika lunki, ei se paljoa treffeillä hötkyillyt. Se ei jotenkaan jaksa innostua telmimisestä muiden kanssa, vaan käpyttelee omia ratojaan. Sen mitä nyt tilanteita seurailin, näin taisivat tehdä muutkin pojat. Tytöt sitten enemmän vipelsivät menemään. Kymmenkunta skipiä taisi olla paikalla. Ilma oli ihanan aurinkoinen, mutta tuuli oli jäätävän pureva. Niinpä kävelimmekin vain tavallisen kiekan, jonka jälkeen yksi toisensa jälkeen alkoi suunnata autoille ja kotia kohti. Itse olin ihan kohmeessa pitkään vielä kotonakin. Jäivät siis melkoisiksi pikatreffeiksi tämän päivän tärskyt. Kivaa oli kuitenkin porukkaa pitkästä aikaa nähdä. Mukana oli myös uusi Luupää-ehdokas, joka suuntasikin treffeiltä Anitan luo pentuja katsomaan.
Jekku on kyllä aika lunki, ei se paljoa treffeillä hötkyillyt. Se ei jotenkaan jaksa innostua telmimisestä muiden kanssa, vaan käpyttelee omia ratojaan. Sen mitä nyt tilanteita seurailin, näin taisivat tehdä muutkin pojat. Tytöt sitten enemmän vipelsivät menemään. Kymmenkunta skipiä taisi olla paikalla. Ilma oli ihanan aurinkoinen, mutta tuuli oli jäätävän pureva. Niinpä kävelimmekin vain tavallisen kiekan, jonka jälkeen yksi toisensa jälkeen alkoi suunnata autoille ja kotia kohti. Itse olin ihan kohmeessa pitkään vielä kotonakin. Jäivät siis melkoisiksi pikatreffeiksi tämän päivän tärskyt. Kivaa oli kuitenkin porukkaa pitkästä aikaa nähdä. Mukana oli myös uusi Luupää-ehdokas, joka suuntasikin treffeiltä Anitan luo pentuja katsomaan.
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
tiistai 3. helmikuuta 2015
Rallia rallia
Eilen teimme rallytokotreeneissä rataa. Päätin pitää Jalon varoiksi hihnassa, kun viime viikolla kävi niin kuin kävi. Hihna kyllä häiritsee meitä molempia, ja Paulan mukaan minä lasken nyt liikaa sen hihnan ja makupalojen varaan. Minun pitäisi luottaa koiraan enemmän. Ei ollut kovin hyvä fiilis eilen tehdä, ihan siis siksi, että tunnen oloni niin epävarmaksi, ja Jalo puolestaan imee sen tunteen minusta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Huoh.
Eka kiekka meni kuitenkin ihan ok:sti. Jotkin kohdat, kuten puolenvaihto edestä, onnistuivat yli odotusten, osa taas, kuten liikkeestä maahan, ei niinkään. Odotellessa Jalo oli rauhallisempi, eikä siis käynyt niin kierroksilla kuin viimeksi.
Kun kaikki olivat suorittaneet radan kerran, teimme tekniikkatreeniä. Harjoittelimme 360 asteen käännöstä sekä oikealle että vasemmalle. Tämä on Jalolle todella hankala: se meinaa pakittaa alta pois heti, kun lähden kääntymään. Yksinäänhän se pyörisi vaikka kuinka, mutta ei minun kanssani. Paula neuvoi, että alan palkata Jaloa jo ihan pienestäkin käännöksestä. Niinpä niin, taas minä olen ahneena yrittänyt suorittaa koko liikettä, vaikka pitäisikin pilkkoa se osiin. No, nyt siis sillä tavoin eteenpäin. Sitten teimme pakkia niin, että koira oli sivulla. Nyt tämä sujui melko kivasti aiempaan verrattuna, ja Jalo peruutti ihan vauhdikkaasti. Ja sitten saimme varsinaisen haasteen: kevääseen mennessä pitäisi opettaa koira pakittamaan pujotellen jalkojen välistä! Ei tule onnistumaan... Vaikka toisaalta tartunkin tähän haasteeseen ihan innolla. Kivaa, kun on jokin sellainen tempuntapainen, mitä nyt tavoitteellisesti harjoitella. Jalohan ei siis osaa pujotella jalkojen välistä edes etuperin, joten haastetta piisannee...
Ja kun olimme haastaneet itseämme ja koiriamme, oli aika suorittaa seuraava rundi radalla. Paula totesi jo ennakkoon, että nuo peruutusharjoitukset väsyttävät koiraa, ja tottahan se oli. Jalo oli selkeästi väsyneempi, eikä oikein jaksanut keskittyä, vaan olisi lähtenyt hajujen perässä haahuilemaan. Se on selkeästi nyt lyhyen ajan sisällä uponnut hajujen maailmaan syvemmin, ja sitä on vaikea saada kontaktiin. Enpä tiedä, mitä tälle pitäisi tehdä. Vinkkejä?
Eka kiekka meni kuitenkin ihan ok:sti. Jotkin kohdat, kuten puolenvaihto edestä, onnistuivat yli odotusten, osa taas, kuten liikkeestä maahan, ei niinkään. Odotellessa Jalo oli rauhallisempi, eikä siis käynyt niin kierroksilla kuin viimeksi.
