perjantai 22. syyskuuta 2017

Haistelua

Nyt on kolme kertaa Nose Workin jatkoa takana. Vielä yksi kerta jäljellä, ja sitten pääsemme mukaan treeniryhmään, joka kokoontuu ilmeisen säännöllisen epäsäännöllisesti. Innostun tästä jutusta kerta kerralta enemmän. Tämä sopii Jalolle niin todella hyvin!

Itse viime viikon treeneistä on muista juuri mitään... Taisimme tehdä kolmisen kierrosta. Nyt aloimme rakentaa ilmaisua. Tai sitä siis aloitettiin jo ihan ekalla jatkokerralla, mutta nyt sitä syvennettiin. Ensiksihän aloin naksutella Jalolle käskyä "näytä", kun se löysi hajun ja tökkäisi sitä kuonollaan. Siitä sitten jatkettiin siihen, että pyysin Jalon maahan. Haluan siis, että Jalo ilmaisee löytämänsä hajun menemällä maate ja tökkäämällä nenällä (kunnes eilen tajusin, että voihan se haju olla jossain korkeallakin! Mutta se on sitten eri tarina se oivallus). Joskus aikoinaanhan jälkeä vähän aloitellessamme aloin opettaa siinäkin ilmaisua maahan menolla. Toivoin siis, että jotain olisi Jalon mieleen jäänyt jo aiemmilta ajoilta. Päällimmäiseksi viime viikon treeneistä jäi kuitenkin viuhahtaja! Kyllä, viuhahtaja! Treenikentän laidalla on alan miesten metsäpub, oikein sohvat ja kaikki. Siellä he örisivät ilmeisesti kiinnostuneina, kun kuljimme ohi. Viimeksi sitten yksi heistä päätti riisua vaatteensa ja tulla kentälle juoksemaan kunniakierrosta. Hän huusi ja viuhtoi ja lopuksi pyllisti. Sellaista! Sitten hän teki uuden paluun, tosin bokserit jalassa ja paita päällä. Vielä kolmannen kerran hän yritti täysissä pukeissa avaten puheen, että mitä mieltä olemme Terese Johaugin dopingtuomiosta. Kun vastakaikua ei hellinnyt vieläkään, hän poistui. Oli kyllä sikäli ikimuistoiset treenit. Kaikkea sitä!

Eilen Ida ensitöikseen kehotti meitä hakemaan autot kentälle. Kun olin siirtämässä autoa, oli kentälle ilmestynyt kolme retkituolia ja lastenrattaat. Ida istutti aina kolme meistä tuoleihin istumaan, kun yksi tuli koiran kanssa etsimään. Ekan kierroksen hajuista yksi oli kiinni tuolissa, toinen kentällä jo entuudestaan olevassa puulaatikossa. Vähän mietin, mitä Jalo tuumaa ihmisistä. Toisaalta, mitäpä se, kun kaikki istuvat paikoillaan. Nyt tuntui aluksi jotenkin vaikealta. Kentällä oli kauempana myös tuttuja koreja hajuineen, joten Jalo meinasi keulia sinne, koska tuuli sieltä suunnalta. Kyllä se sitten löysi hajun siitä puulootasta. Sen jälkeen se lähti kiertelemään oikeaa retkituolia, mutta piti vähän jelppiä, että se osasi paikallistaa hajun.

Seuraavalla kierroksella piti löytää haju niistä lastenrattaista sekä kentällä olevasta keinutelineestä. Ida itse istui keinumassa. Totesin, että Jalo ei ehkä ihan täysillä tykkää, kun keinutaan. Ida lupasi olla iisisti. Jalo lähti nuuhkiman rattaita ja paikallisti hajun, mutta sitten jokin hämmensi sitä. Rattaista riippui jotain remeleitä, joita Jalo kovin kiinnostuneesti haisteli. Huomasin, että kaikki muutkin koirat olivat niistä kovin kiinnotuneita. En sitten tiedä, mikä haju niissä houkutti. Mutta löytyi se oikea kohta rattaistakin. Sitten piti etsiä keinurakennelmasta. Jalo ihmetteli sellaista lasten keinua, jota vasten nousi ja hämmentyi kovasti, kun se heilahti alta. Taas oikea haju löytyi, ja ihan ilman minun käskyäni Jalo kävi maahan! Jes, se osaa ilmaisun!

