Kevättä rinnassa

Kävimme eilen koirapuistossa taas pitkästä aikaa, ja tuntui kyllä kaikilla koirilla olevan vähän kevättä rinnassa. Käynnissä oli melkeinpä orgiat! Puistossa oli Jekun lisäksi kolme muuta koiraa, kaikki uroksia. Ne yrittivät kilvan astua toinen toisiaan. Tai ei ihan noin: Jekku valitsi heti kohteekseen kultaisennoutajan, kun taas jack russell yritti vokotella mopsia. Välillä jack russell yritti kivuta myös Jekun selkään, mutta Jekku piti puolensa ja ärisi russelin matkoisinsa. Mutta kyllä se kultainennoutaja oli ihana! Siis Jekun mielestä näköjään ainakin. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että kyseessä oli leikattu uros. Ei voi kuin ihmetellä sen kärsivällisyyttä Jekun roikkuessa milloin missäkin kohtaa siinä kiinni. Kun tätä rietastelua oli jatkunut tovin, puistoon saapui staffinarttu ja laittoi pojat ojennukseen.

Koirapuistosta tullessamme Jekku oli todella suihkun tarpeessa. Tai ei siihen koirapuistoa tarvita, ihan tavallinen kävely näillä keleillä riittää. Jekun mahanalus on ihan hiekkainen, joten suihkuun on mentävä. Näiden loskakelien alettua Jekku ei ihan kakistelematta niellyt suihkutuomiota. Aluksi tuntui, että omat kädet eivät riitä koiran suihkuttamiseen: Jekku yritti koko ajan karata suihkusta pois. Nyt se on kai alistunut kohtaloonsa ja kävelee ihan itse suoraan suihkuun. Se seisoo kärsivällisesti ja odottaa, kunnes suljen suihkun ja annan luvan poistua. Se on aika hellyttävää, kun Jekku on niin nöyränä siinä. Olen kovasti kehunut ja kiitellyt sitä, kun käyttäytyy fiksusti.

Fundeeraaja

Jekku on alkanut lenkeillä kovasti fundeerata. Fundeerata on turkua ja tarkoittaa miettimistä, mietiskelyä ja ajattelemista. Jekku siis pysähtyy, nostaa toisen etutassun ylös ja tuijottaa jotakin/jonnekin. Se voi pysyä paikoillaan kauankin. En tiedä, mitä se näkee, tai kuvittelee näkevänsä, tai ylipäätään mitä se mahtaa pohtia. Kovin filosofiselta se näyttää siinä lumikasan päällä tai katukäytävällä seistessään.

Eilen kävelyllä Jekku pysähtyi ja jäi tuijottamaan muovinauhaa, joka oli viritetty tolppien väliin estämään ihmisten kulkua liian läheltä talon seinää. Nauha oli toisesta päästä irronnut ja heilui tuulessa. Jekku katsoi sitä hetken kummastuneena. Lähdin kävelemään lähemmäs pitäen remmiä melko löysällä. Ajattelin, että Jekku saa itse lähestyä ihmettelemäänsä nauhaa, jos niin haluaa. Jekku meni reippaasti kohti, mutta kavahti, kun nauha taas heilahti tuulessa. Loppujen lopuksi Jekku totesi nauhan vaarattomaksi (ja nosti koipeaan sen päälle).

Teimme eilen 1,5 tunnin lenkin, jonka jälkeen kotona Jekulla olisi vielä riittänyt virtaa leikkimiseen. Kyllähän minä sen tiedän, että ulkoilu ei koiraa väsytä, vaan se tarvitsee siihen päänvaivaa. Silti ajattelin, että lenkkikin vähän väsyttäisi. Facebookissakin asiaa sivusin, ja sainkin paljon vinkkejä koiran aktivoimiseksi. Ajattelin alkaa tänään kokeilla niitä käytännössä. Kommentoin sitten tänne, mitä kaikkea olemme puuhanneet ja mitä kaikkea uutta Jekku on oppinut. Siis ainakin toivottavasti oppinut.

Tornado

Viime sunnuntaina treffattiin taas muita skipejä. Anita toi treffeille lupaamansa Nina Ottossonin DogTornadon. Tällaisen: Se on ollut kovasti Jekulle mieleen. En tiedä, miten koirat noita yleensä käsittelevät ja ratkovat, mutta tuntuu, että Jekku löytää ainakin makupalat todella helposti. Onkohan tuossakaan tarpeeksi haastetta?

Treffeillä oli taas vilskettä ja vilinää, kun pienet mustat kirmailivat ympäriinsä. Paikalla oli myös pari muun rotuista koiraa, joista corgiin Jekku tykästyi valtavasti. Se pyöri ja paini hangessa tuon corgin kanssa, eikä meinannut muita juuri huomata. Treffeillä oli myös Jekun sisko Stara, äiskä Iita ja vielä mummo Novakin. Voi, miten Nova oli ihana! Halusin saada koirista perhepotretin. Voin sanoa, että lähenteli mahdotonta tehtävää saada muutama skipi samaan kuvaan niin, että kaikki suunnilleen katsoisivat kameraan, tai olisivat edes paikallaan. Jokunen kuva saatiin otettua sentään.

