tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kehäsihteeri!

No niin, nyt se on sitten taputeltu, ja meitsi on kehäsihteeri! Ruisrockviikonloppuna suuri osa kavereistani taisi rokata Ruissalossa, minä puolestani huhkin kyseisen viikonlopun viimeisten kahden harjoitteluni parissa. Tovin kestää, ennen kuin virallisen kehäsihteerikortin saan, mutta yhtä kaikki, nyt se on suoritettu. Ja kivaa on ollut! (Ja kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse: olen saanut kaikista harjoitteluistani kiitettävän tai kiitettävä+ -arvosanan :D )

Kaksi viimeistä harjoittelua tein Ruskolla vinttikoirien erikoisnäyttelyssä ja heti perään ryhmänäyttelyssä (FCI5 ja 10). Kumpanakin päivänä minulla oli sama kehiskaveri ja olimme saman, alankomaalaistuomarin, kehässä. Tuomari, Andre Van Den Broek, oli muuten erittäin miellyttävä tyyppi, niin meille kehäsihteereille, ja mikä vielä tärkeämpää, näytteilleasettajille. Esimerkiksi hän aina perusteli suullisesti ja henkilökohtaisesti, miksi sijoitti koirat siihen järjestykseen kuin sijoitti. Tämä ehkä vähän hidasti kehän pyörimistä, mutta ainakin itse olisin arvostanut, jos joku tuomari olisi joskus perustellut, miksi järjestys on se mikä on. Tuomari oli muutoinkin ystävällinen ja huomaavainen.

Itse olin varsin kiinnostunut vinttikoirista, joiden kehässä sain olla; pääsin tutustumaan mm. slougheihin, azawakhein ja unkarinvinttikoiriin. No, oli niitä muitakin, mutta nuo olivat itselleni ne, mitä odotin ja joista olen kiinnostunut. En tiedä, miksi ja miten vinttikoira meille koskaan tulisi, mutta jos, niin tuo unkarilainen sopisi kyllä perheeseen mielestäni hyvin.

Minua vähän harmittaa, että menee ensi vuoteen ennen kuin pääsen seuraavan kerran näyttelyyn töihin. Loppuvuodesta ei enää ole täällä lähistöllä näyttelyitä, enkä usko, että jaksan töiden ohella minnekään kauemmaskaan ajella, kun nyt olen tällaista kotona viihtyvää sorttia. Ensi vuonna kimuranttia on taas se, mennäkö itse töihin vai ilmoittaako Jekku mukaan geimeihin. Jekkuhan on nyt veteraaniluokkalainen, joten ajattelin sen nyt ainakin jonkun kerran kehään vielä viedä. Riippunee varmaan tuomareista, että ilmoitanko näyttelyyn Jekun vai itseni (töihin, siis).

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Jekun treffit

Tänään Jekkua lykästi: se pääsi tapaamaan Demiä ja Hania, jotka myös asuvat Raisiossa. On jo pitkään ollut puhetta, että pitäisi meidän raisiolaisten treffata yhdessä, ja vihdoin saimme toimeksi. Jalo sai jäädä kotiin.

Hieman on haastavaa tämä mustien koirien kuvaaminen. Kati sai sentään onnistuneen otoksen.
Jekku oli kyllä heti innoissaan, kun näki pieniä mustia tyttöjä. Kävelimme Raision Alppiruusupuistoon (enpä ollut sielläkään ennen käynyt mutta jatkossa kyllä käyn!) ja kiersimme siellä ja sieltä lenkin. En tiedä, paljonkohan lenkille tuli pituutta, mutta ihan kivasti kylläkin. Minulla ei ollut mitään käryä, missä päin olemme, mutta onneksi oli paikallisia mukana. Olisipa täällä meilläkin päin Raisiota yhtä kivoja reittejä! Ihmeesti Jekkukin jaksoi, vaikka aamun sateen jälkeen päivästä tuli aurinkoinen ja lämmin. Kotikulmilla Jekku tuntuu hyytyvän paljon helpommin.