Sitten Ida halusi ottaa kohdallamme vähän häiriötreeniä. Otin Jalon perusasentoon, kun Ida alkoi keinua. Huomasin, että Jalo vilkaisi keinuvaa Idaa ja heti perään minua. Onneksi olin kerrankin hereillä, joten sain kehuttua ja palkattua tuosta! Ida keinui vielä hetken ja yritti vetää Jalon huomiota puoleensa. Jalo vilkaisi, mutta katsoi heti taas minua, joten se sai palkkaa. Jälkikäteen mietin ensinnäkin, että aika pitkälti kaikki möröt ja oletukset ovat oman pääni sisällä. Toisekseen huomasin kuitenkin luottavani Jaloon, sillä remmi oli koko ajan ihan löysällä. Onneksi Jalo oli luottamuksen arvoinen! Jäi kyllä hyvä mieli, kun selvisimme tästä niin sanotusta häiriökokeesta.

Kolmannella kierroksella haju oli taas vanhassa tutussa laatikossa. Lisäksi kuulemma oli yksi mysteerihaju, jonka löytämisestä pitäisi kehua oikein kunnolla. Jalo löysi oikean laatikon ja aika pian oikean kohdankin. Taas se ihan itse kävi maahan! Vähän hassusti se asettaa tassunsa käteni päälle, mutta se ei kuulemma esimerkiksi kisoissa haittaa. Sitten lähdettiin etsimään tuota mysteeripiiloa. Ajattelin, että se olisi ollut jossakin kentän kiinteistä kalusteista. Jalo jonkinlaisen vainun tuntui saavan. Lopulta huomasin, että haju on Idan kengänkärjessä! Pienellä avustamisella Jalo löysi senkin.

Olen kyllä niin iloissani ja innoissani tästä lajista! Sopii Jalolle kyllä todella hyvin. On ihana nähdä, kun toinen on innoissaan mutta kuitenkin kuulolla. Kyllä oli taas väsynyttä mudia kotiintuomisena.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Loppuja ja alkuja

Syksyt ovat yleensä uusien alkujen aikaa: uusia opiskeluita, töitä, harrastuksia, kuvioita. Itse aloitin uudessa työpaikassa, tällä kerralla vähän kauempana Turusta. Työmatka ei ajallisesti silti pidentynyt; olinhan aiemmin kulkenut bussilla töihin Turkuun, jolloin matkaan meni tunti. Nyt tarvitsen omaa autoa, jolla huristelen töihin noin 40 minuutissa. Mutta enhän minä töistäni ole ennenkään blogini sisältöä ammentanut. Harrastuksiin, siis!

Päädyin nyt lopulta siihen, että lopetan agilityn Jekun kanssa. Vielä kesällä olin sitä mieltä, että jatkaisimme agilitya syksyllä. Totesin kuitenkin, että ihan kertakaikkiaan olen työviikon jäljiltä niin väsynyt, että en halua mennä perjantaina treenaamaan. Koska se ei tuntuisi hyvältä eikä kivalta, keksisi sitä helposti tekosyitä jättää treenejä väliin, missä ei olisi mitään järkeä. Ja haluan, että harrastus on kivaa! En myöskään kovin heppoisin perustein halunnut vaihtaa treeniryhmää. Vähän kyllä jo kartoitin, että josko siirtyisi takaisin ATT:lle, kun pari kaveria on siellä yhä. Mutta sitten mietin realiteetteja. Jekku täyttää keväällä kahdeksan. Eihän se nyt vanha ole, mutta eipä se tuosta nuorrukaan. Koska vauhtia on tähänkin asti ollut vähänlaisesti, se tuskin tulisi lisääntymään jatkossakaan. Lisäksi on oma rapakuntoni, jolle myös ihan ensitilassa pitäisi tehdä jotain. Ja kylmä tosiasia on, että minua ei liikuta agilityn harrastaminen pelkässä höntsäilymielessä; on se sen verran kallis ja vaativakin harrastus. Kisaamaan pitäisi päästä, mutta se ei enää tunnu realistiselta. Niinpä päädyin lopettamaan. Harmittaa tavallaan kyllä paljonkin, mutta minkäs teet.

