Jekku täytti tiistaina 15 viikkoa eli ensi viikolla tulee kuukausissa laskettuna neljä kuukautta täyteen. Jekku tuntuu jotenkin ehkä vähän pikkuvanhalta. Toki se saa välillä riiviökohtauksia, eikä se vielä täysin tiedä, kuinka muiden koirien kanssa tulisi käyttäytyä. Toisaalta se kulkee hihnassa ihan hienosti ja välillä käyttäytyy ihmeellisen rauhallisesti. Ja mikä hämmentävintä: se nostaa jo koipeaan ja tuntuu, kuin se merkkailisi paikkoja! Toisinaan se myös koppavasti ruopii ja kuopii takajaloillaan. En nyt tiedä, onko tuo käytös tuon ikäiselle ihan normaalia...
Punnitsin Jekun sunnuntaina ja painoa oli noin 3,5 kiloa. Kynsiä on hieman vaikeaa leikata, kun se rimpuilee niin paljon. Tällä viikolla annan sille matokuurin ja ensi viikolla mennään rokotuksille. On myös hämmentävää, kun Jekku ottaa matolääkkeen niin mielellään. Ostin Flubenolia, joka annostellaan sellaisella ruiskulla. Jekku ottaa ruiskun suuhunsa ja innokkaasti nuolee koko annoksen lääketää. Se veisi mieluusti myös koko ruiskun mukanaan ja söisi koko sen sisällön.
Lueskelin tuossa Tuire Kaimion kirjoittamaa kirjaa pennun kasvatuksesta. Se perustuu pitkälti ja lähinnä sille, kuinka koira käyttäytyy osana laumaa, miten koiraa pitäisi lukea, ja miten ihmisen tulisi tukea koiran kasvua. Paljon siinä oli asiaa ja hyviäkin näkökulmia, mutta ihan kaikkea en itse allekirjoita enkä toteuta. Sen mukaan esimerkiksi pentu pitäisi heti alusta alkaen opettaa ohittamaan vieraat koirat, eikä koirien pitäisi lainkaan haistella tai tutustua toisiinsa hihnassa ollessaan. No, ihanteellistahan se olisi, jos ne voisivat vapaina toisiinsa tutustua, mutta toteutapa se kaupungissa. Itse olen alusta alkaen päästänyt Jekun tutustumaan toisiin koiriin, kuten näissä kirjoituksissakin olen kertonut. Tietenkin olen arvioinut, onko vastapuoli sellaisen oloinen, että siihen voi turvallisesti tutustua. En jaksa uskoa, että Jekulle olisi mitään traumoja jäänyt, päin vastoin: kaistapäähän siitä olisi tullut, ellei se heti olisi saanut kontaktia vieraisiin koiriin. Tällä hetkellä ollaan ainakin siinä tilanteessa, että meillä asustaa rohkea pikkuvanha pentu.