Lenkin jälkeen menimme vielä Demin ja Hanin kotiin. Jekku kierteli kaikki paikat, eikä ollut moksiskaan pienestä pojasta, joka myös asunnossa temmelsi. Siitä Jekku on kyllä ihana, että on niin avoin ja kiltti kaikille ihmisille. Muutoin sitten taas... hohhoijaa. Asunnossa oli pieni takapiha, jossa olisi vapaasti saanut käydä, mutta pakkohan Jekun oli merkata sisälläkin. Onneksi pitkän lenkin ansiosta ei ollut juuri mitään, millä merkata. Mutta silti vähän hävetti ja stressasikin. Eikä Jekku olisi Jekku, ellei se vähän lisää jekkuilisi. Niinpä lähdettyämme etsimään, mihinköhän Jekku on merkannut, se huomasi tilaisuutensa tulleen, kiipesi keittiön pöydälle ja varasti pullan! Argh! Ai niin, ennen tätä kaikille koirille tarjoiltiin dentastixit. Tytöt söivät omansa, mutta sen Jekku sitten kävi piilottamassa pihalle.

Demin ja Hanin laumaan kuuluvat myös kanit Piki ja Kuua. Ne olivat takapihalla häkissä. Jekku kävi vilkaisemassa niitä mutta ei noteerannut niitä sen kummemmin. Puput tosin pönöttivät ihan paikoillaan, joten en tiedä, tajusiko Jekku edes, mitä häkissä oli. Söpöjä ja niin pehmeitä nuo puput kyllä olivat!

Oli mukava iltapäivä, kiitos ja anteeksi! :D

Lopuksi vielä sarja parhaita paloja schipperkejen kuvaamisesta...





maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kontrolloitu

Viime lauantaina päättyi Jalon korvalääkekuuri, ja viime keskiviikkona kävimme korvakontrollissa. Jalo antoi lääkitä itseään hyvin, mikä oli ilahduttavaa. (Jos mietin, että sama olisi osunut Jekun kohdalle, olisi varmasti tarvittu ainakin kolme ihmistä lääkitsemään sitä. Se luultavasti olisi myös niin kyöni, ettei seuraavalla kerralla kutsuttaessa edes olisi saapunut paikalle, kun lääkettä annostellaan.) Joka kerta Jalo tuli iloisesti keittiöön ja nousi haistelemaan, kun uutta ruiskua avattiin pakkauksesta. Ei se lääke ilmeisesti kovin kivalta tuntunut, kun Jalo "sulki" korvansa: se siis laittoi korvat luimuun ja ikään kuin  kiinni. Kuitenkin se kuuliaisesti antoi tuutata aineen korviin.

Lääkärissä se oli taas kuin ihmisen mieli. Odotustilassa makoili rauhallisena (siellä on pakko olla jotain feromonia tai vastaavaa ilmassa!) ja tutkimushuoneessa antoi taas tutkia korvia. Vähän se toisen korvan kohdalla vinkaisi, mutta saimme terveen paperit. Jee!

Ilmoittautuessa punnitsin Jalon: 15,5 kiloa. Korkeutta sillä on noin 51 senttiä. Lopuksi kysyinkin vielä lääkäriltä, mitä hän on mieltä Jalon koosta; onko se sopiva vai pitäisikö sitä lihottaa. Kovin hoikkahan se on, kun käsittääkseni useimmat mudit ovat vähän painavampia ja matalampia kuin Jalo. Omaan silmääni kuitenkin Jalo näyttää kovin sopusuhtaiselta, enkä oikeastaan toivoisi sen lihovan tuosta. Lääkäri sitten vielä koplasi Jalon läpi. (Käsittämätöntä, että tässäkin se antoi ihan mukisematta itseään käpälöitävän!) Lääkäri totesi, että Jalo on ihan kerrassaan ihannepainoinen! "Tuossa kun saat pysymään, niin hienoa" totesi hän. Lääkäri sanoi vielä, että yleensä pitää olla huolestuneempi siitä, että koirat ovat ylipainoisia, joten on hienoa, kun on täydellisen ihannepainoinen koira. (Tähän taas hymiö, jos harrastaisin.)

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kenttärallya

Kesän ajan Paulalla on ollut pyörimässä rally-tokotreenejä niin Paraisilla kuin Kaarinassakin. Monet ovat varanneet paikan koko kesäksi, mutta itse en tohtinut. Ajattelin, että yritän kalastella irtotunteja mahdollisuuksien mukaan. Jo viime viikolla piti mennä, mutta Jalon lääkäri osui samaan ajankohtaan. Tällä viikolla lopulta pääsimme.