Pidämme Katin kanssa syyskuun lopulla Luupäille ja ehkä muillekin schipperkeille treenipäivän, jossa Kati opettaa koiratanssia ja mahdollisesti Doboa, minä puolestani agilitya ja rally-tokoa. Ajattelin, että katson tuolloin, miltä Jekun tekeminen vaikuttaa. Voisihan sitä sitten omaksi iloksi vuokrata hallia. Koska Jekulle haluaisin yhä jonkin aktiviteetin tarjota. Olen myös miettinyt, että voisin sen kanssa treenailla rally-tokon alkeita. Enköhän minä sen kisakuntoon saisi itsekin.

Mutta sitten niitä uusia (tai paremminkin vanhoja) alkuja. Jalon kanssa pääsimme Nose workin jatkokurssille. Sitä on nyt yksi kerta takana. Nyt jatkokurssin aikana olisi tarkoitus saada rakennettua sille ilmaisu kuntoon. Ajattelin ottaa ilmaisuksi maahanmenon. Jatkokurssin ekalla kerralla lähdimme vähän takaperoisesti rakentamaan tuota ilmaisua niin, että Jalon tökätessä hajua annan käskyn ("näytä") ja siitä sitten naksautus ja palkka. Jalolle on nyt innon myötä tullut kova tassuilla huitominen, joten välillä piti ottaa aikalisä ja viedä Jalo jäähylle. Hienosti se kyllä hajuja löytää! Viimeksi treeneissä oli hankaluutena se, että Ida ei kertonut, missä laatikossa haju on. Niinpä olin epävarma, että löysikö Jalo oikean lootan vai ei. No, kyllä se löysi. Pitäisi vaan luottaa siihen. Kyllä sillä selkeä käsitys on, mitä pitää tehdä. Kotona olen treenannut niin, että käsken sen istumaan olohuoneeseen (tuleepa paikallaolotreeniä samassa!) ja käyn keittiöön piilottamassa huopatassun. Hienosti ne aina löytyvät aika helpostikin.

Lisäksi riemuni oli suuri, kun kuulin, että Paula palaa Turun seudulle! Kaarinassa on nyt uusi halli, jossa pyörähtää käyntiin muun muassa rally-tokoa. Olinkin heti ilmoittamassa itseäni kurssille. Paula ehdotti meille Hannan kisaavien ryhmää, joten sinne suuntaamme syyskuun lopulla. Saapa nähdä, saisimmeko vielä jollakin ihmeellä tämän vuoden puolella vihdoin sen RTK1-tunnuksen. En tosin ota siitä paineita: tulee, kun on tullakseen.

maanantai 21. elokuuta 2017

Nose Work, osa 3

Torstaina oli kolmas kerta Nose Workia. Voi että, miten tykästyn tähän lajiin aina vaan enemmän! Tällä kerralla treeniporukka oli jaettu kahtia, jotta koirille ei tulisi niin pitkiä odotusaikoja. Meitä tuo ei olisi haitannut, mutta kun mukana oli nuoria koiria, ne väsyivät odottelusta. Itse taas ajattelin niin, että pitkät odottelut ehkä myös ikään kuin nollaavat koiran päätä. Mutta samapa tuo. Luulen, että meille käy kumpi tahansa. Tai no, silloin kahdella ensimmäisellä kerralla Jalo ei enää jaksanut kolmatta kierrosta...