torstai 29. heinäkuuta 2010
torstai 22. heinäkuuta 2010
Kenkäfriikki
Miten se sanonta meneekään? Koira ja isäntä (tai tässä tapauksessa emäntä) alkavat muistuttaa toisiaan. Ainakin siinä kuulumme samaan sarjaan, että pidämme Jekun kanssa kovasti kengistä, hieman eri tavoin tosin, onneksi. Siinä, kun itse ihailen kenkiä esteettisestä näkökulmasta, menee Jekku ihan käytännön tasolle. Aluksi tämä taipumus ei tullut ilmi, joten pidimme kenkiä ihan normaalisti eteisessä. Sittemmin Jekku poimi joukosta jokusen ja kuljetti sen mukanaan milloin minnekin järsittäväksi. Mutta selkeästi sillä on valikoiva maku, eivätkä kaikki kengät kelpaa. Omat Vagabondin ballerinani ovat erittäin houkuttelevat, samaten Miehen Adidaksen Superstarit. Kyllä Jekku kieltoja uskoo, mutta kun silmä välttää, on se taas kenkien kimpussa. Eräs ystäväni miettikin, että olenko nyt aivan varma Jekun sukupuolesta, kun sillä tuntuu olevan hieman naisellisia taipumuksia. Myös käsilaukuista se pitää. Ostin lopulta Ikeasta säilytyslaatikoita eteiseen, jotta saa kengät kätkettyä. Kerran laiskuuttani heitin kenkäni laatikon päälle, eikä aikaakaan, kun eteisestä kuului outoa kolinaa: Jekku se siellä taiteili laatikoiden päällä aarteita noutamassa. Jekun myötä tullee järjestys tähänkin talouteen: kaikki tavarat pitää aina tarkasti laittaa paikoilleen, eikä jättää lojumaan minne sattuu.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Jekku 14 viikkoa
Oi, miten aika rientää! On ollut vähän hiljaista tämän blogin suhteen, sillä olen keskittynyt täysillä lomailemaan. Ilmat ovat suosineet, joten en ole pahemmin sisällä koneen äärellä kökötellyt.
Nyt Jekku on siis jo 14 viikkoa vanha riiviö. Vaakaa emme edelleenkään omista, joten painosta en osaa sanoa. Tänään ajattelin vähän harjata sitä ja Mies saa leikata Jekun kynnet huomenna. Mies lähtee ensi viikoksi Lappiin, joten minä jään Jekun yksinhuoltajaksi. Ensi viikolla on taas vuorossa madotus ja sitä seuraavalla viikolla lääkäri ja rokotukset. Kun kävimme ekoilla rokotuksilla meille sanottiin, että neljän viikon kuluttua ekasta annetaan tehosterokotus, ja Eviran suosituksen mukaan siitä kahden viikon kuluttua vielä jokin toinen rokotus. Jos koiran omistaja välttämättä haluaa, voi molemmat rokotukset antaa kerralla. Mielestäni tuo kahden viikon välein rokottaminen ja lääkärissä juokseminen tuntuu hieman turhalta rahastukselta. Kyselin myös muiden kokemuksia ja tulin siihen tulokseen, että molemmat rokotukset laitetaan yhdellä kerralla.
Viime viikolla oli taas schipperketreffit. Jekku pääsi leikkimään siskonsa Staran ja monien muiden skipien kanssa. Pari kertaa Jekulle tuli vähän kovemmin sanomista Lakun, kolme viikkoa vanhemman pennun kanssa. Pojat halusivat kyllä koko ajan toistensa luo, mutta eivät onnistuneet olemaan sovussa, vaan alkoivat rähistä. Myös Staran kanssa Jekku otti melko reipasta painia, mutta se kai lienee sitä sisarusrakkautta?
Viime viikolla kävin piipahtamassa Tukholmassa ja Miehellä oli paljon töitä, joten Jekku oli torstaista sunnuntaihin äitini luona hoidossa. Sen jälkeen se ei mielestäni ole jäänyt niin hyvin yksin kotiin. En tiedä, oliko se liian kauan tai liian nuorena hoidossa... Nyt se yrittää väkisin tunkea mukaan, kun lähtee kotoa. Tänään annoin sille pienen palan siankorvaa lähtiessäni. Täytyy ehkä treenata yksikseen olemista pienemmissä pätkissä. Ja toisaalta pitäähän sen myös tottua siihen, että toisinaan sen pitää olla jossakin hoidossakin.
