sunnuntai 26. elokuuta 2012

Valssailua

Olimme eilen Jekun kanssa ATT:lla Elina Jänesniemen kurssilla. Onnistuin kuin ihmeen kautta saamaan peruutuspaikan ko. kurssille. Olen todella onnellinen, että sain sen ja todella tyytyväinen eiliseen antiin.

Itse rata oli piiiiitkä. Elina painotti kuitenkin sitä, että jokaisen koirakon kanssa tehdään sen omilla ehdoilla, eli sitten vaikka lyhyempää rataa tai pienissä pätkissä. Kivaa, että tällaiset kurssit on suunnattu kaiken tasoisille!

Me starttasimme minien ekoina. Teimme vielä hierojan kehotuksesta alhaisimmilla rimoilla. Emme tehneet kuin kuusi ensimmäistä estettä. Se oli ainakin minulle ihan täysin ok. Niihin keskityimme sitten senkin edestä. Koko ajan Jekku oli ihan innolla tekemässä, lopussa ehkä vähän osoitti väsymisen merkkejä.

Rata alkoi renkaasta, jatkui hypyille ja putkeen josta taas hypyille. Erittäin tyytyväinen olen siihen, että Jekku meni renkaan täysin ongelmitta jokaiselle kerralla! Muutkin esteet se olisi varmasti taas klaarannut. Nyt konkretisoitui entistä paremmin se, miten paljon minun virheellinen ohjaamiseni Jekkuun vaikuttaa.

Askeleeni eivät vain taivu valssiin, eivät mitenkään! Vaikka miten tajuan ja näen, mitä pitäisi tehdä, omassa suorituksessa se unohtuu. Jään väärissä kohdissa katsomaan koiran perään ja väärissä kohdissa katson väärään suuntaan.

Ainakin itselleni toimiva harjoitus oli se, että minä asetuin ikään kuin koiran asemaan ja Elina ohjasi. Siinä tajusin, miten paljon erilaiset ohjeuksessa tehdyt liikkeet vaikuttavat koiraan.

Kotiläksyksi saimme valssin harjoittelun: kolmella askeleella valmiiksi ja katse ja suunta kohti seuraavaa estettä. Suurin ongelma valssissa(kin) on se, etten minä siinä vauhdissa pysty keskittymään niin moneen asiaan kerrallaan. En vaan saa käsiä ja jalkoja tottelemaan siinä tahdissa kuin pitäisi, kun sen lisäksi pitäisi vielä katseen olla luotuna juuri oikeaan paikkaan. Arkailen ja sipsuttelen enkä luota tarpeeksi koiraan. Mutta kaipa nämä kaikki tästä ajan kanssa lutviutuvat. Olen vain liian kärsimätön, kun kaiken pitäisi sujua just ja heti.

torstai 23. elokuuta 2012

Hyvä treeni, parempi mieli

Ei sillä, että mieleni erityisen paha olisi ollutkaan, mutta tuo otsikko kuulosti vaan raflaavalta. Oli siis hyvät treenit taas tänään. Tänään kouluttajana oli Outi, joka olikin tuttu jo kesäkurssilta. Arvata siis saattoi, mitä tuleman pitää...

Radalla oli hyppy, rengas, hyppy takaakierrolla, kolme hyppyä linjassa, putki, hyppy, muuri, putki ja vielä hyppy. Osaavammat saivat tästä vielä jatkaa kepeille ja A-esteelle. Aloitimme tutustumalla rataan ja sen jälkeen pohtimalla, miten renkaalta saisi parhaiten ohjattua takaakierrolle. Vähän se tuotti taas itselleni päänvaivaa.

Onneksi medit ja maksi menivät ensin, joten saatoin hetken tarkkailla tapahtumia radalla. Me aloitimme minien porukan. Jekku jäi ihan hyvin ekan esteen taakse mutta vilisti renkaan ohi. Otimme sitten pari kertaa pelkkää rengasta. Se kyllä tuottaa meille hankaluuksia edelleen. En tiedä, mikä neuvoksi. Kun renkaalta tuli riittävästi onnistuneita suorituksia, jatkoimme rataa renkaalta takaakierrolle. En ehkä ihan niin pahasti törttöillyt mitä pelkäsin ja saimme pari ihan ehjää suoritusta tehtyä. Viimeiseen suoritukseen olin erityisen tyytyväinen. Mielellään Jekku kyllä esteet taisi mennä, sen vähän perusteella, mitä ehdin noteerata. Outi piiskasi minua juoksemaan ja huutamaan käskyjä aiemmin. Tajusin, että tämä(kin) on yksi kompastuskivistäni: miten ajoitan käskyn antamisen. Tuntuu, että olen niissä liian myöhässä.

