Paikka!

Kävimme tässä taas eräänä iltana koirapuistossa. Sää oli mitä ihanin: aurinkoinen syksyinen iltapäivä, ja meillä oli ihan vaan luppoaikaa. No, nyt minä liioittelen, ei ainakaan minulla mitään ylimääräistä aikaa olisi ollut, mutta halusin silti mieluummin olla ulkona, kuin sisällä tekemässä töitä. Valitettavasti koirapuistossa oli hiljaista. Aluksi, kun menimme, siellä ei ollut ketään muita. Isojen koirien puolella oli vilskettä, mutta pienten puolella hiljaista. Ajattelimme kuitenkin hengata puistossa hetken, kun sinne asti olimme tulleet. Yleensä siellä on ollut niin paljon porukkaa, että järkeilimme, että kyllä sinne pian joku tulee.

Siinä odotellessamme ajattelin alkaa opettaa Jekulle "paikka" -käskyä. Käskin sen istumaan ja pyysin Miestä pitämään Jekkua paikoillaan, kun käskin "paikka". Peruutin pari askelta ja sanoin "vapaa", jolloin Mies päästi Jekun tulemaan luokseni hakemaan palkintoa. Toistimme tätä pari kertaa ja sitten koitimme ilman, että Mies pitää kiinni. Ei vielä onnistunut, vaan Jekku lähti perääni. Vielä pari kertaa otimme uudelleen niin, että Mies pitelee Jekkua paikoillaan. Sitten hän taas irrotti, ja yllätyksekseni Jekku oli honannut homman idean! Se istui paikallaan, kunnes vapautin sen! Olemme nyt treenanneet tätä samaa täällä meillä kotonakin. Olen jotenkin yllättynyt, miten nopeasti Jekku tämän käskyn perusidean oppi. Toki sitä täytyy vielä treenata lisää ja lisää, mutta perusta on nyt opittu. Jee!

Sitten ihmettelen hieman koirapuistoetikettiä, se kun on minulle vielä hieman vieras. Siellä ollessamme sinne tuli nainen chihuahuan kanssa. Jekku juoksi sen luo, mutta chihuahua ei välittänyt Jekusta, vaan ärisi ja väisteli. Käskin Jekun luokseni ja pidin siitä kiinni. Nainen istui penkille ja käski oman koiransa luokseen. Jekku lähti taas tekemään tuttavuutta sen kanssa. Nainen sanoi ikään kuin Jekulle: "Kuule, ei sitä kiinnosta sun kanssa leikkiä." Meille nainen kääntyi selittämään, että hänen koirallaan on huonoja kokemuksia muista koirista, siksi se puolustaa itseään ärisemällä. Jekku yritti yhä vielä saada toista koiraa leikkimään. Tällöin nainen otti koiransa syliinsä ja käveli toiselle puolelle puistoa istumaan. Me huolehdimme siitä, että Jekku ei enää lähtenyt heidän peräänsä. Mutta eikö koirapuiston idea kuitenkin ole se, että koirat saavat juosta vapaana ja leikkiä keskenään? Olenko minä velvollinen koirapuistossa ottamaan oman koirani kiinni ja estämäään sitä juoksemasta, jos puistoon tulee joku, joka ei halua, että hänen koiransa kanssa leikitään? Itse en varmaankaan veisi Jekkua koirapuistoon, jos en haluaisi sen olevan muiden koirien kanssa. Toki ymmärrän, että jos taustalla on huonoja kokemuksia ja siitä syntynyttä pelkoa, ei varmaan ole mieluista, että muut koirat innokkaasti pyörivät ympärillä. No, toivottavasti Jekku ei kuitenkaan aiheuttanut pienelle enempää traumoja.

Lopulta puistoon tuli myös sellaisia koiria, joiden kanssa Jekku pääsi kunnolla painimaan. Äkkiä pienten puolelle ilmestyi suursnautseri. Ihmettelimme vähän, että nostiko sen omistaja snautserin jostain syystä aidan yli pienten puolelle. Snautseri oli ihan kiltti ja kävi vain nuuhkimassa pieniä koiria. Sitten se jolkotteli aidalle ja hyppäsi sen yli isojen puolelle! Se oli siis ihan itse päättänyt käydä vierailulla aidan toisella puolella. Puistossa ollessamme snautseri hyppäsi vielä pari kertaa edestakaisin aidan yli. Se oli jotenkin sympaattinen kaveri, ja oli ihmeellistä, miten se niin kepeästi hyppäsi kuitenkin melko korkean aidan yli.