Kun kaikki olivat suorittaneet radan kerran, teimme tekniikkatreeniä. Harjoittelimme 360 asteen käännöstä sekä oikealle että vasemmalle. Tämä on Jalolle todella hankala: se meinaa pakittaa alta pois heti, kun lähden kääntymään. Yksinäänhän se pyörisi vaikka kuinka, mutta ei minun kanssani. Paula neuvoi, että alan palkata Jaloa jo ihan pienestäkin käännöksestä. Niinpä niin, taas minä olen ahneena yrittänyt suorittaa koko liikettä, vaikka pitäisikin pilkkoa se osiin. No, nyt siis sillä tavoin eteenpäin. Sitten teimme pakkia niin, että koira oli sivulla. Nyt tämä sujui melko kivasti aiempaan verrattuna, ja Jalo peruutti ihan vauhdikkaasti. Ja sitten saimme varsinaisen haasteen: kevääseen mennessä pitäisi opettaa koira pakittamaan pujotellen jalkojen välistä! Ei tule onnistumaan... Vaikka toisaalta tartunkin tähän haasteeseen ihan innolla. Kivaa, kun on jokin sellainen tempuntapainen, mitä nyt tavoitteellisesti harjoitella. Jalohan ei siis osaa pujotella jalkojen välistä edes etuperin, joten haastetta piisannee...
Ja kun olimme haastaneet itseämme ja koiriamme, oli aika suorittaa seuraava rundi radalla. Paula totesi jo ennakkoon, että nuo peruutusharjoitukset väsyttävät koiraa, ja tottahan se oli. Jalo oli selkeästi väsyneempi, eikä oikein jaksanut keskittyä, vaan olisi lähtenyt hajujen perässä haahuilemaan. Se on selkeästi nyt lyhyen ajan sisällä uponnut hajujen maailmaan syvemmin, ja sitä on vaikea saada kontaktiin. Enpä tiedä, mitä tälle pitäisi tehdä. Vinkkejä?
maanantai 2. helmikuuta 2015
Melkein nollaa
Viikonloppu hurahti ohi niin nopeasti, etten ehtinyt heti tuoreeltaan päivitellä perjantaisista treeneistä. Olaville taisi käydä pieni erhe, ja hän tuli tehneeksi helpohkon radan, sillä me vedimme sen Jekun kanssa kertalaakista puhtaasti läpi! Erityisen tyytyväinen olin jo heti ekan kiekan jälkeen onnistuneesta persjätöstä, jonka ehdin tekemään epäilyistäni huolimatta.
Ja onnistumisen jälkeen olikin aika tulla maanpinnalle. Aloimme hioa muutamia kohtia, jotka sitten eivät meinanneetkaan sujua. Tein keppejä taas siltä heikommalta puoleltamme, ja ihan koko ajan Jekku tuppasi jättämään kesken tokavikassa välissä. Sitten yritimme toiseen suuntaan, ja taas sama juttu! Lopulta Olavi teki ihan järkiratkaisun ja käski jättää sikseen. Menimme tekemään muita juttuja ja palasimme kepeille sitten viimeiseksi. Ne toiset jutut olivat takaakiertoja. Niissä ongelmani on rytmittäminen: meinaan koko ajan lähteä liikkeelle liian aikaisin. Mutta hiljalleen alkoi rytmi ja liikkeen oikea kaari löytyä. Jee!
Koska meitä oli treenaamassa vain vähän, sain mennä sitten toisen setin Fanta-papan kanssa. Hyvin se kulkee! Oli kivaa mennä sellaisen koiran kanssa, joka on kokenut ja tietää, mitä tekee. Uskalsi ja pystyi itse keskittymään paremmin omaan liikkeeseen. Nyt tosin hutiloin ohjauksissa niin, että kerran Fanta kielsi A:lta, kerran joltain muulta esteeltä. Mutta kaiken kaikkiaan oikein jees.
Ja mikä parasta, edelleen tuntuu siltä, että palaset loksahtelevat paikoilleen ja tekemisessä on iloa! Ehkä paras oivallus näissä treeneissä oli se, että annoin mennä vaan. Vaikka en ollut varma, ehdinkö persjättöön, päätin, että hitto vie, kokeillaan silti! Ja se kannatti.
Niin, riskei on otettava.
Ja onnistumisen jälkeen olikin aika tulla maanpinnalle. Aloimme hioa muutamia kohtia, jotka sitten eivät meinanneetkaan sujua. Tein keppejä taas siltä heikommalta puoleltamme, ja ihan koko ajan Jekku tuppasi jättämään kesken tokavikassa välissä. Sitten yritimme toiseen suuntaan, ja taas sama juttu! Lopulta Olavi teki ihan järkiratkaisun ja käski jättää sikseen. Menimme tekemään muita juttuja ja palasimme kepeille sitten viimeiseksi. Ne toiset jutut olivat takaakiertoja. Niissä ongelmani on rytmittäminen: meinaan koko ajan lähteä liikkeelle liian aikaisin. Mutta hiljalleen alkoi rytmi ja liikkeen oikea kaari löytyä. Jee!
Koska meitä oli treenaamassa vain vähän, sain mennä sitten toisen setin Fanta-papan kanssa. Hyvin se kulkee! Oli kivaa mennä sellaisen koiran kanssa, joka on kokenut ja tietää, mitä tekee. Uskalsi ja pystyi itse keskittymään paremmin omaan liikkeeseen. Nyt tosin hutiloin ohjauksissa niin, että kerran Fanta kielsi A:lta, kerran joltain muulta esteeltä. Mutta kaiken kaikkiaan oikein jees.
Ja mikä parasta, edelleen tuntuu siltä, että palaset loksahtelevat paikoilleen ja tekemisessä on iloa! Ehkä paras oivallus näissä treeneissä oli se, että annoin mennä vaan. Vaikka en ollut varma, ehdinkö persjättöön, päätin, että hitto vie, kokeillaan silti! Ja se kannatti.
Niin, riskei on otettava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)