Keppejä emme tällä kerralla tehneet, sillä Jekku tuntui olevan hyppysuoritustensa jälkeen jo vähän väsyksissä. Parempi oli siis lopettaa, kun vielä oli kivaa ja meni nappiin.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Skeittilautainho

Tulipas nyt aikamoinen yhdyssanakammotus (ja toinenkin). Tässä elämässä ei ole monia asioita, joita Jekku vihaisi. Ainoa, minkä keksin, ovat skeittilaudat (tai longboardit, mutta näin asiaan vihkiytymättömän mielestä yksi ja sama asia). Vaikka moinen skede menisi pitkällä toisella puolella tietä, Jekku raivostuu ja ilmoittaa kyllä asiasta. Sitä ei oikein saa mitenkään hillittyä. Se vaan menee tolaltaan, kun rämisevä lauta menee ohi, tai edes jossain.

Olen miettinyt, että ehkä pitäisi Jekkua tutustuttaa noihin lautoihin. Jos joskus näkisi jonkun tutun sellaisella kiitämässä, voisi pysäyttää hetkeksi ja pyytää, että Jekku pääsisi vaikka vähän haistelemaan sitä. Eipä tämä nyt varsinaisesti elämäämme järin häiritse, mutta kivempaa olisi, jos ei aina tarvitsisi ottaa kierroksia, kun joku lautailee jossain.

Tänään iltalenkillä viimeksi törmäsimme lautailijaan. Hän tuli kävellen lauta kainalossa mutta laski laudan maahan, siis ihan vaan laski, ja jo Jekku veti pultit ja alkoi äristä. Totesin vähän pahoitellen, että sori, tämä koira nyt vaan vihaa noita. Skedeilijä oli hyvin asiallinen ja hymyili, otti laudan kainaloonsa ja jatkoi matkaansa kävellen, kunnes oli kauempana meistä. Vau, kiitos. Hienosti huomioitu.

torstai 16. elokuuta 2012

Kep-kep-kepit

Tänään oli järjestyksessään toiset pienryhmätreenit (älkää peljätkö, en minä aio niitä jatkossa järjestysnumeroin luetella, kunhan nyt tämän totesin). Kivaa oli edelleen. Nyt tuli myös uusi koirakko: mudi-Nala. Oi, miten ihana hän oli! Ihanaa saada mudi ryhmään, näkee vähän, onko rotu sitten ihan käytännössä sellainen, minkä voisimme ottaa. Itseäni kutkuttaisi tällä hetkellä toinen schipperke, mutta Mies lienee mudin kannalla. En minä sitäkään vastusta.

Keskityimme ensin tekemään keppejä, sitten rataa, jossa oli melkoisesti valssailua. Voi, kun osaisin jollakin ohjelmalla jäljentää nuo radat muistiin!

No, kepeistä aloitettiin. Nehän eivät ihan ole kunnossa meillä. Verkoilla Jekku menee ne hyvinkin rivakasti, mutta ei plekseillä. Niiden kanssa pitää käyttää käsiohjausta. Sillä siis mentiin tänään. Mutta nyt Jekku hokasi jotain aiempaa enemmän. Minun ei tarvinnut enää kädellä näyttää jokaista väliä, vaan ihan vaan kuljettaa kättä tasaisessa linjassa eteenpäin. Tätä täytyy kokeilla mahdollisimman pian uudelleenkin!

Sitten varsinaiseen rataan: koira jätettiin kahden esteen taakse, sitten piti valssata seuraavalle ja taas seuraavalle ja vielä valssata putkeen. Putken jälkeen tuli ihan vaan suora juoksu kahteen peräkkäiseen putkeen, siitä kahdelle hypylle ja sitten lähetys putkeen, jossa oli pimeä kulma.

No, niin, joo. Minä menin ohjaajan mukaan kuin peläten juoksevani päin lasiovia, eli siis hissutellen. Mutta kun on niin hiton monta muistettavaa asiaa! Mitä näytän kädellä, mihin kohtaan, mihin otan askeleita, mihin on rintamasuunta. Ja missä hitossa on koira?! Onneksi kouluttaja käski ottaa sen verran toistoja, että saimme onnistuneita suorituksia. Jekku varmaan menisi, jos ohjaaja osaisi viedä, mutta kun ei. Mutta eiköhän tämä tästä. Edelleen on into päällä ja sellainen olo, että nyt, hitsit sentään, haluan opetella tämän jutun! En ole oikein ennen elämässäni kokenut tällaista tunnetta. Ihan kiva, että sentään hetki ennen kolmeakymppiä löytyy juttu, mitä tykkää tehdä! Jekkukin on siis ihan ilolla mukana.