Hyppelyä

Jekku on nyt varsin innostunut hyppimään. Jo aiemmin se pääsi sohvalle, kun sen edessä oli puulaatikko, jota Jekku käytti portaana. Pari päivää sitten se yhtäkkiä pomppasi sohvalle viereeni, ilman mitään väliportaita! Yritys hyppyihin oli ollut kova jo aiemmin, mutta jotenkin Jekku ei vaan hoksannut oikeaa tekniikkaa. Mutta nyt mikään ei voi enää sitä estää.

Myös sänkyyn Jekku nykyään pääsee, ja me pehmot olemme antaneet sen tulla. Jekku huomasi myös, että sängyn oon ikkuna: kun se nousee takatassuilleen ja laittaa etutassut ikkunalaudalle, se näkee ulos. Nyt Jekku viettää pitkiä aikoja sängyllä seisoen ja ulos katsellen. Mies ehdotti, että voisimme laittaa ikkunan eteen jonkun tason, jolla Jekku voisi olla, että se näkisi ulos, ettei sen tarvitsisi seistä sängyssä koko aikaa.

Jossain aiemmassa kirjoituksessa kerroin kenkäfriikki-Jekusta. Kenkäfriikkeys on yhä voimissaan. Nykyään, kun tulee kotiin, Jekku nappaa heti jonkun kengän suuhunsa ja kuljettaa sen olohuoneeseen, ja nykyään suoraan sohvalle. Eilen Mies sanoi keränneensä kahdeksan eri kenkää olohuoneesta. Mitään Jekku ei niille tee, kunhan kuljettaa.

Tällä viikolla ei ollut koirakoulua laisinkaan, ja ensiviikosta lähtien se on lauantaisin. Nyt ainakaan parina tulevana lauantaina emme tosin valitettavasti pääse koulutukseen. En tiedä, pitäisikö harkita jotakin yksityisempää (ja hintavampaa) koulutusta.

A Hard Day's Night

Huomaa kyllä, että Jekulla on ollut tänään vähän rankempi päivä. Kun tulimme näyttelystä kotiin, oli suuntana suoraan suihku; Jekku oli sen verran hiekkainen ja kurainen, että se piti pestä ihan kunnolla. Sen jälkeen uni maistui. Jekku käpertyi omalle pedilleen ja venytteli välillä nautinnollisesti. Valitettavasti se oli pakko herättää, kun piti olla taas menossa.

Jekku sai ottaa parin tunnin torkut näyttelykoitoksen jälkeen, mutta sitten piti lähteä äitini luo. Miehen vanhemmat olivat illalla tulossa syömään, joten me menimme jo hieman aiemmin auttamaan valmisteluissa. Jekusta oli toki kivaa päästä äitini luo, varsinkin, kun siellä on monen monta kukkaruukkua, josta kaivaa multia lattialle.

Lähdimme Miehen kanssa hakemaan Miehen vanhempia ja jätimme Jekun äidin kanssa odottelemaan. Palattuamme äiti kertoi, että Jekku oli itkenyt peräämme melkein koko ajan! Tämä oli ihan uutta, ja hieman ehkä huolestuttavaakin: miksi noin? Toivottavasti ei tule tavaksi!

Kaiken kaikkiaan Jekulla oli lopulta kai oikein mukavakin ilta, sillä olihan paikalla kaikki sille tärkeimmät ihmiset: me, äitini ja Miehen vanhemmat. Tai ainakin kuvittelisin, että tässä on se kokoonpano, joka Jekulle on tutuin ja läheisin. Toki kasvattaja-Ata tuntuu olevan Jekulle yhä rakas, mutta hänet näimmekin jo päivällä.