Nyt kuulemma luvassa oli neljä nopeaa kierrosta. Jo treenikentälle mennessämme huomasin, että siellä on erilaisia "pisteitä" ja erilaista rekvisiittaa. Alkoi ehkä jopa vähän jännittää. Jalon kanssa saimme aloittaa. Ihan aluksi piti löytää kolmesta purkista se oikea. Löytyi heti. Muutama naksaus, ja se oli siinä. Seuraavaksi sitten tulikin jo taas lisää haastetta. Maassa oli purkkien kansia, niin muovisia kuin metallisiakin, ja niiden joukossa sitten tuttuja hajupurkkeja. Idan sanojen mukaan Jalo lähti heti haistelemaan hyvin, ja kyllähän se sieltä purkin löysikin. Tämän jälkeen pääsimme taas tauolle.

Kolmannella kierroksella ei ollut enää vanhoja tuttuja purkkeja, vaan haju oli tuttuun tapaan kyllä huopatassussa, mutta tällä kerralla tuo tassu oli liimattu muoviseen palikkaan. Siis sellaiseen lasten rakennuspalikkaan tms. En oikein keksi edes oikeaa termiä. Jalo oli aluksi ihan kahvilla. Sain itse ohjeen, että voisin antaa "etsi" käskyn vähän hillitymmin. Ihan aluksi sain myös valita, että annanko Jalolle lähtöhajun purkista ja sitten päästän etsimään, vai lähdetäänkö etsimään ihan noin vaan. Koska kokemusta ei ole, enkä oikein hahmota juttuja, päätin kokeilla, että päästän Jalon vaan ihan suoraan haistelemaan ns. radalle. Luulen, että se oli ihan hyvä päätös. En tiedä, olisiko Jalo hoksannut lähtöhajun jälkeen lähteä etsimään sitä kentältä. No, joka tapauksessa. Jalo tovin siinä ihmetteli, mutta löysi lopulta oikean palikan! Ida nappasi sen talteen, ja Jalon piti hakea vielä yksi. Sekin löytyi sitten aika pian. Jes!

Neljännellä kierroksella piti etsiä haju muovikoreista. Jos haluaa osallistua Nose Work -kokeeseen, pitää ensin suorittaa hajutesti, eli löytää esimerkiksi alokasluokan haju eucalyptus laatikoiden joukosta. Ida kertoi, missä kohdassa laatikkoa haju sijaitsee. Sain ohjeen, että jos ja kun Jalo löytää oikean laatikon, kehun sitä maltillisesti, jos se ei heti osoita oikeaa kohtaa. Vain oikeasta kohdasta tulee naksaus ja palkka. Ilokseni Jalo hiffasi jutun juonen ja löysi oikeastaan heti oikean laatikon. Vähän vaati hienosäätöä, että oikea kohta tuli merkatuksi. Nyt voin jo kehua itse itseänikin, että kerrankin sain naksautuksen osumaan ihan juuri oikealla hetkellä! Toinen muoviloota oli pienempi, ja Jalo meinasi jo lähteä ihan tyylilleen uskollisena voimalla ja vimmalla laatikkoa tuhoamaan. Pienistä laatikoistakin se siis bongasi sen oikean, mutta hienosäätö ei meinannut riittää siihen, että oikea kohta olisi tullut merkatuksi, kun olisi kai ollut paljon kivempaa riepotella rasia pitkin kenttää.

Vielä on yksi kerta jäljellä, ja sitten jään odottelemaan jatkokurssia. Vähän käyn tässä pohdintaa itseni kanssa, että jatkanko Jalon kanssa myös rally-tokoa, vai keskittyisimmekö vain tähän. Toisaalta ihan kiva pohja rally-tokollekin on jo rakennettu, joten se RTK1-koulutustunnus olisi kiva saada. Ja sitten taas toisaalta toisaalta olen ehkä nyt lopettamassa agilitya Jekun kanssa, joten rally-toko voisi olla sille kiva eläkelaji. Pitääpä nyt pohtia, mihin päädyn.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Nose Work, osa 2

Torstaina kävimme toista kertaa Nose Work -treeneissä. Oli kivaa! Ainakin minä alan syttyä lajille, ja tuntuu, että niin kyllä Jalokin.