Nyt Jekku on siis jo 14 viikkoa vanha riiviö. Vaakaa emme edelleenkään omista, joten painosta en osaa sanoa. Tänään ajattelin vähän harjata sitä ja Mies saa leikata Jekun kynnet huomenna. Mies lähtee ensi viikoksi Lappiin, joten minä jään Jekun yksinhuoltajaksi. Ensi viikolla on taas vuorossa madotus ja sitä seuraavalla viikolla lääkäri ja rokotukset. Kun kävimme ekoilla rokotuksilla meille sanottiin, että neljän viikon kuluttua ekasta annetaan tehosterokotus, ja Eviran suosituksen mukaan siitä kahden viikon kuluttua vielä jokin toinen rokotus. Jos koiran omistaja välttämättä haluaa, voi molemmat rokotukset antaa kerralla. Mielestäni tuo kahden viikon välein rokottaminen ja lääkärissä juokseminen tuntuu hieman turhalta rahastukselta. Kyselin myös muiden kokemuksia ja tulin siihen tulokseen, että molemmat rokotukset laitetaan yhdellä kerralla.
Viime viikolla oli taas schipperketreffit. Jekku pääsi leikkimään siskonsa Staran ja monien muiden skipien kanssa. Pari kertaa Jekulle tuli vähän kovemmin sanomista Lakun, kolme viikkoa vanhemman pennun kanssa. Pojat halusivat kyllä koko ajan toistensa luo, mutta eivät onnistuneet olemaan sovussa, vaan alkoivat rähistä. Myös Staran kanssa Jekku otti melko reipasta painia, mutta se kai lienee sitä sisarusrakkautta?
Viime viikolla kävin piipahtamassa Tukholmassa ja Miehellä oli paljon töitä, joten Jekku oli torstaista sunnuntaihin äitini luona hoidossa. Sen jälkeen se ei mielestäni ole jäänyt niin hyvin yksin kotiin. En tiedä, oliko se liian kauan tai liian nuorena hoidossa... Nyt se yrittää väkisin tunkea mukaan, kun lähtee kotoa. Tänään annoin sille pienen palan siankorvaa lähtiessäni. Täytyy ehkä treenata yksikseen olemista pienemmissä pätkissä. Ja toisaalta pitäähän sen myös tottua siihen, että toisinaan sen pitää olla jossakin hoidossakin.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Jekku 12 viikkoa
Kirjoittamista olisi vaikka kuinka paljon, mutta näin kesällä ei vaan malta olla koneella...
Jekku on nyt siis jo huimat 12 viikkoa vanha. Mies antoi sille matokuurin viime viikolla, kun itse olin matkoilla. Ensin hän oli yrittänyt antaa lääkettä (Flubenolia) väkisin, eikä siitä tietenkään tullut mitään. Sitten Mies laittoi sitä ihan vaan lautaselle, ja Jekku söi sen tyytyväisenä. Madotus onnistui siis hyvin ja maanantaina pääsimme lääkärille Jekun kanssa.
Lääkäriasemalle päästyämme Jekku kiipesi heti ihan itse odotushuoneessa olevalle vaa'alle. Se näytti lukemaa 2,95. Melko tuhti poika!
Lääkäri tutki Jekun ja totesi kaiken olevan kunnossa. Jekku oli muuten ihan kiltisti, mutta ei tykännyt yhtään, kun hampaita ja ikeniä katsottiin. Ei se silloinkaan ärhennellyt, mutta rimpuili. Kun tuli rokotuksen aika, lääkäri antoi makupaloja, joilla hämäsin Jekkua. Jekku ei edes huomannut piikkiä. Kaikki sujui siis varsin mainiosti.
Keskiviikkona olimme katsomassa erään kaverimme luona jalkapalloa. Jekku oli mukanamme tutustumassa uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Pelin jälkeen lähdimme kohti keskustaa ja kotia. Muut menivät vielä baariin, mutta minä lähdin Jekun kanssa kotiin nukkumaan. Olimme melkein jo kotiovella, kun näimme englanninbuldoggi-Haraldin. Menimme moikkaamaan Hartsaa ja pojat alkoivat ihan kunnolla leikkiä ja painia. Siinä me seisoimme keskellä yötä; pojat painivat ja me omistajat saimme nauraa niiden aivotuksille. Oli kivaa, kun Jekku sai ihan kunnolla painia jonkun kanssa. Aika kului ihan huomaamattamme. Äkkiä näin tuttuja hahmoja lähestymässä meitä: Mies tuli kaverinsa kanssa baarista. Kello oli jo kaksi yöllä! Mies ihmetteli, olenko koko ajan vain ollut siinä kadulla. No, siinähän minä. Emmekä me vieläkään ihan heti kotiin päässeet, sillä Jekulla ja Haraldilla oli leikki vielä vähän kesken. Seuraavana aamuna saimmekin nukkua hieman pidempään kuin tavallisesti.