Taas vähän mietin, että mitenköhän sujuu... Kenttä oli kyllä tuttu viime syksyn nose work -alkeiskurssilta. Jalo käyttäytyi ihan normaalisti, kun otin sen ulos autosta. Ei se oikein edes noteerannut muita paikalla olevia koiriakaan. Vähän se ihmetteli kenttää ja meinasi lähteä hajujen perään. Niin, pidin Jalon siis hihnassa, avoimella paikalla kun olimme. Lisähäiriönä oli kentän toisella laidalla ollut perhe, jossa lapset potkivat palloa ja heittivät frisbeetä. Siinä oli minulle jännitysmomenttia kerrakseen. Paula huomasi jännitykseni ja kehotti minua menemään omaan kuplaan tekemisen suhteen. Ja kas, niinpä me menimme. Suurin ongelma oli tällä erää hihna, joka tuppasi sotkeutumaan Jalon jalkoihin. Maalikyltin jälkeen oli vielä muutama ekstrakyltti, jotka päätin yrittää suorittaa. Nekin sujuivat!

Toinen kierros sujui vielä ensimmäistäkin paremmin, kuten meillä yleensäkin. Nyt en edes sekoillut remmin kanssa niin pahasti, joten ylimääräistä sättäämistä ei ollut. Jalo teki ehkä parhaan seuruun spiraalissa ikinä! Olen ihan todella tyytyväinen Jalon suoritukseen tältä päivältä! Paulakin kehui, että Jalo vaikuttaa nyt todella paljon tasapainoisemmalta kuin aiemmin. Se oli mukava kuulla.

Lähtö treeneihin ei kuitenkaan sujunut ihan kovin kivasti. Laitoin kamppeet ja itseni valmiiksi ja otin Jalon pannan ja taluttimen naulakosta ja kutsuin Jaloa. Jekkukin tuli siihen norkoilemaan. Kehotin Jekkua jäämään odottamaan ja että Jalo saisi tulla. Ja mitä tekee Jalo? Juoksee nojatuolissa istuvan Miehen luo, hyppää tämän syliin ja kiipeää vieläpä Miehen niskan taakse nojatuolin selkänojalle istumaan! Siinä se sitten tärisi. Siinä olisi ollut ihan tuhannen taalan paikka valokuvalle muuten! Mies tuli saattamaan meitä ovelle kehottaen Jaloa menemään nyt vaan. Jalo jäi Miehen jalkoihin pyörimään. Lopulta pääsimme matkaan, ja autossa Jalo oli jo ihan normaali. Luulikohan se, että olemme taas matkalla eläinlääkärille..? Voi raukkaa, kun tulossa on vielä korvatulehduksen kontrollikäynti. Täytyy ehkä sen jälkeen jokunen kerta autoilla vaikkapa uimarannalle, ettei nyt ihan mitään lähtö- tai autokammoa jäisi...

torstai 14. kesäkuuta 2018

Punkkiaineen vika kun pää on vino?





Eilinen iltamme vierähti Vettorin eläinlääkäriasemalla. Emme onneksi sentään ollet päivystystapaus, vaan varasin meille ajan tiistai-iltana. Jos aloitetaan vähän kauempaa. Kävimme perjantaina Ruissalossa kävelyllä, ja ihan kunnon lenkki tulikin. Lämmintä piisasi, ja huono omistaja unohti vesikipon autoon. Kävimme Honkapirtissä kahvilla, joten saimme siellä onneksi juotettua koirat. Autolla teimme punkkisyynin, mikä Jekun turkinpaksuudella on hippasen vaikeaa. Lähinnä toivoin, etteivät punkit leviäisi tontillemme, koska ei niitä ennen täällä ole ollut. Varmuuden vuoksi illalla uusimme punkkiainekäsittelyt. Käytössämme on ollut Exspot, joka on sopinut ihan hyvin; vähän Jalo on itseään koettanut hinkata sohvaan ja milloin mihinkin, koska aine ilmeisesti kirvelee vähän, mutta mitään kummempaa ei ole tullut. Ja mikä tärkeintä: punkit ovat pysyneet poissa!