Ensimmäisellä kierroksella Ida testasi ensin yhdellä purkilla, että muistaako koira homman idean. Sitten otettiin jo kolme purkkia! Eli kaksi tyhjää ja yksi hajullinen. Sujui hienosti! Saimme kehuja, ja olinkin kyllä ihan todella iloinen Jalon toiminnasta! Sekä suorituksesta että käyttäytymisestä. Se ei ole moksiskaan, vaikka Ida vaihtelee purkkien paikkaa ihan sen nenän edessä tai ylipäätään on siinä vieressä. Ihan kuin sillä hetkellä Jalolle ei olisi olemassa muuta kuin minä ja hajut. Ihanaa! Aloimme rakentaa myös viivettä, eli odotin ihan pienen pienen hetken ennen naksautusta.

Toisella kierroksella sitten hommaa vaikeutettiin melkoisesti! Purkit kiinnitettiin nyt jalkapallomaalin reunaan (niin, jos en ole maininnut, treenit pidetään siis ulkokentällä). Nyt Jalo ei hoksannut ensinkään! Se hyöri ja pyöri ihan ihmeissään, että mitähän pitäisi tehdä. Ida välillä kolisutti maalitolppaa ja välillä purkkia. Lopulta purkki oli pakko laittaa takaisin maahan, josta Jalo sen sitten bongasi. Sen jälkeen sitä hilattiin hiljalleen tolppaa pitkin ylemmäs. Ida lohdutti, että tämä tapahtuu todellakin kaikille koirille. Kun purkki siirretään eri asentoon, koirat eivät meinaa sitä millään siitä hoksata. Huh, hyvä tietää, ettei se ollut vain Jalo, joka ei tajua. Saimme sitten lopulta muutamia kertoja hyviä nuuhkaisuja siitä tolpasta.

Kolmannella kierroksella piti ensin haistaa maasta kolmen purkin joukosta se oikea, sitten purkit oli tarkoitus siirtää aitaan. Nyt maassa oli jotain, mitä Jalo kavahti, eikä se enää kiinnostunut purkkien haistamisesta. Ilmeisesti siis vähän yliväsymystä taas. Jännä, että se ei kestä kuin kaksi kierrosta. Toisaalta jo ekalla kiekalla sillä oli kolme purkkia, eli jo aika vaikeaa.

Ostin pari purkkia, joten nyt niitä on kotonakin kolme. Eilen vähän testasimme niin, että laitoin purkit patteriin. Nyt Jalo osasi lähteä etsimään patterista ihan oikein, mutta se jäi kiinni tyhjään purkkiin, huitoi sitä tassullaan ja yritti ottaa suuhun. Täytyy tänään ehkä taas ottaa ensin maassa parilla tai kolmella purkilla ja sitten vaikka yhdellä purkilla patterista.

Kuten viimeksi jo hehkutin, olen kovasti innostunut tästä lajista! Kyselin jo jatkoa, ja ilmeisesti ja toivottavasti sitä on tulossa...

perjantai 4. elokuuta 2017

Nose Work, osa 1

Kirjoitin tuossa taannoin, kun kävimme tutustumassa noseworkiin . (Nyt iskee ammatillinen kriisi: miten tuo lajin nimi muuten pitäisi ihan oikeasti kirjoittaa? Katsoin ko. lajin yhdistyksen sivuilta, ja näemmä se kirjoitaan juuri noin: Nose Work. Okei.) Koska jostain syystä minua nämä hajujutut kiinnostavat, päätin sitten ilmoittaa Jalon neljän kerran Nose Work -kurssille, kun Paula sellaista mainosti. Kurssi pidetään Kaarinassa, joten välimatka on sopiva.

Ensimmäinen kerta oli eilen. Meitä on yhteensä kuusi koirakkoa, joista osa aika nuoria, jopa pentuja. Jokaiselle tehtiin siis oman tasonsa mukaisesti. Osa ei tuntunut kiinnostuvan haistelusta juurikaan, tai ei siis tajunnut, mikä on se metallinen pyöreä rasia siinä hiekkakentällä. Oli hauskaa seurata koirien ilmeitä ja eleitä. Osa huitoi tassulla omistajaa yrittäen näin saada namia, osa välillä ihan suorastaan jäätyi ja jäi tuijottelemaan muualle. Jokainen sai kuitenkin onnistuneitakin hetkiä. Teimme kolme kierrosta.