Illalla Jekku piti huolen viihdyttämisestämme. Se kävi tasapuolisesti ja vuorotellen tervehtimässä jokaista, esitti parasta (tai pahinta) osaamistaan, leikki, hyöri, pyöri, ja nautti huomion keskipisteenä olemisesta. Nyt olemme taas kotona ja väsymys alkaa jo painaa: vaikka me Miehen kanssa olemme olohuoneessa, on Jekku vetäytynyt jo yöpuulle makuuhuoneeseen omalle pedilleen. Kauniita öitä, Muru! :)

Ensimmäinen näyttely

Jekun ensimmäinen näyttely on nyt enemmän tai vähemmän kunnialla takana. Itsekin olin kyllä näyttelyjen ensikertalainen. Olen toki käynyt katsomassa joskus vuosia sitten useampaakin näyttelyä, mutta koskaan ennen en ole koiraa siellä esittänyt. Vähän hapuilevaahan se oli, meillä molemmilla. Itse en tarkalleen tiennyt, mitä pitäisi tehdä, minne mennä ja miten toimia, joten varmuutta ei voinut odottaa myöskään Jekulta. Ihan kivasti silti meni, ja arvostelukin oli mielestäni melko hyvä. Tässäpä se kokonaisuudessaan:

"Ryhdikäs, mittasuht. erittäin kaunis. Tarvitsee lisää käsittelytottumusta. Hyvät silmät. Sopivasti kulmautunut. Sopiva luuston vahvuus. Tässä vaiheessa alakulmahampaat painavat ikeneen. Liikkuu ryhdikkäästi."

Uroksia luokassa oli neljä (kaikki Luupäitä), ja Jekku sijoittui neljänneksi. Velmu (Luupään Diktaattori [nomen est omen?]) oli ykkönen, sitten Vili (Luupään Despootti), Laku (Luupään Diplomaatti) ja Jekku. Narttujen voiton vei ns. vieras koira, jonka jälkeen sijoittuivat Demi (Luupään Demoni) ja Jekun sisko Stara (Luupään Elämän Ihme).

Nyt tuli ehkä pieni innostus näyttelyhin, ja ajattelin, että voisin ainakin tammikuussa osallistua Turussa pidettävään melko isoon näyttelyyn. Nyt tietää vähän paremmin, että mitä ja miten tulisi treenata. Olen opettanut Jekulle seuraamista, joten se kävelee mielestäni aika kivasti ja katsoo minuun. Tänään kuulin, että näyttelyssä koiran tulisi katsoa eteensä eikä esittäjäänsä, joten pieleen meni meidän osaltamme. Kyllä Jekku silti ihan hienosti kehässä liikkui. Vaikeinta sille oli hampaiden katsominen, tai paremminkin hampaiden näyttäminen. Myös paikallaan seisomista pitää harjoitella enemmän. Onneksi tämä nyt kuitenkin oli vain pentunäyttely, jonka saattoi ottaa huumorilla. Mutta pääasia toki oli, että Luupäät pärjäsivät ;)

Varjoleikit

Jekku on nyt keksinyt aivan uuden jutun: varjot! Ihmettelimme eilen Miehen kanssa pussilakanoita viikatessamme, että mitä Jekku juoksee käytävän päästä toiseen valtavalla vauhdilla. Lopulta aloimme tajuta, että se jahtaa varjoja. En edes tiedä, minkä varjon perässä se oli: omansa vai meidän. Jälleen kerran meinasin tikahtua nauruun. Tämän jälkeen kokeilin myös kädelläni tehdä erilaisia heijastuksia, joita Jekku myös yritti ottaa kiinni. Miehen piti myös tietysti kokeilla, lähtisikö Jekku jahtaamaan taskulampun valokeilaa. Lähti se. On se vaan hassu.

Tiistaina olimme pisimmällä kävelyllä tähän asti. Kiersimme Halisten kosken ja tulimme YO-kylän koirapuiston kautta takaisin. Hyvin Jekku jaksoi sekä kävellä että vielä riehua puistossa ja vielä sieltäkin kävellä kotiin. Jostain syystä Jekku pelkäsi matkan varrella olevia puisia siltoja. Ensin Koroisten ristin kohdalla se teki stopin, vaikka silta oli melko lyhyt. Toisen kerran se kieltäytyi kulkemasta junasiltaa. Ne pätkät se piti siis kantaa. En tiedä, mikä noissa silloissa sitä niin pelottaa. Se kuitenkin kulkee ihan reippaasti vastaavanlaista puista kävelytietä jokirannassa.

Seuraavassa kirjoituksessa voinkin sitten tilittää huomisesta näyttelystä. Kaiken muun hyvän lisäksi on vissiin luvattu sadetta, joka tuo oman lisämausteensa koko settiin. Ensi kerralla siis kuulumisia näyttelystä.

Alkuperäisvoimaa!

Vaikka blogi onkin nimeltään Jekkuilua ja on tähän mennessä käsitellyt lähinnä koiriin liittyviä asioita, aion silti joskus kertoa muistakin jutuista. Nyt on sellainen hetki.

