maanantai 28. toukokuuta 2012

Pikimustaa

"Onpas tädillä pikimusta koira" totesi vanha setä minulle eilen. Minua alkoi hymyilyttää. On minua ennenkin täditelty, mutta silloin kyseessä on ollut yleensä lapselleen puhuva vanhempi: "Annahan kun täti pakkaa", "Maksa se tädille". Koskaan ei ole minua vanhempi ihminen sanonut tädiksi. Mutta eipä se haittaa. Tuo setä sitten jatkoi juttua ja tiedusteli, onkohan Jekku laivakoira. Vastasin myöntävästi. Hän tarkensi, että ihanko on puhdasrotuinen. Ja että taitaa olla vielä aika harvinainen rotu Suomessa. Sitten setä kysyi, tiedänkö, mihin laivakoiria on käytetty. Arvelin, että varmaan rottien pyydystämiseen. Aivan oikein. Sain sen käsityksen, että juttelin vanhan merimiehen kanssa, sillä setä kertoi vielä hetken laivoista, viljalasteista ja rotista. Jotenkin hellyttävä tapaaminen.

Pikimusta kukkakedolla

tiistai 22. toukokuuta 2012

Varokaa punkkeja!

Punkkikesästä tullee paha. Ihan kuin pahassa siitepölykeväässä ei olisi ollut tarpeeksi. No, siitepölystä kärsin minä, punkkien kohdalla kärsijänä on ehkä paremminkin Jekku, tai koirat ylipäätään. Näin facebookissa niin kertakaikkisen puistattavan kuvan, että päätin tehdä tämän postauksen. Nyt siis on korkea aika hankkia jotain punkkisuojaa koiralle! Varsinkin meillä, kun Jekku nukkuu sängyssä (köhköh). En soisi saavani itse punkkia kumppanikseni.

Itse laitoin perjantaina Jekulle Expotia. Sitä sillä oli viime kesänäkin, eikä silloin ainakaan ollut yhtään punkkia. Lokakuiselta mökkireissulta niitä tuli tuliaiseksi kolme, mutta silloin tuon aineen vaikutus oli jo loppunut. Käsittelyhän pitäisi siis uusia neljän viikon välein. Pitääkin muuten laittaa jonnekin ylös, että muistan sitten muutaman viikon päästä laittaa toisen pipetin.

Punkkisuojia on tarjolla runsas määrä. Itse päädyin tähän Expotiin, sillä se oli hyväksi havaittu ja edullinen. En tiedä, ovatko kaikki hinnat pompsahtaneet vai kultaako aika muistot, mutta en muista, että joskus muutamia vuosia sitten hinnat olisivat olleet näin korkeita. Expot on miellyttävä myös sikäli, että kertakäsittely riittää pitkäksi aikaa, eikä tarvitse pitää ylimääräisiä pantoja kaulassa. Netissä tosin on keskusteluja, joissa pelotellaan punkkipannoista ja kerrotaan niiden aiheuttaneen koirille erinäisiä vaivoja. Samaa olen kuullut myös yhdeltä skipin omistajalta. Myös yrttipantoja on saatavilla, mutta niiden tehosta ei liene tarkempaa tietoa.

Jos jollakulla on omakohtaisia kokemuksia hyvistä tai huonoista tuotteista, kertokaa! Expotilla mennään siihen asti.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Hiljainen toukokuu

Toukokuu on ollut vähän ankea, harmaa ja tylsä. Niin ilmoiltaan kuin mielialoiltaan. Itseäni painaa työväsymys: vielä pitäisi kolme viikkoa jaksaa rutistaa, mutta sitten koittaakin kauan odotettu kesäloma! Työväsymyksen lisäksi myös allergia pitää olon tukkoisena. Olemme kyllä käyneet Jekun kanssa melko pitkillä lenkeillä, mutta juuri muuta aktiviteettia ei olekaan ollut. Kääpiökoirayhdistyksen agilitya olisi nyt ollut kahtena maanantaina, mutta en ole jaksautunut lähteä. Jos ensi maanantaina vihdoin... Odotan yhä kovin sitä pienryhmäpaikkaa. Irtosi se tai ei, toivon, että kesäkuun ja -loman myötä jaksaisin taas aktivoitua paremmaksi koiranomistajaksi.

torstai 10. toukokuuta 2012

Treffailua

Olimme eilen vihdoin pitkästä aikaa treffeillä muiden skipien kanssa! Olipa mukavaa! Olemme viimeksi tainneet olla helmikuussa... Kai. Maaliskuussa jäi väliin Jekun jalkavamman vuoksi ja huhtikuussa siksi, kun itse olin seuraamassa agikisoja. Mutta nyt vihdoinkin pääsimme osallistumaan.