Jalon kanssa teimme ensimmäisellä kierroksella ihan perusjuttua: purkki maahan, nuuhkaisu, naks, palkka. Sen jälkeen siirryimme jo siihen, että palkan jälkeen heitän namin kauemmas, jotta kouluttaja, Ida, sai siirrettyä purkkia, ja Jalon piti sitten taas hakeutua purkille. Sujui ihan kivasti. Kerran tuli Jalolle jäätyminen. Väliajat Jalo odotti autossa. Se taitaa taas olla pitkästä aikaa haastavin osuus sille, kun ei se ole juuri tottunut autossa venailemaan. Onneksi kahdella seuraavalla kierroksella tajusin ottaa Jalon hyvissä ajoin autosta pois, jotta se vähän rauhottui.

Toisella kierroksella teimme alkuun samaa, mitä ensimmäiselläkin kierroksella. Sitten mukaan otettiin toinen, tyhjä purkki. Molemmat laitettiin maahan, ja Jalon piti nuuhkaista sitä oikeaa, hajun sisältämää, purkkia. Palkan jälkeen taas heitin namin kauemmas, ja Ida vaihteli purkkien paikkaa. Välillä Jalo toki meni tyhjälle purkille (niin kuin varmaan kuuluukin), mutta hoksasi sitten mennä sille oikealle. Onnistuneiden toistojen jälkeen pidimme taas tauon.

Kolmannella kierroksella oli taas nuo kaksi purkkia. Lopuksi sitten niin, että jäi vain oikea purkki, ja namitin Jaloa minkä kerkesin, kunhan se kuonolla tökkäisi purkkia. Kolmas kierros jäi ehkä vähän vajaaksi, kun jotkut ötökät tulivat kiusaamaan Jaloa ja sen keskittyminen herpaantui täysin. Toki kyseessä saattoi olla ihan puhtaasti väsyminenkin.

Kivaa oli! Olen varsin iloinen ja ylpeä Jalon käyttäytymisestä! No okei, vähän se kiskoi hihnassa, mutta ei kiinnittänyt huomiota muihin koiriin eikä ihmisiin. Välillä se ihan nuuhki Idaa, eikä ollut moksiskaan, vaikka Ida käänteli ja heilutteli purkkeja sen nenän edessä. Sitä minä vaan ihmettelen, kun niin lupailtiin, että Nose Work totaalisesti väsyttää koiran... Että koska pitäisi olla jotain merkkejä näkyvissä? Nimittäin kotona Jalo veti loppuillan rallia pitkin kämppää, kun kärpänen kehtasi pörräillä täällä ympäriinsä...

torstai 3. elokuuta 2017

Luupää ja toinen tohelo

Olen minä ennenkin todennut, että ei käy aika pitkäksi noiden kahden nelijalkaisen kanssa. Ja hyvähän se niin on! En oikeastaan edes tiedä, miten lähtisin niiden edesottamuksia tässä purkamaan. Paljon on ehtinyt kesän aikana ihan arkipäiväisiäkin juttuja tapahtua, vaikka mitään niin sanotusti järjestäytynyttä emme olekaan tehneet.