Se pimeä kulma tuotti vaikeuksia. En ollut ajatellut, että Jekulla olisi ongelmia putken kanssa, mutta näköjään oli. Se ei vaan millään lähtenyt putkeen. Jos otimme suoraan edestä se meni kyllä, mutta takaa ei. No, treeniä treeniä. A-este oli siinä sitten viimeisen putken jälkeen ihan tyrkyllä, ja kovin se näytti Jekkua kiinnostavan. Sain sen kuitenkin houkuteltua pois sieltä suunnalta. Ehkä ensi kerralla pääsemme jo tekemään kontaktejakin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Treffeillä

Viikko sitten, keskiviikkona, oli taas kuukausittaisten treffien aika. Jotenkin itsellä aika on taas hurahtanut, enkä ole aiemmin ehtinyt tänne treffeistä kirjoitella. Heinäkuun treffeille emme päässeet, eikä ollut kuulemma päässyt kovin moni muukaan. Tällä kerralla sentään onneksi riitti vilskettä ja vipinää. Taisi olla 14 sipukkaa paikalla.

Kuten aiemminkin, taas yksi oli Jekusta yli muiden. Tällä kertaa se oli pikku-Vili. Siinäpä vasta rohkea, vasta viiden kuukauden ikäinen poika! Se ei paljoa arkaillut ja ihan suvereenisti alisti Jekun. No, ehkä Jekku tajusi, että kyseessä on vasta pentu ja siksi niin helposti antautui. Mutta oli ilo huomata, että Jekku osasi leikkiä tuollaisen pienen kanssa ongelmitta. Minusta oli mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa Vilma-vipeltäjää, sekä tietysti Jekun äitiä Iitaa.

Jekku muuten taas osoitti varsin karvaasti olevansa äitinsä poika. Olimme eilen Miehen vanhempien luona käymässä. Siellä oli vieraita, ja söimme ulkona. Ruoka oli katettu sitten sisälle pöytään. Söimme kaikessa rauhassa, ja Jekkukin siinä notkui ja norkoili. Kunnes äkkiä tajusin, ettei sitä ollut hetkeen näkynyt. Käväisin sisällä etsimässä sitä. Löysin Jekun olohuoneesta melkoisen ison juustokimpaleen kimpusta! Se oli siis hypännyt sen pöydältä, saalistanut toisin sanoen. Huusin Miestä apuun, mutta eihän meistä ollut vastusta Jekulle. Niin me juoksimme, Jekku etunenässä, Mies ja minä perässä pitkin pihaa. Jekku siinä vauhdissa jyysti juustoa minkä kerkesi. Välillä se livahti pensaikkoon, jossa pääsi paremmin aterioimaan. Kotvan kuluttua saimme sen kiinni, tosin suurin osa juustosta oli jo tuhottu. Mahtoi olla hyvä olo.

Ilmoitin Jekun pariin näyttelyynkin syksyllä. Nyt pitäisi vähän treenata esiintymistä, kunhan vaan ehtisi.

Seuraavassa kuvamateriaalia treffeiltä. Kuvaajana Anita Kallionpää.



perjantai 10. elokuuta 2012

Tästä se alkoi!

No niin, ekat pienryhmätreenit takana! Etukäteen jännitti kyllä vähän mutta toisaalta olen edelleen ihan innoissani: meillä on nyt ihan oikea treenipaikka! Koska Jekku on vielä vähän jumissa, hieroja suositteli tekemään vain matalia hyppyjä ja putkea, ei lainkaan kontakteja vielä. Mutta ei se mitään, pääsimme me noinkin alkuun.

Ryhmässä on kahdeksan koirakkoa, joista eilen paikalla oli lisäksemme vain kolme: bordercollie, parson ja kääpiösnautseri. Ehkä jo ensi viikolla näemme loput ryhmästämme. Kouluttajinamme toimivat ilmeisesti vuoroviikoin Taina Westerholm ja Outi Vormisto. Outin kesäkurssillahan olimmekin.

Kesäkurssilla Jekun meno tuntui vähän takkuiselta, mutta ihmekös tuo, jos ja kun se kerran oli niin jumissa. Hieronta lienee auttanut, sillä eilen Jekku lähti jo ihan eri vauhdilla ja innolla esteille. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, mitä nyt renkaan ohi ja sivuitse se meni pari kertaa, kunnes jätin sen renkaan eteen ja menin heti renkaan taakse sitä käskyttämään.