Olimme tapamme mukaan vähän etuajassa, jolloin paikalla oli vasta vilkuttaja-Nemo. Seuraavaksi saapuivat veljekset Vili ja Velmu, sitten Anita Ilmari-pennun ja Vilman kanssa, toinen Nemo mukanaan Iita ja Pimu ja lopuksi vielä pikku-Vili. Pahoittelut, jos nyt sekoitin Iivarin ja Ilmarin. En ole vielä oppinut, kumpi on kumpi.

Oli miten oli, pienet uudet Luupää-pennut olivat todella reippaita! Siellä ne juoksivat ja mennä viipottivat mukana. Toinen Nemoista ihastui Viliin vallan mahdottomasti ja koitti astua sitä. Pikku-Vili ei ollut moksiskaan, vaan ärisi, murisi ja huitoi tassuillaan vastaan. Ei merkkiäkään alistumisesta. Kunnon Luupää.

Jekku kirmaili eniten Vilman kanssa. Jekku on loppujen lopuksi vähän hidas; tuntuu, että kaikki koirat kokoon katsomatta painelevat sitä karkuun, ja Jekku saa jäädä jahtaavaksi osapuoleksi aina. Ei se tosin tunnu sitä haittaavan. Ja pääasia ihan ylipäätään, että pääsee juoksentelemaan.


"Hei, kuka tulee?"

"Jee, kavereita!" Huomaa vaanimisasento.


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kevättä rinnassa 2012

Viime vuonna postasin otsikolla "Kevättä rinnassa" jo vissiin joskus maaliskuussa. Mutta niin taitaa tuo kevät olla myöhässä tänä vuonna muutenkin. Tuntuu, että Jekkukin on vasta nyt herännyt tähän kevääseen. Lenkillä se ryysii hyvien hajujen perään sellaisella vimmalla, että luulen sen kuristuvan.

Perjantaina törmäsimme keskellä Tuomaansiltaa ranskistyttö Sofiin. Aivan ihana tyttö Jekun mielestä. Käännyimme tulosuuntaamme, kun päätin, että jatkamme matkaa Sofin kanssa. Välillä piti pysähtyä, kun koirat painivat sellaisella ilolla ja tarmolla että oksat pois. Taisi Jekulla vähän muukin käväistä mielessä kuin pelkkä paini, mutta Sofi ei moisille ajatuksille syttynyt. Jekku ei ole kyllä pitkään aikaan paininut moisella innolla kenenkään kanssa. Vielä kotonakin Jekku huohotti ja läähätti koitoksensa jälkeen pitkän aikaa. Muutenkin tuntuu, että sille alkaa tulla jo kuuma ihan tavallisella kävelylläkin. Miten tuskallista mahtaakaan olla, jos kesän tullen lämpenee.

Kotonakin Jekku on ehkä hieman levottomampi mitä yleensä. Normaalisti se jää ihan kiltisti kotiin, kun me lähdemme ulos. Nykyään Jekulla on niin kova hinku ulkoilemaan, että se yrittää väkisin livistää kanssamme rappukäytävään.

Tänään aamulenkillä se teki varsinaisen tempauksen. Olimme melkein jo kotona (onneksi), kun Jekku yhtäkkiä nykäisi hihnaa, ja ennen kuin huomasinkaan se oli piehtaroimassa erään puun juurella. Aluksi en nähnyt mitään, minkä päällä Jekku möyri, mutta ennen näköhavaintoa nenääni kulkeutui aivan järisyttävän ällöttävä haju. Maassa oli jotain iljettävän hajuista ja limaista. En edelleenkään tiedä, mitä se mahtoi olla, enkä ehkä haluakaan tietää. Puistattaa vieläkin. Kiikutin Jekun sitten pikavauhtia suihkuun. Jekku oli melko penseän näköinen, kun saippuioin sitä vimmaisesti. Jekku sai alistua olemaan hyvän tovin suihkussa, sillä halusin varmistaa, että kaikki ällötys tulee huuhdottua pois. Jekku vaikutti kylvyn jälkeen ehkä jopa hieman loukkaantuneelta. Se tuhahteli minulle ja kävi makaamaan huokaillen raskaasti. Toivottavasti vastaavia haisevia yllätyksiä ei tule enää vastaan. Taas muuten osoitus siitä, miten tarkkana itse pitäisi ihan koko ajan olla, ettei koira pääse yllättämään moisilla tempauksilla.