Viikonloppuna Jalo kuitenkin alkoi käyttäytyä oudosti. Se raapi niskaansa tai lähinnä ehkä korviaan, hinkkasi itseään, ravisteli päätään, lipoi ilmaa, säpsyi, yritti paeta itseään, makasi pää saunan portaiden alla... Laitoimme kaiken oirehdinnan punkkiaineen piikkiin. Sitä kun oli jäänyt selkeästi myös niskavilloihin kiinni. Sunnuntaina pesin Jalon, toisin pesun (kahdesti) maanantaina, ja illalla Mies vielä kampasi Jalon niskavilloista ainetta pois. Mielestäni oireet yltyivät. Jalo ei ollut ollenkaan oma itsensä. Kyllä se söi, joi ja ulkoili, mutta kotona oli ihan tolaltaan. Ihan kuin se olisi nähnyt tai tuntenut jossain jotain pikku-ukkoja. Se todellakin säpsähteli ja säntäili ja välillä haroi tassuillaan päätään. Minulle yritettiin vakuutella, että punkkiaineesta se vaan johtuu. Olin eri mieltä: jos kyse olisi ollut punkkiaineesta, Jalo olisi vetänyt katolleen ja piehtaroinut ja hinkannut niskaansa. Nyt se selkeästi oirehti korvaa, varsinkin vasenta. Se kulki ikään kuin vasen korva edellä, sillä lailla vinossa, tiedättekö. Se ravisteli päätään toistuvasti ja kuten sanottua, haroi tassuilla päätään. Tiistai-iltana päädyin netin kautta varaamaan Jalolle lääkäriajan, jonka sainkin heti keskiviikkoillaksi.

Lääkärillä aluksi hoitaja tsekkasi Jalon korvat ja otti näytteet, joita sitten tutkittiin. Kohta lääkäri tuli tekemään tarkempaa syyniä. Hän katsoi korvat silmämääräisesti, kuten minäkin olin tehnyt mutten tietenkään maallikkona mitään tajunnut. Tai no, lääkärikin vasta luupin läpi katsoessaan älähti heti, että oikeassa korvassa on todella paljon "jotain eritettä", vasemmassa vähän vähemmän. Jalo vahvisti tämän älähtämällä, kun oikeaa korvaa tutkittiin. Sitten poistuimme odottelemaan tarkempia tutkimustuloksia.

Lopulta meidät kutsuttiin takaisin lääkärin juttusille. Viljelystä oli ilmennyt, että korvien eritenäytteessä oli lievää kokkibakteerin liikakasvua. Tähän määrättiin 10 päivän kortisonilius korviin. Lisäksi vielä siinä vastaanotolla oikea korva huuhdeltiin. En voi muuta kuin kehua Jaloa. On se reipas pieni potilas! Vaikka se muutoin ihmisiä kavahtaakin, lääkärillä se antaa kärsivällisesti tutkia itsensä, eikä rimpuile, räpiköi, kilju tai murise. Lääkärikin kehaisi, että huomasi, ettei tuntunut kivalta tai ollut miellyttävää, mutta kaikesta huolimatta Jalo antoi tehdä kaikki toimenpiteet, mitä tarpeen oli.

Kannatti kuunnella omaa intuitiota, tai ehkä ihan vaan omaa järkeä ja viedä koira lääkäriin. Nyt täytyy toivoa, että lääke auttaa, eikä tulehdus enää uusiudu. Jos uusii, pitänee tutkia, missä vika. (Lähinnä jo aloin miettiä, pitäisikö ruokavaliota vähän tarkastella ja fiksata paremmaksi. Tuskin siitä haittaakaan olisi.)









keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Puutarhalöytöjä

Arvon omakotiasujat (tai miksei rivarilaisetkin), mitä kaikkea teidän puutarhastanne löytyy?

Minä olen tänä vuonna löytänyt jo kolme ballerinaa (kaikki eri paria), yhden reinon, puolikkaan Crocsin, yhden lapasen, yhden sormikkaan, patalapun - ja juustohöylän! Kaiken takana on, kukapa muu kuin Jekku.

Pankaahan paremmaksi!

Ps. Viimeksi vihjailin jekkuiluista. Tämän siitä saa, kun lupailee kevään kynnyksellä turhia. En enää yhtään muista, mitä mietin. Mutta yllä olevaa tekstiä katsoessa voinee jo päätellä, että jekkuiluja riittää raportoitavaksi vastakin.

torstai 17. toukokuuta 2018

Parinvaihtoa

Parin viikon tauon jälkeen olimme maanantaina Jalon kanssa rally-tokotreeneissä. Oma kevätväsymykseni alkaa olla siinä pisteessä, että mitään en jaksaisi, mutta halusin silti mennä, sillä ensi viikolla työ haittaa harrastusta, ja sen jälkeen onkin enää yksi kerta jäljellä. Silloinkaan en pääse maanantaina, mutta ystävällinen ryhmätoveri ehdotti, että vaihdan paikkaa hänen miehensä kanssa, joten kiitos tämän, pääsemme tiistain ryhmään lopettelemaan kevätkauden. Melkoinen kausi on kyllä ollutkin!