Jekku on keppostellut totuttuun tapaan: varastanut, minkä on ehtinyt. Tai ehtinyt olisi paljonkin, mutta vihdoin, seitsemän vuoden jälkeen, alamme olla sitä hitusen edes edellä. Ihan rutiininomaisesti esimerkiksi tulee työnnettyä tuolit keittiönpöydän alle (ja tätä teen myös kaikkialla, mihin menen vieraaksi, oli siellä eläimiä tahi ei). Kerran Jekku teki vanhan kunnon "suihkukaivonritilähämäyksen": se rapisteli kylpyhuoneessa, kun söin aamu(päivä)palarahkaani pöydän ääreesä. Huusin sille, mutta eihän se tehoa. Käännyin ja näin Jekun tulevan ritilä suussaan olohuoneeseen, jolloin ponkaisin äkkiä hakemaan sitä, ettei se ällötys enempiä aikoja lojuisi matolla. Kun olin viemässä sitä kylpyhuoneeseen (sitä ritilää siis), tajusin, että voihan! Jekkupa oli jo rahkani kimpussa! Sinne meni! Pari kertaa Jekku on myös ihan pokerina hypähtänyt sohvalta sohvapöydälle, tai terassilla terassin pöydälle. Onpa jopa käynyt siihen maate! Joo, tiedän. Koiran paikka ei ole pöydällä (eikä sohvalla saati sängyssä) jnejnejne. Mutta hei, meni jo! Eihän tuolle oikeasti voi kuin nauraa! Eräänä aamupäivänä olin heittänyt koirat ensihätään pihalle ja soitin sitten äidilleni. Ovi oli jäänyt raolleen, joten Jekku livahti sisälle. Ja marssi suoraan olohuoneeseen nostamaan koipeaan rahia vasten! Kyllä minä karjaisin, mutta en lopultakaan voinut muuta kuin nauraa.



Jalo sen sijaan leikkisi päivät läpeensä. Sillä on sellainen rutiini, että kun herään ja nousen sängystä ja tulen alakertaan (Jalo siis ei tule yläkertaan laisinkaan, koska se pelkää portaita, huoh), Jalon on innostuksissaan pakko saada jotain suuhunsa. Jos lelua ei ole (yleensä ei ole, koska ne ovat kaikki hajalla), Jalo tarttuu feikkicrocsiini. Sitten se juoksee rallia ihan onnesta soikeana. Tämän tästä aina haluan hankkia sille leluja, vaikka tiedän hyvin, mikä niiden kohtalo on. Mutta en minä noita feikkicrocsejakaan viitsisi tämän tästä ostaa, joten mielummin tarjoan Jalolle jotain ihan omaa jyrsittävää.




En muista, mikä lelu Jalolla alkukesästä oli kierroksessa. Olisiko ollut ihan vaan joku pallo tai muu vastaava. Istuimme ulkona, ja kieltäydyin lopulta heittämästä lelua Jalolle enää. Hetken se siinä vähän vinkui, mutta tyytyi asemaansa. Se kävi maate terassin laidalle ja nenällään töykki lelua kaiteen alle. Ja kas, leluhan tippui! Jalo riensi oitis noutamaan sitä. Sitten se toisti ja toisti ja toisti tuota samaa. Se siis leikitti itse itseään! En tiedä, onko se aivan pöljä vaiko suorastaan nero!

Viimeisin Jalon saama lelu kesti jopa pari viikkoa! Se oli sellaista todella sitkeää ja kovaa kumia oleva, eriväristen rinkuloiden muodostama, ikään kuin pallo. Sitä ensin heiteltiin sisällä, kunnes Jalo hivutti sen ulos. Lopulta pari päivää sitten siitä alkoi hajota osia. Vielä eilen se oli jonkinlainen pyörivä ja vierivä kokonaisuus, jota Jalo onnessaan tökki kuonollaan alas rappuja, kalliota ja terassia. Sitten jäljellä olikin enää irtonaisia rinkuloita! Tai no, ei ollut kauaa, sillä nehän Jalo puri rikki alta aikayksikön. Tänään niistä kyllä vielä riitti riemua! Jalo on siitä höppänä, että sille kelpaa ihan peukalonpäänkokoinen objekti, jota sen mielestä ihan hyvin voisi heitellä. Sellaista pientä nysää muovinpalaa se sitten kantoi syliini, että heitä heitä!


 


Ja jos Jekku pissii sisälle, osaa sitä Jalokin... Tai no, vähän eri eritteellä mentiin. Eräänä päivänä satoi kovasti. En tiedä, liittyykö sade tähän mitenkään, vai oliko kyse nyt ihan vaan jostain muusta oikusta. Jalo istui ulkoportailla, koko piha avoinna edessään. Sitten se kääntyi mennäkseen sisälle. Hetken kuluttua lähdin katsomaan, että mitä se sisällä tekee. No mitäpä muutakaan kuin oksensi olohuoneen karvalankamatolle, loogisesti.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tall Ships Race ja koirat

Turussa oli viikonloppuna vipinää, kun paikkakunnalle saatiin taas muutaman vuoden tauon jälkeen isot purjelaivat (viimeksi tapahtuma oli täällä vuonna 2009). Toisin sanoen Tall Ships Race vilkastutti kaupunkia. Hieno on tapahtuma! Mikäs siinä on laivoja ihaillessa, kun sääkin suosi. Mutta... Koirat.