Nyt täytyisi myös alkaa ihan todenteolla miettiä, miten saisi palkattua Jekun lelulla. Kun palkkaan namilla, se tulee niin käteeni kiinni, ettei se ole oikein hyvä asia. Pitäisi saada liike jatkumaan vielä esteen jälkeen eteenpäin. Mietin, että jos ensin saisin Jekun syttymään jostain lelusta kotioloissa niin, että leikimme sillä yhdessä hetken ja sitten lelu laitetaan pois. Jos kiinnostus leluun syttyisi, se voisi toimia myös treeneissä.

Ai niin, treffeilläkin olimme keskiviikkona! Siitä lisää myöhemmin, myös kuvia on luvassa.

tiistai 7. elokuuta 2012

Mutapainia

Tänään aamulla Sofi-ranskiksen omistaja ehdotti illaksi treffejä, ja sehän sopi meille. Sofi on muuttanut, joten ei enää asu tässä lähellä, vaan piti sopia treffit erään pellon laidalle. Olemme ennenkin käyneet tuolla pellolla juoksuttamassa koiria.

Kauhukaksikolla oli kyllä taas niin hauskaa. Välillä ne juoksivat, välillä painivat, välillä otettiin lepoa ja sitten taas jatkettiin. Jekku löysi pariin otteeseen ruohikosta myös jotain minusta varmasti inhottavaa, siitä hyvin kiehtovaa, kun sen piti yrittää piehtaroimista kohteen päällä. Minä vedin Jekun pois, jolloin Sofi päätti puolestaan kokeilla tuota möyrimistä. On niillä kyllä uskomaton energia ja minkään muun koiran kanssa Jekulla ei kyllä noin hyvin synkkaa.

Lopuksi vaihdoimme hieman paikkaa. Jekku löysi ojan, josta meni juomaan. Toivon, että vesi oli juomakelpoista. Kova jano Jekulla tuntui olevan. Se olisi jatkanut juomista vielä sen jälkeen, kun Sofi päätti mennä ojaan plutimaan ja ottamaan mutakylpyjä. Sofi pitää kovasti vedestä, Jekku edelleenkään ei. Jekku hyppi ojan (ja Sofin) yli pariin kertaan. En oikein tiedä, pitikö Sofi ojaa jo omanaan, kun se vähän aina tökki Jekkua Jekun yrittäessä juoda. Ja niinhän siinä kävi, että kuivana ei selvinnyt Jekkukaan. Lopputuloksena siis kaksi tyytyväistä, väsynyttä ja mutaista koiraa kotiinviemisiksi.

lauantai 4. elokuuta 2012

Ihan pihalla

Miehen vanhemmat ovat kesälomareissulla, joten heidän talonsa on tyhjillään. Me päätimme tulla sitten viikonlopuksi asustamaan tänne. On ihan kivaa vaihtelua kaupunkilaiselämään, kun voi olla ulkona, grillata ja mitä kaikkea nyt omakotiasuminen mahdollistaakaan. Huisin hauskaa on myös Jekulla, joka saa juosta vapaana isolla aidatulla pihalla. Se saa mennä ja tulla kuten haluaa ja tuntuu kyllä nauttivan kaikesta tästä. Aamulla minä makoilin vielä sohvalla, mutta ulko-ovi oli jo auki, joten Jekulla oli vapaa kulku sisään ja ulos. Välillä se kävi pihalla haukkumassa, välillä oli ihan hissuksiin, välillä se tuli makoilemaan viereeni, kunnes taas piti pienen koiran päästä ulos.

Eilen Mies otti koiran kanssa spurtteja alapihalla. Hyvin meni kuulemma, kunnes juoksentelu piti keskeyttää Jekun löydettyä kastemadon raadon. Siihen piti sitten käydä pyörimään. Tänäänkin se löysi jotain aarteita pihalta ja kävi möyrimään nautinnollisesti niiden päälle.

On meillä ihmisilläkin ollut tekemistä: Mies leikkasi nurmikon, minä pesin ja imuroin auton. Kun kävin avaamassa hanan, että saisin letkusta vettä, Jekku jo lähestyi letkua ja jäi kiinnostuneena katsomaan, kun sieltä alkoi virrata vettä. Jekku kierteli ja kaarteli ja lopulta päätteli, että olisi juuri passeli hetki kaivaa märkään hiekkaan kuoppa.

Kun sain auton pestyä, hain imurin ja käynnistin sen. Jekku lähestyi pörisevää laitetta. Ilmeisesti se on meillä päin sen verran harvinainen näky, että piti heti tulla katsomaan, mistä on kyse. Ja kun minä imuroin autoa, Jekku hyppäsi sinne ilmeisesti valvoakseen toimenpidettä.

Kyllä minä kaupunkiasumista rakastan yli kaiken, mutta välillä on ihan kivä päästä omakotitalon rauhaan.