Treffeiltä menimme vielä Miehen vanhempien luo, jossa Jekku jatkoi riehumista Mustin kanssa. Ihmeeesti sillä riitti virtaa vielä sinnekin! Illalla kotona se sentään oli rauhallinen kaikkien päivän aktiviteettien jälkeen.

Emme ole pitkiin aikoihin ehtineet koirakouluunkaan. Ja on myönnettävä, että kotonakin olen treenannut vähän laiskasti. Mutta kunhan omat kiireeni nyt helpottavat, jää toivottavasti aikaa myös Jekun kanssa touhuiluun paremmin.

Furminator

Kirjoitin viimeksi, että Jekulla on alkanut karvanlähtö. Valittelin sitä töissäkin (tai no, lähinnä totesin kotona vallitsevan tilanteen) ja ystäväni kehotti kokeilemaan Furminatoria. Se on tiheäpiikkinen kampa, joka irrottaa aluskarvat hyvin. Siis tällainen:
Ystäväni on käyttänyt sitä kissoilleen, mutta hyvin tehoaa koiriinkin. Sain sen muutamaksi päiväksi lainaksi (kiitos vielä!) ja voi vitsit, miten se irrottikaan karvaa! Aluksi tuntui vähän rajulta vehkeeltä, mutta ei Jekku ollut moksiskaan. Välillä se melkein nukkui minun harjatessani sitä. Tuntui, että koko koirasta tulee kalju, niin paljon turkkia irtosi, mutta ehei, vielä sitä riittää! Minäkin tilasin sitten itselleni oman Furminatorin, tai se taisi olla nimellä Furmaster. Mutta nimestä viis, pääasia, että hoitaa asiansa. Toivottavasti tulevaisuudessa seuraava ostos oli sellainen robotti-imuri...

On siis kevät

Kevät alkaa hiljalleen tehdä tuloaan. Sen tietää monestakin eri asiasta: päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy (paljastaen raadollisesti likaiset ikkunat ja pölyiset pinnat), omaan mieleeni hiipii kevätväsymys, Jekun ensimmäinen karvanlähtö on käynnistynyt. On vielä yksi varma keväänmerkki: lehtien palstoilla käynnistyvät koirankakkakeskustelut. Olen toistaiseksi seurannut keskustelua vain Turun Sanomista. Joku reipas ulkoilija oli laskenut 100 metrin matkalla muistaakseni 43 koirankakkaa. Sitä hän ei ollut tullut laskeneeksi, paljonko tuolla samaisella matkalla oli esimerkiksi tupakantumppeja, karkkipapereita, lasinsiruja, tölkkejä, tai muuta sellaista maatumatonta tavaraa. Toinen kirjoittaja kyseli, mikseivät ihmiset opeta koiriaan tekemään jätöksiään metsään. Ihan hyvä idea, mutta näin kaupungissa tuota metsää on vähän hintsusti tarjolla.

Täytyy myöntää, että eivät ne koirankakat todellakaan mitään kaunistuksia katukuvassa ole. Silti keskustelut ja ruikutukset ärsyttävät. Eikö ole elämässä suurempia ongelmia, kuin maatuvasta jätöksestä valittaminen? Sitä paitsi enemmän kaduilla ja kujilla näkee ihmisen jälkeensä jättämiä jätöksiä, kuten niitä tupakantumppeja ja käärepapereita. Sanottakoon nyt vielä, että me molemmat Miehen kanssa pidämme huolta siitä, että Jekun jätökset tulevat korjatuiksi. Toivottavasti muutkin koiranomistajat korjaavat koiransa jätökset, että valittajilla olisi vähän vähemmän valitettavaa.

Mattokuningas

Olen jo kertonut Jekun kenkäfriikkeydestä ja johtojen tuhoamisesta. Ja siitä, miten se tuhosi Miehen kännykän, veti pokkarit hyllystä ja kantoi DVD-levyjä sängyn alle. Nämä kaikki, ja vähän muutakin irtonaista roinaa, on nyt siirretty Jekun ulottumattomiin. Edelleen se yrittää ottaa tavaraa pöydiltä, mutta on liian nopea, että sen saisi rysän päältä kiinni. Jekku ei kuitenkaan jää toimittomaksi. Sen uusin aluevaltaus ovat matot. Meillä on eteisessä Miehen mummon kutoma villainen räsymatto. Se on aika kevyt, joten Jekku on hoksannut, että saa helposti retuutettua sitä. Eilen se oli raahannut maton makuuhuoneeseen. Itse en ollut tätä todistamassa, mutta olen aiemmin nähnyt sen ottavan reunasta kiinni ja vetävän maton kasaan.

Muistan, kun olimme ihan ensimmäisiä kertoja katsomassa Jekkua. Silloinkin se aikansa touhuttuaan meni pentulaatikkoonsa, otti pohjalla olevasta viltistä kiinni ja veti sen reunan päälleen. Sillä on siis jo ihan pienestä pitäen ollut taipumusta erilaisten vilttien ja mattojen kiskomiseen. Välillä se myös kovasti äristen yrittää "tappaa" petinään olevaa tyynyä ja retuuttaa sitä pitkin huoeneita.

Nyt Jekulla taitaa alkaa karvanlähtöaika. Ainakin olen huomannut, että siitä irtoaa hieman aiempaa enämmän karvaa. Olen parina iltana harjannut sitä, ja kyllä siitä silloinkin on ihan iloisesti karvaa lähtenyt.