Vielä kaikkea muutakin olisi kerrottavana, mutta jatkan niistä sitten myöhemmin. Tässäpä ne tärkeimmät.
Jekku on nyt siis jo huimat 12 viikkoa vanha. Mies antoi sille matokuurin viime viikolla, kun itse olin matkoilla. Ensin hän oli yrittänyt antaa lääkettä (Flubenolia) väkisin, eikä siitä tietenkään tullut mitään. Sitten Mies laittoi sitä ihan vaan lautaselle, ja Jekku söi sen tyytyväisenä. Madotus onnistui siis hyvin ja maanantaina pääsimme lääkärille Jekun kanssa.
Lääkäriasemalle päästyämme Jekku kiipesi heti ihan itse odotushuoneessa olevalle vaa'alle. Se näytti lukemaa 2,95. Melko tuhti poika!
Lääkäri tutki Jekun ja totesi kaiken olevan kunnossa. Jekku oli muuten ihan kiltisti, mutta ei tykännyt yhtään, kun hampaita ja ikeniä katsottiin. Ei se silloinkaan ärhennellyt, mutta rimpuili. Kun tuli rokotuksen aika, lääkäri antoi makupaloja, joilla hämäsin Jekkua. Jekku ei edes huomannut piikkiä. Kaikki sujui siis varsin mainiosti.
Keskiviikkona olimme katsomassa erään kaverimme luona jalkapalloa. Jekku oli mukanamme tutustumassa uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Pelin jälkeen lähdimme kohti keskustaa ja kotia. Muut menivät vielä baariin, mutta minä lähdin Jekun kanssa kotiin nukkumaan. Olimme melkein jo kotiovella, kun näimme englanninbuldoggi-Haraldin. Menimme moikkaamaan Hartsaa ja pojat alkoivat ihan kunnolla leikkiä ja painia. Siinä me seisoimme keskellä yötä; pojat painivat ja me omistajat saimme nauraa niiden aivotuksille. Oli kivaa, kun Jekku sai ihan kunnolla painia jonkun kanssa. Aika kului ihan huomaamattamme. Äkkiä näin tuttuja hahmoja lähestymässä meitä: Mies tuli kaverinsa kanssa baarista. Kello oli jo kaksi yöllä! Mies ihmetteli, olenko koko ajan vain ollut siinä kadulla. No, siinähän minä. Emmekä me vieläkään ihan heti kotiin päässeet, sillä Jekulla ja Haraldilla oli leikki vielä vähän kesken. Seuraavana aamuna saimmekin nukkua hieman pidempään kuin tavallisesti.
Vielä kaikkea muutakin olisi kerrottavana, mutta jatkan niistä sitten myöhemmin. Tässäpä ne tärkeimmät.
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Ollutta ja mennyttä
Nyt on tullut kirjoitteluun pieni tauko, kun juhannuksen jälkeen lähdin itse reissuun ja tulin vasta tänään takaisin. Jospa aloitan blogin päivityksen kuitenkin ihan aikajärjestyksessä.
Vietimme siis juhannuksen Itä-Suomessa, saaressa Saimaalla. Ajomatka oli pitkä, mutta sujui hyvin; Jekku oli omassa kevythäkissään koko matkan. Alkuun se vähän vinkui ja hyppi laitoja vasten, mutta kun siihen ei reagoitu, se hyvin pian kävi makaamaan ja nukkui suurimman osan matkasta. Tuo kevythäkki oli kyllä hyvä ostos! Perillä kävimme Miehen isovanhempien luona näyttämässä Jekkua ja sitten otimme suunnan kohti saarta.