Maanantaina oli ihan vaan alokasluokan rata, parilla twistillä, totta kai. Ensinnäkin Hanna kertoi, että aikoo laittaa meitä menemään vähän toinen toistemme koirien kanssa, sillä tekee hyvää välillä kokeilla jotain muuta. Totta. Se vaan, että en näe, että Jalo kenenkään muun kanssa voisi mennä. Tarkoitus ei ole korostaa itse itseäni vaan epäilen vain puhtaasti Jaloa; se tuskin pystyisi kenenkään muun kelkkaan lähtemään. Toisekseen radalla oli houkutus ja sen yhtenä kierrettävänä objektina häkki, jossa oli pehmolelu. Kuulemma joskus virallisissa kilpailuissa on houkutuksessa ollut häkki, jossa on ollut musta-valkoinen lelukoira. Tämä oli koitunut monelle turmioksi. Meidän turmioksemme sen sijaan meinasi koitua kärpänen tai joku muu pörriäinen.

Päätin heti ekalle kierrokselle lähteä hihnatta. Asetuimme lähtöön, kun joku itikka lenteli ohi ja liki. Jalon pasmat menivät ihan sekaisin. Se yritti pyydystää lentävää juttua, eikä sen jälkeen pystynyt keskittymään ollenkaan, kun ilmeisesti olisi pitänyt päästä saalistamaan se, mikä se sitten ikinä olikaan. En saanut sen huomiota oikein millään itseeni, joten Hanna kehotti vaan poistumaan radalta ja yrittämään kohta uudelleen. Ihan hyvä veto. Toinen koirakko meni välillä, kun lähdimme taas yrittämään. Hanna epäili, että mahtaako tulla mitään. No kyllä vain! Hienon radan teimme! Ei valittamista. Jalo ei hämääntynyt edes houkutuksen häkistä pehmoleluineen. On se kyllä sikäli luotettava, että kun se lähtee, se tekee hienosti ja häiriintymättä. Eli startteja pitäisi harjoitella!

Sitten oli aika parinvaihdon: minä sain lähteä radalle pienen chihuahuan kanssa. Voi, miten sillä oli hauskaa, kun se pääsi vieraan ihmisen matkaan! Sen häntä heilui ja se oli ihan täpinöissään. Olipa hauskaa! Nyt kun vaihtolinjalle lähdettiin, olisipa kiva joskus kokeilla jotain Jaloa isompaa koiraa. En ehtinyt oikeastaan edes ajatella Jaloa. Hanna oli ollut vieressä istumassa ja antanut nameja, ja olipa Jalo kuulemma ihan nojannut Hannan jalkaan!

Ja siitä se idea sitten lähti, Hannalla, ei minulla. Hän halusi vähän kokeilla, tekisikö Jalo hänen kanssaan jotain. Minua jännitti, jos Jalo alkaa hermostuksissaan äristä tai näykkiä. Sen verran perso se kuitenkin on makupaloille, että ihan nousi Hannaa vastaan nojaamaankin. Se siis lähti seuraamaan Hannaa pienen pätkän, istui ja kävi maahan käskystä. Sitten Hanna palautti Jalon. Taas pari koirakkoa meni välillä, kun vielä lopuksi Hanna haki Jalon mukaansa. Nyt he tekivät oikeastaan melkein koko radan, hieman helpotettuna tosin. Välillä Jalo vilkaisi minua mutta todetessaan minun seisovan paikoillani, se jatkoi Hannan kanssa. Sen verran oli jännää, että nyt Jalo kiinnitti huomiota houkutuksen häkitettyyn pehmoleluun mutta kävi nuuhkaisemassa ja jatkoi taas Hannan kanssa. Voi että, miten minä osaan olla iloinen tuosta! En olisi vielä syksyllä uskonut, että voimme olla tässä: Jalo tekee rataa hihnatta ja lähtee jopa jonkun toisen matkaan! Kenellekään muulle en sitä antaisi, mutta sen verran tuttuja nuo kaksi ovat, että voin luottaa.

Oli ehkä yhdet antoisammista treeneistä ikinä!

(Seuraavassa jaksossa: Jekun jekkuiluja pitkästä aikaa...)