Tapahtuma alkoi torstaina, ja samoihin aikoihin tuli tapahtuman järjestäjiltä tiedote, että ns. turistikoirien tuominen alueelle on kiellettyä. No siitäkös someraivo purskahti valloilleen! Keskusteluissa huudeltiin, että kiitos Turku, eipä tarvitse tulla, ja että maahanmuuttajien vikaa kaikki tyynni. Voi huoh. Pakko myöntää, että itsekin vähän provosoiduin ja otin osaa keskuteluihin. Onneksi siellä oli muitakin turkulaisia, jotka sekä komppasivat minua että toivat omia kommenttejaan keskusteluun. Totesipa joku osuvasti, että pahuksen kotkalaiset, kun ehtivät ensin. Nimittäin Kotkan Tall Ships Racessa oli niin ikään koirakielto.

Anita, Jekun kasvattaja siis, oli kyllä ehdottanut, että olisimme voineet pitää laivakoiratreffit tapahtuma-alueella. Ei pöllömpi idea! Mietin tosin itsekin, että porukkaa on kuin pipoa, joten ehkä koiria ei ole rantaan niin järkevää viedä. Ymmärrän siis varsin hyvin tuon kiellon. Sitä en voi ymmärtää, miksi jotkut niin pahoittivat siitä mielensä.

Kävin itse paikalla sekä perjantaina että lauantaina. Perjantaina olin länsirannalla, lauantaina puolestaan itäisellä puolella. Länsipuoli oli todella tukkoinen, ja siunailin, että onneksi koiria ei saa paikalle tuoda. Tai no, someraivon jälkeen ilmeisesti kieltoa vähän liennyteltiin ja kirjoitusasua muutettiin muotoon "ei ole suositeltavaa". No ei totta totisesti! En ymmärrä, miksi siihen tungokseen olisi pitänyt koira raahata! Tuskinpa koiratkaan siitä nauttivat. Tämä oli myös onneksi vallalla ollut argumentti esimerkiksi Facebookin keskusteluissa. Koiria kun voi sosiaalistaa vähän helpommissakin ympäristöissä.

Lauantaina kuljin itäpuolta, joka oli huomattavasti väljempi, kuin läntinen puoli! En kyllä silti olisi sinne koiraani vienyt. Alueen päässä, missä oli erinäisiä ravitsemusliikkeiden telttoja, oli muutamia koiria. Pakkohan se oli yhtä pentua tietysti mennä tervehtimään. Se oli tuotu alueelle nimenomaan sosiaalistumaan, eikä siinä mitään. Sitä ei kuljetettu ihmismassassa, vaan sen kanssa istuskeltiin syrjemmällä.

Itse "vertaan" tätä silakkamarkkinoihin. Sitaateissa siksi, että kyseessä on kuitenkin kaksi aivan eri luokan tapahtumaa. Muistan, kun erään kerran silakkamarkkinoiden aikaan päädyin alueelle, muistaakseni molempien koirien kanssa. Olisin toki voinut vielä kääntyä ympäri, mutta päätin luovia alueen läpi. Otin Jekun syliini ja käskytin Jalon seuraamaan. Muistan, että joku sivullinen kommentoikin, että fiksusti tehty, kun  otin Jekun syliin. Ja tuo oli muistaakseni vielä perjantaina päivällä. Yhtään myöhemmin en olisi koiria sinne vienyt. Tall Ships Race on kuitenkin  vielä aika eri luokan tapahtuma: kävijöitä oli kaikkiaan 544 000. Olen vakaasti sitä mieltä, että koirat eivät sinne kuuluneet. Mielensäpahoittajat olkoot tykönään mitä mieltä tahansa.