Myös venematka sujui Jekulta hyvin. Miehen isä tuli hakemaan meitä ja hänellä oli mukanaan Jekulle jo vanha tuttu Musti. Koirat tervehtivät rannassa ja sitten lähdimme vesille. Jekku oli ihan rauhallisesti sylissäni. Kunnon laivakoira :)
Seuraavana päivänä, juhannusaattona siis, koimme hieman kauhunhetkiä. Jekku halusi kovasti leikkiä Mustin kanssa ja hyppeli sitä päin. Musti väisteli kohteliaasti. Jossain vaiheessa Musti kai istahti ja Jekku jäi jotenkin sen alle. Jekku vinkaisi, Musti kavahti, ja lopulta Jekku jäi istumaan hieman valittaen. Se oli loukannut takajalkansa. Olin aivan kauhuissani. Valitus loppui, mutta Jekku ei oikein pystynyt astumaan toisella takajalallaan. Miehen isä tunnusteli Jekun jalkaa, eikä Jekku sitä varsinaisesti aristellut, joten Miehen isä totesi, ettei jalka varmastikaan poikki ole, vaan ehkäpä venähtänyt. Pidimme Jekkua koko päivän levossa: jokainen vuorollaan istui sen kanssa sisällä ja piti sitä paikoillaan. Ehkä Jekku tajusi, että nyt ei sovi riehua, sillä se makoili sisällä ihan kiltisti. Alkuillasta se alkoi lopulta astua kunnolla jalallaan, joten totesimme, että selvisimme säikähdyksellä. Aikamoinen säikähdys se kuitenkin oli! Kaiken tämän jälkeen piti hieman rajoittaa koirien leikkejä, sillä Jekku ei ehkä tajua pienuuttaan, vaan se yritti koko ajan uudelleen ja uudelleen saada Mustia leikkimään kanssaan. Jekku siis toipui hyvin, joten pääsimme katsomaan juhannuskokkoa. Siellä se jälleen herätti huomiota ja ihastusta.
Juhannuksen aikana saaressa Jekku otti mallia Mustista ja oppi käymään järvessä juomassa. Uimaan se ei kertaakaan uskaltautunut, mutta kahlaili kyllä. Niin, ja muutaman kerran se nosti koipeaan puuta vasten! Eihän noin pienen pennun vielä pitäisi konttiaan nostaa?!
Jekku taisi nauttia juhannuksesta: se sai olla Mustin kanssa ja juoksennella vapaana saaressa. No, pitihän sitä toki vahtia ja valvoa, ettei se liian kauaksi lähde. Myös veneessä se oli kuin kotonaan. Ensimmäisillä kerroilla se oli vain sylissäni, mutta kohta se jo yritti katsella ja kiivetä laidan yli. Se ei ollut moksiskaan, vaikka tuuli ja aallot pärskivät sitä naamaan, vaan se nukkui sylissäni. Edelleen: varsinainen laivakoira siis!
Kotimatkalla Jekku oli melko väsynyt ja nukkui paljon. Kotiin päästyämme minä aloin pakata matkaani varten, ja Jekku varmaankin aavisti, että jotain on tapahtumassa. Se oli todella levoton ja vähän mahdotonkin: se yritti repiä housunlahkeitani ja viedä kenkiäni. Lopulta puolilta öin jätin Jekun ja Miehen oman onnensa nojaan ja lähdin reissuun. Kerron omasta matkastani hieman vaikka seuraavassa kirjoituksessa.