Eilen täällä Turussa oli Suomi-Venäjä-Seuran tuottama Sugri-rock (http://www.sugrirock.com/), joka on kiertueella Suomessa. Kyseisessä tapahtumassa esiintyy siis eri suomalais-ugrilaisia kansoja edustavia bändejä. Kiertueella on mukana kuusi bändiä, joista kaksi esiintyi Turussa: marilainen Pairem ja hanti-mansilainen H-Ural.

Tapahtuma oli oikein onnistunut: bändit olivat hyviä ja yleisöäkin oli paikalla oikein kivasti. Itse tykästyin kovasti Pairemiin ja olisin mielelläni ostanut heidän levynsä. Valitettavasti sellaista ei ollut tarjolla. H-Uralinkin oli mielenkiintoinen, mutta ei sykähdyttänyt samoin kuin Pairem ja solisitinsa Elvira, joka toi mieleen sekä ulkonäöltään että lauluääneltään Tarja Turusen.

Yritän nyt laittaa tähän linkin yhteen Pairemin lauluun. Käyttäkää pari minuuttia sen kuunteluun!
http://www.youtube.com/watch?v=DkVoQbDqRUM&feature=related
Sitten toinenkin marinkielinen laulu. Tämä "torakantappotanssi" tuo elävästi mieleeni opiskelujeni alkuajat bileineen. Oi, ihana! Ääni tässä on hieman heikko, joten laittakaa tietokoneestanne ääntä kovemmalle!
http://www.youtube.com/watch?v=p4Yjec-gEiI&feature=related

Sillä aikaa kun minä sugrirokkasin, Mies oli Jekun kanssa skipitreffeillä. Treffeillä oli vähän treenattu kohta koittavaa näyttelyä varten. Jekulla ei ilmeisesti ollut mennyt ihan putkeen. Voi ei! Mitäköhän siitä näyttelystäkin meidän osaltamme tulee?! Jekku ei kai ollut oikein liikkunut, ei seissyt kauniisti, eikä näyttänyt hampaitaan. Lenkeillä se kyllä tottelee "seuraa"-käskyä mielestäni ihan hyvin, mutta ilmeisesti se ei malta keskittyä, kun on muita koiria paikalla. Täytyy ottaa tehotreenit nyt ennen näyttelyä!

Vesileikkejä ja elävää ravintoa

Joskus olisi kiva saada tietää, että mitäköhän koiran päässä liikkuu? Mistä niiden aivotukset tulevat? Tai ehkä paremminkin: miten vietit ohjaavat niitä tekemään erilaisia asioita? Eniten minua kiinnostaisi tietää syitä Jekun vesileikeille. Huomasin asian jo heti Jekun tullessa meille. Välillä se kauhoo tassuillaan vettä vesikupistaan. Joskus se läiskii vain hetken, joskus taas se tyhjentää puolet kupistaan lattialle. Välillä saattaa mennä päiviä, jopa viikkoja niin, että kuppi saa olla rauhassa. Toisinaan taas se tyhjentää kupin lattialle kolmasti päivässä. Ei tämä asia minua varsinaisesti haittaa; vettä se vaan on ja sen saa pyyhittyä. Tämä taipumus vaan huvittaa minua suunnattomasti. Jekku on niin touhukkaana ja tohkeissaan läiskimässä. Välillä se läimäyttää koko tassunsa kupin pohjalle pitkäksi aikaa. En tiedä näkeekö se kupin pohjasta oman heijastuksensa, onko kupissa joku roska, vai onko vesi muuten vaan sen mielestä huonoa? Viime treffeillä juttelimme aiemman pentueen Demin omistajien kanssa ja he kertoivat Demin tekevän ihan samaa.

Tässä eräänä päivänä Jekku söi kärpäsen. Elävänä. Kärpänen kai oli jo hieman viilentyneiden säiden kohmettama, eikä se päässyt kunnolla lentoon. Jekku näpsäkän nopsasti läimäytti sitä ensin tassullaan, mutta kun kärpänen vielä jatkoi kulkuaan, otti Jekun sen suuhunsa ja söi. Tämä kaikki kävi niin äkkiä, etten ehtinyt väliin. Toisaalta, eipä kai tuosta mitään haittaakaan sille liene. Veikkaisin, että se on kesän aikana syönyt useammankin kärpäsen tai perhosen meidän sitä huomaamatta.