torstai 3. toukokuuta 2012

Koirankakkaroskis

Eräänä iltana olimme kävelyllä idyllisessä Raunistulassa. Jos joku ei tiedä, Raunistula on yksi vanhoista Turun ns. esikaupunkialueista. Alun perin Raunistula kuului Maarian kuntaan, kunnes Maaria liitettiin Turkuun. Raunistulaa pidettiin alun alkaen hieman pahamaineisena työläiskaupunginosana, jossa esim. pimeäkauppa rehotti. Nykyään Raunistula on, kuten sanottu, idyllinen, mutta vanha rakennuskanta on yhä nähtävissä. Olen itse asunut koko elämäni jotenkin kytköksissä Raunistulaan, vaikka raunistulalainen en ole ollutkaan. Jos joskus suostun muuttamaan omakotitaloon, toivon sen sijaitsevan Raunistulassa. No, joka tapauksessa, olimme Raunistulassa kävelyllä. Jekku teki tarpeensa, jonka kunnollisina koiranomistajina korjasimme pussiin. Sitten aloin katsella ympärilleni sillä silmällä, kunnes bongasin sen. Koirankakkaroskis! Tiedättekö? Se on sellainen tarralla merkitty roskis, jonne ohikulkijat saavat koiransa jätöksen tiputtaa. Teki mieli kumartaa kohti tuota huomaavaista taloutta. Hienoa, että ihmiset ovat löytäneet tämän keksinnön! Netistä voi siis tilata tarran, jolla voi merkata roskiksen ja kertoa, että kyseiseen roskikseen ohikulkijoiden on luvallista heittää koiransa jätökset. Lisää infoa täältä: http://www.koirankakkaroskis.fi/ Kyseessä on siis yksityisten henkilöiden ideoima juttu. Yrityksiä ei ole toistaiseksi löytynyt sponsoreiksi, mutta kuka tahansa voi kantaa kortensa kekoon esimerkiksi postittamalla tarroja tilaajille. Itsekin mietin, että voisin tähän puuhaan ryhtyä. Ensinnäkin siksi, että ärsyttää kantaa kakkapussia kilometritolkulla ja toisaalta siksi, että olisihan puhdas ympäristö ihan kaikkien meidän etu.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Pieni paimenpoika

Sunnuntaina oltiin Jekun kanssa kokeilemassa lampaiden paimennusta! Sain vinkin ja linkin eräältä toiselta schipperken omistajalta ja ajattelin, että kaikkea pitää kokeilla, miksei sitten paimennustakin. Schipperkehän on paimenkoira, tosin ei se kai lampaita ole koskaan paimentanut. Myös rotunimi schipperke tarkoittaa pikkupaimenta (olenkohan kirjoittanut schipperke-sanan etymologiasta joskus? Jos en, tämä erhe pitää korjata). Joskus Laiviksesta luin paimennuksesta ja siinä todettiin, että kaikilla schipperkeillä ei ole paimennusviettiä, joillakin on. Jekku kuuluu ensin mainittuun ryhmään. Jekulla ei ollut siis tipan tippaa taipumusta tai kiinnostusta lampaisiin. Meitä oli tuolla paimentamassa viisi koirakkoa. Koska me olimme ensikertalaisia, vuoromme oli viimeisenä. Itse sain siis ensin vähän seurata, mitä aitauksessa tapahtuu. Tai mitä siellä pitäisi tapahtua. Oli kyllä hienoa nähdä, miten koirat saivat lampaat kulkemaan järjestyksessä. Tilan omistajan australiankelpie paimensi ryhmän lampaita avoimelta pellolta aitukseen. Vau. Niin, olimme siis Liedossa, Kaisa Hilskan tilalla. No joo, kun meidän vuoromme koitti, Kaisa ehdotti, että ihan vaan ensin annetaan Jekun tutustua lampaisiin ja katsotaan, miten se reagoi. Jekku oli pitkässä liinassa. Se ei ollut moksiskaan lampaista, vaan alkoi vaan haistella aitauksen hajuja. Lampaat kävelivät edellä, mutta Jekku hädin tuskin vilkaisi niitä. Lopulta Kaisa kehotti päästämään Jekun vapaaksi, kun ei sillä ainakaan mitään aggressioita lampaita kohtaan tuntunut olevan. Lopputulos oli, että minä kuljin lampaiden jäljessä paimentaen niitä, ja Jekku vaan hengaili. Välillä se tuli lähemmäs lampaita ja haisteli, että mitäs kavereita nämä ovat. Se siitä. Seuraavalla kierroksella menimme metsään. Meitä oli siellä kolme koirakkoa. Kaksi ensimmäistä ottivat metsälenkin alkupätkän, me sitten viimeisen etapin kohti lampolaa. Tällä etapilla Jekku oli kiinnostuneempi Kaisan Ninja-kelpiestä kuin lampaista. Mies oli mukana ottamassa kuvia, ja yhdessä kuvassa näkyy, miten minä taas paimennan lampaita ja Jekku riekkuu naama väärään suuntaan katsoen Ninjaa. Välillä Jekku intoutui vähän juoksemaan lampaiden kanssa, mutta sekin oli lähinnä vaan juoksentelua silkasta juoksemisen riemusta. Eipä tarvitse tätä lajia toiste kokeilla. Mutta ihan kiva kokeilu tämä oli! Voi, kunpa edesmennyt Karo-pumimme olisi päässyt kokeilemaan paimentamista! Sillä oli selkeästi paimennusvietti, sillä pihalla se alkoi paimentaa ihmisiä yhteen juoksemalla rinkiä erillään olevien ihmisten ympäri.