Vietimme siis juhannuksen Itä-Suomessa, saaressa Saimaalla. Ajomatka oli pitkä, mutta sujui hyvin; Jekku oli omassa kevythäkissään koko matkan. Alkuun se vähän vinkui ja hyppi laitoja vasten, mutta kun siihen ei reagoitu, se hyvin pian kävi makaamaan ja nukkui suurimman osan matkasta. Tuo kevythäkki oli kyllä hyvä ostos! Perillä kävimme Miehen isovanhempien luona näyttämässä Jekkua ja sitten otimme suunnan kohti saarta.
Myös venematka sujui Jekulta hyvin. Miehen isä tuli hakemaan meitä ja hänellä oli mukanaan Jekulle jo vanha tuttu Musti. Koirat tervehtivät rannassa ja sitten lähdimme vesille. Jekku oli ihan rauhallisesti sylissäni. Kunnon laivakoira :)
Seuraavana päivänä, juhannusaattona siis, koimme hieman kauhunhetkiä. Jekku halusi kovasti leikkiä Mustin kanssa ja hyppeli sitä päin. Musti väisteli kohteliaasti. Jossain vaiheessa Musti kai istahti ja Jekku jäi jotenkin sen alle. Jekku vinkaisi, Musti kavahti, ja lopulta Jekku jäi istumaan hieman valittaen. Se oli loukannut takajalkansa. Olin aivan kauhuissani. Valitus loppui, mutta Jekku ei oikein pystynyt astumaan toisella takajalallaan. Miehen isä tunnusteli Jekun jalkaa, eikä Jekku sitä varsinaisesti aristellut, joten Miehen isä totesi, ettei jalka varmastikaan poikki ole, vaan ehkäpä venähtänyt. Pidimme Jekkua koko päivän levossa: jokainen vuorollaan istui sen kanssa sisällä ja piti sitä paikoillaan. Ehkä Jekku tajusi, että nyt ei sovi riehua, sillä se makoili sisällä ihan kiltisti. Alkuillasta se alkoi lopulta astua kunnolla jalallaan, joten totesimme, että selvisimme säikähdyksellä. Aikamoinen säikähdys se kuitenkin oli! Kaiken tämän jälkeen piti hieman rajoittaa koirien leikkejä, sillä Jekku ei ehkä tajua pienuuttaan, vaan se yritti koko ajan uudelleen ja uudelleen saada Mustia leikkimään kanssaan. Jekku siis toipui hyvin, joten pääsimme katsomaan juhannuskokkoa. Siellä se jälleen herätti huomiota ja ihastusta.
Juhannuksen aikana saaressa Jekku otti mallia Mustista ja oppi käymään järvessä juomassa. Uimaan se ei kertaakaan uskaltautunut, mutta kahlaili kyllä. Niin, ja muutaman kerran se nosti koipeaan puuta vasten! Eihän noin pienen pennun vielä pitäisi konttiaan nostaa?!
Jekku taisi nauttia juhannuksesta: se sai olla Mustin kanssa ja juoksennella vapaana saaressa. No, pitihän sitä toki vahtia ja valvoa, ettei se liian kauaksi lähde. Myös veneessä se oli kuin kotonaan. Ensimmäisillä kerroilla se oli vain sylissäni, mutta kohta se jo yritti katsella ja kiivetä laidan yli. Se ei ollut moksiskaan, vaikka tuuli ja aallot pärskivät sitä naamaan, vaan se nukkui sylissäni. Edelleen: varsinainen laivakoira siis!
Kotimatkalla Jekku oli melko väsynyt ja nukkui paljon. Kotiin päästyämme minä aloin pakata matkaani varten, ja Jekku varmaankin aavisti, että jotain on tapahtumassa. Se oli todella levoton ja vähän mahdotonkin: se yritti repiä housunlahkeitani ja viedä kenkiäni. Lopulta puolilta öin jätin Jekun ja Miehen oman onnensa nojaan ja lähdin reissuun. Kerron omasta matkastani hieman vaikka seuraavassa kirjoituksessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)